Ruokakunnan levylautasella, osa 4

Olen sellainen musiikin kuuntelija, jonka mielestä suurin piirtein kaikki epämieluisa kuulostaa vain epämääräiseltä pimputukselta. Olohuoneessamme on jälleen kuunneltu jotakin sellaista, mitä en osaa edes tulkita.
sonnyrollins

Sonny Rollins – Saxophone Colossus

Kuka? Sonny Rollins (s. 1930)

Mikä? Saxophone Colossus (Prestige 1956)

Miksi? Hard bop -jazzin ehdottomia kulmakiviä. Rollins levytti urallaan useita jazz-klassikkoalbumeita, mutta Saxophone Colossus edustanee hänen tuotantonsa parhainta antia.

Mikä oli musiikin paras vuosikymmen vai luotatko nykytuotantoon?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 3

Turha kiistellä kotona musiikista. Minä olen luukuttanut viime päivät Vain elämää -versiointeja, mutta seinän takana on vierailtu vuosikymmenten takaisissa blues-hetkissä.
muddywaters

Muddy Waters – Hard again

Kuka? Muddy Waters (1915–1983)

Mikä? Hard again (Blue Sky 1977)

Miksi? Blues-mestarin uran loppupuolen mahtavan trilogian ensimmäinen osa. Johnny Winterin johtaman taustaryhmän avuin Watersin vanhoihin kappaleisiin on saatu puhallettua uutta voimaa, ja nostatus näyttää onnistuneen erinomaisesti. Yksi kaikkien aikojen parhaita blues-levyjä.

Mitä sinä olet kuunnellut viime aikoina?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 2

Minä olen keskittynyt koko viikon lähinnä Jenni Vartiaisen Monologi-uutuusalbumiin, mutta kuulemma maailmassa on muitakin hyviä levyjä kuin Vartiaisen uusin. Minun viikonloppusoittolistallani pauhaa Made in Heaven -kappale, mutta olohuoneessamme soivat sävelet jostakin kaukaa menneisyydestä.
pharoahsanders

Pharoah Sanders – Anthology: You’ve got to have freedom

Kuka? Pharoah Sanders (s. 1940)

Mikä? Anthology: You’ve got to have freedom (Universal 2005)

Miksi? Lahjakkaan, tunnusomaisen ja persoonallisen saksofonistin upea kokoelma fuusiojazzia. Artisti on tehnyt kattavalla urallaan valtavan määrän musiikkia, joten matkan tiivistäminen on hankalaa, mutta Anthology onnistuu siinä poikkeuksellisen hyvin.

Annatko äänesi jazzille vai Vartiaiselle?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

 

Ruokakunnan levylautasella

Tiedätte ehkä, etten ole musiikkifanaatikko, vaan nimenomaan se ärsyttävä tyyppi, joka kuuntelee Spotifyn automaattilistoja. Aika usein se johtaa kotona yhteentörmäyksiin henkilön kanssa, jonka intohimo on musiikki: vanha jazz, soul ja hiphop. Nyt hän kertoo, mitä kannattaa kuunnella tänä lauantaina, sillä siihen minä en osaisi vastata.
isaachayes

Isaac Hayes – Hot Buttered Soul

Kuka? Isaac Hayes (1942–2008)

Mikä? Hot Buttered Soul (Stax 1969)

Miksi? Ajaton ja kaunis viiden tähden soul-klassikko, joka loi askelmerkit soul-musiikin 1970-luvun kulta-ajalle. Taustabändinä mahtava The Bar-Kays.

Mitä sinä kuuntelet juuri nyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Samuli Putro: Valkoinen hetero

Putro ei päästä kuulijaa helpolla taiteilijan tuoreimmallakaan albumilla. Mutta juuri siksi Valkoinen hetero on monesta mutkasta huolimatta ehkä Putron koukuttavin taidonnäyte, joka lataa tiskiin maalais- ja kaupunkilaispojan sielunmaiseman lisäksi tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä.

valkoinen_hetero
Kuva: Universal Music

Säveliltään Valkoinen hetero -albumi on zencafemaisen rämpyttävä ja laimea, mutta Putron taito tiivistää elämä muutamaan raapustettuun riviin tekee teoksesta valtavan kauniin. Joitamia musiikillisesti pontevia hetkiä kuullaan kuitenkin levyllä, kuten Artisti– ja Jumala vihaa sua -kappaleissa. Putro nojaa uusimmalla albumillaan paljon myös konetaustoihin, jotka yhtäältä etäännyttävät kuulijaa kappaleiden sanomasta, koska mitään perustelua konetaustoille ei ole kuultavissa, mutta toisaalta konetaustat kuvaavat hyvin nykypäivää. Elämä on teknoa ja yökerhojen välkettä, omituista ja lamaannuttavaa meteliä.

Putron kuolemapohdiskelut näkyvät albumilla, jonka edeltäjät porautuivat rakkauteen, ja jotka siksi koskettivat poikkeuksellisen monia. Uusin tuotos kertoo surullisesta, koruttomasta elämästä, hetkistä, joita meidän kaikkien elämässä on – olitpa mielestäsi onnellinen tai et.

Valkoinen hetero ottaa kantaa myös viihdebisnekseen. Oikeastaan Putron uusimmalla lätyllä kaikuu Theodor Adornon frankfurtilaisen koulukunnan kulttuuriteollisuuskritiikki sovitettuna 2010-luvun arkielämään.

”Artisti pysty ei keskittymään — —. Äkisti tunnelma muuttuu ja vitsailu alkaa — —. Kuvassa tuotantopäällikkö myhäilee, tuottaja irivistää energisesti, ja artisti soittaa artistikitaraa. Nykyään levyjen mainostus on täysin turhaa, radion kautta ne kulkevat kuulijan luo.”
Samuli Putro: Artisti

Putron kiihkeimmät kannanotot kuuluvat kuitenkin Valkoisessa heterossa ja Jumala vihaa sua -kappaleessa, joissa käydään läpi kielen, ulkonäön, sukupuolen, poliittisen suuntautumisen, etnisen taustan ja seksuaalisuuden sekä liberaaliuden takia vähemistöön jäävät. Ihan kaikki, joita voi vihata, koska voi. Jumala vihaa sua ammentaa ilmiselvästä ironiasta, mutta jonkunhan ne asiat on rautalangasta väännettävä. Levyn nimikkokappale ja albumin ensimmäinen single on erinomainen tiivistys nimensä mukaisesti valkoisesta heterosta, jonka teemalla levyn seuraava single osin jatkaa.

”Se valpas, joka löytää arvettoman naisen, on löytänyt koneen, ja mitä sillä tekee. Sen voi laittaa päälle ja katsoa sen tekevän naiselliset jutut, ja sit kun siihen kyllästyy, sen voi sulkea, sen voi sulkea.”
Samuli Putro: Matkamuistot

”Sun taipumaton luonne on voinut olla este, menestyksen tiellä, on pyrkyreiden juhla. Sun jääräpäinen luonne on voinut olla riesa, mutta se on lahja: sitä ei voi palauttaa, se on kuin matkamuistot.”
Samuli Putro: Matkamuistot

Lähimmäksi arjen melankoliaa Putro pääsee albumin toisella singlellä Matkamuistot, joka maalaa kuvan ihan hyvästä miehestä, joka on vähän surullinen, vähän onnellinen, vähän epäonnistunut ja vähän onnistunut. Vähän sellainen ihan tavallinen. Niin kuin aika moni on, ja siksi Matkamuistot koskettaa. Ei kukaan kai halua viettää elämäänsä matkamuistona kalsealla hyllyllä, johon Madeira-mukit ja Korfu-pinssit hylätään?

Matkamuistot puhuttelee myös siksi, että se tuo kulttuurikokemuksen avulla lähelle henkilön, jonka me kaikki tunnemme. Lämpimän ja älykkään ystävän, joka kuitenkin loppujen lopuksi nuolee yksin jäätelöä autiolla torilla, ja lähtee sitten kaljalle. Yksin.

”Mennäänkö joku päivä kävelylle jonnekin ja takas? — — Mä toivoisin sun totta olevan. Ranteissas olis vaakasuora arpi, kuin lahja joltain jumalalta.”
Samuli Putro: Kävelylle

Kävelylle on poikkeuksellisen vaikuttava albumin päätösraita. Tavallisena, ilmeisesti teineistä kertovana arkirakkaustarinana alkava kappale muuttuu arvaamatta piikitteleväksi kannanotoksi nyky-yhteiskunnan tilasta. Kappaleessa kuullaan myös Putron lausuntaa, jolla hän ottaa terävän ironisesti kantaa traagisiin, kylmiin ja kliseisiin parisuhteisiin, turhaan ja päälleliimattuun ihmisyyteen sekä tyhjään aktivismiin. Mediaan, joka kumartaa samaa, ennalta arvattavaa logiikkaa. Kappale päättyy sekasortoon, jollaiseksi Putro näemmä ennustaa tulevaisuuden ladaten viimeisen piikin siihen, miten hän kritiikin esittää: kliseisesti ja monotonisesti nyky-yhteiskunnan jatkuvaa kiirettä elehtien.

”Te katsotte toisianne niin kuin kilpailijat katsovat toisiaan. Käytätte sivistyssanoja kohdissa, joissa se ei ole välttämätöntä — — mikään ei ole pyhää paitsi kipu, jota te koette ihmissuhteissanne. Kaupunki on sosiaalisten taitojen harjoituskenttä — — kun iho vihdoin koskettaa ihon — —. Teidän aktivisminne on tottelematonta, koska te tiedätte, kuinka media toimii. Te olette fantasia, te olette roolipeli, te olette yksinäisyyttä pelkäävä hahmo, joka etsii puhelinta valomerkin jälkeen. Syksy on tullut ja kaatosateessa on lopullisuuden tuoksu.”
Samuli Putro: Kävelylle

Jos Putron albumi pitäisi sijoittaa maantieteellisesti kotimaahamme, se olisi koonti tarinoita pääkaupungin ydinkeskustasta ja nuhjuisista lähiöistä sekä peräkammarinpoikien Mekoiksi muodostuneista rannikkopikkukaupungeista, joissa traktorin hurina sekoittuu pillurallikaasuihin. Ja sitähän se Suomi suurin piirtein onkin.

Kävelylle, on päästävä kävelylle.

Valkoinen hetero julkaistiin 24.2.2017.

Osuuko Putron uusi albumi maaliin?