5 ongelmaa, jotka ovat pyöräilijän arkea

Kuvittele kaupunki, jossa pyöräbaanan asfaltti olisi niin puhdas, että se melkein hohtaisi auringossa. Jos siis asfvaltti materiaalina voisi hohtaa. Baanan vieressä kulkisivat ihmiset omalla puolellaan. Ja autot, ne odottaisivat kiltisti kääntyessään. Missä sellainen paikka on?
DSC_0007.JPGEi missään. Senpä vuoksi pyöräilijä onkin nykyajan uhkarohkea seikkailija, joka saa aamulla unihiekat silmillään ja työpäivän jälkeen keskipäivän väsymys harteillaan väistellä luoteja. Niitä kutsuttakoon tientukkijoiksi ja käytöstavattomiksi raahustajiksi.

Jos pyöräilijä rimpauttaa soittokelloa, kävelijät hermostuvat. Jos sitä ei kilkuta, kävelijät suuttuvat.
Koitapa rimpauttaa pyörän kelloa kainosti kävelijän takana merkiksi siitä, että olisi suotavaa päästä jatkamaan vihdoin matkaa ja siitä, että keskellä tietä ei tarvitse kävellä. Lopputulos on yleensä tuhahteleva kanssaeläjä, joka marttyyrin elkein siirtyy sivuun. Tai pomppii hermostuneena tien laidalta toiselle. Jos kelloa jättää soittamatta ja yrittää vienosti livahtaa ohi, tuloksena on yleensä sadattelua ja motkotusta siitä, että sitä kelloa voisi soittaa. Niinpä. Hankin vielä joskus sellaisen vanhan ajan torven. Tööt tööt.

Tietyöhulina verottaa ensimmäisenä pyöräilijöiden huristelutilaa.
Voisi kai jo puhua lottoarvonnan todennäköisyyksistä reittivalintojen onnistumisten suhteen, sillä aamulla töihin lähtiessä ei välttämättä enää toimikaan väylä, jota vielä eilen pääsi polkemaan. Jos latu sattuu olemaan auki, ei siitä ainakaan saa kulkea pyörällä. Eikä voi, sillä yleensä tietyömaiden kyljessä kulkevat väliaikaispolut ovat niin kapeita, että jonkun varpaille ajaisi väkisin. Voisi myös kysyä, mihin elämässä sitten on niin kiire, ettei voi puolta matkasta taluttaa. Töihin, useimmilla.

Ketään ei kiinnosta pyöräkaistan esteettömyys.
Kun vihdoin on päätynyt oikein mehevälle pyöräkaistalle, saa onnitella itseään putkeen menneestä matkasta, jos voi pyöräillä koko väylän alusta loppuun pysähtymättä, hermostumatta ja koukkaamatta autotielle tai kävelijöiden puolelle. Harvoinpa näin on. Aamuisin pyörätiellä nököttävät kuormaa tuovat rekat ja iltapäivällä pää jäässä kulkevat kävelijät. Siihen on syynsä, että tiehen on piirretty pyörän kuva. Se ei ole mutkatonta katutaidetta vaan merkki, joka tarkoittaa sitä, että kävelijä raahustakoon jossakin muualla.

Autoilijoita ei kiinnosta pyöräilijöiden turvallisuus.
On myös käsittämätöntä, että niin moni minkä tahansa liikennevälineen ohjaksissa istuva tuntuu luottavan muihin liikkujiin niin paljon, että kuvittelee lakiin ja omaan minäkeskeiseen maailmankuvaan perustuvan etuajo-oikeutensa suojelevan kaikilta vaaratilanteilta. Parhaiten tämä tulee ilmi siinä, etteivät autoilijat kääntyessään suojatielle kiinnitä mitään huomiota pyöräilijään. Pyöräilijän tehtävä toki onkin usein väistää ja pysyä poissa suojatieltä, mutta ei kai kukaan halua kontolleen onnettomuutta vain siksi, että voi huristella menemään kenestäkään välittämättä.

Pyöräilijä on liikenteessä hylkiö.
Olo on loppujen lopuksi pyöräillessä aika hylätty. Aivan kuin kaikki olisivat jotenkin vihaisia tai pitäisi pyydellä anteeksi. Samanaikaisesti huvittavaa ja raivostuttavaa on myös se, että jotkut ihan oikeasti kokevat tehtäväkseen huomautella pyöräilijöiden virheistä kuten siitä kellon soitosta tai soittamatta jättämisestä ja siitä, jos vahingossa tai pakosta livahtaa kävelijöiden puolelle. Tampere ei todella ole pyöräilijöiden kaupunki, mutta pyöräilijäinho alkaa olla jo aivan käsittämätöntä.

Takana on nyt viikko aktiivista työmatkapyöräilyä. Päällimmäisenä mielessä on vain yksi kysymys: Emmekö me kaikki vain voisi yrittää mahtua tähän kaupunkiin?

Onko kurjalle pyöräilytilanteelle Tampereella tehtävissä mitään? Jos et itse pyöräile, kerrohan, mikä pyöräilijöissä ärsyttää ja miksi.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kevätmietteitä – sisältää pieniä positiivisia havaintoja

Talven lumien viimeiset hetket olivat käsillä. Oli kylmä, hiljaiset pääsiäispyhät ja tilkka kuohuvaa piknikillä lumen keskellä. Ei mitään järkeä. Pian saapuikin kevät. Aurinko ja sulat kadut. Niin jäi jäljelle vain hiekkaa ja taivasta heijastavia kuralätäköitä. Tuli myös Emilialta positiivisuushaaste, jota kaltaiseni jääräpää ensiksi kavahti. Yritetään kuitenkin.
DSC_0024DSC_0039DSC_0040DSC_0041DSC_0021Kolme hyvää asiaa päivissäni
Päivieni sisältö ja aikataulut vaihtelevat paljon, mikä on itse asiassa aika ihanaa, ja osaan varmasti arvostaa sitä enemmän myöhemmin. Käyn töissä, jossa teen vaihtelevia tehtäviä, kirjoitan blogia kotona ja lisäksi teen freelancerina muita kirjoitustöitä. Pian alkaa toivottavasti uusi projekti!

Vaikka etsin kuumeisesti unelmapäätyötä, päivissäni on paljon mielekästä sisältöä, josta kaikkein tärkeintä on kirjoittaminen. Kaikissa muodoissa. Pidän kirjoittamisesta sekä fyysisenä toimintona että ajatusten keräämistapana. Parasta tietenkin olisi, jos saisin kirjoittaa vain journalistisia tekstejä, viestintäsisältöjä ja proosaa päivät pitkät.

Elämä olisi aika ankeaa yksin, joten on onni, että saan tehdä töitä maailman parhaiden työkavereiden kanssa, tavata mielenkiintoisia yhteistyökumppaneita free-hommissa ja jakaa vapaa-aikani ihmisten kanssa, jotka ovat ystäviäni siksi, että he ovat valinneet minut ja minä heidät.

Kolme hyvää asiaa minussa
Olen mielestäni aika ideaalilla tavalla ymmärtäväinen. En hyväksy kaikkea, mutta ymmärrän kaikkia ja kaikkea aika pitkälle, ja pystyn näkemään syyt ihmisten toiminnan takana. Vihaan mustavalkoisuutta ja turhaa tuomitsemista. Toisaalta esimerkiksi juridisissa asioissa olen tiukka, ja vaadin äärimmäistä rehellisyyttä ja oikeaa rangaistusta. Nukun yöni huonosti, jos tiedän, ettei oikeus ole toteutunut.

Olen luova. Kuulostipa tyhmältä, sillä kaikkihan ovat omalla tavallaan luovia; se vain tulee ilmi eri tavoin ihmisissä. Taiteellinen luominen kirjoittamisen muodossa on niin tiivis osa minua, että olen halunnut siitä ammatin ja vapaa-ajan harrastuksen. Mielikuvitukseni on rajaton, ja sitä voi onneksi hyödyntää muuallakin kuin näppäimistöllä.

Uskon myös olevani hauska. Siitä on kai kiittäminen verbaalisia taitojani. Pidän valtavasti siitä, kun saan kertoa hyvän tarinan ja keksiä hauskoja ilmaisuja. Ne voivat olla sanaleikkejä, kielikuvia, rivouksia tai teräviä huomioita. On ihan totta, että elämässä täytyy olla naurua, mutta tyhjän nauramisesta ei ole mitään hyötyä. Se sitä paitsi tyhmentää ihmistä.

Kolme hyvää asiaa elämässäni
Elämäni on tasapainossa kaikella tavalla. Opiskeluvuosien jälkeen on ihanaa, kun kalenterissa on vähemmän kokonaisuuksia. Jälkikäteen ajateltuna oli aika älytöntä, että vajaat kaksi vuotta sitten tein kahta osa-aikatyötä, kahta kirjaprojektia, freelancerina henkilökuvia erääseen kampanjaan, suoritin viimeisiä yliopistokursseja ja kirjoitin gradua. Kaikki tämä siksi, että pidin kaikkien tekemisestä niin kovasti. Opiskelut ovat vapauttaneet paljon aikaa kalenterista, ja työ tuntuu mielekkäältä, kun on oikeasti myös hyvän omantunnon vapaa-aikaa. Kun lähtee pyöräretkelle, voi oikeasti olla retkellä, eikä syyllisyyden tunteita herättävällä tauolla.

Olen terve. En joudu syömään minkäänlaisia lääkkeitä enkä kärsi kolotuksista. Pelkään sitä, että terveys särkyy ja murehdin melko paljon kaikenlaisia sairauksia, joista ykköspelko on syöpä. Ainiin, tämähän oli positiivisuuslista.

Onnea on myös se, että elämässäni on niin paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Eri yhteyksistä on jäänyt tuttuja, kavereita ja ystäviä, joita tapaan säännöllisesti. Sekin on mahtavaa, että elämässä on eri-ikäisiä ystäviä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän on väliä, minkä ikäinen kaiffari on. Oikeastaan se merkitys on jo kadonnut. Parisuhdeasiat ovatkin sitten toinen juttu iän puolesta, vaikka mitä se minulle kuuluu, minkä ikäiset ihmiset ovat yhdessä.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna
Tämä on ensimmäinen kokonainen vuoteni ilman opiskelua. Se on mahtavaa! Ei yhtäkään opiskeluun liittyvää deadlineä tai NettiOpsun ränkkäämistä. Pidin opiskelusta, mutta työelämän viedessä mukanaan homma meni suorittamiseksi. Olen uhonnut, etten opiskele enää ikinä mitään, mutta aavistuksen verran kolottaa opiskeluhammasta. Suomen kielen tutkinto-ohjelman työelämäviestintä ja kielikonsultointi kutkuttavat, mutta nyt ei ole niiden aika.

Olen saanut nauttia jo monta vuotta palkallisista ja täysistä kesälomista, mutta tänä vuonna pidän ensimmäisen kesäloman, jolloin minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään pakollista. Voi olla, että teen muutaman kirjoituskeikan, ja omistaudun tietysti blogille, mutta muuten saan elää vapaasti. Neljä viikkoa samanlaista lomaa kuin oli viimeksi lukion alkupuolella!

Minulla on pitkästä aikaa tunne, että mitä tahansa voi tapahtua. Toivo ja mahdollisuuksien haistaminen kannattelevat, ja olen valmis kohtaamaan kaiken, mitä eteeni tulee. Kun raamit ovat kunnossa, ei uuden edessä tarvitse pelätä.

Kolme hyvää asiaa blogissani
Aivan varmasti kieli, jos ei mikään muu. Virheetön kieli on kaiken viestinnän ydin, ja on kammottavaa, jos jokin virallinen tai muu julkinen toimija ei pysty asiaansa viestimään virheettä. Sama koskee ammattikirjoittajia. Vaikka blogi on melko vapaa alusta, niin kielestä on pidettävä huolta. Aina. Toivon, että blogissani näkyy rakkaus kieleen ja kielioppiin.

Lukijakuntani rakenne on monipuolinen, mikä on myös kaksiteräinen miekka. Kaikkea kaikille voi myös olla ei mitään kenellekään. Kohderyhmän rajaaminen helpottaisi myös sisältöjen kohdentamista, mutta toisaalta on kai Mediakan vahvuus, että suuri joukko voi löytää teksteistä jotakin itseään koskettavaa.

Blogitekstieni aiheet vaihtelevat, mutta olen yrittänyt pitää kattokäsitteenä kulttuurin. Elämä on kulttuuria, kun sitä katsoo oikeasta kulmasta. Ei välttämättä myyvin ajatus, mutta ei myöskään sisältömarkkinointia poissulkeva. Teen Mediakkaa niin kuin tekisin viikkolehteä.

Ei positiivisuuteen tarttuminen niin kamalaa ollutkaan.

Kerro minulle jotain hyvää. Mistä olet elämässäsi kiitollinen tai vähintäänkin erityisen tyytyväinen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tampere on ykkönen – ei siltä näytä

Valkopunaisia aitoja, kalliita raitioteitä ja auki revittyjä ojia. Tampereen arkea hallitsevat valtavat rakennustyömaat, joiden alta katukivetys ja puut ovat saaneet väistyä. Silti joka kolmas haluaa muuttaa tänne.
DSC_0016DSC_0010DSC_0008DSC_0014Sen lisäksi, että itse asiassa enemmän kuin joka kolmas (37 %) voisi ajatella muuttavansa tietyömaakaaoksen keskelle, Tampere on myös ehdoton mielikuvasuosikki, selviää Taloustutkimuksen tekemästä Muuttohalukkuus kaupunkeihin 2018 -tutkimuksesta, joka toteutettiin osana Suomi tänään -kirjekyselyä. Tampereen mainoskuvissa käytettäneen Näsinneulaa, ostosmahdollisuuksia, rauhallista luontoa ja hyviä palveluita sen sijaan, että kerrottaisiin muutosten keskellä kelluvan kaupungin loskaisesta arjesta. Kukapa imagoa rakentaisi tarkertumalla poikkeustilan aiheuttamaan kaaokseen.

Asukkaiden näkemykset arjesta näkyvät tilastoissa. Muutoksia on tapahtunut, sillä Tampereen voittokulku viiden suurimman suomalaiskaupungin asukastyytyväisyystähtenä katkesi viime vuoden tuloksiin Helsingin kurvatessa hyvän matkaa ohi, mikä käy ilmi EPSI Ratingin Kuntarating 2017 -asukastyytyväisyyskyselystä. On tietenkin pelkkien lukujen perusteella mahdotonta sanoa, mistä tyytymättömyys johtuu, mutta olettaa saattaa, että ilmapiiriä ovat kiristäneet viimeaikaiset, jatkuvat muutokset, jotka nyt näkyvät jokapäiväisessä elämässä kaoottisena liikenteenä ja loputtomalta tuntuvana rakennusaikatauluna. Ettei vain kävisi niin kuin länsimetrolle, jupisi tietäväinen mummeli bussissa.

Rottarallista ratikkaan

Kaupungin kehittyminen ja uudisrakentaminen on väistämätöntä. Muutenhan täällä kuljettaisiin edelleen hevosvankkureilla ja painittaisiin rottaongelmien kanssa samalla, kun piipahdettaisiin ulkohuussissa ja nyrkkipyykillä. Rakentaminen vaatii sekasorron kestämistä, mutta on turha kieltää sitä, etteivätkö joka päivä vaihtuvat liikennejärjestelyt, jäljelle jääneet pikkuruiset kulkuväylät ja masentavan paljaaksi ajeltu keskusta raivostuttaisi ja turhauttaisi.

Keskusta-asujan ongelmat poistuvat, kun työmaat siirtyvät pois silmistä lähemmäksi päätepysäkkejä, mutta jonkun taakaksi ne taas muodostuvat. Tosin täytyy tietysti muistaa, että kaikki uudet liikennevälineet ja muut suuret rakennustyöt ovat aiheuttaneet keskeneräisinä arkiharmia, vaikka nyt katukuvassa myllertävät ratikkakiskot ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon keskustelua.

Tallatessaan kiertoteitä ja metrinlevyistä väliaikaisreittiä tulee väistämättä mieleen, yritetäänkö suurkaupungin liikenne väkisin ahtaa pieneen kylään. Joku viisas on ilmeisesti laskenut, että kaupungin vetovoima kasvaa, vaikka rakennusvaiheessa pienet putiikit kärsivät ja kulku on hankalaa niin autoilijoille, pyöräilijöille kuin apostolinkyytiläisille. Mitä siitä, kuiskii ahneus.

Erikoisia aikoja, kaupunkilaiseni

Ihmisellä on erikoinen taipumus ajatella, että koetut vääryydet ja kohdatut muutokset olisivat jotenkin poikkeuksellisia, mutta toisaalta taas on vaikea nähdä omana elinaikanaan muutosten suuria linjoja. Elo yleensä mukautuu aikaan ja niin hyvät kuin huonot mullistukset on vain kestettävä. Sen kestää elämällä elämää.

On hölmöä kiukutella muutamasta raitiotielinjasta ja päivitellä sen vaikutuksia arkeen, vaikka toisinkin olisi voitu tehdä: jättää koko homma sikseen ennen kuin edes alkoi. Vielä hullummalta marmattaminen tuntuu, kun vertaa sitä koko kaupungin ja edellisten sukupolvien kokemiin muutoksiin viimeisen sadan vuoden aikana. Ei aiemminkaan kannattanut rähistä siitä, mihin pollen saa laittaa parkkiin, mihin autokaistoja avataan ja istuuko rahastaja enää bussissa. Pitäisi olla jalomielisesti tyytyväinen siihen, että kaupungin ylösalaisin kääntäneessä ratikassa ei sentään tarvitse enää ruumiita kuljettaa pestäväksi ja haudattavaksi. Jossakin päin maailmaa näin on edelleen – kuten oli myös meillä vielä viime vuosisadalla.

Historiakontekstissa uudistuksille voi siis myhäillä tyytyväisenä, mutta ei ihan kaikkea tarvitse silti myllätä ja jyrätä uudisrakentamisen tieltä. On uskallettava nauttia jo olemassa olevasta ja tehdä siitä vielä parempi. Vehreät puistot odottavat kauhulla, milloin muutoksen veitsi leikkaa vaahterat ja lehmukset nurin, ja tilalle lykätään valkoisia, kasvottomia pytinkejä. Minä toivon viisautta ja aitoa halua säästää historiallisesti merkittävät rakennukset ja erityisesti keskustan puistot. Olen kuullut huhua, että puut estävät meluhaittoja ja lisäävät happea, koska kasvit yhteyttävät. Oliskohan siinä edelleen perää?

Minun Tampereeni on paljon muuta kuin ahneita päätöksiä ja hankalaa luikkimista työmaakoneiden keskellä. Se on auringonlaskuja Mustalahden satamassa, hiessä pyöräiltyjä harjuja Pyynikillä, nilkkoja muljauttelevia mukulakiviä ja eväsretkiä Näsinpuiston valtavien puiden alla. Ne ovat nähneet enemmän kuin kukaan meistä kaupunkilaisista ja enemmän kuin ratikan nokka tulee koskaan näkemään.

Minkälaista tulevaisuutta ennustat Tampereelle?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Muusan meze-lankku tarjoaa huokean ja maukkaan matkan itään

Meze-lankku on Muusan menun paras hinta-laatusuhteeltaan ja ehdottomasti listan seurallisin ruoka. Viihtyisä ilta ei vaadi kuin lasin viiniä ja huolella valittuja herkkupaloja.
DSC_0001DSC_0008 (3)DSC_0013 (2)DSC_0010DSC_0014DSC_0005 (2)Tuulen ulvonta tai Satakunnankatua kaahaavien paloautojen ujellus ei kantaudu sisään tehdastyyliin rosoisesti mutta huolellisesti sisustettuun Muusaan. Ravintolan tunnelma on rauhallinen ja äänitasot maltilliset, vaikka modernia soulia soljuu kaiuttimista. Edes pakkasen orjuuttamilla teillä liukastelevat ihmiset eivät häiritse ruokailua, vaikka suuret akkunat pitävät huolen siitä, että himpun verran tuntuu siltä kuin istuisi näyteikkunalla.

Saapuessamme ravintolaan suuntaamme suoraan tiskille. Tiskillä seisova tarjoilija toteaa tympeästi, että toinen henkilö ottaa tilauksemme vastaan. Emme anna ankean vastaanoton tehdä hallaa arki-illan irtiotollemme, vaan odotamme kuuliaisesti tiskillä ruokatilauksia vastaanottavaa tarjoilijaa. Tilaamme meze-lankun vegaanisena kahdelle (17 €) ja Bang bang -kukkakaalit (7 €) vegaanisena. Listalla ei lue, mitä vegaaniset versiot sisältävät, mutta se ei haittaa, sillä olemme kaikkiruokaisia vegaaniannosten suhteen.

Kävin ensimmäistä kertaa Muusassa viime kesänä. Syksyn aikana lista on vaihtunut, ja nytkin tilatessamme muutoksia näyttää tulleen. Menun mukaan Bang Bang -kukkakaalit tarjoillaan minttu-kookoscremen kanssa, mutta ilmeisesti annoksen kylkeen on ainakin tällä kertaa aseteltu mietoa avokadocremeä. Väri on vihreä, mutta minttua soosi ei ole nähnytkään.

Kultaa tarjottimella

Saimme viime visiitillä odottaa tovin tilaamaamme viinipulloa, mikä toki korvattiin maksuttomilla jälkiruoilla pyyteettä. Tällä kertaa tien päälle jää vesikannu, joka täytyy käydä pyytämässä uudelleen. Pieni vaiva, mutta mieluummin istuisi iltaa aivan rauhassa ilman, että mistään täytyy huolehtia.

Muusa ei ole pikaruokapaikka, joten apetta saa odottaa – ja hyvä niin. Meze-lankun kaltaisissa asetelmissa on yleensä vaarana se, että ne kootaan valmiiksi tehdyistä aineksista tai pakasteista. Pöytään saapuva lankku on todellakin kahdelle hengelle, eikä kyseessä ole mikään kevyt iltanapostelu, sillä käy ilmi, että vatsan saa täyteen pelkän lankun antimilla.

Vegaaniselle meze-lankulle on aseteltu lehtikaalipestoa, leivitettyjä tofutikkuja, pikkuruisia vohveleita, focacciaa, pikkelöityjä kasviksia, tulista tomaattikastiketta, valkopaputabboulehia ja kuorrutettuja tofupaloja. Lankun ainoa pettymys on henkilökohtainen inhokkini sienet, joita on hurjat kolme kappaletta pikkelöityjen kasvisten kyljessä. Muuten meze-lankku on mahtava makumatka, joka täyttää vatsan ja pitää mielenkiinnon yllä ruokailun loppuun saakka.

Lisukkeeksi ajatellut Bang Bang -kukkakaalit tarjoillaan pöytään posliinikulhossa kermaiseen ja tuliseen kastikkeeseen verhottuna. Tuhdin kermapinnan alta paljastuu ehtaa kukkakaalia, joka ei taatusti ole pakastekamaa. Annoksessa on kolme valtavaa kukkakaalikukintoa, ja jo niillä pahin nälkä olisi tiessään. Bang Bangit sopivat kuitenkin hyvin meze-lankun kylkeen, jolloin yhteisateriasta tulee kahdelle erittäin täyttävä annos, mutta onneksi ähkyn puolella ei tarvitse käydä.

Uusi aikakausi

Ottaen huomioon Muusan fiiniyden ja Suomen hintatason 24 euroa kahden hengen illallisesta on älyttömän pieni summa. Se on myös Muusan mittapuulla vähän, sillä esimerkiksi kikhernepata maksaa samassa ravintolassa 18 euroa. Uskallan väittää, ettei tämän paremmin voi käyttää ruokaan vajaata 25 euroa.

Satakunnankatu ei ole aikoihin ollut ravintolaelämysten keskuspaikka, eikä kadun alkupäässä muutenkaan ole ollut hotellin lopetettua muuta elämää kuin kirkollismenoja ja koulutouhuja. Kadun alkupäähän avautunut Muusa piristää aluetta ja tarjoaa helpon ja herkullisen ruoka- ja juomapaikan alkuiltoihin. Samassa osoitteessa sijaitsevassa Olympiassa voi nauttia keikkatarjonnasta, jos Muusan antimille ei ole tilaa.

Parhaiten Muusa sopii erityisesti niihin hetkiin, kun kaipaa rauhallista paikkaa jutustelulle ja vähän tavallisuudesta poikkeavaa napostelua. Viikonloppuna brunssiaikaan ja myöhään illalla Muusassa riittänee melua, mutta rentoina arki-iltoina on tilaa omille ajatuksille ja kumppanin jorinoille. Nautinnon viimeistelee tamperelaiseen teollisuuteen assosioiva sisustus. Tuntuu jopa koskettavalta viettää iltaa paikassa, jossa pöytään kannetaan kansainvälisiä makuja ja joka onnistuu silti visuaalisella ilmeellään viestimään kotikaupungin historiaa. Sellainen maailmamme on nykyään.

Mikä Muusan ruoista on jäänyt mieleesi? Missä on Tampereen paras meze-tarjonta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Onko alekuponkien aika ohi?

Tampere tunnetuksi -passi kokoaa kätevästi yhteen keskusta-alueen ostosmahdollisuudet. Etuvihkosen suurin haaste on saada shoppailijat liikkeelle ja muistamaan passin olemassaolo korttia höylätessä.
DSC_0149DSC_0153DSC_0150Matkalippu ostosmaailmaan

Työmaakoneet mylläävät Tampereen keskustaa kuin myyrä multaa. Siltä kaupunki näyttääkin: siivottomalta ja keskeneräiseltä. Keskustaa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa viihtyisäksi, mistä kärsivät eniten yrittäjät. Tampere tunnetuksi ry:n julkaisema jokavuotinen etupassi on onneksi pieni porkkana asiakkaille hakeutua sekavaan keskustaan ja hento kannustus yrittäjille jaksaa kaaosta ja sen kurittamaa kassavirtaa.

Kannattava etu palvelee sekä yrittäjää että asiakasta. On tietysti selvää, ettei kukaan voi jakaa puoli-ilmaiseksi myyntiartikkeleitaan ylettömälle määrälle ihmisiä, mutta totta on myös se, että asiakasta ei kiinnosta etu, joka antaa lähinnä lämmintä kättä. Kymmenen prosentin alennus perushintaisesta tuotteesta tuntuu vitsiltä. Kuulostaa epäkiitolliselta, mutta se ei kuitenkaan kieli vinksahtaneesta maailmankuvasta, vaan siitä, että kuluttajalle on ihan oikeasti tarjottava jotakin niin erityistä, että paikalle jaksaa ylipäätään raahautua ja alekupongin kaivaa taskusta.

Tampere tunnetuksi -passi on jaettu kätevästi eri alueiden ja tuotekategorioiden mukaan. Etuvihkossa on huomioitu esimerkiksi Koskikeskus, Tullintori ja Kauppahalli omina alueinaan. Ruoka, viihde, sisustaminen, liikunta ja kauneus rytmittävät passia, joka muuten palvelee myös englanniksi, kun lukemisen aloittaa takakannesta.

Alepassit ajassamme

Hienojen ominaisuuksien jälkeen päästäänkin passin perimmäiseen ongelmaan eli siihen, miten sitä muistaisi hyödyntää ja kuljettaa mukanaan. Tämä on onneksi suureksi osaksi ratkaistavissa sillä, että passin lataa sovelluksena. Sekin pitää sitten kaivaa esiin kassalla. Ei kuulosta kovin suurelta vaivalta, mutta kiire on armoton etuseteleille. Euron tai viidenkymmenen sentin takia ei taskujaan kannata alkaa kaivella, sanoo äkäinen työstä tulija ruuhkaisen ostoskeskuksen jonossa.

Onhan tosin niin, että säästö se on pienikin säästö. Rikastumisoppien isä Roope Ankka teki omaisuutensa yhdestä kolikosta,  ja moni ihan oikea olento on säästänyt omakotitalon verran rahaa selkänahastaan. Mutta sitten on myös nopeutta ja helppoutta hamuava ihmisryhmä, jolle alevihkosten kanssa rämppääminen ei sovi. Keskustapalveluiden käyttämisen tärkein motivaattori pitäisikin olla aito halu elävöittää keskustaa ja tukea sen yrittäjiä. Vaikka alepassien kanssa vehtaaminen voi hidastaa palvelutilannetta, kaksi yhden hinnalla -tarjous on jo onneksi sellainen, että sillä jolkottaa aterioimaan ja asioimaan vähän kauemmaksikin ja päästää irti ainaisista vakipaikoistaan.

Alekupongit korreloivat ajan kanssa kahdella tavalla. Yhtäältä ajan henkeä mukaillen taloudelliset olosuhteet ovat kiristyneet, mikä kannustaa käyttämään passia, mutta toisaalta rahaa on Suomessa enemmän kuin koskaan ennen. Kuka siinä jaksaa vihkoa tai sovellusta räpeltää? Sellainen ihminen, joka rakastaa kotikaupunkiaan sen verran, että käyttää sen palveluita ja heittäytyy uusiin kokemuksiin – passin kannustamana tai ilman.

Hyödynnä ainakin nämä

Tampere tunnetuksi -passi onnistuu kohtuullisen hyvin toteuttamaan etukuponkien perimmäisen idean. Se tarjoaa etuja, joita jaksaa käyttää ja houkuttelee uusiin paikkoihin. Kaikki edut eivät kuulu huippukategoriaan, mutta sen verran meheviä osa niistä on, että viiden euron hinta on pieni summa maksettavaksi kaupungin tukemisesta. Sitä paitsi tänä vuonna mobiilisovelluksen saa maksutta, joten mitätön hintakaan ei voi olla tekosyy passin käyttämättä jättämiselle.

Hyödynnä ainakin nämä tarjoukset:

  • Ravintola Maja/Talo: Tarjoamme pullon talon puna- tai valkoviiniä hintaan 13,90€/pullo, voimassa 1 kerran. Ravintolahinnat huomioon ottaen erittäin edullinen. Houkuttelee ehdottomasti Pyynikintorin laidalle.
  • Tullikamarin Klubi: Tarjoamme kaksi buffet-lounasta yhden hinnalla arkisin klo 11–14. Voimassa 2 kertaa. Kaksi yhden hinnalla on aina järkevä diili.
  • Trattoria: Tarjoamme à la cartelta 2 pastaa yhden hinnalla. Voimassa ma-to, max 4 henkilöä, jatkuva tarjous. Toimii, jos ei ole kasvissyöjä. Skeptikko miettii, kuinka paljon pastojen hinnoissa on ilmaa.
  • Piazza Foodfactory: Tarjoamme kaksi valitsemaasi Delisalaattia yhden hinnalla, voimassa 1 kerran. Mikähän on Delisalaatti? No, kaksi yhden hinnalla houkuttelee.
  • Original Sokos Hotel Ilves: Tarjoamme aamiaisen alennettuun hintaan 8 € / hlö, jatkuva tarjous. Kahdeksan euroa on aika vähän ylellisestä aamupalapöydästä. Tai siitä, että joku muu ylipäätään kattaa aamiaisen valmiiksi nenän eteen.
  • Gastropub Nordic: Tarjoamme kaksi lasia kuohuvaa Proseccoa yhteishintaan 6€, voimassa 1 kerran. Kiva kaverihetki!
  • Irish bar O’Connell’s: Saat 50 % alennusta vapaavalintaisesta ruoka-annoksesta omasta keittiöstämme, voimassa 2 kertaa. O’Connell’sin ruoat ovat rehtiä pubiruokaa, ja ravintola huomioi myös vegaanit.
  • Specsavers Koskikeskus: Ilmainen optikon suorittama kokonaisvaltainen näöntutkimus Passin haltijalle. Voimassa 1 kerran. Nyt, jos koskaan, on aika varata optikkoaika.
  • Sokos, kosmetiikka: Yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta 20 % alennus, voimassa 1 kerran. Parikymmentä pinnaa on vähän hammasharjan hinnasta, mutta hajuvesistä puhuttaessa etu on mainio.
  • Valokuvaamo Magio: Passikuva + CV-kuvaus yhteishintaan 45€. Sisältää n. 30 raakakuvaa, joista käsitellään yksi. Voimassa 1 kerran. Työpaikkakilpailun käydessä hurjaksi CV-kuvaan investointi on kannattavaa. Passikin täytyy uusia joka viides vuosi.
  • Minigolf Koulukatu: Tarjoamme ratagolfkierroksen 2 henkilölle yhden aikuisen kierrosmaksun hinnalla, valitulla radalla. Voimassa 1 kerran, ajalla 1.-31.5.2018. Alle kympillä kaksi golfaamaan? Ehdottomasti!

Etutärppilistauksessa on käytetty Tampere tunnetuksi -passin esittelytekstejä. Joka kohdan lopussa on oma kommenttini.

Koitetaan jaksaa tietöiden keskellä! Raha ja kaupunkilaiset on tehty liikkumaan.

Tampere tunnetuksi ry:n tuottaman passin voi hankkia yhdistyksen listaamista paikoista 5 eurolla tai vaihtoehtoisesti etuvihkosen voi ladata maksutta sovelluksena, minkä mahdollistaa Viiden tähden keskusta -kampanja.

Oletko kuullut Tampere tunnetuksi -passista? Jaksatko hyödyntää alekuponkeja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa