Parasta palvelua Tampereella

Eikö joulukuu olekin kiittämisen aikaa? Tässä julkinen kiitokseni muutamalle yritykselle, jonka palvelua ihailen niin, että toivoisin monen muun ottavan mallia näistä liikkeistä.
DSC_0131K-Supermarket Kuninkaankulma
Huvittavaa, kuinka kansan voi jakaa kahtia se, minkä yhtymän kaupassa pitäisi käydä. Ehkä nuorempi sukupolvi osaa jo ottaa vähän rennommin kaupassa käynnin suhteen. Valikoima, helppous ja palvelu ratkaisevat, ei logo ovessa. Minä luotan nykyään siihen, missä on paras kasvisvalikoima. Arvostan myös ekologista ja laajaa tarjontaa. Hyvä palvelu on ekstraa, koska harvoin on aikaa keskittyä siihen. Olen kuitenkin valmis maksamaan siitä enemmän kuin mihin keskimääräiset hinnat asettuvat, koska erot ovat kuitenkin loppujen lopuksi todella pieniä. Siksi suosikkikaupakseni onkin muodostunut Kuninkaankulma. Salaattibaari, palvelutiski, vegevalikoima, vihannekset, erikoisoluet, vegepakasteet ja päivittäistuotteiden saatavuus ovat hurmanneet minut. Ennen kaikkea Kuninkaankulman erottaa muista kuitenkin palvelu. Kauppiaslähtöisyys on K-ketjun etu, ja Kuninkaankulmassa näkyy se, että henkilökunta pitää työstään. Sitä on ilo katsella. Suuri marketti on onnistunut tavoittamaan osan siitä, mitä vanhat kivijalkakaupat tarjosivat puoli vuosisataa sitten.

Amurin Helmi
Vanhan ajan kahvila on hieno satsaus kaupungilta. Amurin Helmi toimii työläismuseokorttelin yhteydessä, ja luottaa yksinkertaisiin itse tehtyihin tuotteisiin. Muuta ei tarvita, jos konsepti on oikea. Syön harvoin leipää, mutta silloin, kun touhuun ryhdyn, haen Helmestä luomukauraleipää. Vastapaistettua ja kuohkeaa. Jos on iltapäivällä liikenteessä, tuotteet ovat jo huvenneet. Se täytyy vain hyväksyä, sillä itse asiassa kyseessä on hieno opetus yltäkylläiselle sukupolvelle. Entisaikaan leivät olivat vastapaistettuja, ja kun ne loppuivat, ne todella loppuivat. Nykyajan kiireinen elämä vain ei oikein tue vanhaa kulttuuria. Onneksi aina voi tehdä aikamatkan menneeseen Helmessä.

Stag’s Head
Olisinpa asunut Kalevassa silloin, kun Stag’s Headin kultakausi alkoi. Hyvässä baarissa yhdistyy kattava valikoima, kohtuullinen hintataso ja loistava palvelu. Tässäkin tapauksessa erityisesti palvelu ratkaisee. Vaatii sisua pitää suosittua juottolaa, ja vieläpä siten, että tekee sen tyylillä. Baarin viihtyvyyttä kuvaa se, ettei sieltä haluaisi lähteä. Sisustuksesta mainittakoon se, että yleisilme noudattaa kotoisalla tavalla pubihenkeä lautapeleineen ja biljardipöydän kera. Tiskille on helppo mennä, sillä asiakasta todella palvellaan. Tasavertaisesti, nopeasti ja suosituksia tarjoten.

Kenelle annat julkisen kiitoksen hyvästä palvelusta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ravintola Katmandu: Mehukas menopaluu Himalajan juurelle

Jos pitäisi nimetä yksi ravintola, jonka antimia söisin loppuelämäni, se olisi Katmandu. Katmandu on Tampereen ensimmäinen nepalilaisravintola – ja erittäin laadukas sellainen. Mars Himalajalle!
DSC_0008DSC_0001DSC_0013DSC_0014Nepalilaisen ja intialaisen ruoan välillä on hiuksenhieno ero. Kapea kuilu jakaa yllättävän vahvasti ruokailijoita, sillä olen ymmärtänyt, että jotkut vannovat nepalilaisen ruoan nimeen, kun taas toiset seisovat vankkumattomasti intialaiskeittiön puolella, vaikka maut ja raaka-aineet ovat pitkälti samoja. Minä rakastan nepalilaista. Niin paljon, että ensimmäistä kertaa sitä syödessäni mietin, miten tutustun tähän keittiöön vasta nyt. Kasvissyöntimaailmani laajentui kerralla. Intialaiseen verrattuna nepalilaisen keittiön annokset eivät ole yhtä raskaita ja rasvaisia eikä niistä jää ainakaan itselleni tunkkaista oloa.

Katmandulla on kolme ravintolaa: ensimmäinen ravintola Satakunnankadulla, toisena perustettu Hämeenkadun piste ja uusin Aleksanterinkadun ravintola. Ruoka on käsittääkseni kaikissa tasalaatuista, ja lista jokaisessa sama. Kaksi uusinta ravintolaa on perustettu muutaman vuoden sisällä, kun taas Satakunnankadulla on valmistettu nepalilaista apetta jo kymmenisen vuotta.

Kasvissyöjälle helppo alku on Daal Tadka (27), jonka päätähtiä ovat pavut, linssit, tomaatti ja sipuli. Kaikkiin take away -annoksiin (-10%) kuuluu riisi, raita-jogurttikastike ja naanleipä. Paikan päällä syötynä tarjoillaan myös papadum-leipää alkupalaksi ja vihersalaattia ja tilkka dippauskastiketta, joka yleensä pohjautuu minttuun tai linsseihin. Jälkiruoaksi saa nepalilaisen kahvin, jonka maut johdattelevat suoraan Himalajalle. Kymmenen prosentin take away -alennus ei siis ole kummoinen siihen nähden, mitä kaikkea paikan päällä saa arvostavan ja ystävällisen palvelun lisäksi. Katmandussa asiointi sujuu suomeksi oikein mainiosti.

Himpun verran tulinen Palak Chana (29) on ikisuosikkini, joka on täydellinen pinaatin ja kikherneiden liitto. Tulisesta pitävälle suosittelen Khursai Chanaa (33), joka on Palak Chanan varsin tulinen veli. Kasvislistalla on myös paljon pyörykkäruokia, mutta mielestäni aidoimman kosketuksen nepalilaiseen ruokaan saa kikherne- ja papumuhennoksilla. Monen pyörykkäruoan kastike ei myöskään ole vegaaninen, mutta esimerkiksi Daal Tadka, Khursai Chana ja Palak Chana ovat käsitykseni mukaan vegaanisia. Kasvisruokien hinnat liikkuvat 11 ja 16 euron välissä.

Annokseen kuuluva jogurttikastike ja naanleipä eivät ole vegaanisia. Raidan tilalle saa pyydettäessä salaattia. Naanleivän voi korvata papadum-leivällä, joka tosin on melkoista korppua verrattuna naaniin; onhan kyseessä aivan eri ruokalajikin. Tässä asiassa joudun joustamaan, sillä en voi vastustaa Katmandun naanleipää.

En sentään käy Katmandussa useita kertoja viikossa, jos edes yhtä kertaa. Siksi tuleekin erityisen lämmin olo siitä, että ravintola muistaa suosikkiannoksemme ja siitä, että työntekijät kysyvät välillä, mitä puolisolleni kuuluu, ja onko hänellä kaikki hyvin, jos pitkän aikaa on niin, että minä satun hakemaan ruoat, vaikka hän tekee puhelimitse tilauksen. Taisivat kerran luulla, että häneltä on mennyt liikuntakyky ja soittelee ruokatilauksia sängynpohjalta.

Jos Katmandu ei ole vielä tuttu, kannattaa tehdä pöytävaraus pikimmiten vaikkapa isänpäiväksi tai muulle mukavalle illalle. Turhaa hienostelua on turha pelätä, sillä ravintolassa tunnelma on rento, ja myös annosten mukaan ottaminen onnistuu.

Oletko käynyt testaamassa Katmandun? Entä onko nepalilainen ruoka vienyt sinun kielesi mennessään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kaikki mitä minusta piti tulla

Reilut viisi vuotta ja 302 opintopistettä myöhemmin yksi elämänvaihe päättyy, kun postista kilahtaa tutkintotodistus byrokratiajylläyksen jälkeen. Miten tässä näin kävi?
DSC_0036Juhlat on juhlittu, mutta valmistuminen yliopistosta tuntuu todelliselta vasta nyt, kun katselen painettua pro graduani. Tutkintoon vaadittavat opintosuoritukset ovat olleet rekisterissä jo kauan. Vastaanotin opiskelupaikan 20-vuotiaana, juhlistin sitä railakkaasti jo kuopatun yökerhon vaahtobileissä ja astelin innoissani syksyllä 2012 unelmieni alalle parhaaseen mahdolliseen oppilaitokseen.

Minulla ei ole koskaan ollut perinteisiä ammattihaaveita. Aika monethan kertovat lapsena haaveikseen yhteiskuntaa pystyssä pitäviä perusammatteja, kuten poliisin, palomiehen, lääkärin tai opettajan. Tiesin jo silloin, ettei minusta olisi niihin. Ei poliisiksi, koska juoksisin karkuun. Ei palomieheksi, sillä en uskalla käyttää edes tulitikkuja, eikä lääkäriksi, koska olen jo tarpeeksi huolestunut omasta terveydestäni ja jo korvavaikun näkeminen saa kakomaan. Opettajahaaveetkin kuolivat yläkoulussa paikallisia viidakonlakeja todistaessa.

Ei minusta tosin tullut myöskään taiteilijaa – sitä, joka minusta nimenomaan lapsuuden haaveiden perusteella piti tulla, ennen kuin huomasin, etten ole Picasson lapsenlapsi, ja tajusin myös, että ilmeisesti aikuisten täytyy ansaita rahaa, joten taiteen tekeminen ei ole kovin kannattava valinta. Enpä päätynyt matemaatikoksikaan. Sekin minusta piti tulla, mutta innostus lopahti jo ennen toisen asteen yhtälöitä.

Inhimoni heijastelivat koulupolulla vaihtelevasti suosikkioppiaineitani. Halusin opiskella ruotsia mahdollisimman pitkälle ja päätyä myös historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi. Välillä surffailin käsityötunnin innoittamana silloisen Taideteollisen korkeakoulun sivuilla, ja piirsin vihkoni täyteen vaatteita ja ompelin niitä. Jossain taustalla kuitenkin jyskytti tieto siitä, etten päätyisi näille aloille. Kaikkien sekalaisten ajatusten alla oli huomaamatta kytenyt ilmiselvä valinta, jota en ollut edes ajatellut, koska se oli niin kiinteä osa elämääni. Arkea.

Uraputkeen ilman mystiikkaa

Olen kirjoittanut aina. En toki ihan aina. Vasta joulukuusta 1999, jolloin ilmaisuni alkoi olla sen verran selväpäistä, että sillä sai tarinan aikaiseksi maailman rumimpaan muistivihkoon, joka oli tullut postimyyntitilauksen kaupantekijäisinä. Kirjoitin tarinoita yleensä Tiimarista hankittuihin vihkoihin, loin jatkokertomuksia koulussa tehdyille kirjoitelmille ja toimitin kuvitteellisia lehtiä, joista mainittakoon Rupukorven Sanomat (!!). Teknologian saapuessa osaksi arkea novellituotanto pääsi kunnolla käyntiin tietokoneella. Runokirjojakin syntyi kaksi. Niiden nimiä en kehtaa edes kertoa.

Ja sitten äitini kehtasi ehdottaa viestintälukioon hakemista, vaikka olin kovaa vauhtia pyrkimässä taidelukioon jostakin syystä. Kurkkasin kuitenkin alkeellisille nettisivuille, ja seuraavana päivänä ilmoitin yläkouluopolleni hakevani Messukylän lukion (nyk. Sammon keskuslukio) viestintälinjalle, jolta muuten juuri vietiin valtakunnallinen viestinnän erityistehtävä. Ensimmäisen viestintäkurssin jälkeen selvisi se, että minusta tulee toimittaja. Sen päivän jälkeen ei tarvinnut stressata sitä, mihin matka jatkuisi lukion jälkeen. Miksi en tekisi elantoani sillä ainoalla asialla, joka on oikeasti intohimoni?

Yhteiskunnan taloudellinen tilanne ei tee työllistymisestä helppoa, eikä tutkinto takaa töitä, mutta toivon, että oikealla intohimolla on vielä merkitystä. Toivon, että se johtaa paikkaan, jossa voin hyödyntää journalistisia tekotapoja mahdollisimman luovasti. Kirjoittaa ilman rajoja kuitenkin rönsyilyä välttäen.

Kirjoittaminen ei ole lahja, joka on annettu, vaan taito, jonka on ottanut osaksi elämäänsä sattumalta tai tietoisesti. Sen ei kuitenkaan aina tarvitse johtaa mihinkään. Voi vain nauttia. Olisi myös älytöntä sanoa, että kirjoittaminen yksinomaan johdatti minut yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja kirkasti uravalintani. Olenhan kuitenkin itse raivannut tieni seuraamatta jotakin mystistä tähteä. Elämä on loppujen lopuksi aika tavallisten valintojen tekemistä, ja juuri siksi kirjoittaminen on niin mahtava ammatti: sen luoma maailma on rajaton.

Mitä sinusta piti tulla ja mitä tuli?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Edullista ja laadukasta noutoruokaa: Thai Golden Chang

Tuulensuussa majaa pitävä Thai Golden Chang tarjoaa tamperelaisille hinta-laatusuhteeltaan kaupungin parasta thairuokaa. Parhaimmillaan se on kotona nautittuna.
DSC_0010DSC_0012DSC_0015DSC_0014Kahdeksan euroa ja viisikymmentä senttiä. Sillä saa Thai Golden Changista tuhdin kulhollisen riisiä ja kaukalollisen haluamaansa kastiketta, kunhan muistaa syödä kotona, sillä ravintolan koristeellisten seinien sisässä nautittuna hinta kipuaa melkein 15 euroon.

Ikisuosikkini Thai Golden Changissa on  numero 60 – en ala toistaa thainkielistä nimeä. Annoksessa on riisin lisäksi ”chiliä, basilikaa, paistettua tofua ja erilaisia vihanneksia”. Heh, millainen on erilainen vihannes? Muita suosikkejani ovat vihreä curry (62) erilaisilla vihanneksilla ja massaman curry (63) erilaisilla vihanneksilla. Jälkimmäisessä on myös cashew-pähkinöitä ja perunaa. Massaman curry on mieto ja mielenkiintoinen fuusioannos, joka yhdistää Intian ja Thaimaan ruokaperinteen. Varma aloitus! Kaikissa annoksissa voi säätää tulisuutta, jos valmiiksi tarjotut chiliasteet eivät kelpaa. Omaan makuuni ykköstulisuus ei maistu miltään, toinen on jo mukavan kirpsakasti tulinen ja kolmas oikeasti todella tulinen, omaan makuuni liian polttava.

Thai Golden Changin ehdoton etu Tampereen thairuokagenressä on kuitenkin noutohinnoittelu. Tällä hetkellä ja koko kuluneen vuoden voimassa on ollut take away -tarjous, jolla saa ruoan mukaan otettuna hintaan 8,50 euroa. Aika hyvin, kun oikeat hinnat liikkuvat 12:n ja 16:n euron välissä. Muissa vastaavissa paikoissa voimassa ovat prosenttialennukset, jolloin ruoat maksavat reippaasti yli 10 euroa.  Kasvissyöjälle iloinen yllätys on se, että melkein kaikkiin ruokiin kuuluu myös maksutta tofu. Paitsi ei kookoscurryruokiin, mikä on silkka vääryys, sillä ei muissakaan annoksissa makseta ekstraa siitä, että niissä on lihaa. Tofu on niin edullista, että kahden euron lisämaksu valkoisesta soijavalmisteesta tuntuu turhalta, vaikka kyse ei olekaan kuin parista kolikosta. Tofuvääryys toistuu muissa thairavintoloissa ja koskee melkein kaikkia annoksia.

Roima take away -alennus on joka tapauksessa niin hurja, että herää kysymys siitä, kuka enää haluaa syödä samaa pöperöä ravintolassa melkein tuplahintaan. Hinnanerotuksella palvelun ja salaattipöydän pitäisi olla huipputasoa. Changissa asiointi ainakin puhelimitse on helppoa ja sujuvaa, ja ruokien noutaminen sujuu ongelmitta. Tilauksetkin menevät kokemukseni mukaan aina oikein eikä kieli ole ongelma. Kerran tosin chili-basilika-annoksesta jäivät chilit ja basilikat pois, mutta virheitä sattuu. Ravintolassa aterioinnista minulla ei ole kokemuksia, joten on vaikea arvioida, mitä Chang tarjoilee paikan päällä nautittuna. Onko se liki tuplahinnan arvoista?

Tänään päivällisellä todettiin maukkaiksi myös liha- ja kana-annokset. Vaikken itse niihin koskisi, täytyy sanoa, että punainen currykana ja chilinen ja sipulinen naudanliha näyttivät oikein hyviltä. Sellaisilta, että niitä uskaltaa syödä vähän skeptisempikin kulinaristi. Thai Golden Chang on myös hyvä valinta thairuoka-aloittelijalle, mutta se tarjoaa maukasta ja tarpeeksi jännittävää ruokaa Aasian katuruokakojuja kolunneellekin.

Mitä mieltä olet thairuoasta? Onko Thai Golden Chang tuttu?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Lännen tyttöjä idästä

Minulle ei koskaan ole ollut aivan sama, missä asun. Ihanasta idässä sijaitsevasta kodista huolimatta koin lapsena ja nuorena olevani väärässä paikassa. Itsenäistyttyäni kotiuduin itään lähemmäksi keskustaa, mutta ei minusta ollutkaan sinne jäämään. Kaupunkilaisidentiteettini nimittäin syntyi ennen kuin edes itse ymmärsin sitä.
15Raahustaessani teini-ikäisenä lukioon läpi Kalevan haaveilin siitä, kuinka asettuisin heti opintojeni jälkeen sinne. Näin tein. Siitä alkoivatkin varsin vilkkaat Kaleva-vuodet, enkä voinut kuvitellakaan lähteväni sieltä, vaikka oikeasti Kaleva oli edustanut itselleni aina vain uintiharrastusta ja opiskelua. Sitoutumistani Kalevaan vahvisti se, että lähes kaikki tärkeät ystäväni asuivat aivan liepeillä. Kivutessani Järvensivulta takaisin harjulle ja siitä kohti kotia tuntui siltä, että olin menossa ihan oikeaan kotiin. Vaikka itse asiassa koti tarkoitti 23 neliön koppia, jossa mikro piti välillä siirtää keittiön tuolille, jotta johto yletti seinään, ja jossa kahvinkeitin piti pitää ikkunalaudalla samasta syystä. Ja ennen sumpin keittoa täytyi hypätä yhden pingottuneen jatkojohdon yli.

Sitten elämä repäisi minut Amuriin. Yhtäkkiä tuntui siltä kuin olisin taas saapunut kotiin, mutta tällä kertaa aivan oikeille kotiseuduille. Varsin pikaisen juurtumisen taustalla ei ollut ainakaan useaan kertaan nimeään vaihtaneen lähipizzerian rasvainen tuoksu tai kulman kioskin kiskurihinnat. Eivät edes ikkunasta näkynyt Näsinneula ja viereisen kotiseutukahvilan luomukaurasämpylät. Sanotaan, että se toinen ihminen vierellä tekee kodin. Se on ihan totta, muttei välttämättä tarkoita nopeaa juurtumista. Tajusin kotiutuneeni Amuriin pika-aikataululla, sillä länsitamperelaisuus on istutettu minuun lapsesta asti. Vielä tarkemmin länsikeskustalaisuus.

Muistin hirveän määrän äitini kertomia tarinoita. Tarinoita hänen lapsuudestaan, hänen isänsä lapsuudesta ja vanhempiensa elämästä. Mietin niitä edelleen arkipäivän asioilla käydessäni, töistä tullessani ja kävelyllä. Kuljetan kameraa mukanani kuvatakseni lähinurkkia, mutten koskaan muka muista kaivaa vehjettä laukustani. Taidemuseon kulma, puretut talot, Sotkankatu ja kirkkopuisto. Tammenterhot ja keltaiset lehdet.

On luonnollista, että asuinalueet merkitsevät kaupunkilaisille. Sillä on ollut yllättävän suuri merkitys, että synnyin Pispalassa. Tai siis tietenkin ajan henkeen kuuluen ihan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa enkä saunassa, muttei sairaalasta sentään kotia tullut vaikeasta alusta huolimatta. Sukuni ponnistaa Amurin lisäksi Pispalasta, ja sen vuoksi suunnittelin majoittuvani samaan taloon, jossa ensimmäinen kotini ja aikoinaan myös isoäitini asunto sijaitsi. Mutta sitten tajusin, ettei alueella ole tarpeeksi kauppoja makuuni enkä uskaltaisi ikinä kävellä yöllä kotiin yksin.

Alkuperäisen kotiseutuinhoni kadottua on ihana vihdoinkin rakastaa jokaista kotikulmaansa. Välillä tosin mietin, onko minulla oikeus tuntea näin. En ole kasvanut täällä, tällä kyseisellä alueella, näillä kulmilla. Silti tämä on koti. Paikka, jossa valvon, kun hälytysajoneuvot ujeltavat kadulla, paikallinen köhijä pärskii ikkunan alla, Näsinneula vaihtaa säätilan mukaan värejään ja humalaiset yökulkijat neuvottelevat jatkopaikasta liikennevaloissa.

Minun tamperelaisuuteni elää tarinoissa. Se on leikkejä Taidemuseon takana, pihistettyjä tulppaaneita kukkapuskasta, hiihtämistä Pyynikintorilla, kapinaa Näsinkalliolla, riutumista vankileirillä, vegaaniravintoloiden testikäyntejä, uutuustuotelöytöjä kauppakeskuksesta ja kävelylenkkejä harjulla, josta näkee sen tärkeimmän osan Tamperetta.

Mitä asuinalue merkitsee sinulle? Jos olet tamperelainen, mihin alueeseen identifioidut?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

American Dinerin nyhtösoijassa on yritystä, mutta kokonaisuus jää vaisuksi

Nyhtöbuumiin mukaan joutunut soija vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta, mutta hinnoittelu ja annoksen muut osat laimentavat yleisvaikutelmaa. Pitääkö mättöruoan aina olla tunkkaista?
DSC_0022DSC_0021DSC_0028 (2)DSC_0023 (2)
Viime sunnuntaina iski hirvittävä rasvaisen burgerin himo. Niin saattaa käydä, kun on tarpeeksi väsynyt. Kuola valui suupielistä niin, että tilasin kotiinkuljetuksella American Dinerin vegaaniburgerin. Sinne meni 15,90 euroa! Kotiin saapuneeseen pahviboksiin oli sullottu kallis ravintola-annos. Ravintolaglamour tosin oli kaukana pahvisesta paketista, joka muistutti lastenannoksista tuttua leikkipakkausta.

Päätin, etten anna kiskurihinnan tai leikkisän pakkauksen häiritä. Enkä sen, ettei American Dinerin konsepti välttämättä ole minulle. Purilainen lautaselle, ja maistelu käyntiin. Dinerin burgereissa on valtavasti ranskalaisia. Ihan liian paljon. Osan voisi korvata salaatilla, mutta sen taas korvaavat jo coleslaw ja suolakurkun pätkä. Yleisvaikutelma lisukkeista on tunkkainen, mutta hyvin amerikkalainen. Coleslaw vegaaniburgerissa on tietysti vegaanista, ja siinä maistuu mukavasti sipuli. Lisukkeen valkoinen majoneesi ei sitten vastapainoksi maistu miltään. Sitä on myös hampurilaisen sisässä, mutta maku ei pääse sielläkään esiin, vaan tehtävä on lähinnä kosteuttaa. Ilmeisesti.

Tässä vaiheessa American Dinerin vegaaniburgeri ei vaikuta ainakaan yli 15 euron arvoiselta. Isken haarukan hampurilaissämpylään. Tavallinen höttölätty, jossa tosin ei ole iänikuisia seesaminsiemeniä päällä. Ehkä nämä tulevat toisesta tukusta. Kostuttavan majoneesin lisäksi sämpyän välissä on tomaattia, salaattia, purkkiananaksen viipale ja salsaa sekä tietenkin nyhtösoijaa. Tähän väliin huomautettakoon, että yli 15 eurolla pitäisi saada tuoretta ananasta makean purkkirinkulan sijaan. Hampurilaiseen kuuluisi myös vegaaninen juustoviipale, mutta sen jätin pois.

Mutta se nyhtösoija! Koostumukseltaan nyhtösoija muistuttaa yllättävän vähän nyhtökauraa, sillä tuntuma on hyvin pehmeä ja jopa vetinen. Ulkonäöllisesti se näyttää erehdyttävästi pulled porkilta, jota en tosin ole koskaan tietenkään syönyt, mutta nähnyt sentään. Soijarouheelle tyypillisesti nyhtösoija on itsessään mautonta ja vetisen pehmeää, mikä tulee esiin pureskellessa. Nyhtösoija on onneksi maustettu voimakkaasti, ja salsan hento jalapenotuulahdus pelastaa paljon. En myöskään voi välttyä pieneltä etomistunteelta katsoessani nyhtösoijapalaa. Aivan kuin erottaisin jänteitä. Kuuluu selvästi nyhtöpossun sukuhaaraan.

Mikään huippukeksintö nyhtösoija ei ole, mutta virkistävä yritys elävöittää vegaanipurilaista. Varsinkin, kun saman ravintolan kasvispihvit eivät ainakaan vuosia sitten vakuuttaneet. Hinta nyhtösoijaburgerille on törkeä, kun ottaa huomioon, että soija on todella edullista, ja erikoisempia burgereita saa halvemmalla muista paikoista. Kaiken lisäksi osa tuhdeista lihaburgereista on edullisempia kuin vegaaniversio. Katteet ovat ainakin kohdillaan.

Jos unohdetaan ylihinnoittelu ja salaatin puute, nyhtösoijaburger on kuitenkin ihan kelvollinen purilainen, joka sopii amerikkalaisravintolan konseptiin. En usko tilaavani hampurilaista enää, mutta jos jostain syystä päätyisin tietyssä porukassa yhteisillalliselle American Dineriin, nyhtösoijaburger olisi tarpeeksi hyvä valinta. Ravintolan hinnoilla pitäisi tosin saada korvattua osa ranskalaisista salaatilla.

En ole vuosiin käynyt Finlaysonin ravintolassa, mutta ohikulkumatkalla on käynyt selväksi, että sisustus on ennallaan. Ehkä vähän levoton ja mauton, mutta konseptiin sopiva ja kelpo kolonen mättöpurilaisten nauttimiseen. Kaikkien ei tarvitse lähteä mukaan terveysintoiluun, eikä tarjota kaikkea mahdollista, mutta pieni raikastus annoksiin ei olisi pahitteeksi.

Onko siellä American Dinerin faneja? Onko konsepti jo vähän elähtänyt? Joko testasit nyhtösoijaburgerin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

 

 

Vaivaako kebabkaipuu? Vegemin seitankebab täyttää tyhjiön

Rehellisesti sanottuna kebabia ei ole ollut ikävä kertaakaan kasvissyöntiaikoina. Kebabtaipaleeni alkoi muutenkin melko myöhään, kunnes päättyi kokonaan elämäni muuttaneeseen päätökseen ryhtyä kasvissyöjäksi ja ikävään faktaan: kebabravintolan antimet eivät palvele kasvissyöjää. Mättöaikoja tai kebabin mukavaa suutuntumaa kaipaaville kaupan tuoretiskiltä voi löytyä yllättävä apu kebukaipuuseen. 
DSC_0019DSC_0023DSC_0034DSC_0037Pirkanmaalaisen Vegemin seitankebabia saa nimittäin tällä hetkellä ainakin K-Supermarket Kuninkaankulmasta. Jos herkuttelee, kannattaa se tehdä lähituottamista kunnioittaen. Ylöjärvellä toimiva Vegem valmistaa puhtaista raaka-aineista ilman lisäaineita seitankebabia. Lokakuun alussa Kuninkaankulmassa Vegemin seitankebab maksoi 14,95e/kg. Käytännössä siis noin kuudella eurolla saa todella ison rasian seitankebabia. Tästä riitti taloudessani tuotetta neljään reiluun annokseen ja pieneen salanaposteluun.

Vehnägluteenista ja mausteista tehtävän seitanin rakenne sopii hyvin imitoimaan kebabia. Kuten kuvista huomaa, ulkonäkö todella muistuttaa kebabia. Tuntuma ei kuitenkaan ole liian lihaisa, eikä toisaalta maku ole myöskään liian vehnäinen. Seitan toimii kotioloissa hyvin, kun sen paistaa pannulla rapeaksi ja yhdistää perinteiseen grilliruokaan. Minä testasin seitankebabia ranskalaisten kanssa, mutta sanoisin, että seitan toimii paremmin lounaspatongin välissä tai vegekebabrullassa – joka tapauksessa leipään yhdistettynä, jolloin aavistuksen siirappinen maku pehmenee.

Leivän lisäksi suosittelen seitania nautittavan runsaan salaatin ja hyvien kastikkeiden kera. En perusta valmiskastikkeista, joten tein itse helpon tomaattisen kastikkeen, jonka tulisuutta voi säädellä kätevästi.

Tulinen kebabkastike

Paseerattua tomaattia (esim. Mutti) | chili-valkosipulitahnaa | ripaus suolaa | ripaus pippuria | tuoreyrttiä, kuten korianteria tai timjamia

Purkitettua chilitahnaa tai -kastiketta saa kauppojen maustekastikehyllyiltä. Koostumus on paksu ja usein maku on monelle hyvin tulinen. Siksi chilikastiketta ei tarvitsekaan kuin oman maun mukaan ruokalusikallisesta muutamaan. Kaada paseerattu tomaatti kattilaan, lisää chilitahna ja kiehauta. Lisää mausteet, ja sekoita. Jäähdytä ennen tarjoilua. Niukalla lorauksella soijakastiketta voisi myös saada mielenkiintoisen makuvivahteen kastikkeeseen, mutta tätä en itse testannut.

Valmistamani vebab ranskalaisilla oli hauska aikamatka vuosiin, jolloin söin satunnaisesti kebabia. Seitankebab sopii lihaserkkunsa tavoin paremmin kuitenkin yön pikkutunneille ravitsemaan väsynyttä juhlijaa kuin rauhalliselle kotilounaalle.

Joko olet maistanut seitankebabia? Entä ihan vain seitania?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa