Näillä eväillä miljonääriksi

Parhaat ideat ovat totta vieköön kaikista yksinkertaisimpia. Mitä jos kisailisikin kirjan avulla ja hylkäisi turhat pelilaudat ja nappulat? Jos mielii miljonääriksi, ei tarvitse enää edes vaivautua kisastudioon tai tuijottaa televisiota. Myyntiin tullut Haluatko miljonääriksi -kirja (WSOY 2017) hoitaa nimittäin visailunälän kotona.
DSC_0009 (3)DSC_0010 (3)DSC_0012 (2)Enpä olisi uskonut, kuinka toimivan ja viihdyttävän pelin kirjalla voi saada aikaan! Haluatko miljonääriksi -visailukirja noudattaa ihailtavalla tavalla tv-formaattia, minkä vuoksi se onkin ehdottoman onnistunut viihdyke. Kaiken lisäksi kirjamuoto mahdollistaa kätevän kuljettamisen mihin tahansa eikä pelinappuloiden kanssa tarvitse säätää.

Kirjan etu on myös se, että visailu onnistuu sekä kaksin että isolla porukalla, vaikka toki kaksin kysellessä yleisönä ovat vain huonekasvit ja pölypallot, ja tunnelmakin saattaa olla aavistuksen tenttimäinen. Kunnon porukalla pelatessa yleisö tietysti lisää aitouden tunnetta ja mahdollistaa kysy yleisöltä -avun käyttämisen. Kirjassa on myös 50:50-vaihtoehdot valmiina, joten kaikki oljenkorret saa oikeasti käyttöön.

Visakirjan ainoa puute on se, että ei sillä oikeasti miljonääriksi tule. Eikös joku onneksi todennut, ettei raha tuo onnea. Siihen tokaisuun lienee tyytyminen.

Muista ainakin nämä miljonäärivisassa!

  • Vanuatun nimi oli vuoteen 1980 asti Uudet-Hebridit.
  • Carl Brewer voitti ensimmäisenä sekä SM-kultaa että Stanley Cupin.
  • Kiinan väkirikkain maakunta on Guangdong.
  • Sansibarin sota kesti 38 minuuttia.
  • Abbé Pierre perusti Emmaus-liikkeen.
  • Hillevi Hiiri päätyi laulun mukaan lopulta naimisiin Hepokatti Heikin kanssa.
  • Allan Liuhala keksi metaforan Pihtiputaan mummo.
  • Carl Oscar Malm kehitti suomalaisen viittomakielen.
  • Hunter S. Thompsonin tuhkat ammuttiin taivaalle hänen hautajaisissaan.
  • Olavi Laiho oli viimeinen Suomessa teloitettu suomalainen.
  • Wrangelin saari kuuluu Venäjälle.
  • Rudyard Kipling on nuorin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut.

Arvaatko, minkä arvoisten kysymysten vastauksia väittämät ovat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Surullisten ihmisten komediaruokailu

Sunnuntailounaan dialogi viihdyttää joka jaksossa, mutta sarjan uskalias tyyli pitää katsojan etäällä hahmoista. Viikon päätteeksi pyöreän pöydän ympärille kokoontuu rikkinäinen perhe, joka kantaa mukanaan ruudulle suomalaisen mielenmaiseman kipupisteet.
jakso3_perhe2_sunnuntailounas.jpg
Kuva: C More

Sunnuntailounaalla istuvat kuolemaa ennen toteuttavan to do -listan vangiksi joutunut uraisä Tauno (Taneli Mäkelä), natsipukuun ahtautunut, omasta erostaan kärsivä Taavi (Santtu Karvonen), umpisurkea ja ylidramaatinen näyttelijäpoika Jani (Jarkko Niemi), perheen kuopus, uhmakas elämäntapatyötön Severi (Samuli Niittymäki) ja tunnollinen, perhettä lounaalla paimentava lääkäritytär Eevi (Elena Leeve), jonka terapiaistunnot rytmittävät Atte Järvisen ohjaamaa ja käsikirjoittamaa sarjaa.

Kun viisi toistensa päälle puhuvaa eksynyttä laitetaan saman pöydän ääreen, on onni, että joku pitää kuria. Pöytäkeskustelua johtaa oikeutetusti sairauskohtauksesta, eli pienistä sydämen ylilyönneistä, toipuva Tauno. Taneli Mäkelä tulkitsee osuvasti itsetietoista mutta rauhallista menestyjäisää, joka tosin on unohtanut huomioida lapsiaan viimeisten 20 vuoden aikana. Tauno on herännyt elämän rajallisuuteen, ja sarja rakentuukin Taunon to do -listan ympärille, joka on suoritettava ennen noutajan tuloa. Listalla on lapsiin tutustumista uudelleen, lapsuusmuistojen selvittämistä ja ensirakkauteen tutustumista. Kuten arvata saattaa, ei mennyt olekaan ollut sitä, mitä on kuluneet vuodet kuvitellut.

Taunon to do -lista on myös mainio huomio ajastamme: nykyään elämä täytyy pilkkoa osiin, listata ja suorittaa. On kovin helppoa ajatella, että elämä muuttuu elämisenarvoiseksi, kun sen kirjaa paperille, mutta Sunnuntailounaskin osoittaa, että elämä on kaikkialla muualla kuin paperilla.

Sarjan tyyli jakaa jakso Eevin terapiasessioihin, perheen lounaspöytäkeskusteluun ja viikon aiempiin tapahtumiin tekee jaksosta katkonaisen, mutta toisaalta ratkaisu tuo mieleen brittikomediat – vain yleisön taputukset puuttuvat. Niitä ei sentään ole ängetty mukaan sillisalaattiin, jonka makuun pääseminen kestää muutenkin. Sarjaa ei siis kannata jättää kesken kahden jakson perusteella, sillä meno näyttää kiihtyvän kolmannesta jaksosta eteenpäin.

Sunnuntailounaalla kyytiä saavat ihan kaikki, mikä tuntuu jo melkoiselta teemaähkyltä. Siis aivan kaikki luonteenpiirteet, elämänvalinnat, poliittiset näkemykset, taloustilanteet, ammatit ja sukupuolet. Sarjassa naljaillaan elämäntapatyöttömyydelle, ylitunnollisuudelle, natsismille, feminismille, näyttelijöiden ammattikunnalle, draaman tekemisen tavoille ja kaiken haluamiselle kulttuurille, mikä käy ilmi kolmesta ensimmäisestä jaksosta. Kun jäljellä on vielä seitsemän samanlaista pätkää, ei kukaan säästy sivaltamiselta. Joku voisi ajatella, että Sunnuntailounas yrittää väkisin koota kansan ja aikamme läpileikkauksen 30 minuuttiin, mutta toisaalta kyse on komedian perusajatuksesta: yhteiskunnalle nauramisesta.

Sarjan hahmojen pakosti etäältä katsominen lienee koko sarjan idea, lounaspöydän herkullisin pihvi. Kun tarkastelee henkilöitä kaukaa, näkee niissä selvemmin itsensä. Sunnuntaisin lounastavat hahmot vaikuttavat piilosurullisilta ja solmussa olevilta, mutta ehkä kyse ei olekaan mistään pohjattomasta hukassa olemisen tunteesta, vaan ihan tavallisesta, yllättävän upottavasta arkikaaossuosta. Sunnuntailounas saa katsojan nauramaan siksi, että pöydän ääressä voi nähdä itsensä, jos sen vain tunnistaa teemasekamelskan alta.

Sunnuntailounas on katsottavissa C Moren suoratoistopalvelussa 29. maaliskuuta alkaen. Uusi jakso julkaistaan joka torstai.

Minkälaiset teemat komedioissa vetoavat sinuun?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

 

Karppi imitoi nordic noiria ahnaasti

Ylen uutuusrikosdraama Karppia katsoessa tuntuu siltä, että sarjan on nähnyt ennenkin.
karppi.pngKuvakaappaus Yle Areenasta Karppi-sarjan ensimmäisestä jaksosta.

Tyhjät asunnot, nostureiden värittämät maisemat, kylmät lukaalit ja täydellisesti lohkeillut Suomenlahden jää korostavat Karpin miljöön mystisyyttä. Miehensä kuoleman jälkeen työhön palaava Sofia Karppi (Pihla Viitala) alkaa selvittää rakennustyömaalta tapettuna ja haudattuna löytyvän Anna Bergdahlin (Pamela Tola) kuolemaa yhdessä Sakari Nurmen (Lauri Tilkanen) kanssa. Mystisyyttä enemmän arkityössä on väkivaltaa ja verta.

Karppi muistuttaa hyvin paljon Sorjosta. Nordic noirin ideaa mukaillen kumpikin Ylen sarja on visuaalisesti synkkä, ja ne ratkovat hyvin samankaltaisia rikoksia, vaikka Sorjonen koostuukin useasta eri tapauksesta. Karpissa kaikki teemat on ahdettu samaan juoneen, mikä syö uskottavuutta. Sen enempää yksityiskohtia paljastamatta, täytyy kuitenkin todeta, että jotakin olisi voinut jättää pois, sillä sarjan rikoksen ympärille kietoutuvat niin taloussotkut, yritysvakoilu, huumeet, salakuljetus ja ympäristöaktivismi kuin salasuhteet, parisuhdeongelmat, lapsuuden traumat, seksuaalinen ahdistelu, vainoaminen ja pieni uskonlahko. Näiden lisäksi myös sattumalla on paikkansa. Aika hengästyttävä lista 12 jaksosta koostuvalle sarjalle, ja siksi Karppi tuntuukin paikoin nordic noir -imitaatiolta.

Toinen uskottavuusongelma liittyy Karpin ja Nurmen arkeen. Karppi ja Nurmi jäävät katsojalle etäisiksi työnarkomaaneiksi, millä ei sinänsä olisi väliä, mutta koska sarja kuvaa myös heidän yksityiselämäänsä, ei vapaa-aika näytä kovin uskottavalta. Työssään Karppi tekee välillä päättömiä ratkaisuja ja asettaa itsensä hengenvaaraan toistuvasti, mikä kaikessa uhkarohkeudessaan saa poliisityön näyttämään vailla järkeä olevalta sankariseikkailulta. Yksikön johtaja Tapio Koskimäki (Raimo Grönberg) yrittää olla järjenääni ja johtaja, mutta hänenkään sanoilla ei ole Karpille väliä, kun koko elämä on omistettu työn henkilökohtaiselle suorittamiselle.

Ajan henkeen kuuluvasti Karppi ottaa kantaa ympäristöpolitiikkaan, ja itse asiassa lopulta yrityskiemurat ja siihen liittyvä tuulivoimakeksintö muodostuukin sarjan mielenkiintoisimmaksi elementiksi, vaikka usein talouskäänteet jäävät suhdemysteerien varjoon. Avainsääntö Karppia katsoessa on hyvin perinteinen: hyvä voikin olla paha, ja pahalta näyttävä pohjimmiltaan hyvä. Se kannattaa muistaa myös murhaajaa pohtiessa.

Kuten hyvin usein, syyllinen on lähempänä kuin arvata saattaa. Karpin loppuratkaisu saattaa yllättää, mutta ei onnistu punomaan loogista tapahtumaketjua ratkaisun ympärille. Yhdentoista jakson verran samoissa kuulusteluissa vellova sarja päättyy kuin salamaniskusta eikä syyllisen sielunelämään päästä uskottavasti kiinni.

Karpille kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä se on kelvollista sunnuntaiviihdettä ja visuaalisesti miellyttävää katseltavaa synkkyydestä ja graafisista maisemista nauttiville. Jos sarjasta tehdään toinen kausi ja se saadaan pian ulos, Karppi voi hyvinkin lähteä lentoon. Vaikka harvemmin kalat lentävät.

Karppi keskiviikkoisin Yle 2:lla klo 21.00. Kaikki jaksot ovat jo katsottavissa Yle Areenassa.

Mikä on mielestäsi onnistunein nordic noir -sarja? Koukutuitko Karppiin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Seksi-Gunnar turmelee meidät

Nyt varuillaan! Pihlajakadun elegantista vanhasta herrasta on tullut niin irstas, että se tuhoaa katsojankin moraalin. Yleisö hytisee nojatuoleissaan järkyttyneenä.
DSC_0005.JPG”Hävytön strippauskohtaus”, uutisoi Ilta-Sanomat Gunnarin (Raimo Grönberg) raisusta vapaaillasta, jota seurattiin parin jakson verran parhaaseen katseluaikaan saippuasarjassa Salatut elämät. Kuten olettaa saattaa, ainakin uutisen mukaan katsojat ovat järkyttyneitä, minkä myös jutun kommentit vahvistavat.

Katsojien järkyttymisen toistaminen otsikkotasolla on liioiteltua, mutta tottahan rivot kohtaukset jakavat mielipiteitä ja herättävät tunteita. Hyvä niin. Muistisairaan Gunnarin seikkailut strippiklubi Herukassa pureutuvat hyvin aikamme puheenaiheisiin. Kohtausten keskiössä on vanha, irstaaksi heittäytyvä mies, joka linkittyy puheenaiheissa niin seksuaalista ahdistelua käsittelevään Me too -kampanjaan kuin siihen, että eläkeläisten seksuaalisuus on edelleen tabu – ei ainakaan yksi valtakunnan ykköspuheenaiheista.

Harmaa peitto heilumaan

Vaikka Gunnarin maksulliset seksiseikkailut eivät varsinaisesti liity seksuaaliseen ahdisteluun ja Me toon perimmäiseen ideaan, vanha ja irstas mies edustaa mediakuvastossa kampanjan hirviötä, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki vanhat miehet olisivat pervoilijoita tai sitä, että pervoilija olisi aina vanha mies. Gunnarin rietastelu tapahtuu strippiklubilla, jossa rahaa vastaanottaa ammattilainen todennäköisesti aivan omasta tahdostaan, mutta silti taustalla on heiveröiseksi jäävä yritys ottaa kantaa seksuaaliseen häirintään. Se taas liittyy kysymyksiin jokaisen henkilökohtaisista rajoista. Hedelmällisempää olisi käsitellä Gunnarin muistisairauden muuttamaa persoonaa ja sen aiheuttamia epäsovinnaisia tekoja.

Haloo Gunnarin reissusta on joka tapauksessa syntynyt. Jos unohdetaan Me too ja mediakuvaston vanha, irstas mies, Salatuilla elämillä olisi paikka käsitellä lähemmin vanhuusiän seksuaalisuutta muutenkin kuin muistisairauden sävyttämänä. Kauhistuksesta päätellen yleisö ei ole valmis vielä harmaahapsien puuhien tiirailuun, sillä nuorten miesten strippaamisestakaan ei sarjassa noussut samanlaista myrskyä. Ei edes siitä, että keski-ikäinen nainen osti sarjassa seksiä nuorelta Taalasmaan Talelta (Emil Hallberg).

Strippaukseen ja maksullisiin seksuaalipalveluihin liittyvät luonnollisesti ja valitettavasti kysymykset ihmiskaupasta, mutta niitä ei taida olla tarpeen pohtia kuvitteellisen Salkkarit-strippiklubin kohdalla. Tosielämässä on toisin. Itse olenkin katsojana huolissani lähinnä siitä, mitä tapahtui sille arvokkaalle vanhalle Gunnarille (Antti Seppä), joka ryhdikäs hattu päässään ulsteriin pukeutuneena poukkoili naapurustossa ja piti aikuiset tyttärensä ja tomeran avopuoliso-Ullan (Maija-Liisa Peuhu) kurissa sairaudestaan piittaamatta. Mitä sitä mieltään pahottamaan yhdestä railakkaasta illasta, kun kamalampaa materiaalia syljetään ulos muista tuotannoista – puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu oikeassa elämässä.

Tarjottimella syystä

Sitä saa, mitä tilaa. Tätähän me katsomme uutisoinnista päätellen. Joku tosin ehdotti nettikeskustelussa, että kaikenlainen rietas materiaali, kuten Salkkarit ja Subilla nähtävä Ina < 3 porno -ohjelma, pitäisi korvata lempääläläisen helluntaiseurakunnan raamattupiirin televisiotaltioinnilla. Noin niin kuin esimerkiksi kuulemma. Niin ei tapahdu, koska ainakin raamattupiirin televisioversiosta puuttuisi seksi ja riemukas dialogi. Seksi-Gunnar turmeleekin vain ne, joiden maailmankatsomus on niin kapea, ettei se kestä yhtä hömelösti kuvattua muistisairautta ja käsistä lähtenyttä baari-iltaa.

Käsikirjoitusryhmän kynät sauhuavat jo, kun järkytystä kuvaavat uutiset kasvattavat liekkejä. Seuraavaksi kirjoitustiimin kynän terästä voisi tosin lähteä aiempaa monipuolisempaa muistisairauden käsittelyä, joka ei jäisi aina niin kutkuttavan jännittävien seksiseikkailuiden varjoon. Muistisairauden varjoon jäävät nimittäin aina lopulta sekä sairastunut että omaiset. Siinä eivät stringit ja punaiset puuhkat paljon lohduta.

Minkälaiset elokuva- ja sarjakohtaukset järkyttävät sinua oikeasti? Järkyttääkö televisio- ja nettiaikakaudella enää mikään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kauneus kärsii inflaatiosta – ei riitä, että on ekonomi

Kaunis elämä -sarja osoittaa, että valtasuhteet yhteiskunnassa ovat edelleen kierossa. kauniselama1.pngKuvakaappaus Katsomo.fi-palvelusta.

”Sama idea kuin Vain elämäässä”, totesi Heidi Sohlberg (Ilta-Sanomat 7.11.2017) tulevasta missisarjasta. Vain elämää kuvaakin varsin kattavasti tiistaina 20.2. Avalla alkanutta Kaunis elämä -sarjaa. Illallispöytään istahtavat Vanajanlinnassa Sohlbergin lisäksi Lenita Airisto, Riitta Väisänen, Tarja Smura, Lola Odusoga, Karita Tykkä, Lotta Näkyvä ja Pia Lamberg. Musiikkileirikoulusarjan henkeä mukaillen linnassa itketään, kerrotaan tarinoita, touhutaan ja katsellaan vähän liikkuvaa kuvaa illan päätähden elämästä.

Ilta-Sanomien uutisen kommenttikenttä osoittaa todeksi sen, mitä arvata saattaa: misseyden arvostus kärsii pahemman luokan inflaatiosta. Nimimerkki Valintoja sanoo ääneen, mikä missi-instituutiossa ja sen nykybrändissä mättää: ”Kikattajien kerho kokoontuu siis! Jo on ideaköyhyys huipussaan, jos ei enää muuta keksitä. No, naisillehan ei tarvitse maksaa kuin murto-osa siitä, mitä esim. miesjoukolle, vaikkapa jos entisistä kiekkoilijoista alettaisiin tehdä Vain elämää -ohjelmaa – –.” Valintoja-nimimerkki todistaa myös itseironisesti, miksi naisten asema on edelleen vinksallaan miehiin verrattuna, olkoonkin tasa-arvo Suomessa maailman huippuluokkaa. Niin kauan kuin tällaisia kommentteja kirjoitetaan ja tämänkaltaisia olettamuksia tehdään arkipäiväisesti asia on juuri niin kuin kommentissa todetaan. On surullista ajatella, että naisten urista kertova sarja olisi osoitus huonosta ideointikyvystä. Mielenköyhyys on sitä, ettei kykene näkemään tarinaa ihmisen takana.

Vaikka Vain elämää on idealtaan leimautunut itkukinkereiksi, senkaltaisia sarjoja tuotetaan kaudesta toiseen, sillä idea kantaa. Nimenomaan tarinoiden vuoksi. Missit ovat itse asiassa mahtava teema! Heidän elämänsä ja uransa heijastavat suoraan elettyä aikaa, jota on seurattu uutisista ja roskalehtien palstoilta. Sarja osoittaa kädestä pitäen sen, että kohun takana on aina ihminen. Jokaisen pilkan ja rasistisen kommentin takana ihminen. Korkokengissään ja alusvaatteissaan lehtien kansikuvissa.

Kaunis elämä -sarjan avausjaksossa vietetään Airiston päivää. Kahdeksankymppisen diplomiekonomin ja kirjailijan – kikattajan siis – päivästä muotoutuu ilottelun sijaan Lenitan sotahistoriakoulu, jossa matka alkaa pulavuosista ja huipentuu Tykkimuseoon. Airisto yrittää todennäköisesti omana päivänään ratkaista jo uutisen kommenteissakin esiin tullutta arvostusongelmaa, mikä johtaa siihen, että sotajankkaaminen alkaa vaikuttaa teennäiseltä. Meno käy sen verran raskaaksi, että muut leidit alkavat jo toivoa ilottelua ja miesseikkailutarinoita illalliselle. Niiden osalta illallispuinti jää pintaraapaisuksi. Pääanti tiivistyy siihen, että suhteita on ollut enemmän kuin vaihdevuosioireita.

Avausjakson perusteella näyttää siltä, että tunti on liian lyhyt aika yhden ihmiselämän kertaamiseen. Lopputuloksena on jono etukäteen kuvattuja inserttejä, vieraiden vetistelyä, keittiömestarin häärintää ja maistatusta, pikaskoolaus iltapuvuissa ja vähän vaivaantunutta ruokailua.

Airisto tekee ohjelmassa yhden terävän huomion: kauneus on lisäarvo. Hän kertoo tarinan siitä, kuinka sai vaihdettua upeasti kirjaillun essunsa sokeriin pula-ajan kerjuureissulla. Vaan eivätpä saaneet sisaret koltuistaan samaa! Tuolloin Airisto ymmärsi kauneuden merkityksen, ja myöhemmin oivallus siivitti hänet Suomen neidoksi ja maailmalle Suomi-kuvan edistämisen pariin.

Lisäarvo ei nimensä mukaan ole keneltäkään pois. Miksi siis kauneus tekisi kenestäkään tyhmää?

Kaunis elämä Avalla tiistaisin klo 21.

Minkälaisia ajatuksia misseys ja Kaunis elämä herättävät? Onko Vain elämää -sarjasta tuttu konsepti jo puhki kulutettu?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa