Murhaaja kiinni tunnissa ja muita mysteereitä – mikä pakohuonepeleissä kiehtoo?

Pakohuonepelit palauttavat viihteen verkosta maanpinnalle ja tarjoavat palan maailmaa, jossa millään muulla kuin käsillä olevalla hetkellä ei ole väliä. Minunkin kaltaiseni jääräpää on alkanut nauttia ongelmanratkaisusta suljetussa tilassa ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti.
DSC_0035 (3).JPGOlen vähän sellainen, etten ikinä lähde mihinkään mukaan – varsinkaan minkäänlaisiin leikkeihin. Haluan enemmin tarkkailla tilannetta ja pohtia sitä kiertäen hulluttelun kaukaa, vaikka joskus voisi heittäytyä edes johonkin. Kun kuulin ensimmäisen kerran joutuvani pakohuonepeliin, nyrpistelin nenääni tietysti tapani mukaan, mutta toisaalta tunsin jopa pientä intoa edessä häämöttävästä uudesta kokemuksesta.

Ensimmäinen pakohuonepelikokemukseni oli kaikin puolin miellyttävä. Siitäkin huolimatta, etten oikeastaan tuntenut pelikavereitani. Päätin antaa käsittääkseni melkoiseen suosioon nousseelle puuhalle uuden mahdollisuuden, ja suuntasin peliin vanhan työporukkani kanssa. Viime viikolla otimme samalla köörillä toisen kierroksen meille uudessa pelissä Marien muotokuvissa ElämysTeerissä, ja se meni paremmin kuin ikinä. Hitaasti lämpenevänä ihmisenä tunsin ensimmäistä kertaa onnistuvani oikeasti, sillä osasin tulkita pakohuonepelin juonta paremmin kuin aiemmin.

Marien muotokuvat -pelin miljöönä on 1880-luvun taiteilijan ateljee, ja se inspiroi minua todella paljon. Ei voi mennä pieleen, kun yhdistetään mystinen nainen, taidetarvikkeet ja 1800-luku! Pelaaminen ei ole itseisarvoni, ja siksi teema on minulle erittäin tärkeä. Jotta tällaisen änkyrän saa innostettua pelimaailmaan, täytyy ympäristön ja idean olla kohdillaan. Yleensä pakohuonepeleissä tavoitteena on suoriutua huoneesta ulos alle tunnissa, ja siihen pääsimme tällä kertaa.

Ennen kuin vierailin ElämysTeerissä ja suunnittelin pakohuonepelijuttuani, pohdin, miten pakohuonepelejä voisi kehittää. Selvästikään kehittämisideoitani ei kaivata, sillä ne on jo toteutettu. Ajattelin, että pakohuonepelit olisivat erinomainen ryhmädynamiikan testikenttä, jota voisi vakavissaan hyödyntää työelämässä. Elämysteeri tarjoaa jo yrityksille palvelua, jossa työnohjaaja-ryhmäpsykoterapeutti seuraa pelin kulkua ja käy tulokset läpi keskustelutuokiossa. Kuinka nerokasta! ElämysTeerissä kerrottiin myös, että samaa voisi hyödyntää ryhmätyöhaastatteluissa. Se herätti minut pohtimaan omaa käytöstäni paljon syvemmin. Saisinko työpaikan pelin perusteella? Saisinko sen helpommin pakohuonepelitiimellyksessä kuin neuvotteluhuoneessa?

Minusta pakohuonepelien suosion räjähdysmäinen kasvu on ollut yllättävää, vaikka sen hyödyntämismahdollisuudet ja viihdearvo ovat valtavia. Ehkä siksi, että jollakin tavalla pakopeleille läheistä sukua olevat roolipelit tuntuvat olevan pienten piirien juttu, ja muutenkin vuorovaikutus ja viihde näyttävät asuvan nykyään internetissä, joten en ollut ymmärtänyt, että ihmiset kaipaavat live-mysteereitä elämäänsä. Nykyäänhän pelihuoneita on niin sanotusti vähän joka nurkalla, vaikka vielä pari vuotta sitten tyhjästä aukeavia ihmemaailmoja ei ollut oikein missään. Tai sitten kukaan ei huomannut niitä. Mikähän meidät on saanut kirmaamaan teematodellisuuksiin ratkaisemaan rikoksia ja katoamistemppuja?

Taidamme ainakin kaivata elämäämme muutankin kuin virtuaalivääntöä. Kaipaamme älyä haastavaa touhua ilman häiriöitä – omat älylaitteet eivät nimittäin pakohuoneisiin kuulu. Nautimme onnistumisista aikaa vastaan. Miksi juuri nyt? Mysteerin ratkaisu lienee se, että teknologiahässäkkä-ähky on yleisesti saavutettu, ja pakohuonepelit tarjoavat sopivan turvallisen paluun juurille: tyhjyyteen, jossa täytyy pärjätä omillaan ja lapsuuteen, jossa mielikuvituksella ei ole rajoja.

Vilpitön suositus Tampereella Aleksanterinkatu 29 B:ssä sijaitsevalle ElämysTeerille ja Marien muotokuvat -huoneelle.

Oletko käynyt pakohuonepeleissä? Miksi ne viehättävät niin monia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kummallisen rauhan ja kummajaisten kotona

Hautausmaat ovat pyhiä rauhantyyssijoita, mutta silti satojen ajasta ikuisuuteen siirtyneiden muistopaikka saattaa pelottaa, mikä johtunee lähinnä elävien ihmisten kolttosista, ei kuolleiden metkuista. Hälventäisivätkö digihaudat kauhua?
DSC_0077Tampereen ensimmäiselle hautausmaalle, nykyiseen Aleksanterin kirkkopuistoon on laskeutunut selittämätön rauha, jota ei onnistu rikkomaan edes yltyvä tuuli ja sen pudottelemat lehdet tai muut ohikulkijat. Nuorisojengi kävelee iloisesti pulputtaen ohitseni samalla, kun kadunmies istahtaa penkille ottamaan hörppyä. Tuntuu levolliselta, mutta silti vähän pelottaa, niin kuin aina hautausmaalla.

Keskeisellä paikalla sijaitsevassa kirkkopuistossa ei ole mitään pelättävää, minkä tiedän tavallisena iltapäivänä varsin hyvin. Vaikka käsillä on yksi syksyn viimeisistä keltaisten lehtien ja kirkkaan sään päivistä, ei se vie mieltäni kalvavaa, epämiellyttävää tunnetta pois. Vanhalla hautausmaalla kivet on sijoiteltu miten sattuu, niiden päällä on kerroksia sammalta, osa muistomerkeistä on ympäröity järeällä aidalla tai kettingillä ja monista ei erota edes nimiä. Ahdistavia mielleyhtymiä tehostavat vinossa nököttävät ristit. Tänne en pimeällä tulisi. Siitäkään huolimatta, että tiedostan pelkotilojen varmasti johtuvan pitkälti populaarikulttuurin tarjoamista mielikuvituksen raaka-aineista, vaikka en kummituksiin uskokaan.

Itse asiassa olisi parempi, jos ainoa pelättävä asia hautausmaalla olisi aaveet. Enpä usko, että yhdelläkään kaapukaverilla tai tuulenhenkäyksen muotoon pukeutuneella haamulla olisi pahemmin intoa tehdä kurjuuksia. Kyllä niitä tekevät ainoastaan ihan ilmielävät ihmiset. Ja sehän koko hautausmaakammoni ydin onkin! Tunnen oloni epämiellyttäväksi pimeässä, sillä en voi havainnoida ympäristöäni tarkasti, ja yleensä vierailu hautausmaalla ajoittuu iltaan. Päivällä olo ei toki olen sen parempi, sillä hautausmaat ovat yleensä melko suuria, jolloin joutuu väkisinkin syrjään lehtoihin tai kuusten juurelle kauas vilkkailta teiltä.

Sijainnin vuoksi hiljaiset paikat vetävät puoleensa usein myös hieman erikoisia hautausmaakävijöitä, kuten kivien liepeille sammuneita veitikoita, housuja alas itseltään vetäviä heppuja ja henkilöitä, jotka ovat monenlaisilla aineilla irrottaneet itsensä ympäröivästä todellisuudesta. En tiedä, voiko lieveilmiöistä syyttää vain sijaintia, vai onko niin, että hautausmaihin liittyvä kuoleman ja kauhun kuvasto vetää puoleensa arjen pimeyttä.

Digitaalisesti elossa

Ymmärrän ehdottomasti, että hautausmaat viehättävät ihmisiä. Nehän ovat kuin kiveen hakattuja historiankirjoja, täynnä tarinoita ja ilmaista tilaa mielikuvitukselle. Paikkoja muistaa rakkaita.

Some-aikakaudella hautausmaat ovat joutuneet mukaan keskusteluun yksityisyydestä, kun hautausmaakulttuuria on alettu dokumentoida nettiin kuvaamalla muistokiviä. Lopputulema lienee se, että hautausmaat ovat julkisia paikkoja, joissa kuvaaminen on sallitua, ja hautakivitekstitkin ovat julkista tietoa. Nettijulkaiseminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Tietosuojavaltuutettu on käynyt asiasta pitkän väännön Memorium Oy:n kanssa vuonna 2009, mikä päättyi siihen, että alle 25 vuotta vanhoja hautoja ei saa julkaista netissä. Kun ottaa huomioon sen, kuinka keskeisillä paikoilla hautausmaat yleensä sijaitsevat, on jopa huvittavaa, kuinka paljon hautojen yksityisyydestä on rähisty somessa. Ei pyhyys lopu siihen, että hautakiveä voi katsoa netistä. Tarkemmin ajateltuna hautausmaan laajeneminen internetiin voisi jopa vähentää hautausmaakammoa kuvaston tullessa tutuksi, ja kenties hautausmaa paikkana ei houkuttelisi luokseen yhtä paljon epätoivottua toimintaa.

Netin sijaan pitäisi olla huolistaan ajasta, joka jyrää pyhyyden alleen, sillä hautausmaat jäävät rakentamisen alle hautarauhan unohduttua. Siksi hautoja kuvataan, jotta kadonneet muistokivet pysyvät tallessa. Nykyaikana on tietysti vaikea kuvitella sitä, että meidänkin käytössämme olevat hautausmaat muuttuvat joskus yleisiksi puistoiksi samalla, kun haudat rapistuvat kasaan ja vaipuvat aikanaan unholaan. Muistoiksi jää sammaloituneita kiviä, joista ehkä erottaa merkkihenkilöiden nimet. Tavallisista ihmisistä ei jää jäljelle sitäkään vähää.

Olivatpa hautakivet internetissä tai eivät, uskon toiveajatuksista huolimatta pelon pysyvän. Emme todennäköisesti koskaan opi kohtaamaan kuolemaa ilman kauhua.

Pelkäätkö hautausmaalla? Kuuluvatko haudat ja kuolleet someen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kaikkea hyvää, Simit House

Puutarhakadun ja Näsilinnankadun kulmaan avatusta Simit Housesta puskee ulos huumaava leipomon tuoksu. Sisällä kahvilassa tunnelma on rauhallinen, vitriini täynnä pikkusuolaista ja makeita herkkuja, lounaslistalla kevyttä syötävää ja aamupala kuulemma aivan mieletön.
simithouse3simithouse1simithouse2simithouse5simithouse6simithouse4Lounastamme turkkilaisessa Simit Housessa torstaina aamupäivällä vähän sen jälkeen, kun aamiaisen tarjoilu on päättynyt. Myyjä kysyykin meiltä, haluammeko aamupalaa vai lounasta. Lounaalle olemme tulleet ja sillä linjalla pysymme, vaikka mielessäni kummittelevat somessa vilahdelleet herkulliset Simit Housen aamupalalautaset, joista saa sekä kasvis- että lihaversiota.

Ystäväni tilaa koko lounassetin, johon kuuluu alkupalakeitto, avokadosalaatti ja kahvi (9,5 €). Minä tilaan avokadosalaatin (8,9 €) erikseen, sillä päivän keitto sisältää lihaa. Tomaattinen lihakeitto on kuulemma hyvää ja johdattelee hyvin päivän makumaailmaan.

Avokadosalaatti ei ole käsittääkseni erityisen turkkilainen keksintö, mutta se on saatu hyvin sopimaan turkkilaisen ravintolan listalle. Ensinnäkin salaatin päälle asetellut avokadot ovat maailman herkullisimpia, täydellisen kypsiä. Tulee ihan mieleen ravintola Muusa vuonna 2017. Toiseksi salaatti sisältää mukavan monipuolisesti muita ainesosia, kuten vesimelonia, sitruunaa, punakaalia, pinaattia, tomaattia, kurkkua, porkkanaa, tuoreyrttejä ja turkkilaisia kasvispyöryköitä sekä seesaminsiemeniä ja balsamicotyylistä salaatinkastiketta. Ottaen huomioon salaatin alle yhdeksän euron hinnan voi todellakin todeta, että roposilleen saa vastinetta. Kuvissa oleva lautanen on muuten oikeasti syvä, joten salaatilla on kokoa.

Ainoa vika Simit Housen avokadosalaatissa on se, että tomaattipohjaisia, käsin muovailtuja ja tietysti paikan päällä tehtyjä kasvispyöryköitä on aivan liian vähän. Kaksi kappaletta jättää lähinnä tyhjän olon, ja salaatista saisikin helposti paljon ruokaisamman, jos tuorepyöryköitä olisi enemmän. Nyt lopputuloksena on ehkä vähän liian kevyt lounas.

Ravintolan nimessä näkyvä simit tarkoittaa turkkilaista seesamibaagelia. Ne eivät kokonaisina kuulu lounaaseen, mutta salaatin rinnalle saa leipälautasen, jossa on pieni pätkä paloiteltua baagelia. Ehkä hyvä niin, sillä kevyt salaatti muuttuisi äkkiä rasvapommiksi, sillä seesamibaageli on tuhtia, mutta oi voi, niin maukasta.

Lounaan jälkeen ostan kotiinviemisiksi kaksi simitiä (1,90 €/kpl) ja yhden peruna-börekin (3,50 €). Börek on lehtevään taikinaan tehty suolainen piiras, josta tarjolla on yleensä monia täyteversioita. Minä päädyn perunatäytteeseen, sillä muut sisältävät joko lihaa tai juustoa. Piiraan vegaanisuudesta en ole aivan varma, mutta lähtökohtaisesti se ei sisällä maitotuotteita. Ostaessani piiraan en vielä tiedä, että se on ihan hirvittävän täyttävä ja rasvainen, mutta nimenomaan siksi niin herkullinen. Linjojen vaalimiseksi taitaa olla parasta jäämättä börek-koukkuun. Voisin kuitenkin kuvitella hakevani Simit Housesta illanviettoon börekejä ja tarjoilla ne vähän pienempiin osiin paloiteltuina.

Palvelu ravintolassa on sujuvaa ja ystävällistä, ja tarjoilija jaksoi käynnillämme kertoa perinpohjaisesti leivästä, piirakoista ja pyöryköistä tietonsa meille. En myöskään pistäisi pahakseni, jos lista laajentuisi.

Toivon vilpittömästi, että ihmiset löytävät yhä paremmin Simit Houseen. Keskeisellä paikalla sijaitsevan ravintolan kotisivut ovat tyhjät ja Facebook voisi keskittyä paremmin menun esiin tuomiseen. Asiakkaan olisi helpompi lähestyä ravintolaa, jos lista ja sen eri vaihtoehdot olisivat selkeästi esillä. Esimerkiksi aamupalan saa myös kasvisversiona, mutta äkkiseltään ei käy ilmi, mitä se sisältää. Samoin olisi mukava lukea tarkasti etukäteen, mitä muut annokset sisältävät.

Simit Housessa on onneksi jo nyt yksinkertaisesti kaikkea hyvää ja toivon valtavan paljon kaikkea hyvää Simit Houselle. Aamupalalla nähdään!

Oletko ehtinyt käydä Simit Housessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Havaintoja minigolfista ja minusta

Voisi luulla, että minigolf on leppoisaa kesätekemistä, mutta mitä vielä! Kyseessä on äärimmäisen raaka peli, joka paljastaa jotakin oleellista myös ihmisluonteesta.

Ensimmäinen havainto minigolfradalla tosin on kaikkea muuta kuin psykologinen. Suomen minigolfradat on taidettu rakentaa jonkinlaisen nousuhuuman aikakautena, ja siitä näyttää olevan kauan. Radat ovat lähes poikkeuksetta kurjassa kunnossa, mikä vaikuttaa myös pallon liikkuvuuteen. No, peliähän ei pidä ottaa vakavasti. Eipä! Itse en ole muuten koskaan törmännyt mukavaan ratagolfhenkilökuntaan, mikä yleensä vaikuttaa myös kokemukseen kokonaisuutena kuppasten ratojen lisäksi. Mielestäni pitäisi olla mahdollista ojentaa mailat, pallot ja pelitaulukko vähän iloisemmin kuin nokkaa nyrpistelemällä, vaikka samaa olisi tehnyt koko päivän.

Nimestään huolimatta minigolfia ei pidä sotkea suureen ja mahtavaan sukulaiseensa. Oikeaan golfiin, jonka harrastamisen järkevyydestä voi tietysti olla montaa mieltä. Lajisukulaisuuden vaatima vakavuus näkyy kuitenkin paikalla yleensä muissa peliseurueissa. Kun me pelasimme puolikkaan radan läpi, oli erittäin keskittynyt ryhmä taistellut yhden radan kanssa saadakseen täydellisen hole in onen. Minigolfradalla paras suoritus on se, että onnistuu hoitamaan oman pelinsä muita häiritsemättä ja tarpeeksi rivakasti.

Samanaikaisesti huvittavaa ja raivostuttavaa on se, että huomaan luonteenpiirteideni puskevan esiin minigolfia pelatessa. Saatan lannistua helposti, ja se näkyy myös radalla. Jos pallo ei mene maaliin parilla lyönnillä, viskon sen tahallani miten sattuu. Tai ainakin keskittymättä tarpeeksi. Jos taas onnistun, hyvä fiilis pysyy yllä pitkään. Muutama epäonnistuminen ei sitä murra, mutta kun epäonnen tielle joutuu, on sieltä vaikea nousta.

Tämänviikkoinen peli päättyi 66–53. Meni hermo viidellä viimeisellä radalla.

Miten minigolfhäviöstä toivutaan? Syyttämällä huonokuntoisia ratoja, ynseitä työntekijöitä ja muistuttamalla itselleen, että hauskanpito menee kilpailun edelle. Aina.

Pidätkö minigolfista? Mitä muita ulkoilmakesäpuuhia suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kesän edulliset kulttuuritärpit Tampereelle

Kulttuurihuvit saattavat niellä yllättävän paljon rahaa, etenkin jos reissuun lähtee perheenä. Tampereella on onneksi tarjolla paljon edullista kulttuuripuuhaa. Nämä vinkit sopivat erityisesti aikuisille, pariskunnille ja perheille, joissa on jo isompia lapsia.DSC_0042DSC_0041Edulliset museot ja ilmaiskierrokset

Milavida

Jos joku antamistani vinkeistä täytyy hyödyntää, on se ehdottomasti Milavida. Ensinnäkin Milavidan perusnäyttely Von Nottbeckit tuo upeasti esiin Tampereen historian aristokraattien näkökulmasta. Koskettavinta on se, kuinka suuret varallisuus- ja elämänlaatuerot olivat vielä reilut 100 vuotta sitten. Nottbeckien näyttely hivelee myös krumeluureista pitävien harakoiden silmiä, sillä esillä on runsaasti perheen omaisuutta. Näyttelyyn rakennetut nuket ovat pelottavan aidon näköisiä.

Toiseksi Milavidaan on syytä poiketa siksi, että museo tarjoaa myös lipun hintaan sisältäviä yleisöopastuksia, kuten katsauksen Milavida-palatsin arkkitehtuurin historiaan ja ohjatun kierroksen Nottbeckien perusnäyttelyn. Erityisesti suosittelen kuitenkin Palatsin puistossa -kierrosta, jossa käydään läpi Näsinpuiston historiaa. Kierros kestää vajaat kaksi tuntia, ja samalla saa mukavasti liikuntaa mäkinousujen ansiosta. Opastus kertaa Näsinpuiston historian siitä lähtien, kun puisto oli pelkkä työmiesten juottokallio aina Milavidan nykyhetkeen saakka.

Aikuisten lippu Milavidaan maksaa seitsemän euroa ja opiskelijat pääsevät sisään kolmella eurolla. Pääsylipun hintaan kuuluvat näyttelyt ja lipun lunastaneille tarkoitetut yleisöopastukset.

Työväenmuseo Werstas

Työväenmuseo Werstas sijaitsee Finlaysonin sisäpihalla sen verran syrjäisessä paikassa, ettei sinne eksy vahingossa. Museo on maksuton, ja paikan päällä voi käydä nauttimassa läpileikkauksen Tampereen ja kaupungin ihmisten elämästä teollistumisesta saakka. Werstas sopii mielestäni erityisesti sellaisille historiasta kiinnostuneille henkilöille, jotka eivät vielä ole ehtineet penkoa mennyttä aikaa yksityiskohtaisesti. Edistyneempiä historiaharrastajia museossa viihdyttävät erityisesti näyttelyn sisään ujutetut tehtävät.

Samalla reissulla voi käydä tutustumassa myös Finlayson Art Areaan, jossa ainakin viime aikoina on nököttänyt valtava Miina Äkkijyrkän lehmäteos.

Vapriikki

Museokeskus Vapriikissa on tarjolla perhelippu (kaksi aikuista ja kaksi alle 18-vuotiasta lasta 30 eurolla), joka laskee vierailijakohtaista hintaa mukavasti. Tampere tunnetuksi -passin haltija voi myös hyödyntää kaksi yhden hinnalla -tarjouksen. Vapriikki ei syyttä ole museokeskus, sillä museossa on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi muun muassa pysyvä Jääkiekkomuseo, Mediamuseo Rupriikki, Luonnontieteellinen museo, Suomen pelimuseo, Postimuseo ja Kivimuseo.

1Tallipiha

Minusta iki-ihana Tallipiha on noussut viime vuosina aivan uuteen loistoon, tai ainakin sen markkinointi on aiempaa näkyvämpää. Hyvä niin, sillä Tallipiha on helposti lähestyttävä miniatyyrimaailma, jossa nykyaika unohtuu. Tallipihalla on lukuisia pieniä sisustuspuoteja, järisyttävän herkullinen suklaapuoti, vierailevia käsityömyyjiä ja kahvila sekä jäätelökojut terasseineen. Pihalla on myös lapsille karuselli, ja usein myös ponitalutuksia tai paikalla hääriviä maskotteja. Mitä Tallipihalla vierailu maksaa? Ei mitään! Paitsi tietysti kahvila- ja puotiostokset täytyy kustantaa omasta pussista.

DSC_0019 (3)Näköalapaikat

Periscope

Harvemmin ravintolassa voi lounastaa maksutta, mutta Periscopen melko maltillisilla hinnoilla saa ruoan lisäksi katsella Tamperetta uudesta näkökulmasta. Jo pelkällä drinkin tai kahvin hinnalla voi pujahtaa kattoterassille ihmettelemään Tamperetta lasiaidan läpi.

Pyynikin näkötorni

Munkki pari euroa ja ylös näkötorniin kolmella eurolla? Sanoisin, että aika huokea hinta herkutteluhetkestä ja turistielämyksestä.

beiPispala

Café Pispala

Café Pispala sijaitsee Pispalan sydämessä Pispankadulla. Tulikohan toistoa tarpeeksi? Hintataso kahvilassa on melko korkea, mutta paikan tunnelma on sen väärti. Piskuisessa Café Pispalassa on myös A-oikeudet ja rinneterassi, joka ohikulkumatkojeni perusteella on varsin suosittu. Alkoholitarjoilusta huolimatta paikka ei ole baari sellaisessa merkityksessä kuin sen voi ymmärtää, vaan meno on siistiä ja sivistynyttä. Olen kuullut myös kehuja paikan brunssista, joka sopii erityisesti sekasyöjille.

Vaakon nakki

Legendaarinen Vaakon nakki on rehellinen grillikioski, jossa hinnat ovat kohtuulliset ja menu melkein yhtä pitkä kuin jono luukulle. Kannattaakin varautua odottamaan, sillä grillin suosio näkyy pihan poikki kiemurtelevana asiakasletkana. Vaakko on ottanut tarjontaansa nyt myös aiempaa laajemman vegeruokalistan, ja myös vegaanisia annoksia on saatavilla. Hampurilaisessaan he käyttävät Vegemin seitanpihviä. Nam!

Näköalapaikka

Ilman vaivalloista vääntämistä peritamperelaisista näköaloista pääsee nauttimaan Pispalan näköalapaikalta, josta moni Pispala-aiheinen taulukin on kuvattu. Alueella on muutama penkki, leikkipuisto vieressä, Lauri Viidan synnyinkoti lähellä ja sisällissodan punaisten muistomerkki näkyvällä paikalla. Kartassa paikka on merkitty Pyykkimettän puistoksi, mutten tiedä ketään, joka nimeä käyttäisi. Minun Pispalassa asumisestani tosin on jo 25 vuotta.

Uittotunneli ja kahvila

Pispalasta pääsee kävelemään suoraan uittotunneliin, joka on hiljattain kunnostettu. Tunnelin päässä odottaa kahvila, jossa kuulemani mukaan huomioidaan myös erityisruokavaliot.

Muuta

Rantatie ja Ranta-Tampella

Tampellan taakse, aivan Näsijärven rantaan valmistuu kovaa vauhtia Ranta-Tampellan uudisalue. Jos mielessä on liikunta rauhoittavissa maisemissa, kannattaa lenkille lähteä Särkänniemen juurelta Mustanlahden satamasta, josta alkaa uudenveroinen asfaltti kohti Naistenlahtea ohi Ranta-Tampellan. Matkaa voi jatkaa suoraan Rauhaniemeen, jonka voi kiertää ympäri palaten takaisin lähtöpisteeseen samaa maisemareittiä. Alueeseen kannattaa tutustua juuri nyt myös siksi, että vielä on mahdollista katsella autioitunutta, tunnelin tieltä hiljentynyttä Rantatien autokaistaa ja samalla nähdä, kuinka Tampere muuttuu Ranta-Tampellan kohotessa.

Särkänniemi

Mitä olisikaan Tampere-vinkit ilman Särkänniemeä? Suosittelen Särkänniemeä siksi, että alueelle pääsee maksutta, ja sen takia vanhojen veresteleminen tai lasten touhujen katseleminen on edullista. Särkänniemi on myös tänä vuonna huomioinut entistä paremmin erityisruokavaliot, joten millä tahansa kokoonpanolla uskaltaa lähteä liikenteeseen. Yksi asia tosin harmittaa minua. Ainoa laite, johon olisin halunnut mennä, olisi ollut Taikajoki, mutta se on kuulemma poistettu jonkun paljon muodikkaamman tieltä.

Mihin sinä suuntaat kesällä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa