Ruokakunnan levylautasella, osa 23

Et ehkä tiennyt, mutta Levylautanen-sarja on suunniteltu viisikymmentäosaiseksi. Oi voi, meillä on vielä maileja kuljettavana.
marvingaye

Marvin Gaye – What’s Going On

Kuka? Marvin Gaye (1939–1984)

Mikä? What’s Going On (Tamla 1971)

Miksi? Soul-opus. Yhteiskunnallisiin epäkohtiin pureutuva, ajaton ja aikakaudellaan poikkeuksellinen konseptialbumi. Levyn teemat käsittelevät tasa-arvoa, köyhyyttä, luontoa, mielenosoituksia, ekologisuutta ja sosiaalista levottomuutta. Albumi näyttää Gayen näkemyksen musiikista ja yhteiskunnasta mestarillisesti.

Kuunteletko konseptialbumeita?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kun tyhmä lähihoitaja sairaalaan ja telkkariin tuli

Kun Yle lopetti sairaalasarja Sykkeen tuotettuaan sitä neljä kautta, siirtyi helsinkiläinen hoitohenkilökunta Neloselle, jonka Ruutu-palvelussa sarjan viides kausi on parhaillaan käynnissä. Siirto uuteen kotiin on tehnyt henkilöhahmoista vallattomia ja korostanut sairaalan vanhanaikaista ja stereotyyppistä hierarkiaa, jossa koulutus määrittää älykkyysosamäärän ja empatiakyvyn.
DSC_0178Yritin suhtautua Sykkeen viidenteen kauteen avoimin mielin ja nauttia estoitta sairaalasarjan kuvaamasta maailmasta, joka on minulle täysin tuntematon tosielämässä. Jopa pelottava. Minähän en koskaan pystyisi työskentelemään hoitoalalla, en sairaalassa tai missään muussakaan laitoksessa minkään tason tehtävissä. Yritin myös olla nurisematta sarjasta yhden naisen mediumissani, mutta enää en voi olla hiljaa.

Minun mielestäni muutokset eivät ole aina pahasta, vaikka olen henkilökohtaisessa elämässäni huono sietämään niitä. En siis saanut viihdehepulia, kun Yle luopui Sykkeestä tai kun Nelonen julkisti sarjan jatkuvan viidennen ja kuudennen kauden uusin jaksoin Ruudussa. En ärtynyt edes siitä, että Sykkeen katsomisesta täytyy maksaa, jos mielii katsoa uudet jaksot ennen kuin ne joskus myöhemmin alkavat pyöriä tv-kanavalla. Kymmenen euroa kuukaudessa on pieni hinta huvista, vaikka kai rahan voisi sijoittaa paremminkin.

Mutta sitten uuden kauden jaksoissa sairaalan käytävillä alkoi astella lähihoitaja Aino (Amelie Blauberg), joka kaiken kukkuraksi alkoi seurustella ensihoitajaopiskelija Niken (Janne Saarinen) kanssa ja jonka paras kaveri on salaa siivouskomerossa rukoileva sairaanhoitaja Zahra (Senna Vodzogbe). Sarja seuraa nuorten elämää myös kotioloissa, minkä vuoksi aiemmilta kausilta tuttujen sairaanhoitajien ja lääkärien siviilielämät jäävät sivuun. En haluaisi nurista, että ennen kaikki oli paremmin, mutta kyllä minä haluaisin tietää tarkemmin, mitä Johanna (Leena Pöysti), Lenita (Lena Meriläinen), Iris (Iina Kuustonen) ja Marleena (Tiina Lymi) puuhaavat, enkä seurata julkisrahoitteista teinidraamaa muistuttavaa karusellia itse maksamillani pennosilla. Ei sillä, Blauberg, Saarinen ja Vodzogbe ovat uskottavia ja luonnollisia rooleissaan, ja heidän tarinansa käsittelevät tärkeitä teemoja, kuten ennakkoluuloja, nuoruuden tyhmyyttä, hoitoalalle kasvamista ja ammattien hierarkiaa. Minusta vain sairaalan käytävillä haisee turhan voimakkaasti uudella kaudella käsidesin lisäksi skamimaisen suosion tavoittelu ja nuorten kosiskelu aiemmin selvästi aikuisille suunnatun draaman sijaan.

Avainsanaksi muotoiltuna suurin muutos uudessa Sykkeessä onkin viihde. Syke ei ole enää sairaaladraama, vaan sairaalaan sijoittuva draama, jopa draamakomedia, jonka tarkoitus on viihdyttää ja naurattaa, ei kiehtoa uskomattomilla kohtaloilla tai päteä lääketieteellä, vaikka sarja on edelleen uskollinen luonnontieteellisille tosiasioille. Viidennen kauden uuteen nuorisoporukkaan kuuluu myös sairaanhoitaja Leevi (Valtteri Lehtinen), joka parkuu jokaisessa jaksossa, lähes kaikissa tilanteissa. Välillä joudun todella pohtimaan, haluaako sarja naurattaa katsojaa nauruitkuemojia muistuttavalla vollottamisella vai onko teatraalinen Leevi yritys käsitellä erityisherkkyyttä hoitoalalla.

Palataanpa Ainoon. Nuorten sekoilujen näyttämistä enemmän olen nimittäin pahoittanut mieleni Sykkeen sairaalahierarkian korostamisesta ja ammattien edustajiin liittyvien stereotypioiden luomisesta. Sarja esittää sairaanhoitajat sairaalan peruskalustona, koko paletin pilareina, mikä todennäköisesti on aivan totta. Sairaanhoitajat ovat tunneälykkäitä ja nokkelia, mutta eivät silti mitään verrattuna lääkäreihin, kuten esimerkiksi työssään erityisen taitavaan, mutta sosiaalisesti todella kömpelöön Holopaiseen (Jarkko Niemi) ja naistenkaataja-huippusydänkirurgi Maxiin (Antti Luusuaniemi), joiden empatiakyvyt ovat jääneet pitkälti biologian oppikirjan väliin pölyttymään. Mutta Aino, naiivi Aino on vain lähihoitaja, joka on niin huolimaton, että varistelee timantteja irtoripsistään haavoihin, tekee muutenkin yksinkertaisia virheitä, ei pysty tekemään työtään henkilökohtaisen elämänsä mutkien vuoksi ja on valmis harrastamaan seksiä kuolevan potilaan kanssa. En usko, että kukaan ammattikoulun käynyt hoitaja haluaa sen enempää pelehtiä potilaan kanssa kuin kymmenisen vuotta opiskellut lääkärikään.

On aika surullista, että ihmisen älykkyyden määritteleminen sidotaan koulutukseen tai työnkuvaan. Olen itse asiassa aika ihmeissäni, ettei sarjassa ole vielä käsitelty tarkasti ammattikuntien välistä työpaikkakiusaamista tai varsinaista alistamista, mikä varmasti valitettavasti on monissa työpaikoissa totta. Arkea. Olisi hedelmällistä kuvata sitä, millä tavalla sairaalan eri alojen ja vaativuustasojen ammattilaiset käsittelevät koulutus- ja työnkuvaeroja, mutta Syke tyytyy luomaan hierarkian ja stereotypiat itse upottamalla ne suoraan henkilöhahmoihin, ei heidän välisiin jännitteisiin. Sarjalta voisi kuitenkin odottaa kunnianhimoista suhtautumistapaa hierarkiakysymykseen, sillä onhan se jo tinkimätön hoitoalan käytäntöjen ja lääketieteellisten tosiseikkojen suhteen.

Jos Sykettä ei olisi aiemmin tehty, tuntuisi uusi kausi kenties jopa oivaltavalta. Mutta meillä vanhaan hyvään uskovilla nyt vain sattuu olemaan vaikeuksia unohtaa mennyt ja uskoa tulevien kausien ja näkökulmien kukoistukseen. On ikävä traumapolin sairaanhoitajarinkiä.

Vastaako Sykkeen esittämä sairaalamaailma mielestäsi todellisuutta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 22

Muistini mukaan Taj Mahal näyttää aivan toisenlaiselta, mutta kai kulttuurimaailmaan mahtuu useampi Taj Mahal.
tajmahal

Taj Mahal – Taj Mahal

Kuka? Taj Mahal (s. 1942)

Mikä? Taj Mahal (Columbia 1968)

Miksi? Lahjakkaan blues-muusikon debyyttialbumi, joka on onnistunut jättämään jälkensä blues-musiikin historiaan. Albumin musiikki sekoittaa säväyttävästi yhteen vanhaa ja uutta bluesia.

Mitä kuuntelet tänään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 21

Täysin vieras maailma minulle, tuttu toiselle olohuoneessamme.
wayneshorter

Wayne Shorter – Adam’s Apple

Kuka? Wayne Shorter (s. 1933)

Mikä? Adam’s Apple (Blue Note 1966)

Miksi? Merkittävä jazz-musiikkigenren edistäjä. Albumi on saksofonistin hard bop -aikakauden yksi parhaista teoksista. Levyllä kuullaan myös toista jazz-legendaa, pianisti Herbie Hancockia.

Mitä kuuntelet nyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 20

Minulle tulee Allmanin veljeksistä mieleen eräs pirkanmaalainen ammattiopisto, mutta nähtävästi heidät tunnetaan myös musiikista. No, onhan nimien kirjoitusasussa pienen pieni ero.
theallmanbrothers

The Allman Brothers Band – At Fillmore East

Kuka? The Allman Brothers Band

Mikä? At Fillmore East (Capricorn Records 1971)

Miksi? Ehdokas kaikkien aikojen erinomaisimmaksi levytetyksi live-konsertiksi, joka näyttää sen, mihin etelän blues-rock-yhtye parhaimmillaan pystyy. Rock-tittelistä huolimatta albumi kuulostaa enemmän live-jazz-levyltä, mikä johtunee venytetyistä kappaleista ja yhtyeen jäsenten saumattomasta yhteistyöstä ja improvisoinnista.

Kuunteletko live-levyjä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa