Kaikkea hyvää, Simit House

Puutarhakadun ja Näsilinnankadun kulmaan avatusta Simit Housesta puskee ulos huumaava leipomon tuoksu. Sisällä kahvilassa tunnelma on rauhallinen, vitriini täynnä pikkusuolaista ja makeita herkkuja, lounaslistalla kevyttä syötävää ja aamupala kuulemma aivan mieletön.
simithouse3simithouse1simithouse2simithouse5simithouse6simithouse4Lounastamme turkkilaisessa Simit Housessa torstaina aamupäivällä vähän sen jälkeen, kun aamiaisen tarjoilu on päättynyt. Myyjä kysyykin meiltä, haluammeko aamupalaa vai lounasta. Lounaalle olemme tulleet ja sillä linjalla pysymme, vaikka mielessäni kummittelevat somessa vilahdelleet herkulliset Simit Housen aamupalalautaset, joista saa sekä kasvis- että lihaversiota.

Ystäväni tilaa koko lounassetin, johon kuuluu alkupalakeitto, avokadosalaatti ja kahvi (9,5 €). Minä tilaan avokadosalaatin (8,9 €) erikseen, sillä päivän keitto sisältää lihaa. Tomaattinen lihakeitto on kuulemma hyvää ja johdattelee hyvin päivän makumaailmaan.

Avokadosalaatti ei ole käsittääkseni erityisen turkkilainen keksintö, mutta se on saatu hyvin sopimaan turkkilaisen ravintolan listalle. Ensinnäkin salaatin päälle asetellut avokadot ovat maailman herkullisimpia, täydellisen kypsiä. Tulee ihan mieleen ravintola Muusa vuonna 2017. Toiseksi salaatti sisältää mukavan monipuolisesti muita ainesosia, kuten vesimelonia, sitruunaa, punakaalia, pinaattia, tomaattia, kurkkua, porkkanaa, tuoreyrttejä ja turkkilaisia kasvispyöryköitä sekä seesaminsiemeniä ja balsamicotyylistä salaatinkastiketta. Ottaen huomioon salaatin alle yhdeksän euron hinnan voi todellakin todeta, että roposilleen saa vastinetta. Kuvissa oleva lautanen on muuten oikeasti syvä, joten salaatilla on kokoa.

Ainoa vika Simit Housen avokadosalaatissa on se, että tomaattipohjaisia, käsin muovailtuja ja tietysti paikan päällä tehtyjä kasvispyöryköitä on aivan liian vähän. Kaksi kappaletta jättää lähinnä tyhjän olon, ja salaatista saisikin helposti paljon ruokaisamman, jos tuorepyöryköitä olisi enemmän. Nyt lopputuloksena on ehkä vähän liian kevyt lounas.

Ravintolan nimessä näkyvä simit tarkoittaa turkkilaista seesamibaagelia. Ne eivät kokonaisina kuulu lounaaseen, mutta salaatin rinnalle saa leipälautasen, jossa on pieni pätkä paloiteltua baagelia. Ehkä hyvä niin, sillä kevyt salaatti muuttuisi äkkiä rasvapommiksi, sillä seesamibaageli on tuhtia, mutta oi voi, niin maukasta.

Lounaan jälkeen ostan kotiinviemisiksi kaksi simitiä (1,90 €/kpl) ja yhden peruna-börekin (3,50 €). Börek on lehtevään taikinaan tehty suolainen piiras, josta tarjolla on yleensä monia täyteversioita. Minä päädyn perunatäytteeseen, sillä muut sisältävät joko lihaa tai juustoa. Piiraan vegaanisuudesta en ole aivan varma, mutta lähtökohtaisesti se ei sisällä maitotuotteita. Ostaessani piiraan en vielä tiedä, että se on ihan hirvittävän täyttävä ja rasvainen, mutta nimenomaan siksi niin herkullinen. Linjojen vaalimiseksi taitaa olla parasta jäämättä börek-koukkuun. Voisin kuitenkin kuvitella hakevani Simit Housesta illanviettoon börekejä ja tarjoilla ne vähän pienempiin osiin paloiteltuina.

Palvelu ravintolassa on sujuvaa ja ystävällistä, ja tarjoilija jaksoi käynnillämme kertoa perinpohjaisesti leivästä, piirakoista ja pyöryköistä tietonsa meille. En myöskään pistäisi pahakseni, jos lista laajentuisi.

Toivon vilpittömästi, että ihmiset löytävät yhä paremmin Simit Houseen. Keskeisellä paikalla sijaitsevan ravintolan kotisivut ovat tyhjät ja Facebook voisi keskittyä paremmin menun esiin tuomiseen. Asiakkaan olisi helpompi lähestyä ravintolaa, jos lista ja sen eri vaihtoehdot olisivat selkeästi esillä. Esimerkiksi aamupalan saa myös kasvisversiona, mutta äkkiseltään ei käy ilmi, mitä se sisältää. Samoin olisi mukava lukea tarkasti etukäteen, mitä muut annokset sisältävät.

Simit Housessa on onneksi jo nyt yksinkertaisesti kaikkea hyvää ja toivon valtavan paljon kaikkea hyvää Simit Houselle. Aamupalalla nähdään!

Oletko ehtinyt käydä Simit Housessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tratto lähettää haalistuneen postikortin Italiasta mutta hurmaa punajuurillaan

Ratinan Tratto tarjoaa rauhallisen pakopaikan shoppailukeitaasta, muttei kuljeta ruokailijaa nirvanaan tai edes Italiaan.
DSC_0104DSC_0098DSC_0100DSC_0099DSC_0102Kauppakeskus Ratinaan avatussa Tratossa on ihanan rauhallinen tunnelma perjantai-iltapäivänä. Ruokailemassa on vain kaksi seuruetta, joten tarjoilija ehtii tulla meitä vastaan heti, kun ylitämme Traton kynnyksen. Saamme valita itse pöydän, ja päädymme istumaan lähelle sisäänkäyntiä. Vaikka puoliksi seinätön Tratto sijaitsee ostoskeskuksen ravintolamaailmassa, ei melu näytävä yltävän pöytäämme. Täällä voisi syödä ja keskustella huoletta vilkkaampanakin aikana.

Odotukseni Trattoa kohtaan ovat ristiriitaiset. Olen ehdottanut ravintolaa seuralaiselleni tapaamispaikaksi, sillä Traton menussa on vegaaninen antipasto-alkupala ja salaatti. Lisäksi ainakin risotto käy maitotuotteita käyttävälle kasvissyöjälle, ja omavalintaiseen pizzaan riittää kasvistäytteitä, mutta siihen ei ole ainakaan menun perusteella saatavilla vegaanista juustoa. Minulle suotuisasta menusta huolimatta ravintolan konsepti epäilyttää. Listalla on salattia, risottoa, pastaa ja pizzaa, eikä siitä aivan selviä, mikä tekee Tratosta italialaisen. Mainittuja ruokalajeja kun voi tehdä sekä niin sanotusti ihan tavallisesti että aidosti italialaisittain. En siis tiedä, odotanko Pizzeria Lucan tyylistä omistautumista vai tyypillistä ketjuravintolan näkemystä italialaisesta ruoasta – eli sitä, että ravintola on italialainen, jos listalla on pizzaa ja pastaa, joiden juuret ovat italiassa.

Emme ole saapuneet illallistamaan pitkän kaavan mukaan, joten jätän väliin herkulliselta kuulostavan antipaston, jossa olisi kasviksia, oliiveja, sipulia ja artisokansydämiä. Päädyn tilaamaan Veganiksi nimetyn vegaanisen punajuurisalaatin (13,00 €), jossa on nimikkojuureksen lisäksi versosalaattia, tahinikastiketta ja hasselpähkinää. Seuralaiseni valinta kestää kauemmin. Menua selatessa silmiini pistää ilmoitus, jossa todetaan suurin piirtein niin, että listan annokset saattavat sisältää myös muita ainesosia kuin mitä kuvauksessa mainitaan. Sepä mielenkiintoista. Aikana, jolloin erityisruokavaliot ja allergiat huomioidaan ja ansaitsevat tulla kuulluiksi, on erikoista kuitata annosselostukset tuollaisella huomiolla. Kaikkiruokainen seuralaiseni valitsee lopulta kauden kasviksista kootun kasvisrisoton Alle Verduren (14,00 €), jota tarjoilija suosittelee. Myöhemmin selviää, että kauden kasvis on parsa.

Vellirisottoa punajuuriparatiisissa

Palvelu on Tratossa ripeää ja ystävällistä. Pidän siitä, että asiat soljuvat ilman säätämistä. Ravintolassa voi myös ilmeisesti luottaa siihen, että tilaus menee varmuudella oikein, sillä tarjoilija kirjaa tilauksemme mini-iPadiin. Se ei aivan ole italialaismamman keittiötyyliä, mutta ainakin se sopii nykyaikaan ja lisää luottamusta. Tilaamme lasit pinot grigiota, jonka lausun onnellisesti väärin ja tarjoilija korjaa minut. Nolottaa, ja alan pohtia, miten tarjoilijan kuuluisi tilanteessa toimia. Huomionarvoista Traton viinilistassa on muuten se, että saatavilla olevien viinien nimet ja hinnat roikkuvat pullonkaulaan ripustetussa muistilappuviuhkassa, jota on vaikea tunnistaa minkäänlaiseksi menuksi.

Salaatti ja risotto saapuvat pöytään melko nopeasti, muttei sentään niin pikaisesti, että epäilykset tuoreudesta heräisivät – ei missään nimessä. Salaattini tarjoillaan matalareunaiselta keittolautaselta ja ensi näkemältä se näyttää pieneltä ja tylsältä. Käy kuitenkin nopeasti ilmi, että salaatti ei todellakaan ole pieni, vaan raikas ja täyttävä. Punajuurisalaatti sisältää kelta-, raita- ja punajuuria, ja en varmasti ole koko elämässäni syönyt niin paljon punajuurta kuin nyt. Kaikki lajikkeet muistuttavat maultaan toisiaan, mutta persoonallisin niistä on raitajuuri, jota voisin ostaa kotiinkin. Versosalaatti on maukasta ja hasselpähkinää on myös runsaasti, eikä vain nimeksi niin kuin yleensä on tapana. Pähkinää on jopa niin paljon, etten jaksa syödä kaikkea, mikä johtuu myös pähkinöiden runsaasti suolatusta marinadista. Hämmentävintä on kuitenkin se, etten erota salaatista tahinikastiketta, mutta arvelen, että tahinin ansiosta salaatti on kosteaa, kiiltävää ja aavistuksen tahmaista. Tai sitten tässäkin ruokalajissa on mainitsemattomia salaisia ainesosia.

Seuralaiseni kasvisrisotto sisältää parsaa. Siis parsan. Risottoon on pilkottu arviolta yksi parsa, joten kasvisrisotoksi en itse sitä kehtaisi kutsua. Lisäksi risotto muistuttaa enemminkin riisipuuroa kuin risottoa. Epäselväksi jää, kuuluuko aidon italialaisen risoton muistuttaa tahmeaa velliä. Kohteliaisuudesta emme jää tivaamaan asiaa ja pilkkaamaan puoliksi syötyä annosta, vaikka olisi tietysti pitänyt. Ravintola ansaitsee aidon palautteen ja parantamismahdollisuuden ja vastaavasti meidän pitäisi oppia tuntemaan risottotyylit. Ehkä vika oli ravintolan, ehkä siinä, ettei risoton valmistustyyli tehnyt vaikutusta ruokailijaan tällä kertaa. Se tosin on selvää, ettei risottoa voida mainostaa kauden kasviksilla, jos seassa on muutama pala parsaa. Jo monikkomuoto velvoittaa enempään kuin yhteen.

Terveisiä vale-Italiasta

Tampereella on hirvittävä määrä Italiasta vaikutteita saaneita tai maan ruokakulttuuria kumartavia ravintoloita, esimerkiksi Piemonte, Trattoria, Puisto, Napoli ja Pizzeria Luca. Kaikkia pizzerioita en edes ala luetella, sillä niiden alkuperä lienee selvä. En myöskään millään voi muistaa tai tietää kaikkia kotikaupunkini italialaistyylisiä ravintoloita, joten käytän apuna hakukonetta. Päädyn siksi TripAdvisoriin, joka on listannut 10 parasta italialaisravintolaa Tampereella. Ja kukapa olisi uskonut, että listalla on myös Raholan Kioski! Jotenkin tuntuu siltä, ettei aito italialainen kulinarismi asu Raholassa.

Tästä päästäänkin siihen, että vähän kaikkea myydään Italian ulkopuolella italialaisena. Siksi luotto ravintoloiden italialaisuuteen on heikko. Enää Italia-leimaa ei pitäisi saada millä tahansa pizzaa muistuttavalla lätyllä. Italiaa vaivaakin vähän sama kuin aasialaisravintoloita, etenkin kiinalaisia. Jos on koskaan käynyt Kiinassa, tietää, ettei eurooppalaiset kiinalaista ruokaa tarjoilevat ravintolat ole aidon Kiina-ruoan sukulaisia millään mittapuulla.

Kuluttaja yleensä saa sitä, mitä tilaa. Pidämme pastasta, pizzasta ja risotosta. Siksi niitä tarjoilevia ravintoloita avataan. Tratossa ei ole mitään vikaa, mutta ravintola toteuttaa konseptia, jota jo niin monet ovat käyttäneet. Sisustus on ihanan raikas ja yksityiskohtainen, ja positiivista on myös se, että akustiikka näyttää pelaavan. Voisin hyvin kuvitella, että isotkin seurueet viihtyvät, ja toisaalta Trattoon on myös helppo poiketa ostosten lomassa, kun kaipaa burgeria hienompaa ruokaa. Uskon, että kiireinen ihminen saa kaivatun rauhoittumishetken ravintolassa, vaikka lentolippua Italiaan ei Tratosta saakaan.

Oletko käynyt Tratossa? Mitä mieltä olet muuten italialaisesta ravintolakulttuurista Suomessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Uudistunut Bella Roma hellii vegaania

Siperiassa sijaitseva Bella Roma voi onnitella tiimiään mainiosta menu-uudistuksesta. Perinteinen koko perheen ravintola huomioi uudella listallaan erityisruokavaliot, ja uudistusten ansiosta ravintola onnistuu kiillottamaan nuhjuiselta vaikuttaneen yleisilmeensä.
DSC_0008 (5)DSC_0005 (4)DSC_0002 (3)DSC_0004 (5)Finlaysonin Siperiassa sijaitseva Bella Roma ei ole koskaan kuulunut kaupungin ykkösmurkinapaikkoihin, vaikka ravintolassa ei muuta vikaa ole ollut kuin tylsyys: yhdeksänkymmentäluvun perheravintolakulttuuriin jämähtäminen salaattipöytineen. Muistan käyneeni Bella Romassa lapsena, ja sen jälkeen seuraava muistikuva onkin kahdelta edelliseltä vuodelta, kun tilasin kuljetuspalvelun kautta Bella Romasta pizzaa. Viimeinen kerta oli täydellinen fiasko.

Pelmahdan aurinkoiselta Satakunnankadulta hiljaiseen Siperiaan testatakseni Bella Roman uudistuneen menun, vaikka vuodentakaisen pizzapainajaisen takia odotukset eivät ole kovin korkealla. Uuden ruokalistan kunniaksi Bella Roma tarjoaa (toukokuun lopussa 2018) kaksi pääruokaa yhden hinnalla, joten lohduttaudun erittäin kohtuullisella alennuksella, jos kävisikin niin, ettei lättyä voisi edes pizzaksi kutsua.

Tuttu ja turvallinen

Alkuiltapäivästä Bella Romassa on autiota. Testikäynnilleni saapuessani paikalla on vain yksi seurue, ja ruokailuni aikana kaksi muuta pöytää saavat herkuttelijansa. Rauhallista ja sopivan yksityistä, mutta alkuiltapäivän tunnit eivät olekaan Bella Roman vilkkainta aikaa.

Kun ravintolaan astuu sisään, tulee turvallinen olo. Aivan kuin palaisi yhdeksänkymmentäluvun perheketjuravintoloihin, mutta yleisilme ei onneksi ole tunkkainen. Kivilattia ja punavalkoruutuiset pöytäliinat yrittävät viestiä terveisiä Italiasta, mutta ihan sinne asti Bella Roma ei taida päästä. Ravintola on suomalainen, ja siltä myös sen ruoat maistuvat – tällä kertaa onneksi hyvällä tavalla.

Keskellä ravintolaa on suuri salaattipöytä, joka on varmaan ollut paikallaan jo viime vuosituhannella. Mitä siitä toisaalta motkottamaan, salaattipöytä kuuluu ruokien hintaan ja täydentää mukavasti aterian. En ole käynyt aikoihin Bella Romassa, mutta luulen, että avokeittiön korostaminen kuuluu ravintolan uuteen ilmeeseen. Ainakin nyt siihen kiinnittää enemmän huomiota. Se, että asiakkaat näkevät kokit, luo illuusion luottamuksesta. Toimii!

”Pizza is cheaper than therapy” mainostaa avokeittiön ylle ripustettu valotaulu. Bella Roman uuden menun antimet eivät ole erityisen edullisia, vaikka ruoat toki ovat halvempia kuin terapiakäynnit, oletan. Pizzat maksavat 13,90–15,90 euroa, salaatit 15,90–16,90 euroa ja muut pääruoat 14,90–17,40 euroa. Alkupalat irtoavat halvimmillaan 5,90 eurolla ja kalleimmillaan hintaan 17,90 euroa, mutta jälkimmäisessä kyse taitaa olla isommalla porukalla jaettavasta annoksesta. Toivottavasti.

Bella Roman uudet vaatteet

Harvoinpa vegaani joutuu yleisravintolassa tilanteeseen, jossa täytyy todella pohtia, mitä haluaa syödä. Näin kuitenkin käy Bella Roman uuden menun kanssa, mikä on mahtavaa! Harmillisen usein ravintoloiden uudistukset tarkoittavat muutamaa vaihtunutta ruoka-annosta, mutta Bella Roma on myllännyt menunsa uusiksi ja huomioinut ennen unholaan jääneet erityisruokavaliot. Valmiiksi vegaanisia annoksia Bella Roman menussa ovat nyhtökaura–tomaattifocaccia (16,90 €), taitettu nyhtökaurapizza (14,90 €), nyhtökaurapasta (14,90 €) ja nyhtökauralla ja kasviksilla kuorrutettu Aurelia-pizza (15,90 €), jonka päädyn tilaamaan pitkän pohdinnan jälkeen. Bella Roma on pizzapaikka, joten ydintuote täytyy testata, vaikka liekö sillä merkitystä, kun jokainen vegaaninen ruokalaji sisältää hämmentävästi nyhtökauraa. Ei kovin italialaista, mutta ravintoloissa toki harvinaista. Ja trendikästä!

Aurelia on toiseksi paras vegaaninen pizza, jonka olen koskaan syönyt. Voiton vie Hämeenkadulla sijaitseva napolilainen Pizzeria Luca, jota ei vain voi päihittää. Aurelia ei mauiltaan ole missään nimessä perinteinen pizza, ja siksi sen makumaailma onkin riski. Pizza sisältää tomaattista nyhtökauraa, oliiveja, kapriksia, kirsikkatomaatteja, rucolaa ja vegaanista juustoa. Veikkaan, etteivät täytteet hivele nuorimpien vegaanien ja nirsojen makuhermoja, mutta minä pidän kokonaisuudesta. Pyydän pizzaani pitkän paahdon, joten vegaaninen juusto on sulanut sopivasti näkymättömiin ja muistuttaa olemassaolostaan ainoastaan ihanan suolaisella maulla niin kuin pitää.

Bella Roma ei edelleenkään ole ruokailijan huumaava kulinarismin keidas, mutta se on tilava, kohtuuhintainen, monipuolinen ja rauhallinen ravintola, jonka menu sopii kaikenikäisille ja kaikenlaisille ruokailijoille, minkä vuoksi se on erinomainen ravintola suurille seurueille ja lapsiperheille. Ravintola on siisti, muttei kuitenkaan vaadi hienostelua, mikä madaltaa kynnystä astua sisään.

Kun takana on pitkä päivä ja edessä ruokailushow, on lohdullista tietää, että jossakin on ravintola täynnä tilaa ja sopivan yksinkertaisia makuja. Vähän parempaa arkea.

Tampere tunnetuksi -passilla saa maanantaista torstaihin klo 14–17 kaksi Bella Roman pizzaa yhden hinnalla! Passin voi ostaa paperisena viiden euron hintaan esimerkiksi R-Kioskista tai ladata maksutta sovelluskaupasta.

Mistä saa suoraan listalta parhaan vegaanisen pizzan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mihin jäi vegetarjonta, Periscope?

Ratinan kauppakeskuksen ylimpiin kerroksiin avautuneessa Periscopessa näköalat ovat kiistatta kaupungin parhaimmat. Lasiseinien suojissa tarjotaan tarkasti valittuja makuja, mutta menu keskittyy palvomaan vain sekasyöjiä.
DSC_0001 (2)DSC_0019 (3)DSC_0009 (4)DSC_0008 (4)DSC_0018 (2)DSC_0013 (3)DSC_0017 (2)DSC_0011 (2)DSC_0003 (3)Äitienpäivää edeltävänä lauantaina Tampereella on kuuma. Kesä on saapunut lupia kyselemättä ja tuikannut päälle helteen, joka saa hien valumaan. Poikkeuksellinen sää tuntuu myös kauppakeskus Ratinaan avautuneessa Periscopessa. Täynnä olevassa ravintolassa on kuuma, mutta valtavista ikkunoista näkyvät maisemat antavat parastaan: Tampere näyttää poikkeuksellisen vehreältä ja auringonsäteiden hellimältä.

On onni, että olen muistanut tehdä pöytävarauksen. Muuten ruokailu olisi varmasti siirtynyt toiseen ravintolaan, sillä lähes jokaisessa pöydässä istuu seurue, ja tyhjätkin pöydät odottavat saapuvia ryhmiä. Pöytiin ohjaus tapahtuu tuttuun tapaan heti oven suussa, johon muodostuu tauotta ruuhkaa, sillä pikkuruisessa tilassa vaeltavat ristiin niin terrassille siirtyvät siemailijat, vessassa kävijät, lähtevät asiakkaat ja tarjoilijat kuin saapuvat ruokailijat. Tunnelma on siis tiivis ja melutaso melkoinen.

Ruuhkaisen käytävän päässä avautuu huoliteltu ruokailusali valtavine ikkunoineen. Periscopen sisustus on yksinkertaisen tyylikäs ja korostaa onnistuneesti tamperelaisuutta. Voi tosin olla, että tehdashenkisyys assosioi seurueellamme poikkeuksellisen vahvasti kotikaupunkiin. Oli miten oli, sisustusvalinnat luovat hienostuneen ja sijaintiin sopivan kokonaisuuden, joka ei sorru turhaan pöyhkeilyyn. Sellaisesta tulisi vain vaivaantunut olo. Ravintola voi olla kaunis ja fiini ilman, että kynnys saapua ruokaileman kasvaisi.

Tarjoilija saapuu ripeästi luoksemme ja antaa heti perusteellisen selvityksen menusta. Hänen mukaansa ideana on valita listalta 6–10 annosta, jotka voi jakaa, tai vaihtoehtoisesti voi tilata itselleen yhden suuremman annoksen lisukkeineen. Päädymme seuralaiseni kanssa ottamaan omat 10 euron annokset ja jaettavaksi neljä lisuketta (5 €/kpl). Tilaan palsternakkaa kolmella tavalla (10 €), seuralaiseni valitsee härkätartarin (10 €) ja lisukkeiksi valitsemme yhdessä listalta avokadoa ja tomaattia (5 €), Asian slaw -salaatin (5 €), belgialaiset perunat aiolilla (5 €) ja bataattisipsejä ja lehtikaalia (5 €). Kympin maksavat annokset ovat melko pieniä, joten myös niistä voisi koota maistelukokonaisuuden, mutta meidän nälkätasoomme ja ruokavalioihimme kahden pienen annoksen ja neljän lisukkeen tilaus on oikein sopiva.

Pottulohtua ruokailun lopuksi

Periscopen listalla ei ole yhtäkään vegaanista annosta. Lähimmäksi pääsee kolmella tavalla valmistettu palsternakka, mutta siinäkin mukana on hunajamarinadi. Annoksen voisi mahdollisesti saada pyytämällä vegaanisena, mutta tuntuu siltä, että Periscope ei ole sellainen ravintola, jossa annoksia voi säädellä mielensä mukaan. Makumaailmahan siinä kärsisi. Annan siis anteeksi itselleni hunajan, ja toivon, että se on kotimaista luomuhunajaa.

Erikoista on se, että tehdessäni pöytävarausta kaksi viikkoa ennen ruokailuhetkeä listalla oli kaksi muuta vegaaniselta vaikuttavaa, ainakin juustotonta, annosta. Varauspäivänä listalla oli jäljellä pahuksen palsternakka ja sen lisäksi lihaton vuohenjuustoannos. Menu on selvästi tehty sekasyöjille, jotka eivät maitotuotteita tai viljoja karta. Tästä päästäänkin ruokatrendien ikuisuuskysymykseen: Pitääkö kaikkien ravintoloiden huomioida erityisruokaliot?

Kaikkien ravintoloiden ei tarvitse erikoistua kasvisruokaan tai gluteenittomuuteen, mutta pidän silti kummallisena sitä, että Periscope sivuuttaa erityisruokavaliot lähes kokonaan. Vielä kummallisempaa se on, kun puhutaan Tampereen lippulaivaravintolasta, jonka tarkoitus on houkutella myös turisteja ja palvella monipuolisesti makumatkalle lähtijöitä. Ei sitä paitsi voi väittää, että esimerkiksi vegaaniruoan tekeminen vaatisi paljon. Olisi ilo nähdä listalla muun muassa rapeaksi paistettua tofua.

Auringonpaiste näyttää olevan armoton Periscopen valtaville ikkunoille, sillä ne selvästi kaipaisivat pesua, minkä valo paljastaa. Ruoka kuitenkin saapuu kohtuullisessa ajassa, joten tuhruisia laseja ei tarvitse tuijottaa kauaa. Annokset tuodaan pöytään lankulla ja niistä jokainen tarjoillaan kauniissa astiassa, joka sopii täysin annoksen henkeen, esimerkiksi perunat on aseteltu pronssinväriseen pikkukoriin. Kahden hengen pöydässä tosin tulee jo hieman ahdasta, sillä annokset ja lankku vievät tilaa jo valmiiksi täydessä pöydässä, jota koristavat vesi- ja viinilasit, vesikannu ja kynttilät.

Aloitan kolmella tavalla – suolakuoressa kypsennettynä, rakuunahunajalla maustettuna ja karamellisoituna – valmistetusta palsternakasta. Annos on raikas, ja siinä totisesti on sitä, mitä luvataan: palsternakkaa. En vain näe syytä maksaa juureksesta kymmentä euroa. Seuralaiseni härkätartar on kuulemma suussasulavaa ja liha erityisen mureaa.

Yhdessä nautittavat annokset löytävät nopeasti paikkansa pöydässä. Minä keskityn Asian slaw -salaattiin, jonka nimi on trendikäs muunnos coleslawista eli kaalisalaatista. Asian slaw’hon aasialaisuutta tuovat soijakastike, seesaminsiemenet ja chili. Jälkimaku on raikas, mutta ei voi sanoa, että maku pelehtisi palsternakan kanssa riemukkaasti kielellä.

Seuralaiseni ihastuu heti avokadoon ja tomaattiin, vaikka annoksen luomisessa onkin mielikuvitus jäänyt matkasta. Mitä sitä toisaalta aina pröystäilemään, tarjolle on kuitenkin asetettu lupausten mukaisesti avokadoa ja tomaattia, vieläpä erittäin mehukkaita sellaisia. Bataattisipsit ja paahdettu lehtikaali taasen ovat kaukana mehukkaasta. Ne ovat  niin kuivia, ettei niitä saa edes haarukkaan, eikä Periscope ole ravintola, jossa niitä voisi rapistella sormin.

Bataattipettymyksen korvaavat onneksi savusuolatut belgialaisperunat eli siis maustetut lohkoperunat. Ne ovat aivan mielettömiä. Täydellisiä perunoita: rapeita, maukkaita ja sopivan napakoita. Jos joskus palaan Periscopeen, teen sen perunoiden vuoksi. Ne tarjoillaan valkosipuliaiolin kanssa, joka ei oletuksena ole vegaaninen, mutta kenties sen voisi pyytää sellaisena. Ainakin toivottavasti myöhemmin.

Hieno ja kohtuuhintainen

Periscopen hintataso riippuu täysin siitä, mitä tilaa. Erinomaisen ruokailukokemuksen voi saada todella edullisesti, mutta menuihin ja laajoihin maistelukokonaisuuksiin sekä viineihin saa kyllä tarvittaessa palamaan rahaa. Meidän ruokailumme loppulasku Tampere tunnetuksi -passin alennuksen jälkeen on 35 euroa. Voi siis todeta, että huolellisesti tehdyistä maisteluruoista, sopivan täydestä vatsasta ja upeista maisemista se on varsin pieni hinta. Hinta sisältää myös kahden hengen kuplavedet. Viiniä emme juoneet.

Ravintolassa näkyy vielä vierailupäivänäkin, liki kolme viikkoa avaamisen jälkeen, uutuudenviehätys, mikä aavistuksen häiritsee ruokailua. Ihmiset kuvaavat estoitta ja ravaavat näköalaikkunoilla. Minä tosin kamerani kanssa en ole oikea henkilö kuvaamisesta valittamaan, mutta sentään yritän olla taltioimatta ihmisiä. Häiritsevintä on se, että innokkaimmat räpsijät kiipeävät ravintolan yläkertaan kuvaamaan salia ja ruokailijoita, mutta toisaalta olisi myös älytöntä kieltää kuvaaminen nykyaikana.

On hienoa, että Periscope tarjoaa kauniin ympäristön ja kohtuuhintaista herkkuruokaa harkituilla yksityiskohdilla, mutta harva haluaa nauttia ateriansa kiireessä, melussa ja salamavalojen välkkeessä. Luulen, että kaikki saavat Periscopessa ruokailemisesta enemmän irti, kun ravintola on ehtinyt pitää oviaan testikäyntiä pidempään auki. Kenties silloin on ollut myös enemmän aikaa kehittää menua, joka toivottavasti palvelee tulevaisuudessa entistä laajemmin erilaisia ruokavalioita.

Tampere tunnetuksi -mobiilipassilla saa Periscopen annoksista 20 prosenttia alennusta. Alennus on henkilökohtainen, joten sen saa vain passin haltija, vaikka hän maksaisikin koko porukan laskun. Passin tarjouksesta tämä ei valitettavasti käy ilmi.

Oletko jo ehtinyt käydä Periscopessa? Tekikö menu sinuun vaikutuksen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Oksalla ylimmällä tarjoillaan perushyvää ruokaa moneen makuun

Elämä on usein kiljuvaa nälkää, kurakelejä ja liian pitkäksi venyneitä ostosreissuja. Niihin hetkiin on suunniteltu Osuusravintola Oksa, joka ei motkota turhista tai kiukuttele takaisin, mutta ei myöskään tarjoa pyörryttävää gourmet-matkaa. Kuka sellaista aina jaksaisikaan!
DSC_0012 (3)DSC_0004 (4)DSC_0013 (2)DSC_0015 (4)DSC_0014 (4)DSC_0006 (2)Osuusravintola Oksa on pirkanmaalainen konsepti, joka on käytössä maakunnan Prismoissa. Testiruokailun kohteena oleva Kangasalan Prisman Oksa kokoaa yhteen kahvilan, Hesburgerin, noutapöydän, artesanpizzat, pastan ja wokit.

Minulla on aina ollut erityinen suhde Prismaan. Kasvoin kauppamöhkäleen vieressä, tein siellä ensimmäiset itsenäiset ostokseni ja kokeilin ensi kerran myös euroilla maksamista. Se vasta oli jännittävää, kun oli juuri päässyt markkojen makuun! Vaikkei Prisma olekaan ollut enää vuosiin lähikauppani, on ollut hieno huomata vieraillessani vanhemmillani ostosympäristön kehittyminen. Ajan puraisema kahvila ja pikkuruinen Hesburger ovat vaihtuneet valtavaan ja valoisaan ravintolaan, joka on jopa ihan tyylikäs vienosta kolkkoudesta huolimatta.

Pirkanmaan Oksa assosioi välittömästi Kesäpäivä Kangasalla -lauluun, josta oletan nimi-inspiraation tulevan, ellei Oksa sitten ole osuusravintola-ajatuksen pohjalta muotoiltu nimi. Oksateema näkyy kuitenkin hienosti ravintolan loosseja jakavissa metallipylväissä, mikä saa kokonaisuuden tuntumaan eheältä ja harkitulta. Niin harkitulta kuin hypermarketin multiravintolakokonaisuus voi tuntua.

Paikallisuuden – ainakin näennäinen – korostaminen sopii hyvin siihen, että lähiruoka on kiistatta muotia niin kuin pitääkin. Tosin siitä voi olla montaa mieltä, kuinka lähituotettua Oksan antimet ovat. Ehkäpä Oksan anti paikallisuudelle onkin se, että ravintolakokonaisuus muistuttaa, ettei aina tarvitse lähteä herkuttelemaan kauas, vaan hyvää saa myös läheltä arjen keskellä.

Vähän parempi peruslounas

Lounastan Oksassa arkitorstaina alkuiltapäivästä. Paikassa on kolme kassaa: yksi kahvilalinjastolla, toinen Hesburgerin edessä ja kolmas noutopöydän vieressä. Torstaiaamupäivä on Oksassa varsin kiireinen, ja kaikkia kassoja hoitaa yksi ilmeisen kiireinen ja stressaantunut työntekijä. Jonoa kertyy, ja myyjä yrittää epätoivoisesti hälyttää kiireapua radiopuhelimellaan. Ruoan tilaamisessa kestää, mikä ei aivan sovi hektiseen markettiympäristöön.

Osuusravintolaa ei voi kehua erityisestä erityisruokavalioiden huomioimisesta, mutta jokaiselle jotakin -filosofia näyttää toimivan, sillä pastan, pizzan ja wokin laajat täytevaihtoehdot mahdollistavat ruokailun lähes kaikille. Ihan täysin ei käy ilmi, miksi pizza on nimenomaan artesanpizza, mutta hyvältä keittiöstä saapuvat lätyt näyttävät. Pizzan pöytään kuljettava työntekijä tiedustelee myös, saako pizzan päälle rouhia pippuria. Pastat ja wokit valmistuvat ruokailijoiden silmien edessä, ja ne noudetaan itse kutsuttaessa. Ihanan eurooppalaista ja välitöntä!

Tilaan omavalintaisen wokin tofulla, punasipulilla ja soija-seesami-limekastikkeella. Wokin hinta on 9,70 euroa täytteistä riippumatta. Hinta sisältää myös leipäpöydän ja makuvedet. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen Oksa-lounaani, joten tiedän, että yleensä leipäpöydässä on tarjolla punajuurihummusta, mutta ilmeisesti suosio ei ole ollut kovin suuri, sillä nyt tarjolla on vain peruslevitteitä.

Noudan wokkini kuuliaisesti huudettaessa. Rucolalla koristeltu annos on vielä pöydässäkin niin kuumaa, että siitä nousee kameran linssin sumentavaa höyryä, joten tovin saa odottaa, että ruokailu pääsee käyntiin. Wokin nuudelit ovat hyvin tavallisia ja melko mauttomia, mutta suutuntuma on miellyttävä. Näin on myös tofun kohdalla, sillä annokseen on kasattu runsaasti maustamatonta, kevyesti paistettua tofua. Ei mitään tajunnan räjäyttävää, mutta täyttävää ja puhdasta. Suurin kiitos wokin mausta kuuluu paistetulle punasipulille, sillä ikävä kyllä soija-seesami-limekastikkeen maku hukkuu wokkiin, mikä johtunee siitä, että soijaa ei ole nimeksikään. Sen näkee jo väristä.

Gourmet on melko ylellinen sana enkä käyttäisi sitä Oksasta puhuttaessa, mutta toisaalta voihan sen ajatella myös suhteellisena käsitteenä. Oksa on ehdottomasti markettitason gourmet-ruokaa, ainakin keskivertoa lounasta parempaa. Illallispaikaksi osuusravintolasta ei ole aukioloaikojenkaan puitteissa, mutta helppo tapaamispaikka se on kaikenikäisille. Ei haittaa, jos vähän mölisee, sillä korkeaan halliin mahtuu melua. Ja tietysti supistuja salaisuuksia.

Elämyksien tiellä

Oksa on osoitus siitä, että ostospaikkakilpailussa on otettava kovat aseet käyttöön. Jättimarkettikaan ei voi tuudittautua siihen, että vihreät korit vetävät itsestään ostajat hyllyjen väliin. Elämyksiä ihannoiva aika edellyttää, että shoppailija saa elintarvikehankintojen lisäksi tyydytettyä muutkin arkitarpeensa. Akuutti nälkä ei odota kotiovelle saakka eikä nykynälkää sammuteta millä tahansa käntyllä. Niitä hetkiä varten ovat pastat, wokit ja artesanpizzat.

Jokaiselle jotakin -ajattelu johtaa monesti siihen, että tarjolla on niin paljon kaikkea, että kokonaisuus kärsii. Oksaa ratkaisusta ei voi syyttää, sillä hypermarkettiympäristössä on palveltava kaikkia, ja tällöin enemmän on parempi. Sitä paitsi olisi kurjaa ajatella, että helppous tai monipuolisuus olisi pahe. Se ei ehkä ole jokaisen kulinaristin valinta, mutta koska elämä on onnen lisäksi kokoelma hetkiä, kun tekee mieli paiskata ostoskori maahan ja heittäytyä leipäosaston hyllyjen väliin sikiöasentoon, on ihan hyvä, että siitä noustessa edessä avautuu Oksa.

Oletko jo tutustunut Oksaan? Mitä syöt siellä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa