Mielikuvajuoma ja mielettömän kevyt olo

Pidän itseäni aika rationaalisena ihmisenä, mutta huomaan silti säännöllisesti hurahtavani kaikenlaisiin – todennäköisesti – tieteellisesti epäpäteviin konsteihin, kuten Detox-kuureihin. Jälleen kerran aamuni alkavat epämääräisellä ruskealla liejulla, ja viikon päästä pitäisi olla kevyt olo. Miten tässä kävi taas näin?
DSC_0740Päädyn kerta toisensa jälkeen Detox-kuuriin, sillä ajatus keventymisestä tuntuu kiehtovalta. Ei välttämättä niinkään painon näkökulmasta, vaan kehon puhdistumisen kannalta. Tuntuu tyydyttävältä kuvitella, kuinka keho puhdistuu päivä päivältä, vaikkei minkäänlaista tieteellistä näyttöä minulle olekaan tarjottu.

Ruohonjuuresta 20 eurolla ostamani seitsemän päivän Detox-kuurin teho perustuu latva-artisokkaan, koivun kuivauutteeseen, vihreään teehen ja fenkoliin. Seitsemänä aamuna 20 millilitran pikkuputeli sekoitetaan puoleen litraan vettä, ja ajatuksena on juoda seos heti herättyä, vaikka olen törmännyt myös sellaisiin kuureihin, jossa juomaa juodaan pitkin päivää. Ottaen huomion tieteellisesti suhteellisen hataran pohjan en usko, että juontitiheydellä on väliä.

Tällä hetkellä olen kuurin puolivälissä, ja olo alkaa tuntua kevyemmältä. En tiedä, voiko tästä kiittää koivua ja latva-artisokkaa vai ihan vain viikonlopun rillutteluvaikutusten katoamista, mutta joka tapauksessa tilanne on se, että aineenvaihdunta toimii ja pömpötys laskee laskemistaan. Kuurin aikana olen syönyt kevyesti ja säännöllisesti sekä kiinnittänyt erityishuomioita vitamiineihin ja hivenaineiden saamiseen.

Kaikenlaiset juomakuurit saavat usein huuhaahälytyskellot soimaan ja monesti aivan aiheesta, mutta olen silti turvautunut silloin tällöin kevennyskuureihin, koska luonnollisuudesta huolimatta en vain pysty ruoka-aineisiin pohjautuvaan Detox-kuuriin, jossa kalorit ovat järjettömän alhaiset. Kokeilin ruokavalioon pohjautuvaa Heart Beats Detoxia viime kesänä ja muutuin suorastaan hirviöksi. Huono olo jatkui päivästä toiseen ja päätä särki tauotta. Tulin siihen tulokseen, ettei kesälomaa kannata tuhlata nihkeilyyn, mutta samalla päätin, etten myöskään voi kokeilla Detox-rääkkiä työssä käydessäkään, sillä keskittymisestä ei tulisi mitään jaksamisen valuessa pohjamutiin.

Miksi jälleen kerran päädyin litkimään ruskeaa ja vähän kummallisen makuista juomaa? Niin kuin monessa muussakin tuotteessa on terveyshömpötyksissä kyse mielikuvista, jotka ostaja kuvittelee saavuttavansa seitsemän päivän kuurin jälkeen. En sentään ole niin naiivi, että kuvittelisin ihmejuoman keventävän tai edes puhdistavansa minut hetkessä. Suurin kiitos kohentuneesta olostani kuulunee säännölliselle syömiselle ja juodun vesimäärän kasvamiselle, sillä puolen litran Detox-juoman lisäksi juon kolmisen litraa vettä joka päivä.

Koska en tiedä, mihin teho perustuu eikä minulla ole minkäänlaista todistusaineistoa keventyneestä olostani, voi hyvin olla, että kyse on puhtaasti lumevaikutuksesta. Jos tuote ei vaaranna terveyttä, en pidä lumevaikutusta automaattisesti negatiivisena asiana. Jos keventynyt olo saa elämään terveellisemmin tai sysää tervetulleen ja terveen elämänmuutoksen käyntiin, on tuote ajanut asiansa, vaikkei se tieteellisesti ja fyysisesti olisi latva-artisokkauutteen tai fenkolipölyn ansiota.

Terveystuotteiden mainostaminen ei silti ole ongelmatonta, jos ajattelee asiaa vastuun näkökulmasta. Haluaisin ajatella, että ihminen on aina ensisijaisesti itse vastuussa itsestään, mutta totta on myös se, että kaikki eivät siihen pysty eivätkä yritykset voi suoraan sysätä vastuuta kuluttajalle. Suomessa onneksi pakkausmerkinnät ovat ensiluokkaisia ja niiden täytyy olla selkeästi näkyvillä. Uskoipa tuotteiden vaikutuksiin tai ei, turvallisinta olisi pysyä erossa kaikista teollisista tuotteista ja luottaa tervelliseen ja puhtaaseen ruokaan. Silti joskus on ihanaa ostaa itselleen hyvä olo.

Tunnen jo, kuinka latva-artisokka, fenkoli ja koivu-uute työskentelevät kehossani ja tekevät minusta puhtaan, jopa paremman ja sporttisen, ihmisen. Kannattiko tähän laittaa 20 euroa? En todellakaan tiedä.

Mitä mieltä olet muotikuureista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vappukokin vegaaniset pizzakierteet

Enpä muista, että olisin juhlinut vappua syöden terveellisesti. Minun mielestäni kupliva juoma yksinkertaisesti vaatii pikkusuolaista kaverikseen, vaikka jenkkakahvat eivät aivan samaa mieltä olekaan. Uusi juhlaruokasuosikkini on pizzakierteet, jotka syntyvät parhaimmillaan neljästä ainesosasta pienellä vaivalla.
DSC_0628

Vegaaniset pizzakierteet

Lehti- tai voitaikinaa (Huom! Useimmat ovat vegaanisia, mutta kannattaa tarkistaa tuoteseloste.) | 1 prk tomaattisosetta (esim. Pirkka Yrtit) | Turvotettua soijarouhetta | Paistettua sipulia | Vegaanista cheddaria (esim. Porlammin)

On ärsyttävää, etten kerro tarkkoja määriä, mutta uskon, että jokainen kokki pystyy arvioimaan, paljonko tarvitsee tomaattisosetta, soijarouhetta, sipulia ja cheddaria rullan täyttääkseen. Määräthän ovat sitä paitsi makuasioita. Soijarouheen voi turvottaa vesiliemessä pannulla ja paistaa lopuksi, mutta oivan oikaisun saa aikaiseksi, kun turvottaa soijarouheen erillisessä kulhossa kuumassa vedessä ja maustaa jauhelihamausteella. Näin säästyy aikaa ja tiskiä.

Tarkkana kannattaa olla ainoastaan siinä, ettei käytä täytettä liikaa, vaan levittää ne tasaiseksi kerrokseksi kaulitun levyn päälle. Toiseen reunaan kannattaa jättää tyhjää, jotta kierteet pysyvät kiinni ja rullaa on helpompi käsitellä.

Kauli siis voi- tai lehtitaikinalevyt yhteen suureksi levyksi. Itse tein kolme rullaa niin, että yksi rulla syntyi kahdesta yhteen ja ohueksi kaulitusta levystä. Kun levyt on kaulittu, täytä ne ripottelemalla päälle valittuja täytteitä tasainen kerros.

Pyörittele levy täyttämisen jälkeen pötköksi kääretortun tavoin. Leikkaa lopuksi tortusta muutaman sentin paksuisia paloja, ja asettele ne leivinpaperille avonainen reuna ylöspäin kuin valmiit makisushit. Paloja kannattaa litistää lastalla, jotta niistä tulee matalia kiekkoja.

Suosittelen nipistelemään palojen saumoja yhteen, etteivät ne avaudu. Pizzakierteet kannattaa voidella kaurakermalla kauniin paistopinnan saamiseksi.

Viimeinen vaihe: kuohuva auki, serpentiiniä kaulaan ja maha täyteen!

Suositko kuplajuoman kanssa enemmän suolaisia vai makeita herkkuja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vegaaninen makubrownie x2

Valmistin Viimeistä murua myöten -blogin ohjeella kahdenlaisia brownieita, joita elävöitin sekä appelsiinilla että mintulla, sillä tuhti ja täyteläinen suklaa maistuu helposti tunkkaiselta. 
DSC_0627

Vegaaniset appelsiini-suklaabrowniet

n. 25 kpl

200 g tummaa suklaata | 100 g kasvimargariinia | 2 dl sokeria | 2 dl kasvijuomaa | 0,25 dl appelsiinin mehua | 2,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta | 0,5 dl raastettua appelsiinin kuorta | 1,5 rkl kaakaojauhetta | 2 tl vaniljasokeria | 1 tl leivinjauhetta

Vegaaniset minttubrowniet

n. 25 kpl

200 g tummaa suklaata | 100 g kasvimargariinia | 2 dl sokeria | 2,5 dl kasvijuomaa | 2,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta | 1,5 rkl kaakaojauhetta | 2 tl vaniljasokeria | 1 tl leivinjauhetta | 3 tl piparminttuöljyä

Päätyipä aivan Fazerina-patukalta maistuviin appelsiini-suklaabrownieihin tai suklaan makua ihanasti raikastaviin minttubrownieihin, valmistetaan ne samalla tavalla.

Mittaa suklaata 150 grammaa kattilaan ja pilko pieniksi paloiksi loput 50 grammaa. Sulata 150 grammaa tumma suklaa joko vesihauteessa, mikrossa tai kapinoiden kattilassa miedolla lämmöllä. Sulata joukkoon margariini, ja sekoita hyvin.

Kaada seos erilliseen kulhoon, ja lisää sokeri mukaan. Sekoita myös kasvijuoma ja mahdollinen appelsiinin mehu ja appelsiinin raastettu kuori tai piparminttuöljy mukaan tässä vaiheessa.

Lisää sitten jauhot varovasti käännellen seokseen, ja sekoita sen joukkoon myös kaakaojauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää taikinaan lopuksi suklaapalat. Kannattaa pilkkoa ne oikeasti pieniksi, sillä liian suuret suklaapalat saattavat painua pohjaan ja sulaa sinne, jolloin lopputuloksena on inhottavan suuria suklaalänttejä, jotka vaikeuttavat brownieiden leikkaamista.

Paista brownieta leivinpaperilla vuoratussa vuoassa 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Parhaimmillaan browniet ovat seuraavana päivänä vietettyään yön jääkaapissa, jolloin koostumus on täydellisen jähmeä, mutta pehmeä, ja leikkaaminen sopiviksi neliöiksi on helppoa.

Mikä on sinun luottoleivontareseptisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kolmen ainesosan superkastike

Tahinipohjainen kastike sopii niin salaatteihin kuin suolaisiin ruokiin, ja sen makua ja paksuutta on helppo säädellä vähällä vaivalla. Salaatinkastikkeeksi ja dipiksi muuntuva soosi syntyy vain kolmesta ainesosasta.
DSC_0615

Tulinen tahinikastike

3 rkl tahinia | 2 rkl soijakastiketta | 2 rkl srirachaa | vettä halutun paksuuden mukaan

Oikeastaan koko reseptin voisi kirjoittaa ilman mittoja, mutta koska se on kuulemma ärsyttävää, arvioin käyttämäni ruokalusikalliset. Käytin siis kolme kukkurallista ruokalusikallista tahinia, lorautin perään soijakastiketta, maistelin suolaisuutta ja sitten puristin sekaan srirachaa sen verran, että kastike alkoi maistua kermaisen tuliselta. Lopuksi ohensin kastiketta vedellä, jotta se notkistui.

Pakkasin valmiin sekoituksen tiiviiseen muovirasiaan, mutta silti kastike oli melko jähmeää seuraavana päivänä. Kannattaa siis lorauttaa sekaan reippaasti vettä, sillä kastike kiinteytyy kylmään säilöttynä.

Vähentämällä tahinia ja lisäämällä vettä saa aikaiseksi dipin sijasta juoksevan salaattikastikkeen.

Ai, mikä tekee kastikkeesta superin? Ainakin helppous ja pehmeän tulinen maku.

Leffalippuarvontaan voi osallistua 15.4.2019 klo 21.00 saakka.

Mikä on sinun luottokastikkeesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Silkkinen ja supermaukas guacamole

Aidoista avokadoista tehty guacamole on ilmaston vihollinen, mutta aivan jumalainen levite paahdetun leivän päälle.
DSC_0490Avokadot eivät todella ole ekoteko eivätkä siten sovi kovin hyvin yhteen veganismin kanssa, mutta toisaalta melkoisen synninpäästön saa jo sillä, ettei syö lihaa. Olen aivan ihastunut itse surautettuun guacamoleen, vaikka järkevä herkuttelija tekisi kotimaisista kauden kasviksista mehevän levitteen. Hyvä asia vihreässä, taivaalliselta maistuvassa soseessa on se, että ainakin se pesee teolliset margariinit ja muut mömmöt mennen tullen.

Ensimmäinen askel täydellisen guacamolen valmistamiseen on tietenkin oikeanlaisten avokadojen löytäminen. Avokado ei ole halpa hedelmä, ja kaupassa täytyykin tehdä valinta, ostaako edullisen verkkopussin täynnä kypsymistä odottavia pieniä yksilöitä vai valitseeko erikseen ostettavia, suurempia ja kalliimpia syöntikypsiä vesseleitä. Valitsipa miten tahansa, ei koskaan voi olla varma, mitä saa, sillä harmillisen usein avokadot ovat ylikypsiä tai jopa pilaantuneita.

Guacamolereseptini salaisuus on se, että siitä ei saa jättää mitään ainesosaa pois. Ei, vaikka ei yhdestä niin välittäisi, sillä kokonaisuutena reseptin osat muodostavat täydellisen harmonian. Mitään mullistavaa listalla ei ole, mutta ainesosien määrät luovat niin herkullisen guacamolen, että suosittelen noudattamaan ohjetta orjallisesti.

Guacamole 

Kulhollinen

Kolme avokadoa | viisi miniluumutomaattia | puolikas punasipuli | 1 valkosipulinkynsi | mehu neljäsosasta tuoretta sitruunaa | 1 tl suolaa | 0,5 tl mustapippuria

Halkaise avokadot ja poista kivet. Viipaloi avokadot ja kaiva kuutiot irti nahasta. Halkaise ja pilko miniluumutomaatit, punasipuli ja valkosipuli. Aseta ainesosat kulhoon, mausta ja purista mukaan sitruunanmehu. Soseuta sauvasekoittimella ronskisti. Täysin sileää guacamolesta ei tarvitse tulla, vaan joukkoon voi jättää sattumia tai lisätä kokonaisia avokadokuutioita.

Itse tehty guacamole päihittää kirkkaasti kaupan tortillaosastojen guacamoleksi kutsutut vihreät tahnat, joissa pahimmillaan on alle kaksikymmentä prosenttia avokadoa.

Guacamole sopii niin leivän päälle levitteeksi kuin dipiksi naposteluun tai täydentämään suolaista ateriaa.

Ajatteletko ilmastoasioita herkutellessasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mihin päätyisit, jos olisi pakko vaihtaa ammattia?

Viime aikoina olen miettinyt, mitä tekisin, jos olisi pakko hypätä tuntemattomaan ja työskennellä ammatissa, joka ei mitenkään liity nykyiseen koulutukseeni ja työhöni. Olisin aika hukassa.
DSC_01777Joillekin tuntuu olevan pikkujuttu hypähdellä ammatista toiseen, vaikka moni toki tekee sen täysin pakosta – kun töitä ei löydy tai terveydentila sitä vaatii. Sitten on niitä, joilla on yhdessä kansiossa monta todistusta eri oppilaitoksista ja CV:ssä töitä laidasta laitaan. On minullakin pitkä CV täynnä monenlaisia töitä ja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää viestintä, jonka voi ymmärtää aika lavealla tavalla ansioluettelossani.

Jo sanana uudelleen kouluttautuminen saa henkeni salpautumaan. En minä osaa muuta kuin kirjoittaa, lukea, ottaa selvää, puhua ja suunnitella kaikkea viestintään liittyvää. Ei minulla ole minkäänlaista yllätystaitoa tai huikeaa tarinaa siitä, kuinka olisin ollut aluksi aivan eri alalla ja ymmärtänyt myöhemmin kutsumukseni. Harha-askeleet jäivät polultani pois, sillä tiesin – ehkä jopa liian varhain – jo alakoulussa, mitä haluan tehdä työkseni aikuisena.

Kävin läpi melkoisen ammatti-identiteettikriisin valmistuttuani ja ymmärtäessäni, että vaikka toimittajan työ on sitä, mitä haluan tehdä, ei sitä kuitenkaan tarvitse toteuttaa perinteisessä muodossa, vaan se voi olla osa työtä: viestintää. Aiemmin ajattelin niin tiiviisti sitä, että ihmisellä on vain yksi ammatti, että ajatus siitä, etten tekisikään aina ja ikuisesti journalismia, oli kauhistuttava. Nykyään haaveilen siitä, että saan tehdä kaikkea sitä, missä olen hyvä ja mistä haaveilen. Haluan kirjoittaa. Paljon. Monenlaisia sisältöjä kirjasta some-postauksiin.

En kuitenkaan vieläkään tiedä, mitä tekisin, jos en voisi tehdä sitä, mitä parhaiten osaan. Tuntuisi raskaalta hypätä alalle, josta ei tietäisi mitään ja jonka opiskeleminenkin olisi täysin vierasta. Sellaisia minulle ovat itse asiassa kaikki maailman koulutusalat, lukuun ottamatta tietenkään kieliä ja yhteiskuntatieteitä, joita opiskelin yliopistossa.

Kouluttautuminen uudelle alalle ei tietenkään vaadi luontaisia lahjoja tai edes valtavaa kiinnostusta. Opiskeleminen ja työn tekeminenhän ovat pitkälti kiinni motivaatiosta, ja sitä voi ammentaa ulkoisista ja sisäisistä lähteistä, hyvistä ja huonoista. En usko, että itse voisin työskennellä alalla, joka ei mitenkään kiinnostaisi minua. Ei, vaikka siitä maksettaisi maltaita. Hetken kestäisin mitä tahansa, mutten pitkään.

Aloin miettiä vaihtoehtoista alaa taitojeni näkökulmasta. Kaikki erityistaitoni ovat tavalla tai toisella kytköksissä nykyiseen ammattiini, mutta olen saanut viime aikoina kehuja muistakin aiheista kuin kirjoituksista: ruoasta. En koe olevani mestarileipuri tai ihmeellinen ruoanlaittaja, mutta onhan minulla ideoita. Toteutus saattaa välillä ontua, mutta tiedän, millaista on erinomainen vegaaniruoka ja tiedän, minkälaiset makuparit luovat hurmaavan kokonaisuuden. Minun on vaikea nähdä itseäni kuitenkaan kokkina tai leipurina, mistä päästäänkin jälleen siihen, että jos alaa pitäisi vaihtaa, voisi se liittyä ruokaan, mutta luontainen taipumukseni olisi toteuttaa sitä niin kuin parhaiten osaan: ideoimalla ja markkinoimalla.

Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin toivoa, että raapustukseni lyövät leiville niin, ettei tarvitse itse työkseen tehdä sitä leipää.

Onko sinulla useita ammatteja? Miksi? Mihin ajattelit ryhtyä seuraavaksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aamuäreän herkkutuorepuuro

Olisi ihanaa olla sellainen aurinkoinen yksilö, joka aamulla herää vaivatta, suuntaa urheilemaan, juo sitruunavettä ja kiehauttaa sitten puuron ja tyylikkään smoothien itselleen. Paljon olen yrittänyt, mutta ei minusta sellaista tule. Yhden asian olen kuitenkin onnistunut oppimaan ja ottamaan tavaksi: herkullisen tuorepuuron valmistamisen jo edellisenä iltana.
DSC_0305Jaan siis tänään aamuni muuttaneen tuorepuuron reseptin, vaikka minä en edes tiedä, miksi liisterimäistä seosta kutsutaan tuorepuuroksi, sillä minusta oikea tuorepuuro on juuri sitä soosia, joka tulee kiehuvana kattilasta.

Vegaaninen tuorepuuro

1 annos

1 dl kaurahiutaleita | 1,5–2 dl kasvijuomaa | 0,5–1 dl vegejogurttia (esim. mustikka) riippuen nesteen halutusta määrästä | 2 rkl chiansiemeniä | 2 rkl pellavansiemenrouhetta | 1–2 rkl kookosmannaa | ripaus vaniljasokeria superherkkuversioon

Ei varmasti ole vaikea arvata, miten annos valmistetaan. Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, suljetaan rasiaan ja jätetään yöksi tekeytymään. Kookosmanna tosin kovettuu melko paljon jääkaapissa, joten sen voi lisätä vasta syödessä.

Jos puuroon lisää vaniljasokeria, tulee siitä vähän kuin karkkia. Näin kovaa herkkuhurjastelua ei tosin tietenkään kannata joka aamu harjottaa. En itse edes pidä makeista aamupaloista, mutta tuorepuuro käy hyvin sellaiseksi kakkosaamupalaksi, jonka hotkaisee parin työtunnin jälkeen.

Aamu on ihan pian täällä.

Syötkö puuron kylmänä vai vastakeitettynä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Havaintoja kulttuuripäivästä

Jos minun pitäisi kirjoittaa ja kuvittaa yksi teksti, joka vastaa mielikuvaani blogistani, olisi se juuri tämä juttu, vaikka oikeasti ensinnäkin viime viikonlopun kulttuuripäivä ei sujunut ihan niin kuin piti ja toisekseen luulen edelleen, että höpinöideni parasta antia on joku muu kuin kulttuurihienostelu.
DSC_0092 (3)DSC_0096 (4)DSC_0104 (3)DSC_0102 (3)DSC_0105 (2)Tositoimintaa enemmän nautin siitä, että voin etukäteen mehustella mielessäni kaikkea edessä häämöttävää mukavaa. Siksi minua ei yleensä harmita muutokset suunnitelmiin. Minähän olen vähän niin kuin elänyt ne jo. Vietin viime lauantaina todellista kulttuuripäivää, sillä olimme sopineet ystäväni kanssa lauantailounaasta Olympiakorttelin Muusassa ja sen jälkeen tarkoitus oli käydä Muumimuseossa – ensimmäisen kerran sitten vuosituhannen taitteen.

Lounas Muusassa oli ihana, rauhallinen ja viinillä aateloitu. Muusa ei petä koskaan. Ravintolan menu on siitä mainio, että se sisältää ruokalajeja niin vegaaneille, kasvissyöjille kuin sekasyöjille. Tästä syystä ravintola on takuuvarma valinta seurueelle, jonka ruokavalioista ei välttämättä ennakkoon ole tietoa. Minä söin tuliset kukkakaalisiivet ja lisukkeeksi leipää ja hummusta. Kukkakaalisiivet voi tilata joko vegaanisena tai maitotuotteita sisältävänä. Nyt täytyy tunnustaa, etten muista, sanoinko tarjoilijalle, että haluan annoksen vegaanisena, sillä pidin sitä itsestäänselvyytenä ja keskityin sähläämään annoskoon kanssa. No, vatsa ei hermostunut enkä minä kuollut, joten mitään kammottavaa ei tapahtunut, vaikka jälkikäteen harmittaa oma mahdollisesti tehty virhe.

Muusasta kipitimme Tampere-taloon muuttaneeseen Muumimuseoon. Melkein. Tampere-taloon vaelsi ihmisiä yhtä tiheänä ja suurena virtana kuin hattivatit valuvat alas Yksinäisiltä vuorilta. Neuvontapisteen vuoronumerojärjestelmä antoi asiointinumeron yli 300 asiakkaan päähän, joten tuli selväksi, että muumit saavat jäädä laaksoonsa oman onnensa nojaan. Näimmehän me sentään veikeän Muumipeikko-figuurin Tampere-talon kyljessä. Ei se ehkä arvokkaalta näytä, mutta uskon, että turistit innostuvat vekkulista seinäkoristeesta. Täpötäynnä oleva kongressikeskus vesitti siis kulttuuripäivämme, mikä ei loppujen lopuksi haitannut ollenkaan. Niin kuin yleensä – tai ainakin elämänhallintaoppaissa – odottamattomat vastoinkäymiset johtavat hyvään.

Me menimme ystäväni kanssa kahville. Sukat märkinä astuimme pikkuruiseen liiketilaan, jossa tuoksuivat vastajauhetut pavut. Ei haitannut se, että kahvilan vitriinissä oli lähinnä kuivuneita croissantteja. Me puhuimme ja puhuimme. Minusta kahvilakäynnitkin ovat kulttuuria. Sellaista arkikulttuuria, jonka haluan säilyttää elämässäni. Tiedättehän, pienet hetket merkitsevät enemmän kuin suuret karkelot.

Muistatko nauttia tarpeeksi tapahtumantäyteisinä päivinä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yllätysallergia aikuisena – pikkuruinen maailmanloppu

Kun on aina saanut päättää, mitä syö tai jättää syömättä, tuntuu yllättävän pahalta kuulla, ettei päivän menu olekaan enää omissa käsissä. Eikä tule välttämättä enää koskaan olemaan. Yhtenä lauantaina minusta nimittäin tuli allerginen. Jollekin. Vielä en tiedä, mille.
dsc_0040Lauantain vastaisena yönä kyynärpääni alkoi kutista vimmatusti. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut miettiä asiaa sen enempää. Aamulla heräsin rapsutellen silmääni, ja huomasin, että se on turvonnut. Luulin ruopineeni sitä liikaa yön aikana, ja vedin peiton päältäni noustakseni peilaamaan kasvojani. Ja tässä vaiheessa täytyy kuvitella sellainen elokuvista tuttu huuto joka yltyy sellaiseksi, että se kantaa koko naapuruston ja maapallon, kunnes hukkuu avaruuteen. Pois vedetty peitto paljasti, että jalkani ja käteni olivat täynnä suuria pilkkuja.

Kävin läpi mielessäni kaikki uutisissa olleet kansainväliset virukset ja jopa Tampereen katolisesta kirkosta bongatun tuhkarokon. Asummehan katolisen kirkon lähellä, joten tuhkarokkohan olisi voinut hypätä kadun yli kotiini. Uskaltauduin terveyskirjastoon, ja totesin, että kyseessä voi olla allerginen reaktio. Antihistamiini auttoi ja laski turvotuksen silmässä ja loivensi pilkkuja. Jostakin syystä minusta tuntui, ettei mikään ollut vielä ohi. Olin oikeassa, sillä lauantaiaamun episodi oli vasta alkua.

Menin lenkille ja kotiin palattuani huomasin, että jalkateräni ovat niin turvonneet, että sisällä oli helpompi kävellä varpailla. Pyykkikoriin heitetyt lenkkivaatteet paljastivat vaaleat sääreni, jotka olivat täyttyneet jättimäisillä punaisilla laikuilla. Muistutin väritykseltäni punaista lehmää. Seuraavana aamuna käteni turposivat niin, että nahkaa kiristi, käsivarteni värjäytyivät punaiksi ja toinenkin silmä turposi. Hakeuduin lääkäriin, ja sain vähän lisää antihistamiineja sekä epäilyn nokkosihottumasta. Kutina ja turpoaminen jatkuivat, joten kävin vielä uudelleen lääkärissä, jossa vihdoin todettiin, että saamani allerginen reaktio johtuu yliherkistymisestä jollekin ruoka-aineelle.

Mutta minähän en ole koskaan ollut allerginen millekään! Enkä suostuisi olemaan nytkään, mutta eihän yliherkkyyksiä voi valita. Tajusin, kuinka onnekkas olenkaan ollut, että olen voinut aina syödä, mitä huvittaa. Olen asettanut itse itselleni rajoitteita, esimerkiksi vegaanisen ruokavalion. Olen saanut valita, mitä jätän pois ja miksi.

Tuli myös vähän lapsellinen olo, sillä kun minulta kiellettiin kohtauksen seurauksena pähkinät, teki vielä enemmän mieli niitä: maapähkinävoisalaatinkastiketta, cashewtuorejuustoa ja hasselpähkinäsuklaata. Tuntui epäreilulta, että minulta kielletään jotakin. Minähän olen aikuinen, ja voin itse päättää, mitä syön. Voisin toki edelleen syödä, mitä huvittaa, mutta lopputulos olisi lääkärin mukaan vielä suurempi helvetti kuin viikonvaihteen allergiaepisodi.

Minä joudun nyt pakon edessä välttämään kananmunaa, banaania, mantelia ja pähkinöitä. Vielä ei tiedetä, mikä minua vaivaa, ja lopullinen syy selviää kesällä. Kananmuna ei toki kuulu vegaaniseen ruokavalioon, mutta muuten joudun olemaan tarkka tuoteselosteiden ja annoskuvausten suhteen. Allergiat täytyy aina ottaa vakavasti, ja myös ulkopuolisten täytyy suhtautua niihin vakavasti. Onkin ollut surullista nähdä, miten ystäväni vakavia allergioita on vähätelty esimerkiksi ravintoloissa. Ainesosakyttääminen tuntuu hankalalta ja kuormittavalta. Ennen riitti se, että taiteili itselleen menusta jotakin vegaanista, mutta nyt on henkensä uhalla oltava tarkkana. Se tekee olosta aika voimattoman, sillä tuntuu, ettei elämä ole omissa käsissä, jos mielii syödä ulkona.

Jos olen ihan rehellinen, aivan ensimmäiseksi ajattelin, kuinka mahtavaa on se, että mahdollinen pähkinäallergia pitää minut väkisin erossa makeista herkuista, sillä kaikissa rakastamissani herkuissa on pähkinää. Hetken päästä minut  valtasi kuitenkin suru. Miten kurjaa on se, että loppuelämäni on tuoteselosteiden tiiraamista?

Eikö kuulosta tyhmältä? Se, että mielessäni pyörivät ainoastaan herkut ja tieto siitä, että täytyy olla valppaana, on oikeasti aika naurettavaa. Loppujen lopuksi täytyy olla iloinen siitä, että on ylipäätään hengissä, vaikka aivan Pietarin puheille en ehtinytkään. Olen myös kiitollinen Suomen tarkasta elintarvikelainsäädännöstä ja siitä, että kaupat ovat pullollaan vaihtoehtoja.

Tänään ei enää kutita, punota tai sureta. On itse asiassa aika jännittävää alkaa elää ruokaelämää, jonka ehdot eivät enää olekaan minun sanelemani.

Koetko, että allergiat vaikeuttavat elämääsi? Otetaanko ne edelleen liian kevyesti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ketuiks meni! Epäonnistumisia, osa 294

Ne eivät ole vain keksejä. Ne ovat keksejä, joista ei koskaan tullutkaan minttusuklaakeksejä. Ne ovat koko ihmiselämän epäonnistumisen symboli. Eivät siksi, että ne olisivat täysin penkin alle mennyt suoritus, vaan erinomainen muistutus siitä, miksi on joskus ihan hyvä alittaa rima.
DSC_0196Kusta. Kämmätä. Mokata. Munata. Feilata. Tunaroida. Tyriä. Töpeksiä. Sählätä ja möhlätä. Yhtä kaikki, vihaan sitä silti: epäonnistumista. Mutta tällä viikolla olen jo onnistunut epäonnistumaan ainakin kahdesti. Ensiksi viimeisen päälle hiomani keksiresepti ei onnistunutkaan, ja sitä ennen olin tietysti ehtinyt katkaista vahingossa kuvaan tarkoitetun piparminttutangon. (Ripustaako joku muuten niitä oikeasti kuuseen? Ei ainakaan noita vihreänsävyisiä, sillä ne ovat lähimarketissa jo alennuslaarissa.)

Tarkoitukseni oli leipoa ihania, tummanpuhuvia ja sopivan kosteita keksejä, jotka minttuaromi aateloisi. Tulikin tavallisen vaaleita keksejä, jotka eivät edes maistu mintulta. Niitä tavallisia keksejä, jotka vastikään sain onnistumaan, kun olin niidenkin kohdalla kerran epäonnistunut. En siis tiedä, miten kekseistä saa tummia. Yhden konstin tosin osaan, sillä sitä olen kokeillut jo aiemmin. Kun ottaa leipomukset uunista ja antaa pellin livetä käsistä, syöksyvät leipomukset uunin pohjalle ja palavat. Silloin niistä tulee tummia. Kaupan päälle saa leivonnaiselta tuoksuvan uunin pitkäksi toviksi kärähtäneen hajun lisäksi.

Vaikka inhoan epäonnistumista, eivät jauhopeukalovastoinkäymiset totisesti ole niitä suurimpia elämässä. On silti turhauttavaa yrittää ja epäonnistua, olipa kyse pienestä tai isosta asiasta. Siksi olenkin joutunut ihan oikeasti opettelemaan epäonnistumista ja pettymysten kohtaamista, ja siitä tämä tämänviikkoinen keksiepisodi oli hyvä muistutus, vaikka tärkeimmät opit saa muualta kuin uunipelliltä.

Keksipettymys palautti kuitenkin mieleen monta epäonnistumista. Läheltä liipanneita töitä, penkin alle menneitä suorituksia ja asioita, joita ei oppinutkaan kerrasta. Sellaisia ovat koulupolulla neulominen ja miinuslasku allekkain. Neulomista en koskaan oppinut, miinuslasku alkoi toki sujua, kun tarpeeksi hakkasi päätä seinään. Sain loppujen lopuksi neulomisesta yläasteella vapautuksen, koska kaikki muu sujui niin hyvin. Turha töhrätä silmukoiden kanssa, kun lopputuloksena ei ole kuin itkua ja harmia.

Sanotaan, että mokailu tekee hyvää. Hyödyn huomannee vasta myöhemmin, ja siihen asti ei auta muu kuin hyväksyä mitättömältä maistuvat keksit, toiseksi tuleminen, perseelleen menneet silmukat ja pöhköt laskutoimitukset. Ei niitä kukaan nimittäin muistele. Paitsi tällaiset älyttömät perfektionistit itse vielä vuosien jälkeen, mutta se onkin jo ihan oma ongelmansa ja tarinansa.

Milloin viimeksi sinä mokasit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa