Havaintoja kulttuuripäivästä

Jos minun pitäisi kirjoittaa ja kuvittaa yksi teksti, joka vastaa mielikuvaani blogistani, olisi se juuri tämä juttu, vaikka oikeasti ensinnäkin viime viikonlopun kulttuuripäivä ei sujunut ihan niin kuin piti ja toisekseen luulen edelleen, että höpinöideni parasta antia on joku muu kuin kulttuurihienostelu.
DSC_0092 (3)DSC_0096 (4)DSC_0104 (3)DSC_0102 (3)DSC_0105 (2)Tositoimintaa enemmän nautin siitä, että voin etukäteen mehustella mielessäni kaikkea edessä häämöttävää mukavaa. Siksi minua ei yleensä harmita muutokset suunnitelmiin. Minähän olen vähän niin kuin elänyt ne jo. Vietin viime lauantaina todellista kulttuuripäivää, sillä olimme sopineet ystäväni kanssa lauantailounaasta Olympiakorttelin Muusassa ja sen jälkeen tarkoitus oli käydä Muumimuseossa – ensimmäisen kerran sitten vuosituhannen taitteen.

Lounas Muusassa oli ihana, rauhallinen ja viinillä aateloitu. Muusa ei petä koskaan. Ravintolan menu on siitä mainio, että se sisältää ruokalajeja niin vegaaneille, kasvissyöjille kuin sekasyöjille. Tästä syystä ravintola on takuuvarma valinta seurueelle, jonka ruokavalioista ei välttämättä ennakkoon ole tietoa. Minä söin tuliset kukkakaalisiivet ja lisukkeeksi leipää ja hummusta. Kukkakaalisiivet voi tilata joko vegaanisena tai maitotuotteita sisältävänä. Nyt täytyy tunnustaa, etten muista, sanoinko tarjoilijalle, että haluan annoksen vegaanisena, sillä pidin sitä itsestäänselvyytenä ja keskityin sähläämään annoskoon kanssa. No, vatsa ei hermostunut enkä minä kuollut, joten mitään kammottavaa ei tapahtunut, vaikka jälkikäteen harmittaa oma mahdollisesti tehty virhe.

Muusasta kipitimme Tampere-taloon muuttaneeseen Muumimuseoon. Melkein. Tampere-taloon vaelsi ihmisiä yhtä tiheänä ja suurena virtana kuin hattivatit valuvat alas Yksinäisiltä vuorilta. Neuvontapisteen vuoronumerojärjestelmä antoi asiointinumeron yli 300 asiakkaan päähän, joten tuli selväksi, että muumit saavat jäädä laaksoonsa oman onnensa nojaan. Näimmehän me sentään veikeän Muumipeikko-figuurin Tampere-talon kyljessä. Ei se ehkä arvokkaalta näytä, mutta uskon, että turistit innostuvat vekkulista seinäkoristeesta. Täpötäynnä oleva kongressikeskus vesitti siis kulttuuripäivämme, mikä ei loppujen lopuksi haitannut ollenkaan. Niin kuin yleensä – tai ainakin elämänhallintaoppaissa – odottamattomat vastoinkäymiset johtavat hyvään.

Me menimme ystäväni kanssa kahville. Sukat märkinä astuimme pikkuruiseen liiketilaan, jossa tuoksuivat vastajauhetut pavut. Ei haitannut se, että kahvilan vitriinissä oli lähinnä kuivuneita croissantteja. Me puhuimme ja puhuimme. Minusta kahvilakäynnitkin ovat kulttuuria. Sellaista arkikulttuuria, jonka haluan säilyttää elämässäni. Tiedättehän, pienet hetket merkitsevät enemmän kuin suuret karkelot.

Muistatko nauttia tarpeeksi tapahtumantäyteisinä päivinä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Piipahdus buffettiin – uudistunut Rax huomioi vegaanit ja lapsiperheet

Aiemmin kenties vähän nuhjuisesta imagosta kärsinyt Rax Buffet on remontoinut niin ruokalistansa kuin ravintolamiljöönsä. Menun lopputulos huomioi entistä paremmin monimuotoiset ruokavaliot unohtamatta rasvaisia klassikoita. Uusi sisustus kuljettaa ruokailijan kuitenkin pikaruokamaailmaan räikeillä väreillään ja pelkistetyllä ilmellään.
DSC_0100 (3)DSC_0098 (4)DSC_0097 (3)DSC_0096 (3)DSC_0099 (3)Kauppakeskus on marraskuisena arki-iltana yllättävän hiljainen. Black Fridaykin näkyy vain satunnaisina mainintoina valotauluissa pyörivissä mainoksissa. Koskikeskuksen ylimmässä ostoskerroksessa sijaitsevassa Rax Buffet -ravintolassa on vielä hiljaisempaa kuin koko pytingissä. Kukapa arkena ylensyömään lähtisikään. Ei ravintola sentään tyhjä ole, ainoastaan ihanan rauhallinen – aivan kuin buffet-paikka olisi vain meidän isänpäiväseuruettamme varten.

Isänpäivälle Raxia osuvampaa paikkaa ei voisi meidän perheessämme olla, sillä se muistuttaa minua perheemme yhteisistä hetkistä lapsuudessani. Naurusta ja viikonloppuperinteistä. Hetkistä, jolloin vapaapäivät tuntuivat pidemmiltä kuin nykyään ja ruokailuista, joissa ei tarvinnut kytätä ravintoarvoja tai tuntea huonoa omatuntoa. Olin äärimmäisen nirso ja juustokammoinen lapsi, joten minä söin lähinnä lihapullia, nakkeja, pizzaleipää ja jäätelöä vanhempieni ähkiessä pizzojen parissa. Taisimme kaikki lopulta kyllästyä ja kasvaa ulos konseptista, joten Rax jäi vuosiksi, kunnes se kuluneena syksynä palasi mieleeni uudistuneen menunsa vuoksi.

Rax on kuluneen vuoden aikana ottanut valikoimiinsa vegaanisia lisukkeita, kuten maissipaloja ja jalapenonugetteja,  ja uusimpana tulokkaana pöytään on saapunut tilauksesta tehtävä Vöner-pizza. Lisäksi salaattipöydästä on tehty aiempaa monipuolisempi. Ruokailumme aikana Vöner-pizzalle oli niin paljon kysyntää, ettei sitä tarvinnut erikseen pyytää, sillä tuoreen pizzan saavuttua tarjolle se katosi salamannopeasti ruokalautasille. Itse asiassa täytyi olla suorastaan valppaana, että ehti hakea oman palansa, ennen kuin pizza katosi tarjottimelta.

En yhtään ihmettele Vöner-pizzan suosiota, sillä on pakko myöntää, että jalapenoja, grillattuja vihanneksia, vegaanista kebabia eli Vöneriä ja maidotonta juustoa sisältävä pizza oli kerrassaan herkullinen: rasvainen ja tulinen. Pizza maistui niin hyvältä, ettei sen uskoisi olevan pikaruokaa tarjoilevan buffet-ravintolan kiireellä tehtävä lätty. Raxista voi onneksi nykyään ostaa ruokaa mukaan joko tilaamalla kokonaisen pizzan take awayna tai täyttämällä noutoboksin linjaston antimilla, joten rasvan himon iskiessä suuntaan taatusti nappaamaan kotiin Vöner-pizzan.

Ruokapuolen onnistunut ryhtiliike ei valitettavasti näytä yltäneen ravintolan sisustukseen, sillä Raxia ei voi luonnehtia erityisen viihtyisäksi paikaksi. Mieleen tulee päiväkodin leikkitila, jonka suurilla pöydillä liidut sauhuavat ja vesivärit sotkevat paljaaksi jääneet pinnat. Arki-iltana ruokailemassa on vain muutama seurue, mutta tunnelma tuntuu silti kiireiseltä. On pakko juosta linjastolla, väistellä muita ja kurkotella suuren pöydän yli kuullakseen ruokailutovereita.

Ymmärrän, ettei Raxia ole välttämättä suunniteltu tyydyttämään kulinarismista kiinnostuneiden lapsettomien kaupunkilaisten tarpeita, mutta pidän silti vähän kummallisena, että sisustus palvelee vain lapsiperheitä. Ravintola näyttää suurelta leikkimaailmalta, jossa värikkäät huonekalut kohtaavat valkoiset seinät. Kuulostaa paperilla raikkaalta idealta, mutta käytännössä se näyttää vähän halvalta. Tiedostan kyllä edelleen, ettei kyseessä ole fiilistelybistro, mutta kai lapsiperheetkin pitävät kauniista ympäristöstä.

Yleensä oletetaan, ettei buffet-ravintoloiden tai lounaspaikkojen tarvitse olla millään tavalla viihtyisiä, sillä idea on käydä niissä joko nopeasti tai keskittyä vain ylenpalttiseen mättämiseen, jolloin tunnelma on toissijainen. Eihän sen niin pitäisi olla! En myöskään usko, että raha on syy ankeaan sisustukseen. Jos on mahdollisuus ostaa pöytiä, tuoleja ja lamppuja, voi valinnat tehdä myös tyylillä budjettia kunnioittaen. Ehkäpä yksinkertaisen sisustuksen tehtävä onkin asettaa rajat viihtyvyydelle ja lisätä siten liikettä – ja rajoittaa henkilön syömää ruokakuormaa.

Buffet-paikoissa ruokailevia tuntuu hallitsevan pakko syödä koko rahan edestä -ajattelu, mikä yleensä ajaa järjettömään, aivan päättömään mättämiseen, joka päättyy ähkyyn. En itse ajattele ateriahintaa buffetissa, mutta huomaan sortuvani syömään liikaa. Tällä kertaa yritin pitää järjen ruokailussa mukana, mutta söin silti enemmän kuin olisi pitänyt.

Minun Rax-ateriani maksoi 11,95 euroa, alennuskupongilla itse asiassa vain 9,95 euroa. Se on todella pieni hinta syömästäni ruokamäärästä, vaikken ylettömästi mutustellutkaan. Söin maissia, salaattia, kirjaimellisesti muutaman ranskalaisen, kaksi sipulirengasta, pari kasvisnugettia ja muutaman palan Vöner-pizzaa. Auki kirjoitettuna määrä tuntuu hurjalta, mutta melko maltilliselta siihen verrattuna, että monet mähkivät kasoittain pizzaa ja lisukkeita.

On tietysti ihmisen omalla vastuulla syödä kohtuudella, mutta olisi myös hienoa, jos ruokapaikka tukisi kohtuullisuutta ja ekologisuutta. En tosin tiedä, voiko sellaista vaatia miltään buffet-ravintolalta, jos kuitenkin on ihmisen oma valinta syödä itsensä ähkyyn ja mahdollisesti tuottaa hävikkiä syytämällä lautaselta syömättä jääneet ruoat suoraan biojätteeseen. Ohjelaput tuskin auttavat ohjaamaan käyttäytymistä, sillä rajattomiin buffetteihin mennään juuri siksi, ettei rajoja mähkimiselle ole.

Ajatuksena ylensyöminen tuntuu eettisesti arveluttavalta, mutta ymmärrän silti, miksi Raxin kaltaisia paikkoja on. Ne todella sopivat holtittomiin herkutteluhetkiin ja palvelevat erinomaisesti seurueita, joissa ruokavaliot menevät ristiin ja tietysti myös perheitä, sillä ravintolatilan suunnittelu on hyvin lapsiystävällinen leikkipaikkoineen ja leveine käytävineen. Hintataso hellii perheitä, sillä ravintola huomioi lapset, jotka syövät edullisemmin iän mukaan (3,95–7,95 €). Buffetin hinta vaihtelee kaupungin, kellonajan ja päivän mukaan (11,95–13,95 €), ja pelkän salaattipöydän saa pari euroa edullisemmin kuin koko buffetin. Ottaen huomioon Suomen hintatason on kyseessä todella hyvä hinta-laatusuhde.

Seuraavaksi Rax voisi keskittää uudistumisenergiansa viihtyvyyteen, vaikka sisustusta on ainakin lapsuuteni vuosista muutettu aiempaa modernimpaan suuntaan. Uskon, että ihmiset kaipaavat ruokailultaan muutakin kuin ähkyä. Mukavat penkit, kaunis valaistus ja mielenkiintoiset yksityiskohdat eivät kannusta vetelehtimään, vaan nauttimaan entistä enemmän seurasta ja ruoasta. Jokainen järkevä ihminen tajuaa, ettei buffetissa voi koko päivää istua.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on Raxista? Käytkö buffet-ravintoloissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kaikkea hyvää, Simit House

Puutarhakadun ja Näsilinnankadun kulmaan avatusta Simit Housesta puskee ulos huumaava leipomon tuoksu. Sisällä kahvilassa tunnelma on rauhallinen, vitriini täynnä pikkusuolaista ja makeita herkkuja, lounaslistalla kevyttä syötävää ja aamupala kuulemma aivan mieletön.
simithouse3simithouse1simithouse2simithouse5simithouse6simithouse4Lounastamme turkkilaisessa Simit Housessa torstaina aamupäivällä vähän sen jälkeen, kun aamiaisen tarjoilu on päättynyt. Myyjä kysyykin meiltä, haluammeko aamupalaa vai lounasta. Lounaalle olemme tulleet ja sillä linjalla pysymme, vaikka mielessäni kummittelevat somessa vilahdelleet herkulliset Simit Housen aamupalalautaset, joista saa sekä kasvis- että lihaversiota.

Ystäväni tilaa koko lounassetin, johon kuuluu alkupalakeitto, avokadosalaatti ja kahvi (9,5 €). Minä tilaan avokadosalaatin (8,9 €) erikseen, sillä päivän keitto sisältää lihaa. Tomaattinen lihakeitto on kuulemma hyvää ja johdattelee hyvin päivän makumaailmaan.

Avokadosalaatti ei ole käsittääkseni erityisen turkkilainen keksintö, mutta se on saatu hyvin sopimaan turkkilaisen ravintolan listalle. Ensinnäkin salaatin päälle asetellut avokadot ovat maailman herkullisimpia, täydellisen kypsiä. Tulee ihan mieleen ravintola Muusa vuonna 2017. Toiseksi salaatti sisältää mukavan monipuolisesti muita ainesosia, kuten vesimelonia, sitruunaa, punakaalia, pinaattia, tomaattia, kurkkua, porkkanaa, tuoreyrttejä ja turkkilaisia kasvispyöryköitä sekä seesaminsiemeniä ja balsamicotyylistä salaatinkastiketta. Ottaen huomioon salaatin alle yhdeksän euron hinnan voi todellakin todeta, että roposilleen saa vastinetta. Kuvissa oleva lautanen on muuten oikeasti syvä, joten salaatilla on kokoa.

Ainoa vika Simit Housen avokadosalaatissa on se, että tomaattipohjaisia, käsin muovailtuja ja tietysti paikan päällä tehtyjä kasvispyöryköitä on aivan liian vähän. Kaksi kappaletta jättää lähinnä tyhjän olon, ja salaatista saisikin helposti paljon ruokaisamman, jos tuorepyöryköitä olisi enemmän. Nyt lopputuloksena on ehkä vähän liian kevyt lounas.

Ravintolan nimessä näkyvä simit tarkoittaa turkkilaista seesamibaagelia. Ne eivät kokonaisina kuulu lounaaseen, mutta salaatin rinnalle saa leipälautasen, jossa on pieni pätkä paloiteltua baagelia. Ehkä hyvä niin, sillä kevyt salaatti muuttuisi äkkiä rasvapommiksi, sillä seesamibaageli on tuhtia, mutta oi voi, niin maukasta.

Lounaan jälkeen ostan kotiinviemisiksi kaksi simitiä (1,90 €/kpl) ja yhden peruna-börekin (3,50 €). Börek on lehtevään taikinaan tehty suolainen piiras, josta tarjolla on yleensä monia täyteversioita. Minä päädyn perunatäytteeseen, sillä muut sisältävät joko lihaa tai juustoa. Piiraan vegaanisuudesta en ole aivan varma, mutta lähtökohtaisesti se ei sisällä maitotuotteita. Ostaessani piiraan en vielä tiedä, että se on ihan hirvittävän täyttävä ja rasvainen, mutta nimenomaan siksi niin herkullinen. Linjojen vaalimiseksi taitaa olla parasta jäämättä börek-koukkuun. Voisin kuitenkin kuvitella hakevani Simit Housesta illanviettoon börekejä ja tarjoilla ne vähän pienempiin osiin paloiteltuina.

Palvelu ravintolassa on sujuvaa ja ystävällistä, ja tarjoilija jaksoi käynnillämme kertoa perinpohjaisesti leivästä, piirakoista ja pyöryköistä tietonsa meille. En myöskään pistäisi pahakseni, jos lista laajentuisi.

Toivon vilpittömästi, että ihmiset löytävät yhä paremmin Simit Houseen. Keskeisellä paikalla sijaitsevan ravintolan kotisivut ovat tyhjät ja Facebook voisi keskittyä paremmin menun esiin tuomiseen. Asiakkaan olisi helpompi lähestyä ravintolaa, jos lista ja sen eri vaihtoehdot olisivat selkeästi esillä. Esimerkiksi aamupalan saa myös kasvisversiona, mutta äkkiseltään ei käy ilmi, mitä se sisältää. Samoin olisi mukava lukea tarkasti etukäteen, mitä muut annokset sisältävät.

Simit Housessa on onneksi jo nyt yksinkertaisesti kaikkea hyvää ja toivon valtavan paljon kaikkea hyvää Simit Houselle. Aamupalalla nähdään!

Päivitetty 20.2.2019. Simit House sulki ovensa loppuvuodesta 2018.

Oletko ehtinyt käydä Simit Housessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tratto lähettää haalistuneen postikortin Italiasta mutta hurmaa punajuurillaan

Ratinan Tratto tarjoaa rauhallisen pakopaikan shoppailukeitaasta, muttei kuljeta ruokailijaa nirvanaan tai edes Italiaan.
DSC_0104DSC_0098DSC_0100DSC_0099DSC_0102Kauppakeskus Ratinaan avatussa Tratossa on ihanan rauhallinen tunnelma perjantai-iltapäivänä. Ruokailemassa on vain kaksi seuruetta, joten tarjoilija ehtii tulla meitä vastaan heti, kun ylitämme Traton kynnyksen. Saamme valita itse pöydän, ja päädymme istumaan lähelle sisäänkäyntiä. Vaikka puoliksi seinätön Tratto sijaitsee ostoskeskuksen ravintolamaailmassa, ei melu näytävä yltävän pöytäämme. Täällä voisi syödä ja keskustella huoletta vilkkaampanakin aikana.

Odotukseni Trattoa kohtaan ovat ristiriitaiset. Olen ehdottanut ravintolaa seuralaiselleni tapaamispaikaksi, sillä Traton menussa on vegaaninen antipasto-alkupala ja salaatti. Lisäksi ainakin risotto käy maitotuotteita käyttävälle kasvissyöjälle, ja omavalintaiseen pizzaan riittää kasvistäytteitä, mutta siihen ei ole ainakaan menun perusteella saatavilla vegaanista juustoa. Minulle suotuisasta menusta huolimatta ravintolan konsepti epäilyttää. Listalla on salattia, risottoa, pastaa ja pizzaa, eikä siitä aivan selviä, mikä tekee Tratosta italialaisen. Mainittuja ruokalajeja kun voi tehdä sekä niin sanotusti ihan tavallisesti että aidosti italialaisittain. En siis tiedä, odotanko Pizzeria Lucan tyylistä omistautumista vai tyypillistä ketjuravintolan näkemystä italialaisesta ruoasta – eli sitä, että ravintola on italialainen, jos listalla on pizzaa ja pastaa, joiden juuret ovat italiassa.

Emme ole saapuneet illallistamaan pitkän kaavan mukaan, joten jätän väliin herkulliselta kuulostavan antipaston, jossa olisi kasviksia, oliiveja, sipulia ja artisokansydämiä. Päädyn tilaamaan Veganiksi nimetyn vegaanisen punajuurisalaatin (13,00 €), jossa on nimikkojuureksen lisäksi versosalaattia, tahinikastiketta ja hasselpähkinää. Seuralaiseni valinta kestää kauemmin. Menua selatessa silmiini pistää ilmoitus, jossa todetaan suurin piirtein niin, että listan annokset saattavat sisältää myös muita ainesosia kuin mitä kuvauksessa mainitaan. Sepä mielenkiintoista. Aikana, jolloin erityisruokavaliot ja allergiat huomioidaan ja ansaitsevat tulla kuulluiksi, on erikoista kuitata annosselostukset tuollaisella huomiolla. Kaikkiruokainen seuralaiseni valitsee lopulta kauden kasviksista kootun kasvisrisoton Alle Verduren (14,00 €), jota tarjoilija suosittelee. Myöhemmin selviää, että kauden kasvis on parsa.

Vellirisottoa punajuuriparatiisissa

Palvelu on Tratossa ripeää ja ystävällistä. Pidän siitä, että asiat soljuvat ilman säätämistä. Ravintolassa voi myös ilmeisesti luottaa siihen, että tilaus menee varmuudella oikein, sillä tarjoilija kirjaa tilauksemme mini-iPadiin. Se ei aivan ole italialaismamman keittiötyyliä, mutta ainakin se sopii nykyaikaan ja lisää luottamusta. Tilaamme lasit pinot grigiota, jonka lausun onnellisesti väärin ja tarjoilija korjaa minut. Nolottaa, ja alan pohtia, miten tarjoilijan kuuluisi tilanteessa toimia. Huomionarvoista Traton viinilistassa on muuten se, että saatavilla olevien viinien nimet ja hinnat roikkuvat pullonkaulaan ripustetussa muistilappuviuhkassa, jota on vaikea tunnistaa minkäänlaiseksi menuksi.

Salaatti ja risotto saapuvat pöytään melko nopeasti, muttei sentään niin pikaisesti, että epäilykset tuoreudesta heräisivät – ei missään nimessä. Salaattini tarjoillaan matalareunaiselta keittolautaselta ja ensi näkemältä se näyttää pieneltä ja tylsältä. Käy kuitenkin nopeasti ilmi, että salaatti ei todellakaan ole pieni, vaan raikas ja täyttävä. Punajuurisalaatti sisältää kelta-, raita- ja punajuuria, ja en varmasti ole koko elämässäni syönyt niin paljon punajuurta kuin nyt. Kaikki lajikkeet muistuttavat maultaan toisiaan, mutta persoonallisin niistä on raitajuuri, jota voisin ostaa kotiinkin. Versosalaatti on maukasta ja hasselpähkinää on myös runsaasti, eikä vain nimeksi niin kuin yleensä on tapana. Pähkinää on jopa niin paljon, etten jaksa syödä kaikkea, mikä johtuu myös pähkinöiden runsaasti suolatusta marinadista. Hämmentävintä on kuitenkin se, etten erota salaatista tahinikastiketta, mutta arvelen, että tahinin ansiosta salaatti on kosteaa, kiiltävää ja aavistuksen tahmaista. Tai sitten tässäkin ruokalajissa on mainitsemattomia salaisia ainesosia.

Seuralaiseni kasvisrisotto sisältää parsaa. Siis parsan. Risottoon on pilkottu arviolta yksi parsa, joten kasvisrisotoksi en itse sitä kehtaisi kutsua. Lisäksi risotto muistuttaa enemminkin riisipuuroa kuin risottoa. Epäselväksi jää, kuuluuko aidon italialaisen risoton muistuttaa tahmeaa velliä. Kohteliaisuudesta emme jää tivaamaan asiaa ja pilkkaamaan puoliksi syötyä annosta, vaikka olisi tietysti pitänyt. Ravintola ansaitsee aidon palautteen ja parantamismahdollisuuden ja vastaavasti meidän pitäisi oppia tuntemaan risottotyylit. Ehkä vika oli ravintolan, ehkä siinä, ettei risoton valmistustyyli tehnyt vaikutusta ruokailijaan tällä kertaa. Se tosin on selvää, ettei risottoa voida mainostaa kauden kasviksilla, jos seassa on muutama pala parsaa. Jo monikkomuoto velvoittaa enempään kuin yhteen.

Terveisiä vale-Italiasta

Tampereella on hirvittävä määrä Italiasta vaikutteita saaneita tai maan ruokakulttuuria kumartavia ravintoloita, esimerkiksi Piemonte, Trattoria, Puisto, Napoli ja Pizzeria Luca. Kaikkia pizzerioita en edes ala luetella, sillä niiden alkuperä lienee selvä. En myöskään millään voi muistaa tai tietää kaikkia kotikaupunkini italialaistyylisiä ravintoloita, joten käytän apuna hakukonetta. Päädyn siksi TripAdvisoriin, joka on listannut 10 parasta italialaisravintolaa Tampereella. Ja kukapa olisi uskonut, että listalla on myös Raholan Kioski! Jotenkin tuntuu siltä, ettei aito italialainen kulinarismi asu Raholassa.

Tästä päästäänkin siihen, että vähän kaikkea myydään Italian ulkopuolella italialaisena. Siksi luotto ravintoloiden italialaisuuteen on heikko. Enää Italia-leimaa ei pitäisi saada millä tahansa pizzaa muistuttavalla lätyllä. Italiaa vaivaakin vähän sama kuin aasialaisravintoloita, etenkin kiinalaisia. Jos on koskaan käynyt Kiinassa, tietää, ettei eurooppalaiset kiinalaista ruokaa tarjoilevat ravintolat ole aidon Kiina-ruoan sukulaisia millään mittapuulla.

Kuluttaja yleensä saa sitä, mitä tilaa. Pidämme pastasta, pizzasta ja risotosta. Siksi niitä tarjoilevia ravintoloita avataan. Tratossa ei ole mitään vikaa, mutta ravintola toteuttaa konseptia, jota jo niin monet ovat käyttäneet. Sisustus on ihanan raikas ja yksityiskohtainen, ja positiivista on myös se, että akustiikka näyttää pelaavan. Voisin hyvin kuvitella, että isotkin seurueet viihtyvät, ja toisaalta Trattoon on myös helppo poiketa ostosten lomassa, kun kaipaa burgeria hienompaa ruokaa. Uskon, että kiireinen ihminen saa kaivatun rauhoittumishetken ravintolassa, vaikka lentolippua Italiaan ei Tratosta saakaan.

Oletko käynyt Tratossa? Mitä mieltä olet muuten italialaisesta ravintolakulttuurista Suomessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Uudistunut Bella Roma hellii vegaania

Siperiassa sijaitseva Bella Roma voi onnitella tiimiään mainiosta menu-uudistuksesta. Perinteinen koko perheen ravintola huomioi uudella listallaan erityisruokavaliot, ja uudistusten ansiosta ravintola onnistuu kiillottamaan nuhjuiselta vaikuttaneen yleisilmeensä.
DSC_0008 (5)DSC_0005 (4)DSC_0002 (3)DSC_0004 (5)Finlaysonin Siperiassa sijaitseva Bella Roma ei ole koskaan kuulunut kaupungin ykkösmurkinapaikkoihin, vaikka ravintolassa ei muuta vikaa ole ollut kuin tylsyys: yhdeksänkymmentäluvun perheravintolakulttuuriin jämähtäminen salaattipöytineen. Muistan käyneeni Bella Romassa lapsena, ja sen jälkeen seuraava muistikuva onkin kahdelta edelliseltä vuodelta, kun tilasin kuljetuspalvelun kautta Bella Romasta pizzaa. Viimeinen kerta oli täydellinen fiasko.

Pelmahdan aurinkoiselta Satakunnankadulta hiljaiseen Siperiaan testatakseni Bella Roman uudistuneen menun, vaikka vuodentakaisen pizzapainajaisen takia odotukset eivät ole kovin korkealla. Uuden ruokalistan kunniaksi Bella Roma tarjoaa (toukokuun lopussa 2018) kaksi pääruokaa yhden hinnalla, joten lohduttaudun erittäin kohtuullisella alennuksella, jos kävisikin niin, ettei lättyä voisi edes pizzaksi kutsua.

Tuttu ja turvallinen

Alkuiltapäivästä Bella Romassa on autiota. Testikäynnilleni saapuessani paikalla on vain yksi seurue, ja ruokailuni aikana kaksi muuta pöytää saavat herkuttelijansa. Rauhallista ja sopivan yksityistä, mutta alkuiltapäivän tunnit eivät olekaan Bella Roman vilkkainta aikaa.

Kun ravintolaan astuu sisään, tulee turvallinen olo. Aivan kuin palaisi yhdeksänkymmentäluvun perheketjuravintoloihin, mutta yleisilme ei onneksi ole tunkkainen. Kivilattia ja punavalkoruutuiset pöytäliinat yrittävät viestiä terveisiä Italiasta, mutta ihan sinne asti Bella Roma ei taida päästä. Ravintola on suomalainen, ja siltä myös sen ruoat maistuvat – tällä kertaa onneksi hyvällä tavalla.

Keskellä ravintolaa on suuri salaattipöytä, joka on varmaan ollut paikallaan jo viime vuosituhannella. Mitä siitä toisaalta motkottamaan, salaattipöytä kuuluu ruokien hintaan ja täydentää mukavasti aterian. En ole käynyt aikoihin Bella Romassa, mutta luulen, että avokeittiön korostaminen kuuluu ravintolan uuteen ilmeeseen. Ainakin nyt siihen kiinnittää enemmän huomiota. Se, että asiakkaat näkevät kokit, luo illuusion luottamuksesta. Toimii!

”Pizza is cheaper than therapy” mainostaa avokeittiön ylle ripustettu valotaulu. Bella Roman uuden menun antimet eivät ole erityisen edullisia, vaikka ruoat toki ovat halvempia kuin terapiakäynnit, oletan. Pizzat maksavat 13,90–15,90 euroa, salaatit 15,90–16,90 euroa ja muut pääruoat 14,90–17,40 euroa. Alkupalat irtoavat halvimmillaan 5,90 eurolla ja kalleimmillaan hintaan 17,90 euroa, mutta jälkimmäisessä kyse taitaa olla isommalla porukalla jaettavasta annoksesta. Toivottavasti.

Bella Roman uudet vaatteet

Harvoinpa vegaani joutuu yleisravintolassa tilanteeseen, jossa täytyy todella pohtia, mitä haluaa syödä. Näin kuitenkin käy Bella Roman uuden menun kanssa, mikä on mahtavaa! Harmillisen usein ravintoloiden uudistukset tarkoittavat muutamaa vaihtunutta ruoka-annosta, mutta Bella Roma on myllännyt menunsa uusiksi ja huomioinut ennen unholaan jääneet erityisruokavaliot. Valmiiksi vegaanisia annoksia Bella Roman menussa ovat nyhtökaura–tomaattifocaccia (16,90 €), taitettu nyhtökaurapizza (14,90 €), nyhtökaurapasta (14,90 €) ja nyhtökauralla ja kasviksilla kuorrutettu Aurelia-pizza (15,90 €), jonka päädyn tilaamaan pitkän pohdinnan jälkeen. Bella Roma on pizzapaikka, joten ydintuote täytyy testata, vaikka liekö sillä merkitystä, kun jokainen vegaaninen ruokalaji sisältää hämmentävästi nyhtökauraa. Ei kovin italialaista, mutta ravintoloissa toki harvinaista. Ja trendikästä!

Aurelia on toiseksi paras vegaaninen pizza, jonka olen koskaan syönyt. Voiton vie Hämeenkadulla sijaitseva napolilainen Pizzeria Luca, jota ei vain voi päihittää. Aurelia ei mauiltaan ole missään nimessä perinteinen pizza, ja siksi sen makumaailma onkin riski. Pizza sisältää tomaattista nyhtökauraa, oliiveja, kapriksia, kirsikkatomaatteja, rucolaa ja vegaanista juustoa. Veikkaan, etteivät täytteet hivele nuorimpien vegaanien ja nirsojen makuhermoja, mutta minä pidän kokonaisuudesta. Pyydän pizzaani pitkän paahdon, joten vegaaninen juusto on sulanut sopivasti näkymättömiin ja muistuttaa olemassaolostaan ainoastaan ihanan suolaisella maulla niin kuin pitää.

Bella Roma ei edelleenkään ole ruokailijan huumaava kulinarismin keidas, mutta se on tilava, kohtuuhintainen, monipuolinen ja rauhallinen ravintola, jonka menu sopii kaikenikäisille ja kaikenlaisille ruokailijoille, minkä vuoksi se on erinomainen ravintola suurille seurueille ja lapsiperheille. Ravintola on siisti, muttei kuitenkaan vaadi hienostelua, mikä madaltaa kynnystä astua sisään.

Kun takana on pitkä päivä ja edessä ruokailushow, on lohdullista tietää, että jossakin on ravintola täynnä tilaa ja sopivan yksinkertaisia makuja. Vähän parempaa arkea.

Tampere tunnetuksi -passilla saa maanantaista torstaihin klo 14–17 kaksi Bella Roman pizzaa yhden hinnalla! Passin voi ostaa paperisena viiden euron hintaan esimerkiksi R-Kioskista tai ladata maksutta sovelluskaupasta.

Päivitetty 20.2.2019. Bella Roman toiminta on päättynyt loppuvuodesta 2018. Paikalla on nykyään Il Siciliano -pizzeria.

Mistä saa suoraan listalta parhaan vegaanisen pizzan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mihin jäi vegetarjonta, Periscope?

Ratinan kauppakeskuksen ylimpiin kerroksiin avautuneessa Periscopessa näköalat ovat kiistatta kaupungin parhaimmat. Lasiseinien suojissa tarjotaan tarkasti valittuja makuja, mutta menu keskittyy palvomaan vain sekasyöjiä.
DSC_0001 (2)DSC_0019 (3)DSC_0009 (4)DSC_0008 (4)DSC_0018 (2)DSC_0013 (3)DSC_0017 (2)DSC_0011 (2)DSC_0003 (3)Äitienpäivää edeltävänä lauantaina Tampereella on kuuma. Kesä on saapunut lupia kyselemättä ja tuikannut päälle helteen, joka saa hien valumaan. Poikkeuksellinen sää tuntuu myös kauppakeskus Ratinaan avautuneessa Periscopessa. Täynnä olevassa ravintolassa on kuuma, mutta valtavista ikkunoista näkyvät maisemat antavat parastaan: Tampere näyttää poikkeuksellisen vehreältä ja auringonsäteiden hellimältä.

On onni, että olen muistanut tehdä pöytävarauksen. Muuten ruokailu olisi varmasti siirtynyt toiseen ravintolaan, sillä lähes jokaisessa pöydässä istuu seurue, ja tyhjätkin pöydät odottavat saapuvia ryhmiä. Pöytiin ohjaus tapahtuu tuttuun tapaan heti oven suussa, johon muodostuu tauotta ruuhkaa, sillä pikkuruisessa tilassa vaeltavat ristiin niin terrassille siirtyvät siemailijat, vessassa kävijät, lähtevät asiakkaat ja tarjoilijat kuin saapuvat ruokailijat. Tunnelma on siis tiivis ja melutaso melkoinen.

Ruuhkaisen käytävän päässä avautuu huoliteltu ruokailusali valtavine ikkunoineen. Periscopen sisustus on yksinkertaisen tyylikäs ja korostaa onnistuneesti tamperelaisuutta. Voi tosin olla, että tehdashenkisyys assosioi seurueellamme poikkeuksellisen vahvasti kotikaupunkiin. Oli miten oli, sisustusvalinnat luovat hienostuneen ja sijaintiin sopivan kokonaisuuden, joka ei sorru turhaan pöyhkeilyyn. Sellaisesta tulisi vain vaivaantunut olo. Ravintola voi olla kaunis ja fiini ilman, että kynnys saapua ruokaileman kasvaisi.

Tarjoilija saapuu ripeästi luoksemme ja antaa heti perusteellisen selvityksen menusta. Hänen mukaansa ideana on valita listalta 6–10 annosta, jotka voi jakaa, tai vaihtoehtoisesti voi tilata itselleen yhden suuremman annoksen lisukkeineen. Päädymme seuralaiseni kanssa ottamaan omat 10 euron annokset ja jaettavaksi neljä lisuketta (5 €/kpl). Tilaan palsternakkaa kolmella tavalla (10 €), seuralaiseni valitsee härkätartarin (10 €) ja lisukkeiksi valitsemme yhdessä listalta avokadoa ja tomaattia (5 €), Asian slaw -salaatin (5 €), belgialaiset perunat aiolilla (5 €) ja bataattisipsejä ja lehtikaalia (5 €). Kympin maksavat annokset ovat melko pieniä, joten myös niistä voisi koota maistelukokonaisuuden, mutta meidän nälkätasoomme ja ruokavalioihimme kahden pienen annoksen ja neljän lisukkeen tilaus on oikein sopiva.

Pottulohtua ruokailun lopuksi

Periscopen listalla ei ole yhtäkään vegaanista annosta. Lähimmäksi pääsee kolmella tavalla valmistettu palsternakka, mutta siinäkin mukana on hunajamarinadi. Annoksen voisi mahdollisesti saada pyytämällä vegaanisena, mutta tuntuu siltä, että Periscope ei ole sellainen ravintola, jossa annoksia voi säädellä mielensä mukaan. Makumaailmahan siinä kärsisi. Annan siis anteeksi itselleni hunajan, ja toivon, että se on kotimaista luomuhunajaa.

Erikoista on se, että tehdessäni pöytävarausta kaksi viikkoa ennen ruokailuhetkeä listalla oli kaksi muuta vegaaniselta vaikuttavaa, ainakin juustotonta, annosta. Varauspäivänä listalla oli jäljellä pahuksen palsternakka ja sen lisäksi lihaton vuohenjuustoannos. Menu on selvästi tehty sekasyöjille, jotka eivät maitotuotteita tai viljoja karta. Tästä päästäänkin ruokatrendien ikuisuuskysymykseen: Pitääkö kaikkien ravintoloiden huomioida erityisruokaliot?

Kaikkien ravintoloiden ei tarvitse erikoistua kasvisruokaan tai gluteenittomuuteen, mutta pidän silti kummallisena sitä, että Periscope sivuuttaa erityisruokavaliot lähes kokonaan. Vielä kummallisempaa se on, kun puhutaan Tampereen lippulaivaravintolasta, jonka tarkoitus on houkutella myös turisteja ja palvella monipuolisesti makumatkalle lähtijöitä. Ei sitä paitsi voi väittää, että esimerkiksi vegaaniruoan tekeminen vaatisi paljon. Olisi ilo nähdä listalla muun muassa rapeaksi paistettua tofua.

Auringonpaiste näyttää olevan armoton Periscopen valtaville ikkunoille, sillä ne selvästi kaipaisivat pesua, minkä valo paljastaa. Ruoka kuitenkin saapuu kohtuullisessa ajassa, joten tuhruisia laseja ei tarvitse tuijottaa kauaa. Annokset tuodaan pöytään lankulla ja niistä jokainen tarjoillaan kauniissa astiassa, joka sopii täysin annoksen henkeen, esimerkiksi perunat on aseteltu pronssinväriseen pikkukoriin. Kahden hengen pöydässä tosin tulee jo hieman ahdasta, sillä annokset ja lankku vievät tilaa jo valmiiksi täydessä pöydässä, jota koristavat vesi- ja viinilasit, vesikannu ja kynttilät.

Aloitan kolmella tavalla – suolakuoressa kypsennettynä, rakuunahunajalla maustettuna ja karamellisoituna – valmistetusta palsternakasta. Annos on raikas, ja siinä totisesti on sitä, mitä luvataan: palsternakkaa. En vain näe syytä maksaa juureksesta kymmentä euroa. Seuralaiseni härkätartar on kuulemma suussasulavaa ja liha erityisen mureaa.

Yhdessä nautittavat annokset löytävät nopeasti paikkansa pöydässä. Minä keskityn Asian slaw -salaattiin, jonka nimi on trendikäs muunnos coleslawista eli kaalisalaatista. Asian slaw’hon aasialaisuutta tuovat soijakastike, seesaminsiemenet ja chili. Jälkimaku on raikas, mutta ei voi sanoa, että maku pelehtisi palsternakan kanssa riemukkaasti kielellä.

Seuralaiseni ihastuu heti avokadoon ja tomaattiin, vaikka annoksen luomisessa onkin mielikuvitus jäänyt matkasta. Mitä sitä toisaalta aina pröystäilemään, tarjolle on kuitenkin asetettu lupausten mukaisesti avokadoa ja tomaattia, vieläpä erittäin mehukkaita sellaisia. Bataattisipsit ja paahdettu lehtikaali taasen ovat kaukana mehukkaasta. Ne ovat  niin kuivia, ettei niitä saa edes haarukkaan, eikä Periscope ole ravintola, jossa niitä voisi rapistella sormin.

Bataattipettymyksen korvaavat onneksi savusuolatut belgialaisperunat eli siis maustetut lohkoperunat. Ne ovat aivan mielettömiä. Täydellisiä perunoita: rapeita, maukkaita ja sopivan napakoita. Jos joskus palaan Periscopeen, teen sen perunoiden vuoksi. Ne tarjoillaan valkosipuliaiolin kanssa, joka ei oletuksena ole vegaaninen, mutta kenties sen voisi pyytää sellaisena. Ainakin toivottavasti myöhemmin.

Hieno ja kohtuuhintainen

Periscopen hintataso riippuu täysin siitä, mitä tilaa. Erinomaisen ruokailukokemuksen voi saada todella edullisesti, mutta menuihin ja laajoihin maistelukokonaisuuksiin sekä viineihin saa kyllä tarvittaessa palamaan rahaa. Meidän ruokailumme loppulasku Tampere tunnetuksi -passin alennuksen jälkeen on 35 euroa. Voi siis todeta, että huolellisesti tehdyistä maisteluruoista, sopivan täydestä vatsasta ja upeista maisemista se on varsin pieni hinta. Hinta sisältää myös kahden hengen kuplavedet. Viiniä emme juoneet.

Ravintolassa näkyy vielä vierailupäivänäkin, liki kolme viikkoa avaamisen jälkeen, uutuudenviehätys, mikä aavistuksen häiritsee ruokailua. Ihmiset kuvaavat estoitta ja ravaavat näköalaikkunoilla. Minä tosin kamerani kanssa en ole oikea henkilö kuvaamisesta valittamaan, mutta sentään yritän olla taltioimatta ihmisiä. Häiritsevintä on se, että innokkaimmat räpsijät kiipeävät ravintolan yläkertaan kuvaamaan salia ja ruokailijoita, mutta toisaalta olisi myös älytöntä kieltää kuvaaminen nykyaikana.

On hienoa, että Periscope tarjoaa kauniin ympäristön ja kohtuuhintaista herkkuruokaa harkituilla yksityiskohdilla, mutta harva haluaa nauttia ateriansa kiireessä, melussa ja salamavalojen välkkeessä. Luulen, että kaikki saavat Periscopessa ruokailemisesta enemmän irti, kun ravintola on ehtinyt pitää oviaan testikäyntiä pidempään auki. Kenties silloin on ollut myös enemmän aikaa kehittää menua, joka toivottavasti palvelee tulevaisuudessa entistä laajemmin erilaisia ruokavalioita.

Tampere tunnetuksi -mobiilipassilla saa Periscopen annoksista 20 prosenttia alennusta. Alennus on henkilökohtainen, joten sen saa vain passin haltija, vaikka hän maksaisikin koko porukan laskun. Passin tarjouksesta tämä ei valitettavasti käy ilmi.

Oletko jo ehtinyt käydä Periscopessa? Tekikö menu sinuun vaikutuksen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Oksalla ylimmällä tarjoillaan perushyvää ruokaa moneen makuun

Elämä on usein kiljuvaa nälkää, kurakelejä ja liian pitkäksi venyneitä ostosreissuja. Niihin hetkiin on suunniteltu Osuusravintola Oksa, joka ei motkota turhista tai kiukuttele takaisin, mutta ei myöskään tarjoa pyörryttävää gourmet-matkaa. Kuka sellaista aina jaksaisikaan!
DSC_0012 (3)DSC_0004 (4)DSC_0013 (2)DSC_0015 (4)DSC_0014 (4)DSC_0006 (2)Osuusravintola Oksa on pirkanmaalainen konsepti, joka on käytössä maakunnan Prismoissa. Testiruokailun kohteena oleva Kangasalan Prisman Oksa kokoaa yhteen kahvilan, Hesburgerin, noutapöydän, artesanpizzat, pastan ja wokit.

Minulla on aina ollut erityinen suhde Prismaan. Kasvoin kauppamöhkäleen vieressä, tein siellä ensimmäiset itsenäiset ostokseni ja kokeilin ensi kerran myös euroilla maksamista. Se vasta oli jännittävää, kun oli juuri päässyt markkojen makuun! Vaikkei Prisma olekaan ollut enää vuosiin lähikauppani, on ollut hieno huomata vieraillessani vanhemmillani ostosympäristön kehittyminen. Ajan puraisema kahvila ja pikkuruinen Hesburger ovat vaihtuneet valtavaan ja valoisaan ravintolaan, joka on jopa ihan tyylikäs vienosta kolkkoudesta huolimatta.

Pirkanmaan Oksa assosioi välittömästi Kesäpäivä Kangasalla -lauluun, josta oletan nimi-inspiraation tulevan, ellei Oksa sitten ole osuusravintola-ajatuksen pohjalta muotoiltu nimi. Oksateema näkyy kuitenkin hienosti ravintolan loosseja jakavissa metallipylväissä, mikä saa kokonaisuuden tuntumaan eheältä ja harkitulta. Niin harkitulta kuin hypermarketin multiravintolakokonaisuus voi tuntua.

Paikallisuuden – ainakin näennäinen – korostaminen sopii hyvin siihen, että lähiruoka on kiistatta muotia niin kuin pitääkin. Tosin siitä voi olla montaa mieltä, kuinka lähituotettua Oksan antimet ovat. Ehkäpä Oksan anti paikallisuudelle onkin se, että ravintolakokonaisuus muistuttaa, ettei aina tarvitse lähteä herkuttelemaan kauas, vaan hyvää saa myös läheltä arjen keskellä.

Vähän parempi peruslounas

Lounastan Oksassa arkitorstaina alkuiltapäivästä. Paikassa on kolme kassaa: yksi kahvilalinjastolla, toinen Hesburgerin edessä ja kolmas noutopöydän vieressä. Torstaiaamupäivä on Oksassa varsin kiireinen, ja kaikkia kassoja hoitaa yksi ilmeisen kiireinen ja stressaantunut työntekijä. Jonoa kertyy, ja myyjä yrittää epätoivoisesti hälyttää kiireapua radiopuhelimellaan. Ruoan tilaamisessa kestää, mikä ei aivan sovi hektiseen markettiympäristöön.

Osuusravintolaa ei voi kehua erityisestä erityisruokavalioiden huomioimisesta, mutta jokaiselle jotakin -filosofia näyttää toimivan, sillä pastan, pizzan ja wokin laajat täytevaihtoehdot mahdollistavat ruokailun lähes kaikille. Ihan täysin ei käy ilmi, miksi pizza on nimenomaan artesanpizza, mutta hyvältä keittiöstä saapuvat lätyt näyttävät. Pizzan pöytään kuljettava työntekijä tiedustelee myös, saako pizzan päälle rouhia pippuria. Pastat ja wokit valmistuvat ruokailijoiden silmien edessä, ja ne noudetaan itse kutsuttaessa. Ihanan eurooppalaista ja välitöntä!

Tilaan omavalintaisen wokin tofulla, punasipulilla ja soija-seesami-limekastikkeella. Wokin hinta on 9,70 euroa täytteistä riippumatta. Hinta sisältää myös leipäpöydän ja makuvedet. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen Oksa-lounaani, joten tiedän, että yleensä leipäpöydässä on tarjolla punajuurihummusta, mutta ilmeisesti suosio ei ole ollut kovin suuri, sillä nyt tarjolla on vain peruslevitteitä.

Noudan wokkini kuuliaisesti huudettaessa. Rucolalla koristeltu annos on vielä pöydässäkin niin kuumaa, että siitä nousee kameran linssin sumentavaa höyryä, joten tovin saa odottaa, että ruokailu pääsee käyntiin. Wokin nuudelit ovat hyvin tavallisia ja melko mauttomia, mutta suutuntuma on miellyttävä. Näin on myös tofun kohdalla, sillä annokseen on kasattu runsaasti maustamatonta, kevyesti paistettua tofua. Ei mitään tajunnan räjäyttävää, mutta täyttävää ja puhdasta. Suurin kiitos wokin mausta kuuluu paistetulle punasipulille, sillä ikävä kyllä soija-seesami-limekastikkeen maku hukkuu wokkiin, mikä johtunee siitä, että soijaa ei ole nimeksikään. Sen näkee jo väristä.

Gourmet on melko ylellinen sana enkä käyttäisi sitä Oksasta puhuttaessa, mutta toisaalta voihan sen ajatella myös suhteellisena käsitteenä. Oksa on ehdottomasti markettitason gourmet-ruokaa, ainakin keskivertoa lounasta parempaa. Illallispaikaksi osuusravintolasta ei ole aukioloaikojenkaan puitteissa, mutta helppo tapaamispaikka se on kaikenikäisille. Ei haittaa, jos vähän mölisee, sillä korkeaan halliin mahtuu melua. Ja tietysti supistuja salaisuuksia.

Elämyksien tiellä

Oksa on osoitus siitä, että ostospaikkakilpailussa on otettava kovat aseet käyttöön. Jättimarkettikaan ei voi tuudittautua siihen, että vihreät korit vetävät itsestään ostajat hyllyjen väliin. Elämyksiä ihannoiva aika edellyttää, että shoppailija saa elintarvikehankintojen lisäksi tyydytettyä muutkin arkitarpeensa. Akuutti nälkä ei odota kotiovelle saakka eikä nykynälkää sammuteta millä tahansa käntyllä. Niitä hetkiä varten ovat pastat, wokit ja artesanpizzat.

Jokaiselle jotakin -ajattelu johtaa monesti siihen, että tarjolla on niin paljon kaikkea, että kokonaisuus kärsii. Oksaa ratkaisusta ei voi syyttää, sillä hypermarkettiympäristössä on palveltava kaikkia, ja tällöin enemmän on parempi. Sitä paitsi olisi kurjaa ajatella, että helppous tai monipuolisuus olisi pahe. Se ei ehkä ole jokaisen kulinaristin valinta, mutta koska elämä on onnen lisäksi kokoelma hetkiä, kun tekee mieli paiskata ostoskori maahan ja heittäytyä leipäosaston hyllyjen väliin sikiöasentoon, on ihan hyvä, että siitä noustessa edessä avautuu Oksa.

Oletko jo tutustunut Oksaan? Mitä syöt siellä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Muusan meze-lankku tarjoaa huokean ja maukkaan matkan itään

Meze-lankku on Muusan menun paras hinta-laatusuhteeltaan ja ehdottomasti listan seurallisin ruoka. Viihtyisä ilta ei vaadi kuin lasin viiniä ja huolella valittuja herkkupaloja.
DSC_0001DSC_0008 (3)DSC_0013 (2)DSC_0010DSC_0014DSC_0005 (2)Tuulen ulvonta tai Satakunnankatua kaahaavien paloautojen ujellus ei kantaudu sisään tehdastyyliin rosoisesti mutta huolellisesti sisustettuun Muusaan. Ravintolan tunnelma on rauhallinen ja äänitasot maltilliset, vaikka modernia soulia soljuu kaiuttimista. Edes pakkasen orjuuttamilla teillä liukastelevat ihmiset eivät häiritse ruokailua, vaikka suuret akkunat pitävät huolen siitä, että himpun verran tuntuu siltä kuin istuisi näyteikkunalla.

Saapuessamme ravintolaan suuntaamme suoraan tiskille. Tiskillä seisova tarjoilija toteaa tympeästi, että toinen henkilö ottaa tilauksemme vastaan. Emme anna ankean vastaanoton tehdä hallaa arki-illan irtiotollemme, vaan odotamme kuuliaisesti tiskillä ruokatilauksia vastaanottavaa tarjoilijaa. Tilaamme meze-lankun vegaanisena kahdelle (17 €) ja Bang bang -kukkakaalit (7 €) vegaanisena. Listalla ei lue, mitä vegaaniset versiot sisältävät, mutta se ei haittaa, sillä olemme kaikkiruokaisia vegaaniannosten suhteen.

Kävin ensimmäistä kertaa Muusassa viime kesänä. Syksyn aikana lista on vaihtunut, ja nytkin tilatessamme muutoksia näyttää tulleen. Menun mukaan Bang Bang -kukkakaalit tarjoillaan minttu-kookoscremen kanssa, mutta ilmeisesti annoksen kylkeen on ainakin tällä kertaa aseteltu mietoa avokadocremeä. Väri on vihreä, mutta minttua soosi ei ole nähnytkään.

Kultaa tarjottimella

Saimme viime visiitillä odottaa tovin tilaamaamme viinipulloa, mikä toki korvattiin maksuttomilla jälkiruoilla pyyteettä. Tällä kertaa tien päälle jää vesikannu, joka täytyy käydä pyytämässä uudelleen. Pieni vaiva, mutta mieluummin istuisi iltaa aivan rauhassa ilman, että mistään täytyy huolehtia.

Muusa ei ole pikaruokapaikka, joten apetta saa odottaa – ja hyvä niin. Meze-lankun kaltaisissa asetelmissa on yleensä vaarana se, että ne kootaan valmiiksi tehdyistä aineksista tai pakasteista. Pöytään saapuva lankku on todellakin kahdelle hengelle, eikä kyseessä ole mikään kevyt iltanapostelu, sillä käy ilmi, että vatsan saa täyteen pelkän lankun antimilla.

Vegaaniselle meze-lankulle on aseteltu lehtikaalipestoa, leivitettyjä tofutikkuja, pikkuruisia vohveleita, focacciaa, pikkelöityjä kasviksia, tulista tomaattikastiketta, valkopaputabboulehia ja kuorrutettuja tofupaloja. Lankun ainoa pettymys on henkilökohtainen inhokkini sienet, joita on hurjat kolme kappaletta pikkelöityjen kasvisten kyljessä. Muuten meze-lankku on mahtava makumatka, joka täyttää vatsan ja pitää mielenkiinnon yllä ruokailun loppuun saakka.

Lisukkeeksi ajatellut Bang Bang -kukkakaalit tarjoillaan pöytään posliinikulhossa kermaiseen ja tuliseen kastikkeeseen verhottuna. Tuhdin kermapinnan alta paljastuu ehtaa kukkakaalia, joka ei taatusti ole pakastekamaa. Annoksessa on kolme valtavaa kukkakaalikukintoa, ja jo niillä pahin nälkä olisi tiessään. Bang Bangit sopivat kuitenkin hyvin meze-lankun kylkeen, jolloin yhteisateriasta tulee kahdelle erittäin täyttävä annos, mutta onneksi ähkyn puolella ei tarvitse käydä.

Uusi aikakausi

Ottaen huomioon Muusan fiiniyden ja Suomen hintatason 24 euroa kahden hengen illallisesta on älyttömän pieni summa. Se on myös Muusan mittapuulla vähän, sillä esimerkiksi kikhernepata maksaa samassa ravintolassa 18 euroa. Uskallan väittää, ettei tämän paremmin voi käyttää ruokaan vajaata 25 euroa.

Satakunnankatu ei ole aikoihin ollut ravintolaelämysten keskuspaikka, eikä kadun alkupäässä muutenkaan ole ollut hotellin lopetettua muuta elämää kuin kirkollismenoja ja koulutouhuja. Kadun alkupäähän avautunut Muusa piristää aluetta ja tarjoaa helpon ja herkullisen ruoka- ja juomapaikan alkuiltoihin. Samassa osoitteessa sijaitsevassa Olympiassa voi nauttia keikkatarjonnasta, jos Muusan antimille ei ole tilaa.

Parhaiten Muusa sopii erityisesti niihin hetkiin, kun kaipaa rauhallista paikkaa jutustelulle ja vähän tavallisuudesta poikkeavaa napostelua. Viikonloppuna brunssiaikaan ja myöhään illalla Muusassa riittänee melua, mutta rentoina arki-iltoina on tilaa omille ajatuksille ja kumppanin jorinoille. Nautinnon viimeistelee tamperelaiseen teollisuuteen assosioiva sisustus. Tuntuu jopa koskettavalta viettää iltaa paikassa, jossa pöytään kannetaan kansainvälisiä makuja ja joka onnistuu silti visuaalisella ilmeellään viestimään kotikaupungin historiaa. Sellainen maailmamme on nykyään.

Mikä Muusan ruoista on jäänyt mieleesi? Missä on Tampereen paras meze-tarjonta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Amurin Helmi vie aikamatkalle menneeseen

Amurin Helmi on yksi viimeisistä puu-Amurista muistuttavista rakennuksista. Se kätkee sisäänsä kahvilan, jossa lattiat ovat vähän vinossa, vitriinin herkut vanhaa aikaa mukaillen konstailemattomia ja kotiruokalounas niin perinteikäs, että cityihmistä voi ihan hirvittää.
DSC_0059DSC_0058DSC_0055DSC_0061DSC_0043DSC_0048DSC_0045DSC_0054Helmi tuoksuu vanhalta ajalta. Ei lainkaan ummehtuneelta vaan aidolta voilta, mikä nykyajan light-tuote- ja salaattibaarihurmoksessa yllättää kahvilaan astelijan. Ulospäin ei näytä siltä, että kahvilassa kävisi vilske, mutta tarkempi silmäily osoittaa, että liki jokainen pöytä on jo löytänyt herkuttelijansa. Onneksi kahvilan sokkeloinen sali tuntuu jatkuvan iäisyyksiin asti rakennuksen perälle asti, joten vapaa pöytä löytynee heti melkein aina. Vilkkaasta liikenteestä huolimatta kahvilassa on rauhallista ja tasainen puheensorina täyttää paikan.

Kahvilan tunnelma on ihanan rauhallinen, vaikka jonoa on lähes aina. Palvelu on kuitenkin nopeaa, joten mahdottomuuksiin jonotusajat eivät veny, vaikka välillä vitriinin tarjontaa kuolaavat pullaharrastajat asioinnin sujuvuutta hankaloittavatkin. Onneksi usein kohtelias ohittaminen onnistuu. Täytyy tietysti myös muistaa, että asiakaskunta on yllättävän iäkästä tiettyinä aikoina, joten kärsivällisyys on paikallaan. Mitä sitä paitsi tekee elämällä, jossa ei ole aikaa odottaa edes kahta minuuttia sitä, että edessä oleva saa pullansa valittua?

Helmi on rakennettu vanhaan työläiskortteliin, ja paikka on sisustettu perinteitä kunnioittaen. Lattiat narisevat ja ovat aavistuksen vinossa saleissa, ja jotkut pöydät ovat asiaan kuuluvasti vähän kallellaan. Se muistuttaa siitä, kuinka elintaso on lyhyessä ajassa parantunut, kun jutunjuurta riittää vinosta lattiastakin.

Rehti ja sopivasti yksinkertainen

Amurin Helmeä voisi luonnehtia perinnekahvilaksi. Se tarkoittaa sitä, että aivan ruokatrendien aallonharjalla kahvilan tarjonta ei ole. Esillä olevista tuotteista toki huomaa, että allergiamerkinnät ovat kohdillaan, ja niin maidottomia kuin gluteenittomia tuotteita on valikoimissa. Lounaslistalla mainitaan, että kaikki keitot ovat gluteenittomia ja laktoosittomia.

Kahvilan vitriinitarjonta koostuu pullista, pannukakusta, sulhaspiirakoista, pasteijoista ja leivistä. Leipiä, esimerkiksi kaurasämpylöitä, perunarieskaa ja ruisleipää, voi ostaa mukaan myös suoraan tiskiltä. Lisäksi Helmessä katetaan joka päivä aamiainen (7,5–9 €) ja arkipäivinä saatavilla on keittolounas (7 €).

Aamupalalla tarjolla on kaura- tai riisipuuroa, sämpylöitä, sulhaspiirakoita, pullaa, kananmunia, suolakurkkua, tomaattia, juustoa, leikkeleitä, mehua, vettä, kahvia ja teetä. Kasvissyöjälle ja vegaanille tarjonta on siis rajallista, mutta kaikkia ravintoloita ei ole tehty erikoisruokavalioille. Olen käynyt muutaman kerran Helmessä aamupalalla, mutta nykyään syydän rahani mukaan otettaviin leipiin, sillä on tarpeetonta maksaa puurosta ja sämpylästä liki kymmentä euroa. Sekasyöjälle aamiainen on runsas ja monipuolinen, ja ainoastaan suolakurkut taitavat jakaa mielipiteitä.

Rahalla ei saa estetiikkaa

Lounaslista noudattaa kuuliaisesti perinteitä, ja vakiolistaan kuuluvat asianmukaisina päivinä pinaatti- ja hernekeitto sekä liha- ja kalakeittoja. Keskiviikko on kasvisruokapäivä, ja siksi onkin huvittavaa nähdä, kuinka yllättävän tyhjäksi lounasaika jää ainakin satunnaiskävijän silmin. Onhan se tietysti ymmärrettävää, että jos lihakeittoa saa ämpärillisen seitsemällä eurolla, samalla hinnalla ei halua koko aamun töissä raatanut mies syödä kasvisvelliä, vaikka tässä vaiheessa voisinkin huomauttaa, että yhtä lailla kasvisruoalla saa vatsan täyteen.

Helmikuisena keskiviikkona keittolounaalla tarjotaan parsakeittoa, joka ei totisesti viettele esteettisyydellään. Keitto ei myöskään ole vegaaninen, mikä harmittaa, sillä kasvisperäisiä korvikkeita maidolle on tarjolla runsaasti ja melko edullisesti. Parsakeitossa on valkoista lientä ja pätkittyjä parsoja, jotka ovat pehmenneet sopivasti. Keitossa maistuu sipuli ja vanhanaikainen, ehta rasva. Ihan kelpo keitto seitsemällä eurolla – varsinkin, kun kylkeen tulee kauraleipää, halutessaan sulhaspiirakoita ja päätteeksi vielä kahvia tai teetä.

Työläiskorttelin uudet kinkerit

Amurin Helmi onnistuu tavoittamaan vanhan Tampereen tunnelman hyvin ja sopivan arkisesti. Rehellinen, tuore ja hyvällä tavalla yksinkertainen tarjonta johdattelee työläiskorttelien vilinään. Tosin niissä kortteleissa pidot eivät totisesti olleet yhtä runsaat ja ravitsevat kuin Helmen tarjonta nyt on. Siinäpä vasta olisikin konsepti kahvilalle, jos se alkaisi tarjonta niukkuutta ja nälän näkemistä.

Helmen ikkunoista näkyy Satakunnankadulle, jota reunustavat parkkiin laitetut kaupunkimaasturit, perhekaarat ja urheiluautot. Lähi-K-Marketin kirjavat liput vilkuttavat kadun toiselta puolelta muistuttaakseen, että puu-Amurin aika on todellakin ohi. Uusien ruokavillitysten ei silti tarvitse rantautua Helmeen, mistä pitää huolen perinnestatus. Jokaisen paikan ei tarvitse palvella ihan jokaista ihmistä tai olla täynnä erikoisuuksia. Joskus yksinkertainen ruoka voi maistua maailman parhaimmalta.

Onko nykyajan kiire mennyt jo liian pitkälle, jos vanhan ajan ja pysähtyneisyyden tunteen tavoittaa ihan vain vadillisella lihakeittoa ja rasvaa tirisevällä voipullalla?

Amurin Helmi on avoinna viikon jokaisena päivänä. Kahvila ja museokortteli sijaitsevat osoitteessa Satakunnankatu 49.

Oletko käynyt Amurin Helmessä tai työläismuseokorttelissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Subway hyppäsi vegaanikelkkaan

Neitsytlaskun perusteella kelkka näyttää kulkevan mallikkaasti ja maukkaasti, vaikka ihan makutajunnan räjähdyspisteeseen asti Vegan Delite -uutuus-Subin kyydissä ei pääse.
DSC_0011DSC_0009 (2)Monien kepeiden viihdetuotantojen tavoin myös pikaruokalajit jäävät jalkoihin kulttuurituomioissa, kun unohtuu, ettei pikapatonkia ja pitkää fine dining -kimaraa voi verrata keskenään sen enempää kuin kohelluskomediaa ja taide-elokuvaakaan. Jos pikaruokaa haluaa halvalla, täytyy sen tasolle asettua ja tarkastella sitä omassa lajissaan. Käydään siis peremmälle viherkeltaiseen leipämekkaan, joka aloitti vegaanisen Subin myynnin tammi- ja helmikuun taitteessa.

Subway-ravintolassa asioinnissa on paljon samaa kuin kyselyikään ehtineen lapsen kanssa käydyssä keskustelussa, mikä on myös ravintolan konseptin etu. Kiireinen elämä ja minäkeskeinen arki vaativat tarkkaa räätälöintiä: leivän, kasvikset, täytteet, kastikkeet ja mausteet omaan makuun. Se tosin tarkoittaa todella montaa kysymystä, jotka vaativat vastausta – maksullisessa – leipäjonossa. Aloittelija voi turhautua, mutta kokenut Subi-tilaaja hoitaa homman maaliin nopeasti samalla, kun Sandwich artistiksi kutsutun työntekijän kädet käyvät hirmuista tahtia. Subway ei ole paikka, jossa jäädään seinän tilaustauluja tuijottaen pohtimaan ja maistelemaan, mikähän tänään mahtaisi maistua.

Miellyttävä mutta tylsä

Kun tilauslinjalta on lopulta päässyt pöytään, edessä köllöttää melkoinen pötkö: Vegan Delite. Vegaanisubin pihvi eroaa aiemmin myynnissä olleesta kasvispihvistä ilmeisesti kananmunattomuudellaan. Muistini mukaan vegaanipihvi vaikuttaa myös kiinteämmältä kuin aiempi vegeversio. Siksi yllätynkin huomatessani, ettei vegaanipihvin pääraaka-aine ole soija, joka olisi selittänyt säikeisen rakenteen ja aavistuksen lihaisen ulkonäön. Koostumus on erittäin miellyttävä, eikä sorru liiaksi imitoimaan lihaa tai vastaavasti kasvispihvien helmasyntiä perunamuusikoostumusta. Maku on lyhyesti sanottuna yllätyksetön, mutta muuta on turha odottaa tusinakasvispihviltä. Vaikka yksittäisiä vihanneksia näkyy pihvissä, niiden maku on jäänyt kauas pakastimeen. On kuitenkin virkistävää saada kerrankin leipä, joka todella täyttää, sillä pelkät kasvistäytteet ovat köyhä nälänpidin.

Vegaanin kastikevalikoima Subwayssa on lyhyt ja tylsä: BBQ, salsa, amerikansinappi, makea sipuli, öljy, punaviinietikka ja tulinen, entinen Hot Louisiana. Vaikken itse kuulu vegaanisten majoneesien kannatusjoukkoon, on huvittavaa, ettei valtava ketju ole sellaista vielä ottanut valikoimiinsa. Nykyiset vaihtoehdot jakavat todennäköisesti rankalla kädellä mutustelijoiden mielipiteitä. Neutraalein vegaanisista kastikkeista on makea sipuli, joka totisesti on makea. Jopa siinä määrin, että hampaisiin jää tahmaa ja sormien välit liimautuvat yhteen.

DSC_0008 (2)DSC_0010Pikahifistelyä ilmassa

Subwayn sivuilla silmiinpistävää on se, ettei siellä näy lainkaan hinnastoa. Syy on toki selvä; hinnat nimittäin ovat ravintolakohtaisia. Erot ravintoloiden välillä ovat tosin pieniä. Pelkkiä kasviksia sisältävästä Veggie Delite -Subi-leivästä olen maksanut Tampereen keskustassa 15 sentiltä 3,90 euroa tai 4,50 euroa, joista jälkimmäinen on yhtä paljon kuin edullisimmat lihasubit. Tampereen Rautatienkadun Subwayssa 15-senttinen Vegan Delite maksoi 5,90 euroa, mikä on suurin piirtein saman verran kuin sen epävegaanisen edeltäjän Vegepihvi-Subin hinta.

Hennon fiiniysaskeleen Subway näyttää ottaneen, sillä monessa ravintolassa on jo siirrytty tarjottimista koreihin. En sanoisi, että halpamuovilta näyttävä vihreä kori on upea ilmestys, mutta ajatuksena se on vähemmän pikaruokalalta kalskahtava. Harmi vain, että siihen sisältyy kaksi käytännön ongelmaa. Ensinnäkin leipä leviää käsiin helpommin ja siksi kastike sotkee sormet. Toiseksi leipä asetellaan niin, että servietit jäävät sen alle. Se taas tarkoittaa sitä, että papereita saa tovin kiskoa leivän alta, ja lopputuloksena koko patonki humahtaa auki koriin leviten.

Uskaltaapa uudistua

Subwayn ravintolamiljöötä leimaavat kirkas valaistus, epämukavat penkit ja nopea vaihtuvuus. Alle kymmenen euron leivällä ei muuta voi vaatia, eikä ravintolan tarkoitus olekaan tarjota pitkiä herkkuhetkiä. Levollisuutta ruokailuun toisi kuitenkin se, jos diskohittinupit käännettäisiin aavistuksen pienemmälle ja valoja himmennettäisiin.

Subway ei totisesti ole terveysravintola, vaikka se monet rasvapurilaiset voittaakin. Vihreä väritys puhuu raikkauden puolesta ja antaa nälkäiselle pikaruokailijalle armahduksen. Monessa Subi-leivässä on kieltämättä vähän rasvaa, mutta sokerin määrä kuuluukin jo ihan toiseen tarinaan. Vastikään myyntiin tullut Vegan Delite näkyy toistaiseksi ravintoainetaulukossa erillisenä lisäyksenä.

Pikaruokaravintolan pitkäikäisyyden salaisuus on toimiva konsepti ja vakiotuotteet, mutta on silti uskallettava uudistua tarjoiluastiamuutosta ja yhtä uutuuslisätäytettä – maissia – enemmän. Kasvisruokavalion suosion kasvun vuoksi ravintolan seuraavan askeleen kannattaakin liittyä astetta jännittävämpään vegeruokaan. Keitetty maissi ja rasvainen pihvi eivät kuulu jännityselämykseen.

Päivitetty 20.2.2019. Subwayssa on myynnissä tällä hetkellä myös vegaaninen kikherne-kvinoapihvisubi.

Minkälaisia ajatuksia vegaanibuumi ja Subwayn hinnoittelu herättää? Oletko testannut Vegan Deliteä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa