Kolmen ainesosan superkastike

Tahinipohjainen kastike sopii niin salaatteihin kuin suolaisiin ruokiin, ja sen makua ja paksuutta on helppo säädellä vähällä vaivalla. Salaatinkastikkeeksi ja dipiksi muuntuva soosi syntyy vain kolmesta ainesosasta.
DSC_0615

Tulinen tahinikastike

3 rkl tahinia | 2 rkl soijakastiketta | 2 rkl srirachaa | vettä halutun paksuuden mukaan

Oikeastaan koko reseptin voisi kirjoittaa ilman mittoja, mutta koska se on kuulemma ärsyttävää, arvioin käyttämäni ruokalusikalliset. Käytin siis kolme kukkurallista ruokalusikallista tahinia, lorautin perään soijakastiketta, maistelin suolaisuutta ja sitten puristin sekaan srirachaa sen verran, että kastike alkoi maistua kermaisen tuliselta. Lopuksi ohensin kastiketta vedellä, jotta se notkistui.

Pakkasin valmiin sekoituksen tiiviiseen muovirasiaan, mutta silti kastike oli melko jähmeää seuraavana päivänä. Kannattaa siis lorauttaa sekaan reippaasti vettä, sillä kastike kiinteytyy kylmään säilöttynä.

Vähentämällä tahinia ja lisäämällä vettä saa aikaiseksi dipin sijasta juoksevan salaattikastikkeen.

Ai, mikä tekee kastikkeesta superin? Ainakin helppous ja pehmeän tulinen maku.

Leffalippuarvontaan voi osallistua 15.4.2019 klo 21.00 saakka.

Mikä on sinun luottokastikkeesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Silkkinen ja supermaukas guacamole

Aidoista avokadoista tehty guacamole on ilmaston vihollinen, mutta aivan jumalainen levite paahdetun leivän päälle.
DSC_0490Avokadot eivät todella ole ekoteko eivätkä siten sovi kovin hyvin yhteen veganismin kanssa, mutta toisaalta melkoisen synninpäästön saa jo sillä, ettei syö lihaa. Olen aivan ihastunut itse surautettuun guacamoleen, vaikka järkevä herkuttelija tekisi kotimaisista kauden kasviksista mehevän levitteen. Hyvä asia vihreässä, taivaalliselta maistuvassa soseessa on se, että ainakin se pesee teolliset margariinit ja muut mömmöt mennen tullen.

Ensimmäinen askel täydellisen guacamolen valmistamiseen on tietenkin oikeanlaisten avokadojen löytäminen. Avokado ei ole halpa hedelmä, ja kaupassa täytyykin tehdä valinta, ostaako edullisen verkkopussin täynnä kypsymistä odottavia pieniä yksilöitä vai valitseeko erikseen ostettavia, suurempia ja kalliimpia syöntikypsiä vesseleitä. Valitsipa miten tahansa, ei koskaan voi olla varma, mitä saa, sillä harmillisen usein avokadot ovat ylikypsiä tai jopa pilaantuneita.

Guacamolereseptini salaisuus on se, että siitä ei saa jättää mitään ainesosaa pois. Ei, vaikka ei yhdestä niin välittäisi, sillä kokonaisuutena reseptin osat muodostavat täydellisen harmonian. Mitään mullistavaa listalla ei ole, mutta ainesosien määrät luovat niin herkullisen guacamolen, että suosittelen noudattamaan ohjetta orjallisesti.

Guacamole 

Kulhollinen

Kolme avokadoa | viisi miniluumutomaattia | puolikas punasipuli | 1 valkosipulinkynsi | mehu neljäsosasta tuoretta sitruunaa | 1 tl suolaa | 0,5 tl mustapippuria

Halkaise avokadot ja poista kivet. Viipaloi avokadot ja kaiva kuutiot irti nahasta. Halkaise ja pilko miniluumutomaatit, punasipuli ja valkosipuli. Aseta ainesosat kulhoon, mausta ja purista mukaan sitruunanmehu. Soseuta sauvasekoittimella ronskisti. Täysin sileää guacamolesta ei tarvitse tulla, vaan joukkoon voi jättää sattumia tai lisätä kokonaisia avokadokuutioita.

Itse tehty guacamole päihittää kirkkaasti kaupan tortillaosastojen guacamoleksi kutsutut vihreät tahnat, joissa pahimmillaan on alle kaksikymmentä prosenttia avokadoa.

Guacamole sopii niin leivän päälle levitteeksi kuin dipiksi naposteluun tai täydentämään suolaista ateriaa.

Ajatteletko ilmastoasioita herkutellessasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mihin päätyisit, jos olisi pakko vaihtaa ammattia?

Viime aikoina olen miettinyt, mitä tekisin, jos olisi pakko hypätä tuntemattomaan ja työskennellä ammatissa, joka ei mitenkään liity nykyiseen koulutukseeni ja työhöni. Olisin aika hukassa.
DSC_01777Joillekin tuntuu olevan pikkujuttu hypähdellä ammatista toiseen, vaikka moni toki tekee sen täysin pakosta – kun töitä ei löydy tai terveydentila sitä vaatii. Sitten on niitä, joilla on yhdessä kansiossa monta todistusta eri oppilaitoksista ja CV:ssä töitä laidasta laitaan. On minullakin pitkä CV täynnä monenlaisia töitä ja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää viestintä, jonka voi ymmärtää aika lavealla tavalla ansioluettelossani.

Jo sanana uudelleen kouluttautuminen saa henkeni salpautumaan. En minä osaa muuta kuin kirjoittaa, lukea, ottaa selvää, puhua ja suunnitella kaikkea viestintään liittyvää. Ei minulla ole minkäänlaista yllätystaitoa tai huikeaa tarinaa siitä, kuinka olisin ollut aluksi aivan eri alalla ja ymmärtänyt myöhemmin kutsumukseni. Harha-askeleet jäivät polultani pois, sillä tiesin – ehkä jopa liian varhain – jo alakoulussa, mitä haluan tehdä työkseni aikuisena.

Kävin läpi melkoisen ammatti-identiteettikriisin valmistuttuani ja ymmärtäessäni, että vaikka toimittajan työ on sitä, mitä haluan tehdä, ei sitä kuitenkaan tarvitse toteuttaa perinteisessä muodossa, vaan se voi olla osa työtä: viestintää. Aiemmin ajattelin niin tiiviisti sitä, että ihmisellä on vain yksi ammatti, että ajatus siitä, etten tekisikään aina ja ikuisesti journalismia, oli kauhistuttava. Nykyään haaveilen siitä, että saan tehdä kaikkea sitä, missä olen hyvä ja mistä haaveilen. Haluan kirjoittaa. Paljon. Monenlaisia sisältöjä kirjasta some-postauksiin.

En kuitenkaan vieläkään tiedä, mitä tekisin, jos en voisi tehdä sitä, mitä parhaiten osaan. Tuntuisi raskaalta hypätä alalle, josta ei tietäisi mitään ja jonka opiskeleminenkin olisi täysin vierasta. Sellaisia minulle ovat itse asiassa kaikki maailman koulutusalat, lukuun ottamatta tietenkään kieliä ja yhteiskuntatieteitä, joita opiskelin yliopistossa.

Kouluttautuminen uudelle alalle ei tietenkään vaadi luontaisia lahjoja tai edes valtavaa kiinnostusta. Opiskeleminen ja työn tekeminenhän ovat pitkälti kiinni motivaatiosta, ja sitä voi ammentaa ulkoisista ja sisäisistä lähteistä, hyvistä ja huonoista. En usko, että itse voisin työskennellä alalla, joka ei mitenkään kiinnostaisi minua. Ei, vaikka siitä maksettaisi maltaita. Hetken kestäisin mitä tahansa, mutten pitkään.

Aloin miettiä vaihtoehtoista alaa taitojeni näkökulmasta. Kaikki erityistaitoni ovat tavalla tai toisella kytköksissä nykyiseen ammattiini, mutta olen saanut viime aikoina kehuja muistakin aiheista kuin kirjoituksista: ruoasta. En koe olevani mestarileipuri tai ihmeellinen ruoanlaittaja, mutta onhan minulla ideoita. Toteutus saattaa välillä ontua, mutta tiedän, millaista on erinomainen vegaaniruoka ja tiedän, minkälaiset makuparit luovat hurmaavan kokonaisuuden. Minun on vaikea nähdä itseäni kuitenkaan kokkina tai leipurina, mistä päästäänkin jälleen siihen, että jos alaa pitäisi vaihtaa, voisi se liittyä ruokaan, mutta luontainen taipumukseni olisi toteuttaa sitä niin kuin parhaiten osaan: ideoimalla ja markkinoimalla.

Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin toivoa, että raapustukseni lyövät leiville niin, ettei tarvitse itse työkseen tehdä sitä leipää.

Onko sinulla useita ammatteja? Miksi? Mihin ajattelit ryhtyä seuraavaksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aamuäreän herkkutuorepuuro

Olisi ihanaa olla sellainen aurinkoinen yksilö, joka aamulla herää vaivatta, suuntaa urheilemaan, juo sitruunavettä ja kiehauttaa sitten puuron ja tyylikkään smoothien itselleen. Paljon olen yrittänyt, mutta ei minusta sellaista tule. Yhden asian olen kuitenkin onnistunut oppimaan ja ottamaan tavaksi: herkullisen tuorepuuron valmistamisen jo edellisenä iltana.
DSC_0305Jaan siis tänään aamuni muuttaneen tuorepuuron reseptin, vaikka minä en edes tiedä, miksi liisterimäistä seosta kutsutaan tuorepuuroksi, sillä minusta oikea tuorepuuro on juuri sitä soosia, joka tulee kiehuvana kattilasta.

Vegaaninen tuorepuuro

1 annos

1 dl kaurahiutaleita | 1,5–2 dl kasvijuomaa | 0,5–1 dl vegejogurttia (esim. mustikka) riippuen nesteen halutusta määrästä | 2 rkl chiansiemeniä | 2 rkl pellavansiemenrouhetta | 1–2 rkl kookosmannaa | ripaus vaniljasokeria superherkkuversioon

Ei varmasti ole vaikea arvata, miten annos valmistetaan. Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, suljetaan rasiaan ja jätetään yöksi tekeytymään. Kookosmanna tosin kovettuu melko paljon jääkaapissa, joten sen voi lisätä vasta syödessä.

Jos puuroon lisää vaniljasokeria, tulee siitä vähän kuin karkkia. Näin kovaa herkkuhurjastelua ei tosin tietenkään kannata joka aamu harjottaa. En itse edes pidä makeista aamupaloista, mutta tuorepuuro käy hyvin sellaiseksi kakkosaamupalaksi, jonka hotkaisee parin työtunnin jälkeen.

Aamu on ihan pian täällä.

Syötkö puuron kylmänä vai vastakeitettynä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Havaintoja kulttuuripäivästä

Jos minun pitäisi kirjoittaa ja kuvittaa yksi teksti, joka vastaa mielikuvaani blogistani, olisi se juuri tämä juttu, vaikka oikeasti ensinnäkin viime viikonlopun kulttuuripäivä ei sujunut ihan niin kuin piti ja toisekseen luulen edelleen, että höpinöideni parasta antia on joku muu kuin kulttuurihienostelu.
DSC_0092 (3)DSC_0096 (4)DSC_0104 (3)DSC_0102 (3)DSC_0105 (2)Tositoimintaa enemmän nautin siitä, että voin etukäteen mehustella mielessäni kaikkea edessä häämöttävää mukavaa. Siksi minua ei yleensä harmita muutokset suunnitelmiin. Minähän olen vähän niin kuin elänyt ne jo. Vietin viime lauantaina todellista kulttuuripäivää, sillä olimme sopineet ystäväni kanssa lauantailounaasta Olympiakorttelin Muusassa ja sen jälkeen tarkoitus oli käydä Muumimuseossa – ensimmäisen kerran sitten vuosituhannen taitteen.

Lounas Muusassa oli ihana, rauhallinen ja viinillä aateloitu. Muusa ei petä koskaan. Ravintolan menu on siitä mainio, että se sisältää ruokalajeja niin vegaaneille, kasvissyöjille kuin sekasyöjille. Tästä syystä ravintola on takuuvarma valinta seurueelle, jonka ruokavalioista ei välttämättä ennakkoon ole tietoa. Minä söin tuliset kukkakaalisiivet ja lisukkeeksi leipää ja hummusta. Kukkakaalisiivet voi tilata joko vegaanisena tai maitotuotteita sisältävänä. Nyt täytyy tunnustaa, etten muista, sanoinko tarjoilijalle, että haluan annoksen vegaanisena, sillä pidin sitä itsestäänselvyytenä ja keskityin sähläämään annoskoon kanssa. No, vatsa ei hermostunut enkä minä kuollut, joten mitään kammottavaa ei tapahtunut, vaikka jälkikäteen harmittaa oma mahdollisesti tehty virhe.

Muusasta kipitimme Tampere-taloon muuttaneeseen Muumimuseoon. Melkein. Tampere-taloon vaelsi ihmisiä yhtä tiheänä ja suurena virtana kuin hattivatit valuvat alas Yksinäisiltä vuorilta. Neuvontapisteen vuoronumerojärjestelmä antoi asiointinumeron yli 300 asiakkaan päähän, joten tuli selväksi, että muumit saavat jäädä laaksoonsa oman onnensa nojaan. Näimmehän me sentään veikeän Muumipeikko-figuurin Tampere-talon kyljessä. Ei se ehkä arvokkaalta näytä, mutta uskon, että turistit innostuvat vekkulista seinäkoristeesta. Täpötäynnä oleva kongressikeskus vesitti siis kulttuuripäivämme, mikä ei loppujen lopuksi haitannut ollenkaan. Niin kuin yleensä – tai ainakin elämänhallintaoppaissa – odottamattomat vastoinkäymiset johtavat hyvään.

Me menimme ystäväni kanssa kahville. Sukat märkinä astuimme pikkuruiseen liiketilaan, jossa tuoksuivat vastajauhetut pavut. Ei haitannut se, että kahvilan vitriinissä oli lähinnä kuivuneita croissantteja. Me puhuimme ja puhuimme. Minusta kahvilakäynnitkin ovat kulttuuria. Sellaista arkikulttuuria, jonka haluan säilyttää elämässäni. Tiedättehän, pienet hetket merkitsevät enemmän kuin suuret karkelot.

Muistatko nauttia tarpeeksi tapahtumantäyteisinä päivinä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa