Suuri ja mahtava yliopisto: Vinkkejä vasta-alkajalle

Uuden lukukauden alkaessa kierrokset yliopistolla kasvavat, kun tuhannet opiskelijat alkavat vaeltaa pitkin käytäviä. Luentosalit paukkuvat, kahvilat ovat täynnä ja ruokalassa saa jonottaa tarjotin kädessä täristen. Lähestyvän lukuvuoden huomaa siitä, että Jodel alkaa täyttyä jännityksestä ja vasta-alkajien epätoivoisista tiedusteluista. Tämä teksti on sinulle, uusi opiskelija, ja kaikille niille, jotka muistelevat omia opiskeluaikojaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERALatasin sen pirun Jodelin. Ikäinflaatiosta kärsivän sovelluksen jutustelutaso on tosin havaintojeni mukaan laskenut, mutta Tampereen yliopiston kanavalla pysyy mukavasti kärryillä opinahjon asioista. Mitä nyt kerran sain keskusteluketjun perusteella sätkyn ja luulin, että opinto-oikeuteni loppuu, ellen toimita seuraavan tunnin sisässä jatkoanomusta. Opintosihteeri vastasi huvittuneena, että tässähän on menossa ”vasta viides vuosi”. Mielestäni vasta-sanan voisi korvata jo-partikkelilla, mutta ehkä kestän joten kuten sen, että viisi vuotta ylittyy parilla kuukaudella.

Oma yliopistotaipaleeni alkoi nurinkurisesti vuoden harjoittelujaksolla Utan hallinnoimassa paikallismediassa Radio Moreenissa. Vuosi huipentui pääsykokeisiin ja hyväksymiskirjeeseen. Työputken aikana jano päästä sisään oli niin suuri, että suuta kuivasi. Työympäristönä yliopisto oli ihanan rauhallinen, luova ja joustava. Uskon, että olin valmiimpi opiskeluihin siihen ikään ja koulutustilanteeseen nähden kattavan työkokemukseni ansiosta. Ylipäätään käsitys siitä, mitä työnteko on, on ihan positiivinen ominaisuus vasta-alkajassa. Opiskelusta osaa kenties nauttia paremmin, kun on hengähtänyt ja saanut elämäänsä muutakin perspektiiviä kuin lukuaineiden tarjoamia totuuksia. Suosittelen jatko-opiskeluihin hakemista niin nopeasti kuin mahdollista, mutta minulle välivuosi teki hyvää.

Anonyymissa keskustelusovelluksessa on puitu tällä viikolla muun muassa, missä on mystinen D10a+b. Koitapa etsiä puheviestinnän studio tai A-siipi! Pinni-rakennuksissa onneksi kirjain kertoo selkeästi, kummasta pytingistä on kyse, ja ensimmäinen numero ilmoittaa sen, kuinka ylös täytyy kavuta. Toinen paniikin aihe näyttää olevan se, kuinka moneen aloitusviikon menoon pitäisi osallistua. Pitääkö fuksivuonna käydä kaikissa tapahtumissa? ”Onko aina pakko dokata vai katsovatko muut kieroon, jos ei juo?” kysyi yksi jännittäjä.

Kukaan ei ole eksynyt yliopistolla niin pahasti, ettei olisi koskaan löytynyt. Omaa jaksamistaan kannattaa kuunnella siinä, kuinka monessa tapahtumassa kannattaa käydä. Ja ’dokaaminen’, se on ihan jokaisen oma asia. Oman kunnon vuoksi kannattaa kuitenkin keskittää energiaa lähtökohtaisesti enemmän opiskeluun ja yleiseen hyvinvointiin. Homman pitäisi kuitenkin olla paketissa viiden vuoden aikana, ja silloin rekisteristä täytyisi löytyä muitakin kuin juomalla ansaittuja haalarimerkkejä ja pöhköjä kuvia ainejärjestölehden arkistossa. Joillakin homma hoituu nauttimalla kumpaakin puolta sopivassa suhteessa.

Yliopisto ei ole lastentarha. Se on aikuisten maailma. Opiskelu on kasvamista, mutta yliopiston tehtävä on kasvattaa vain tieteellisen ajattelun ja alan vaatimien taitojen saralla, ei yleisesti paremmaksi ihmiseksi, vaikka sellaiseksi itse asiassa pitäisi ideaalitilanteessa muuttua, kun maailma kaikkine tietoineen avautuu. Huomaamatonta kasvua yliopistovuosina on kuitenkin odotettavissa, sillä aikuistumisvuodet sijoittuvat tyypillisesti opiskeluiden kanssa samalle aikajanalle.

Opiskelijana sitoutuu kunnioittamaan muita. Älä heittele kumista murustettuja paloja luentosalissa kenenkään päälle. Sellaistakin on nähty, ja kyseinen hupi kuuluu alakouluun. Tyhmiä vastauksia ei ole olemassa, jos nyt ei lasketa kirjoja lukematta tenttiin raapustettua puuta heinää. Ei siis kannata tirskua kenenkään kommenteille. Se on keskustelua, jossa harjoitellaan argumentointia. Myös muut naurettavat kiusaamismaneerit on hyvä vetää viemäristä alas ennen opiskeluiden aloittamista. Ne eivät kuulu hyvin valmistautuneen vasta-alkajan trendikkääseen kangaskassiin.

Yliopistokoulutus tähtää siihen, että laitoksesta saadaan pihalle työelämään valmiita yksilöitä, jotka osaavat katsoa maailmaa analyyttisesti. Ystäväkirjan lisäksi kannattaakin kerätä tärkeitä kontakteja, koska kilpailu työpaikoista on kovaa monella alalla. Jodel-keskusteluiden perusteella tulevia fukseja jännittää valtavasti se, jääkö ulkopuolelle helposti. Olen siinä mielessä yksinäinen susi, etten kaipaa vierelleni varsinaisesti ketään. Se, että aloitin yliopiston kotikaupungissani, ei myöskään vapaa-ajan puolesta houkutellut tai pakottanut tutustumaan muihin ihmisiin. Elämä oli jo opiskeluiden alkaessa niin kiireistä, että oman porukan muotoutuminen jäi. Tästä huolimatta olen kuitenkin tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja ihaniin tyyppeihin opiskeluympyröissä.

Ulkopuoliseksi jäämistä ei kannata pelätä, vaan valmistautua selviämään yksin. Yliopisto on jokaisen oma matka. Pirskeistä pois jättäytyminen ei tee kenestäkään hylkiötä. Varmasti myös yliopistolla kiusataan, koska sitä tapahtuu lähes jokaisessa organisaatiossa, mutta yleisesti ilmapiiri korkeakoulussa on kypsä ja kunnioittava, mikä voi tulla yllätyksenä niille, jotka jatkavat kampukselle suoraan toiselta asteelta.

Kandiksi valmistuttuani annoin käypiä neuvoja opiskeluihin. Olen niiden suhteen edelleen samalla linjalla. Käy viheliäinen ja pakollinen T3-tietotekniikkakurssi heti. Älä jätä pakollisia kursseja roikkumaan. Käy kielikurssit niin nopeasti kuin mahdollista. Valitse sivuaineita, joista pidät, mutta joista on myös oikeasti hyötyä. Syö edullista yliopistoruokaa niin paljon kuin jaksat.

Ennen kaikkea: älä pelkää. Koska ei ole mitään pelättävää. Tästä alkaa todennäköisesti se elämäsi ajanjakso, jota saattaa vaivihkaa kaivata, kun työpalaverit ja kakkavaipat täyttävät päivät. Tee kaikki juuri niin kuin tahdot, mutta valmistu. Koita valmistua edes melkein tavoiteajassa.

On kuljettu aika pitkä matka siitä yliopiston aloittaneesta nuoresta leidistä, joka kirjoitti runoja baarireissuista pöytälaatikkoon pikkuruisessa yksiössään, piti salaista blogia, tarkkaili painoaan, luuli tietävänsä suurin piirtein kaiken journalismista, teki viisivuotissuunnitelmia, vihasi miehiä, osti valtavasti vaatteita, ei uskaltanut valokuvata ja oli aivan varma siitä, miten elämä tulee menemään. Nyt hän ajattelee vain, että kaikki tulee menemään hyvin, kun tekee tarpeeksi töitä, muistaa kehittää itseään, tarttuu tilaisuuksiin ja nauttii arjesta, joka tasaantuu mukavasti opiskeluiden jälkeen.

Minkälainen oma yliopistotaipaleesi oli? Onko ruudun toisella puolella yliopiston tai muun korkeakoulun aloittavia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokaa kaukaa ihan lähellä: Kurkkaa nämä erikoisliikkeet Tampereella!

Lähituotettua ruokaa kannattaa suosia, mutta makumatka paikallisten yrittäjien herkkukeitaisiin keskustassa ei ole pahitteeksi. Tiesitkö, että tie Etelä-Eurooppaan, Lähi-itään ja Aasiaan on yllättävän lyhyt?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Culinaria Keittiöelämää, Aleksis Kiven katu 13

Laukontorin läheisyydessä sijaitseva Culinaria Keittiöelämää on italialaiseen ja espanjalaiseen ruokaan hurahtaneen harrastajan toiveden täyttymys. Pikkuruinen liike kätkee sisäänsä uskomattoman määrän spagettia, jauhoja, pestoja, öljyjä, tahnoja ja asiaan kuuluvia keittiötarvikkeita eteläeurooppalaisilta yrittäjiltä.

Joka kerta, kun olen vieraillut putiikissa, siellä on raikunut asiantunteva opastus. Etenkin pinnalla olevaan, kotona pizzakivellä tehtävään, niin sanotusti aitoon italialaiseen pizzaan ja sen valmistusaineksiin saa hyvin kattavat ohjeet, vinkit ja ainekset. Culinariasta saa nimittäin myös 00-jauhoja ja San Marzano -tomaatteja, jotka kuuluvat nyt jokaisen pizzatrenditietoisen kaappivarustukseen.

Culinariasta näkee, että sitä pidetään intohimolla. Tunnelma kannattaa kokea ihan itse, joten suosittelen sukeltamaan Culinariaan jo ennen viikonloppua. Kannattaa tutustua myös Culinaria Keittiöelämää -Facebook-sivuihin, jotka tarjoavat kattavasti tietoa myymälästä, uutuuksista ja jopa tarinoita tuotteiden pientuottajista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
East Asia Mart, Tullintorin alakerta

Tullintorin alakerrassa majaileva East Asia Mart tarjoaa Tampereella kattavimman valikoiman itä- ja kaakkoisaasialaisia ruokatarvikkeita. Myymälän yhteydessä on myös pieni ruokatiski ja ruokailulle varattu alue. Vaikuttaa oikein toimivalta idealta, vaikken ole itse vielä ehtinyt paikan päällä syötyä ruokaa testaamaan.

East Asia Martin hintataso on todella edullinen verrattuna suomalaisiin marketteihin. Esimerkiksi 400 grammaa tofua saa 1,5 eurolla. Lähikaupassa 200 gramman tofu maksaa yleensä 2 euroa. Viikottainen tuorekuorma sisältää tofun lisäksi tempeä ja vihanneksia kaukaa, kuten pinaattikiinankaalia eli pak choita. Suosittelen hankkimaan täältä myös soijan, seesamiöljyn, riisiviinietikan, nuudelit ja chilitahnat. Vietnamilaisista rullista ja itse tehdystä sushista innostuneen kannattaa hankkia tarvikkeet East Asia Martista. Ratkaisusta nauttivat makuhermot ja lompakko.

Ja täältä saa niitä onnenkeksejä, joita teinit käyvät hamstraamassa erikoisten aasialaisjuomien lisäksi. Liikkeestä voi ostaa myös kiinalaisia astioita ja syömäpuikkoja. East Asia Mart on aktiivinen Facebookissa, jossa he jakavat tuotetiedon lisäksi ruokaohjeita ja ajankohtaisia reseptivideoita. Juuri nyt myymälä juhlii 9-vuotissyntymäpäiviään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alanya Market, Puutarhakatu 14

Uskallan väittää, että Alanya Market on Tampereen monipuolisin Lähi-itä-teemainen ruokakauppa.  Toki vastaavia liikkeitä on tullut melkoinen määrä lyhyessä ajassa Tampereelle, mutta minulle ei ole Alanyan voittanutta.

Tuoreyrttien ja vihannesten hinnat ovat todella edulliset. Talouteemme kuskataan myös paljon naan-leipää Puutarhakadun ruokaparatiisista. Muita paljon ostettuja tuotteita ovat libanonilaiset oliiviöljyt ja favapavut, joita löytyy Alanya Marketista aivan valtava määrä erilaisilla resepteillä tehtynä. En tosin ole vielä erottanut säilykepavuista, mitä eroa on saudiarabialaisella ja syyrialaisella reseptillä.

Alanyassa on myös tuoretiski, josta voi valita sopivan määrän oliiveja, halal-lihaa ja baklavaa. Myymälä ei keskity pelkkään ruokaan, sillä siellä on kattava valikoima päivittäistavaroita, kuten shampoita ja saippuoita. Ne ostan kuitenkin toistaiseksi muualta.

Palvelu on ystävällistä ja onnistuu suomeksi.

Ovatko nämä liikkeet jo tuttuja sinulle? Muita ruokaputiikkivinkkejä Tampereella?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Keskusta-asujan käytösaapinen: Älä kakkaa ikkunan alla

Pieni ohjekirja kannattaa kaivaa esiin erityisesti viikonlopun koittaessa. Jo se, että kaikenlaiset eritteet pitää kurissa, takaa viihtyvyyden kaupungin sydämessä, mutta mahtuu ytimeen silti pari muutakin neuvoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAEn tuki käytäviä ruokakaupassa koskaan, mutta erityisesti perjantaisin pidän huolen siitä, etten ole tukos ruuhkassa. En jää jaarittelemaan pyöräkaistoille ja kapeille kaduille turhuuksia, koska niiden toimituspaikka ei ole kyseisillä alueilla.

En oksenna tulevana yönä kotiovelleni tai muihin yleisiin paikkoihin. Yritän pidätellä oksennusta myös rappukäytävässä, ettei naapureiden tarvitse haistella tuotostani aamulla töihin lähtiessään.

En tee muitakaan jätöksiä kenenkään ikkunan alle. Varsinkaan sitä pökälettä. En usko, että kukaan haluaa kuunnella ulostusääniä ikkunastaan. Vältän myös liian kovaäänistä lauleskelua etenkin samaan aikaan tämän likaisen toimenpiteen kanssa.

Vaikka olisin vanhus, en lirauta parkkipaikalle. Lähikahvilassa on vessa, joten en päästele kenenkään parvekkeen alla autojen väliin. En usko, että kukaan haluaa nähdä paljasta takapuoltani tai kuunnella minusta tulevaa lorinaa.

Heitän roskat niille varattuun tilaan. Sen nimi on roskakori. Tiedän myös, ettei kerrostalon piha ole roska-astia. En siis heitä Hese-jätteitäni kenenkään pihaan tai viskaise puoliksi syötyä pizzaa orapihlaja-aitaan.

En kaasuta liikennevaloihin, koska se ei johda mihinkään muualle kuin seuraaviin liikennevaloihin. En halua, että kukaan jää autoni alle. Ymmärränhän, että keskustassa ihmiset pomppivat pitkin teitä katsomatta eteensä. Olen hyväksynyt sen autoilemalla keskustassa.

Ihmettelen ja arvostan sitä, että joku selvittää yöriehumiseni jättämän roskameren, jota pääsee todistamaan parhaiten lauantaiaamuna töihin kömpiessä. Iltapäivään mennessä roskat ovat kadonneet. Joku siis oikeasti kerää ne.

Kaikki ohjeet perustuvat empiirisiin havaintoihini länsitamperelaiselta keskusta-alueelta. Tilanteet on vakoiltu parvekkeelta tai suoraan tapahtumapaikalta.

Mikä on paras vinkkisi keskusta-asujalle?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Valekaupunkilaisen kotikulmat

Kaikki nämä vuodet olen pitänyt kiinni kaupunkilaisidentiteetistäni, Pispalassa sijaitsevasta ensimmäisestä kodistani ja siitä ajatuksesta, että maalaismaisemat kuuluvat lähinnä elokuviin ja automatkojen ohikiitäviksi nähtävyyksiksi. Ei tämä lapsuusmiljööni kuitenkaan kaupungilta näytä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAJokin muuttui, kun varhain sunnuntaiaamuna käpyttelin autiota – pari vuotta sitten – asvaltoitua tietä pitkin nukkumaan vanhemmilleni railakkaan mökki-illan jälkeen. Täällähän on kaunista, ajattelin ja riepotin isoa juhlarojusäkkiä kädessäni. Näissä maisemissa olen kasvanut, näistä metsistä tunnen jokaisen neliömetrin. Tunnen kalliot, niiden parhaimmat laskeutumispaikat, järven mutaisimmat kohdat ja rannan lahot mökit. Täällä en pelkää mitään muuta kuin ihan vähän karhuja ja hirvikärpäsiä sitäkin enemmän.

Jälkikäteen ajateltuna on ollut rikkaus varttua metsänsiimeksessä lähellä kaikkia palveluita. Alle kilometrin päässä ovat jättimarketit ja valtion palvelut sekä useita pikaruokaravintoloita. Aika tosin on tainnut kullata muistot, koska melko pitkään lapsuudessani lähellä tönötti vain Prisma, ja siihenkin suhtauduttiin vihamielisesti automarketin sotkettua liikennejärjestelyt ja tapettua asuinalueen ainoan kioskin. Tampereelle lintukodosta hurauttaa nykyään bussilla vartissa. Itse asiassa linjoja on nykyään oikein useita, ja niihin pääsee ihan perus-Nysse-maksulla.

Silti piti päästä pois niin pian kuin mahdollista täysi-ikäisenä. En muuttaisi takaisin, mutta ymmärrän, miksi lupiiniketoa niitetään matalaksi uusien talojen tieltä. Herätäpä luonnonkohinaan ja voimalinjojen jylhään tuijotukseen vuoden jokaisena päivänä. Oma mieleni ei sitä enää kestäisi, sillä nautin kadulta kantautuvasta liikenteen melusta, sopivasti nautittuna humalaisten örinästä ja laulutuokioista sekä siitä, että ihan mihin vain voi lähteä helposti koska tahansa. En myöskään enää koskaan muuttaisi pieneen kuntaan, jonka ilmapiiri on ahdasmielinen.

Miettikääpä näitä maisemia, kun lumi muuttaa kaiken valkoiseksi. Niin ja kadut lumisohjoksi, jonka aura-auto kuuraa pois, jos muistaa. Takaisin kaupunkiin katuvalojen alle.

Kaukajärven jatkona sijaitseva Pitkäjärvi on muuten mukava retkikohde koko perheelle. Rauhallinen ranta sijaitsee laaksossa, johon pääsee myös autolla. Vaihtoehtoisesti auton voi jättää kauemmas ja reippailla alas rantaan.

Mikä maisema teki viimeksi sinuun vaikutuksen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Manoushe on Ratinan maukas mini-Libanon

Libanonilainen ruoka on helppoa ja herkullista piknik-syötävää, joka kannattaa valita aurinkoisten päivien appeeksi, koska Ratinan mezzeparatiisista on vaivatonta jatkaa kesäretkelle mihin päin tahansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ratinan tunnusten, eli punatiilisten kerrostalojen, kivijalassa sijaitseva libanonilaisravintola Manoushe on autotien näkökulmasta keskeisellä paikalla, mutta satunnainen kävelijä sinne ei välttämättä eksy, eikä autollakaan ole aivan yksinkertaista pysähtyä keskellä vilkasta liikennettä, vaikka toki Ratinasta pysäköintipaikkoja löytyy. Siksi Manoushe sopiikin parhaiten kesäisiin päiviin, jolloin on liikkeellä jalan tai pyörällä. Minä testasin Lähi-idän herkkukeitaan kesäkuussa ennen Manoushen kesälomaa, joka on nyt päättynyt.

Vähän ennen sulkemisaikaa iltakuuden ja -seitsemän välillä kaksi seuruetta on lopettelemassa ruokailuaan. Jutustelemme tiskillä omistajapariskunnan toisen osapuolen kanssa. Tilaaminen kestää yllättävän kauan, mutta on vaivanarvoista, vaikka gluteeniton ja vegaaninen menevätkin aluksi vähän sekaisin. Tilaan valmiiksi vegaanisen falafellautasen (14,90€), jossa on sitruunaista tabboullehia, hummusta, pitaleipää, jalapenoja, falafelpullia, suolakurkkua, ranskalaisia ja paistettua kukkakaalia. Lisäksi maistan itse tehtyä pinaattipiirakkaa (2,5€), jonka vegaanisuudesta ei ole tietoa, mutta oletettavasti taikinassa on maitoa. Piirakan sisältö on onneksi ehtaa pinaattia ilman eläinkunnan antimia. Falafellautanen on täydellinen valinta piknikille, vaikka ranskalaiset hieman rikkovatkin aidon makuelämyksen tuntua. Viis siitä, erilaisten makujen yhdisteleminen on aina yhtä mielenkiintoista!

Seuralaiseni pohtii ateriavalintaansa kauemmin, koska haluamme maistella erilaisia kokonaisuuksia. Tässä vaiheessa mitataankin Manoushen palvelu, joka osoittautuu verkkaisuudesta huolimatta erittäin hyväksi ja asiakkaan toiveet huomioivaksi. Lihamezzeannos muuntuu tiskin takaa tulleen ehdotuksen perusteella vegaaniseksi viininlehtikääryleateriaksi (14,90€), jonka kruunaa ihana, niin ikään vegaaninen tahinikastike. Seuraksi piknik-eväämme saavat vielä baba ganoush -tahnan, mutta meillä ei ole aavistustakaan mihin annokseen se kuuluu. Manoushen itse loihtimat kastikkeet ovat ravintolan tarjonnan helmiä.

Istumme ulos odottamaan ruokia. Ratinan hurjaa liikennettä saa tuijottaa tovin, jos toisenkin, ennen kuin ateriat ovat valmiita. Vankkoihin muovibokseihin pakatut annokset tuntuvat melko kevyiltä, ja ennen piknik-paikalle saapumista herääkin epäilys, että vatsalaukku saattaa olla vielä evästelyn jälkeen hermostuneessa tilassa. Mutta ei suinkaan! Annokset ovat täysin sopivankokoisia, ja niistä jää hyvä olo. Sitä ei voi kieltää, etteikö niillä olisi ainesosiin nähden hintaa, mutta kuten olen todennut jo aiemmin, tuen mielelläni paikallista ja itse tehtyä. Sellaisesta olen valmis maksamaan, vaikka ruokia saisikin vähän odottaa. Sitä paitsi, kun alusta asti tehdään itse, ei pikaruokaravintolavauhtia voikaan pyytää – eikä kannata, sillä sehän tarkoittaisi vain laaduttomuutta, johon en halua mainion Manoushen koskaan sortuvan.

Manoushe lomaili heinäkuun ajan, mutta on palannut takaisin tabboullehien ja muiden herkkujen ääreen elokuun alusta alkaen.

Mitä mieltä Manoushesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Paljasta Tampere: Tampella

Tehdaskaupungin perintöä kunnioittaen rakennettu Tampella on omituisen epäsuomalainen kaupunginosa, jonka tunnelma johdattaa kaupungin historiaan ja Keski-Eurooppaan. Vain ihmiset puuttuvat.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERADSC_0019DSC_0015DSC_0036DSC_0023
DSC_0038
Ikisuosikkini Finlaysonin alueen takaa, kaoottisen Lidlin nurkalta pääsee pujahtamaan nopeasti Palatsinraittia pitkin Tampellaan. Tunnelma lyhyellä matkalla vaihtuu muutamaan kertaan, sillä Von Nottbeckien perintönä jääneiden palatsien vierustalla on rauhallista, mutta kuntopyöräilijöitä suhaa ohi nopeasti laadukkaan pyörätien ansiosta. Pian voikin jo kuulla kosken pauhun aidossa tamperelaisessa tehdasmiljöössä. Tällä kertaa koski on kuitenkin hiljaa matalan veden vuoksi, mutta onneksi lokit kirkuvat. Osa pysähtyy tähystämään lyhtypylväisiin. Palatsinraitin sillalta näkyy tehdasrakennuksien lisäksi myös Torni-hotelli, joka ei mitenkään sovi maisemaan.

Kosken viereisten talojen takaa alkaa varsinainen asuinalue-Tampella. Arki-iltana kadut ovat autioita. Tunnelma on itse asiassa hivenen aavemainen. Kerrostaloja upeine lasitettuine parvekkeineen on rykelmittäin, mutta ketään ei näy missään. Ei ketään. Tori, jonka läheisyydessä alueen useimmat arkipalvelut sijaitsevat, on niin ikään tyhjä. Markkinatunnelmaa on vaikea kuvitella paikalle, mutta jos aukiolle saataisiin kunnon torihulina, niin meno olisi oikein keskieurooppalaista.

Vaikka sijainniltaan ja osin miljööltään Tampella on varmasti tamperelaisin kaupunginosa, tunnelma kaduilla on hiljaisuutta lukuun ottamatta hyvin epäsuomalainen. Ehkä se johtuu siististi laatotetuista kaduista, joita reunustavat harkitusti istutetut puut. Ne voisi muuten koska tahansa vaihtaa palmuihin, niin oltaisiin jo Etelä-Euroopassa! Tai sitten epäsuomalaisuusaistimukset kumpuavat siitä, että talot on rakennettu aivan kiinni kävelykatuun. Eloa alue saisi siitä, että talojen kivijaloissa olisi pikkuputiikkeja ja tuoretuotteita tarjoavia erikoisruokakauppoja, mutta sellaiset ei valitettavasti ole kovin kannattavia. Ei siis ihme, ettei Tampellassa käy vilske, kun kivijaloissa on lähinnä asianajotoimistoja.

Tampellassa tehdasperinnön huomiointi on tehty kauniisti, mikä näkyy vanhojen rakennusten sulauttamisena moderneihin asuintaloihin ja maisemaan sekä siinä, että myös aivan uudet talot on rakennettu tehdasmaiseman arkkitehtuuriin sopiviksi. Samalla tavalla olisi voinut tehdä Amurissa vanhaa puutaloaikaa mukaillen, mutta se on jo myöhäistä, koska joka puolella on 1960- ja 1970-luvun korkeita elementtihirviöitä.

Nyt, kun kaupungin liikennejärjestelyt mullistuvat, Tampellan horisontissa siintävät nostokurjet ja läheisen Rantatien tietyömaa. Eivät ne kovin esteettisiä ole, mutta kiteyttävät kauniisti kaupungin historian. Tässä maisemassa on kaikki. Se, mistä on lähdetty ja mihin ollaan menossa.

Pyöräilijöille ja lenkkeilijöille suosittelen reittiä Finlaysonilta Palatsinraittia pitkin Tampellaan, jonka halki voi jatkaa Lapintielle. Lapista kannattaa porhaltaa Armonkallion läpi suoraan Kekkosentien yli menevälle sillalle, josta pääsee Rauhaniemeen. Rauhaniemestä paluu kannattaa tehdä Naistenlahden voimalaitoksen vierustaa pitkin autoista tyhjennetylle Rantatielle. Kaunis ja monipuolinen lenkkipolkuvalinta!

Missä Tampereen kaupunginosista voi parhaiten aistia historian?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Muusassa viini viipyy, mutta palvelu ja avokadot ovat kaupungin parhaita

Ravintola Muusa pitää huolen illankulusta, korjaa virheensä pikaisesti ja ylihemmottelee asiakkaitaan. Laadukkaan palvelun lisäksi Muusa tullaan muistamaan kekseliäästi lisukkeena käytettävistä, täydellisesti kypsytetyistä vihreistä herkuista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOlympia-kortteliin Satakunnankadulle loppuvuodesta 2016 avautuneessa Muusassa on ensimmäisenä aukiolokesänä varsin velmu tunnelma tiistaiksi. Pöytäseurueiden puheensorina hukkuu rentoon taustamusiikkiin, joka on voimakkaimmillaan tiskin kohdalla. Paikalla on hyväntuulisia ihmisiä! Vaikka Muusan kotikatu rauhoittuu arki-iltana, ravintolassa on yllättävän paljon porukkaa niin ruokapuolella kuin baariosassa, jossa voi yhtä lailla syödä, mutta ruoka pitää silloin tilata tiskiltä. Näin teemme, koska haluamme seuralaiseni kanssa hämyiseen nurkkapöytään häkkiseinän viereen. Sen toisella puolella tosin istuu aivan vieressä yksinäinen juomanautiskelija, joka kuulee kaikki keskustelumme.

Muusan miljöö sopii kaupungin imagoon: se on rosoinen, tehdashenkinen ja silti viimeistä huutoa. Baarin puoli on rauhallinen, eikä sitä ainakaan arkena erota ruokapuolesta muuta kuin tilaustapa. Ruoka tuodaan pöytiin, ja itse asiassa palvelu on niin huomaavaista, että voisi luulla illastavansa hienommassakin paikassa. Listalla on pieniä alkuruokia, pääruokina hodareita, burritoja, kulhoruokia ja salaattipohjaisia aterioita. Alkuruoat maksavat vajaan kympin, pääruoat ainakin 15 euroa. Ei mikään edullisin valinta, mutta tähän iltaan Muusa listoineen sopii täydellisesti. Viinipullon voi tilata yhdessä ja maksaa kätevästi omalla laskulla puoliksi. Hintaa omalla valinnallamme on melkein 30 euroa yhteensä, mutta maksaisivathan ne yksittäiset lasitkin paljon. Niiden hintoja ei muuten listalla näy.

Valitsen vegaanisen kimchihodarin (16€). Usean ruoan kohdalla lukee annoksen olevan pyydettäessä vegaaninen, mutta kimchiversio on sitä jo valmiiksi. Korealaisen hapankaalin eli kimchin lisäksi hodarissa on persikka-aiolia, tomaattisalsaa ja pikkelöityä lehtikaalia. Maku on yllättävän tulinen, vaikken kimchiä varsinaisesti maistakaan. Kastikkeista tuleva hedelmäinen tervehdys sopii hodariin. Täytteet ovat viehättävällä tavalla sekamelskana kuohkean hotdog-sämpylän virkaa toimittavan leivän välissä. Samantyylinen ja kuulemma yhtä herkullinen on ystäväni jokirapuhodari (17€).

Kekseliäät täytteet eivät ole kuitenkaan mitään verrattuna illan päätähteen. Avokadolisukkeeseen. Toteamme yhdessä, että avokadon puolikkaat ovat pehmeintä ja samettisinta mitä suuhunsa voi laittaa. Avokado on niin täydellisesti kypsytetty, että voisi jopa luulla, että sen valmius on kellotettu. Näitä pitäisi voida ostaa kerralla paljon! On sitä paitsi piristävää, ettei pääruoan kyljessä ole aina perunaa tai salaattia. Rasvaisen raikas avokado toimii annoksessa suolaisia vaihtoehtoja paremmin – ja kevyemmin.

Samalla, kun ihmettelemme illan parasta herkkupalaa, odottelemme myös sitä tiskiltä tilattua kolmekympin viinipulloa. Ehdin melkein takaisin tilaustiskille, kun tarjoilija muistaa unohtaneensa viinin, pahoittelee ja kertoo tuovansa sen pian. Palveltavia asiakkaita on niin paljon, että viinillä kestää. Ja kestää. Kauniisti aseteltu hodari alkaa jo olla mutusteltu, kun meille kerrotaan, että viini tuodaan ihan pian ja saamme hyvityksenä jälkiruoat.

Lopulta saksalainen riesling saapuu juhlallisesti pöytään jäillä täytetyssä ämpärissä. Valitsemme kaksi jälkiruokaa yhteiseksi. Valkosuklaa-basilikajuustokakkua ja smoothie bowlin hedelmillä. Valkosuklainen basilikalla maustettu kakunpala on sopivankokoinen kahdelle, ja sitä jää jopa yli. Kakku on täydellistä, mutta kokeilepa kotona yhdistää valkosuklaa ja basilika! Niinpä, parempi vain porhaltaa Muusan jälkiruokapatojen äärelle. Marjoilla ja hedelmillä koristeltu smoothie tarjoillaan valtavasta kulhosta, joka muistuttaa lähinnä aamupala-annosta. Sellaiseksi mainiolta maistuva smoothie ja tuoreet hedelmät sopisivatkin paremmin. Ei hotdogin jälkeen syödä enää aamupuuroa!

Muusa erottuu muista ravintoloista taivaallisen avokadon lisäksi palvelullaan. Ehkä olemme tavallista kärsivällisempiä asiakkaita, mutta emme me olisi tarvinneet hyvityksiä. Kävimme tiskillä, koska tuli vain mieleen, että olisipa kiva juoda sitä tilattua viiniä jo ruoan kanssa. Ilmainen jälkiruoka tai muu hyvitys ei ole palvelussa olennaisinta, vaan se, että joku huomioi. Meitä palvellut tarjoilija sitä paitsi näyttää huolehtivan koko paikasta aivan kuin se olisi hänen luomuksensa. Tämän paremmin työtään ei voi hoitaa.

Piti käydä vain nopeasti alkupaloilla ja lasillisilla, mutta Muusa teki siitä hemmottelua.

Joko olet käynyt Muusassa? Minkälainen oma kokemuksesi oli?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa