Lihaton lokakuu teki minusta minut

Oikeasti elämäni muutti jatkokampanja Lihaton tammikuu, mutta tapahtuihan se melko pian lokakuun jälkeen. Pidän tästä tarinasta niin paljon, että kerron sen nyt uudelleen käynnissä olevan Lihattoman lokakuun kunniaksi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAHämärän muistikuvani perusteella tiedän ajatelleeni vielä vuonna 2011, että Lihaton lokakuu on käsittämätön kampanja. Kahdesta syystä. Ensinnäkin ihmetytti, miksi kaikkeen pitää olla jokin kampanja, ja toiseksi: miksi ihmeessä pitäisi olla syömättä lihaa? Näin ajattelin täynnä intoa hyvin edenneestä – terveyden nimissä toteutetusta – laihdutusprojektista, jonka toteutin lähinnä lihalla ja salaatilla.

Ei tullut kuitenkaan mieleen, voisiko jokin olla pielessä, sillä minulle ei oikein maistunut muu kuin tietynlainen naudanjauheliha, riisi ja salaatti sekä leivät. Käytännössä ennen terveysprojektia olin kouluajan ruokailuissa nauttinut vain riisiä ja salaattia. Ei siis ihme, että jouduin lopulta flunssakierteeseen, jossa olin ihan oikeasti viikon välein kipeänä. En ollut edes harkinnut kasvisruokavalioon siirtymistä, vaikka läheinen ystäväni oli kasvissyöjä. Lopulta hänen kannustuksellaan luovuin kokonaan lihasta, eikä se ollut edes suuri menetys. Ei ole ollut ikävä vähärasvaista naudanlihaa, joka sekin maistui vain tietyllä tavalla pilkottuna. Myös kehon hyvinvointi alkoi kiinnostaa enemmän, ja kasvisruokavaliolla oli helppo pitää hyvää oloa yllä.

Alussa söin lähinnä riisiä ja salaattia Hälsans köketin pakastetuotteiden kera. Hampurilaiset vaihtuivat soijarouhemunakkaaseen, ja petolliset yönälät taltutin tölkkipavuilla ja nuudeleilla. Profiloituminen kasvissyöjäksi kuitenkin kesti. Olin pitkään vain se, joka on alkanut ’hömpötellä’. En mikään oikea kasvissyöjä, vaikka koin itseni sellaiseksi. Söin satunnaisesti lihaa ja lipsuin monta kertaa hakemaan töiden jälkeen euron purilaisen pikkunälkään. Kaikki aikanaan; hairahdukset loppuivat vähitellen.

Suuri käänne ruokamaailmassani tapahtui nykyisessä kodissani, jossa en tosin vielä silloin tiennyt jonakin päivänä asuvani. Sunnuntai oli taittunut iltaan, kun nenäni eteen tuotiin lähinepalilaisesta linssi-tomaattikastiketta ja riisiä. Tuntuu hölmöltä sanoa, mutten ollut edes ajatellut, että tällaistakin ruokaa on olemassa. Äärinirsona lihansyöjänä etniset keittiöt ja suurin osa muistakin ravintoloista oli karsiutunut pois ruokakulttuuristani, sillä niissä ei ollut mitään, mitä olisin voinut syödä. Tuoreelle kasvissyöjälle aukesi aivan uusi maailma. Sellainen, johon kuuluvat ihanat linssiruoat, kuten tänään nautittu linssi-tomaattimuhennos. Jep, se sama, joka muutti ulkonasyömiskulttuurini.

Nykyään olen löytänyt tasapainon ruokavaliooni. Voisin sanoa olevani oman elämäni osa-aikavegaani. Tämä varmasti risoo monia, mutten halua luvata mitään, mitä en voi pitää. Mitä järkeä on luvata olevansa vegaani, jos huomenna käykin niin, että kehoon livahtaa maitotuotteita tai hunajaa? Minulle riittää se, että teen parhaani. Käytän kauramaitoa, olen luopunut lähes täysin kaikista maitotuotteista satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta ja käytän suomalaista luomuhunajaa, jos välttämättä tarvitsee. En koskaan käyttäisi liivatetta, mutten myöskään saa kohtausta, jos sitä on jossakin tuotteessa. Ihminen on altis houkutuksille.

Olen edelleen sitä mieltä, että aikuisen ihmisen pitää pystyä tekemään päätöksiä ihan oman ajattelun jalostumisen perusteella, mutta kieltämättä kampanjat toimivat hyvinä herättäjinä ja keskustelunavauksina. Ilman Lihatonta lokakuuta istuisin vieläkin keskipäivän lounaalla jauhelihakönttipihvin, köyhän riisin ja vielä köykäisemmän salaatin äärellä. Lihaton lokakuu ei kuitenkaan ole kaikille loppuelämän projekti, eikä tarvitsekaan. Kuukausikin on jo pikkuisen pienempi hiilijalanjälki planeetalle.

Näin sanoo ihminen, joka matkustaa kerran vuodessa maailman toiselle puolelle. Ristiriitaista, tiedetään. Jos yrittää tehdä parhaita mahdollisia valintoja itseään ja kehoaan kuunnellen ja ympäristöä kunnioittaen, ei voi olla ihan väärällä tiellä. Enkä sitä paitsi usko ehdottomuuteen. Sitä mieltä tosin olen, että jokainen aikuinen ihminen pystyy halutessaan olemaan syömättä lihaa kuukauden. Jos vain jaksaa innostua kokeilemaan.

Veganismiani ovat edistäneet inspiraatioruokakanavat, joista etsin jatkuvasti uusia sisältöjä lautaselleni. Alla parhaat vinkkini!

Vegaanikanavia Youtubessa

Cheap Lazy Vegan
Kanava lunastaa täysin nimensä lupaukset. Kanadalaisen Cheap Lazy Veganin Rosan reseptit ovat oikeasti helppoja – myös niille, jotka eivät ole vegaaniruokaa kummemmin kokkailleet. Kanavalla on  ripaus korealaista keittiötä ylläpitäjän sukutaustan vuoksi, mutta ennen kaikkea reseptit keskittyvät helppoon arjen perusruokaan. Seuraavaksi kokeilen vegaanista quichea, joka muuten valmistuu muutamasta ainesosasta nopeasti. Tietenkin.

The Viet Vegan
Vietnamilaiseen keittiöön ihastuneelle ja helppoa aasialaistyylistä ruokaa kaipaavalle kanadalais-vietnamilaisen The Viet Veganin Lisan reseptit toimivat, mutta uskon, että niistä saavat irti myös edistyneemmät kokit. Ehdoton hyve on se, että reseptit ovat nimenomaan vietnamilaisia, sillä tuntuu siltä, että yleensä reseptit keskittyvät lähinnä Kiinaan tai Koreaan. Vaihtelua!

PS Olen vegaani
Käsittääkseni PS Olen vegaani on ensimmäinen suomalainen vegaaniruokakanava, joka keskittyy pelkästään ruokaan ja resepteihin. Kanava tarjoaa myös hyvin vinkkejä uutuustuotteisiin, sillä Minni ja Paju raportoivat säännöllisesti vegetuotteista ja kokkaavat niistä myös helppoja ja inspiroivia ruokia. Kokeile esimerkiksi mannapuuron kanssa paahdettua kvinoaa!

Minkälaisia ajatuksia Lihaton lokakuu -kampanja herättää? Oletko osallistunut tai harkitsetko osallistuvasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vaivaako kebabkaipuu? Vegemin seitankebab täyttää tyhjiön

Rehellisesti sanottuna kebabia ei ole ollut ikävä kertaakaan kasvissyöntiaikoina. Kebabtaipaleeni alkoi muutenkin melko myöhään, kunnes päättyi kokonaan elämäni muuttaneeseen päätökseen ryhtyä kasvissyöjäksi ja ikävään faktaan: kebabravintolan antimet eivät palvele kasvissyöjää. Mättöaikoja tai kebabin mukavaa suutuntumaa kaipaaville kaupan tuoretiskiltä voi löytyä yllättävä apu kebukaipuuseen. 
DSC_0019DSC_0023DSC_0034DSC_0037Pirkanmaalaisen Vegemin seitankebabia saa nimittäin tällä hetkellä ainakin K-Supermarket Kuninkaankulmasta. Jos herkuttelee, kannattaa se tehdä lähituottamista kunnioittaen. Ylöjärvellä toimiva Vegem valmistaa puhtaista raaka-aineista ilman lisäaineita seitankebabia. Lokakuun alussa Kuninkaankulmassa Vegemin seitankebab maksoi 14,95e/kg. Käytännössä siis noin kuudella eurolla saa todella ison rasian seitankebabia. Tästä riitti taloudessani tuotetta neljään reiluun annokseen ja pieneen salanaposteluun.

Vehnägluteenista ja mausteista tehtävän seitanin rakenne sopii hyvin imitoimaan kebabia. Kuten kuvista huomaa, ulkonäkö todella muistuttaa kebabia. Tuntuma ei kuitenkaan ole liian lihaisa, eikä toisaalta maku ole myöskään liian vehnäinen. Seitan toimii kotioloissa hyvin, kun sen paistaa pannulla rapeaksi ja yhdistää perinteiseen grilliruokaan. Minä testasin seitankebabia ranskalaisten kanssa, mutta sanoisin, että seitan toimii paremmin lounaspatongin välissä tai vegekebabrullassa – joka tapauksessa leipään yhdistettynä, jolloin aavistuksen siirappinen maku pehmenee.

Leivän lisäksi suosittelen seitania nautittavan runsaan salaatin ja hyvien kastikkeiden kera. En perusta valmiskastikkeista, joten tein itse helpon tomaattisen kastikkeen, jonka tulisuutta voi säädellä kätevästi.

Tulinen kebabkastike

Paseerattua tomaattia (esim. Mutti) | chili-valkosipulitahnaa | ripaus suolaa | ripaus pippuria | tuoreyrttiä, kuten korianteria tai timjamia

Purkitettua chilitahnaa tai -kastiketta saa kauppojen maustekastikehyllyiltä. Koostumus on paksu ja usein maku on monelle hyvin tulinen. Siksi chilikastiketta ei tarvitsekaan kuin oman maun mukaan ruokalusikallisesta muutamaan. Kaada paseerattu tomaatti kattilaan, lisää chilitahna ja kiehauta. Lisää mausteet, ja sekoita. Jäähdytä ennen tarjoilua. Niukalla lorauksella soijakastiketta voisi myös saada mielenkiintoisen makuvivahteen kastikkeeseen, mutta tätä en itse testannut.

Valmistamani vebab ranskalaisilla oli hauska aikamatka vuosiin, jolloin söin satunnaisesti kebabia. Seitankebab sopii lihaserkkunsa tavoin paremmin kuitenkin yön pikkutunneille ravitsemaan väsynyttä juhlijaa kuin rauhalliselle kotilounaalle.

Joko olet maistanut seitankebabia? Entä ihan vain seitania?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

The Founder punnitsee katsojan sydämen

Harvoin törmää elokuvaan, joka mittaa näin hyvin katsojan moraalia ja arvoja. John Lee Hancockin ohjaama The Founder (2016) sulattaa ansiokkaasti tositarinan ja elokuvadraaman yhteen. McDonald’s on tuhansissa kaupungeissa elettyä arkea, mutta alussa oli vain veljesten tönö autiolla tontilla. Ja yksi innokas myyntimies.
founder-cms-stillKuva: The Founder -elokuva / The Weinstein Company

Tuntuu siltä kuin McDonald’s olisi ollut olemassa aina. Aikamme ihmisille onkin ollut. Suomessakin jo useille sukupolville. Joskus se oli luksuskokemus keskellä arkea, nyt vähän paikoilleen jämähtänyt pikaruokaketju, jos minulta kysytään. Järjettömällä tahdilla levinneet kultaiset kaaret eivät kuitenkaan ole olleet täällä ikuisesti. The Founder kertoo siitä, mistä kaikki alkoi.

San Bernardino vuonna 1940. Pahvi- ja muoviaterimet, tarkasti mietitty tehdasmainen keittiö, tilausluukku ja itsepalvelu olivat harvinaisuuksia. Sellaisia harvinaisuuksia, jotka tiettävästi vain Richard (Nick Offerman) ja Maurice (John Carrol Lynch) McDonald olivat saaneet toimimaan. Maata pitkin kierteli turhakkeita kaupitellut myyntimies Ray Kroc (Michael Keaton), joka ihastui veljesten ideaan saatuaan yksityisen ravintolaesittelyn osin sattumalta. Seuraavan vuosikymmenen alussa Kroc teki Dickiksi ja Maciksi kutsuttujen veljesten kanssa ensimmäisen sopimuksen, josta alkoi valtataistelu. Elokuva tarkastelee Krocin ja McDonaldien toveruuden muuttumista vienon innostuneesta ja uudesta liikekumppanuudesta myllytykseksi, jonka lopputulos tänä päivänä on yli 30 000 ravintolaa yli 120 maassa. Perustajaksi on merkitty Raymond A. Kroc.

McDonald’sin historian voi lukea netistä, mutta The Founder on kiinnostava visualisointi siitä. Historian kertaus ei kuitenkaan ole elokuvan pääanti, vaan se, mitä raha ja valta tekevät ihmiselle. Lisäksi elokuva näyttää taidokkaasti sen, kuka valtaa tarvitsee ja miten sitä voi saada. Elämäänsä voi olla tyytyväinen yhdessä kioskissa, tai sitten saattaa olla täysin tyytymätön menestysbisnekseen. Riittämättömyys on suhteellinen tunne.

The Founder kuvaa elokuvan vastakkainasettelun neutraalisti, joskin syystä veljekset näyttävät reppanoilta. Silti ote on toteava: näinhän se meni. Katsojan kontolle jää päättää, mitä pitää tärkeämpänä ja mikä vastaa omia ihanteita. Menestyä voi monella tasolla. Toteava tyylilaji saa elokuvan näyttämään dokumentin ja draaman sekoitukselta, vaikka kyseessä onkin vain tositarinaan perustuva elokuva, joka tosin noudattaa kuuliaisesti alkuperäistarinaa.

McDonald’sin perustamistarinan lisäksi The Founder on kauniisti visualisoitu ajankuva 1950-luvusta ja ennen kaikkea yhteiskunnan ja liike-elämän kehityksen peili. Mikään yritys ei ole ollut syntyessään korporaatio, vaan useimmat ovat ponnistaneet nakkikioskeista ja autotalleista. Sitä, onko kehitys ollut toivottavaa vai huolestuttavaa, täytyy jokaisen pohtia itse.

The Founder ei anna valmista vastausta elokuvan arvopohdintaan, vaan jättää sen katsojalle. Sydän kyllä kertoo elokuvan lopuksi vastauksen. Kuka oikeasti on The Founder?

Jos olet nähnyt The Founderin, kumman joukoissa seisot: Krocin vai McDonaldin veljesten? Miten olisi kannattanut toimia? Kommenteissa oma näkymykseni asiasta.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Pikatestissä Tampereelle saapunut McVegan

Vegaanin elämä on helpottunut jo huomattavasti yleistuotevalikoiman laajennuttua, mutta konstailematon vegaanipurilainen on puuttunut. Pikaruokaketju McDonald’s kokeilee Tampereella täysin kasvipohjaisen McVegan-hampurilaisen myyntiä 4.10.–21.11.2017.
DSC_0008DSC_0004DSC_0010En ole käynyt vuosiin McDonald’sissa. Syynä ei ole ollut hinku vankkumattoman puhtaaseen elämään tai korporaatioboikotti, vaan yksinkertaisesti se, ettei tuttavallisemmin Mäkkärissä ole ollut mitään, mitä haluaisin syödä. Kyse ei ole siitä, etten olisi voinut ennen lokakuun alkua nauttia ketjun tuotteita; en vain ole pitänyt niistä. Kukapa pitäisi kasvispurilaisesta, jonka sisällä on perunamuusia ja porkkanasosetta muistuttava rasvakasa. Sama ongelma koskee yleensä muitakin pikaburgeripihvejä, ja siksi muuan kilpaileva turkulaisketjukin on taakse jäänyttä elämää osaltani.

Ottaen huomioon McDonald’sin levittymisen koko maapallolle on huvittavaa, että vegaanihampurilainen lanseerataan vasta nyt. Ja vielä oudompaa on se, että se tapahtuu Tampereella. Pikaruokajätin tarttuminen vegaaniversioon tosin kertoo todella siitä, että ajat ovat muuttuneet, eivät enää vain muuttumassa. Kaiken ei tarvitse olla lihasta tehtyä, ei edes klassikkoketjun tuotteiden. Tarkemmin ajateltuna Tampere on myös hyvä vaihtoehto vegaanikokeilulle: maailman mittakaavassa täysin korvessa sijaitseva paikka, joka kuitenkin Suomen tasolla on eloisa suurkaupunki ja kauppapaikka ja jolla on vilkas vegaanikulttuuri.

Perjantaisena aamupäivänä jono ulottuu Mäkkärissä ravintolan puoliväliin. Turhauttaa, mutta ruuhka haihtuu pikaruokalalle ominaiseen tapaan nopeasti. Olisi pitänyt muistaa perjantain roskaruokalounastajat. Koska edellisestä visiitistäni on vuosia aikaa, on päässyt myös unohtumaan kirkas valaistus, ainainen ruuhka, tilanpuute, likaiset pöydät ja itsepalvelu. Kun pöydän jonottamisen jälkeen löytää, täytyy vielä roudata ketsupit pöytään, odottaa purilaista ja noutaa se itse kuittia vastaan. Ja sitten syömään!

Mutta ruokailuni ei alakaan vielä kaiken aherruksen jälkeen. Rapistelen McVeganin pois paperikuoresta. Mikäs se siellä tervehtiikään! Kellertävä juustonsiivu. Kiukuttaa, mutta suuntaan ravintolan sivuille vielä varmistamaan, ettei hampurilaiseen kuulu vegaanijuustoa. Omasta virheestä olisi turha valittaa. Ei kuulu juustoa McVeganiin, niin kuin olin ymmärtänyt toisin kuin hampurilaiskokki. Vaihto oikeaan tuotteeseen sujuu onneksi nopeasti.

McVegan sisältää sämpylän lisäksi soijapihvin, McFeast-kastiketta, salaattia, suolakurkun ja tomaattia. Jos saisin valita, hampparin välissä olisi aina tofua, mutta ymmärrän, ettei se toimi pikaruokaketjussa. Soijapihvi on paras mahdollinen valinta, sillä se on edullinen, kiinteä ja sopivan jämäkkä rakenteeltaan. Perunamuusimaiset pihvit eivät sovi burgereihin. McVeganin ehdoton ansio on myös se, ettei siinä ole juustoa. Vegaanijuusto nostaisi hampurilaisen hintaa, ja hyvän purilaisen voi tehdä myös ilman juustoa. McVegan ei maistu lainkaan lihaisalle, mutta näyttää siltä, mikä todennäköisesti saattoi aiheuttaa myös juustoepisodin. Erityisesti allergikkojen takia on tärkeää, että ravintola on tarkkana ainesosien kanssa, sillä vegaanivalinta ei ole hupikannanotto, kiukuttelua tai turhaa narinaa.

Olen edelleen sitä mieltä, että parhaat burgerit saa ravintoloista paistetulla tofulla, mutta McDonald’s ei olekaan tähtiluokiteltu paikka, jossa viihdytään pitkään. Joskus mättö maistuu hyvältä ja sitä yksinkertaisesti muka tarvitsee. Siihen McVegan toimii liikoja itsestään luulematta ja suuria lupaamatta tarjoamalla perusraaka-aineista tehdyn miellyttävän pikaruokaburgerin. Ennustan McVeganille pitkää ikää, jos sille vain annetaan mahdollisuus.

Yksi asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Roskan määrä. Joku maailmanpelastusvietti on näköjään herännyt, kun tarjottimellinen jätettä tuntuu pahalta. Senpä takia on olemassa parempiakin vaihtoehtoja.

Lisää ajatuksiani McDonald’sista voi lukea The Founder -elokuvan arviosta, jossa otan pikaruokaketjuun tätä purilaisarvostelua laajemmin kantaa.

Mitä mieltä olet McVeganista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vähän etova hätävara

Luottovaate ja luottomeikki. Luottokortti. Ja luottoruoka. Luotto-sanan inflaatiosta huolimatta uskallan sanoa, että olen vihdoin löytänyt täydellisen Kaapissa ei ole mitään -ruoan. Siinä on vain yksi vika. Välillä se vähän etoo – ainakin suutuntumafanaatikkoa.
DSC_0081Meillä on aina kaapissa kiinalaisia nuudeleita, soijaa ja seesamiöljyä. Kausittain ja yleensä sattuman kaupalla myös avokadoja juuri silloin, kun tuntuu, ettei mitään muuta ole. Avokadopussin jämät ovat kaukaisen kauppareissun ylijäämiä, jotka kiltisti odottelevat kypsymistään ja unohtumista pöydän nurkkaan. Siksi eräänä kiukkuisena päivänä syntyi avokado-nuudelikulho. Tai bowl, kuten nykyään kuuluu sanoa.

Pidän avokado-nuudelipastan hätävaraversiosta hurjasti. Enemmän kuin siitä kuuluisasta avokadopastasta, joka on pilattu kermoilla ja juustolla. Mutta. Välillä suussa pyörivät al dente -nuudelit ja pehmennyt avokado etovat. Varsinkin, kun tähän yhdistetään hyvänmakuisen soijakastikkeen ikävä haju ja se, että soijakastike antaa ruoalle mädäntyneen värin. Onko tätä sitten pakko syödä, jos se etoo? Ikävä kyllä. Kun tuuli vihmoo ikkunaan ja kauppaan lähtö on muka mahdotonta, Foodorasta on tilannut jo niin paljon ruokaa, ettei enää kehtaa ja kun kiukuttaa niin paljon, ettei haluaisi syödä ollenkaan.

Nuudelia ja avokadoa soija-seesamikastikkeessa

1 annos

nuudelia haluamasi määrä | yksi avokado | loraus soijaa | pienempi loraus seesamiöljyä | ihan vähän riisiviinietikkaa | päälle halutessasi ravintohiivahiutaleita

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Yleensä teen itse juuri niin kuin ohjeessa ei sanota, eli laitan nuudelit lillumaan veteen, ennen kuin se edes kiehuu. Tämä tapa risoo talouden toista osapuolta. Lohko avokado kuoressaan veitsellä. Kaada valmiit nuudelit kulhoon, kaiva avokadopalat kuorestaan ja mittaa päälle kastikkeen ainesosat. Sekoita haarukalla tasaiseksi. Viimeistele ravintohiivalla, jos haluat vienoa lisäsuolaisuutta ja juustoisuutta, jota en toistaiseksi itse ole erottanut ravintohiivahiutaleiden makukimarasta.

Lopuksi torun itseäni avokadon käytöstä. Kaukomailta tuotu hedelmä ei ole koskaan ekologinen vaihtoehto, ja siksi jokaisen pitäisi ruokavalioon katsomatta tarkastella omia vihannes- ja hedelmävalintojaan. Tässäkin hätävarassa vihreän aarteen voisi korvata kukkakaalilla. Mutta kuka sitä jaksaa keittää!

Ps. Annoksessa käytettyjä kellertäviä kiinalaisnuudeleita saa useimmista Aasia-kaupoista, joissa paketteja myydään nimellä Chinese Noodle. Noin 450 gramman paketti maksaa kaksi euroa. Jämäköiden nuudeleiden maku on hyvin suolainen jo valmiiksi, joten niiden kanssa ruokaa ei kannata maustaa suolalla lainkaan. Soijakastikkeenkin suolaisuus nuudeleihin yhdistettynä voi monelle olla liikaa.

Mikä on sinun hätävararuokasi? Entä onko ruokalajeja, joista pidät ja joita inhoat samanaikaisesti tai kausittain?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

3x Vegaaninen einesuutuus

Huh! Kuten aiemmin kerroin, einesmaistelusessio on jo alkanut käydä raskaaksi. Se on ihan hyvä merkki; en siis ole kyllästänyt itseäni aiemmin einespöperöillä. Vegaanihuuma alkanee laantua, mutta kolusin Sokokselta vielä muutaman uutuuden maisteluun.

Kokkikartano: Nyhtökaurapasta
DSC_0029Odotukset nyhtökaurapastan suhteen olivat korkealla. Tuote itsessään on mielenkiintoinen: nyhtisyritys Gold & Green on yhdistänyt voimansa Kokkikartanon kanssa. Empiiristen havaintojeni perusteella pasta on saanut hyvän vastaanoton, mutta itse en ole vakuuttunut. Tuntuu, että rähisen kaikista eineksistä, mutta pystyn kyllä myöntämään, jos jokin on hyvää. Nyhtökaurapasta ei ole makuuni. Oikeastaan siksi, ettei siinä ole makua. Ehkä tilanne muuttuisi ketsuppi- ja Sriracha-kylvyssä raikkaan salaatin kanssa tarjoiltuna.

Kokkikartano Premium: Falafelhampurilainen
DSC_0141Mikä tästä tekee premiumia? Huom! Tomaatin ja salaatin lisäsin tarjoilua ja lisämakua varten. Falafelburgerin pihvi on kerrassaan kuivakka, mutta punajuurihummuksessa on yritystä kuin myös unikonsiemenin koristellussa sämpylässä.  Burgerjahtini on ollut käynnissä jo aiemmin Saarioisten ja Chef Lundénin merkeissä. Sanoisin, että burgerit kannattaa jättää pubi- ja ravintolaruoaksi.

Bio Inside: Pizza Pesto Vegan
DSC_0004Okei, nyt täytyy tunnustaa jotakin. Niin syntinen pakasteruoka, mutta silti herkullinen! Ehkä tuntemukseni johtuu siitä, etten kerta kaikkiaan ole koskaan voinut syödä pakastepizzaa, sillä silloin, kun söin lihaa, en voinut sietää juustoa. Kasvissyöjänä vaihtoehtoja ei ole siis ollut lainkaan juuston vuoksi. Mutta nytpä onkin pakastealtailla alkanut majailla saksalaisen Bio Insiden vegaaninen pestopizza. Pizzassa ei ole lisäaineita eikä kaloreita ylettömästi, mutta ei tästä parane tapaa tehdä. Sanoisin, että sopii sunnuntaiaamuihin kohtuudella nautittuna. Esteettisin, eettisin ja puhtain pakastepizza, johon olen koskaan törmännyt. Hintaa on S-kaupoissa yli kuusi euroa, mutta eipä pizza tosiaan ole jokapäiväinen ape.

Onko jokin näistä jo tuttu sinulle? Mitä muuta suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Inspiraatiota Aasiasta: Nopeat salaattirullat

Maailmankeittiöt ovat kiehtovia, mutta harvoin peripirkanmaalaisessa keittiössä aitoa aasialaisruokaa syntyy. Inspiroituminen on kuitenkin sallittua. Sen kruunaa lähikaupan uusi ja vihreä tuttavuus.
DSC_0094DSC_0088DSC_0096Tapasin tänään uuden ihastukseni sattumalta Kuninkaankulmassa. Itsepalvelukassan työntekijä oli yliystävällinen, mutta varsinainen himotus löytyi vihannesosastolta. Vuonankaali! Rehellisyyden nimissä ostin sen vain siksi, että vuonankaaliversot näyttivät aivan ihanilta, mutta päivän aterian valmistuttua paljastui, että kasvin maku on varsin maukas.

Ruoassa tärkeintä minulle on maku, suutuntuma ja olo, jonka ruoka jättää. Vietnamilaistyyliset salaattirullat täyttävät kaikki kriteerit. Maku ja jälkiolotila ovat raikkaita. Suutuntuma on rapea, mutta samaan aikaan myös pehmeä ja sopivan sitkeä paistetun tofun ja vesikylvyn saaneen riisipaperin ansiosta. Olo on aterian jälkeen kevyt, eikä turvotusta tarvitse pelätä.

Tofu-salaattirullat

8 kpl

Kahdeksan riisipaperia | Pussillinen jäävuorisalaattia | paketti vuonankaalia | 250g tofua | kourallinen vermisseliä eli riisinuudelia | yksi paprika| yksi punasipuli | ruukullinen tuoreyrttiä oman maun mukaan, esimerkiksi korianteria

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi, ja kaada lievästi syvälle lautaselle. Kastele riisipaperi vedessä lautasella. Kun paperi on kostunut, siirrä se toiselle lautaselle täyttöä varten.
2. Kokoa keskelle riisipaperia revitty jäävuorisalaatti, vuonankaali, keitetty vermisseli, paistettu tofu ja freesatut paprikasuikaleet ja punasipuli. Revi päälle korianteria.
3. Kääri rulla burritotyyliin. Käännä vasen ja oikea reuna täytteiden päälle, ja taita sitten myös alaosa täytteiden päälle. Kääri paperi täytteineen rullalle tiukasti kohti auki jäänyttä sivua. Siirrä odottamaan tarjoilulautaselle.
4. Anna rullien vetäytyä hetki, jotta riisipaperisaumat pysyvät varmasti kiinni. Dippioihjeita voi kurkkia aiemmasta kesärullareseptistäni.

Näiden rullien kohdalla nopeus ei ole valehtelua, ehkä pientä liiottelua, mutta omassa kategoriassaan totisinta totta. Sorminäppäryyskin karttuu rullaillessa. Rullat sopivat myös aloittelijalle, sillä ne ovat tavallista suurempia, ja siksi helposti käsiteltäviä.

Mitä muuta salaatista ja vuonankaalista voisi tehdä – kuin salaattia? Jaa myös paras Aasiasta inspiraationsa saanut reseptisi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa