Viikon puheenaiheet bikineistä päihteisiin

Kulunut viikko on ollut uutisiltaan erinomainen, sillä kyytiä ovat saaneet niin paikallispoliitikot kuin lifestyle-palstojen tähdet.
agreement-2548138_960_720Kuva: Pixabay

Ihmisroskat
Ei mennyt ihan putkeen – eikä roskiin. Oululaiskaupunginvaltuutettu ja Pihlajalinnan entinen alueellinen toimitusjohtaja Riikka Moilanen totesi kaupungin jäteongelmaan liittyvässä keskustelussa, että pitäisi miettiä myös, mitä katujen ihmisroskalle, laitapuolenkulkijoille ja päihteiden käyttäjille, tehdään. Sanotaanko niin, että ihminen voi ajatella, mitä haluaa, mutta itse en uskaltaisi möläytellä oikein mitään, jos olisin yhtä korkeassa asemassa kuin ihmisroskista huolestunut Moilanen. Kommentista tuli paha olo. Onko päätöksenteko aivan väärissä ja ennen kaikkea kylmissä käsissä?

Stop alusvaatekuville
Missifinalisti Emilia Anttikoski ilmoitti kieltäytyvänsä alusvaatekuvauksista kiertueella, sillä hän ei esiinny kuvissa vaatteissa, joissa ei muutenkaan kulkisi julkisesti. Niinpä hän oli alusvaatekuvauksissa pukeutunut yömekkoon ja -kimonoon. Bikinien suhteen ongelmaa ei ole; ne päällä ollaan rannallakin. Olen sitä mieltä, että missi-instituutio vaatii ryhtiliikettä ja on hienoa, että joku ihminen seisoo arvojensa takana, mutten silti ihan ymmärrä, miksi koko leikkiin lähtee, jos alusvaatteet kauhistuttavat. Jos kyse ei ole läpinäkyvistä alusvaatteista, on ero bikineihin mitätön. Instituution puhdistaminen lähtee muista arvoista kuin alusvaatekielteisyydestä.

Tanskalaisprinsessa Suomessa
Tanskan kruununprinsessa Mary saapui Suomen-vierailulle kotimaamme ja Tanskan satavuotisen diplomaattisuhteen kunniaksi. Vau, mikä juhlan aihe! Itse suunnittelen Halloween-bileitä, jotka taatusti kalpenevat Maryn kekkereiden rinnalla. Eniten minua kuitenkin mietityttää kuninkaallisten ihannointi. Ymmärrän sen, että he ovat maansa brändin edustajia, kansakunnan keulakuvia, mutta silti tuntuu hölmöltä, että päivän suurimmat uutiset kertovat siitä, kuinka pelkällä etunimellä esiteltävä prinsessa on saapunut Suomeen ja pukeutunut tietyllä tavalla.

Tosi-tv-ohjelmien rakkauskiemurat
Mitä minä sanoin! Kirjoitin viikko sitten tosi-tv-rakkausohjelmista, ja nyt kun Maajussille morsian ja Ensitreffit alttarilla ovat hyvässä vauhdissa, ei viihdeuutisista puutu sisältöä. Ensitreffit-Heikki on liian jäyhä ja nirso, ja Maajussille morsianMauno ja kesken kaiken pudotettu puolisoehdokas Kirsi jakavat muuten vain mielipiteitä. Vauva.fi:n keskustelupalstalla on kymmeniä sivuja jutustelua kummastakin sarjasta. Myönnän siis, että olen lukenut näitä keskusteluita, vaikka onhan se huvittavaa, että ihmiset jaksavat puhua tuntemattomista tallaajista kymmeniä, jopa satoja sivuja. Kai tavallisuus ja arkidraama kiehtovat.

Laura Voutilaisen metelöinti
Tämä case on oma suosikkini. Laulaja ja musikaalitähti Laura Voutilaisen asunnosta on Seiska-lehden mukaan kuulunut metelöintiä. Lehden mukaan asunnosta on kuulunut kolinaa, ja kyseessä on ollut hirvittävä rakkausriita Hovimuusikko-Ilkan kanssa. Olisi ihan kamalaa, jos meidän naapurimme raportoisivat jokaisesta meiltä kuuluvasta rasahduksesta. Ei se tosin olisi mahdollista, koska emme taida olla yhtä tulisieluisia kuin Laura ja Ilkka. Tyydymme kuuntelemaan sitä lauramaista möykkää yläkerrastamme.

Mikä uutinen puhutteli sinua tällä viikolla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Liberty kertoo vapaudesta, jota ei välttämättä ole edes olemassa

Pohjoismaalainen idealismi ja rahan himo joutuvat törmäyskurssille afrikkalaisen suurpiirteisyyden ja vapauden kaipuun kanssa, kun tanskalais-ruotsalainen yrittäjäporukka saapuu hämmentämään Tansaniassa sijaitsevan Moshin kaupungin arkea.
39-4982315b48a2dc65f7dKuva: DR / Aske Foss, julkaistu myös  Yle.fi:ssä

Yhteispohjoismaisena tuotantona tehty tanskalaissarja Liberty (2018) läväyttää päin kasvoja historian jäänteet, jotka heijastuvat yhä edelleen ihmisten arkeen lähes kaikkialla maailmassa. Sellaisia jäänteitä ja yhä totta ovat esimerkiksi epätasa-arvo, erilaisuus ja köyhyys.

Moshin kaupunkia sekoittavat ja toisaalta myös hallinnoivat sekä tanskalaispariskunta Niels ja Kirsten (Carsten Bjørnlund & Sofie Gråbøl) että tanskalais-ruotsalaiset Katrina ja Jonas (Connie Nielsen & Magnus Krepper). Ajatus on tehdä hyvää ja samalla rahaa, vaikka asiat luisuvatkin väärille poluille niin yritystoiminnassa kuin henkilökohtaisessa elämässäkin.

Tansania vapautui siirtomaavallasta ja itsenäistyi jo 1960-luvun alussa, mutta alistumisen jäljet näkyvät hyvin vielä 1980-luvun loppuun sijoittuvassa sarjassa. Liberty onnistuukin kuvaamaan ajan epätasa-arvoa tyylikkäästi. Kuulostaa julmalta, ja sitä sen on tarkoituskin olla: silmiä avaavaa. Orjuutta ei sentään harjoiteta, mutta selvää on se, että palkalliset tansanialaiset ovat palvelijoita ja valkoinen isäntä tansanialaisten kustannuksella herroiksi elävä herra.

Olipa tapahtuma mikä tahansa, valkoinen ja varakas ihminen syyttää aina köyhää ja tummaihoista. Näin käy, kun jotakin varastetaan, kun valkoinen nainen itse ajaa ojaan autolla eivätkä kaikki selviä tapaturmasta tai kun länsimaalaisen yrityksen työturvallisuudesta on luistettu. Tulilinjalle joutuvat lastenhoitajat, tarjoilijat ja työmiehet. Eniten saa kärsiä Katrinan ja Jonaksen palveluksessa työskentelevä Marcus (Charlie Karumi). Tietyn ihmisryhmän syyllistäminen omasta ahdingosta on kuin suoraan sosiaalipsykologian oppikirjasta, mikä ei ole ihme, sillä historiasta koulukunnan teoriat onkin muodostettu.

Tanskalais-ruotsalaisten perheiden kanssa yhteistyötä tekee myös melko vähälle huomiolle jäävä suomalaispariskunta Asko ja Tita (Antti Reini & Alma Pöysti). Heidät kuvataan viinaan menevinä ja toisiaan pieksevinä riitapukareina, jotka useimmiten ovat yhteisissä illanvietoissa hiljaa, vaikka pinnan alla kuohuu. Kun yhden illan jälkeen puhkeaa riita, raikuvat Tansanian yössä solvaukset suomeksi ja tunnettu v:llä alkava kirosanakin tulee kuulluksi. Lienee kai turha loukkaantua suppeasta ja stereotypioihin nojaavasta suomalaiskuvauksesta, sillä emme kai parempaan representaatioon pystyneet 1980-luvulla.

Erojen ja valtasuhteiden epätasapainon esiin tuomisen lisäksi Libertyn toinen kiinnostava anti on se, kuinka sarja kuvaa 1980-lukua. Vuosikymmen on vielä toistaiseksi niin lähellä nykyaikaa, ettei sitä mielletä historiaksi ja käytetä kulttuurituotteiden tapahtuma-aikana vielä kovinkaan usein, vaikka totta on se, että maailma on muuttunut melkoisesti liki 40 vuodessa. Libertyn tapahtumat sijoittuvat Tansaniaan, joten miljöötä ei voi peilata nykyajan Pohjoismaihin, mutta ihmisten elintavoista saa vihiä, sillä pohjoismaalaiset perheet ovat kirjaimellisesti kuljettaneet länsimaalaisen ja tasokkaan elämänsä köyhään Tansaniaan ja elelevät hulppeissa taloissaan mukavuuksineen.

Libertyn kynnyskysymys on käsitys vapaudesta. Sarja yrittänee sanoa, että se, mikä on vapautta yhdelle, on vankeutta toiselle. Osuuskuntatoiminta ei välttämättä tuo vapautta, vaikka teoriassa niin voisi olla. Tuottoisa saha ei aina tarkoita onnea tai menestystä – varsinkin, kun sarjan draamaluonteen vuoksi asiat eivät todellakaan mene niin kuin oli suunnitellut. Vapautta voi olla se, että saa kuunnella musiikkia, tehdä työtä ilman ylhäältä säädettyjä lakeja ja olla avuksi silloin, kun sitä tarvitaan. Sarjaa katsoessa tulee myös pohtineeksi sitä, onko vapautta edes olemassa. Ainakaan sellaisessa muodossa, johon me uskomme.

On niin monta tapaa elää ja siksi täytyy muistaa, etteivät unelmat aina ole yhteisiä.

Viisiosainen Liberty on katsottavissa kokonaisuudessaan Yle Areenassa.

Minkälaisia ajatuksia Liberty tai muut Afrikkaan liittyvät sarjat ovat herättäneet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Maailma oli ennen ihan sekaisin

On se kai vieläkin vähän vinksallaan, mutta paljon hullumpaa oli menneinä vuosikymmeninä ja -satoina, vaikka ihmisillä onkin edelleen tapana päivitellä sitä, kuinka nykymeno on lähtenyt käsistä ja ennen kaikki oli taatusti paremmin. Katsotaanpa!
lehtinenpaavoNoituus. En voi ymmärtää, miten ihmiset vain muutamia satoja vuosia sitten epäilivät ystäviään ja naapureitaan noituudesta, tekivät hukuttamiskokeita ja polttivat tovereitaan roviolla. Niin tapahtui aikana, jolloin ihmiset osasivat kuitenkin seilata merten yli ja rakentaa taloja ja linnoja. Osa selvästi uskoi noituuteen, mutta oliko silloin ketään, joka olisi selvästi ymmärtänyt, mistä koko touhussa on kyse ja tuominnut noitavainoajien sekoilut järjettömyyksiksi?

Ihmisten tappaminen milloin mistäkin syystä. Kuulostaa aika brutaalilta, ja sitä se onkin. En sano, etteikö järjetöntä tappamista tapahtuisi enää, mutta tuntuu siltä, että historiassa niin maailmansodissa kuin niitä edeltäneinä vuosisatoina, oli ihan sopivaa listiä ne, jotka ärsyttivät, uhosivat tai ajattelivat väärin. Koska miksei?! Kamalaa.

Naisten ja miesten roolit. Ei ihme, että tasa-arvoasioita täytyy käsitellä edelleen, kun tuhansia vuosia nainen on ollut altavastaajana yhteiskunnassa. Olen kiinnostunut siitä, miten ihmisen ajatusmallit muodostuvat ja miten ne ovat aikaan sidottuja. Ajatteliko yksikään mies sitä, kuinka järjetöntä alistaminen ja tiukat sukupuoliroolit olivat? Ei tullut mieleen ainakaan sanoa sitä ääneen tai kääntää kurssia.

Orjuus. Ihan totta, mikä ihmisiä vaivasi! Miten kukaan saattoi ajatella, että on ihan sopivaa purjehtia toiselle mantereelle, täyttää laiva tuntemattomilla ihmisillä, myydä ne kotisatamassa eteenpäin ja tehdä heistä käytännössä vankeja? On hirvittävää ajatella, että orjuuden päättymisestä on loppujen lopuksi aika vähän aikaa eivätkä sen jättämät jäljet ole vieläkään unohtuneet.

Tehdastyöläisten olot ja työläisten kohteleminen. Eikö kenellekään tullut mieleen, ettei esimerkiksi puuvillatehtaassa voi työskennellä ilman hengityssuojia? Ymmärrän, että kaikkia vaaroja ei osattu tunnistaa, mutta kai nyt silloin edes yskiminen ja siihen liittyvät mahdolliset seuraukset tunnistettiin. Ja kenen mielestä oli aivan okei, että 16 tunnin työpäivä on ihmisoikeuksien näkökulmasta ihan käypä aika? Puistattaa ajatella sitä, kuinka epätasa-arvoinen maailma oli ennen. On se sitä vieläkin, ja jossakin raadetaan edelleen 16 tuntia vuorokaudessa dollarin palkalla päivässä.

Hygienia. Ymmärrän, että lääketieteen lisensiaatteja on edelleen melko pieni osa väestöstä, mutta nykyään sentään on mahdollista käyttäytyä järkevästi hygienian ja tautien suhteen. Eikö kukaan oikeasti ajatellut, että esimerkiksi ulostaminen sisälle ja ruoan säilyttäminen lattialla levittävät tauteja ja takaavat sairastumisen? Kai ihmisillä sentään oli käsitys siitä, mikä on siistiä ja mukavaa. Ei kai kukaan halunnut elää ulosteen seassa edes aikana ennen ulkohuussia?

Kierrättäminen ja vaarallisten materiaalien käyttäminen. Oli ihan tavallista kuvitella, että jääkaapit katoavat järvenpohjaan, kun ne heittää tarpeeksi syvälle. Elohopean ja lyijyn käyttö missä tahansa tuntui hyvältä idealta. Ymmärrän, ettei tietoa ollut tarpeeksi, mutta onhan se hullua, kun ajattelee, että näitäkin aineita oli jo silloin tutkittu kauan.

Onko aina löytynyt järjen ääniä? Miksi ihmeessä ne eivät päässeet kuuluviin aikanaan? Surullisinta on ajatella, että asiat, joista itse puhuu menneisyytenä, ovat vielä jossakin päin maailmaa arkipäivää.

Mikä oli ennen eniten pielessä? Entä nyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

En koskaan saanut tietää, mitä opiskelijabudjetti tarkoittaa

Elin tavallisesta poikkeavan opiskeluajan, johon ei kuulunut pakkonuudeleita tai penninvenytystä.DSC_0223Viimeinen lukuvuositarra opiskelijakortissani vanhenee ihan muutaman viikon päästä. Täytyy muistaa ostaa oikean hintaluokan junaliput ja alkaa liikennetarjoushaukaksi. Opiskelijakorttialen voi unohtaa Subwayssa, ja Microsoftin Office-pakettikin muisti minua lukitsemalla kaikki tiedostot umpeen menneen opiskelijalisenssin vuoksi. Selvät muistutukset siitä, että tietyt asiat elämässäni kallistuvat syyskuusta alkaen, saivat minut tajuamaan, etten itse asiassa koskaan saanut tietää, mitä opiskelijabudjetti tarkoittaa. Miten opiskelijabudjetilla eletään?

Minä kävin töissä koko opiskeluaikani. Ajattelin alusta asti, etten voi jättäytyä pelkän opintotuen varaan – tietenkään, koska vuokran jälkeen käteen olisi jäänyt 30 euroa. Osa-aikaisten viikkotöideni lisäksi puskin läpi kaksi kirjaprojektia, kirjoitin freelancerina artikkeleita ja tein oikolukutöitä. Yhtäkään luentoa, työpajaa tai tenttiä en joutunut jättämään väliin, mistä kiitos kuuluu joustavalle työnantajalleni. Lopputuloksena oli toisinaan elämää tukka putkella ja silloin tällöin loputonta luppoaikaa vakaalla elintasolla maustettuna.

Muistan kaksi kertaa laskeneeni rahojani ja joutuneeni suunnittelemaan ostoksiani tarkasti. Se kuulostaa itse asiassa aika onnekkaalta, jos miettii opiskelijoiden elintasoa yleisesti. Opiskeluideni aikana toteutin myös kolme Aasian-reissua ja aika hiivatin monta raikuli-iltaa. Jälkikäteen olen pohtinut, olisiko pitänyt töiden sijasta omistaa arkensa täysillä opiskelijaelämälle, koska se yleensä kuuluu nuoruuteen.

Monesta eri lähteestä tulevilla tulovirroilla oli hintansa: Kelan vuotuinen takaisinperintä, jonka tuoman maksupostin kuittasin tietysti pikavauhtia. Olin hirvittävän huono arvioimaan tulojani, ja myös erittäin pettynyt suorastaan törkeän alhaisiin opintotuen tulovalvonnan rajoihin. Ja olen edelleen, sillä ne eivät mitenkään vastaa Suomen hintatasoa ja elämiseen väkisin kuluvaa rahaa. Kelan rajoitukset ovat tehneet minusta myös hysteerisen veronmaksajan, vaikka ne eivät toisiinsa liity. En ole eläessäni saanut mätkyjä, ja siksi pidänkin veroprosenttini aivan liian korkeana, jotta jouluna minua odottaa risujen sijasta pikavoitto. En halua saada minkäänlaisia vaatimuksia mistään suunnasta.

Tuntuu vähän kiittämättömältä sanoa, etten varmasti pärjäisi nyt sillä rahalla, millä elin opiskelijana, vaikka senaikaiset tuloni olivatkin elämäntilanteeseeni nähden korkeat. Huomaan myös, että valtava kulutusvimma on ohi, kun tulot ovat vakaat ja selvästi kasvaneet. Ihmiseksi, jonka mielestä Arvopaperi-lehti on unettavampi kuin Agricolan Abckiria, on suorastaan hullua, että mietin sijoittamista.

En koskaan saanut tietää, miltä opiskelijabudjetilla eläminen tuntuu, mutta se ei tarkoita, ettenkö ymmärtäisi sitä. Syy, miksi kirjoitan tästä nyt, on se, että ensinnäkin aivan valtava määrä opintotukihakemuksia on odottamassa Kelassa päätöstä, ja toiseksi avaan suuni nyt, sillä viime syksynä tehdyt tukimuutokset ovat kiristäneet opiskelijoiden elämää entisestään. Moni saa enää pari sataa euroa kuussa käteen, ja sen avulla olisi hoidettava opiskelut, syöminen ja asuminen, mikä ajaa siihen, että töitä on tehtävä entistä enemmän, ja monella se venyttänee opiskelujen kestoa. Kaukana ovat ajat, jolloin viisisataa euroa oli itsestäänselvyys eikä opiskelijan tarvinnut elää puolisonsa kanssa aikaa, jolloin yhdessä torpassa elettiin samalla viljasäkillä.

Saatoin olla viimeisiä, jotka pystyivät tekemään opiskeluajastaan luksusta. Se on vähän surullista, koska elämän pitäisi olla hauskaa. Ainakin silloin, kun opiskelee.

Millaista opiskelijabudjetilla eläminen on? Tsemppiä syksyn uudet opiskelijat!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Howards End kertoo yhden talon tarinalla aikansa rajuista luokkaeroista

Howards End (2017) on taidokkaasti tehty, tyylikäs ajankuva 1900-luvun alun Englannista. BBC:llä alun perin esitetty minisarja muistuttaa, että sosiaalisten ja taloudellisten erojen kasvaminen tapahtui huomaamatta ja hiljaa hyväksyen. Samalla muutos loi pohjan nyky-yhteiskunnalle.
howards_end_cmoreKuvakaappaus Cmore.fistä.

Hitaasti käynnistyvää neliosaista Howards Endiä ei kannata tuomita ensimmäisen jakson perusteella, sillä sarjan viehätys syntyy jaksojen kokonaisuudesta ja tarinan sanomasta. Sarja pohjautuu E. M. Fosterin samannimiseen romaaniin vuodelta 1910, ja kirjasta on tehty myös James Ivoryn ohjaama elokuva Talo jalavan varjossa (1992).

Howards Endiksi kutsutun talon tarina sitoo yhteen Wilcoxien, Schlegelien ja Bastin perheiden tarinat. Äärimmäisen varakkaan Wilcoxin liikemiesperheen isä Henry (Matthew Macfadyen) ja hänen vaimonsa Ruth (Julia Ormond) onnistuvat sekaantumaan sekä Schlegelien että Bastien elämään välillisesti ja välittömästi. Idealismia edustavia Schlegeleitä johtaa Margaret (Hayley Atwell), joka perheen esikoisena on ottanut vastuun sisaruksistaan lasten jäädessä orvoiksi. Villikko ja humanistisia arvoja kannattava Helen (Philippa Coulthard) tutustuu ensiksi Wilcoxien perheeseen lähemmin saatuaan kutsun Howards Endin tilalle, mutta lopulta tiiviiseen yhteistyöhön Wilcoxien kanssa päätyy Margaret, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan. Työläispariskunta Leonard ja Jacky Bast (Joseph Quinn & Rosalind Eleazar) joutuu osaksi Schlegeleiden arkea ja ajatuksia, mutta lopulta kummankin kohtalon sinetöivät Wilcoxit.

Howards End on erityisen kaunis ja samaan aikaan karu kuvaus 1900-luvun alun kiihtyvällä tahdilla muuttuvasta maailmasta ja luokkaerojen muotoutumisesta, sillä se tuo esiin niin kapitalismin, epäoikeudenmukaisuuden kuin köyhyyden vaikutukset yhteiskuntaan. Sarja onnistuu myös sivuamaan maailmanhistoriaan ja -talouteen vaikuttaneita tapahtumia, kuten kumibisnestä, Afrikan kauppaa ja mustien sortoa. Howards End ei kuitenkaan sorru surkuttelemaan tilannetta, vaan kertoo tarinan sellaisena kuin maailma silloin on ollut.

Erityisen hieno havainto on köyhyyden käsittämisen erot. Bastit tietävät olevansa työläisiä ja elävänsä pienellä rahalla, mutta eivät koe arkensa olevan selviytymistä ainakaan alati. Aikaa on myös taiteelle ja sen ymmärtämiselle. Taiteesta muka tietävät, muhkealla perinnöllä elävät Schlegelit näkevät Bastit autettavina, kun taas äveriäät Wilcoxit ajattelevat Bastien ajaneen itse itsensä tilanteeseen, jonkinlaisina epäkiinnostavina syyllisinä. Sarjan tarina asettaakin kapitalistiset arvot kyseenalaiseen valoon ja irvailee idealismille, jonka katsotaan usein sortuvan näennäisyyteen ja turhiin sanoihin.

Howards End kuvaa yläluokkaista ja varakasta Englantia, vaikka mukana on myös työläisperheen tarina. Työläiset esitetään sarjassa nukkeina, joiden elämä on pitkälti kiinni siitä, mitä yläluokka keksii päättää tai minkä yläluokka arvelee olevan parhaaksi työväestölle. Sarja ei siis anna ääntä työläisille, eikä sitä siksi voi pitää tasavertaisena kuvauksena ajasta. Toisaalta tarkka kehystys mahdollistaa erojen esiin tuomisen entistä kärkkäämmin, mikä lienee Howards Endin tarkoitus.

Työläisen kohtalo sarjassa on karuin mahdollinen, kuten Henry Wilcox toteaa: ”Olisihan se kuollut muutenkin.” Suhtautuminen työläisyyteen itse aiheutettuna pahana ja akuuttina ja jatkuvana avun tarvitsemisena kertoo siitä, millaiselle pohjalle yhteiskunta rakentui aikanaan. Samalla Howards End läväyttää katsojan silmille suoraan sen, kenelle maailma oli reilut sata vuotta sitten avoinna. Kapitalisteille, ehkä vähän idealisteille ja ei ollenkaan työläisille.

Sen, kenelle ovet aukeavat nyt, päätämme me. Niin ainakin luulemme.

Oletko tutustunut Howards Endiin kirjana, sarjana tai elokuvana? Mistä pidit eniten?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa