Eläköitynyt ruokasaarnaaja – rahasta ja rankaisemisesta

Ystäväni kysyi minulta taannoin, kasvattaisinko lapseni vegaaneiksi. En kokonaan enkä jaksa enää paasata aiheesta muillekaan. Ruoan ja rahan suhteesta sen sijaan puhun mielelläni.
DSC_0061.JPGHävettää. Ne kaikki ruokajutut, joita ehdin kirjoittaa. Ylimielinen asenne ja vikojen etsiminen. Rankaiseminen. Einesvihaaja-tunnisteen alle kirjoitetut jutut kirvoittivat enemmän kommentteja kuin mitkään muut blogitekstini ja niihin sain myös ensimmäiset niin sanotut vihakommenttini veen haistatuksesta piilokettuiluun. Muutamat alapäätermit eivät saaneet minua pois tolaltani, vaan olisin voinut jopa asiakaspalveluhengessä kysellä paremmin kommentoijan tuntemuksia, mutta päätin jättää väliin. En halunnut enää olla edistämässä halventavaa ruokapuhetta leipätekstissä tai kommenttikentässä.

Eineksiä maistelen edelleen, ja viimeksi eilen napostelimme työporukalla kumiselta maistuvia markettifalafelejä, joita olen tietysti ehtinyt parjata blogissani. Mielipiteeni on siis ollut aito eikä ole muuttunut mihinkään, mutta olisihan tekstin voinut jättää julkaisematta. Sehän on vain julkisuutta tuotteelle, jota en halua tukea. Eivät kaikki kuitenkaan ole olleet ihan niin kamalia kuin olen antanut ymmärtää.

Tämä blogi ei ole enää vegaanisen ruoan soihdunkantaja, vaikka edelleen syön vegaanisesti ja julkaisen silloin tällöin reseptejä lifestyle-hengessä. Sitä paitsi on hauskaa, että oikeasti varmasti puolet kokkailuistani epäonnistuu. Ainakin leivonnaisista. Tai no, niistä ei taida onnistua kuin kolmasosa.

Toivoisin silti kovasti, että ihmiset ajattelisivat ruokailutottumuksiaan, hyvinvointiaan ja ilmastoa. En ole oman elämäni hannapartanen – kaikkea muuta. Uskon tasapainoon ja siihen, että elämä on liian lyhyt nyörien ja vatsalaukun kiristelyyn, kunhan muistaa kohtuuden ja pitää järjen päässä. Silti on kurjaa, jos kaupassa ei edes yritetä tehdä kollektiivisesti parempia valintoja, ja edelleen pannuttaa se, että tehotuotettua broileria saa halvemmalla kuin monia vihanneksia.

Järkevä ruokapuhe keskittyy tietoon, ei tuomitsemiseen. Kannustamiseen, ei kaakattamiseen. Koska lähes kaikkien elämää määrittää lompakon sisältö, täytyisi katse ohjata myös rahaan. Ei välttämättä siihen, miten voi elää mahdollisimman edullisesti, vaan miten voi elää ekologisesti kestävästi, mutta nautiskellen ja kukkaroa kunnioittaen.

Kaikilla on valinnanvapaus, myös lapsilla, joihin viittasin tekstin alussa. Jos olisi katras kasvatettavana, saisivat he kotona vegaanista ruokaa, mutta se, mitä he mättäisivät kodin ulkopuolella, voisi olla mitä tahansa, kunhan ymmärtäisivät järkevien valintojen merkityksen.

Oma reseptini tasapainoiseen elämään on toistaiseksi ollut yhdistelmä edullisia papupurkkeja ja ehdottoman sallittuja take away -lounaita. Siinä on nyörien kiristämistä ja nautiskelua tarpeeksi!

Millaista ruokapuheen pitäisi mielestäsi olla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Perinteinen makaronilaatikko ilman munaa ja maitoa

Vannoin jo keskittäväni ruokajutut kokonaan Instagramiin, mutta minun on pakko päästä jakamaan kehittelemäni perinteisen makaronilaatikon veganisoitu versio. Sopii niin evääksi töihin kuin lapsiperheiden päivällispöytään: ei maistu kummoiselta, mutta uppoaa kaikille.
vegancasseroleVälillä tuntuu siltä, että vaalea pasta on jonkinlainen synti. Sitä kuitenkin ohjeistan käyttämään tässä ohjeessa, sillä soijarouheessa on muutenkin vähän puinen maku. Vaaleat makaronit tuovat vuokaan pehmeyttä ja perinteisen kotiruoan tunnun. Sellaisen alakoulufiiliksen.

Reseptissä mainitut psyllium ja ravintohiiva eivät ole rakettitiedettä, vaikka kokemattomalle vegekokkaajalle ne saattavat siltä kuulostaa. Nykyään kumpaakin saa jo keskikokoisesta lähikaupasta. Ravintohiiva on suolaista makua tuova, erinomainen B12-vitamiinin lähde, kun taas gluteenittomasta leivonnasta tutun psylliumin tehtävä on sitoa munaton ja maidoton neste. Psylliumin ansiosta pinnasta tulee jopa juustoinen, vaikka juustoa makaronilaatikko ei ole nähnytkään.

Kaikista edullisin ja vaivattomin proteiinin lähde on soijarouhe, mutta veikkaan, että Härkis ja nyhtökaura sopisivat aivan yhtä hyvin reseptiin. Ne tosin vaativat koostumus- ja makusyistä allensa esipaiston, toisin kuin soijarouhe.

Perinteinen makaronilaatikko munattomana ja maidottomana

4–6 annosta

300 g vaaleaa makaronia | 3 dl tummaa soijarouhetta | 3 dl kuumaa vettä | 1 rkl jauhelihamaustetta (esim. Santa Maria)

Munaton ja maidoton munamaito

1 l kaurajuomaa | 4 rkl ravintohiivahiutaleita (myös nimellä oluthiivahiutaleet) | 4 rkl psylliumkuitujauhetta (esim. Risenta) | 2 tl suolaa | 2 tl valkosipulijauhetta | 2 tl sipulijauhetta | 1–2 rkl tomaattipyreetä | 2 tl omenaviinietikkaa |1 rkl öljyä

1. Keitä makaronit kypsiksi. Mittaa samalla soijarouhe erilliseen kulhoon, sekoita joukkoon mausteet ja kaada päälle kuumaa vettä. Se voi olla joko pastan keitinvettä tai hanasta otettua mahdollisimman kuumaa vettä. Anna turvota pehmeäksi. Jauhelihamausteista suosin Santa Marian pussukkaa.

2. Mittaa toiseen kulhoon kaurajuoma ja sekoita joukkoon ravintohiiva, psyllium, suola, valkosipulijauhe, sipulijauhe, tomaattipyre, omenaviinietikka ja öljy. Anna turvota noin 15 minuuttia.

Etikan pitäisi kuohkeuttaa kasvijuomaseosta, eikä se maistu laatikossa lainkaan. Siitä minulla ei ole vedenpitäviä todisteita, onko etikasta oikeasti hyötyä. Öljyä sekoitan joukkoon siksi, etten voitele vuokaa lainkaan, vaan öljy munattomassa maidossa varmistaa, että valmis laatikko irtoaa vuoasta.

3. Yhdistä makaronit, soijarouhe ja munaton maito paistonkestävässä uunivuoassa, ja paista uunin tehosta riippuen keskitasolla 175–200 asteessa, kunnes neste on imeytynyt kunnolla ja pinta on kullanruskea.

Kiinnostavatko ruokajutut enää yhtään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mielikuvajuoma ja mielettömän kevyt olo

Pidän itseäni aika rationaalisena ihmisenä, mutta huomaan silti säännöllisesti hurahtavani kaikenlaisiin – todennäköisesti – tieteellisesti epäpäteviin konsteihin, kuten Detox-kuureihin. Jälleen kerran aamuni alkavat epämääräisellä ruskealla liejulla, ja viikon päästä pitäisi olla kevyt olo. Miten tässä kävi taas näin?
DSC_0740Päädyn kerta toisensa jälkeen Detox-kuuriin, sillä ajatus keventymisestä tuntuu kiehtovalta. Ei välttämättä niinkään painon näkökulmasta, vaan kehon puhdistumisen kannalta. Tuntuu tyydyttävältä kuvitella, kuinka keho puhdistuu päivä päivältä, vaikkei minkäänlaista tieteellistä näyttöä minulle olekaan tarjottu.

Ruohonjuuresta 20 eurolla ostamani seitsemän päivän Detox-kuurin teho perustuu latva-artisokkaan, koivun kuivauutteeseen, vihreään teehen ja fenkoliin. Seitsemänä aamuna 20 millilitran pikkuputeli sekoitetaan puoleen litraan vettä, ja ajatuksena on juoda seos heti herättyä, vaikka olen törmännyt myös sellaisiin kuureihin, jossa juomaa juodaan pitkin päivää. Ottaen huomion tieteellisesti suhteellisen hataran pohjan en usko, että juontitiheydellä on väliä.

Tällä hetkellä olen kuurin puolivälissä, ja olo alkaa tuntua kevyemmältä. En tiedä, voiko tästä kiittää koivua ja latva-artisokkaa vai ihan vain viikonlopun rillutteluvaikutusten katoamista, mutta joka tapauksessa tilanne on se, että aineenvaihdunta toimii ja pömpötys laskee laskemistaan. Kuurin aikana olen syönyt kevyesti ja säännöllisesti sekä kiinnittänyt erityishuomioita vitamiineihin ja hivenaineiden saamiseen.

Kaikenlaiset juomakuurit saavat usein huuhaahälytyskellot soimaan ja monesti aivan aiheesta, mutta olen silti turvautunut silloin tällöin kevennyskuureihin, koska luonnollisuudesta huolimatta en vain pysty ruoka-aineisiin pohjautuvaan Detox-kuuriin, jossa kalorit ovat järjettömän alhaiset. Kokeilin ruokavalioon pohjautuvaa Heart Beats Detoxia viime kesänä ja muutuin suorastaan hirviöksi. Huono olo jatkui päivästä toiseen ja päätä särki tauotta. Tulin siihen tulokseen, ettei kesälomaa kannata tuhlata nihkeilyyn, mutta samalla päätin, etten myöskään voi kokeilla Detox-rääkkiä työssä käydessäkään, sillä keskittymisestä ei tulisi mitään jaksamisen valuessa pohjamutiin.

Miksi jälleen kerran päädyin litkimään ruskeaa ja vähän kummallisen makuista juomaa? Niin kuin monessa muussakin tuotteessa on terveyshömpötyksissä kyse mielikuvista, jotka ostaja kuvittelee saavuttavansa seitsemän päivän kuurin jälkeen. En sentään ole niin naiivi, että kuvittelisin ihmejuoman keventävän tai edes puhdistavansa minut hetkessä. Suurin kiitos kohentuneesta olostani kuulunee säännölliselle syömiselle ja juodun vesimäärän kasvamiselle, sillä puolen litran Detox-juoman lisäksi juon kolmisen litraa vettä joka päivä.

Koska en tiedä, mihin teho perustuu eikä minulla ole minkäänlaista todistusaineistoa keventyneestä olostani, voi hyvin olla, että kyse on puhtaasti lumevaikutuksesta. Jos tuote ei vaaranna terveyttä, en pidä lumevaikutusta automaattisesti negatiivisena asiana. Jos keventynyt olo saa elämään terveellisemmin tai sysää tervetulleen ja terveen elämänmuutoksen käyntiin, on tuote ajanut asiansa, vaikkei se tieteellisesti ja fyysisesti olisi latva-artisokkauutteen tai fenkolipölyn ansiota.

Terveystuotteiden mainostaminen ei silti ole ongelmatonta, jos ajattelee asiaa vastuun näkökulmasta. Haluaisin ajatella, että ihminen on aina ensisijaisesti itse vastuussa itsestään, mutta totta on myös se, että kaikki eivät siihen pysty eivätkä yritykset voi suoraan sysätä vastuuta kuluttajalle. Suomessa onneksi pakkausmerkinnät ovat ensiluokkaisia ja niiden täytyy olla selkeästi näkyvillä. Uskoipa tuotteiden vaikutuksiin tai ei, turvallisinta olisi pysyä erossa kaikista teollisista tuotteista ja luottaa tervelliseen ja puhtaaseen ruokaan. Silti joskus on ihanaa ostaa itselleen hyvä olo.

Tunnen jo, kuinka latva-artisokka, fenkoli ja koivu-uute työskentelevät kehossani ja tekevät minusta puhtaan, jopa paremman ja sporttisen, ihmisen. Kannattiko tähän laittaa 20 euroa? En todellakaan tiedä.

Mitä mieltä olet muotikuureista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vappukokin vegaaniset pizzakierteet

Enpä muista, että olisin juhlinut vappua syöden terveellisesti. Minun mielestäni kupliva juoma yksinkertaisesti vaatii pikkusuolaista kaverikseen, vaikka jenkkakahvat eivät aivan samaa mieltä olekaan. Uusi juhlaruokasuosikkini on pizzakierteet, jotka syntyvät parhaimmillaan neljästä ainesosasta pienellä vaivalla.
DSC_0628

Vegaaniset pizzakierteet

Lehti- tai voitaikinaa (Huom! Useimmat ovat vegaanisia, mutta kannattaa tarkistaa tuoteseloste.) | 1 prk tomaattisosetta (esim. Pirkka Yrtit) | Turvotettua soijarouhetta | Paistettua sipulia | Vegaanista cheddaria (esim. Porlammin)

On ärsyttävää, etten kerro tarkkoja määriä, mutta uskon, että jokainen kokki pystyy arvioimaan, paljonko tarvitsee tomaattisosetta, soijarouhetta, sipulia ja cheddaria rullan täyttääkseen. Määräthän ovat sitä paitsi makuasioita. Soijarouheen voi turvottaa vesiliemessä pannulla ja paistaa lopuksi, mutta oivan oikaisun saa aikaiseksi, kun turvottaa soijarouheen erillisessä kulhossa kuumassa vedessä ja maustaa jauhelihamausteella. Näin säästyy aikaa ja tiskiä.

Tarkkana kannattaa olla ainoastaan siinä, ettei käytä täytettä liikaa, vaan levittää ne tasaiseksi kerrokseksi kaulitun levyn päälle. Toiseen reunaan kannattaa jättää tyhjää, jotta kierteet pysyvät kiinni ja rullaa on helpompi käsitellä.

Kauli siis voi- tai lehtitaikinalevyt yhteen suureksi levyksi. Itse tein kolme rullaa niin, että yksi rulla syntyi kahdesta yhteen ja ohueksi kaulitusta levystä. Kun levyt on kaulittu, täytä ne ripottelemalla päälle valittuja täytteitä tasainen kerros.

Pyörittele levy täyttämisen jälkeen pötköksi kääretortun tavoin. Leikkaa lopuksi tortusta muutaman sentin paksuisia paloja, ja asettele ne leivinpaperille avonainen reuna ylöspäin kuin valmiit makisushit. Paloja kannattaa litistää lastalla, jotta niistä tulee matalia kiekkoja.

Suosittelen nipistelemään palojen saumoja yhteen, etteivät ne avaudu. Pizzakierteet kannattaa voidella kaurakermalla kauniin paistopinnan saamiseksi.

Viimeinen vaihe: kuohuva auki, serpentiiniä kaulaan ja maha täyteen!

Suositko kuplajuoman kanssa enemmän suolaisia vai makeita herkkuja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vegaaninen makubrownie x2

Valmistin Viimeistä murua myöten -blogin ohjeella kahdenlaisia brownieita, joita elävöitin sekä appelsiinilla että mintulla, sillä tuhti ja täyteläinen suklaa maistuu helposti tunkkaiselta. 
DSC_0627

Vegaaniset appelsiini-suklaabrowniet

n. 25 kpl

200 g tummaa suklaata | 100 g kasvimargariinia | 2 dl sokeria | 2 dl kasvijuomaa | 0,25 dl appelsiinin mehua | 2,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta | 0,5 dl raastettua appelsiinin kuorta | 1,5 rkl kaakaojauhetta | 2 tl vaniljasokeria | 1 tl leivinjauhetta

Vegaaniset minttubrowniet

n. 25 kpl

200 g tummaa suklaata | 100 g kasvimargariinia | 2 dl sokeria | 2,5 dl kasvijuomaa | 2,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta | 1,5 rkl kaakaojauhetta | 2 tl vaniljasokeria | 1 tl leivinjauhetta | 3 tl piparminttuöljyä

Päätyipä aivan Fazerina-patukalta maistuviin appelsiini-suklaabrownieihin tai suklaan makua ihanasti raikastaviin minttubrownieihin, valmistetaan ne samalla tavalla.

Mittaa suklaata 150 grammaa kattilaan ja pilko pieniksi paloiksi loput 50 grammaa. Sulata 150 grammaa tumma suklaa joko vesihauteessa, mikrossa tai kapinoiden kattilassa miedolla lämmöllä. Sulata joukkoon margariini, ja sekoita hyvin.

Kaada seos erilliseen kulhoon, ja lisää sokeri mukaan. Sekoita myös kasvijuoma ja mahdollinen appelsiinin mehu ja appelsiinin raastettu kuori tai piparminttuöljy mukaan tässä vaiheessa.

Lisää sitten jauhot varovasti käännellen seokseen, ja sekoita sen joukkoon myös kaakaojauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää taikinaan lopuksi suklaapalat. Kannattaa pilkkoa ne oikeasti pieniksi, sillä liian suuret suklaapalat saattavat painua pohjaan ja sulaa sinne, jolloin lopputuloksena on inhottavan suuria suklaalänttejä, jotka vaikeuttavat brownieiden leikkaamista.

Paista brownieta leivinpaperilla vuoratussa vuoassa 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Parhaimmillaan browniet ovat seuraavana päivänä vietettyään yön jääkaapissa, jolloin koostumus on täydellisen jähmeä, mutta pehmeä, ja leikkaaminen sopiviksi neliöiksi on helppoa.

Mikä on sinun luottoleivontareseptisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kolmen ainesosan superkastike

Tahinipohjainen kastike sopii niin salaatteihin kuin suolaisiin ruokiin, ja sen makua ja paksuutta on helppo säädellä vähällä vaivalla. Salaatinkastikkeeksi ja dipiksi muuntuva soosi syntyy vain kolmesta ainesosasta.
DSC_0615

Tulinen tahinikastike

3 rkl tahinia | 2 rkl soijakastiketta | 2 rkl srirachaa | vettä halutun paksuuden mukaan

Oikeastaan koko reseptin voisi kirjoittaa ilman mittoja, mutta koska se on kuulemma ärsyttävää, arvioin käyttämäni ruokalusikalliset. Käytin siis kolme kukkurallista ruokalusikallista tahinia, lorautin perään soijakastiketta, maistelin suolaisuutta ja sitten puristin sekaan srirachaa sen verran, että kastike alkoi maistua kermaisen tuliselta. Lopuksi ohensin kastiketta vedellä, jotta se notkistui.

Pakkasin valmiin sekoituksen tiiviiseen muovirasiaan, mutta silti kastike oli melko jähmeää seuraavana päivänä. Kannattaa siis lorauttaa sekaan reippaasti vettä, sillä kastike kiinteytyy kylmään säilöttynä.

Vähentämällä tahinia ja lisäämällä vettä saa aikaiseksi dipin sijasta juoksevan salaattikastikkeen.

Ai, mikä tekee kastikkeesta superin? Ainakin helppous ja pehmeän tulinen maku.

Leffalippuarvontaan voi osallistua 15.4.2019 klo 21.00 saakka.

Mikä on sinun luottokastikkeesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Silkkinen ja supermaukas guacamole

Aidoista avokadoista tehty guacamole on ilmaston vihollinen, mutta aivan jumalainen levite paahdetun leivän päälle.
DSC_0490Avokadot eivät todella ole ekoteko eivätkä siten sovi kovin hyvin yhteen veganismin kanssa, mutta toisaalta melkoisen synninpäästön saa jo sillä, ettei syö lihaa. Olen aivan ihastunut itse surautettuun guacamoleen, vaikka järkevä herkuttelija tekisi kotimaisista kauden kasviksista mehevän levitteen. Hyvä asia vihreässä, taivaalliselta maistuvassa soseessa on se, että ainakin se pesee teolliset margariinit ja muut mömmöt mennen tullen.

Ensimmäinen askel täydellisen guacamolen valmistamiseen on tietenkin oikeanlaisten avokadojen löytäminen. Avokado ei ole halpa hedelmä, ja kaupassa täytyykin tehdä valinta, ostaako edullisen verkkopussin täynnä kypsymistä odottavia pieniä yksilöitä vai valitseeko erikseen ostettavia, suurempia ja kalliimpia syöntikypsiä vesseleitä. Valitsipa miten tahansa, ei koskaan voi olla varma, mitä saa, sillä harmillisen usein avokadot ovat ylikypsiä tai jopa pilaantuneita.

Guacamolereseptini salaisuus on se, että siitä ei saa jättää mitään ainesosaa pois. Ei, vaikka ei yhdestä niin välittäisi, sillä kokonaisuutena reseptin osat muodostavat täydellisen harmonian. Mitään mullistavaa listalla ei ole, mutta ainesosien määrät luovat niin herkullisen guacamolen, että suosittelen noudattamaan ohjetta orjallisesti.

Guacamole 

Kulhollinen

Kolme avokadoa | viisi miniluumutomaattia | puolikas punasipuli | 1 valkosipulinkynsi | mehu neljäsosasta tuoretta sitruunaa | 1 tl suolaa | 0,5 tl mustapippuria

Halkaise avokadot ja poista kivet. Viipaloi avokadot ja kaiva kuutiot irti nahasta. Halkaise ja pilko miniluumutomaatit, punasipuli ja valkosipuli. Aseta ainesosat kulhoon, mausta ja purista mukaan sitruunanmehu. Soseuta sauvasekoittimella ronskisti. Täysin sileää guacamolesta ei tarvitse tulla, vaan joukkoon voi jättää sattumia tai lisätä kokonaisia avokadokuutioita.

Itse tehty guacamole päihittää kirkkaasti kaupan tortillaosastojen guacamoleksi kutsutut vihreät tahnat, joissa pahimmillaan on alle kaksikymmentä prosenttia avokadoa.

Guacamole sopii niin leivän päälle levitteeksi kuin dipiksi naposteluun tai täydentämään suolaista ateriaa.

Ajatteletko ilmastoasioita herkutellessasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mihin päätyisit, jos olisi pakko vaihtaa ammattia?

Viime aikoina olen miettinyt, mitä tekisin, jos olisi pakko hypätä tuntemattomaan ja työskennellä ammatissa, joka ei mitenkään liity nykyiseen koulutukseeni ja työhöni. Olisin aika hukassa.
DSC_01777Joillekin tuntuu olevan pikkujuttu hypähdellä ammatista toiseen, vaikka moni toki tekee sen täysin pakosta – kun töitä ei löydy tai terveydentila sitä vaatii. Sitten on niitä, joilla on yhdessä kansiossa monta todistusta eri oppilaitoksista ja CV:ssä töitä laidasta laitaan. On minullakin pitkä CV täynnä monenlaisia töitä ja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää viestintä, jonka voi ymmärtää aika lavealla tavalla ansioluettelossani.

Jo sanana uudelleen kouluttautuminen saa henkeni salpautumaan. En minä osaa muuta kuin kirjoittaa, lukea, ottaa selvää, puhua ja suunnitella kaikkea viestintään liittyvää. Ei minulla ole minkäänlaista yllätystaitoa tai huikeaa tarinaa siitä, kuinka olisin ollut aluksi aivan eri alalla ja ymmärtänyt myöhemmin kutsumukseni. Harha-askeleet jäivät polultani pois, sillä tiesin – ehkä jopa liian varhain – jo alakoulussa, mitä haluan tehdä työkseni aikuisena.

Kävin läpi melkoisen ammatti-identiteettikriisin valmistuttuani ja ymmärtäessäni, että vaikka toimittajan työ on sitä, mitä haluan tehdä, ei sitä kuitenkaan tarvitse toteuttaa perinteisessä muodossa, vaan se voi olla osa työtä: viestintää. Aiemmin ajattelin niin tiiviisti sitä, että ihmisellä on vain yksi ammatti, että ajatus siitä, etten tekisikään aina ja ikuisesti journalismia, oli kauhistuttava. Nykyään haaveilen siitä, että saan tehdä kaikkea sitä, missä olen hyvä ja mistä haaveilen. Haluan kirjoittaa. Paljon. Monenlaisia sisältöjä kirjasta some-postauksiin.

En kuitenkaan vieläkään tiedä, mitä tekisin, jos en voisi tehdä sitä, mitä parhaiten osaan. Tuntuisi raskaalta hypätä alalle, josta ei tietäisi mitään ja jonka opiskeleminenkin olisi täysin vierasta. Sellaisia minulle ovat itse asiassa kaikki maailman koulutusalat, lukuun ottamatta tietenkään kieliä ja yhteiskuntatieteitä, joita opiskelin yliopistossa.

Kouluttautuminen uudelle alalle ei tietenkään vaadi luontaisia lahjoja tai edes valtavaa kiinnostusta. Opiskeleminen ja työn tekeminenhän ovat pitkälti kiinni motivaatiosta, ja sitä voi ammentaa ulkoisista ja sisäisistä lähteistä, hyvistä ja huonoista. En usko, että itse voisin työskennellä alalla, joka ei mitenkään kiinnostaisi minua. Ei, vaikka siitä maksettaisi maltaita. Hetken kestäisin mitä tahansa, mutten pitkään.

Aloin miettiä vaihtoehtoista alaa taitojeni näkökulmasta. Kaikki erityistaitoni ovat tavalla tai toisella kytköksissä nykyiseen ammattiini, mutta olen saanut viime aikoina kehuja muistakin aiheista kuin kirjoituksista: ruoasta. En koe olevani mestarileipuri tai ihmeellinen ruoanlaittaja, mutta onhan minulla ideoita. Toteutus saattaa välillä ontua, mutta tiedän, millaista on erinomainen vegaaniruoka ja tiedän, minkälaiset makuparit luovat hurmaavan kokonaisuuden. Minun on vaikea nähdä itseäni kuitenkaan kokkina tai leipurina, mistä päästäänkin jälleen siihen, että jos alaa pitäisi vaihtaa, voisi se liittyä ruokaan, mutta luontainen taipumukseni olisi toteuttaa sitä niin kuin parhaiten osaan: ideoimalla ja markkinoimalla.

Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin toivoa, että raapustukseni lyövät leiville niin, ettei tarvitse itse työkseen tehdä sitä leipää.

Onko sinulla useita ammatteja? Miksi? Mihin ajattelit ryhtyä seuraavaksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aamuäreän herkkutuorepuuro

Olisi ihanaa olla sellainen aurinkoinen yksilö, joka aamulla herää vaivatta, suuntaa urheilemaan, juo sitruunavettä ja kiehauttaa sitten puuron ja tyylikkään smoothien itselleen. Paljon olen yrittänyt, mutta ei minusta sellaista tule. Yhden asian olen kuitenkin onnistunut oppimaan ja ottamaan tavaksi: herkullisen tuorepuuron valmistamisen jo edellisenä iltana.
DSC_0305Jaan siis tänään aamuni muuttaneen tuorepuuron reseptin, vaikka minä en edes tiedä, miksi liisterimäistä seosta kutsutaan tuorepuuroksi, sillä minusta oikea tuorepuuro on juuri sitä soosia, joka tulee kiehuvana kattilasta.

Vegaaninen tuorepuuro

1 annos

1 dl kaurahiutaleita | 1,5–2 dl kasvijuomaa | 0,5–1 dl vegejogurttia (esim. mustikka) riippuen nesteen halutusta määrästä | 2 rkl chiansiemeniä | 2 rkl pellavansiemenrouhetta | 1–2 rkl kookosmannaa | ripaus vaniljasokeria superherkkuversioon

Ei varmasti ole vaikea arvata, miten annos valmistetaan. Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, suljetaan rasiaan ja jätetään yöksi tekeytymään. Kookosmanna tosin kovettuu melko paljon jääkaapissa, joten sen voi lisätä vasta syödessä.

Jos puuroon lisää vaniljasokeria, tulee siitä vähän kuin karkkia. Näin kovaa herkkuhurjastelua ei tosin tietenkään kannata joka aamu harjottaa. En itse edes pidä makeista aamupaloista, mutta tuorepuuro käy hyvin sellaiseksi kakkosaamupalaksi, jonka hotkaisee parin työtunnin jälkeen.

Aamu on ihan pian täällä.

Syötkö puuron kylmänä vai vastakeitettynä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Havaintoja kulttuuripäivästä

Jos minun pitäisi kirjoittaa ja kuvittaa yksi teksti, joka vastaa mielikuvaani blogistani, olisi se juuri tämä juttu, vaikka oikeasti ensinnäkin viime viikonlopun kulttuuripäivä ei sujunut ihan niin kuin piti ja toisekseen luulen edelleen, että höpinöideni parasta antia on joku muu kuin kulttuurihienostelu.
DSC_0092 (3)DSC_0096 (4)DSC_0104 (3)DSC_0102 (3)DSC_0105 (2)Tositoimintaa enemmän nautin siitä, että voin etukäteen mehustella mielessäni kaikkea edessä häämöttävää mukavaa. Siksi minua ei yleensä harmita muutokset suunnitelmiin. Minähän olen vähän niin kuin elänyt ne jo. Vietin viime lauantaina todellista kulttuuripäivää, sillä olimme sopineet ystäväni kanssa lauantailounaasta Olympiakorttelin Muusassa ja sen jälkeen tarkoitus oli käydä Muumimuseossa – ensimmäisen kerran sitten vuosituhannen taitteen.

Lounas Muusassa oli ihana, rauhallinen ja viinillä aateloitu. Muusa ei petä koskaan. Ravintolan menu on siitä mainio, että se sisältää ruokalajeja niin vegaaneille, kasvissyöjille kuin sekasyöjille. Tästä syystä ravintola on takuuvarma valinta seurueelle, jonka ruokavalioista ei välttämättä ennakkoon ole tietoa. Minä söin tuliset kukkakaalisiivet ja lisukkeeksi leipää ja hummusta. Kukkakaalisiivet voi tilata joko vegaanisena tai maitotuotteita sisältävänä. Nyt täytyy tunnustaa, etten muista, sanoinko tarjoilijalle, että haluan annoksen vegaanisena, sillä pidin sitä itsestäänselvyytenä ja keskityin sähläämään annoskoon kanssa. No, vatsa ei hermostunut enkä minä kuollut, joten mitään kammottavaa ei tapahtunut, vaikka jälkikäteen harmittaa oma mahdollisesti tehty virhe.

Muusasta kipitimme Tampere-taloon muuttaneeseen Muumimuseoon. Melkein. Tampere-taloon vaelsi ihmisiä yhtä tiheänä ja suurena virtana kuin hattivatit valuvat alas Yksinäisiltä vuorilta. Neuvontapisteen vuoronumerojärjestelmä antoi asiointinumeron yli 300 asiakkaan päähän, joten tuli selväksi, että muumit saavat jäädä laaksoonsa oman onnensa nojaan. Näimmehän me sentään veikeän Muumipeikko-figuurin Tampere-talon kyljessä. Ei se ehkä arvokkaalta näytä, mutta uskon, että turistit innostuvat vekkulista seinäkoristeesta. Täpötäynnä oleva kongressikeskus vesitti siis kulttuuripäivämme, mikä ei loppujen lopuksi haitannut ollenkaan. Niin kuin yleensä – tai ainakin elämänhallintaoppaissa – odottamattomat vastoinkäymiset johtavat hyvään.

Me menimme ystäväni kanssa kahville. Sukat märkinä astuimme pikkuruiseen liiketilaan, jossa tuoksuivat vastajauhetut pavut. Ei haitannut se, että kahvilan vitriinissä oli lähinnä kuivuneita croissantteja. Me puhuimme ja puhuimme. Minusta kahvilakäynnitkin ovat kulttuuria. Sellaista arkikulttuuria, jonka haluan säilyttää elämässäni. Tiedättehän, pienet hetket merkitsevät enemmän kuin suuret karkelot.

Muistatko nauttia tarpeeksi tapahtumantäyteisinä päivinä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa