Vaivaako kebabkaipuu? Vegemin seitankebab täyttää tyhjiön

Rehellisesti sanottuna kebabia ei ole ollut ikävä kertaakaan kasvissyöntiaikoina. Kebabtaipaleeni alkoi muutenkin melko myöhään, kunnes päättyi kokonaan elämäni muuttaneeseen päätökseen ryhtyä kasvissyöjäksi ja ikävään faktaan: kebabravintolan antimet eivät palvele kasvissyöjää. Mättöaikoja tai kebabin mukavaa suutuntumaa kaipaaville kaupan tuoretiskiltä voi löytyä yllättävä apu kebukaipuuseen. 
DSC_0019DSC_0023DSC_0034DSC_0037Pirkanmaalaisen Vegemin seitankebabia saa nimittäin tällä hetkellä ainakin K-Supermarket Kuninkaankulmasta. Jos herkuttelee, kannattaa se tehdä lähituottamista kunnioittaen. Ylöjärvellä toimiva Vegem valmistaa puhtaista raaka-aineista ilman lisäaineita seitankebabia. Lokakuun alussa Kuninkaankulmassa Vegemin seitankebab maksoi 14,95e/kg. Käytännössä siis noin kuudella eurolla saa todella ison rasian seitankebabia. Tästä riitti taloudessani tuotetta neljään reiluun annokseen ja pieneen salanaposteluun.

Vehnägluteenista ja mausteista tehtävän seitanin rakenne sopii hyvin imitoimaan kebabia. Kuten kuvista huomaa, ulkonäkö todella muistuttaa kebabia. Tuntuma ei kuitenkaan ole liian lihaisa, eikä toisaalta maku ole myöskään liian vehnäinen. Seitan toimii kotioloissa hyvin, kun sen paistaa pannulla rapeaksi ja yhdistää perinteiseen grilliruokaan. Minä testasin seitankebabia ranskalaisten kanssa, mutta sanoisin, että seitan toimii paremmin lounaspatongin välissä tai vegekebabrullassa – joka tapauksessa leipään yhdistettynä, jolloin aavistuksen siirappinen maku pehmenee.

Leivän lisäksi suosittelen seitania nautittavan runsaan salaatin ja hyvien kastikkeiden kera. En perusta valmiskastikkeista, joten tein itse helpon tomaattisen kastikkeen, jonka tulisuutta voi säädellä kätevästi.

Tulinen kebabkastike

Paseerattua tomaattia (esim. Mutti) | chili-valkosipulitahnaa | ripaus suolaa | ripaus pippuria | tuoreyrttiä, kuten korianteria tai timjamia

Purkitettua chilitahnaa tai -kastiketta saa kauppojen maustekastikehyllyiltä. Koostumus on paksu ja usein maku on monelle hyvin tulinen. Siksi chilikastiketta ei tarvitsekaan kuin oman maun mukaan ruokalusikallisesta muutamaan. Kaada paseerattu tomaatti kattilaan, lisää chilitahna ja kiehauta. Lisää mausteet, ja sekoita. Jäähdytä ennen tarjoilua. Niukalla lorauksella soijakastiketta voisi myös saada mielenkiintoisen makuvivahteen kastikkeeseen, mutta tätä en itse testannut.

Valmistamani vebab ranskalaisilla oli hauska aikamatka vuosiin, jolloin söin satunnaisesti kebabia. Seitankebab sopii lihaserkkunsa tavoin paremmin kuitenkin yön pikkutunneille ravitsemaan väsynyttä juhlijaa kuin rauhalliselle kotilounaalle.

Joko olet maistanut seitankebabia? Entä ihan vain seitania?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Painajaisia ruuhkabussissa

Aivan karmea päivänkulku on tae siitä, että iltapäivän bussimatkalla kimppuun käy kurja kanssamatkustaja. Piinaavat matkaseuralaiset vaanivat tosin ihan kaikkina vuorokaudenaikoina, mutta joka tapauksessa aina silloin, kun hetki on mahdollisimman huono. Kurkkaa, väijyykö omalla reitilläsi seuraavia matkustajastereotypioita!
OLYMPUS DIGITAL CAMERAVanha tuttu
Kun sitä vähiten odottaa, sieltä se porhaltaa. Vanha tuttu. Yleensä joku naapuri kaukaa menneisyydestä. Kertoo joko omista leikkauksistaan, virtsavaivoistaan, kyselee kaikkea mahdollista muista naapureista, jota kumpikaan ei ole vuosiin nähnyt ja utelee lapsiluvusta ja naimisiinmenosta. Ei tänään, ei ainakaan tänään, kuuluu vieno pyyntö kuiskauksena, kun näkee vanhan, ankean tutun astuvan bussiin.

Innokas uusi tuttavuus
Lähdetkö treffeille? Minne olet menossa? Mikä horoskooppimerkkisi on? Muun muassa näitä kysymyksiä minulta on tiedusteltu bussissa. En lähtenyt treffeille, ja valehtelin, mihin olen menossa. Yleensä innokkain tuntematon juttukaveri avaa höpöttelyhanat silloin, kun itselle yhdenkin virkkeen muodostaminen on tuskaa.

Klassikko – tyhjän penkin varaaja
Jos kyseessä ei ole tilanne, jossa matkustajan on pakko varata penkki apuvälineille tai esimerkiksi korkean iän tai heikon liikuntakyvyn vuoksi laskea kantamuksensa penkille lattian sijaan, ei ole mitään syytä, miksi tavarat saisivat matkustaa ilman bussilippua penkillä. Varsinkaan ruuhkassa, jossa pienikin lisätila on korvaamaton. Käsittääkseni pitkän matkan busseissa täytyykin ostaa laukulle oma paikka, mikäli kantamuksensa haluaa matkustavan ihmisten kanssa. Sopisi ajatuksen tasolla hyvin myös lyhyille matkoille, joskaan en usko, että se tulisi oikeasti toimimaan. Laukun merkki ja hinta eivät muuten oikeuta varaamaan sille paikkaa täydessä bussissa.

Tukos käytävällä
Ruuhkassa täytyy väistää. Se ei ole kenellekään kivaa, kun liikkumavaraa on vähän. Käsittääkseni kukaan ei silti voi muuttua näkymättömäksi ja kulkea kenenkään lävitse. Siksi on turha näyttää hapanta naamaa keskellä käytävää, jos joku haluaa siitä ohitse. Bussista on pakko jäädä pois. Ikä ei oikeuta hankaloittamaan väistämistä tahallisesti.

Haisuli
Nenää kauhistuttavat tuoksut ovat yleensä sellaisia, ettei niiden levittäjä mahda ainakaan sillä hetkellä tilanteelle mitään tai matkustajasta huomaa, ettei suihkussa käynti ole jokapäiväistä herkkua elämäntilanteen vuoksi. Mutta sille ei voi mitään, ettei bussissa ole mielekästä matkustaa oksennusta, ulostetta, hikeä tai makeita päihteitä nuuhkien. Tähän, kun lisää matkapahoinvointialttiuden, on matkustusnautinto taattu. Totta on kuitenkin se, että joukkoliikenne on kaikkia varten hajuihin katsomatta.

Syliin istuja
Käsittämättömällä tavalla jotkut kuvittelevat, että istuessaan penkille he voivat litistää ikkunapaikalle jäävän kasaan ja viedä kaiken tilan itse. Onpa kiva istua toisen olkapää suussa. Tämä ei ole kokosidonnainen asia, vaan puhdasta röyhkeyttä. Usein tähän liittyy myös häiritsevä kurkkiminen vierustoverin puhelimennäytölle. Pitää seuraavan kerran kirjoittaa viesti puhelimen näytölle.

+ Äänet, joille ei mahda mitään
Vauvat ja yskivät nuhanenät ovat yleisimmät melulähteet bussissa, kuten arvata saattaa. Täydessä bussissa, väsyneenä, vähän kipeänä ei mielellään kuuntelisi minkäänlaista mekkalaa, mutta eivät varmasti vauvan vanhemmatkaan kuuntelisi itkua tai flunssainen yskisi, jos saisivat valita. Tuhahtelu ja ilkeät katseet eivät ole lääke tähän. Kysy enemmin, onko kaikki hyvin, jos siltä tuntuu. Tässä helistin tai nenäliina.

Kaiken tämän olen valmis kestämään, jos se on hinta toimivasta joukkoliikenteestä. Usein syynä siihen, että bussissa ylipäätään ärsyyntyy, onkin oma huono mieli. Joustaminen ja näiden suurten vastoinkäymisten kestäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yleiset käytöstavat voisi unohtaa. Ei tarvitse ärhennellä takaisin ärsytyksen kohteelle tai tehdä toisten bussimatkasta tarkoituksella ikävää tukkimalla kulkuväyliä ja tyhjiä penkkejä tai aiheuttamalla pahaa mieltä puhinalla.

Suomessa on toistaiseksi niin vähän ihmisiä, että joukkoliikenne soljuu joka tapauksessa jouhevasti muutamia ruuhkapiikkejä lukuun ottamatta.  Hieman voimakkaampi yhteen hiileen puhaltaminen täpötäydessä bussissa ei olisi silti pahitteeksi.

Joskus yllättävät kohtaamiset voivat piristää. Viime talvena raskaan työ- ja opiskelupäivän jälkeen hyppäsin ääriään myöten täynnä olevaan bussiin. Istuin penkillä reppu ja ostoskassi sylissäni. Kassistani pilkisti purjosipuli. Edessäni istunut hampaaton ja tärpätiltä haiseva kadunmies katseli sitä tutkivasti. Ei tänään, ajattelin. Ei nyt mitään keskustelua. Ajatukseni keskeytyivät, kun vanha kunnon puliukko kysyi: ”Mitä ajattelit tehdä purjosta? Mä tykkään kaikista sipuleista.” Niin minäkin, vastasin. Aloimme keskutella sipuleista lyhyesti, vaikka hermojani kiristi ruuhkassa. Lopulta jäin bussista vahingossa liian myöhään pois, pakkanen nipisteli varpaissa ja lumihiutaleet sulivat naamalle. Silti mieli oli parempi. Tässä maailmassa onkin vaikka kuinka paljon erilaisia ihmisiä, jotka tykkäävät purjosipulista.

Narinasta huolimatta hyvää nurkan takana vaanivaa maanantaita!

Mikä matkustajatyyppi risoo eniten? Minkälainen on ollut sinun unohtumattomin kohtaamisesi bussissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Pitäisi ja pitäisi

Elän kahdessa vuorossa. On työpäiviä ja vapaapäiviä. Kumpaakin elovuoroa leimaa kuitenkin sama tapaluokka: konditionaali.
DSC_0016DSC_0011DSC_0014DSC_0040OLYMPUS DIGITAL CAMERADSC_0031DSC_0029DSC_0026
Perjantaista tuli yhtäkkiä yllätysvapaapäivä. Päätin, etten tee mitään tähdellistä. Valtavan vapauttavaa, kun vertaa päiviin, jotka alkavat kirjoittamisurakalla aamusta, jatkuvat muilla töillä ja päättyvät kirjoitusmaratoniin. Olipa päivä tyhjä tai aivan täysi, pitäisi-ajatuksista on vaikea päästää irti.

Pitäisi useammin istua alas kauppamatkalla ja katsella syyslehtiä. Mihin aina on niin kiire?

Pitäisi tehdä vähemmän heräteostoksia. Mutta, kun kaikki uutuustuotteet ovat niin kiinnostavia. Varsinkin lehdet ja ruoka.

Pitäisi myös lakata ostelemasta leikkokukkia ylenpalttisesti. Ja jos niitä ostaa, täytyisi iloita, kun ne kerrankin kestävät kaksi viikkoa. Pitäisi myös muistaa kompostoida kukat, kun ne ovat jo nuupahtaneet.

Pitäisi perehtyä eettisiin kysymyksiin tarkemmin. Pitäisi siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Pitäisi valita pesuaineet paremmin. Harmi vain, että kaikki synteettiset tuoksut ovat niin ihania. En halua haista mullalta.

Pitäisi siivota vaatehuone. Olen tunkenut sinne kaiken epämieluisan jo parin vuoden ajan.

Pitäisi useammin mennä vanhempieni luo yöksi rauhoittumaan. Ostaa vähän suklaata, tehdä pizzaa, käydä iltakävelyllä ja katsoa kaikki mahdolliset talk show’t. Tämän toteutin tänään.

Pitäisi lähettää viestejä moneen paikkaan. Hoidossa! Osin.

Pitäisi näprätä puhelinta vähemmän päivän aikana. Ei ole normaalia, että toimiva akku on pudonnut jo alle kolmasosaan koko kapasiteetistä ennen puoltapäivää.

Pitäisi testata monta uutta ravintolaa. Missä välissä? No ihan siinä välissä, kun räpeltää puhelinta sängyssä tai katsoo Salkkareita.

Pitäisi selata verkkokauppoja ja valita työhuoneeseen uusi matto. Vanha kerää pölyä ja kiusaa asuinkumppaniastmaatikon nenää.

Pitäisi pestä ikkunat. Katupölyhän ne sotkee heti uudelleen, kun urakka on valmis.

Pitäisi lukea romaaneja niin, että ne alkavat tuntua yliannostukselta.

Pitäisi aloittaa oman proosateoksen käsikirjoitus. Pitäisi uskaltaa koota ajatukset ranskalaisiksi viivoiksi. Ja pitäisi ihan muina henkilöinä ajatella: ”Tämähän muuten kustannetaan.”

Pitäisi useammin syödä ranskalaisia, koska se on mahdollista, eivätkä silloin tällöin syödyt ranskalaiset ketään tapa.

Oikeasti tärkeintä olisi vain kauppareissulla pysähtyä läheiseen puistoon, katsoa kellertäviä lehtiä, koska ei ole kiire mihinkään. Ja kun kotiin lopulta menisi, laittaisi yhdessä falafelpyörykät uuniin, lämmittelisi viltin alla ja kokeilisi kurkumalaten keittämistä.

Mutta kyllähän sen tietää, että tosielämässä paahtaa vesisateessa kiukustuneena kohti kotia, väistelee lätäköitä ja kaahaavia autoja. Silloin kurkumalatte on viimeinen juoma, joka tulee mieleen.

Mitä sinun pitäisi tehdä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Pikatestissä Tampereelle saapunut McVegan

Vegaanin elämä on helpottunut jo huomattavasti yleistuotevalikoiman laajennuttua, mutta konstailematon vegaanipurilainen on puuttunut. Pikaruokaketju McDonald’s kokeilee Tampereella täysin kasvipohjaisen McVegan-hampurilaisen myyntiä 4.10.–21.11.2017.
DSC_0008DSC_0004DSC_0010En ole käynyt vuosiin McDonald’sissa. Syynä ei ole ollut hinku vankkumattoman puhtaaseen elämään tai korporaatioboikotti, vaan yksinkertaisesti se, ettei tuttavallisemmin Mäkkärissä ole ollut mitään, mitä haluaisin syödä. Kyse ei ole siitä, etten olisi voinut ennen lokakuun alkua nauttia ketjun tuotteita; en vain ole pitänyt niistä. Kukapa pitäisi kasvispurilaisesta, jonka sisällä on perunamuusia ja porkkanasosetta muistuttava rasvakasa. Sama ongelma koskee yleensä muitakin pikaburgeripihvejä, ja siksi muuan kilpaileva turkulaisketjukin on taakse jäänyttä elämää osaltani.

Ottaen huomioon McDonald’sin levittymisen koko maapallolle on huvittavaa, että vegaanihampurilainen lanseerataan vasta nyt. Ja vielä oudompaa on se, että se tapahtuu Tampereella. Pikaruokajätin tarttuminen vegaaniversioon tosin kertoo todella siitä, että ajat ovat muuttuneet, eivät enää vain muuttumassa. Kaiken ei tarvitse olla lihasta tehtyä, ei edes klassikkoketjun tuotteiden. Tarkemmin ajateltuna Tampere on myös hyvä vaihtoehto vegaanikokeilulle: maailman mittakaavassa täysin korvessa sijaitseva paikka, joka kuitenkin Suomen tasolla on eloisa suurkaupunki ja kauppapaikka ja jolla on vilkas vegaanikulttuuri.

Perjantaisena aamupäivänä jono ulottuu Mäkkärissä ravintolan puoliväliin. Turhauttaa, mutta ruuhka haihtuu pikaruokalalle ominaiseen tapaan nopeasti. Olisi pitänyt muistaa perjantain roskaruokalounastajat. Koska edellisestä visiitistäni on vuosia aikaa, on päässyt myös unohtumaan kirkas valaistus, ainainen ruuhka, tilanpuute, likaiset pöydät ja itsepalvelu. Kun pöydän jonottamisen jälkeen löytää, täytyy vielä roudata ketsupit pöytään, odottaa purilaista ja noutaa se itse kuittia vastaan. Ja sitten syömään!

Mutta ruokailuni ei alakaan vielä kaiken aherruksen jälkeen. Rapistelen McVeganin pois paperikuoresta. Mikäs se siellä tervehtiikään! Kellertävä juustonsiivu. Kiukuttaa, mutta suuntaan ravintolan sivuille vielä varmistamaan, ettei hampurilaiseen kuulu vegaanijuustoa. Omasta virheestä olisi turha valittaa. Ei kuulu juustoa McVeganiin, niin kuin olin ymmärtänyt toisin kuin hampurilaiskokki. Vaihto oikeaan tuotteeseen sujuu onneksi nopeasti.

McVegan sisältää sämpylän lisäksi soijapihvin, McFeast-kastiketta, salaattia, suolakurkun ja tomaattia. Jos saisin valita, hampparin välissä olisi aina tofua, mutta ymmärrän, ettei se toimi pikaruokaketjussa. Soijapihvi on paras mahdollinen valinta, sillä se on edullinen, kiinteä ja sopivan jämäkkä rakenteeltaan. Perunamuusimaiset pihvit eivät sovi burgereihin. McVeganin ehdoton ansio on myös se, ettei siinä ole juustoa. Vegaanijuusto nostaisi hampurilaisen hintaa, ja hyvän purilaisen voi tehdä myös ilman juustoa. McVegan ei maistu lainkaan lihaisalle, mutta näyttää siltä, mikä todennäköisesti saattoi aiheuttaa myös juustoepisodin. Erityisesti allergikkojen takia on tärkeää, että ravintola on tarkkana ainesosien kanssa, sillä vegaanivalinta ei ole hupikannanotto, kiukuttelua tai turhaa narinaa.

Olen edelleen sitä mieltä, että parhaat burgerit saa ravintoloista paistetulla tofulla, mutta McDonald’s ei olekaan tähtiluokiteltu paikka, jossa viihdytään pitkään. Joskus mättö maistuu hyvältä ja sitä yksinkertaisesti muka tarvitsee. Siihen McVegan toimii liikoja itsestään luulematta ja suuria lupaamatta tarjoamalla perusraaka-aineista tehdyn miellyttävän pikaruokaburgerin. Ennustan McVeganille pitkää ikää, jos sille vain annetaan mahdollisuus.

Yksi asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Roskan määrä. Joku maailmanpelastusvietti on näköjään herännyt, kun tarjottimellinen jätettä tuntuu pahalta. Senpä takia on olemassa parempiakin vaihtoehtoja.

Lisää ajatuksiani McDonald’sista voi lukea The Founder -elokuvan arviosta, jossa otan pikaruokaketjuun tätä purilaisarvostelua laajemmin kantaa.

Mitä mieltä olet McVeganista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ei tehdä Hämeenpuistosta hautausmaata

Melkein 200 vuotta sitten paloesteeksi rakennettu puisto näyttää muuttuneen autoilijoiden kiihdytyskaistaksi ja saasteiden imukentäksi, jota yritetään epätoivoisesti elvyttää tapahtumilla. Mitä hyötyä on kekkereistä, jotka järjestetään silloin tällöin?
DSC_0073DSC_0066DSC_0067DSC_0072DSC_0068DSC_0065Yli kilometrin pituinen Hämeenpuisto ulottuu Eteläpuistosta Näsinkalliolle. Vajaan mailin matkaan tiivistyy tamperelaisen yökerhoelämän historia, arkkitehtuurin kehitys ja sisällissodan näyttämö. Seurahuoneen edessä on hytisty, hukattu rakkaita ja uusia tuttavuuksia, kadottu talviyöhön jälkiä jättämättä. Näsinkallion patsaiden reiät eivät ole ummessa vielä tänäkään vuonna. Jugend-linnoja ympäröivät petonipalatsit ja 1970-luvun pikakuutiot. Kiinalaisravintolat, kampaamot ja uskonnolliset yhdistykset.

Hämeenpuisto on mielikuvissani lavea hiekkatie, jota mahtailevat puut reunustavat. Autot kaasuttavat, kulku keskeytyy liikennevaloihin. Tunnusomaisia piirteitä ovat myös vitivalkoiset penkit ja jollain oudolla tavalla Tampere-henkeä huokuvat roskakorit. Löytäisivätpä ihmisten roskat edes lähes aina pönttöihin.

Varsinaisesti ei voi valittaa, että Hämeenpuistosta puuttuisi elämisen ääniä. Mutta ovatko oikeat elämisen äänet pakoputken kohinaa, liikennevalojen naksutusta ja hätätilannetööttäilyä? Hämeenpuisto kuuluu ihmisille, ei saasteille.

Tapahtumat Hämeenpuistossa ovat tyypillisesti ruokamarkkinoita tai pihakirppiksiä, joiden äänet tulevat lähinnä arkipäivän asioinnista. Myynnissä ovat aina samat saippuat ja churrot. Olen ymmärtänyt, että musiikkitapahtumia ja äänen voimakkuutta rajoitetaan asukkaiden vuoksi. Maailman tähden rock-konserttia tuskin kannattaa järjestää Hämeenpuistossa, mutta pieni kyseenalaistaminen on paikallaan, jos trubaduurikeikat ja markkinakohina saa veren kiehahtamaan ja unet kadoksiin.

Rahalla saa melkein mitä vain, mutta joku roti toiveissakin pitäisi olla. Kuusamon korpirauhaa ei voi vaatia Suomen toisiksi vilkkaimmassa kaupungissa. Kauppamatkalla eräs nainen pysäytti minut ja tiedusteli närkästyneenä, kuuluvatko kaukana Paasikiventiellä kohisevat junat pahasti kotiin; hän ei nimittäin voi sietää ääniä. Sopersin, etten ole itse kuullut junaa, mutta paljon muuta, kuten ihmisten ääniä ja hälytysajoneuvoja. Kuka edes harkitsee ostavansa asunnon keskustasta, jos arvelee, että melkein kilometrin päässä puksuttava juna saa korvat savuttamaan?

Jos Suomi koskaan haluaa olla eurooppalaisen rento, ei puistokaistaleita voi autioittaa. Vilkas toiminta ei hyvin toteutettuna ole riehumista, vaan ääniä, jotka kuuluvat oikeaan elämään. Sellaiseen elämään, jota jokaisen kaupunkiasujan pitäisi janota.

Eloisan Hämeenpuiston puolesta!

Minkälaista toimintaa toivoisit kaupunkiin? Miksi ihmiset muuttavat keskustaan vaatimaan rauhaa? Onko heillä siihen niin sanotusti oikeus?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Maksaisitko tästä pizzasta yli 12 euroa?

Huomasitko, että pizzaviikonloppu on pian täällä? Hyvä, kannattaa nimittäin valita tarkkaan, mihin lättyyn roposensa upottaa. Huonoista kokemuksista on turha narista kotosalla, sillä niin eivät asiat muutu. Sen sijaan kehotan kaikkia pohtimaan niin saamansa ruoan kuin palvelun laatua. Tässä tulee jo valmiiksi kehnojen Bella Roma -kokemuksieni huipentuma: raaka pizza.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAEi tarvitse pizzaviikonloppua viettää, sillä se tuli elettyä jo tämän viikon maanantaina. Pitkästä aikaa aamuvuoro, vähän unihiekkaa silmissä ja pieni hemmottelukaipuu. Kas, tipahtikin sopivasti Foodoran alekoodi sähköpostiin, mikä johti siihen, että kotiin tultuani tilasin oikopäätä pizzat minulle ja kumppanilleni. Kaunis syysilma ja hyvää ruokaa, edessä uusi viikko. Ei, vaan paha mieli ja hämmennys siitä, miten näin voi käydä.

Maanantai ei ollut tarjonnaltaan Foodoran paras päivä, koska suuri osa ravintoloista oli kiinni. Teki mieli pizzaa, joten tilaus lähti Finlaysonilla sijaitsevaan Bella Romaan, jolla on kotisivujen perusteella varsin mahtipontiset odotukset itsestään: ”Bella Romassa pizzojen herkullisuuden varmistavat kolme asiaa: lähituottajien laadukkaat raaka-aineet, hartaudella tehty huippulaadukas pizzapohja sekä taitavat tekijät.” Ravintola kertoo myös, että lista huomioi kasvissyöjät ja vegaanit. Eli säilykevihanneksilla ja erikseen maksavalla, hetken listalla olleella vegaanijuustolla sekä nyhtökauralla, jota ei voi tilata valinnaisena täytteenä.

Ymmärrän maitotuotteita karttavana kasvissyöjänä olevani alakynnessä ravintolatarjonnassa, ja hyväksyn sen. Ymmärrän, etten voi täysin verrata keskenään valmiiksi luotua pizzamakukokonaisuutta ja kahden täytteen Sole Mio -läpyskää, josta on jätetty juusto pois. Mutta ihan oikeasti. Katsokaa kuvia. Onko tässä todella kahden täytteen pizza laadukkaasta pizzeriasta? Vaikka siitä on jätetty juusto pois, uskallan väittää, ettei kuvassa todellakaan ole pizza, joka huomioi yhtään ketään – ellei närkästynyttä ruokakriitikkoa oteta huomioon. Täytyy tosin sanoa, että näillä täytemäärillä ja pohjan laadulla ovat kyllä katteet kohdillaan.

Palataanpa vielä pikaisesti siihen, mitä Foodoran saapumisseurannassa tapahtui. Aika pysähtyi, kun seurannan mukaan ruoan piti saapua noin viiden minuutin kuluttua. Viidestä minuutista tuli lopulta yli 20 minuuttia, ennen kuin ruoka pääsi kuljetukseen. En tiedä, oliko vika kuljetusketjussa tai siinä, ettei kuljettaja saapunut ravintolaan ajoissa, vai siinä, että pizzat kenties tehtiin aluksi väärin ja valmistettiin pikaisesti ja täysin pieleen uudelleen. En ihmettelisi, että juustottoman pizzan tilaus aiheuttaisi huteja, koska harva tilaa pizzaa ilman vaaleankeltaista tahmaa.

Maanantainen tilaukseni ei ole ensimmäinen Bella Roma -ateriointini. Muut kerrat ovat menetelleet. Pizza on ollut kypsää, ja täytteitä on ollut hitusen enemmän, mutta mistään ruokavaliohuomioinnista ei sentään voi puhua. Tällä kertaa viimeinen niitti ja äänestyslipuke kintuilleni oli kuitenkin se, ettei pizzaa ollut vaivauduttu paistamaan kypsäksi. En liioittele, sillä kyse ei ollut mistään pilkunviilaamisesta, vaan pohjasta, joka maistui raa’alta taikinalta ja jonka koostumus oli purukumimainen. Kypsentämättömän pizzapohjan sekä näkee helposti että maistaa vielä selvemmin. Maku on hirveä.

Ymmärrän, ettei ruoan minulle kuljettanut Foodora voi tehdä muuta kuin lohduttaa. On tullut aikuiselle paha mieli ja sen kanssa on elettävä. Aivan totta, ja siksi olenkin huolissani ainoastaan kohderavintolan tasosta. Asiakkaiden aliarviointia on syytää tarjolle hinta-laatusuhteeltaan kuppainen tuote, jota ei ole edes valmistettu loppuun. Aurinkokuivattujen tomaattisuikaleiden polttaminen ei ole mittari sille, onko pohja valmis. Laadusta kertoo myös se, jos asiakas joutuu itse kotona viimeistelmään pizzansa lisätäytteillä. Aurinkokuivattua tomaattia ja artisokkaa sisältävä pizza oli niin hirveä, että se jäi syömättä. Se ei nimittäin ollut senkään vertaa paistunut kuin toinen Italia-herkku. Artisokka-pinjansiemenroiskeläpän pystyi osin syömään, vaikka kuvistakin näkee, että pohja oli puoliksi raaka.

On myös totta, että some-narina on kaksiteräinen miekka. Huomio on loppujen lopuksi kuitenkin yleensä positiivista huomiota, ja todennäköisesti jokunen päätyy Bella Romaan pizzalle tämän tekstin takia. Siksi ravintolalla onkin näytönpaikka, koska kilpailu kaikista asiakkaista, puhumattakaan niistä, jotka nyt noudattavat kovasti trendaavaa kasvisruokavaliota ja vegaanielämäntapaa, kasvaa koko ajan. Tuskin ihan asiakaskadosta voi puhua, mutta voihan se olla niinkin, etteivät ravintolaan tee enää pyhiinvaellusretkiä ainakaan kasvissyöjät. Eikä kukaan halua raakaa pizzaa, söipä miten tahansa. Joku voisi myös kysyä, pitäisiköhän kitistä suoraan ravintolalle. Eiköhän tämä teksti aja asiansa, sillä mitä muuta tiskiltä enää parin päivän päästä saa kuin syvät pahoittelut.

Yksikään itseään, alaansa ja asiakkaitaan kunnioittava ravintola ei toimita raakaa ravintoa eteenpäin, vaikka valmistamisessa menisi enemmän aikaa kuin on luvattu.

Foodoralle tehdyn reklamaation perusteella minulle hyvitettiin tilauksestani puolet, vaikken vaatinut heiltä mitään.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on Bella Romasta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Suloinen ja kipakka Bistro Venla johtaa kaupungin salaattitaistoa

Tarkastuskäynti osoittaa, että Venlan kilometrin mittainen ruokalista toteuttaa lähes kaikki asiakkaan toiveet. Biojätteen kertyminen pidetään aisoissa niin tiukasti, että lopuksi saattaa joutua jopa kuulusteluun.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATällä kertaa matkassa on sekä tuuria että kokemusta homman tyylikkääseen suorittamiseen. Lounastan Bistro Venlassa elokuisena perjantai-iltapäivänä lounasruuhkan laannuttua ennen ”Jotain hyvää on saatava työviikon päätteeksi” -ruokailijoita.

Venlan lista on valtavan pitkä. Vegaanina valittavana on kuitenkin vain muutama vaihtoehto: kasvisuuniperuna, kasvissalaatti, tofusalaatti tai kasvispastasalaatti. Kasvis Venlassa tarkoittaa välillä tofua, mikä on varsin metkaa, koska tofuhan ei ole kasvis, vaikka soijapavusta onkin valmistettu. Ja se on muuten palkokasvi. Joissakin annoksissa kasvis-merkintä tarkoittaa myös sitä, ettei siinä ole lainkaan tofua tai juustoa, kun taas osassa annoksista kasvis-merkinnällä varustettu annos sisältää fetaa. Sekavaa.

Tofusalaattia olen testannut viime vuonna, ja se jätti kylmäksi, sillä syötävää ei ollut tarpeeksi ja salaatti osineen tuntui kovalta. Tofua ja pastaa sekä salaattia sisältävä kasvispastasalaatti (9,80€) sen sijaan täyttää sopivasti tofumäärän ja maltillisen pasta-annoksen ansiosta. Yrttinen pasta on maukasta, eikä sen valmistuksessa ole tyydytty pelkkään pikakeittämiseen.

Kauppakadulla sijaitsevan ranskalaistyylisesti sisustetun bistron salaatti on kursailematon, mutta siksi juuri kaupungin paras. Rohkenen väittää, että näin maittavaa perussalaattia on vaikea löytää muualta. Salaatissa on tofun ja yrttipastan lisäksi kurkkua, salaattia, sitruunaa, rucolaa sekä tomaattia ja hunajamelonia, joista kaksi viimeistä vaihdan sipuliin ja paprikaan viime kerrasta viisastuneena. Salaatin kanssa tarjotaan maksutta ruisleipää.

Mistä viime kerrasta puhun? Lounastin Venlassa ennen tarkastuskäyntiä muutama viikko sitten ystäväni kanssa. Tilasin samaisen kasvispastasalaatin, mutten vaihtanut raaka-aineita. Sattumalta tomaatti ja hunajameloni eivät maistuneet tuolloin, joten ne jäivät lautaselle. Ei se minua haitannut, ei vain sattunut maistumaan. Tarjoilijan tullessa hakemaan astioita hän asianmukaisesti kysyi, maistuiko. Meille totisesti maistui. Mutta. Sitten tapahtui jotain, mistä pahotin mieleni. Tarjoilija alkoi tivata, miksi tomaatit ja melonit olivat jääneet lautaselle. Oliko sitruunoissa jokin vialla, kun nekin olivat jääneet syömättä?

Hämmennyin tenttaavasta äänensävystä ja selitin, että ei salaatissa ollut mitään vikaa, vaan se oli oikein hyvä, mutta nyt vain ei tehnyt mieli tomaattia eikä melonia. Tarjoilijan ääni kiristyi ja hän alkoi selvittää, että parempi vaihtaa raaka-aineita kuin jättää niitä lautaselle. Tätä asiaa hän toisti pariin kertaan ennen kuin poistui keittiöön.  Minä en ole asiakas, jolle tarvitsee puhua kuin pienelle lapselle, minulle ei tarvitse opettaa kierrättämistä ja saan jättää tomaatit syömättä halutessani. Olen niistä maksanut. En keksi ahdistavalle käytökselle muuta syytä kuin ruoan pois heittämisen välttely, mikä on hienoa, mutta lähtökohdan ei pidä olla se, että asiakasta aletaan tentata siitä, miksi pari hedelmää jäi lautasen reunalle. Sitä paitsi, kuka muuten syö sitruunat loppuun asti? Puristin ne kyllä salaattini sekaan, mutta sekään ei tuntunut riittävän. Toisella käynnillä ehdin poistua ravintolasta jo ennen kuin tarjoilija tuli korjaamaan astiat, joten emme ehtineet yhdessä todistamaan, kuinka esimerkillisesti olin nyt syönyt koko salaatin.

Tilaushetkeen valmistautumaton voi kauhistua tiskillä tai pöydässä nälkävuosien pituista listaa, mutta toisaalta työntekijät auttavat ilmeisen mielellään annoksen valitsemisessa. Venlan listan parhaimmat puolet tulevat esille myös, kun lounaalle saapuu koppava herra, joka ilmoittaa olevansa moniallergikon kanssa liikkeellä eikä lähtökohtaisesti edes usko, että paikasta löytyy heille syötävää. Kyllä muuten löytyy! Tällaisissa tilanteissa Venla on iskussa. Jättikokoinen menu herättää tosin pohtimaan, miksi ihmeessä listan täytyy olla niin pitkä ja sekava ja sisältää kaikki mahdolliset variaatiot, jos raaka-aineitakin voi vaihtaa joustavasti. Miksi listalla ei ole vain koottuna ruokalajityyppejä, kuten pastasalaattia, uuniperunaa, salaattia ja leipiä, joihin voisi valita haluamansa raaka-aineet? Ymmärrän, ettei Venla halua muuttua tee se itse -pikaruokaravintolaksi, mutta tällaisenaan lista on liian raskas ja hämmentää paikan päällä käsin kirjoitetulla koukeroisuudellaan; lista nimittäin näkyy ravintolassa pöytämenukansion lisäksi seinään kirjoitettuna rimpsuna.

Venla sopii lounaspaikaksi, työpäivän jälkeiseen hemmotteluhetkeen, rauhalliseen viininmaisteluun ja intiimiin kahdenkeskiseen illalliseen. Aivan ihana sisustus rauhoittaa, mutta tarjoaa myös katseelle virikkeitä, sillä sisustukseen on luotu mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ravintolan oven avatessa paikka näyttää pieneltä, mutta takaosassa on noin 80 asiakaspaikkaa, eli lähes aina mahtuu lounastamaan, vaikka ensisilmäykseltä niin ei näyttäisi. Tiukasta kommennosta huolimatta Venlaan kannattaa suunnata myös siksi, että annokset ovat liki täydellisiä hinta-laatusuhteeltaan: 9-11 euroa.

Oletko käynyt Bistro Venlassa? Minkälaista palvelu on ollut?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa