Ei mitään sotkanmunia ja rahamasiinaryöstöjä – vain aitoa Suomen kansaa

Vuoden kansanmusiikkilevy 2017 -tunnustuksella palkittu Kalevauva.fi esiintyi Linnan juhlien jatkoilla laulaen presidentistä, siittämisestä ja synnytystalkoista, mutta silti kohun aiheutti ainoastaan Sannin v-alkuinen kirosana. Yhtyeelle ei nimittäin voi suuttua, sillä sanat tulevat kansan suusta.
kalevauva_linnanjatkot_areena Kalevauva.fi kerää laulujensa sanat vauva.fi-keskustelupalstalta, mistä on peruja myös kansanmusiikkiyhtyeen nerokas nimi. Paremmin ei voi yhdistää kaikenlaiseen jauhantaan keskittynyttä palstaa ja perinteikkyyttä edustavaa kansalliseepostamme Kalevalaa. Ei siis ole uutinen, että Kalevauva.fi:n Aapo Niinistä ja Kimmo Nummista sanotaan uuden ajan Elias Lönnroteiksi.

Yhtyeen kappaleet ovat sopivalla tavalla todella sopimattomia. Olin tosin aivan varma, että sonta osuu kanteleeseen, kun Kalevauva.fi avasi esityksensä Linnan jatkoilla Synnytystalkoot 2.0 (Ihana presidentillinen esimerkki) -kappaleella, joka yltyi hallituksen syntyvyyspohdinnoille irvailusta hurjaksi tarinaksi Sauli Niinistöstä ja Jenni Haukiosta. Voimia Lennulle!

Seuraavana päivänä nettilehdissä keskusteltiin kuitenkin lähinnä vain samoissa juhlissa esiintyneen Sannin Mitähän vittua -kappaleesta, jossa v-sanan rooli on keskeinen. Parasta tietysti olisi, jos kenelläkään ei näin pienestä pipo kiristyisi, mutta pidän silti vähän erikoisena, että perisuomalainen kirosana kauhistuttaa itsenäisyyspäivänä enemmän kuin presidenttiparin siittämistouhuista kertova värssy. No, pahahan se on suuttua keskustelupalstan anonyymeille runosankareille.

Linnan jatkoilla Kalevauva.fi keräsi lähetyksen aikana tehdyistä tviiteistä uuden #Linnanjuhlat-kappaleen, joka parodioi itsenäisyyspäivän spektaakkelia mainiosti. Kaikkihan juhlia katsovat, mutta vuodesta toiseen kirjoitetaan samat marinat internetiin, ja siksi kyytiä saivatkin jonottaminen, keski-ikä, somettaminen, puvut ja verorahojen käyttö. Lennosta syntynyt kappale toi tilaisuuteen kaivattua, hyväntahtoista itseironiaa.

Henkilökohtaisesti olen eniten viehättynyt Kalevauva.fi:n kaupunkikappaleista, joista toistaiseksi on ilmestynyt Jyväskylä, Vantaa ja Kouvola. Ne onnistuvat kiteyttämään erinomaisesti mielikuvat maamme eri kolkista, eikä se toisaalta ole ihme. Se, mitä kappaleissa sanotaan, edustaa ainakin näennäistä yleistä mielipidettä. Sitä, joka parhaiten saa äänensä netissä kuuluviin. Kaikki tietävät, että Kouvolassa on betonia, Vantaa on vähän heikompi Helsinki ja Jyväskylä muualta muuttaneiden maalaisten keskuspaikka – näin kovin kärjistetysti.

Kalevauva.fi:n kappaleet naurattavat yksinkertaisesti siksi, että ne ovat totta. Keskustelunaiheista, joihin lyriikat perustuvat, voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ne ovat silti totta: jonkun julkaisemia keskusteluksi muuttuneita sanoja ja lauseita. Suuttuminen on mahdotonta, sillä me olemme yhtä kuin Kalevauva.fi:n kappaleet. Se nähtiin myös Linnan juhlien jatkoilla.

Olemme itse asiassa paljon enemmän osa Kalevauva.fi:n tuotantoa kuin Kalevalan runoja. Vai samastuuko joku ihmeisiin pystyvään sotkanmunaan ja kummalliseen mieheen, joka herää henkiin, kun hänen ruumiinsa palat haravoidaan joesta ja parsitaan takaisin yhteen?

Kalevauva.fi:n nimikkoalbumi on saatavilla Spotifyssä, mutta YouTubesta voi kuunnella vielä laajemmin yhtyeen tuotantoa.

Kumpi kertoo paremmin suomalaisuudesta: Kalevala vai Kalevauva.fi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

500 postausta sitten

Viisisataa tekstiä takana. Jotkut hävettävät. Kaksi olen poistanut, muiden takana seison. Toivon silti, ettei ihan kauhean kauas arkistoja kaiveltaisi. Tekstien muoto on vakiintunut, minun ajatukseni selkiytyneet ja juttujen teemat sopivasti jämähtäneet. Uskomatonta silti, että olen avannut tekstieditorin jo viisisataa kertaa.
15112016Viidensadan kirjoitetun tekstin aikana olen ajatellut kaikenlaista pöhköä.

Kuvittelin, että minun ei tarvitse näyttää kasvojani ikinä. Ajattelin, että tarpeeksi hyvä kasvokuva on sellainen, jossa näkyy suurin piirtein vain nenänpää. No ei ollut. Kaikista luetuimmat postaukset sisältävät oman lärvini sellaisena kuin se on.

Uskoin kärkkäyden kantavan pitkälle. Olin todella negatiivinen, en vain kriittinen. Jälkikäteen se harmittaa. Ei tarvitse olla teennäisen positiivinen, mutta ei kukaan jaksa lukea mäkätystä ja synkistelyä päivästä toiseen.

Luulin, että lukijoita alkaa tulla ovista ja ikkunoista. Olen noin 10 vuotta myöhässä. Sekin harmittaa. Aiemmin yleisön kahmiminen olisi ollut helpompaa. Nyt saa sinnitellä pinnalla kuin hukkuva airon varressa. On tosin mieltä lämmittävää huomata, kuinka moni lukee ja kommentoi blogiani säännöllisesti.

Kuvittelin olevani blondi, vaikka oikeastaan hiukseni näyttivät punaruskeilta. Iskin niihin kahvinväristä naamiota joka viikko. Oleilin kotona aina ruosteenpunaisessa paidassa ja sotkunutturassa. Paita on sittemmin myyty ja hiukseni ovat niin lyhyet, ettei niistä saa vielä pikkumyynutturaa.

Tein graduani. Välillä tuntui, että olen niin tyhmä, etten ole edes ansainnut paikkaa yliopistossa. Toisinaan mietin, miten ihmeessä voin suoltaa niin monta kymmentä sivua analyysiä omasta päästäni. Pohdin, onko kaikki mielikuvitukseni tuotetta. Ainakin enemmän sitä kuin referointia, sillä työtä palauttaessani plagioinnin tarkastustyökalu antoi todella alhaiset luvut.

Tuotin kahta yrityshistoriikkia niin, että monesti itketti. Kun isoin työ valmistui, tilasin älyttömänhintaista sushia kotiinkuljetuksella ja ostin ihan turhan kalliin, mitäänsanomattomalta maistuvan pienen samppanjapullon keskellä viikkoa. Ei ollut kannattavaa, mutta silloin oli totisesti juhlan paikka.

En osannut valokuvata senkään vertaa kuin nyt. Ihmettelen todella, miten koskaan selvisin yliopiston valokuvauskurssista kiitettävin arvosanoin. Jos uskoisin armoon tai hyvään tahtoon, olettaisin sen olevan syynä, mutta kai kurssissa oli tuurista kyse.

Pelkäsin, että tämäkin harrastus jää kesken. Lopetin aikoinani baletin, jazz-tanssin ja taidekerhon. En janonnut kehittymistä toisin kuin kirjoittamisessa. Aina en silti vieläkään muista yrittää olla entistä parempi.

Mitä tai mikä sinulle on jäänyt mieleen viidestäsadasta jutustani?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kaikki, mikä teitä kiinnostaa pettämisestä purilaisiin

Rakastan tutkia hakusanoja! On mieltä lämmittävää nähdä, että blogini on onnistunut tarjoamaan monille hyödyllistä tietoa. Saattaapa joku olla tosin sitä mieltä, että muka jotakin turhaa tietoa saisi myös täältä.
DSC_0060 (2)Draama-Mediakka

miami pettäminen bergroth
Aloin juuri miettiä, tapahtuiko Zaida Bergrothin Miami-elokuvassa (2018) pettämistä. Ei ainakaan parisuhteeseen liittyvää, mutta sisarussuhteet olivat kyllä aivan tuhannen solmussa.

saana uimonen 2018
Onko joku kuullut hänestä? En minä ainakaan eikä tilannetta valoittanut edes Jussi Parviaisen elämäkerta.

olavi uusivirta rakastajat elokuva
Ei se Rakastajat-elokuva ollut, vaan Kuudes kerta (2017), jossa soi Olavi Uusivirran Rakastajat-kappale. Hyvä biisi ja sopii erinomaisesti elokuvaan!

hyviä norjalaisia sarjoja
Niitä on muuten nykyään paljon tarjolla Yle Areenassa. Kirjoitin norjalaisista sarjoista aiemmin, mutta tekstissä mainitut ohjelmat ovat jo poistuneet Areenasta käsitykseni mukaan. Aion kuitenkin koota vinkkilistan pohjoismaisista sarjoista vielä tällä viikolla. Suosittelen myös tanskalaista draamaa.

hovimuusikko ilkka ja laura voutilainen tappelu
Yksi vinkki: antakaa olla. Seiskasta saa varmasti asiasta parempia tietoja kuin blogistani.

Arki-Mediakka

hämeenpuisto historia
Kyllä sitä minunkin blogistani löytyy. Hämeenpuisto on upea ja täynnä historiaa. Toivoisin, että sitä osattaisiin hyödyntää enemmän.

specsavers koskikeskus
En ole koskaan käynyt ja ennustan, etten ihan hetkeen käykään. Kesti kuusi vuotta, että sain hommattua lasit, joten turha luulla, että menisin optikolle lähivuosien aikana. Omat lasini ostin Silmäasemalta.

naisia
Pikku naisia ilmeisesti ja toivottavasti etsinnässä. En ollut kovin viehättynyt Louisa May Alcottin klassikkoteoksesta, mutta jälkikäteen ajateltuna tarina oli mukavan lämmin ja BBC oli tehnyt uudelleen filmatisoinnin laadukkaasti.

vuoristotauti
Ei tunnu kivalta. Olen aika varma, että sairastuin vuoristotautiin Kiinassa. Ainakin kärsin sen oireista.

mutta 3x
Mutta. Mutta. Mutta. Vitsit sikseen! En oikein tiedä, pitävätkö ihmiset jutuista, jotka otsikoidaan kertaa jotakin -tyylillä. Minusta ne ovat ihan mukavia, kunhan sitä ei käytä otsikointityylinä kovin usein.

Ruoka-Mediakka

thai golden chang kokemuksia
Ja niitähän riittää! Pelkästään hyviä onneksi. Suuri suositus siis Tampereella Tuulensuun liepeillä sijaitsevalle Thai Golden Changille. Take away -ateria lähtee ravintolasta mukaan 8,50 eurolla.

vegaaninen munakas silkentofu
Enpä lähtisi vegaanista munakasta tekemään silkentofusta, joka on kaikista pehmein tofulaji. Ei pysy kasassa! Kannattaa siis käyttää kikherne- eli gramjauhoja, sillä ne voi sekoittaa suoraan veteen, ja munakas on sen jälkeen paistovalmis. Tosin silkentofu on tietyllä tavalla rakenteeltaan hyllyvän munamaista, joten voihan sitä yrittää paistaa ja maustaa kala namak -suolalla, niin saattaa se muistuttaa vähän puolikypsää paistettua munaa. Etäisesti.

pavut suoraan purkista
Hmm. En suosittele. Kannattaa ainakin huuhdella ne, sillä papujen liemi ei maistu kovin hyvältä. Kikherneiden purkkiliemestä voi tehdä vaahdottamalla aquafabaa, jota  voi käyttää kananmunan tapaan sidosaineena.

pitaleivät kauppa tampere
Jos pitäisi valita, ostaisin pitaleipäni Tampereen puutarhakadulla sijaitsevasta Alanya Marketista. Ne muistuttavat enemmän tortillalättyjä ja sopivat myös pizzapohjiksi sekä hummuksen dippikaveriksi. Jos mielessä on ihan perinteinen pitaleipä, kannattaa varmaankin ostaa Pirkan superhalpa alle euron maksava kuuden leivän pakkaus.

onko subway vegan delite vegaaninen
Et ikinä arvaa, mutta on se. Siksi nimi on Vegan Delite. Tällä hetkellä suurimpien kaupunkien Subway-ravintoloissa on muuten tarjolla toinenkin vegaanisubi: kikherne-kvinoapihvillä täytetty leipä.

mcvegan onko oikeasti
On se. Ihan oikeasti. Maksaa 3 euroa, ja nykyään McVegania saa käsittääkseni kaikkialta Suomesta, mutta Tampere sai kunnian olla pilottipaikka.

Mikä on huvittavin hakusana, johon olet törmännyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Avoimuuden raja-aidat

Yksityisyyden rajat löystyvät ja muuttuvat helposti somessa, ja naapurin aita voi näyttää itsestä aivan väärältä. Jos saisin päättää, en näyttäisi naamaani. Voisin kyllä esitellä kotini jokaista nurkkaa myöten, mutten koskaan julkaisisi kuvia perheestäni. Joku muu tekee toisin.
DSC_01922Me 2010-luvulla elävät olemme oppineet käyttäytymään aika siivosti netissä ja sittemmin sosiaalisessa mediassa, vaikka taival ei kaikilla olekaan ollut helppo eivätkä kaikki edelleenkään pysty järkevään toimintaan, mutta noin muuten sanoisin, että meillä menee ihan kivasti. Siksi internetiin liittyvistä etiketeistä onkin turha jauhaa, mutta somen ollessa kiinteä, erottamaton osa elämäämme, nousevat yksityisyyden kysymykset entistä tärkeämmiksi.

Olen aika toiveikas ja varma siitä, että järkevä ihminen osaa kunnioittaa toisen yksityisyyttä. Entäpä oman elämän some-repostelu? Minulla on aika yksinkertainen ohjenuora: en kerro netissä mitään, mitä en voisi kertoa tosielämässä. Olen kuitenkin herännyt pohtimaan yhä useammin Instagramin minivideoita, joissa juttelen paljon arkisista ajatuksistani. Jaan niissä yllättävän paljon elämästäni, mutta luulen selvinneeni yksityisyyttäni kunnioittaen.

En joutunut käymään kovin syvällisiä keskusteluita itseni kanssa siitä, mihin vedän yksityisyyden rajani netissä, kun aloin blogata ja avasin Instagram-tilini julkiseksi. Suuret linjat ovat olleet selviä alusta asti, vaikka olen joutunut tekemään muutamia myönnytyksiä. Minä esimerkiksi kuvittelin, että blogi ilman kuvia johtaisi johonkin tai kuvat ilman omia kasvojani jaksaisivat kantaa. Edelleenkään kuvat minusta tai ylipäätään mistään eivät ole Mediakka-blogin juju, mutta ovat ne silti pakollinen osa koko kirjoitustouhua. Ja sitä paitsi, joka kerta, kun julkaisen tekstin kera omakuvan, postausta luetaan selvästi enemmän. Ihmiset ovat kiinnostavia, ja minustakin on mukavaa päästä lähemmäs kirjoittajaa, nähdä ja tietää enemmän.

Kasvojeni lisäksi koko nimeni julkaiseminen hirvitti. Kymmenen vuotta sitten en olisi ikimaailmassa lätkäissyt valtavan pitkää nimihirviötä kammottavaan internetiin, mutta blogia aloittaessani minulla ei ollut vaihtoehtoja. Nimen julkaiseminen kuuluu myös toimittajuuteen. Siihen, että seisoo tekstiensä takana. Nykyään ajattelen, että nimen näkyminen on ainoastaan hyvä asia, sillä toivon sen vielä poikivan jotakin jännittävää ja eteenpäin vievää.

Perheeni ja ystäväni eivät näy blogissani, vaikka tiedän, että kuvat olisivat kiinnostavampia, mitä enemmän niissä on ihmisiä, ja ymmärrän myös sen, että kirjoittaja on kiinnostavampi, mitä enemmän hänen henkilökohtaista elämäänsä tuntee. Minä en ensinnäkään jaksa varmistella ihmisiltä, onko heidän kuviensa julkaiseminen soveliasta, ja toiseksi ajattelen asian olevan niin, etteivät he ole valinneet osallistua blogini tekemiseen, joten heillä on oikeus jäädä piiloon. Lapsuuskuviani olen kuitenkin julkaissut, joissa näkyy usein myös äitini, mutta uskon, että 20 vuotta vanhat kuvat antavat ihan tarpeeksi yksityisyyttä.

Kotini on minulle todella rakas paikka, mutta ei pyhästi yksityinen. Minulle ei ole ongelma kuvata kotiani tai esitellä sitä videoilla. Ei se ihan sisustuslehdestä ole, mutta pidän siitä. Kokemukseni mukaan monet kuitenkin päättävät olla näyttämättä kotiaan netissä perustelemalla päätöksen nimenomaan yksityisyydellä ja pyhyydellä. Samaan aikaan he saattavat kuitenkin julkaista itsestään tai lapsistaan kuvia päivittäin. Minä en tekisi niin, mutta sehän ei tarkoita sitä, että olen oikeassa.

Toisinaan minusta tuntuu siltä, että some-pulmista kohkataan aivan turhaan, vaikka tasaisin väliajoin tulee selväksi ihan vain uutisia lukemalla, etteivät some-etiketit ole sittenkään kaikille aivan selviä. Iltalehden Perttu Kauppisen pääkirjoitus Tapaus Metsäketo – öykkärilläkin on ihmisoikeudet (IL 5.10.2018) kiteytti hyvin sen, mikä monesti unohtuu. Raadollisen avoimuuden ja lavean yksityisyyskäsityksen alle jäävät usein käytöstavat ja lait.

Verratessani omia yksityisyyden rajojani muihin tuntuu välillä siltä, että olen liiankin avoin, vaikka tiedän käyttäytyväni järkevästi. En piilottele kotiani, kotikulmiani tai ajatuksiani, mutten tietenkään kerro kaikista kärkkäimpiä mielipiteitäni tai kailota osoitettani ja asuntoni tarkkaa sijaintia netissä. Tuntuu samaan aikaan hyvältä ja vähän harmilliselta, että mitä enemmän annan itsestäni ja ylitän alun perin luomiani rajoja, sitä enemmän huomiota saan. Vaikka kirjoittaisin mainioita ja puhuttelevia tekstejä, ei niillä ole kuulijoita, jos niiden äänitorvea ei näy. Mitä enemmän itseään näyttää, sitä alemmaksi yksityisyyden rajat laskevat. En silti pelkää.

En toki varmasti täysin ymmärrä, miltä yksityisyyden menettäminen tuntuu. Tai miltä tuntuu, kun kymmenet tuhannet ihmiset vierailevat blogissa kuukausittain. Silloin tulee oma naama tutuksi aika monelle tallaajalle, ja siksi on ymmärrettävää, että yksityisyyden rajat kiristyvät sitä mukaa, kun julkisuus kasvaa.

Jos Mediakka joskus lähtee ihan oikeasti lentoon, nousee uljaasti ja erittäin kliseisesti siivilleen, toivon, että muistan ja pystyn pitämään saman linjan, jota olen seurannut jo pitkään. Paitsi, että silloin niitä lärvikuvia on kyllä pakko julkaista enemmän ja useammin. Valitettavasti.

Missä menee avoimuutesi rajat netissä? Minkälaisen käsityksen saat yksityisyydestäni?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ihanimmat kommentit

Niin kuin joku kommentissaan totesikin, on ihmisellä taipumus vuorovaikuttaa ja siksi kommenttien saaminen tuntuu yksinkertaisesti hyvältä. Sen olen todella saanut huomata blogini liikenteen vilkastuessa ja kommenttimäärien kasvaessa.
DSC_0149.JPGOlen edelleen vähän häkeltynyt, kun saan kommentin tai kun joku ottaa tekstini puheeksi. Saan ehkä vähän yllättäen myös jonkin verran yksityisviestejä, joissa ihmiset kertovat kokemuksiaan. Ei niitä ihan tulvaksi ole, mutta tulee kuitenkin. Tuntuu käsittämättömältä, että joku haluaa käyttää aikaansa siihen, että lähettää minulle viestin. Aika ristiriitaista siihen nähden, että teen kuitenkin blogia tavoitteellisesti eikä touhu ole minulle uutta.

En pelkää negatiivisia kommentteja, sillä moniääninen keskusteluhan on vain positiivista. Ainoat niin sanotut vihakommenttini olen saanut teksteihin, joissa arvostelen elintarvikkeita. En enää oikeastaan kirjoita tuotearvioita ruoasta, sillä se on jo nähty syy ei siis ole kurjat kommentit. Niidenkin alkuperää voi vain arvailla.

Luen itse paljon blogeja, mutta jätän harvoin kommentin. Olen yrittänyt ryhdistäytyä varsinkin pienten blogien kohdalla, sillä jättämällä jollekin pienen viestin tulen samalla sanoneeksi, kuinka mainiota blogia hän tekee. Pidän itse kommentteihin nopeasti reagointia tärkeänä, koska sitä kaipaan myös itse kommentoijana. Tulee arvoton olo, jos viestiä ei huomioida. Ihmisillä ja varsinkin ammatikseen bloggaavilla lienee parempaakin tekemistä kuin kommenttien selaaminen, mutta melko kylmän ja yksipuolisen kuvan antaa itsestään vuorovaikuttavana kirjoittajana, jos ei vaivaudu edes vastaamaan.

Minä oikeasti liikutuin kommentista, jossa todettiin, että tekstini saavat ajattelemaan pieniä asioita omassa elämässä ja kuinka olisi toivottavaa, että jatkan samalla tiellä. On hämmentävää, että joku tuntematon haluaa jättää noin kauniita sanoja taakseen, ja lisäksi tuntuu hyvältä, että teksteilläni on oikeasti merkitystä enkä kirjoita niitä kuuroille korville.

Arvostan myös paljon sitä, kuinka perinpohjaisesti monet vastaavat. Kyseessä lienee taas sama hämmennys siitä, että joku haluaa käyttää niin paljon aikaansa kirjoittaakseen pitkän, pohtivan ja omakohtaisen kommentin. Pystyisinpä ja ehtisimpä itse useammin samaan muiden blogeissa!

Joku myös joskus totesi, ettei olisi koskaan uskonut, minkä ikäinen olen, kun noin puolitoista vuotta sitten julkaisin 25-vuotissyntymäpäivänäni juhlatekstin. Sekin oli ihanasti sanottu, sillä vaikka kohderyhmän rajaaminen varmasti olisi järkevää, pidän ajatuksesta, etteivät tekstini ole kovin tarkkaan ikäsidonnaisia. Lienee kai taito muotoilla asiat universaalisti.

Vuorovaikutus siis todellakin on ihanaa, ja keskustellaanhan taas lisää!

Mikä kommentti on jäänyt parhaiten mieleesi? Millainen teksti herättää kommentointihimon?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa