Juice-elokuva kertoo tähden elämästä aamukolmesta yölentoon

Juice-elokuva on perisuomalainen kuvaus siitä, miten tähdeksi kasvetaan ja miten tähti lopulta syöksyy kohti viimeistä lentoa, vaikka kurjimmat yksityiskohdat jäävätkin piiloon Teppo Airaksisen ohjaamassa elämäkertarainassa.
juice008Kuva: Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV

Se lauloi Syksyn säveltä, ainakin sata tutulta tuntuvaa kappaletta, ja piti värikästä huivia pään ympärillä, eikä sillä ollut montaa hiusta jäljellä. Sellaisena minä muistan Juicen. Juice Leskisen, jonka taiteilijanimi, aiempi lempinimi, on muuten peräisin englannin oppikirjan sanaluettelosta.

On yllättävän vaikeaa tehdä elokuva pois menneestä ihmisestä, joka on jättänyt jälkeensä valtavan kulttuuriperinnön ja runsaasti materiaalia itsestään. Pitäisi samanaikaisesti olla tarkka, kunnioittava ja kekseliäs. Airaksisen elokuva onnistuu siinä kohtalaisen hyvin. Juice-elokuva ei ole mikään viihdeteos, mutta se on koskettava leikkaus yhden ihmiselon taipaleen yhdestä pätkästä, tarkemmin ottaen vajaasta 20 vuodesta.

Antti Heikkisen kirjoittamaan Risainen elämä -teokseen (Siltala 2016) löyhästi perustuva elokuva alkaa Juicen opiskeluvuosista Tampereen yliopistossa ja jatkuu läpi itsepintaisten taiteellisten kiistojen, juhlien, suhdekriisien ja menestyksen ja mammonan vuosien päättyen herkästi – ja vähän yllättäen – rauhallisesti keskelle keikkabussielämää. Silloin, kun muut ovat jo menneet. Loppu ei ole lähellä, mutta jo tieto siitä on koskettavaa. Tieto siitä, että kaikki loppuu vielä. Ei ihan vielä, mutta loppuu kuitenkin, ennenaikaisesti.

Juice-elokuvan alku rakentuu pitkälti sen ympärille, miten Juice yhdessä Mikko Alatalon (Antti Tuomas Heikkinen) ja Harri Rinteen (Pekka Strang) perustaa Coitus Int. -yhtyeen. Juicen ystävien esittämisestä pidemmän korren vetää Heikkinen Alatalona, sillä hänen roolityönsä on äärimmäisen tarkkaa ja kunnioittavaa, ehkä jopa vähän liiankin silkkistä. Alatalon ja Rinteen jälkeen ystävät vaihtuvat, vauhti kiihtyy ja terveysongelmat ovat väistämättömiä. Keikka- ja parisuhde-elämää kuvaavan rainan väliin on ripoteltu muutama takauma Juicen lapsuudesta, mutta ne jäävät irrallisiksi, sillä takaumat eivät onnistu selittämään tarpeeksi hyvin ja perustellusti sitä, miksi Juicesta tuli Juice. Ei se tapahtunut Juankoskella, vaan paljon myöhemmin.

Juice-elokuva ei olisi elämäkertaelokuva ilman Juicea, häneen hengen puhaltamista. Joidenkin mielestä on vaarallista lähteä käpälöimään suurta artistia, mutta eiväthän elokuvat olisi elokuvia, vaan dokumentteja, jos niissä ei joku astuisi päähenkilön saappaisiin. Riku Nieminen hoitaa työnsä Juicena mallikkaasti, tyylipuhtaasti. Nieminen näyttää hämmästyttävän paljon Juicelta, eikä ihme, sillä hän on elokuvan eri vaihteita varten laihduttanut 10 kiloa ja lihottanut itseään 26 kiloa. Täydellinen yhdennäköisyys ei ole välttämätöntä, mutta se tuo yllättävän paljon uskottavuutta, mistä lienee kiittäminen myös maski- ja puvustustiimiä. Nieminen myös laulaa Juicen kappaleet itse, mikä osoittautuu hyväksi ratkaisuksi, sillä on selvää, ettei kukaan voi kopioida Juicea siten, että huulien liikuttaminen artistin todellisten kappaleiden soidessa olisi uskottavaa.

Ottaen huomioon Juice Leskisen suuruuden taiteilijana on suorastaan virkistävää, että elokuvan tähdeksi paljastuukin Marja-vaimo (oik. Tarja Leskinen) (Iida-Maria Heinonen). Heinosen työskentely Marja-Tarjana on kaunista, tarkkaa ja herkkää, mikä tekee lopputuloksesta niin uskottavan, että se viimeistään saa myös Niemisen Juicen näyttämään ihan oikealta Juicelta. Vaikka elokuvan päähenkilö on Juice, kertojana voi pitää Marjaa, jonka elämän ja ratkaisujen kuvaaminen mahdollistaa myös Juicen alamäen kuvaamisen kauniisti ja koskettavasti, ilman suurta sääliä tai valtavaa mehustelua. Marjassa häiritsee ainoastaan se, että toisin kuin muut, esiintyy hän keksityllä nimellä, mutta fiktion täytynee kunnioittaa oikeaa elämää.

Juice-elokuvan suurin ansio on ehdottomasti pikkutarkka ajankuva, jolle filmikuvaus tekee oikeutta. Joidenkin mielestä kuva voi näyttää liian sotkuiselta, mutta sitä ei käy kiistäminen, etteikö utuisuus aateloisi 1970- ja 1980-luvun kerronnan. Elämme edelleen aikakauden rakennusten keskellä, muttei olisi sama asia käydä kuvaamassa modernilla tekniikalla tuttuja tamperelaiskulmia. Siksi filmille kuvaaminen on perusteltua.

Pauli Juhani Leskisen, sittemin Juhani Juice Leskisen, maallisesta tallaamisesta kertova elokuva ei ehkä ole paras elämäkertaelokuva, mutta se on erinomainen kuvaus suomalaisuudesta, yhdestä ajanjaksosta, muutamasta elämästä, rock-musiikin kehityksestä ja siitä, mitä tapahtuu kuin tavallisuus ja epätavallisuus risteävät synnyttäen jotakin sellaista, joka elää lyriikkana vielä nykyaikanakin.

Juice-elokuvan koko Suomen ensi-ilta oli 26.12.2018.

Mitä pidit? Pidätkö ylipäätään elämäkertaelokuvista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Järjettömimmät joululaulut

En missään nimessä ole jouluankeilija, mutta haluaisin silti huomauttaa havaitsemistani epäjohdonmukaisuuksista ja suoranaisista virheistä joulukappaleissa.
DSC_0202Kuva: Betteboxin mukana tullut menukortti

Joulukirkkoon (san. Immi Hellén)

Kello löi jo viisi, lapset herätkää!
Juhani ja Liisi, muuten matka jää!

Ihan hirveän aikaisin täytyy kirkkoon lähteä. Meneekö joku sinne todella tuohon aikaan?

Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa
Lämmin karhuntalja reessä odottaa

Yhteisesti jaetusta vesimaljasta voi saada silmätulehduksen. Onkin mukava hypätä silmä rähmien rekeen, jossa odottaa erittäin epäeettinen karhuntalja. Liisin ja Juhanin porukat eivät taatusti ole vegaaneja. No, eihän kaikkien tarvitse olla.

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa
siin on silmäin eessä synkkä metsämaa

Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu
Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu

Onko sinne kirkkoon aivan pakko könytä niin aikaisin? Aivan selvästi liian aikainen herätys lapsille, jotka eivät edes silmiään ole saaneet auki. Eivätkä saa, kun heillä on se silmätulehdus. Hymy ei taatusti ole aito.

Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle
Taaveti ja Tiina, nouskaa kannoille!

Jättivät sitten kaiken kukkuraksi Miinan kyydistä. Tai ajoivat vain ohi. Lällättelevät vielä Taavetille ja Tiinalle, jotka hekin rämpivät synkässä metsässä kohti kirkkoa. En voi olla ajattelematta aikaa, kun teitä kuljettiin oikeasti pimeissä metsissä, eikä voinut toivoa muuta kuin että ohikulkija olisi rehellinen ja rauhaa rakastava ihminen.

Kun joulu on (san. Alpo Noponen)

Kun maas on hanki ja järvet jäässä
ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä
ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä,
kun joulu on, kun joulu on

Eipä ole kauaa hankia ja jäätyneitä järviä, jos ilmaston lämpeneminen jatkuu odotetusti. Suomalainen joulumielenmaisema on aina yhtä riemukas. Kesään on aikaa, metsä on ankea ja aurinkoa ei näy, mutta jostakin syystä on silti hirveän hyvä olo. Ankeus ja riemu kulkevat oudosti käsi kädessä.

Ei huolta, murhetta kenkään muista,
ei tunnu pakkaset tuikeat,
vain laulu kaikuvi lasten suista,
ja silmät riemusta hehkuvat,
ja liekit loistavat joulupuista,
kun joulu on, kun joulu on

Ehkä ennen saatiin iloa niinkin pienestä kuin kuusen oksilla loistavista, aidoista kynttilöistä. Voi vain arvailla, kuinka monta mökkiä ja tupaa siinä paloi! Eläköön paloturvallisuussäännöt!

Tulkoon joulu (san. Pekka Simojoki)

Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan
olkoon rauha loppumaton

En kutsuisi toivoksi sitä, että vaaralliset henkilöt lasketaan vapaiksi. Vielä ei ole mikään usko pystynyt ketään parantamaan, vaan kyllä siihen tarvitaan yhteiskunnallisia huoltotoimenpiteitä. Minua ainakin pelottaisi, jos Saramäen ja Sörnäisten ovet avattaisiin aattona. Ajatus on kuitenkin kaunis. Olisi ihanaa, että kaikki saisivat elää vapaasti niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta se vain ei onnistu.

Avaruus (suom. san. Tarleena Sammalkorpi)

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie
On toinen maailma, on hämäräinen tie
On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää
Kun pilvenportaisiin vain kevyt jälki jää

Nyt on scifiä! Onko tämä edes joululaulu! Siitä en kuitenkaan ole aivan varma, onko tähtipolun päässä toista maailmaa. Lieköhän tämänkin laulun kirjoitushetkellä uskottu ufoihin. Kovin uskonnolliselta tämä ei ainakaan vaikuta, mukava piristys Varpunen jouluaamuna -masennusmeininkiin.

Joulumaa (san. Juha Vainio)

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha

Joulumaa sen sijaan on ihan nerokas, ja olenkin sitä mieltä, että pitkien vapaiden jälkeen luettavat uutiset olisivat huomattavasti positiivisempia kuin vajaan viikon päästä lehtien kansiin päätyvät huonosti päättyneet perheriidat, jos ihmiset sisäistäisivät Joulumaan sanoman.

Kun minua turhauttaa tai kiukuttaa joku aivan typerä asia, yritän ajatella niin kuin Joulumaassa käsketään. Laitan onnenmyllyn pyörimään. Sillä täytyy jauhaa ihan itse, eikä muiden harteille voi sysätä omaa onneaan, eikä sitä kannata sitoa kaavoihin tai juhlapyhiin.

Mitkä ovat inhokki- ja suosikkijoululaulusi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ei mitään sotkanmunia ja rahamasiinaryöstöjä – vain aitoa Suomen kansaa

Vuoden kansanmusiikkilevy 2017 -tunnustuksella palkittu Kalevauva.fi esiintyi Linnan juhlien jatkoilla laulaen presidentistä, siittämisestä ja synnytystalkoista, mutta silti kohun aiheutti ainoastaan Sannin v-alkuinen kirosana. Yhtyeelle ei nimittäin voi suuttua, sillä sanat tulevat kansan suusta.
kalevauva_linnanjatkot_areena Kalevauva.fi kerää laulujensa sanat vauva.fi-keskustelupalstalta, mistä on peruja myös kansanmusiikkiyhtyeen nerokas nimi. Paremmin ei voi yhdistää kaikenlaiseen jauhantaan keskittynyttä palstaa ja perinteikkyyttä edustavaa kansalliseepostamme Kalevalaa. Ei siis ole uutinen, että Kalevauva.fi:n Aapo Niinistä ja Kimmo Nummista sanotaan uuden ajan Elias Lönnroteiksi.

Yhtyeen kappaleet ovat sopivalla tavalla todella sopimattomia. Olin tosin aivan varma, että sonta osuu kanteleeseen, kun Kalevauva.fi avasi esityksensä Linnan jatkoilla Synnytystalkoot 2.0 (Ihana presidentillinen esimerkki) -kappaleella, joka yltyi hallituksen syntyvyyspohdinnoille irvailusta hurjaksi tarinaksi Sauli Niinistöstä ja Jenni Haukiosta. Voimia Lennulle!

Seuraavana päivänä nettilehdissä keskusteltiin kuitenkin lähinnä vain samoissa juhlissa esiintyneen Sannin Mitähän vittua -kappaleesta, jossa v-sanan rooli on keskeinen. Parasta tietysti olisi, jos kenelläkään ei näin pienestä pipo kiristyisi, mutta pidän silti vähän erikoisena, että perisuomalainen kirosana kauhistuttaa itsenäisyyspäivänä enemmän kuin presidenttiparin siittämistouhuista kertova värssy. No, pahahan se on suuttua keskustelupalstan anonyymeille runosankareille.

Linnan jatkoilla Kalevauva.fi keräsi lähetyksen aikana tehdyistä tviiteistä uuden #Linnanjuhlat-kappaleen, joka parodioi itsenäisyyspäivän spektaakkelia mainiosti. Kaikkihan juhlia katsovat, mutta vuodesta toiseen kirjoitetaan samat marinat internetiin, ja siksi kyytiä saivatkin jonottaminen, keski-ikä, somettaminen, puvut ja verorahojen käyttö. Lennosta syntynyt kappale toi tilaisuuteen kaivattua, hyväntahtoista itseironiaa.

Henkilökohtaisesti olen eniten viehättynyt Kalevauva.fi:n kaupunkikappaleista, joista toistaiseksi on ilmestynyt Jyväskylä, Vantaa ja Kouvola. Ne onnistuvat kiteyttämään erinomaisesti mielikuvat maamme eri kolkista, eikä se toisaalta ole ihme. Se, mitä kappaleissa sanotaan, edustaa ainakin näennäistä yleistä mielipidettä. Sitä, joka parhaiten saa äänensä netissä kuuluviin. Kaikki tietävät, että Kouvolassa on betonia, Vantaa on vähän heikompi Helsinki ja Jyväskylä muualta muuttaneiden maalaisten keskuspaikka – näin kovin kärjistetysti.

Kalevauva.fi:n kappaleet naurattavat yksinkertaisesti siksi, että ne ovat totta. Keskustelunaiheista, joihin lyriikat perustuvat, voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ne ovat silti totta: jonkun julkaisemia keskusteluksi muuttuneita sanoja ja lauseita. Suuttuminen on mahdotonta, sillä me olemme yhtä kuin Kalevauva.fi:n kappaleet. Se nähtiin myös Linnan juhlien jatkoilla.

Olemme itse asiassa paljon enemmän osa Kalevauva.fi:n tuotantoa kuin Kalevalan runoja. Vai samastuuko joku ihmeisiin pystyvään sotkanmunaan ja kummalliseen mieheen, joka herää henkiin, kun hänen ruumiinsa palat haravoidaan joesta ja parsitaan takaisin yhteen?

Kalevauva.fi:n nimikkoalbumi on saatavilla Spotifyssä, mutta YouTubesta voi kuunnella vielä laajemmin yhtyeen tuotantoa.

Kumpi kertoo paremmin suomalaisuudesta: Kalevala vai Kalevauva.fi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

10 syytä katsoa Euroviisut

Viisuhuuma on paljon muuta kuin glitteripukuja, diskorallatuksia ja pyrotekniikalla kuorrutettuja esityksiä. Viisut ovat poliittista peliä, tärkeiden arvojen välittämistä ja ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Kenties siksi kyseessä on vuoden merkittävin musiikkitapahtuma.
85248ab0ebf5d72c19fa91c49ba7c805.jpg

Kuva: Andres Putting / Eurovision Song Contest 2018, Semi-Final 1

1. Saara Aalto
Saara Aalto on saanut käsittämättömän paljon lokaa niskaansa niin hänen valinnastaan Euroviisujen esiintyjäksi kuin Monsters-kappaleen alkuperäisestä show’sta. Viisuviikolla otsikot ovat mässäilleet Aallolla oikein kunnolla kertoen ruotsalaistoimittajien epäuskosta Aallon menestykseen ja Aallon ikuisen toisen sijan kirouksesta. Olisiko liikaa pyydetty, jos Suomi puhaltaisi Euroviisuissa kerrankin yhteen hiileen? Mehän olemme Saara Aallon tiimi eikä tiimiläisille käännetä selkää.

2. Karnevaalitunnelma
Elämä olisi todella kurjaa, jos televisiosta pitäisi aina katsella hautajaisia ja sotauutisia, vaikka etenkin jälkimmäisiä lähetetään päivittäin ihan syystä. Euroviisut ovat spektaakkelina todella moniulotteinen, ja kokonaisuudesta voi selvästi ja kunnolla kaivellen löytää paljon piiloviestejä. Se, mikä kuitenkin näkyy ulospäin, on riemu. Elo maan päällä kävisi yllättävän raskaaksi, jos ei koskaan olisi lupaa heittäytyä ilotteluun. Euroviisut ovat muistutus siitä, että kaikkien pielessä olevien ja korjausta vaativien yksityiskohtien lisäksi maailmassa on paljon syytä juhlaan.

3. Isäntämaan suoritus
Euroviisut ovat mahtava tilaisuus isäntämaalle kasvattaa valtion brändiä, mikä vaikuttaa tietysti matkailuun ja siten talouteen. Maata esittelevät insertit ovat itse asiassa valtavan mielenkiintoisia, ja tänä vuonna tutkailen tilannetta todennäköisesti uusin silmin, sillä kirjoitin graduni matkailujournalismin paikan ja paikallisuuden representaatioista. Nivaskassa päädyin analysoimaan myös matkakohteiden imagon rakentumista. Kehtaisikohan työn kaivaa kaapista ja tutkia sitä, miten päätelmät sopivat viisuinsertteihin? Ei siihen kannata lauantai-iltaa tuhlata!

4. Lavashow’t
Viisuesiintymisiä katsoessa näkee ihan käytännössä, kuinka raha katoaa taivaan – tai siis esiintymisareenan – tuuliin. Joku voisi kysyä, onko koko hommassa mitään järkeä. No ei takuulla, mutta kai rahan saisi kulumaan muuhunkin. Budjettierittelyn vuoksi ei kannata luulla, että Euroviisujen lopettaminen toisi rahaa esimerkiksi sitä oikeasti tarvitseville. Näillä siis mennään! Esityksiä katsoessa kannattaakin tutkia puhtaasti visuaalisuutta ja tekniikoilla leikittelyä.

5. Huikeat käännökset
Euroviisuissa esitettävät kappaleet käännetään aina. Suomalaisten kielitaito on huippuluokkaa myös Euroopan mittakaavassa, joten englannin kääntäminen tuntuu paikoin jopa hölmöltä. Toisaalta tekstittäminen on tapa antaa kaikille tasapuolinen mahdollisuus tavoittaa kappaleiden sanoma. Onko sillä merkitystä, että tietää, mitä kappaleissa sanotaan? Jos katsoo voittajakappaleita, niin ei sillä ole mitään väliä, laulaako siansaksaa vai viimeisen päälle hiottua englantia välittäen syvää sanomaa.

6. Euroopan yhtenäisyys
Samaan aikaan, kun viisuhuuma on ylimmillään, käydään eräässäkin istuntosalissa keskustelua Turun epäillystä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä puukotuksesta. Euroviisut ovat lohdullinen ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Nähtäväksi jää, miten hirmuteot näkyvät viisuissa. Pitääkö niitä edes huomioida? Ei mielestäni, sillä normaali elämä ja riemu ovat parasta lääkettä.

7. Kohahduttaneiden maiden kohtalo
Kun koolla on koko Eurooppa ja muutama maanosaan identifioituva maa, ei voida välttyä siltä, että politiikka tunkee mukaan show’hun. Venäjä putosi toisessa semifinaalissa. Israel esiintyy finaalissa, joten siihen kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota. Kohut eivät tosin aina synny politiikasta, sillä siihen riittää myös tarpeeksi erikoinen esitys. Tänä vuonna Viro on tuonut kilpailuun oopperavivahteisen La Forza -kappaleen Elina Nechayevan esittämänä. Voiko oopperalla voittaa viisut? Voi, koska se on mahdollista myös hirviöpuvut päällä.

8. Äänten jakautuminen
Suurista kokonaisuuksista huolimatta Euroviisut vaikuttavat paikoin alakoulun liikuntatuntien ryhmäjakotuokiolta. Omat kaverit valitaan aina ensiksi. Euroviisuissa tosin on se ero peruskoululiikuntaan, että viisuissa rangaistaan ilkimyksiä. Maailmanpoliittinen tilanne voi näkyä viisuissa joko jonkun maan hyllyttämisenä kisasta tai yksinkertaisesti siten, ettei erinomainen kappale saa kaikkien ihmetykseksi ääniä.

9. Kuka voittaa ja miksi?
Olisipa voiton syy aina ilmiselvä: onnistunut kappale. Mutta ei! Voitto voi tulla hienon lavashow’n vuoksi, erikoisen esiintymisasun tähden tai ihan vain sympatian takia. Voittonsa ansainneen kappaleen pitäisi kuitenkin täyttää seuraavat tunnusmerkit: mukaansatempaava show, virheetön laulu, tarttuva melodia ja kaiken lisäksi olisi ihan kohtuullista, että kappaleen sanomalla olisi merkitystä. Yleensä se tosin jää elämä on ihanaa -tasolle, mutta ei se kai katastrofi ole.

10. Seuraavana päivänä tietää, mistä puhutaan
Ei tarvitse olla Euroviisu-fani, mutta yleissivistykselle viisukisan tuijottaminen ei ole pahitteeksi. Saattaa jopa voittaa myöhemmin pubivisan viisuknoppitiedolla. On muutenkin mukavampi lukea uutisia, kun taustat ovat kunnossa seuraavan päivän suurimpia uutisia lukiessa. Maailmassa on edelleenkin paljon tärkempiäkin teemoja kuin Euroviisut, mutta kannattaa muistaa, että riemun keskelle voi kätkeytyä kipeitä tarinoita ja suuria taisteluita. Niistä on voinut lukea joka ikisessä uutisessa, jossa on raportoitu hirmuteoista.

Miksi sinä katsot Euroviisut?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Elä niin kuin nämä biisit opettavat

Ajatuksia herättävien lyriikoiden ei tarvitse välttämättä kuulua korvaa miellyttävään kappaleeseen tai olla edes valtavan oivaltavia saadakseen kuulijan pohtimaan hetken eloaan. Kuulostaa mahtipontiselta, mutta kyse on vain ihan normaalista maankamaralla tallaamisesta, eli siitä tavallisesta selviämisestä, johon etsii neuvoja tarvittaessa vaikka ääniaalloilta.
DSC_0034Jonsu: Valloita maailma (2017)
”Tän pelin nimenä on valloita maailma”, on Jonsun esikoissinglen pääsanoma. Kappaleessa on myös kauniita kielikuvia siitä, kuinka ”Afrikan tähti on kaukana ja reitillä rosvoja”. Siksi maailma täytyy valloittaa, koska ”nappuloita lentää laudalta”. Vaikka kappale huokuu raivaajahenkeä, on siinä myös kaihoa ja taidokkaasti kätkettyä nyky-yhteiskunnan kritiikkiä ikuisesta uraoravanpyörästä: ”Sun täytyy huutaa sun vuoro on, muuten kierros on loputon.”

Ystäväni sanoi jo kauan sitten yhtäkkiä, että Jonsun kappale on ainoa, jota hän jaksaa kuunnella Suomipopilta. Nyt ymmärrän, miksi. ”Tän pelin nimenä on voita tai katoa”, ja se on aika surullista.

Juha Tapio & Anna Puu: Planeetat, enkelit ja kuu (2014)
Tapion ja Puun kappale tiivistää kauniisti nykymenon kiireen ja sen vaikutuksen parisuhteeseen. Kuinka moni myöntää, että on tullut vähän elettyä ”minä-minä-maassa”, vaikka toinen olisikin ”sateisella rannikolla kivi ilman toista, jota vasten hioutua”? Se, että sängyn päälle jonakin yönä laskeutuisi kappaleen nimessä mainitut omituiset asiat, kuvastaa hienosti sitä, kuinka pienet hetket voivat muuttua mystisiksi ja osoittaa oikealla ajoituksella, kuinka ”täs on onni, eikö juu”. Harvoin sitä tulee ajateltua, kun vetää peiton korviin ja mulkoilee herätyskelloa jo valmiiksi huomisaamua varten, vaikka se onni on siellä sängyn toisella laidalla. Eikö juu?

Anne Mattila: Perutaan häät (2005)
Sen ensimmäisen Mattilan takavuosien jättihitti on ihan hirvittävän ärsyttävä rallatus, jonka kuullessaan matkaa välittömästi johonkin peräpohjoispirkanmaalaiselle tanssilavalle, jossa viina virtaa kirkkaammin kuin bändin ääni nuhjuisessa loppukesän yössä. Tanssilavakulttuurissa ei ole mitään vikaa, ja kai Mattiloillekin oma fanikunta löytyy. Jos unohdetaan korvanyrpistys kyseisen kappaleen kohdalla, Perutaan häät antaa itse asiassa todella arkaluontoisen ja rohkean elämänohjeen, jota todella toivon noudatettavan.

Kuinka moni ihan oikeasti uskaltaa päästää irti asioista, joihin ei ole tyytyväinen? Varsinkin, jos on mennyt jo lupaamaan yhtä sun toista siunauksella, oikeusnotaarin kopautuksella tai ilman niitä ihan vain suullisesti. Kuinka mahtava veto! Perua häät kesken järjestelyiden, soittaa virastot, viihdepalvelut ja kokit läpi ja kertoa viileästi, että nyt vain kävi näin. Jos niin tekee, se on varmasti oikea ratkaisu. Siksi kannattaakin miettiä sitä, jos nyt järjestäisi häät, tekisikö ne mieli perua? Harva perääntyy, vaikka mieli tekisi.

Se ohjannee sydämen ja terveen itsekkyyden osoittamalle tielle, ja sillä on hyvä talsia, vaikka kiviä tai niiden aiheuttamia naarmuja vähän olisikin kengissä.

Mitkä lyriikat antavat mielestäsi parhaimman elämänohjeet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa