10 faktaa kirjastani

Siis sen lisäksi, ettei se ole ihan vielä valmis.
DSC_0021 (2).JPGJuoni pyörii kolmen päähenkilön ympärillä. Siitä nimi Kolme. Heitä piti aina olla kolme.

Äänessä on kaksi minäkertojaa. Ratkaisu voi jonkun mielestä olla tylsä tai sekava, mutta minusta ihmisestä saa enemmän irti minämuodossa, kunhan osaa erottaa kaksi persoonaa toisistaan kirjoittaessaan.

Juoni sisältää yhden kuoleman, mutta kyseessä ei ole dekkari. Kuolema voi muuttaa elämän suunnan, ja siitä kai tässäkin käsikirjoituksessa on pitkälti kyse. Voiko kuolema olla jopa toivottu?

Käsikirjoitukseni sanoma lienee se, että mikään valinta elämässä ei ole mustavalkoinen ja ihmiselämä sellaisenaan voi tehdä todella kipeää. Tähtään kaiketi jo yläkouluikäisestä ihannoimaani realismiin, joka vei mukanaan viimeistään silloin, kun luin Émile Zolan Nanan.

Minusta on tärkeää ymmärtää, miksi jotakin sisältöä kirjoittaa. Viihdekirjallisuuden tehtävä on tarjota kevyttä luettavaa, mutta jokin sanoma sellaisillakin teoksilla täytyy olla. Minun käsikirjoitukseni ei ole viihdettä, mutta sellaista arkea viiltävää draamaa ja surua, jolla on pakko olla syvempi viesti kuin päällepäin näkyvä elämän kurjuus. Juju on sanataiteessa ja tarinassa, ei taivaita repivässä filosofisessa ajattelussa.

Miljöö on osin kopioitu lapsuusmaisemistani. Maisemassa lähiö ja kaoottinen keskusta yhdistyvät ihan himpun verran taianomaiseen metsään, kallioihin ja järveen. Mitään fantasiaa ei ole luvassa, joten siihen taiat sitten jäävätkin. Elämä harvemmin on kovin tarunhohtoista.

Käsikirjoituksessa on 33 lukua, joista kolme on takaumia. Tapahtumat sijoittuvat neljän kuukauden jaksoon kevään ja kesän ajalle. Takaumat venyttävät aikavälin yli 30 vuoteen.

Päähenkilöt käyttävät alkoholia paljon, mutteivät ole alkoholisteja. Ihmettelen itsekin, miten kirkkaalla ja viinillä läträämistä on tullut ympättyä mukaan niinkin paljon. Viimeisen version editointia tehdessä täytynee muovata osa kohtauksista mehukesteiksi.

Teksti sisältää viittauksia popmusiikkiin, vaikken ole musiikkiharrastaja. Musiikkiviitteet auttavat asemoimaan kertomusta oikeaan aikakauteen ja herättävät muistoja lukijassa.

Tarinaa ei voi jatkaa toisessa käsikirjoituksessa. Kun viimeinen sivu noin kolmestasadasta on valmis, olen sanonut kaiken, mitä Even tarinalla haluan sanoa.

Käsikirjoitukselta puuttuu kustantaja, joka muuttaisi nivaskan kirjaksi. Mistähän sellaisen löytäisi? Voisi ajatella, että vielä on ilmassa paljon melua tyhjästä, mutta yksikään kirjoitus ei herää eloon, ellei siihen puhalla elämää – julkaisemalla sitä. Sitä ennen siitä täytyy puhua. Paljon.

Mistä sinä haaveilet? Uskotko siihen, että asiat muuttuvat helpommin todeksi, jos ne sanoo ääneen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Maailman rakkain paikka

Jos en olisi syntynyt Taysissa, olisin varmasti putkahtanut maailmaan työhuoneessani.DSC_0034 (2)DSC_0030 (2)DSC_0033DSC_0029Vihaan muutoksia ja uudistuksia, vaikken koekaan olevani erityisen muutosvastainen, mikä kuulostaa tietenkin ristiriitaiselta. Hyväksyn nopeasti muuttuvat tilanteet ja mukaudun niihin, mutta pidän siitä, että voin kellua tutussa ja turvallisessa. Kun kolme vuotta sitten pakkasin yhteen peräkärryyn yksiöni kamppeet ja siirsin ne neljä kilometriä länteen keskustan toiselle puolelle, huonekalut jäivät niille paikoille, joihin isäni ne asetteli pikaohjeideni perusteella. Siis ne viisi huonekalua, jotka toin mukanani.

Kun suljen puuhahuoneeksikin nimitetyn työhuoneeni oven, uppoan sellaiseen omituiseen kuplaan, jossa asioita vain tapahtuu. Minun tapauksessani syntyy tekstiä. Tällä viikolla havahduin kuitenkin siihen, että olo ei tuntunut enää yhtään luovalta, vaikka työhuoneeni on aina ollut inspiraatiokeitaani. Niinpä päätin vaihtaa pikkuruisessa huoneessani järjestystä, mikä ei jostain syystä ollut aiemmin käynyt edes mielessäni kuluneiden vuosien aikana. Valmista tuli parissa tunnissa. Olin jo unohtanut, miltä tuntuu, kun inspiraatio virtaa niin voimakkaasti, että tekee mieli vain tepastella ympäri huonetta, tunnelmoida kirjoituspaloa ja ryhtyä sitten tositoimiin.

Olen itse asiassa melko yllättynyt siitä, kuinka paljon pienet asiat merkitsevät minulle. Innostun siitä, että työpöydän edessä ei enää aukeakaan näkymä kadulle, vaan silmät saavat levätä, kun läppärin takana on valkoista seinää. Hartaasti toivottu kevätaurinkokaan ei haittaa kuvien editointia keskipäivällä, kun sen voi tehdä sopivasti varjoisassa nurkassa. Saan energiaa jopa uudesta kasvistani, jonka ostin mistään mitään tietämättä lähi-K-Marketista, sillä oli aivan pakko saada jokin kasvi uuteen huoneeseen. En tiedä, mikä on kasvin nimi, sillä ruukussa lukee peikonlehti, joka se ei ole, ja kassakone sanoi muuta kuin myyjä. Oli miten oli, kasvi päätyy myös kirjaani tavalla tai toisella. Olisiko kasvi Even ikkunalla? Vai sittenkin Ailan?

Työhuoneen uusi järjestys on myös siitä merkittävä, että nyt kun pöytä ei enää ole ikkunan tiellä, tarjoaa se mahtavan näkymän keskustan kohtuullisen vilkkaalle kadulle. En malta odottaa mehukkaita kohtaamisia ja keskusteluita, joita pääsen havainnoimaan uudelta kyttäysasemaltani. Ei ehkä kuulosta päivänvaloa kestävältä, mutta kirjailijalla on oikeus käyttää hyvän maun rajoissa kaikkea kokemaansa materiaalia. Tosin naapureiden edellisviikonlopun huoritteluriita jää kirjan sivuilta pois. Siinä kohtauksessa kuultu teksti ei sovi edes Ailan ja Jussin riitoihin.

Vaikuttaako kotisi visuaalinen järjestys fiilikseesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tilannekatsaus proosateokseeni – kaupan päälle vinkkejä vasta-alkajalle

Kolme on jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäistä kertaa koskaan uskon siihen, että todella julkaisen proosateoksen. Haaveilemalla ei näppäimistö kulu, joten vapaa-ajalla tehtävä teos vaatii kärsivällisyyttä ja yksinäisyyttä läppärin edessä.
DSC_0003DSC_0006DSC_0008Pöytälaatikkokirjoittajia on yhtä monta kuin on pöytiä, laatikoita ja kirjoittajia. Teoksen julki saattaminen taasen on sekoitus taitoa, työtä ja tuuria. Harvalla on kaikki kortit pakassa jo valmiiksi.

Onkin käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Täytyy joko rustata illat hiljaa kuvitteellisen öljylampun alla ja tulla ulos Finlandia-teoksen kanssa tai sitten voi kertoa rehellisesti kirjoittamisesta, ja toivoa, että joku löytää oman työn tuloksen siten.

Jos rahallista korvausta ei oteta huomioon, kirjan suurin täyttymyshän on tulla julki. Silloin vanhanaikainen kustantaminen ei ole ainoa vaihtoehto. Jos kustantajaa ei löydy, voi harkita itsenäistä verkkojulkaisemista, joka on käytännössä ilmaista. Jotakin mystistä kirjoihin täytyy kuitenkin liittyä, sillä mikään ei silti tunnu samalta kuin se hetki, jolloin saa oman teoksensa käsiin ihan oikeasti. Sellaisen teoksen, jolle on proosalajissa antanut kaikkensa.

Missä mennään?

Teoksessani on 33 lukua, joista olen kirjoittanut noin puolen sivun kuvaukset. Olen nimennyt keskushenkilöt, ja tehnyt muistiinpanot niiden luonteista, suhteista ja ammateista, vaikka henkilöitä ei ihan tuhottomasti olekaan.

Omiin tapoihini kuuluu se, että kirjoitan lähtökohtaisesti täysin valmista tekstiä. En kirjoita sillä ajatuksella, että palaan korjaamaan tekstiäni, vaikka se onkin myöhemmin välttämätöntä varmasti. Haluan myös edetä kronologisesti alusta loppuun, joten olen aloittanut kuuliaisesti ensimmäisestä luvusta. Nyt menossa on kolmas. Liuskoissa mitattuna luvut ovat viidestä kahdeksaan sivua, mikä vastaa hieman suurempaa kirjan sivumäärää, sillä yksi kirjan sivu on tyypillisesti noin 1800 merkkiä sisältäen välilyönnit. Tiedän olevani nopea kirjoittaja, joten hyvinä hetkinä yksi luku syntyy työpäivän jälkeen, kun taas huonoina ei tapahdu mitään. Keskivertoinspiraation päivinä etenen yhdessä luvussa kohtaus kerrallaan.

Kronologiseen etenemiseen silloin tällöin yrittää tehdä särön innostuminen jostakin kielikuvasta tai mehukas tarina, jonka tiedän voivani mahduttaa kirjaan. Tällöin kaivan esiin muistikirjani tai kirjoitan elektroniseen muistilappuun pätkän valmiiksi, jotta sen voi kaivaa oikean hetken koittaessa esiin.

Kustantamoonhan voi periaatteessa ottaa yhteyttä jo, kun kirja on alkutekijöissään, mutta omalla kohdallani uskon lopputuotteen voimaan, vaikka se vaatisi muutoksia niin kuin yleensä lähes kaikkien käsikirjoitusten kohdalla käy. Siksi kirjasta tulee kirja vasta, kun se on kustannettu. Siihen asti kaikki ovat käsikirjoituksia. (Puhun koko ajan siis ikään kuin virheellisesti kirjasta.)

Kirjoita, kirjoita, kirjoita

Kuulostaa tietenkin aika hölmöltä, että jakelen vinkkejä proosakirjailijoille ilman, että olen itse julkaissut yhtään mitään kaunokirjallista. Mutta kirjoittanut olen. Ja paljon. Ja kaikenlaista: lehtijuttuja, radioreportaaseja, blogeja, kritiikkejä, gradun, kaksi runokokoelmaa, kaksi historiikkia ja kymmeniä novelleja. Kirja on projekti – ärsyttävän kapulakielisesti sanottuna. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, ja proosassa monipuolisesta taustasta on hyötyä, kunhan muistaa jättää ammattimaneerit pois kyydistä heti ensimmäisellä pysäkillä.

Vinkkejä vasta-alkajalle:

  • Mitä haluat sanoa teoksellasi? Proosateos on vain peräkkäin aseteltuja sanoja, jos ne eivät yhdessä muodosta sanomaa. Tavallinenkin tarina kertoa suuresta teemasta. Sanat ovat kauniita sellaisenaan, mutta käsikirjoituksen voima on ideassa.
  • Eletty elämä on parasta. Varasta tosielämän tarinat ja lausahdukset. Salakuuntele keskusteluita häikäilemättä. Bussimatkat ovat loistava paikka korvien höristelylle. Ajattele ympäristöä kirjan näkökulmasta, ja kuvittele, mitä päähenkilö tekisi tutuilla seuduilla.
  • Hyödynnä omalaatuisten läheisten piirteet. Kannattaa olla kuitenkin kohtelias, jotta läheisiä on vielä kirjan julkaisunkin jälkeen.
  • Suunnittele. Harva rykäisee 300-sivuisen draaman yhdeltä istumalta improvisoiden. Proosaan kannattaa suhtautua kuin mihin tahansa hyvään tekstiin: jäsentele sisällöt, tee tarkat rajaukset ja aseta selkeä tavoite. Suunnittele lukusisällöt, ja tee alustava käsikirjoitus.
  • Kanna mukana muistikirjaa. Puhelimen muistilista ei tunnu yhtään samalta, ja ohjaa yleensä harhapolulle selailemaan luurin muita sisältöjä. Parhaat hetket kannattaa taltioida vanhakantaisesti kynällä. Suosittelen edes kokeilemaan!
  • Kaikkia teoksia ei julkaista. Se on tosiasia. Mutta aina joku julkaistaan.
  • Kirjoita silloinkin, kun ei oikein huvittaisi. Yritä edetä kronologisesti. Taito jalostuu, kun sitä tekee silloinkin, kun luulee, ettei luista. Aina voi korjata. Kronologisesti eteneminen pitää ajatukset kasassa.
  • Kirjoita niin kuin kirjoittaisit itsellesi, mutta niin, että sen voisi lukea koko maailma. Rahasta tehdään paljon asioita, ja myös kirjoitetaan, mutta parasta jälkeä syntyy, kun kirjoittaa niin kuin ei olisi pakko. Se tunne kannattaa hyödyntää niin pitkään kuin mahdollista.

Lopuksi täytyy muistuttaa, että niin tärkeä kuin proosateokseni minulle onkaan, on parasta kuitenkin elämä, joka tapahtuu kirjan sivujen ulkopuolella. Sitä ei kannata unohtaa. Kirja on ykkösluokan piletti pakomatkalle, mutta sillä ei tee yhtään mitään, jos lähtöpisteessä mikään ei ole mallillaan.

Ensimmäisen osan kirjakuulumisistani voi lukea täältä.

Haaveiletko kirjan kirjoittamisesta? Mitä haluaisit tietää kirjoittamisesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Sano ääneen

Piti kirjoittaa kirjahaaveista, mutten voi kertoa niistä. Minulla ei ole enää haaveita – vaan tekoja, jotka toteutan.
kolme.JPGAjatus proosateoksen kirjoittamisesta syntyi eräässä graduohjaustapaamisessa yliopiston alakuppilassa. Hutera Juvenes-muki oli läikyttänyt puolet sisällöstään tarjottimelle ja epätoivoiselle suunnitelmalleni. Odottelin kiltisti minut pitkältä ajalta tuntevan ohjaajan tuomiota läpyskästäni. Hän sanoi ensimmäiseksi: ”Sun kannattaa ehdottomasti vielä palata luovaan kirjoittamiseen.” Ottaen huomioon gradun idean ajattelin, että nyt olen kirjoittanut tieteen sijasta satuja pakolliseen opinnäytteeseen. Ohjaajani ei onneksi tarkoittanut sitä, vaan viittasi tekstini luonteeseen.

Päätin, että kun yliopisto on paketissa, kirjoitan kirjan. Itsessäänhän se ei vielä johda mihinkään, sillä olenhan hokenut sitä siitä asti, kun opin kirjoittamaan. Tähän mennessä pisin proosateokseni on 30-sivuinen eleetön draama, joka perustuu lähes 100-prosenttisesti omaan elämääni, eikä todellakaan ole julkaisukelpoinen sen vuoksi. Eikä kyllä minkään muunkaan ominaisuuden takia. Pinnistelin gradutapaamiset, pakolliset tarkastukset ja byrokraattiset kiemurat läpi, ja haudoin ideaa. Ajatus harhaili välillä pahasti representaatiotutkimuksesta ja mediamaantieteestä suoraan draamajorpakkoon, mutta selvisin. On oikeastaan aika mahtavaa tuntea, kuinka luovuus puristaa rintaa niin, ettei osaa päättää, mistä ja milloin sen päästäisi pihalle.

Teininä ajattelin, että pyöräytän kirjan milloin tahansa. Halusin olla mahdollisimman nuori esikoiskirjailija. Hyvin nuori. Eihän sillä ole mitään merkitystä! Elämään melko realistisesti suhtautuvana kirjailijahaihattelijana ymmärsin lopulta, että kirjan aihe ja siihen tarvittava elämänkokemus syntyy kyllä aikanaan ja tulee ulos, kun on kypsä. Ja nyt me molemmat, minä ja aika, olemme kypsiä, vähintään mediumeja.

Kirjan kirjoittamisesta kertovat jutut ovat ärsyttäviä, jos niissä ei tarjoa mitään konkreettista pysyen vain mahtipontisissa romanttisissa tarinoissa siitä, kuinka omalla työllä ja historialla on merkitystä. Siksi sanon nyt ääneen, mitä aion tehdä, vaikka haluaisin hautoa sitä sisälläni ikuisuuksiin odottaen, että yhtäkkiä kaupan hyllyillä makaisi teokseni. Edes alelaarissa. Teokseni työnimi on Kolme, ja se on perhedraama, jolla on kaksi kertojaa. Siinä elämä on kuorrutettu briejuusto, jonka päältä hunaja valuu jääkaapin hyllylle.

Pelkään, ettei kirjallani ole merkitystä, vaikka samaan aikaan mietin, miksi kaikella pitäisi olla jokin suuri merkitys. Onhan viihdearvokin jo saavutus. Olen joutunut kyseenalaistamiskierteeseen, mutta se kai kuuluu tähän matkaan. Kaikkeahan kutsutaan nykyään matkaksi, ja siksi reissussa onkin herännyt liikaa ajateltavaa, vaikka aikaa ei ole. Mitä kirjalla ylipäätään pitäisi saavuttaa? Miten kertoisi elämästä ja ajankohtaisaiheista fiktion avulla? Pitäisikö fiktion sanoman olla yhteiskunnallisesti merkittävä, vaikka se olisikin draamakertomus?

Proosanivaskani tiellä päivänvaloon on enää 32 lukua ja hukassa oleva kustantaja.

Oletko haaveillut joskus kirjan kirjoittamisesta tai peräti kirjoittanut jo sellaisen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viisivuotissuunnitelma

Viis uudenvuodenlupauksista! Vuosi on aivan liian lyhyt aika toteuttaa monta pakotettua asiaa. Senpä vuoksi olen tehnyt aina viisivuotissuunnitelman, jolla historiassa toki on varsin ikävä kaiku. Oma suunnitelmani on kuitenkin ihan vain puhtaasti hyvään elämään keskittyvä kokonaisvaltainen lupaus. Vuonna 2018 käynnistyy jo kolmas viisivuotissuunnitelmani.
business-1149630_960_720Kuva: Pixabay

Alan tehdä unelmatyötä, jossa hommia paiskitaan yhteiskunnan ja ennen kaikkea ihmisten vuoksi. Saan hyödyntää koulutustani ja kykyjäni. Tiedän, mihin pystyn, ja tavoittelen päämäärääni ihan oikeasti, enkä vain tyydy selvittämään tilanteesta kaikille. Olen myös onnellinen siitä, mitä minulla jo on: vakaa talous, hyvä olla ja ihana koti. Mutta tyytyminen ei riitä. Haluan enemmän ja näyttää kynteni.

Nautin aamuista ja varaan aikaa mannapuuron keittämiselle. Jos ihminen ei kolmeenkymppiin mennessä saa herättyä sen verran aikaisin, että ehtisi alle 10 minuutin mannapuuron kiehauttaa aamulla, niin on syytä ilmoittautua elämänhallintakurssille. No, ei kai se yhdestä puurosta kiinni ole sentään. Puuro vain sattuu olemaan mainio aamupala, mutta aivan liian työläs mikrottomalle unikeolle. Yritän myös tulevina vuosina muistaa nauttia aamun tunnelmasta ja pysähtyä katselemaan, kuinka kaupunki herää. Kiire tosin on töihin aina.

Liikun enemmän. Joogaan ja käyn pitkillä lenkeillä niin kuin aiemmin oli tapana. Ruumiillinen hyvinvointi on jäänyt kiireisten vuosien jalkoihin. Nyt, kun hallittavia lankoja on vähemmän, alan varata päivästä aikaa liikunnalle. Hyötyliikunta ei riitä, vaan haluan nauttia siitä ilosta, jonka vartalolleni suon sitä hoitamalla. Aion sopia myös paljon enemmän lenkkitapaamisia ystävieni kanssa. Silloin nimittäin tutustuu myös kotikaupunkiinsa paremmin, kun antaa toisen päättää, mihin päin suunnataan.

Minulta ilmestyy proosateos. Tämä onkin jo vauhdissa. Haaveilen, että proosan kirjoittamisesta tulee taas harrastus, joka tuo vastapainoa työlle. Mikään ei voita kirjoitusflow’ta. Haluan hukkua iltaisin hetkeksi luomaani maailmaan, ja lopulta julkaista sen kaikille. Mistään mielikuvitusmaasta ei ole kyse, sillä fantasiaa en kirjoita.

Julkaisen runoteoksen. Tiedosto on luotu. Idea on syntynyt jo kauan sitten. En usko vanhan teoksen muokkaamiseen, sillä kuusi vuotta vanha runosetti on melkoista luettavaa nykymittakaavassa. Aloitan siis puhtaalta pöydältä, sillä nyt todella tiedän, mitä haluan sanoa.

Pidän kolmekymppiset lastenjuhlateemalla. Oikein perinteiset lasten synttärikemut 90-luvulta edustavat minulle laman suurvuosikymmenen ilakointia. Tietenkin, olinhan lapsi silloin. Minulle yhdeksänkymmentäluku oli synttärikemuja hupihatut päässä ruokapöydän ympärillä ylikermaisen kakun äärellä. Pahvisia teema-astioita, ongintaa ja aasinhäntää. Tätä on luvassa myös omilla teemakutsuillani – aikuiseen makuun.

Miten kävi edellisten viisivuotissuunnitelmieni kanssa? Ensimmäistä aloittaessani olin siis 15-vuotias, ja toisen alkaessa tasan 20 vuotta vanha. Suunnitelmani liittyvät aina melko isoihin asioihin, joten pääpiirteet on helppo muistaa. Valmistuin lukiosta liki kympin keskiarvolla, sain vartaloni kuntoon, aloin syödä terveellisesti, pääsin yliopistoon, muutin Kalevaan ja sittemmin puolisoni luokse Amuriin. Lopulta valmistuin myös maisteriksi.

Vakituinen toimittajanpesti jäi saamatta, sillä en edes hakenut sellaista. Kaunokirjallista teostani ei myöskään julkaistu, koska kirja jäi 30-sivuiseksi. Sen sijaan toimitetun historiikkikirjan tein ja paljon muita kirjoitustöitä. Haaveilin myös muuttavani Pispalaan syntymäkotiini, mutta taloon on niin käsittämättömät jonot, ettei se taida olla mahdollista. Sitä paitsi ahneus kasvaa keskustan lähellä asuessa: kaiken pitää olla aivan käden ulottuvilla. Siinä alkaa Pispalakin tuntua jo kaukaiselta maalta.

Teetkö vuosisuunnitelmia tai kenties pidempiaikaisia lupauksia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa