Saitko ruusun? Entä oikeutta?

Hävettää myöntää, että minun oli tarkoitus arvostella naistenpäivää nokkelasti sukupuolinäkökulmasta, turhien lahjojen kannalta ja puhua toisen arvostamisesta, mutta huomasin unohtaneeni, mistä naistenpäivässä todella on kyse.
DSC_02666Naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1909 Yhdysvalloissa vaatetyöläisten lakon jälkimainingeissa, mutta kansainvälistä naistenpäivää on juhlistettu vasta vuodesta 1911 lähtien. Suomeen juhlapäivä saapui joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1914, mutta vakiintunut juhlapäivä siitä tuli vasta vuonna 1917, kun naisten onnistui lakollaan vauhdittaa Venäjällä tsaarin vallasta luopumista.

Historiasta huolimatta Suomessa naistenpäivää käsitellään mielestäni liian kevyesti, jos asiantuntijajärjestöjä ei oteta huomioon. Ei aina tietenkään tarvitse synkistellä, mutta minua risoo se, että päivässä huomio kiinnittyy siihen, että mies muistaisi ostaa ruusun naisläheiselleen. Vaaleanpunaisten ja ylihinnoiteltujen krääsäkorujen äärellä unohtuu helposti se, että kyse on ihmisoikeuksista, ja siksi on harmi, ettei teema ole selkeästi läsnä arjessa, vaan valtaa pitävät orkidea-asetelmat ja suklaasydänrasiat.

Ehkä ongelma on päivän nimessä. Me kutsumme sitä naistenpäiväksi, kun taas kansainvälinen naistenpäivä muistuttaa selvästi globaalista ongelmasta, puhumattakaan siitä, kuinka vaikuttavilta englanninkieliset nimet International Women’s Day ja United Nations Day for Women’s Rights and International Peace kuulostavat.

Jotakin arvostuksestamme päivää kohtaan kertoo, että muualla, kuten Guinea-Bissaussa, Laosissa ja Kiinassa, naistenpäivä on kansallinen vapaapäivä. Uskallan tosin epäillä, että vapaapäivä ei välttämättä kulu näillä seuduilla puhtaasti ihmisoikeuskysymyksiä pohtiessa. Tuskin niin tapahtuisi meillä koti-Suomessakaan. Eihän vappunakaan tuijoteta työläisten oloja, vaan pullonpohjia.

On hyvin helppoa alkaa saivarrella sukupuolikysymyksillä naistenpäivänä. Entä miehet tai muunsukupuoliset? Miksi naisilla on oma päivä? Miksi yksi sukupuoli on nostettava jalustalle? Äkkiseltään voisi ajatella, että naissukupuolen korostaminen tiettynä päivänä korostaa naisten erityisyyttä – eikä välttämättä hyvällä tavalla. Ikään kuin sanoo ääneen sen, että epätasa-arvoa on ja on aina ollut. Ja se täytyykin kohdata!

Naistenpäivähän on viesti historiasta. Siitä, että oikeuksia tai huomiota ei ollut eikä maailma ole vieläkään tasa-arvoinen, olipa kyse sitten sukupuolista tai muista tekijöistä, kuten rahasta, työstä tai uskonnosta. Siksi naistenpäivä on erinomainen tilaisuus kerrata jo saavutettuja työvoittoja ja uusia tavoitteita. Iltalukemiseksi voi valita naistenlehden sijaan vaikkapa Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman, joka laadittiin YK:n neljännessä naisten maailmankonferenssissä Pekingissä vuonna 1995.

Minulla on joka päivä mahdollisuus viettää naistenpäivää: väkivallatonta ja oikeudenmukaista arkea turvallisessa kodissa. Tasapainoinen elämäni ei tietenkään poista maailman kurjuutta, ja siksi ihmisoikeuskysymyksiin pitäisi pureutua 364 päivänä vuodessa, ei vain 8. maaliskuuta kalenteriin kirjattuna naistenpäivänä.

Toistaiseksi yksikään maaliskuun alussa ostettu ruusupuska ei ole onnistunut edistämään naisten maailmanlaajuista tasa-arvoa.

Minkälaisia ajatuksia naistenpäivä herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tavallisia talvipäiviä vai poliittisia messuja?

Olin vähällä lentää selälleni, kun löysin viime syksynä julkaistun artikkelin, joka käsitteli poliittisia blogeja ja niiden kannattavuutta. Minun blogini oli mainittu jutussa. Minun blogini!
dsc_0030 (4)dsc_0029 (4)dsc_0027 (4)dsc_0034 (4)dsc_0032 (5)dsc_0036 (3)Aloin todella pohtia, onko blogini poliittinen. Tällä hetkellä se ei tunnu kovin kantaa ottavalta, sillä ajatuksenani oli kirjoittaa tavallisista talvipäivistä. Piti julkaista vaaleita kuvia kodista ja tunnelmoida käynnissä olevaa talvea, vaikka aamut ovat edelleen vaikeita. Ei tämä talvi ihan hirveästi inspiroi, joten parempi puhua ihan muusta. Olo on joka tapauksessa kaikkea muuta kuin poliittinen, sillä kuuntelen Anna Abreuta ja maistelen Keijun yrttiöljyä lähikahvilasta ostetun kauraleivän kyytipoikana.

Myönnän, että ajattelin blogiani alkutaipaleella enemmän poliittisena alustana kuin nyt. Siksi tuntuu oudolta, että blogiani on kutsuttu aivan lähiaikoina poliittiseksi blogiksi. En ole ajatellut, että minun mielipiteilläni olisi yleistä arvoa. Ajatukseni on hienosti muotoiltuna ollut tarjota älykästä hömppää ja arjen ajatuksia lukijoille.

Kun olin kirjoittanut epäsäännöllisesti blogia reilun vuoden, päätin keskittyä arkikirjoittamiseen ja hyvän elämän jakamiseen, ja pian löysin ihan mukavan tasapainon tyyliini, enkä mielestäni ole sortunut minkäänlaiseen live, love, laugh -hehkuttamiseen. Lopetin myös reilu vuosi sitten kasvisruokajulistamisen, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Sen jälkeen blogini lukijamäärät alkoivat kasvaa. Ehkä minusta tuli helposti lähestyttävämpi, enkä enää vaikuttanut kaikesta herneen nenäänsä vetävältä akalta, jolla ei ole muuta tekemistä kuin porata eineshyllyllä. Mielipiteideni arvo kenties nousi samalla, kun ne saivat uskottavuutta. Ei aina voi olla pahalla tuulella ja negatiivinen.

Uskon, että parasta, mitä voin antaa, ovat nimenomaan pohdinnat, jotka kytkeytyvät toisella tavalla arkeen, ja yleensä jutut tietysti sisältävät jonkinlaisen mielipiteen tai kannanoton. En kuitenkaan sanoisi, että pelkästään asioiden ääneen sanominen on poliittista, mutta ehkä blogosfääri on paikoin niin pinnallista, että kärjistettynä hyvin ilmaistut mielipiteet näyttäytyvät poliittisina, jos toisessa vaakakupissa lepäävät asukuvat ja tuoteinspiraatiokollaasit.

Mitä suuremmaksi blogini kasvaa, sitä enemmän on mietittävä sitä, minkä puolesta haluan puhua. Olen varmasti uhkarohkea, kun ajattelen pystyväni tasapainoilemaan spontaaniuden ja huolellisuuden välimaastossa. Tunnen mielipiteeni ja arvoni, enkä usko, että tarvitsen ainakaan vielä suurta suunnitelmaa niiden esiin tuomiseen. Viisaat lukevat rivien välistä, vaikka ei minun mielestä edes kaikilla teksteillä tarvitse olla sanomaa. Ne voivat olla vain tunteita puettuna sanoiksi, keino tavoittaa omia tunteita, viihtyä tai nauraa.

Olen ajatellut ihan muita seikkoja kuin vaikuttamista bloggaamisessa. Tavoitteeni on ollut tehdä blogista itselleni työ, ja ajatus vaikuttamisesta on jäänyt sen alle, vaikka nimenomaan vaikuttaminenhan sen mahdollistaa! Tiedän kyllä, kuinka vaikuttaminen-verbiä halveksutaan blogimaailmassa. Kuulostaahan se vähän pöhköltä, että joku, joka tunnetaan vaatekuvistaan, on vaikuttaja, vaikka se on ilmiselvää kaupallisesta näkökulmasta katsottuna. Siinä maailmassa muilla kuin rahaa poikivilla ulostuloilla ei oikein ole sijaa. Siksi syvät ajatukset ja tärkeät mielipiteet täytyy pukea viihdyttävään muotoon, vaikka niiden kaupallistaminen on silti vaikeaa.

Olen aina toivonut ja uskonut pääseväni vielä johonkin – vielä tuntemattomaan määränpäähän – blogillani. Tiedän kuitenkin olevani vasta puolivälissä. Matkalla. Se tie voi aikanaan johtaa johonkin, josta myöhemmin tulee poliittista, kaupallista tai kumpaakin. Jotakin ovia avaavaa minulle ja muille.

Millainen on mielestäsi poliittinen blogi? Onko Mediakka sellainen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ei mitään sotkanmunia ja rahamasiinaryöstöjä – vain aitoa Suomen kansaa

Vuoden kansanmusiikkilevy 2017 -tunnustuksella palkittu Kalevauva.fi esiintyi Linnan juhlien jatkoilla laulaen presidentistä, siittämisestä ja synnytystalkoista, mutta silti kohun aiheutti ainoastaan Sannin v-alkuinen kirosana. Yhtyeelle ei nimittäin voi suuttua, sillä sanat tulevat kansan suusta.
kalevauva_linnanjatkot_areena Kalevauva.fi kerää laulujensa sanat vauva.fi-keskustelupalstalta, mistä on peruja myös kansanmusiikkiyhtyeen nerokas nimi. Paremmin ei voi yhdistää kaikenlaiseen jauhantaan keskittynyttä palstaa ja perinteikkyyttä edustavaa kansalliseepostamme Kalevalaa. Ei siis ole uutinen, että Kalevauva.fi:n Aapo Niinistä ja Kimmo Nummista sanotaan uuden ajan Elias Lönnroteiksi.

Yhtyeen kappaleet ovat sopivalla tavalla todella sopimattomia. Olin tosin aivan varma, että sonta osuu kanteleeseen, kun Kalevauva.fi avasi esityksensä Linnan jatkoilla Synnytystalkoot 2.0 (Ihana presidentillinen esimerkki) -kappaleella, joka yltyi hallituksen syntyvyyspohdinnoille irvailusta hurjaksi tarinaksi Sauli Niinistöstä ja Jenni Haukiosta. Voimia Lennulle!

Seuraavana päivänä nettilehdissä keskusteltiin kuitenkin lähinnä vain samoissa juhlissa esiintyneen Sannin Mitähän vittua -kappaleesta, jossa v-sanan rooli on keskeinen. Parasta tietysti olisi, jos kenelläkään ei näin pienestä pipo kiristyisi, mutta pidän silti vähän erikoisena, että perisuomalainen kirosana kauhistuttaa itsenäisyyspäivänä enemmän kuin presidenttiparin siittämistouhuista kertova värssy. No, pahahan se on suuttua keskustelupalstan anonyymeille runosankareille.

Linnan jatkoilla Kalevauva.fi keräsi lähetyksen aikana tehdyistä tviiteistä uuden #Linnanjuhlat-kappaleen, joka parodioi itsenäisyyspäivän spektaakkelia mainiosti. Kaikkihan juhlia katsovat, mutta vuodesta toiseen kirjoitetaan samat marinat internetiin, ja siksi kyytiä saivatkin jonottaminen, keski-ikä, somettaminen, puvut ja verorahojen käyttö. Lennosta syntynyt kappale toi tilaisuuteen kaivattua, hyväntahtoista itseironiaa.

Henkilökohtaisesti olen eniten viehättynyt Kalevauva.fi:n kaupunkikappaleista, joista toistaiseksi on ilmestynyt Jyväskylä, Vantaa ja Kouvola. Ne onnistuvat kiteyttämään erinomaisesti mielikuvat maamme eri kolkista, eikä se toisaalta ole ihme. Se, mitä kappaleissa sanotaan, edustaa ainakin näennäistä yleistä mielipidettä. Sitä, joka parhaiten saa äänensä netissä kuuluviin. Kaikki tietävät, että Kouvolassa on betonia, Vantaa on vähän heikompi Helsinki ja Jyväskylä muualta muuttaneiden maalaisten keskuspaikka – näin kovin kärjistetysti.

Kalevauva.fi:n kappaleet naurattavat yksinkertaisesti siksi, että ne ovat totta. Keskustelunaiheista, joihin lyriikat perustuvat, voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ne ovat silti totta: jonkun julkaisemia keskusteluksi muuttuneita sanoja ja lauseita. Suuttuminen on mahdotonta, sillä me olemme yhtä kuin Kalevauva.fi:n kappaleet. Se nähtiin myös Linnan juhlien jatkoilla.

Olemme itse asiassa paljon enemmän osa Kalevauva.fi:n tuotantoa kuin Kalevalan runoja. Vai samastuuko joku ihmeisiin pystyvään sotkanmunaan ja kummalliseen mieheen, joka herää henkiin, kun hänen ruumiinsa palat haravoidaan joesta ja parsitaan takaisin yhteen?

Kalevauva.fi:n nimikkoalbumi on saatavilla Spotifyssä, mutta YouTubesta voi kuunnella vielä laajemmin yhtyeen tuotantoa.

Kumpi kertoo paremmin suomalaisuudesta: Kalevala vai Kalevauva.fi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viikon puheenaiheet bikineistä päihteisiin

Kulunut viikko on ollut uutisiltaan erinomainen, sillä kyytiä ovat saaneet niin paikallispoliitikot kuin lifestyle-palstojen tähdet.
agreement-2548138_960_720Kuva: Pixabay

Ihmisroskat
Ei mennyt ihan putkeen – eikä roskiin. Oululaiskaupunginvaltuutettu ja Pihlajalinnan entinen alueellinen toimitusjohtaja Riikka Moilanen totesi kaupungin jäteongelmaan liittyvässä keskustelussa, että pitäisi miettiä myös, mitä katujen ihmisroskalle, laitapuolenkulkijoille ja päihteiden käyttäjille, tehdään. Sanotaanko niin, että ihminen voi ajatella, mitä haluaa, mutta itse en uskaltaisi möläytellä oikein mitään, jos olisin yhtä korkeassa asemassa kuin ihmisroskista huolestunut Moilanen. Kommentista tuli paha olo. Onko päätöksenteko aivan väärissä ja ennen kaikkea kylmissä käsissä?

Stop alusvaatekuville
Missifinalisti Emilia Anttikoski ilmoitti kieltäytyvänsä alusvaatekuvauksista kiertueella, sillä hän ei esiinny kuvissa vaatteissa, joissa ei muutenkaan kulkisi julkisesti. Niinpä hän oli alusvaatekuvauksissa pukeutunut yömekkoon ja -kimonoon. Bikinien suhteen ongelmaa ei ole; ne päällä ollaan rannallakin. Olen sitä mieltä, että missi-instituutio vaatii ryhtiliikettä ja on hienoa, että joku ihminen seisoo arvojensa takana, mutten silti ihan ymmärrä, miksi koko leikkiin lähtee, jos alusvaatteet kauhistuttavat. Jos kyse ei ole läpinäkyvistä alusvaatteista, on ero bikineihin mitätön. Instituution puhdistaminen lähtee muista arvoista kuin alusvaatekielteisyydestä.

Tanskalaisprinsessa Suomessa
Tanskan kruununprinsessa Mary saapui Suomen-vierailulle kotimaamme ja Tanskan satavuotisen diplomaattisuhteen kunniaksi. Vau, mikä juhlan aihe! Itse suunnittelen Halloween-bileitä, jotka taatusti kalpenevat Maryn kekkereiden rinnalla. Eniten minua kuitenkin mietityttää kuninkaallisten ihannointi. Ymmärrän sen, että he ovat maansa brändin edustajia, kansakunnan keulakuvia, mutta silti tuntuu hölmöltä, että päivän suurimmat uutiset kertovat siitä, kuinka pelkällä etunimellä esiteltävä prinsessa on saapunut Suomeen ja pukeutunut tietyllä tavalla.

Tosi-tv-ohjelmien rakkauskiemurat
Mitä minä sanoin! Kirjoitin viikko sitten tosi-tv-rakkausohjelmista, ja nyt kun Maajussille morsian ja Ensitreffit alttarilla ovat hyvässä vauhdissa, ei viihdeuutisista puutu sisältöä. Ensitreffit-Heikki on liian jäyhä ja nirso, ja Maajussille morsianMauno ja kesken kaiken pudotettu puolisoehdokas Kirsi jakavat muuten vain mielipiteitä. Vauva.fi:n keskustelupalstalla on kymmeniä sivuja jutustelua kummastakin sarjasta. Myönnän siis, että olen lukenut näitä keskusteluita, vaikka onhan se huvittavaa, että ihmiset jaksavat puhua tuntemattomista tallaajista kymmeniä, jopa satoja sivuja. Kai tavallisuus ja arkidraama kiehtovat.

Laura Voutilaisen metelöinti
Tämä case on oma suosikkini. Laulaja ja musikaalitähti Laura Voutilaisen asunnosta on Seiska-lehden mukaan kuulunut metelöintiä. Lehden mukaan asunnosta on kuulunut kolinaa, ja kyseessä on ollut hirvittävä rakkausriita Hovimuusikko-Ilkan kanssa. Olisi ihan kamalaa, jos meidän naapurimme raportoisivat jokaisesta meiltä kuuluvasta rasahduksesta. Ei se tosin olisi mahdollista, koska emme taida olla yhtä tulisieluisia kuin Laura ja Ilkka. Tyydymme kuuntelemaan sitä lauramaista möykkää yläkerrastamme.

Mikä uutinen puhutteli sinua tällä viikolla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Liberty kertoo vapaudesta, jota ei välttämättä ole edes olemassa

Pohjoismaalainen idealismi ja rahan himo joutuvat törmäyskurssille afrikkalaisen suurpiirteisyyden ja vapauden kaipuun kanssa, kun tanskalais-ruotsalainen yrittäjäporukka saapuu hämmentämään Tansaniassa sijaitsevan Moshin kaupungin arkea.
39-4982315b48a2dc65f7dKuva: DR / Aske Foss, julkaistu myös  Yle.fi:ssä

Yhteispohjoismaisena tuotantona tehty tanskalaissarja Liberty (2018) läväyttää päin kasvoja historian jäänteet, jotka heijastuvat yhä edelleen ihmisten arkeen lähes kaikkialla maailmassa. Sellaisia jäänteitä ja yhä totta ovat esimerkiksi epätasa-arvo, erilaisuus ja köyhyys.

Moshin kaupunkia sekoittavat ja toisaalta myös hallinnoivat sekä tanskalaispariskunta Niels ja Kirsten (Carsten Bjørnlund & Sofie Gråbøl) että tanskalais-ruotsalaiset Katrina ja Jonas (Connie Nielsen & Magnus Krepper). Ajatus on tehdä hyvää ja samalla rahaa, vaikka asiat luisuvatkin väärille poluille niin yritystoiminnassa kuin henkilökohtaisessa elämässäkin.

Tansania vapautui siirtomaavallasta ja itsenäistyi jo 1960-luvun alussa, mutta alistumisen jäljet näkyvät hyvin vielä 1980-luvun loppuun sijoittuvassa sarjassa. Liberty onnistuukin kuvaamaan ajan epätasa-arvoa tyylikkäästi. Kuulostaa julmalta, ja sitä sen on tarkoituskin olla: silmiä avaavaa. Orjuutta ei sentään harjoiteta, mutta selvää on se, että palkalliset tansanialaiset ovat palvelijoita ja valkoinen isäntä tansanialaisten kustannuksella herroiksi elävä herra.

Olipa tapahtuma mikä tahansa, valkoinen ja varakas ihminen syyttää aina köyhää ja tummaihoista. Näin käy, kun jotakin varastetaan, kun valkoinen nainen itse ajaa ojaan autolla eivätkä kaikki selviä tapaturmasta tai kun länsimaalaisen yrityksen työturvallisuudesta on luistettu. Tulilinjalle joutuvat lastenhoitajat, tarjoilijat ja työmiehet. Eniten saa kärsiä Katrinan ja Jonaksen palveluksessa työskentelevä Marcus (Charlie Karumi). Tietyn ihmisryhmän syyllistäminen omasta ahdingosta on kuin suoraan sosiaalipsykologian oppikirjasta, mikä ei ole ihme, sillä historiasta koulukunnan teoriat onkin muodostettu.

Tanskalais-ruotsalaisten perheiden kanssa yhteistyötä tekee myös melko vähälle huomiolle jäävä suomalaispariskunta Asko ja Tita (Antti Reini & Alma Pöysti). Heidät kuvataan viinaan menevinä ja toisiaan pieksevinä riitapukareina, jotka useimmiten ovat yhteisissä illanvietoissa hiljaa, vaikka pinnan alla kuohuu. Kun yhden illan jälkeen puhkeaa riita, raikuvat Tansanian yössä solvaukset suomeksi ja tunnettu v:llä alkava kirosanakin tulee kuulluksi. Lienee kai turha loukkaantua suppeasta ja stereotypioihin nojaavasta suomalaiskuvauksesta, sillä emme kai parempaan representaatioon pystyneet 1980-luvulla.

Erojen ja valtasuhteiden epätasapainon esiin tuomisen lisäksi Libertyn toinen kiinnostava anti on se, kuinka sarja kuvaa 1980-lukua. Vuosikymmen on vielä toistaiseksi niin lähellä nykyaikaa, ettei sitä mielletä historiaksi ja käytetä kulttuurituotteiden tapahtuma-aikana vielä kovinkaan usein, vaikka totta on se, että maailma on muuttunut melkoisesti liki 40 vuodessa. Libertyn tapahtumat sijoittuvat Tansaniaan, joten miljöötä ei voi peilata nykyajan Pohjoismaihin, mutta ihmisten elintavoista saa vihiä, sillä pohjoismaalaiset perheet ovat kirjaimellisesti kuljettaneet länsimaalaisen ja tasokkaan elämänsä köyhään Tansaniaan ja elelevät hulppeissa taloissaan mukavuuksineen.

Libertyn kynnyskysymys on käsitys vapaudesta. Sarja yrittänee sanoa, että se, mikä on vapautta yhdelle, on vankeutta toiselle. Osuuskuntatoiminta ei välttämättä tuo vapautta, vaikka teoriassa niin voisi olla. Tuottoisa saha ei aina tarkoita onnea tai menestystä – varsinkin, kun sarjan draamaluonteen vuoksi asiat eivät todellakaan mene niin kuin oli suunnitellut. Vapautta voi olla se, että saa kuunnella musiikkia, tehdä työtä ilman ylhäältä säädettyjä lakeja ja olla avuksi silloin, kun sitä tarvitaan. Sarjaa katsoessa tulee myös pohtineeksi sitä, onko vapautta edes olemassa. Ainakaan sellaisessa muodossa, johon me uskomme.

On niin monta tapaa elää ja siksi täytyy muistaa, etteivät unelmat aina ole yhteisiä.

Viisiosainen Liberty on katsottavissa kokonaisuudessaan Yle Areenassa.

Minkälaisia ajatuksia Liberty tai muut Afrikkaan liittyvät sarjat ovat herättäneet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa