Painavaa asiaa länsinaapurista: Kahvihetki Liv Strömquistin kanssa

Ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Liv Strömquistin albumit puristavat ajankohtaiset, yhteiskunnan perusrakenteisiin pesiytyneet ongelmat värikkäiksi teoksiksi, jotka eivät leikkisistä kuvista huolimatta tyydy vain vitsailemaan pulmilla.
DSC_0093DSC_0099DSC_0094DSC_0095DSC_0098DSC_0092DSC_0091Voisi luulla, ettei maailmaa pelasteta  – sitä paitsi sehän on muutenkin mahdotonta – kahvitauolla, mutta yllättävän paljon voi saada aikaan sumppia siemaillessaan, jos lukukumppani on oikea. Länsinaapurin tunnetuimpiin ja palkituimpiin sarjakuvataiteilijoihin lukeutuvan malmöläisen Strömquistin tuotanto sylkee silmille yhteiskuntakritiikin kauniisti, kiireiseen arkeen sopivassa kepeässä muodossa. Sellaisessa melko salakavalassa: kuvia on helppo ihmetellä, mutta illalla pään tyynyn painaessa voi jo olla jotakin mieltä, vaikka aiheet äkkiseltään tuntuisivat raskailta.

Ja ovathan ne raskaita. Aivan hirvittävän valtavia ja abstrakteja käsitteitä ja ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat jokapäiväiseen elämään Telluksella tassutellessa. Strömquistin Prinssi Charlesin tunne (Sammakko 2017) irvailee länsimaisen kulttuurin parisuhdetotuuksille, avioliittokäsityksille ja suhteiden valta-asetelmille, yleisesti normina pidetylle romantiikan määritelmälle. Alttarilla seistään, koska niin on aina tehty. Joku voisi ajatella, että tuntuu vähän pahalta, kun omia valintoja kyseenalaistetaan. Mutta onneksi voi aina keskustella, ja se lienee myös Strömquistin tavoite.

Nousu ja tuho (Sammakko 2017) sukeltaa syvemmälle yhteiskuntaa ylläpitäviin rakenteisiin, eikä se räiskyvästä ja velmusta, jopa hävyttömästä, ulkoasustaan ja ilmeestään huolimatta ole todellakaan kevyt kahvileipä. Strömquist nostaa perusongelmaksi länsimaisen rikkauden ja sen, kuinka kapitalistinen järjestelmä jyrää lopulta kaiken, vaikka kuinka etsisi rauhaa idän mielenhallintakeinoilla. Mantraa on turha hyristä, kun luokkaerot kasvavat. Aiheeseen perehtymättömälle Strömquistin kansiin puristama kattaus näyttäytyy valtavana puuromassana, mutta se täytyy vain lusikoida. Olipa sitten mitä mieltä tahansa.

Strömquistin albumit ovat kuin yhteiskuntakritiikin leikekirjoja, jotka näyttävät lastensaduilta – niistä voi katsella silmät pyöreinä kuvia ja yksinketaisia sanoja tai sitten antautua ajattelemaan ja uskaltaa katsoa syvälle. Kun on totuttu siihen, että painavat sanat ikuistetaan valtaviin ja haudanvakaviin järkäleteoksiin, voi olla vaikea nähdä levottoman visuaalisen ilmeen takana piilevää sanomaa.

Sen lisäksi, että Stromquistin teokset ottavat kantaa, ne tarjoavat myös kieltämättä viihdettä. Kuvioista, väreistä, teksteistä, stripeistä ja  erilaisista kuvista koostuva albumi on railakkuudesta huolimatta miellyttävää luettavaa. Kovin syviin vesiin ei myöskään tarvitse uppoutua pitkäksi toviksi, sillä Strömquistin albumit voi helposti lukea osissa, ja selaamalla kirjoja epäkronologisessa järjestyksessä saa myös aihetta ajatella, vaikka kokonaisuus hahmottunee paremmin lukemalla teoksen alusta loppuun. Aiheen uskottavuus ei murene visuaalisen ilmeen vuoksi, vaan kenties vahvistuu, sillä kiireisessä elämässä on niin paljon helpompaa tarttua kuvakirjaan kuin eepokseen.

Strömquistin poliittinen kanta ei jää epäselväksi, mutta kirjoja ei silti ole tarkoitettu vain tietyn näkemyksen jakavalle yleisölle. Keskustelu jäisi nimittäin aika yksipuoliseksi huuteluksi, jos Strömquistin albumeita ei koskaan kurkkisi kukaan muu kuin samalla puolella seisova. Sitä paitsi yhteiskunnan perustavanlaatuiset ongelmat eivät ole vain yhden luokan taakka. Sen vuoksi tällaisia albumeita ei pidä kuitata kuvakimarana, vaan ottaa vakavina kertomuksina ajasta, jossa elämme.

Sarjakuva-albumit saatu Sammakko-kustannukselta.

Oletko jo tutustunut Liv Strömquistiin? Mitä mieltä olet siitä, että raskaat aiheet puetaan kepeään muotoon? Onko niitä todella helpompi lähestyä sarjakuvamuodossa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Lihansyöjät ihastuivat vegaanipaniniin

Yhteistyössä Mr. Panini

Melkein vegaani einesvihaaja kiikutti lihansyöjäystäviensä illanviettoon uutuuspanineja, ja myös työpaikalla päästiin herkuttelemaan vegeuutuudella. Ystävät ovat oiva testiryhmä vähän kaikissa elämänvalinnoissa, vaikka aikuinen ystävyys onkin lempeää eikä tuomitse turhaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAYstävyydestä kirjoittaminen jää helposti torsoksi ylistykseksi siitä, kuinka hienoa on, että elämässä on tärkeitä ihmisiä, joille on myös itse tärkeä. Aikuisiällä ystävyyden painavin arvo liittyy kuitenkin siihen, miten se on onnistunut kaatamaan raja-aitoja, jotka vielä lapsena tuntuivat maailmanlopuilta. Aikuinen ystävyys ei tunne ikää, sukupuolta eikä koulutus- tai työtaustaa. Se ei ole sidottu maantieteeseen, eikä yhteen porukkaan, vaan matkan varrella erilaisista ympyröistä mukaan tarttuneisiin tuttavuuksiin, joista on tullut läheisiä ihmisiä.

Aikuinen ystävyys hyväksyy toiset sellaisenaan, kuin he tarjolla ovat. Se ei kyseenalaista tai nipota turhaan elämässä tehdyistä valinnoista. Yksi valinnoista on ruokavalio. Minun valintani on lähes vegaaninen ruokavalio, jota kunnioitetaan, kuten itsellenikin on aivan sama, syövätkö muut lihaa. No, itsehän en toki lihaa maistele, mutta onneksi ystäväni tutustuvat innokkaina uusiin vegetuotteisiin, omasta tahdostaan tietenkin.

Viime viikonloppuna maistatin ystävilläni Mr. Paninin uutta härkäpapu-vegepaninia, joka on toistaiseksi ollut harvoin esiintyvä uutuus kaupoissa, todennäköisesti suuren suosionsa takia. Miksi vegaaniset uutuuspaninit sitten viedään käsistä? Näin niille kävi myös ihanan keväisessä ystäväillassa, jonka viimeisteli pirskahteleva kuohuva ja kauniiksi loihdittu herkkupöytä.

Täysin vegaaninen härkäpapupanini on muiden paninien tapaan tehty Ulvilassa Mr. Paninin leipäkeittiössä, jossa täytteet lisätään lähileipomosta tulleisiin leipiin. Erityisen kiitoksen paninissa ansaitseekin leipä, sillä se ei sisällä mitään keinotekoista, ja ainesosaluettelosta päätellen sitä voisi tehdä vaikka tältä istumalta kotona. Kertoo aika paljon eineksestä, jos sitä voi tehdä kotona itse.

Täyte onkin sitten tosin toinen juttu. Ei liene salaisuus, että olen einesvihaaja. Runtua viljavat pötköt saavatkin E-koodeista, mutta toisaalta ymmärrän myös, ettei yhtäkään paninia voitaisi myydä kaupassa tai kahvilassa, jos ne eivät säilyisi, eikä tähän taida olla vaihtoehtoista ratkaisua. Panineja ei myöskään ole tarkoitettu jokapäiväiseen ruokavalioon, joten E-koodien ja kalorien kanssa voi höllätä pipoa silloin, kun haluaa herkutella.

Härkäpaputäytteessä erityisen miellyttävää on se, että siinä tosiaan on jopa yli viidesosa härkäpapua. Kun miettii montaa muuta vegepihviä, etenkin osana jotakin eineskokonaisuutta, prosentit jäävät alhaisiksi. Tosin voisihan se olla ihan kokonaankin härkäpapua, aina parempi niin! Panini täyttää, ja korvaa selkeästi täyden aterian, eli paninilinjalle lähtiessä ei ainakaan härkäpapuveijarin kanssa joudu kierteeseen, jossa pitää syödä useampi ruoka tullakseen kylläiseksi. Härkäpapupihvin lisäksi panini on täytetty chilisalsakastikkeella, joka on eittämättä rasvainen, mutta vahvanmakuinen, ja siksi niin maistuva. Rasvaisuus aiheuttaa myös sen, että pohdin väistämättä, onko sittenkin ihan sama, millä panini on täytetty. Kyse on lähinnä omasta valinnasta ja omastatunnosta.

Ystävämaisteluryhmäni koostui lihansyöjistä ja yhdestä kasvissyöjästä, joka on syvästi hullaantunut härkäpapupaniniin, vaikka sitä onkin hankala toistaiseksi löytää kaupasta. Koemaistoerän työkaverini olivat sitä mieltä, että härkäpapupanini täyttää lihapaninia paremmin, mutta toisaalta myös voimakas maku peittää alleen sen, mitä panini sisältää. Herkutteluillassa lihansyöjät innostuivat valtavasti vegaanipanineista, ja jopa tomaatinvihaaja naposteli panineja mielellään. Pilkoin paninit käteviksi snackseiksi, eikä illan päätteeksi tarvinnut kuin heittää tyhjä lautanen kierrätykseen. Maistui! Paninit toimivat parhaiten illanvietoissa, ja toimisivat myös retkieväinä, mutta uuni- tai parilapaahto asettavat tiettyjä ennakkovalmisteluvarauksia pötköjen hotkimiseen kodin ulkopuolella.

Vegaaninen tie on eineksistä huolimatta askel kohti ympäristöystävällisempää maailmaa. Mr. Panini on ansainnut myös Avainlippu-merkin suomalaisesta tuotannostaan. Sitä paitsi uutuuksien maistelu virkistää, kunhan päivittäinen ruokavalio on muuten kunnossa – ja ystävät lähellä!

Paninit saatu Mr. Paninilta.

Joko olet maistanut Mr. Paninin uuttuutta? Mitä pidit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa