Railakas rahakirja opettaa taloutta toheloille

Miksi hautajaiset ovat hyvä juhla rahanäkökulmasta? Mitä ulosottomies ajattelee kohteestaan? Kumpi kiilaa edelle: ruokaostokset vai vuokranmaksu? Näihin kysymyksiin saa nyt vastauksen yksistä kirjankansista.
DSC_0110.JPGSaara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen Railakas rahakirja – Näin hoidat taloutesi viisaasti (Into Kustannus 2018) neuvoo kädestä pitäen, miten pankkitili ja oman elämän vaatimukset voi saada kulkemaan tasapainossa. En ihmettele, että Henrikssonin ja Leinosen kirja on nähnyt päivänvalon, sillä esimerkiksi Iltalehti uutisoi, että suomalaisilla on enemmän maksuhäiriömerkintöjä kuin koskaan aiemmin (IL 6.4.2018).

Railakas rahakirja on jaettu kymmeneen osaan. Opus käsittelee kotia, työtä, liikennettä, koulua, ostokulttuuria, vapaa-aikaa, terveydenhuoltoa, pankkia ja käräjiä. Aiheiden monipuolisuus on ilahduttavaa, sillä ne koskettavat ihmiselämän eri vaiheita, ja siksi teos ei ole ikäsidonnainen, vaikka on selvää, että piinkovat talousgurut kiertävät tällaiset rahakirjat kaukaa. Kirjan ongelma onkin se, että hyödylliset neuvot hukkuvat naiiviuden alle. Jalo tarkoitus jää itsestäänselvyyksien varjoon, ja siksi onkin harmillista huomata, että pienellä vaivalla Railakkaasta rahakirjasta olisi voinut tulla teos, joka palvelee monenlaisia yhteiskunnan jäseniä.

Teoksesta ei myöskään käy ilmi, miksi kirja on nimenomaan railakas. Ei railakkuutta ole se, että ottaa vastuun omasta taloudestaan tai se, että osaa maksaa laskunsa. Siihen jokaisella aikuisella pitäisi olla tarvittavat työkalut, jos pystyy elämään itsenäisesti. Elämä on tietysti arvaamaton, ja laskusuhdanteita osuu aika monen polulle, mutta on melkoista lukijan ja kohderyhmän aliarviointia ohjeistaa avaamaan saapuvat kirjeet tai korostaa, että eläkettä kertyy tuloista, joita hankki työtä tekemällä. Teoksessa menevät iloisesti sekaisin sosiaalitoimen piiriin tarkoitetut neuvot ja nokkelan rahakirjan ideaali anti.

Kirjan vaaleanpunainen ulkoasu viestii selvästi siitä, kenelle teos on suunnattu. Ja sekös vasta suututtaa! On tietysti aika vanhanaikaista ajatella vaaleanpunaisen värin assosioivan naisiin, mutta Railakkaan rahakirjan kannen viesti on selvä. Tätä kirjaa tarvitsevat nimenomaan naiset, joita ei varmastikaan kiinnosta vakavasti otettavat sijoitusoppaat tai rahatalouden analysointi. Meillähän on vain omat säästöpossumme, joihin laitamme holtittomalta kulutuskäyttäytymiseltämme ylijääneet hilut kuun lopussa.

En usko, että Railakas rahakirja saa kenenkään taloutta tasapainoon, joten suossa rämpivälle taloustoipujalle teos ei sovi. Ennemminkin aavistuksen vaaleanpunaiset lasit nenällä kulkeva kirja sopii niille, jotka ovat vasta polkaisemassa itsenäistä elämäänsä käyntiin ja ottamassa vastuuta taloutensa hoidosta. Helposti lähestyttävään kirjaan onkin vaivatonta tarttua, vaikkei olisi niin kiinnostunut rahasta ja taloudesta. Lisäksi täytyy tietysti muistaa se, että jo kirjan julkaiseminen kertoo siitä, että tällaiselle teokselle on kysyntää.

Joku tätäkin teosta tarvitsee.

Mistä talousoppaasta on ollut sinulle eniten hyötyä? Jaa myös parhaat taloudenhoitovinkkisi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aikamme karkkikauppa ja puhelinmyyjät

Sanonnalla ”kuin apteekin hyllyltä” viitataan asioiden sukkelaan hoitamiseen. Se ei totisesti ole enää lääkeputiikin valttikortti, sillä palvelulta tilaa syö aggressiivinen myynti.DSC_0094.JPGMinulla oli pitkästä aikaa asiaa apteekin reseptitiskille tällä viikolla. Kävipä tuuri, ajattelin paahtaessani vuoronumerolapun kanssa tiskille ilman jonottamista. Palvelupisteellä istuva farmaseutti esitteli itsensä heti ja kysyi, miten voi olla avuksi. Näin lyhyellä avausrepliikillä lähti liikkeelle hämmentävä asiointikokemus.

”Hei, minun nimeni on Laura, miten voin olla avuksi?” ei kuulosta kovin kammottavalta auki kirjoitettuna. Ensimmäinen ongelma vaan sattui olemaan se, että huomasin, ettei tervehdyksessä ollut mitään aitoa, vaan koko repliikki oli luettu oppaasta, jossa asiointitilanne pitää suorittaa tietyllä tavalla. Se ei toimi kasvotusten, kun voi tulkita myös kehonkieltä, joka paljastaa teennäisyyden.

Kun Laura sitten otti ajokorttini reseptini etsintää varten, kesti siinä yllättävän pitkään. Ennen kuin hän otti mitenkään kantaa siihen, mitä lääkettä tulin hakemaan, hän alkoi tarinoida Yliopiston Apteekin Ratinaan avatusta Ego-kaupasta. Olenko käynyt? Mitä tykkäsin? Mitä mieltä olin kaupan ulkonäöstä? Kannattaa ehdottomasti testata Egon kasvotuotteita! Ja minä valehtelin, minkä ehdin. Olen käynyt, oli upea ja aivan varmasti menen toiste ja kokeilen kaikkea, eli en ole käynyt koskaan eikä ole suunnitelmissa käydäkään. En halunnut kuulla yhtään kattavampaa luentoa Ego-myymälästä.

Ego-esittelyn aikana Laura oli saanut aikaiseksi kaksi väärää lääkemääräystulostetta ja sen jälkeen hän vielä haki väärän lääkepaketin. Ainoa, mikä tilanteessa siis sujui, oli myyntispiikki. Jäi paha mieli. Lopuksi Laura vielä työnsi alennuskupongin Ego-kauppaan lääkepakettini väliin. Suurin virhe asiakaspalvelutilanteessa ei ollut palvelun hitaus ja farmaseutin tietokonemokat, vaan se, että asiakkaalle, minulle, jäi tunne, ettei minua kuunneltu eikä minun reseptilläni ollut mitään merkitystä. Vain tuote-esittelyllä oli väliä, ja se ajoi tällä kertaa luonnollisen ja rehellisen kanssakäymisen ohi.

Muutos apteekeissa on varmasti kytenyt jo pitkään, mutten vain satunnaisasiakkaana ole huomannut sitä. Ennen heinäkuista käyntiäni olen käynyt reseptitiskillä viimeksi tammikuussa, jolloin olin niin kammottavan poskiontelotulehduksen kourissa ja kuumehöyryissä, ettei kukaan todennäköisesti kehdannut alkaa myydä minulle mitään. Onneksi.

Minä todella ymmärrän jo ihan työhistoriani perusteella myynnin lainalaisuudet, tavat ja tavoitteet. Ymmärrän myös sen, että yritysten täytyy tehdä voittoa, eiväthän ne muuten olisi yrityksiä. Myynti voikin olla hyvää asiakaspalvelua pelkän rahallisen voiton lisäksi. Jos myyjä osaa arvioida asiakkaan kiinnostuksenkohteet oikein, syntyy miellyttävä kaupantekotilanne, josta asiakkaalle jää hyvä mieli ja kassaan kilahtaa rahaa.

Jos apteekissa käydessä alkaa tuntua siltä, että myynti ajaa asiakkaan tarpeiden ohi, on menty metsään. Tai syvälle lääketehtaan varastoon. Käsikaupassa päivystävät jo myyjät, jotka hyökkäävät kimppuun välittömästi, kun astuu apteekkiin sisään. Myymisen ei pitäisi kuulua farmaseuttiprofessioon, vaikka houkutus hyödyntää henkilökohtaista ja melko yksityistä palvelutilannetta on varmasti suuri.

Minä ajattelen apteekin välttämättömyytenä ja yleishyödyllisenä palvelupisteenä, jonka suurin tavoite ei ole tuottaa valtavia määriä rahaa, vaikka apteekkibisnes taitaa olla ainakin jonkinlainen kultakaivos, lääketuotannosta puhumattakaan.

Lääkkeet ovat yksittyinen ja jopa arkaluontoinen asia, ja sitä pitäisi kunnioittaa etenkin reseptilääkkeiden kanssa toimittaessa. On aika ironista kaupata kasvojenpuhdistustuotteita, jos ihminen on noutamassa esimerkiksi syöpälääkkeitä. Olisikin mielenkiintoista tietää, missä apteekkimyynnin rajat menevät. Jos pelisilmä puuttuu kokonaan, myyntitoiminta halventaa asiakasta. Myynti voi olla myös eettisesti arveluttavaa, jos se kohdistetaan ihmisiin, jotka eivät ole täysissä voimissaan.

Tiedättekö, mikä apteekin nykymenosta tulee mieleen? Karkkikaupat ja puhelinmyyjät. Kioskeilla myytiin 90-luvulla karkkeja yksittäiskappaleina pennihinnoittelulla. Sai ottaa, mitä halusi. Kioskin täti ei tosin koskaan pakottanut valitsemaan tiettyjä namusia, mutta kaikkea oli tarjolla. Samalla tavalla ja vielä upeampina ja kauniisti valaistuina loistavat apteekkien lääkehyllyt. Pistetään pussiin valkoisia palloja, punaisia ja sinisiä, ehkä vielä muutama kapseli.

Sanotaan myös, että puhelinmyyjät ovat rasittavia. Jos ei piittaa käytöstavoista, luurin päässä roikkuvasta kauppamiehestä pääsee eroon yhdellä napin painalluksella. Apteekissa asiakas on loukussa ja kasvoikkain tapahtuvan vuorovaikutustilaneen paineen alla. Ei voi kuin toivoa, että apteekin takahuoneessa on myyntirepliikkimuistion lisäksi valtavan paksu kirja, jonka kanteen on painettu otsikko Eettinen myynti ja apteekki yleishyödyllisenä palveluna. Veikkaan kuitenkin, että se kirja on hukkunut jaettavien alekuponkien ja esitteiden alle.

Farmaseutti-Lauran nimi on muutettu.

Jos lääkemarkkinointi ja -bisnes kiinnostavat, kannattaa tutustua Peter C. Götzschen teokseen Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus (Sitruuna 2014).

Ahdistaako sinua apteekkien tapa myydä? Jos itse työskentelet apteekkialalla, mitä mieltä olet alan myyntipelisäännöistä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vanhojen unelmien kaatopaikalla ei tehdä rahaa

Kirpputorilla vain mielikuvitus on rajana. Yleensä mielen huimimmat salat näyttävät kuitenkin tulevan ilmi myyntiin asetettujen tuotteiden laadussa ja hinnoittelussa. Miksi kasata pöytä täyteen sontaa, vaikka voisi oikeasti kierrättää hyvin ja viisaasti?
DSC_0026DSC_0027DSC_0025 (2)DSC_0033 (2)DSC_0031Viidenkympin vihanneslaatikko olohuoneen nurkkaan vai sittenkin narulla yhteen sidotut kirjat koristamaan yöpöytää? Ripottelisiko pieniä pöllöjä pitkin kämppää? Ehkä täytyy tyytyä kylttiin, jossa lukee – onneksi – siistillä fontilla Metallisorvaamo.

Minä en ostaisi mitään edellä mainituista. Olisi hienoa olla viimeisen päälle ekoihminen, joka hankkii kalsarinsakin kierrättynä, mutta valitettavasti en pääse sille tasolle – kun en pääse edes ostoksille kirpparille. Vanhan tavaran haju etoo, vaikka eihän kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa pelkkää jätettä myydä. Enhän itsekään kärrää myyntiin mitään oksettavaa, vaan myyn edullisesti laadukkaita, käyttämättömäksi jääneitä tuotteita. Myyn noin kerran vuodessa rojujani itsepalvelukirpparilla kuuden päivän ajan, ja yleensä lopputilityksessä käteen jää pöytävuokran jälkeen jotakin sadan ja kolmensadan väliltä.

Kaikkiin nykyaikaisen kirpputorin henki ei valitettavasti ole ehtinyt sujahtaa. Puiset hyllyt ovat usein täynnä aarteita menneiltä vuosikymmeniltä, mutta ikävä kyllä aarteen arvo on usein ehtinyt laskea melkoisesti ostohetkestä. On turha myydä tahraantunutta sohvaa neljälläsadalla. Vaikka se olisi Sanelma-mummun perintökalu, ostajaa eivät mummin kalleudet kiinnosta. Oma luokkansa ovat myös likaiset ja rikkinäiset tuotteet. Ja tietysti täysin hyödyttömät tavarat. En vain ymmärrä, kuka ostaisi posliinisiilejä kirpputorilta. Siiliesinekeräilijöitä on varmasti maailmassa useita, mutta millä todennäköisyydellä sellainen osuu omaan myyntijaksoon?

Kirpparilla haisee vanhuus syystä, sillä jo pienellä vilkaisulla näkee, että hyllyille on järjestelty monen kuolinpesän jäänteet. Se, mitä voi, kannattaakin kierrättää, mutta raja on osattava vetää johonkin. Pitää osata päästää irti ja ymmärtää, ettei kaikesta voi nyhtää rahaa. Eläkööt mummut muistoissa, ei kirpputorin hyllyllä pinttymässä.

Järkevän kirpputorimyyjän pikaopas:

  • Kirpputorin perimmäinen tarkoitus ei ole tehdä rahaa vaan kierrättää tavara uuteen osoitteeseen. On kurjaa rahastaa lannalla. Myyntivoitto syntyykin yleensä aidosta halusta päästä eroon hyvästä tavarasta ja löytää niille uusi koti.
  • Tuotteet pitää hinnoitella niin, että kotiin palaa tyhjin käsin. Kun hintataso on matala, pääsee pöydälle kannetuista kamoista myös eroon. Huono ei liiku mihinkään edes ilmaiseksi.
  • Ostajaa ei kannata aliarvoida. Jos aikoo myydä kummallista roinaa, täytyy pohtia tarkkaan, mitä ihmiset keräilevät. Kuinka moni haluaa nuhjuisen vaasin kotiinsa? Entä 90-luvun teknisen matematiikan oppikirjan?
  • Kukaan ei käy rumasti somistetulla ja siivottomalla kojulla. Asettele tavarat siis kauniisti ja siivoa säännöllisesti!
  • Rahankiilto silmissä ei synny kuin tappiota. Jos haluaa tehdä rahaa, kannattaa alkaa jonkin kaupaksi menevän tuotteen jälleenmyyjäksi. Tai tehdä jotakin ihan muuta.

”Älä myy mitään sellaista, mitä et itse ostaisi edes ajatuksen tasolla”, sanoi paskanruskea patsas, joka kuolemalta haisevan kirpparin perähyllyllä istui.

Mitä ostat kirpputoreilta? Mitä myyt? Sorrutko härskiin hinnoitteluun?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viisivuotissuunnitelma

Viis uudenvuodenlupauksista! Vuosi on aivan liian lyhyt aika toteuttaa monta pakotettua asiaa. Senpä vuoksi olen tehnyt aina viisivuotissuunnitelman, jolla historiassa toki on varsin ikävä kaiku. Oma suunnitelmani on kuitenkin ihan vain puhtaasti hyvään elämään keskittyvä kokonaisvaltainen lupaus. Vuonna 2018 käynnistyy jo kolmas viisivuotissuunnitelmani.
business-1149630_960_720Kuva: Pixabay

Alan tehdä unelmatyötä, jossa hommia paiskitaan yhteiskunnan ja ennen kaikkea ihmisten vuoksi. Saan hyödyntää koulutustani ja kykyjäni. Tiedän, mihin pystyn, ja tavoittelen päämäärääni ihan oikeasti, enkä vain tyydy selvittämään tilanteesta kaikille. Olen myös onnellinen siitä, mitä minulla jo on: vakaa talous, hyvä olla ja ihana koti. Mutta tyytyminen ei riitä. Haluan enemmän ja näyttää kynteni.

Nautin aamuista ja varaan aikaa mannapuuron keittämiselle. Jos ihminen ei kolmeenkymppiin mennessä saa herättyä sen verran aikaisin, että ehtisi alle 10 minuutin mannapuuron kiehauttaa aamulla, niin on syytä ilmoittautua elämänhallintakurssille. No, ei kai se yhdestä puurosta kiinni ole sentään. Puuro vain sattuu olemaan mainio aamupala, mutta aivan liian työläs mikrottomalle unikeolle. Yritän myös tulevina vuosina muistaa nauttia aamun tunnelmasta ja pysähtyä katselemaan, kuinka kaupunki herää. Kiire tosin on töihin aina.

Liikun enemmän. Joogaan ja käyn pitkillä lenkeillä niin kuin aiemmin oli tapana. Ruumiillinen hyvinvointi on jäänyt kiireisten vuosien jalkoihin. Nyt, kun hallittavia lankoja on vähemmän, alan varata päivästä aikaa liikunnalle. Hyötyliikunta ei riitä, vaan haluan nauttia siitä ilosta, jonka vartalolleni suon sitä hoitamalla. Aion sopia myös paljon enemmän lenkkitapaamisia ystävieni kanssa. Silloin nimittäin tutustuu myös kotikaupunkiinsa paremmin, kun antaa toisen päättää, mihin päin suunnataan.

Minulta ilmestyy proosateos. Tämä onkin jo vauhdissa. Haaveilen, että proosan kirjoittamisesta tulee taas harrastus, joka tuo vastapainoa työlle. Mikään ei voita kirjoitusflow’ta. Haluan hukkua iltaisin hetkeksi luomaani maailmaan, ja lopulta julkaista sen kaikille. Mistään mielikuvitusmaasta ei ole kyse, sillä fantasiaa en kirjoita.

Julkaisen runoteoksen. Tiedosto on luotu. Idea on syntynyt jo kauan sitten. En usko vanhan teoksen muokkaamiseen, sillä kuusi vuotta vanha runosetti on melkoista luettavaa nykymittakaavassa. Aloitan siis puhtaalta pöydältä, sillä nyt todella tiedän, mitä haluan sanoa.

Pidän kolmekymppiset lastenjuhlateemalla. Oikein perinteiset lasten synttärikemut 90-luvulta edustavat minulle laman suurvuosikymmenen ilakointia. Tietenkin, olinhan lapsi silloin. Minulle yhdeksänkymmentäluku oli synttärikemuja hupihatut päässä ruokapöydän ympärillä ylikermaisen kakun äärellä. Pahvisia teema-astioita, ongintaa ja aasinhäntää. Tätä on luvassa myös omilla teemakutsuillani – aikuiseen makuun.

Miten kävi edellisten viisivuotissuunnitelmieni kanssa? Ensimmäistä aloittaessani olin siis 15-vuotias, ja toisen alkaessa tasan 20 vuotta vanha. Suunnitelmani liittyvät aina melko isoihin asioihin, joten pääpiirteet on helppo muistaa. Valmistuin lukiosta liki kympin keskiarvolla, sain vartaloni kuntoon, aloin syödä terveellisesti, pääsin yliopistoon, muutin Kalevaan ja sittemmin puolisoni luokse Amuriin. Lopulta valmistuin myös maisteriksi.

Vakituinen toimittajanpesti jäi saamatta, sillä en edes hakenut sellaista. Kaunokirjallista teostani ei myöskään julkaistu, koska kirja jäi 30-sivuiseksi. Sen sijaan toimitetun historiikkikirjan tein ja paljon muita kirjoitustöitä. Haaveilin myös muuttavani Pispalaan syntymäkotiini, mutta taloon on niin käsittämättömät jonot, ettei se taida olla mahdollista. Sitä paitsi ahneus kasvaa keskustan lähellä asuessa: kaiken pitää olla aivan käden ulottuvilla. Siinä alkaa Pispalakin tuntua jo kaukaiselta maalta.

Teetkö vuosisuunnitelmia tai kenties pidempiaikaisia lupauksia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tästä kaikki vasta alkaa

Uusi vuosi on valtavan lohdullinen alku, jos ei elä toisessa syklissä, eli opiskelun tai työn rytmissä, joka jakaa vuoden syys- ja kevätlukukauteen. Itselleni alkava vuosi on merkityksellinen, sillä se toivottavasti sisältää rutkasti uusia käänteitä. Toivon vuoden toisena päivänä mielen vallanneen levollisen olon kantavan loppuun asti.
DSC_0018.JPGJos ihan rehellisiä ollaan, niin en minä todellakaan tiedä, pitääkö tämä vuosi yhtään mitään uutta sisällään. Jostakin kumman syystä on kuitenkin pieni kutina, että niin voi käydä. Odottelemalla ei kuitenkaan mitään tapahdu, joten siksi olen päättänyt, etten jätä mitään sattuman varaan. Kuulostaapa salamyhkäiseltä!

Pääajatukseni on jopa aavistuksen uskonnolliselta haiskahtava fraasi ”Elämä kantaa”, joka tietysti on ristiriidassa sen kanssa, etten halua enää jättää mitään sattuman käsiin. Yritän siis tässä uskotella itselleni, että kerrankin rohkeita päätöksiä tekemällä ja aidolla uskalluksella voi saavuttaa sen, mitä haluaa. Joskus on pakko uskoa siihen, että putoaa jaloilleen, vaikka tekisi rohkeitakin ratkaisuja. Vieläpä, kun – toistaiseksi – turvana on hyvinvointivaltio.

Vaikken koskaan ole ollutkaan se, joka odottelee, kuinka kaikki hyvä sataa päälle taivaalta, olen sortunut myös kellumaan omassa kuplassani, ja vuodet ovat vierineet varkain. Työpöytä on täynnä tiedostoja tulevista teoksista, blogi täynnä luonnoksia ja usko omiin kykyihin vahvempi kuin koskaan, mutta silti on ollut helpompi nuuhkia tuttuja kulmia elämän jokaisella osa-alueella.

Kuluneet kaksi melko raskasta vuotta ovat kuitenkin opettaneet, että joskus on parempi laittaa korealainen kurkkunaamio kasvoille ja katsoa kokkivideoita aamuun asti ennemmin kuin selkä jumissa puurtaa yötä vasten. Ja kun kävelee kotiin, kannattaa pysähtyä ihastelemaan puistoa ja lumisia oksia tai edes kuvitella ne, jos ulkona on loskaa niin, että ruotsalainen tekonahkakenkä tulvii.

Mutta nyt kurkkunaamiot saavat olla. Antaa kenkien tulvia, koska olen valmis. Tähän vuoteen ja uuteen elämään.

Mitä ajattelit uskaltaa toteuttaa tänä vuonna?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa