Suuri ja mahtava yliopisto: Vinkkejä vasta-alkajalle

Uuden lukukauden alkaessa kierrokset yliopistolla kasvavat, kun tuhannet opiskelijat alkavat vaeltaa pitkin käytäviä. Luentosalit paukkuvat, kahvilat ovat täynnä ja ruokalassa saa jonottaa tarjotin kädessä täristen. Lähestyvän lukuvuoden huomaa siitä, että Jodel alkaa täyttyä jännityksestä ja vasta-alkajien epätoivoisista tiedusteluista. Tämä teksti on sinulle, uusi opiskelija, ja kaikille niille, jotka muistelevat omia opiskeluaikojaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERALatasin sen pirun Jodelin. Ikäinflaatiosta kärsivän sovelluksen jutustelutaso on tosin havaintojeni mukaan laskenut, mutta Tampereen yliopiston kanavalla pysyy mukavasti kärryillä opinahjon asioista. Mitä nyt kerran sain keskusteluketjun perusteella sätkyn ja luulin, että opinto-oikeuteni loppuu, ellen toimita seuraavan tunnin sisässä jatkoanomusta. Opintosihteeri vastasi huvittuneena, että tässähän on menossa ”vasta viides vuosi”. Mielestäni vasta-sanan voisi korvata jo-partikkelilla, mutta ehkä kestän joten kuten sen, että viisi vuotta ylittyy parilla kuukaudella.

Oma yliopistotaipaleeni alkoi nurinkurisesti vuoden harjoittelujaksolla Utan hallinnoimassa paikallismediassa Radio Moreenissa. Vuosi huipentui pääsykokeisiin ja hyväksymiskirjeeseen. Työputken aikana jano päästä sisään oli niin suuri, että suuta kuivasi. Työympäristönä yliopisto oli ihanan rauhallinen, luova ja joustava. Uskon, että olin valmiimpi opiskeluihin siihen ikään ja koulutustilanteeseen nähden kattavan työkokemukseni ansiosta. Ylipäätään käsitys siitä, mitä työnteko on, on ihan positiivinen ominaisuus vasta-alkajassa. Opiskelusta osaa kenties nauttia paremmin, kun on hengähtänyt ja saanut elämäänsä muutakin perspektiiviä kuin lukuaineiden tarjoamia totuuksia. Suosittelen jatko-opiskeluihin hakemista niin nopeasti kuin mahdollista, mutta minulle välivuosi teki hyvää.

Anonyymissa keskustelusovelluksessa on puitu tällä viikolla muun muassa, missä on mystinen D10a+b. Koitapa etsiä puheviestinnän studio tai A-siipi! Pinni-rakennuksissa onneksi kirjain kertoo selkeästi, kummasta pytingistä on kyse, ja ensimmäinen numero ilmoittaa sen, kuinka ylös täytyy kavuta. Toinen paniikin aihe näyttää olevan se, kuinka moneen aloitusviikon menoon pitäisi osallistua. Pitääkö fuksivuonna käydä kaikissa tapahtumissa? ”Onko aina pakko dokata vai katsovatko muut kieroon, jos ei juo?” kysyi yksi jännittäjä.

Kukaan ei ole eksynyt yliopistolla niin pahasti, ettei olisi koskaan löytynyt. Omaa jaksamistaan kannattaa kuunnella siinä, kuinka monessa tapahtumassa kannattaa käydä. Ja ’dokaaminen’, se on ihan jokaisen oma asia. Oman kunnon vuoksi kannattaa kuitenkin keskittää energiaa lähtökohtaisesti enemmän opiskeluun ja yleiseen hyvinvointiin. Homman pitäisi kuitenkin olla paketissa viiden vuoden aikana, ja silloin rekisteristä täytyisi löytyä muitakin kuin juomalla ansaittuja haalarimerkkejä ja pöhköjä kuvia ainejärjestölehden arkistossa. Joillakin homma hoituu nauttimalla kumpaakin puolta sopivassa suhteessa.

Yliopisto ei ole lastentarha. Se on aikuisten maailma. Opiskelu on kasvamista, mutta yliopiston tehtävä on kasvattaa vain tieteellisen ajattelun ja alan vaatimien taitojen saralla, ei yleisesti paremmaksi ihmiseksi, vaikka sellaiseksi itse asiassa pitäisi ideaalitilanteessa muuttua, kun maailma kaikkine tietoineen avautuu. Huomaamatonta kasvua yliopistovuosina on kuitenkin odotettavissa, sillä aikuistumisvuodet sijoittuvat tyypillisesti opiskeluiden kanssa samalle aikajanalle.

Opiskelijana sitoutuu kunnioittamaan muita. Älä heittele kumista murustettuja paloja luentosalissa kenenkään päälle. Sellaistakin on nähty, ja kyseinen hupi kuuluu alakouluun. Tyhmiä vastauksia ei ole olemassa, jos nyt ei lasketa kirjoja lukematta tenttiin raapustettua puuta heinää. Ei siis kannata tirskua kenenkään kommenteille. Se on keskustelua, jossa harjoitellaan argumentointia. Myös muut naurettavat kiusaamismaneerit on hyvä vetää viemäristä alas ennen opiskeluiden aloittamista. Ne eivät kuulu hyvin valmistautuneen vasta-alkajan trendikkääseen kangaskassiin.

Yliopistokoulutus tähtää siihen, että laitoksesta saadaan pihalle työelämään valmiita yksilöitä, jotka osaavat katsoa maailmaa analyyttisesti. Ystäväkirjan lisäksi kannattaakin kerätä tärkeitä kontakteja, koska kilpailu työpaikoista on kovaa monella alalla. Jodel-keskusteluiden perusteella tulevia fukseja jännittää valtavasti se, jääkö ulkopuolelle helposti. Olen siinä mielessä yksinäinen susi, etten kaipaa vierelleni varsinaisesti ketään. Se, että aloitin yliopiston kotikaupungissani, ei myöskään vapaa-ajan puolesta houkutellut tai pakottanut tutustumaan muihin ihmisiin. Elämä oli jo opiskeluiden alkaessa niin kiireistä, että oman porukan muotoutuminen jäi. Tästä huolimatta olen kuitenkin tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja ihaniin tyyppeihin opiskeluympyröissä.

Ulkopuoliseksi jäämistä ei kannata pelätä, vaan valmistautua selviämään yksin. Yliopisto on jokaisen oma matka. Pirskeistä pois jättäytyminen ei tee kenestäkään hylkiötä. Varmasti myös yliopistolla kiusataan, koska sitä tapahtuu lähes jokaisessa organisaatiossa, mutta yleisesti ilmapiiri korkeakoulussa on kypsä ja kunnioittava, mikä voi tulla yllätyksenä niille, jotka jatkavat kampukselle suoraan toiselta asteelta.

Kandiksi valmistuttuani annoin käypiä neuvoja opiskeluihin. Olen niiden suhteen edelleen samalla linjalla. Käy viheliäinen ja pakollinen T3-tietotekniikkakurssi heti. Älä jätä pakollisia kursseja roikkumaan. Käy kielikurssit niin nopeasti kuin mahdollista. Valitse sivuaineita, joista pidät, mutta joista on myös oikeasti hyötyä. Syö edullista yliopistoruokaa niin paljon kuin jaksat.

Ennen kaikkea: älä pelkää. Koska ei ole mitään pelättävää. Tästä alkaa todennäköisesti se elämäsi ajanjakso, jota saattaa vaivihkaa kaivata, kun työpalaverit ja kakkavaipat täyttävät päivät. Tee kaikki juuri niin kuin tahdot, mutta valmistu. Koita valmistua edes melkein tavoiteajassa.

On kuljettu aika pitkä matka siitä yliopiston aloittaneesta nuoresta leidistä, joka kirjoitti runoja baarireissuista pöytälaatikkoon pikkuruisessa yksiössään, piti salaista blogia, tarkkaili painoaan, luuli tietävänsä suurin piirtein kaiken journalismista, teki viisivuotissuunnitelmia, vihasi miehiä, osti valtavasti vaatteita, ei uskaltanut valokuvata ja oli aivan varma siitä, miten elämä tulee menemään. Nyt hän ajattelee vain, että kaikki tulee menemään hyvin, kun tekee tarpeeksi töitä, muistaa kehittää itseään, tarttuu tilaisuuksiin ja nauttii arjesta, joka tasaantuu mukavasti opiskeluiden jälkeen.

Minkälainen oma yliopistotaipaleesi oli? Onko ruudun toisella puolella yliopiston tai muun korkeakoulun aloittavia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ei enää ikinä

On ollut hiljaista. Kiukkua ja harmia. Jumissa olevia niskoja ja turhautumista. Tyhjä blogi ja ajatus uudesta heräämisestä. Onhan nyt juhlan paikka! Opiskelut ovat ohi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAMelkein. Vieressä vielä rispaantuneet sivut kirjasessa, jonka vihreät kierteet saavat silmät pyörimään päässä illan pikkulukutunteina. Työpäivän jälkeen puurrettuja satoja sivuja sosiologisesta teoriasta ja digitalisaatiosta. Näillä antimilla maisteriksi.

Jossakin lähellä jännitettiin vielä soveltuvuuskokeita, kun astuin viimeistä kertaa sähköiseen tenttiluokkaan. On aika kaunis ajatus, että tarinat alkavat ja päättyvät samassa paikassa. Mutta takaisin vain minuun, joka tämän tarinan keskiössä on. Takki on tentin jälkeen aika tyhjä, varsinkin kun suosikkitakin tasku on oikeasti rikki, ja puhelin sukeltaa vuorin sisään kävellessä huomaamatta. Yhtä lailla kuin puhelin on jumissa tanskalaistakin sisässä, ovat myös fysiologiset aivoni aivan lukossa ison rutistuksen jälkeen.

Vetreyttämisreseptinä olen yrittänyt käyttää Anna Hanskin ysärihittejä. Eivät auta. On kokeiltu myös italialaista proseccoa ja pizzaa. Pyöräilyä kaatosateessa. Ja parvekekyttäystä raikkaassa sateenjälkeisessä ilmassa. Vaan eipä auta puistokyyläyskään, koska Amurin viheralueilla vaeltavat pääosin vain muumioituneet naapurit raihnaisine koirineen. (Saako näin edes sanoa julkisesti, vaikka havainnoit ovat totta?)

Jos vielä pitäisi tehdä tenttejä, en oikeasti koskaan enää valittaisi niihin lukemisesta, jos sen voisi tehdä aina ihan vain vapaa-ajalla ilman ansiotyössä käyntipakkoa. Stressi johtaa helposti epäonnistumisen pelkoon ihmisellä, joka ei oikeastaan ole koskaan koulupolulla epäonnistunut missään ja joka on jo valmiiksi saanut psykosomaattisia oireita suurin piirtein kolmosluokan matematiikan päässälaskukokeistakin.

Vaikka pro gradu -työ on vielä työn alla, tuntuu hurjalta ajatella, että varsinaista opiskelua ei enää ole. Ei yhtäkään tenttiä. Ikinä enää. Tosin, vannomatta paras. En todellakaan näe itseäni tulevaisuudessa tutkijana, mutta yliopisto työpaikkana kiinnostaa niin paljon, että minua kylmää ajatus siitä, että joskus saatan ajautua väitöskirjan pariin, ja toisaalta väreitä tuottaa myös se, että opiskelut ovat ehkä oikeasti tässä. Ei kai sentään, voisin sanoa. Jo kerran yliopiston työpaikkana kokeneena muistan vain sen inspiroivan työympäristön ja koulufania hyväilevän opiskelutunnelman, että parempi vain todeta, että eihän sitä koskaan tiedä. Ainakaan sitä, koska kyseiseen laitokseen mahdollisesti päätyy töihin ja mihin virkaan!

Saa palkata.

Milloin viimeksi teit jotain ”Ei ikinä enää!” -ajatuksella?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kannattaako journalistiikkaa opiskella?

Kevään uuvuttavat pääsykokeet lähenevät, ja se on tuonut melko paljon liikennettä opiskeluaiheisiin teksteihini. Surkeat taloussuhdanteet ja heikentynyt työllisyyspolitiikka eivät varsinaisesti lisää intoa hakeutua opiskelemaan tutkintoa, josta valmistuneiden työuralle tarjotaan hauta-arkkua, ennen kuin ura on edes alkanut.

dsc_0016-2

Minusta piti tulla matemaatikko, Seine-joen varrella maalaava taiteilija tai annaleenahärköstyylinen kirjailija. Ahmin myös sisustuslehtiä, ja harkitsin Helsingin taideteollista, nykyistä Aalto-yliopistoa. Helsinkiin en halunnut muuttaa, ja kirjailijana en uskonut elättäväni itseäni. Hain viestintälukioon, ja yhtäkkiä olikin selvää, että minusta tulee toimittaja. Hain yhteishaussa myös pohjoismaisiin kieliin, mutten jaksanut mennä pääsykokeisiin. Journalistiikan, jonka tiedotusoppi-nimen poistumisesta olin kauhuissani, pääsykokeissa katselin kolmesataapäistä hakijalaumaa, ja päätin, että näistä mahdun kyllä neljänkymmenen ensimmäisen joukkoon. Ja mahduin.

Kun opiskelut alkoivat kesän jälkeen, käytännön kurssit eivät mullistaneet osaamistani, sillä olin hankkinut jo ennen yliopistouraa lukioaikana ja välivuonna ikääni nähden kattavan journalistisen kokemuksen, ja tein lehti- ja radiotuotoksia perusvarmasti. Siksi keskityin erityisesti sivuaineisiin. Koen kuitenkin journalistisen osaamiseni kehittyneen vuosien varrella, koska kursseilla saatu palaute on hionut taitoja, vaikken ponnistanutkaan opintoihin Pidän äidinkielen esseiden kirjoittamisesta -pohjalta.

Uhkakuvissa työllistymisestä on tehty sysimusta oligarkkien oikeus.

Journalistiikka tarjoaa mahdollisuudet työllistyä myös markkinoinnin tai viestinnän alalle, jos kurssit valitsee oikein, eikä aina itse asiassa tarvitse edes valita oikeita kursseja, sillä journalisteja palkataan muutenkin viestintäalalle. Silti uhkakuvissa työllistymisestä on tehty sysimusta oligarkkien oikeus. Jos työtä ei tipu heti valmistuttua, kannattaakin miettiä, heittäytyykö opintojen jälkeen tyhjän päälle lepäilemään ja bloggailemaan kotiin vai tekeekö muita töitä sen aikaa, että oman alan paikka aukeaa. Kumpi on pahempaa: oman alan vierestä oleva kokemus vai tyhjä aukko CV:ssä? Työn ylenkatsominen ei tee kenestäkään taitavampaa toimittajaa.

Taitava työllistyy kyllä. Tutkinto-ohjelma antaa erinomaiset taidot alalle, mutta lisäosaaminen ja työpaikan saannin helppous ovat kiinni henkilökohtaisesta ahkeruudesta ja sattumasta. Ammattikorkeassa saanee myös kattavat käytännön taidot, mutta pidän silti yliopistotutkintoa ensisijaisesti arvokkaimpana journalistikoulutuksena analyyttisen ja akateemisen ajattelutavan vuoksi. Teoreettiset lähtökohdat eivät myöskään tarkoita sitä, että suorittavan tason työntekijöistä tulisi rutikuivia pilkunviilaajia tai vähemmän rempseitä duunareita.

Kuulostaa ällöttävän puhki kuluneelta, mutta yliopiston tärkein oppi itselleni on ollut todellisuuden tulkitseminen ja ymmärtäminen. Pienenkin ilmiön taustalla on kaiken selittävä teoria, joka pystyy kytkemään ohikiitävän nännikohunkin maailmanlaajuiseen kontekstiin.

Journalistiikkaa kannattaa siis opiskella, jos haluaa alan, joka yhdistää käytännön tekemisen ja teoreettisen tiedon. Alalla vaaditaan monipuolista tietoa, sen soveltamista ja nuuskimista, joten jokainen tehty työ, opiskeltu ammatti tai sivuaine parantavat menestymismahdollisuuksia. Helpompiakin elannon kokoonraapimiskeinoja tosin on.

Kysy ihmeessä lisää!

Kuinka opiskella alaa, josta ei tiedä mitään?

Koska alavalintani oli minulle alusta asti selvä, en juuri yliopiston oppaita vilkuillut. Suoraan sanottuna en edes tiennyt, mitä kaikkea yliopistossa voi opiskella. Lähes vapaa sivuaineoikeus tuli myös itselleni yllätyksenä. Historiaa lukuun ottamatta koko yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön (YKY) tarjonta oli suuri yllätys ja aiheutti valtavan valaistumisen.

Aloitin opiskeluni viestinnän, median ja teatterin yksikössä (CMT), mutta sivuaineeni poimin YKY:stä. Astelin jännittyneenä sukupuolentutkimuksen luennolle. Ala oli juuri vaihtanut nimensä naistutkimusta laajempaan termiin. Ei ollut tullut mieleenkään, että tällaista voisi opiskella. Luennot piti kulttuuriantropologitaustainen lehtori, joten opetus oli hyvin kulttuuripainotteista ja siksi minulle erityisen mielekästä.

sivuaine

Tuntui hurjalta istua samoilla penkkiriveillä sellaisten kanssa, jotka olivat lukeneet pääsykokeisiin tuntitolkulla istuakseen samassa paikassa kanssani. Tokihan sama pätee myös toisin päin; Luin monta iltapäivää omia pääsykoemateriaalejani, ja silti peruskursseilla ja vielä aineopinnoissakin oli mukana avoimessa yliopistossa pänttääviä.

Vaikka valmistun pian, olen edelleen hämmentynyt ja lapsellisen innoissani vapaasta sivuaineoikeudesta. Silloin, kun opiskelut maistuvat, on ihanaa selata kurssitarjontaa. Sitä paitsi olen sen verran utelias ja kaiketi vähän pöhkökin, että saatan useasti lukea huvin vuoksi kurssikuvauksia, vaikka minulla ei olisi aikomustakaan ottaa kyseisiä kursseja. Veikkaan kyseessä olevan jäänne kaukaisista opettajahaaveistani ja kiinnostuksestani koulumaailmaan.

Vastaan seuraavaksi otsikon kysymykseen. Alaa, josta ei tiedä mitään, voi opiskella hyvillä mielin. Silloin nimittäin oppii. Samalla kurssilla voi olla useita vuosia opiskelleita alan asiantuntijoita, ja on siten selvää, että taitotasot ovat aivan erilaiset. Omaa tietämättömyyttään ei tarvitse hävetä. Sen voi piilottaa, ja kuunnella korva tarkkana muita. Minulle intersektionaalisuuden syventävä teoria aukeni valtavan hyvin lähes valmiin sosiaalityöntekijän ja kehitysmaatutkimuksen taitajan siivellä.

Suuren innostukseni vuoksi kannustan ja jopa painostan yliopistossa opiskelevia ystäviäni käyttämään hyödyksi laajaa sivuaineoikeutta. Kuluneena syksynä mouhosin ystävälleni niin paljon sivuaineiden tärkeydestä, että en ihmettelisi, vaikka hän jättäisi ne kokonaan suorittamatta.

Oman yliopistourani sivuaineet on nyt suoritettu. Ihan niin paljon en kyseistä oikeutta rakasta, että venyttäisin opintojani siksi, että haalisin kasaan satoja opintopisteitä. Odottelen sitä päivää, kun todistan, että sivuaineista oli hyötyä. Journalistikoulutuksessa sivuaineilla voi olla suuri merkitys varsinkin, jos mielii laaja-alaiselle viestintäuralle.

Joskus kyllä mietin, että olisihan sitä pipoa voinut vähän löysätäkin.

Mitkä olivat sinun sivuaineesi?

Opiskeluaiheet jäävät hetkeksi hyllylle, sillä palailen ajankohtaisilla ajatuksilla opiskelumietteisiin syksyllä gradumaratonin kanssa. Kaikki opiskeluaiheiset tekstit voi lukea täältä.

Maisterislikasta tyhjäntoimittajaksi

Akkamedian äänen on tilapäisesti vaimentanut opiskelu ja flunssa. Hiljaiselo päättyy pian, mutta sitä ennen kannattaa lukea eteenpäin, niin Suomen akateeminen maailma saattaa aueta paremmin.

Opiskeluaiheestahan itse asiassa koko blogi lähti liikkeelle. Ei sinänsä ihme, koska tänäkin syksynä olen tahkonnut 45 opintopistettä.

Kun aloitin yliopiston, kuvittelin sen olevan jotakin suurta, älymystölle tarkoitettua elämänopastusta. Kandivaiheen rullatessa eteenpäin valkeni, että opiskelu jatkuu akateemisessa ympäristössä kohtuullisen leppoisasti. Jos en olisi käynyt viestintälukiota, tilanne olisi voinut olla toinen. Siksi aloin odottaa suurta mullistusta tapahtuvaksi maisteriopinnoissa. Onko taivas repeytynyt ja käsittämätön sivistys laskeutunut ylleni tänä syksynä?

DSC_1595

No ei ole. Arvostan silti koulutusta, ja aion pitää todella suuret pippalot valmistuttuani. Kutsun kirjaimellisesti kaikki läheiseni vauvasta vaarin. Sitten vietetään ylioppilasjuhlat 2.0. Ylioppilasjuhlani olivat kyllä mahtavat, ja kaikki viihtyivät mielettömien tarjoilujen parissa, mutta Pro gradu -työ kourassa vien homman täysin uudelle tasolle.

Takaisin aiheeseen. Tämä syksy ei ole ollut helppo. Se on kuitenkin opettanut, että paineensietokykyni on ennallaan. Äärimmilläni olen parhaimmillani. Kuulun joukkoon, joka suorittaa ensimmäisenä aloittavana ryhmänä uuden opintosuunnitelman mukaan maisteriopintoja. Opintoja on muutettu enemmän työelämään tähtäviksi, kansainvälisemmiksi ja ryhmäkeskeisemmäksi.

Työelämää edustavat valinnaiskurssit, joita saa käydä oman mielensä mukaan ideoinnista toimitustyön johtamiseen. Englanninkielisiä pakollisia kursseja on kaksi, ja ryhmätöitä hirvittävä kasa. Pystyn toimimaan ryhmässä, mutta maisterivaiheen tarkoitus ei ole muistuttaa SPR:n läksyhelppiä. Kaikki eivät pysty olemaan paikalla tai sitoutumaan ryhmätöihin.

Jaarittelut siitä, minkä pitäisi olla toisin, eivät kuitenkaan kerro siitä, mitä opinnoissa oikeasti tapahtuu. Jääkö kaikilla gradu kesken? Uuvuttavatko tutkimuskurssit jo alkumetreillä? Onko jokainen kurssityö pienoismallin väitöskirja?

Koita pysyä perässä. Seuraavaksi luettelen jokaisen kurssini sisällön havainnoillistaakseni sitä, minkälaisella vaivalla maisteripaperit irtoavat. Näiden lisäksi täytyy suorittaa vielä kolme valinnaiskurssia, yksi tutkimuskurssi ja graduseminaari Pro gradu -työn ohella.

  1. valinnaiskurssi 5 opintopistettä
    Läsnäolo, luentopäiväkirja ja essee
  2. oman alan valinnaiskurssi 10 opintopistettä
    Läsnäolo tapaamisissa ja noin 50 tutkimus- ja lehtiraporttia
  3. tutkimuskurssi 10 opintopistettä
    Läsnäolo, neljä viikkotehtävää, kaksi esseetä, yksi raportti ja lukupiiritapaamiset sekä seminaariesitys
  4. valinnaiskurssi verkossa 5 opintopistettä
    Kahdeksan viikkotehtävää, joista kolme isoja esseitä ja lisäksi kuusi vertaisarviointia
  5. valinnaiskurssi 5 opintopistettä
    Läsnäolo, tentti, seminaariesitys ja essee
  6. valinnaiskurssi 5 opintopistettä
    Seitsemän verkkoluentoa, luentotentti ja kirjatentti
  7. kansainvälistymiskurssi 5 opintopistettä
    Läsnäolo, ryhmätyö ja luento- ja kirjatentti

Huomenna painan sormeni viimeistä kertaa hetkeen Lenovon kylkeen, ja naputan viimeiset esseeni kokoon. Melkein jo maistan valmistujaisboolin.

Ylitsevuotavaa ylpeyttä taannoin jututtamani tuttavamme kasvoilla en silti ymmärrä: ”Se tuntu niin hyvältä. Että oon meidän talon ensimmäinen maisterislikka.” Tähän sopii takavuosien teinitrenditermi. So?

Lisää opiskeluaiheita voi lukea täältä.

Mättääkö maisteriopinnoissa mielestäsi jokin?

Mitä sitten?

Siinä se lukee: ”Alkamisajankohta S2015 ja tavoitevalmistumisaika K2017.” Vajaan kahden vuoden päästä pitäisi ilmeisesti olla gradu taskussa ja itse joku muukin maisteri kuin Jägermeister.

Kovasti aiemmin uhosin, että opiskelen maisterivaiheessa jotakin muuta kuin höpöaineita. Yritysjohtamisen kurssia ei saanut valita kuin kauppatieteen ensimmäisen vuoden opiskelijat. Siinä meni se, mutta vielä yritän markkinoinnin kurssille. Nythän opiskelen siis sosiaalipsykologiaa, joka sekin tukee organisaatioviestintäpuolta, sillä sosiaalipsykologian kursseilla tutkitaan ryhmiä ja niiden vuorovaikutusta.

Maisterivaiheessa hyvää on se, että kurssit ovat laajoja, ja kestävät yleensä kaksi periodia. Näin ollen tiedän siis koko lukukauteni kulun jo nyt lukuun ottamatta paria hajakurssia, jotka valitsen vielä toisessa periodissa. Luvassa on tänä syksynä joka tapauksessa paikallislehtitutkimusta, viestinnän ja median tutkimusta, sosiaalipsykologiaa ja ulkomaanjournalismia.

DSC_0933

Kolme vuotta sitten syksyllä olin opiskellut yliopistossa kolme päivää. Nyt minulla on ollut kolme päivää aikaa miettiä graduaihetta, joka ei tietenkään ole kirkkaana mielessä, vaikka keväällä näin vielä olikin. Kolme vuotta sitten olin varma, mitä haluan, ja nyt voin vannoa, ettei minulla ollut silloin hajuakaan siitä. Millään elämänsaralla.

Tänä syksynä kuluu varmaan hieman kolaa ja huulirasvaa sekä post it -lappuja, mutta aion silti nauttia. Huulirasva maistuu hyvältä, kola on tappavaa ja post it -laput kivanvärisiä.

Moppi silmille, ja rokkaan! Mitä sinä teet syksyllä?

Vinkkejä kandivaiheiseen – Älä tee ainakaan näin!

1. Älä siirrä tietotekniikkataitokurssin suoritusajankohtaa.

…vaan käy se heti intensiivikurssina elokuussa ennen varsinaisen opiskelun alkua. Jos et suorita kurssia elokuussa, niin käy se ainakin ensimmäisenä syksynä. Muuten sitä ei suorita, ennen kuin on pakko ja hirvittävä kiire. Itse runttasin TIEY4-kurssin elokuussa intensiivikurssina ennen kolmannen vuoden alkua. Virhe! Väsäsin tehtäviä ja vertaisarviointeja ennen ja jälkeen iltavuorojeni silmät ristissä.

2. Älä lykkää pakollisia kieli- ja viestintäopintoja.

Viestintäopinnoilla en tarkoita tässä kohtaa oman tutkinto-ohjelmani perus- ja aineviestintäopintoja, vaan yhteisiä opintoja, joihin kuuluu muun muassa puheviestinnän perusteet. Minua puheviestintä ei pelota, mutta luulenpa, että kovin monelle ei välttämättä maistu videoidut puhe-esitykset. Suosittelen silti hoitamaan alta pois heti. Itse nökötin toisena opiskeluvuotena helmikuussa 2014 jäätävän kylminä pakkasaamuina harjoittelemassa puheita ja vuorovaikutusta.

Toinen, ja ehkä merkittävämpi virhe, oli englannin ja ruotsin kurssien siirtäminen kolmannelle vuodelle. Englannin kurssille oli vaikea päästä, ja ihan oikeasti yritin ensimmäisestä opintosyksystä alkaen päästä KKENYTK-kurssille, mutta opiskelijat valittiin opintopisteiden määrän mukaan, mikä tietenkin karsi myöhemmin aloittaneet pois ryhmistä. Tämä johti siihen, että englannin kurssin suorittaminen suositusajankohtana eli ensimmäisenä vuonna oli mahdotonta, ja valmistuminen alkoi olla monella vaakalaudalla kielikurssien takia.

Kolmantena vuonna olin varma, että pääsen kurssille, ja hiukan puntti tutisi, kun huomasin kurssisivuilla merkinnän ”Priority is given for the 1st year students”. Kiva. Ilmoittauduin heti kuudelta aamulla, ja pääsin viimeisten joukossa mukaan kurssille, jossa ensiluokkaista opetusta antoi kanadalainen rouva. Ruotsin kurssille pääsin vaivatta, mutta sen suorittaminen rinnan englannin kurssin kanssa oli työlästä, koska molemmat kurssit vaativat ehdotonta läsnäoloa, kotitehtävien tekemistä ja aktiviisuutta tunneilla.

kansi

3. Älä pelkää tenttejä – tai siirrä niitä.

Parista tentistä muodostui minulle ylitse pääsemätön mörkö, koska en ollut pitkään aikaan lukenut tenttikirjallisuutta, jota on muuten journalistiikassa ennätyksellisen vähän. 500 sivun viestinnän tutkimusperinteen historiatöräys väristytti sen verran, että sain suoritettua sen vasta keväällä ennen valmistumista. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että tenttejä ei kannata siirtää, vaan ne on syytä hoitaa alta pois heti kurssin aikana. Ei 500 sivun umpitylsä opus anna periksi yhtään enempää myöhemmin. Toki omassa tapauksessani tietoa oli kertynyt muutenkin enemmän viimeiseen kevääseen mennessä, joten tutkimusperinteiden omaksuminen ei ollut niin työlästä, kuin se ehkä aiemmin olisi ollut. Makua se ei silti parantanut.

4. Älä valitse hyödyttömiä sivuaineita.

Tuutori kehotti kaikkia valitsemaan valinnaiset aineet (ent. sivuaineet) sen mukaan, mistä tykkää, eikä sen mukaan, mistä luulee olevan hyötyä, koska on turha opiskella aineita, jotka ovat vain taakka. Minä olin jo etukäteen päättänyt opiskelevani historiaa ja sukupuolentutkimusta. Virhe! Nuo kaksi ovat niin tyypilliset sivuaineet, ettei niillä erotu työnhaussa mitenkään. Sukupuolentutkimus on tietenkin tarjonnut teoreettisia valmiuksia ja tietoa tutkimusperinteistä, joten hukkaan opinnot eivät menneet. Historian kurssit sen sijaan olivat suoraa kertausta lukiosta, enkä oppinut mitään uutta. Miksi ihmeessä kukaan opiskelee historiaa sivuaineena, jos ei aio opettajaksi?

Sen vuoksi suosittelenkin, että jokainen valitsee valinnaisaineensa siten, että ne luovat hyödyllisen ja erottuvan kokonaisuuden yhdessä pääaineen kanssa. Minun olisi pitänyt opiskella politiikantutkimusta ja markkinointia, mutta minä tein niin, kuin halusin. Ohje: ”Älä todellakaan tee niin, kuin haluat.” Maisterivaiheessa olen ajatellut opiskella markkinointia, koska se kiinnostaa minua nykyään oikeasti, ja lisukkeina otan yrityksen johtamista katsauksen verran, ja kyytipoikana vielä todennäköisesti kuluttaja- ja työelämäaiheisia kursseja.

5. Älä kuvittele, että pärjäät ilman muiden apua.

Koska olen Tampereelta, en kokenut opiskeluiden alettua minkäänlaista tarvetta tutustua kehenkään. Tämä oikeastaan ajoi siihen, etten tutustunut yhtään kehenkään. Voin siis syyttää ihan vain omaa ’ylimielisyyttäni’ tästä. Kuten yliopistomaailmassa on tapana, ystävyyssuhteita solmin kuitenkin ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Se osoittautui loppujen lopuksi hyväksi asiaksi, sillä täytyyhän olla joku, jolta kysyä; kaikea ei voi tietää itse. Osittain puutteellisten tietojen vuoksi myös kävi niin, että opiskelutoverit olivat korvaamaton tietopankki. Maisterivaiheessa voin onneksi korjata virheeni, ja verkostoitua oikein. Silloin saatan jopa työllistyä oman alani töihin.

Tuleeko mieleen muita tarpeellisia vinkkejä?