10x Näitä te haette!

Olisi kutkuttavaa olla sellainen kaikkitietävä keidas, jonka äärelle tiedonjanoiset poloiset hakeutuisivat. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että ihan kaikkeen ei Mediakkakaan pysty vastaamaan.
DSC_0010.JPG”Apetit jasviskauhispitsa”
Minunkin mielestäni Kasvisjauhis on vähän tönkkö nimi vegaaniselle proteiinivalmisteelle. Mutta eihän se nyt ’jasviskauhista’ ole! Apetitin vegaaninen pizza on kuitenkin ihan kelpoa, joskin aika suolaista ja kitalakeen tarttuvaa.

”Seitan yksinkertainen”
Olenkin onneksi julkaissut aika yksinkertaisen seitankinkkureseptin, jota voi itse asiassa yksinkertaistaa entisestään jättämällä pois sinapin ja vaihtamalla jauholajikkeita. Voin kuitenkin vakuuttaa, ettei seitanin valmistaminen ole lainkaan haastavaa.

”Cegaaninen ruoka”
Joskus, eli silloin, kun oli alakoulussa, oli muotia sanoa olevansa ihan seko. Jopa C8. Ei, sehän oli yläasteella. Kaikki olivat sekaisin. Vegaaninen ruokavalio ei kyllä ole cegaanista eli sekoa vegaanista, vaan järkevää, terveellistä ja eettistä. Kirjoitusvirheelle en suo ajatusta.

”Härkis kastike perunalle”
Mielessä perinteinen illallinen? Tomaattipohjaiset soosit ovat aika varmoja vegaaniruokavaliota noudattaville. Jos haluaa vähän kermaisuutta, voi tomaattimurskaan sotkea pari lusikallista maapähkinävoita. Uskomaton maku- ja koostumusero! Luulen, että tomaattinen maapähkinävoikastike maistuisi paatuneimmallekin läskisoosifanille. No ei ehkä, mutta melkein. Onneksi Härkiksellä on helppo huijata!

”Onko soijapapu sama kuin papu?”
Todella sympaattinen haku! Ihanaa, että joku on oikeasti halunnut hakea tietoa. Toivottavasti voin olla avuksi. Soijapapu on yksivuotinen hernekasvi. Papu taasen viittaa hernekasvisukuun, johon soijapapukin kuuluu. Käsitykseni mukaan yleiskielessä kuitenkin pavuilla tarkoitetaan usein vihreitä pakastepapuja tai sitten pavulla viitataan vain johonkin syötävään hernekasviin, kuten esimerkiksi kidneypapuun tai ruskeisiin papuihin.

”Rokotusneula pakara”
Huh! Aihepiiriin liittyviä kuvia ei ainakaan minun blogistani löydy! En edes muista, koska olisin saanut pistoksen takapuoleeni. Varmaankin silloin, kun rokoteohjelmaan ei vielä kuulunut käsivarteen pistäminen. Jos joku on vilpittömästi halunnut tietoa lapsen rokotteista, kannattanee kurkistaa rokoteohjelmaan.

”Paras resepti”
Ihanan filosofinen hakulauseke! Parhaus on aina googlaajan silmässä. Jos minun pitäisi nimetä oman tuotantoni paras resepti, se olisi riisinuudelisalaatti. Salaatista on sittemmin jäänyt pois tarpeeton hunaja, ja olen valmistanut salaattia myös vaihtamalla pääraaka-aineeksi seitankebabin. Voiko muuten yleisesti määrittää sitä, mikä tai kuka on paras?

’”Housuun”’
”Housuun”. Jokainen voi itse kuvitella, mitä hakulausekkeen naputtelija on tarkoittanut haullaan. Mitähän uutta tietoa hän on hakenut?

”Bambuverho”
Olisin niin kiitollinen, jos joku kertoisi, mistä ihmeestä saa helposti kiinnitettäviä bambuverhoja. Hongkongin sivuilla on jo ikuisuuden ollut bambukaihtimia, jotka ovat alati loppu. Juuri sellaisen haluaisin. Milloinkohan niitä tulee saataville? Vai tuleeko ollenkaan?

”Amuri rakennus Pyynikin helmi”
Onkohan Pyynikin Helmi jokin taloyhtiö? Jos ei, niin hyvä tietoa janoava, tässä vastaus: Amurin Helmi on Amurin työläismuseokorttelin yhteydessä toimiva ihastuttava vanhan ajan kahvila, josta saa lounasta ja maailman parasta kauraleipää.

Mikä on älyttömin hakulauseke, johon olet törmännyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ex-Onnelliset 2 sukeltaa onnen ytimeen

Johanna Vuoksenmaan ohjaaman Ex-Onnelliset-sarjan toinen kausi kurkistaa eroperheiden tasaantuneeseen – muttei tasaiseen – arkeen.
exonnellisetmtv.png
Kuvakaappaus MTV.fi-sivun mainoksesta

Vuoksenmaan ja Juulia Unholan käsikirjoittama sarja osoittaa jälleen, että elo entisen kumppanin kanssa on mahdollista, mutta jännitteet eivät katoa. Ei, vaikka vauvoja tulisi samaan aikaan kaksi kappaletta. Tai nolla suuresta yrittämisestä huolimatta. Samalla sarja muistuttaa katsojaa onnen anatomiasta. Päättynyt parisuhde on moneen muuhun tragediaan verrattuna aika pieni mutka.

Ensimmäisellä kaudella Ex-Onnelliset marssitti ruutuun oikeastaan kaikki eroperheiden kipupisteet ja perhe-elämän outoudet, mitä vain kuvitella saattaa: yksipuolisen erohalun, lasten hiljaisen kärsimisen, yksiselitteisen hyväksymisen, hairahdukset vanhaan, mustasukkaisuuden, epätoivon, ikävän ja itsenäistymisen. Toisella kaudella tunnelma on tasaantunut ja jopa seesteinen. Koska kyse on kuitenkin draamasta, ei entisten kumppaneiden kesken jaettujen asuntojen arki todellakaan käy tylsäksi. Tunnelma on kuitenkin aiempaa vakavampi, mutta onneksi myös optimistisempi, mikä johtunee siitä, että parit ovat päässeet eroistaan ainakin melkein yli. Draama rakentuukin tällä kertaa perheiden vanhempien uusien kumppaneiden varaan. Harvahan uusista suhteista on tyylipuhtaasti selvinnyt.

Vuoksenmaan tapa tarttua ajankohtaisiin ilmiöihin on valloittava, sopivan helppo ja oivaltava samaan aikaan. Toisen kauden alussa käy ilmi, että Kekkosen perheen kuopus Viivi (Elsa Mämmelä) on aloittanut Youtube-videoiden tekemisen, tubettamisen siis. Lasten vanhemmille nuorten teemojen käsitteleminen voi olla silmiä avaava kokemus, mutta mediamurroksessa mukana oleva katsoja pystyy ennakoimaan jo pienellä vilauksella, mitä tuleman pitää.

Ex-Onnelliset 2 ei onneksi tyydy käsittelemään vain nuorten humputtelua tai aikuisten rakkauselämän teemoja, sillä toisella kaudella aiheet laajenevat yhteiskunnan yleistä tilaa koskeviksi onneksi kuitenkin niin, ettei sarja sorru turhaan synkistelyyn. Yksi talon perheistä kärsii vakavista taloudellisista ongelmista, jotka liittyvät työttömyyteen ja pätkätyöhön. Kahden jakson perusteella käy selväksi myös se, että lapsen saaminen ja lapsettomuus lienevät toisen kauden tärkeitä teemoja ja käsiteltäviä kipupisteitä. Laveat aiheet takaavat sen, että sarja onnistuu läpileikkaamaan yleisön ja koskettamaan katsojia.

Sarjan toinen kausi kannustaa ylitsepääsemiseen, hyväksymiseen ja anteeksiantoon. Näistä viimeinen on ehdottomasti tärkein, sillä elämää ei kannata tuhlata katkeroitumiseen. Olisihan se hölmöä vihata ihmistä, jonka kanssa on jaksanut jakaa elämänsä vuosia ja  vuosikymmeniä. Onni ei ole eroamisesta kiinni, vaan siitä, miten uskaltaa jatkaa eteenpäin. Ja siitä, että jaksaa vängätä entisen kumppaninsa kanssa häneen törmätessään.

Ex-Onnelliset 2 on katsottavissa C More -suoratoistopalvelussa. Ensimmäinen kausi on julkaistu palvelussa kokonaan, ja toisesta kaudesta saatavilla ovat jo kaksi ensimmäistä jaksoa. Uusi jakso julkaistaan aina torstaisin.

Voisitko asua ex-kumppanisi kanssa samassa talossa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville hurmaa sotaelokuvien inhoajan

Kahelin nimen, pahalta maistuvan perunankuoripaistoksen ja Guernseyn saarella kokoontuvan kirjallisuuspiirin takana lepää salaisuus, joka nivoo yhteen humaanin tuskan ja yhteisön merkityksen.
TheGuernseyLiterary_800c.jpgKuva: Finnkino

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (2018) ei ole sotaelokuva, vaikka niin voisi erehtyä luulemaan. Se ei myöskään ole kertomus harmaan kirjallisuuspiirin puisevista puuhista, vaan ylistys yhteisöllisyydelle, lukemisen voimalle, yllätyksille ja maailman järjettömyydelle. Elokuva perustuu Annie Barrowsin ja Mary Ann Shafferin samannimiseen kirjaan (engl. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society), joka julkaistiin vuonna 2008.

Toinen maailmansota koetteli erityisen ankarasti Kanaalisaariin kuuluvaa Guernseyn saarta, jonka saksalaiset miehittivät ja saaren asukkaat jäivät siten vuosiksi heidän komentoonsa. Synkästä ajasta ammentava Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville saakin alkunsa siitä, kun nälästä ja tylsyydestä kärsivä maanviljelijä Dawsey Adams (Michiel Huisman) lähettää kirjeen naiselle, jonka yhteystiedot hän löytää saarelle avustuksena kulkeutuneesta kirjasta. Kirjeen vastaanottaa kuuluisuuteen noussut kirjalija–toimittaja Juliet Ashton (Lily James), joka lähestyy Adamsia vastalähetyksellä kirjeen ja uusien kirjojen kera. Lopulta Ashton kiinnostuu Dawseyn kertomasta lukupiiristä niin, että hän päättää matkustaa Guernseylle. Niinhän siinä käy, ettei kotiinlähdöstä tule helppo. Katsojan ei tarvitse arvailla, palaako Juliet Ashton saarelle ja vaihtuuko rakkaudenkohde matkan aikana.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sisältää eittämättä kliseisen rakkaustarinan, joka ei yllätä tippaakaan. Elokuva on kuitenkin siitä onnistunut teos, ettei se kuitenkaan ole vain romanttinen draama sen enempää kuin sotaelokuvakaan, vaikka elokuvan toinen pääjuoni liittyykin sotaan ja yhden kirjallisuuspiirin perustajajäsenen Elizabeth McKennan (Jessica Brown Findlay) kohtaloon. Kolmanneksi juoneksi tai ainakin elokuvan opetukseksi voisi nimetä biologiset siteet ylittävän lähimmäisenrakkauden, jota kirjallinen piiri ilmentää. Dawsey Adamsin lukupiiriystävät Isola Pribby (Katherine Parkinson), Amelia Maugery (Penelope Wilton), Eben Ramsey (Tom Courtenay) ja Eli Ramsey (Kit Connor) eivät ole sukua toisilleen, mutta he muodostavat poikkeuksellisen tiiviin perheen, joka on jo sodan aikana onnistunut kasaamaan sisälleen valtavan määrän salaisuuksia.

Guernsayn saaren tarina kertoo ilahduttavan eri tavalla sodasta kuin muut toista maailmansotaa kuvaavat teokset. Elokuvassa ei nähdä yhtäkään räjähdettä tai laulavia aseita. Muutamassa takaumassa sivutaan sodankäyntiin liittyviä kauheuksia, mutta muuten elokuva keskittyy kuvaamaan ihmisten arkea. Sehän ei pysähtynyt sodasta huolimatta, mikä joskus tuntuu unohtuvan. Elämän täytyi jatkua kaikista hirvityksistä huolimatta, ja pysäyttävää onkin se, kuinka katoamisista ja kaukana kuuluvista laukauksista tuli arkea. Jollakin ihmeellisellä tavalla ihmiset pystyivät sopeutumaan siihen, vaikkei hyväksyminen tuskaa poistanutkaan.

Perunankuoripaistospiirin jäsenten kokemukset tuovat hyvin esiin myös sen, että menettäminen oli arkea. Jokainen menetti jonkun, ja se yhdisti ihmisiä. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville onkin oodi kirjallisuuden voimalle, sillä yksinäiset guernseyläiset pystyivät jatkaamaan jokseenkin normaalia elämää piirinsä avulla. Mielikuvitus, keskustelut ja yhteiset illalliset tarjosivat pakohetken raakalaismaisesta maailmasta. Sota kesti vuosia, muttei sentään ikuisuutta, ja siksi elokuva kuvaa kauniisti myös jaloilleen nousevaa yhteiskuntaa.

Elokuvan osaloppuratkaisu on imelä, mutta ei katsoja voisi muuta toivoakaan, sillä toinen juonista päättyy suureen suruun. Guernseyn saaren kirjallisuuspiirin tarina osoittaa, että aina on toivoa, jos vierellä kulkevat ne, jotka siihen todella kuuluvat. Sitä paitsi ripaus toivoa ja lähimmäisenrakkautta ei voi olla pahitteeksi elämässä – varsinkaan, jos sota on jo kerran tuhonnut mahdollisuuden kokea niitä.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville saapui elokuvateattereihin toukokuun alussa.

Pidätkö sotaelokuvista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

10 syytä katsoa Euroviisut

Viisuhuuma on paljon muuta kuin glitteripukuja, diskorallatuksia ja pyrotekniikalla kuorrutettuja esityksiä. Viisut ovat poliittista peliä, tärkeiden arvojen välittämistä ja ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Kenties siksi kyseessä on vuoden merkittävin musiikkitapahtuma.
85248ab0ebf5d72c19fa91c49ba7c805.jpg

Kuva: Andres Putting / Eurovision Song Contest 2018, Semi-Final 1

1. Saara Aalto
Saara Aalto on saanut käsittämättömän paljon lokaa niskaansa niin hänen valinnastaan Euroviisujen esiintyjäksi kuin Monsters-kappaleen alkuperäisestä show’sta. Viisuviikolla otsikot ovat mässäilleet Aallolla oikein kunnolla kertoen ruotsalaistoimittajien epäuskosta Aallon menestykseen ja Aallon ikuisen toisen sijan kirouksesta. Olisiko liikaa pyydetty, jos Suomi puhaltaisi Euroviisuissa kerrankin yhteen hiileen? Mehän olemme Saara Aallon tiimi eikä tiimiläisille käännetä selkää.

2. Karnevaalitunnelma
Elämä olisi todella kurjaa, jos televisiosta pitäisi aina katsella hautajaisia ja sotauutisia, vaikka etenkin jälkimmäisiä lähetetään päivittäin ihan syystä. Euroviisut ovat spektaakkelina todella moniulotteinen, ja kokonaisuudesta voi selvästi ja kunnolla kaivellen löytää paljon piiloviestejä. Se, mikä kuitenkin näkyy ulospäin, on riemu. Elo maan päällä kävisi yllättävän raskaaksi, jos ei koskaan olisi lupaa heittäytyä ilotteluun. Euroviisut ovat muistutus siitä, että kaikkien pielessä olevien ja korjausta vaativien yksityiskohtien lisäksi maailmassa on paljon syytä juhlaan.

3. Isäntämaan suoritus
Euroviisut ovat mahtava tilaisuus isäntämaalle kasvattaa valtion brändiä, mikä vaikuttaa tietysti matkailuun ja siten talouteen. Maata esittelevät insertit ovat itse asiassa valtavan mielenkiintoisia, ja tänä vuonna tutkailen tilannetta todennäköisesti uusin silmin, sillä kirjoitin graduni matkailujournalismin paikan ja paikallisuuden representaatioista. Nivaskassa päädyin analysoimaan myös matkakohteiden imagon rakentumista. Kehtaisikohan työn kaivaa kaapista ja tutkia sitä, miten päätelmät sopivat viisuinsertteihin? Ei siihen kannata lauantai-iltaa tuhlata!

4. Lavashow’t
Viisuesiintymisiä katsoessa näkee ihan käytännössä, kuinka raha katoaa taivaan – tai siis esiintymisareenan – tuuliin. Joku voisi kysyä, onko koko hommassa mitään järkeä. No ei takuulla, mutta kai rahan saisi kulumaan muuhunkin. Budjettierittelyn vuoksi ei kannata luulla, että Euroviisujen lopettaminen toisi rahaa esimerkiksi sitä oikeasti tarvitseville. Näillä siis mennään! Esityksiä katsoessa kannattaakin tutkia puhtaasti visuaalisuutta ja tekniikoilla leikittelyä.

5. Huikeat käännökset
Euroviisuissa esitettävät kappaleet käännetään aina. Suomalaisten kielitaito on huippuluokkaa myös Euroopan mittakaavassa, joten englannin kääntäminen tuntuu paikoin jopa hölmöltä. Toisaalta tekstittäminen on tapa antaa kaikille tasapuolinen mahdollisuus tavoittaa kappaleiden sanoma. Onko sillä merkitystä, että tietää, mitä kappaleissa sanotaan? Jos katsoo voittajakappaleita, niin ei sillä ole mitään väliä, laulaako siansaksaa vai viimeisen päälle hiottua englantia välittäen syvää sanomaa.

6. Euroopan yhtenäisyys
Samaan aikaan, kun viisuhuuma on ylimmillään, käydään eräässäkin istuntosalissa keskustelua Turun epäillystä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä puukotuksesta. Euroviisut ovat lohdullinen ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Nähtäväksi jää, miten hirmuteot näkyvät viisuissa. Pitääkö niitä edes huomioida? Ei mielestäni, sillä normaali elämä ja riemu ovat parasta lääkettä.

7. Kohahduttaneiden maiden kohtalo
Kun koolla on koko Eurooppa ja muutama maanosaan identifioituva maa, ei voida välttyä siltä, että politiikka tunkee mukaan show’hun. Venäjä putosi toisessa semifinaalissa. Israel esiintyy finaalissa, joten siihen kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota. Kohut eivät tosin aina synny politiikasta, sillä siihen riittää myös tarpeeksi erikoinen esitys. Tänä vuonna Viro on tuonut kilpailuun oopperavivahteisen La Forza -kappaleen Elina Nechayevan esittämänä. Voiko oopperalla voittaa viisut? Voi, koska se on mahdollista myös hirviöpuvut päällä.

8. Äänten jakautuminen
Suurista kokonaisuuksista huolimatta Euroviisut vaikuttavat paikoin alakoulun liikuntatuntien ryhmäjakotuokiolta. Omat kaverit valitaan aina ensiksi. Euroviisuissa tosin on se ero peruskoululiikuntaan, että viisuissa rangaistaan ilkimyksiä. Maailmanpoliittinen tilanne voi näkyä viisuissa joko jonkun maan hyllyttämisenä kisasta tai yksinkertaisesti siten, ettei erinomainen kappale saa kaikkien ihmetykseksi ääniä.

9. Kuka voittaa ja miksi?
Olisipa voiton syy aina ilmiselvä: onnistunut kappale. Mutta ei! Voitto voi tulla hienon lavashow’n vuoksi, erikoisen esiintymisasun tähden tai ihan vain sympatian takia. Voittonsa ansainneen kappaleen pitäisi kuitenkin täyttää seuraavat tunnusmerkit: mukaansatempaava show, virheetön laulu, tarttuva melodia ja kaiken lisäksi olisi ihan kohtuullista, että kappaleen sanomalla olisi merkitystä. Yleensä se tosin jää elämä on ihanaa -tasolle, mutta ei se kai katastrofi ole.

10. Seuraavana päivänä tietää, mistä puhutaan
Ei tarvitse olla Euroviisu-fani, mutta yleissivistykselle viisukisan tuijottaminen ei ole pahitteeksi. Saattaa jopa voittaa myöhemmin pubivisan viisuknoppitiedolla. On muutenkin mukavampi lukea uutisia, kun taustat ovat kunnossa seuraavan päivän suurimpia uutisia lukiessa. Maailmassa on edelleenkin paljon tärkempiäkin teemoja kuin Euroviisut, mutta kannattaa muistaa, että riemun keskelle voi kätkeytyä kipeitä tarinoita ja suuria taisteluita. Niistä on voinut lukea joka ikisessä uutisessa, jossa on raportoitu hirmuteoista.

Miksi sinä katsot Euroviisut?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Nukkekaappi kätkee sisäänsä 1600-luvun sairaan maailman

Amsterdam vuonna 1686. Kauppa käy ja kaupunkilaiset rikastuvat. Kaupungin korkeiden talojen seinien takana asuu surullisia ja raskaita salaisuuksia kantavia ihmisiä. Ja nököttää ainakin yksi eriskummallinen nukkekaappi.
yle_nukkekaappi.pngKuvakaappaus Yle Areenan Nukkekaappi-sarjan ensimmäisestä jaksosta.

Jessie Burtonin samannimiseen romaaniin (2014) perustuva BBC:n alkuperäissarja Nukkekaappi (The Miniaturist 2017) kuvaa kiehtovalla tavalla 1600-luvun Amsterdamin varakkaiden elämää ponnistaen melko perinteisistä lähtökohdista. Köyhä maalaistyttö Petronella Oortman (Anya Taylor-Joy) muuttaa kaupunkiin ja nai itseään vanhemman sokeritoppakauppias Johannes Brandtin (Alex Hassell). Brandtin talossa vastassa ovat sulhasen kireä ja hurskas sisar Marin (Romola Garai), piika Cornelia (Hayley Squires) ja orjalaivalta pelastettu renki Otto (Paapa Essiedu). Sulho itse saapuu paikalle myöhemmin nukkekaapin kera tarjotakseen Petronellalle tekemistä yksinäiseen arkeen Brandtin matkustellessa Euroopassa ja ollessa muilla salaisilla reissuillaan.

Petronella tilaa muutaman huonekalun pienoistaloonsa, mutta yllättäen lähetyksiä alkaa tulla lisää pyytämättä. Kuinka ollakaan, ne alkavat kummasti ennustaa tulevaa, ja lopulta Petronella päätyy hakemaan nukketaloltaan vastauksia. Sarja rakentuu Brandtien omituisen avioliiton kiemuroiden ja nukkekaapin arvoituksen ympärille. Suhdeselkkaukset tosin vievät nukkekaapilta voiton juonikilvassa.

Romaani ja sarja ovat pitkälti fiktiivisiä, vaikka Petronella Oortman (1656–1716) oli oikeasti olemassa. Hän myös toden totta omisti jälkipolville asti säilyneen nukkekaapin, josta tarina on saanut innoituksensa. Vaan eipä tainnut Oortmanin oikea nukkekaappi olla ihan niin hurja kuin fiktiivisen Petronellan pienoismaailma.

Draamatuotannossa on kuvattu yllättävän vähän 1600-lukua, jos IMDb:n tekemää listausta on uskominen. Aikakautta kuvaavissa kulttuurituotteissa on lähinnä keskitytty sotaan, Versaillesin palatsiin ja Aurinkokuninkaaseen. Mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, elämää oli myös sodan ja Ranskan ulkopuolella. Noitavainot kuohuttivat koko Eurooppaa, Englannin mainio vallankumous teki tuloaan ja katovuodetkin olivat nurkan takana. Maailmankauppa vilkastui ja vaurastutti kaupunkeja ja kuningashuoneita. Nukkekaappi heijastaa osuvasti vuosisadan lopussa häämöttäviä käänteitä, muttei sorru historiavalistukseen, vaan kuvaa aikaa ihmisten arjen avulla.

Nukkekaapin juonikuvauksesta voisi luulla, että sarjan kiehtovuus perustuisi ennen kaikkea siihen, kuinka miniatyyrimaailma yhdistetään tosielämään. Loppujen lopuksi nukkekaappi jää sarjan nimestä huolimatta yllättävän pieneen rooliin, mikä yrittänee keventää draamasarjan fantasialeimaa. Nukkekaappi ei ole fantasiaa, vaan ennemminkin tarkoitushakuisesti mystifioitu draama.

Nuket teemana tarjoavat varsin helpon mystiikan rakennusaineksen, sillä ovathan ne tunnettuja pelkotilojen aiheuttajia. Yliluonnollisuuden vaikutelmaa lisää myös uskonto, joka on sarjassa vahvasti läsnä. Se on toki aikakauden velvoittamaa, sillä elettiinhän silloin puhdasoppisuuden aikaa. Kuten huomata saattaa, puhdasoppisuuden ajasta on kulunut jo tovi, minkä vuoksi teoksen muut teemat tuntuvat melkein liioittelulta, vaikka ne tarinan tapahtuma-aikaan peilattuna saavatkin sarjassa oikeat mittasuhteet. Nukkekaapin päähenkilöt ovat nimittäin varsin liberaaleja, mitä tulee homouteen, aviottomuuteen, tavanomaisuudesta poikkeavaan avioliittoon ja tummaan ihonväriin. Oikeus sen sijaan oli aikakaudella kaikkea muuta kuin vapaamielinen, ja se koituu lopulta Nukkekaapissakin ihmisten kohtaloksi.

Nukkekaappi kääntyy lopulta tarinaksi voimakkaista naisista ja yhteiskuntaluokkia ylittävästä ystävyydestä. Sarjan loppuratkaisu muistuttaa, että elämässä on oikeastaan hyvin vähän mystiikkaa. Jopa 1600-luvulla lähes kaikelle löytyi järjellinen selitys. Aivan kaikkea ei kuitenkaan pysty järkeilemään, mikä on pantu myös Nukkekaapin tarinassa merkille. Järjenvastaisuuden takana raja hulluuden, kuvitellun noituuden ja nokkeluuden välillä on kovin ohut.

Kolmiosainen Nukkekaappi on katsottavissa Yle Areenassa juhannukseen saakka.

Mitä mieltä olit Nukkekaapista? Oletko lukenut kirjan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa