Maailman rakkain paikka

Jos en olisi syntynyt Taysissa, olisin varmasti putkahtanut maailmaan työhuoneessani.DSC_0034 (2)DSC_0030 (2)DSC_0033DSC_0029Vihaan muutoksia ja uudistuksia, vaikken koekaan olevani erityisen muutosvastainen, mikä kuulostaa tietenkin ristiriitaiselta. Hyväksyn nopeasti muuttuvat tilanteet ja mukaudun niihin, mutta pidän siitä, että voin kellua tutussa ja turvallisessa. Kun kolme vuotta sitten pakkasin yhteen peräkärryyn yksiöni kamppeet ja siirsin ne neljä kilometriä länteen keskustan toiselle puolelle, huonekalut jäivät niille paikoille, joihin isäni ne asetteli pikaohjeideni perusteella. Siis ne viisi huonekalua, jotka toin mukanani.

Kun suljen puuhahuoneeksikin nimitetyn työhuoneeni oven, uppoan sellaiseen omituiseen kuplaan, jossa asioita vain tapahtuu. Minun tapauksessani syntyy tekstiä. Tällä viikolla havahduin kuitenkin siihen, että olo ei tuntunut enää yhtään luovalta, vaikka työhuoneeni on aina ollut inspiraatiokeitaani. Niinpä päätin vaihtaa pikkuruisessa huoneessani järjestystä, mikä ei jostain syystä ollut aiemmin käynyt edes mielessäni kuluneiden vuosien aikana. Valmista tuli parissa tunnissa. Olin jo unohtanut, miltä tuntuu, kun inspiraatio virtaa niin voimakkaasti, että tekee mieli vain tepastella ympäri huonetta, tunnelmoida kirjoituspaloa ja ryhtyä sitten tositoimiin.

Olen itse asiassa melko yllättynyt siitä, kuinka paljon pienet asiat merkitsevät minulle. Innostun siitä, että työpöydän edessä ei enää aukeakaan näkymä kadulle, vaan silmät saavat levätä, kun läppärin takana on valkoista seinää. Hartaasti toivottu kevätaurinkokaan ei haittaa kuvien editointia keskipäivällä, kun sen voi tehdä sopivasti varjoisassa nurkassa. Saan energiaa jopa uudesta kasvistani, jonka ostin mistään mitään tietämättä lähi-K-Marketista, sillä oli aivan pakko saada jokin kasvi uuteen huoneeseen. En tiedä, mikä on kasvin nimi, sillä ruukussa lukee peikonlehti, joka se ei ole, ja kassakone sanoi muuta kuin myyjä. Oli miten oli, kasvi päätyy myös kirjaani tavalla tai toisella. Olisiko kasvi Even ikkunalla? Vai sittenkin Ailan?

Työhuoneen uusi järjestys on myös siitä merkittävä, että nyt kun pöytä ei enää ole ikkunan tiellä, tarjoaa se mahtavan näkymän keskustan kohtuullisen vilkkaalle kadulle. En malta odottaa mehukkaita kohtaamisia ja keskusteluita, joita pääsen havainnoimaan uudelta kyttäysasemaltani. Ei ehkä kuulosta päivänvaloa kestävältä, mutta kirjailijalla on oikeus käyttää hyvän maun rajoissa kaikkea kokemaansa materiaalia. Tosin naapureiden edellisviikonlopun huoritteluriita jää kirjan sivuilta pois. Siinä kohtauksessa kuultu teksti ei sovi edes Ailan ja Jussin riitoihin.

Vaikuttaako kotisi visuaalinen järjestys fiilikseesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kuka rakastaisi rumaa kylpyhuonetta?

Rakastan kotiamme. Mutta. Kylpyhuoneemme näyttää neuvostoliittolaisten moukarinheittäjien taukohuoneelta. Miten sysirumasta kylppäristä voi oppia pitämään? Onko sille tehtävissä yhtään mitään?
DSC_0087DSC_0088DSC_0075DSC_0071DSC_0080DSC_0078DSC_0089Olisi tietysti mahtavaa, jos vuoden jokaisena päivänä voisi kirjoittaa blogiin jotakin kantaa ottavaa yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta. Elämässä on kuitenkin myös pieniä huolia niiden maailmaa syleilevien murheiden lisäksi. Yksi niistä on kylpyhuoneemme, joka aiheuttaa minulle pahaa mieltä viikottain. Ei ihan joka päivä, mutta epätoivo iskee silti yli 50 kertaa vuodessa.

Melkoinen määrä elämän tärkeimpiä tai oleellisimpia asioita tapahtuu kylpyhuoneessa. Tarkemmin ajateltuna ihminen on myös kylpyhuoneessa enemmän läsnä kuin muualla, sillä usein puhelin jää ulkopuolelle, sitä ei voi käyttää saunassa eikä suihkussa. Tilassa ollaan myös konkreettisesti paljaana enemmän kuin missään muussa huoneessa – todennäköisesti. Kai sekin on elämäntapasidonnaista.

Kylpyhuoneen sisustus kertoo ihmisestä paljon: onko huone pakollinen paha vai kauniisti somistettu tila. En halua olla ihminen, joka tunnetaan hikistä pukukoppia muistuttavasta vessasta. En tosin halua olla sellainenkaan, joka muistetaan siitä, kuinka suri karmeaa kylpyhuonettaan. Meidän kylpyhuoneessamme näkyy rankalla kädellä historia. Se, kuinka laitapuolenkulkijoille rakennetusta kommuunista tuli niin sanottujen tavallisten ihmisten tyylikäs keskustaneliö. Ikävä kyllä tyylituulet eivät ole aivan saapuneet kylpyhuoneeseen asti. Tilannetta ei näköjään pelastanut edes vuosituhannen taitteessa tehty remontti.

Minkä ihmeen takia kylpyhuoneista piti tehdä näin rumia vielä pari vuosikymmentä sitten? Joku siis tosissaan ajatteli, että mummon kalsareiden väriset kaakelit koristaisivat kivasti valkoisia seiniä, joihin sopisi hyvin sairaalavaatteen sininen lattia. Eihän sen esimerkiksi harmaa kannata olla! Ei kai värioppia keksitty vasta 2010-luvulla? En haluaisi valittaa, mutta kukaan muu kuin vanhan liiton työreiska ei jätä paikoilleen vanhaa nuppia ja karmeja vaihtaessaan kylpyhuoneen oven upouuteen. Mukava kiitos siitä, että asuntoon uppoaa nelinumeroinen summa kuussa. (Tiedetään –  valita huoltoyhtiöön, älä tänne.)

Ainakin kylpyhuoneellamme on sielu. Muistoja ja värikäs historia. Niin, ja ihan hirveän ruma keltainen valo, joka saa siloposkenkin näyttämään keski-ikäiseltä. Onneksi voi pelastautua mintuntuoksuisella suihkugeelillä, jota käyttäessä tuntuu edes hetken siltä, että olisi spa-osastolla. Loppuun todettakoon, että kyllä ovat ongelmat suuria, kun saa lutrata sisätiloissa kylpyhuoneessa, josta tulee kahdestakin rööristä puhdasta, juomakelpoista vettä. Kun ei kaikilla ole edes sitä.

Miten hammastahnatuubikin voi näyttää kymmenen kertaa rumemmalta karmeassa kylpyhuoneessa? Mitä osaa inhoat omassa kodissasi vai onko se kenties juuri sellainen kuin haluat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa