Elossa

On hetkiä, joissa tuntee olevansa poikkeuksellisella voimakkuudella elossa. Sunnuntai ei lukeudu niihin, mutta ainahan niitä voi viikon päätteeksi muistella, kun ei muutakaan ole taskussa.
DSC_0109Con te partirò, paesi che non ho mai. Silloin maailma pysähtyi. Ainakin ensimmäiset unihiekan rippeet karisivat silmistä ja vaikku ropisi korvista, kun naapurin täti lauloi karaokessa Bocellin Con te partiròn. Tuntui kuin jokin mystinen puhuri olisi riehunut ympäri kuppilaa. Siinä on todellinen taiteilijasielu, jos pystyy vetämään oopperaa keskellä hikistä juottolaa. Kirkkain äänin. Pidän siitä, kun ihmiset tekevät juuri sitä, mistä eniten nauttivat.

Lumihiutaleet tippuivat hiljaa kadulle. Sulivat hetkessä siihen paikkaan. Valomerkki oli jo tullut. Odottelin kumppaniani lähikapakasta. Mentäisiin siitä yhdessä kotiin. Kaksi keski-ikäistä, siististi pukeutunutta miestä saapui ulos baarin ovesta. Toinen avasi suunsa: ”Äitiäskö sä siinä odotat?” Suutuin aivan käsittämättömän paljon. Ei tarvitse omaa äitiä odotella baarista, eikä ole koskaan tarvinnutkaan, mutta kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Siksi kiehuin, sillä tiedän myös, että näytän nuoremmalta kuin olen, sellaiselta äidin odottajalta. Miltä tuntuisi kuulla kyseiset tökeröt sanat, jos oikeasti odottaisi äitiään pakkasessa baarin ulkopuolella?

Sviitin parvekkeen lattialaatat olivat melkein tulikuumia keskipäivän auringon porotuksen jälkeen. Phan Xi Păng kohosi jylhänä edessä. Yhtäkkiä vuoristo katosi. Sumu vyöryi vuorilta laaksoon niin rajusti, että se tunki parvekkeelle peittäen näkyvyyden täysin. Tuntui kuin olisi keskelle jättimäistä pilveä joutunut lentokone paitsi, että seisoi paikoillaan parvekkeella. Oli kylmä. Yhtäkkiä kirkastui, ja hetken päästä kaikki oli kuin muutamia minuutteja aiemmin. Sumu vetäytyi vuorille kuin pyytäen anteeksi äskeistä kohtaustaan.

Flow, joka kirjoittaessa tulee, herättää eloon. Aina ei kulje, mutta silloin, kun luistaa, tuntuu siltä, ettei mikään ole tiellä. Tuntuu kuin Finlandia-palkinto olisi jo käsissä, vaikka samalla pelkää Aleksis Kiven kohtaloa. Tosin eipä kirjoittamisesta tarvitse palkintoja saada; riittää, että nauttii itse ja tuntee elävänsä.

Kun kaikkensa antaneena voipuu sänkyyn. Mutta sitten ei nukutakaan. Vielä parempi, jos saa aamulla kääntää kylkeä ja halutessaan raottaa silmäluomia sen verran, että tutkii heräilevää kaupunkia. Harvoin tällainen arpajaisvoitto osuu kohdalle, ja siksi se voitolta tuntuukin. Huomenna taas uusi yritys.

Milloin tunnet olevasi elossa – sellaisella poikkeuksellisella tavalla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kuka rakastaisi rumaa kylpyhuonetta?

Rakastan kotiamme. Mutta. Kylpyhuoneemme näyttää neuvostoliittolaisten moukarinheittäjien taukohuoneelta. Miten sysirumasta kylppäristä voi oppia pitämään? Onko sille tehtävissä yhtään mitään?
DSC_0087DSC_0088DSC_0075DSC_0071DSC_0080DSC_0078DSC_0089Olisi tietysti mahtavaa, jos vuoden jokaisena päivänä voisi kirjoittaa blogiin jotakin kantaa ottavaa yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta. Elämässä on kuitenkin myös pieniä huolia niiden maailmaa syleilevien murheiden lisäksi. Yksi niistä on kylpyhuoneemme, joka aiheuttaa minulle pahaa mieltä viikottain. Ei ihan joka päivä, mutta epätoivo iskee silti yli 50 kertaa vuodessa.

Melkoinen määrä elämän tärkeimpiä tai oleellisimpia asioita tapahtuu kylpyhuoneessa. Tarkemmin ajateltuna ihminen on myös kylpyhuoneessa enemmän läsnä kuin muualla, sillä usein puhelin jää ulkopuolelle, sitä ei voi käyttää saunassa eikä suihkussa. Tilassa ollaan myös konkreettisesti paljaana enemmän kuin missään muussa huoneessa – todennäköisesti. Kai sekin on elämäntapasidonnaista.

Kylpyhuoneen sisustus kertoo ihmisestä paljon: onko huone pakollinen paha vai kauniisti somistettu tila. En halua olla ihminen, joka tunnetaan hikistä pukukoppia muistuttavasta vessasta. En tosin halua olla sellainenkaan, joka muistetaan siitä, kuinka suri karmeaa kylpyhuonettaan. Meidän kylpyhuoneessamme näkyy rankalla kädellä historia. Se, kuinka laitapuolenkulkijoille rakennetusta kommuunista tuli niin sanottujen tavallisten ihmisten tyylikäs keskustaneliö. Ikävä kyllä tyylituulet eivät ole aivan saapuneet kylpyhuoneeseen asti. Tilannetta ei näköjään pelastanut edes vuosituhannen taitteessa tehty remontti.

Minkä ihmeen takia kylpyhuoneista piti tehdä näin rumia vielä pari vuosikymmentä sitten? Joku siis tosissaan ajatteli, että mummon kalsareiden väriset kaakelit koristaisivat kivasti valkoisia seiniä, joihin sopisi hyvin sairaalavaatteen sininen lattia. Eihän sen esimerkiksi harmaa kannata olla! Ei kai värioppia keksitty vasta 2010-luvulla? En haluaisi valittaa, mutta kukaan muu kuin vanhan liiton työreiska ei jätä paikoilleen vanhaa nuppia ja karmeja vaihtaessaan kylpyhuoneen oven upouuteen. Mukava kiitos siitä, että asuntoon uppoaa nelinumeroinen summa kuussa. (Tiedetään –  valita huoltoyhtiöön, älä tänne.)

Ainakin kylpyhuoneellamme on sielu. Muistoja ja värikäs historia. Niin, ja ihan hirveän ruma keltainen valo, joka saa siloposkenkin näyttämään keski-ikäiseltä. Onneksi voi pelastautua mintuntuoksuisella suihkugeelillä, jota käyttäessä tuntuu edes hetken siltä, että olisi spa-osastolla. Loppuun todettakoon, että kyllä ovat ongelmat suuria, kun saa lutrata sisätiloissa kylpyhuoneessa, josta tulee kahdestakin rööristä puhdasta, juomakelpoista vettä. Kun ei kaikilla ole edes sitä.

Miten hammastahnatuubikin voi näyttää kymmenen kertaa rumemmalta karmeassa kylpyhuoneessa? Mitä osaa inhoat omassa kodissasi vai onko se kenties juuri sellainen kuin haluat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ota minut lasit päässä

Askel aikuisuuteen, uskottavuuteen ja kirkkauteen: silmälasit. Muuttuuko elämä nyt ihan kokonaan?
OLYMPUS DIGITAL CAMERADokumenttikamerassa on oltava vikaa. Eiköhän joku onneksi kohta ilmoita tentin valvojalle siitä, ettei salin etuseinään heijastettuja kysymyksiä voi lukea. Oikeasti ei ollut mitään sumeaa: en vain enää nähnyt mitään. No mutta, vikahan ei ole näössä, vaan väsymyksessä! Sitten puuroutuivat bussien numerot ja kaukaisuudessa siintävät mainoskyltit ja tienviitat. Kaikkien nettipalveluiden ja tv-kanavien tekstitykset olivat muuttuneet mössöksi. Tekninen ongelma tai korkeintaan pientä väsymystä työnäytön tuijottamisesta, tuumin.

Siinä vaiheessa, kun huomasin, että 31 vuotta vanhempi isäni näkee tienviitat paljon ennen minua, täytyi myöntää, että silmälasikeikka tästä tulee. Siinä vaiheessa, kun olin aika monta kertaa valehdellut, että näen ’ihan kaiken’, ja sitten, kun olin tarpeeksi monta kertaa arvannut tekstitykset ja oikeastaan lopettanut niiden lukemisen kokonaan, piti harkita lasien hankkimista. Tästä on nyt liian monta kuukautta aikaa, kohta lasketaan jo vuosia. Mikä on tilanne? Se, että minulla on yhdet kahdeksan euroa maksaneet muotilasit ilman vahvuuksia ja yhdet eräästä tanskalaisesta tilpehööriketjusta ostetut miinuslasit. Maksoivat neljä euroa ja hyvin toimivat. Valelaseja käytän näyttääkseni uskottavalta työasioissa, ja höpövahvuuslasit isken nenälle television ääressä. Niin pönttö en ole, että lähtisin liikenteeseen niillä.

On ärsyttävää, että identiteetin käsite vedetään vähän joka asiaan mukaan. En kuitenkaan malta olla sanomatta, että olen rakentanut itsestäni käsityksen ihmisenä, joka ei käytä silmälaseja. Ne ovat jotakin minuun kuulumatonta, toisin kuin toinen yleinen lapsuusinhokki, eli hammasraudat, joita minulla oli joka lähtöön suussa kahdeksan vuoden ajan. Terävä näkö, mutta hampaat suussa miten sattuu. Nyt hampaat ovat poikkeuksellisen suorat, mutta kaukaisuus näyttää puurolta.

Syy, miksi olen tyytynyt tihrustamaan, ei ole raha. Maksaisin kirkkaasta ympäristöstä mielelläni satoja euroja. Sitä paitsi silmälasit näyttävät melkein aina tyylikkäiltä ja tuovat piristystä myös omaan tyyliin, kenties pientä uskottavuutta. Suhteellisen rationaalisena ihmisenä onkin järjetöntä, että ostan leikki- ja feikkilaseja sen sijaan, että varaisin näöntarkastukseen ajan. Olen myös tehnyt netissä näkötestin, joka kertoi sen, mitä jo tiedän. Kaukoputki täytyy varmaan ostaa seuraavaksi, jos aion jatkaa tätä kypsää linjaa. Jos kehtaisin, kertoisin, että jännittää, koska mietityttää, onkohan minulla eläkeiässä yleinen glaukooma.

Tänään ystäväni näytti minulle suloista kuvaa ruskeasta koiranpennusta. Minä istuin kauempana, ja näin näytöllä vain pökäleen. Olisiko ensi viikolla vihdoin aika käydä optikolla? Saa jakaa parhaat liikevinkit ja lasitarjoukset!

Kirkasta viikonloppua!

Mullistivatko silmälasit elämäsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

DIY: Aikuisten joulukalenteri

Kaksi viikkoa joulukuun alkuun! Joulu on lähimmäisten huomioimisen aikaa, mutta myös itseään täytyy hemmotella. Aikuinen ihminen pärjännee ilman suuria yllätyksiä, mutta pikkuruinen arjen piristys pelastaa monta loskaista aamua. Pakkaa kalenteriin kuohuvaa tai muita luukun avaajan suosikkiherkkuja!
DSC_0068DSC_0055Esimerkkikalenterin luukut eivät tarkoita sitä, että alkoholia pitäisi tai kannattaisi juoda joka päivä. Voihan pulloja säästää ja nauttia silloin, kun hetki on oikea. Britanniassa itse asiassa on myynnissä kuohuviinijoulukalenteri, jonka olisin tilannut viivana kotiin, mutta kovin yllättävää, ettei sitä toimiteta Suomeen. Suomessa taasen alkoholia sisältävän kalenterin tekeminen lienee mahdottomuus lainsäädönnön vuoksi, tai jos sellainen tehtäisiin, hinta veisi varmasti koko joululahjabudjetin.

Aikuisten joulukalenterin 24 luukkua kahdelle henkilölle, suklaasta nauttivalle viiniharrastajalle ja karkkia karttavalle olutintoilijalle:

  1. Erikoisolut jouluteemalla ja piccolo-kokoinen kuohuviinipullo tai samppanjaa
  2. Pieni joulusuklaa
  3. Salmiakkirasia
  4. Erikoisolut
  5. Piccolo-kokoinen kuohuviinipullo
  6. Pieni punaviinipullo
  7. Jouluolut
  8. Perusolut
  9. Yhdessä syömään uuteen ravintolaan
  10. Erikoisolut
  11. Piccolo-kokoinen kuohuviinipullo
  12. Suklaapatukka
  13. Kuohuviini-pullo demie-koossa
  14. Isokokoinen erikoisolut
  15. Piccolo-kokoinen kuohuviini
  16. Kävelylle, joka päättyy tunnelmalliseen kahvilaan tai pubiin
  17. Perusolut
  18. Keskikokoinen punaviinipullo
  19. Suklaaherkku
  20. Perusolut
  21. Piccolo-kokoinen kuohuviinipullo
  22. Erikoisolut
  23. Vegaanista suklaata
  24. Laadukas jouluolut ja glögikuohuvapullo normaalikoossa

Mielikuvituksen käyttäminen on myös sallittua! Täytä koko kalenteri kuohuvalla, oluella, karkilla, palveluksilla tai vaikka rakkausrunoilla, jos siltä tuntuu.

Eihän siinä ole minkäänlaista yllätystä, jos ostaa kalenterin sisällön itse ja kokoaa sen? Ei niin! Siksi jännitystä täytyy järjestää. Se tapahtuu näin:

1. Päätä etukäteen vain ensimmäisen päivän ja jouluaaton luukku, jossa on tietysti isoin yllätys. Vaikkapa samppanjaa ja kallis erikoisolut! Ensimmäinen päivä voi alkaa myös pienellä hemmottelulla. Ripottele mukaan luukkuja, jotka sisältävät yhteistä tekemistä.
2. Molemmille jää siis 10 omaa yllätystä, jos ensimmäisenä päivänä ja jouluaattona kumpikin saavat yllätykset.
2. Numeroi luukkuihin tulevat tuotteet. Nosta joka päivä yksi numero, joka määrittää sen, minkä yllätyksen saa ottaa. Voi siis olla, että saa yllätyksiä useana peräkkäisenä päivänä, tai sitten jää ilman päiväkausiksi. Ehkä aikuinen ihminen sen kestää.

Ensi vuonna kalenterin kokoamisvuorot kannattaa vaihtaa päikseen. Jos ei ole toista henkilöä jakamassa kalenteria samassa taloudessa, idean voi toteuttaa työporukalla tai kaverin kanssa. Yksi vaihtoehto on antaa kaverille rahat ja ohjeet niin, että hän valitsee kalenterin sisällön. Omaksi tehtäväksi jää vain avata luukut ja piristyä. Aika täydellistä itsehemmottelua!

Onko joulukalenteriaskartelu mielestäsi aivan turhaa vouhotusta vai kenties nouseva trendi? Miten muuten arkea voisi piristää joulun aikaan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Pro gradu – viimeinen taistelu

Uusi tuttavuuteni juonsi radiolähetystä yliopistolla ja opetti siinä sivussa minua. Hän teki samalla kandidaatin tutkielmaansa. Kuinka hienoa! ”Mun on pakko päästä opiskelemaan journalistiikkaa ensi syksynä. Ihan pakko”, hoin itselleni. Niin tapahtui. Meidän kummankin viimeinen ottelu painittiin vuosien päästä pro gradu -tutkielman parissa. Valmista tuli! Ja näin se meni:
DSC_0053
Kaisa istui tummasävyisessä yksiössään. Korvapuusti ei oikein maistunut. Ajattelin, että mikäs siinä on ihmeellistä. Kirjoittamallahan se valmistuu valittamatta. No, ei ihan pelkästään naputtamalla. Ei maistunut puusti minullekaan pro gradua tehdessä. Eikä se valmistu vain päättömällä näppäimistön hakkaamisella. Tietenkään. ”Mä en halua puhua siitä. Mä vihaan siitä”, Kaisa sanoi gradukeskusteluista.

Gradun tekemisestä kirjoitetaan empiiristen havaintojeni mukaan melko vähän blogeihin. Liekö syy ahdistavassa työmäärässä, pienessä kohderyhmässä vai opiskeluaiheiden tylsyydessä – en tiedä. Siksi kokosinkin oman urakkani aikana esiin nousseet havainnot yhteen, jos ne onnistuisivat auttamaan edes yhtä kirjoittajaa sillä hetkellä, kun fantasioi koko tiedoston deletoinnista.

Vinkkejä pro gradun tekijälle:

  • Valitse aihe, joka oikeasti kiinnostaa. Mietin itse aiheet aina siten, että päätän kaksi avainkäsitettä, joista muodostan lopullisen aiheen.
  • Tarkista, onko pro graduusi mahdollista saada apurahaa tai stipendiä. Ei ehkä maailman tärkein asia, mutta piristää kummasti.
  • Pro gradu, kuten mikä tahansa kirjoitusurakka, testaa lähinnä istumis- ja keskittymiskykyä. Koita jaksaa. Jaksa väkisin. Hoida homma pakettiin pikaisesti, äläkä venytä sitä turhaan.
  • Lue yliopiston ohjesivut huolella. Ne ovat yleensä sekavat, mutta sisältävät paljon tietoa.
  • Pidä yhteyttä ohjaajaan. Pienillä asioilla on merkitystä. Jos mahdollista, valitse ohjaaja, joka inspiroi. Pro gradu -työ ei ole välttämättä maailmaa mullistava teos, joten ihan noin vain ohjaajaa ei valita, vaan sitä sääntelee seminaaritarjonta. Ohjaajaa voi kuitenkin ilmeisesti halutessaan vaihtaa. Näin kävi minulle melkein vahingossa.
  • Kysy tyhmiä kysymyksiä. Ohjaajan työ on vastata niihin. Kun pienet yksityiskohdat ovat selvillä, voi turvallisin mielin keskittyä oppimaan.
  • Älä ylianalysoi, mutta älä tyydy vain toteamaan. Tee rohkeasti tulkintoja, mutta pidä huolta, etteivät ne ole mielikuvituksesta peräisin.
  • Pidä taukoa, mutta säilytä ote. Joillekin sopii kertarykäys; jotkut pitävät pitkästä sessiosta, jossa tehdään vähän kerrallaan. Minulle sopi intensiivinen jakso. Seminaari ja työstäminen kestivät, mutta varsinaisen työn kirjoitin nopeasti. No, johan sitä oli haudottu.
  • Kirjoita luku kerrallaan kronologisesti. Taaksepäin palaaminen on ärsyttävää. Kun ikävät asiat, kuten johdanto ja teoriaosuus ovat ohi, on hyvä lähteä seuraavaan pakolliseen pahaan, eli menetelmään ja aineistoon. Lopulta päätyykin sitten analyysiin ja pohdintaan, joiden vuoksi koko nivaska kirjoitetaan. Kun teoria on hoidettu, voi rauhassa ja ehkä hieman viisaampana keskittyä analyysiin.
  • Jos jostain syystä on päässyt opiskeluaikansa loppuun saakka opettelematta oikeinkirjoitusta ja lähdeviittausten ja -luettelon tekemistä, on sen aika pro gradua tehdessä. Tylsäähän se on. Omalta tiedekunnalta saa lähdeviittausohjeet. Kirjoitusvirheitä sattuu kaikille, kun kirjoittaa liki 100 sivua. Oikoluetuta työ toisella, tai tarkista se itse rauhassa monta kertaa. Jos riesana on lukihäiriö, kannattaa maksaa esimerkiksi viinipullolla kielenhuollon osaavalle kaverille.
  • Ole armollinen itsellesi. Aika imelää, mutta totta. Pro gradu ei ole koko elämä sillä hetkellä, eikä se määritä koko loppuelämää. Yllättävää!

Kyllä, mietin monta kertaa mielessäni, miltä tuntuisi, jos siirtäisi kaikki graduversiot roskakoriin, poistaisi varmuuskopiot, tuhoaisi sähköpostitallenteet ja siivoaisi lopulta roskakorin. Mutta aina vain jatkoin kirjoittamista. Ei kai sisäänpääsyurakkaa tehty siksi, ettei koskaan valmistuisi?

Tähän päättyvät muuten blogin opiskeluaiheet, elleivät opinnot joskus satu jatkumaan tavalla tai toisella. Saa toki kysyä, jos jokin mietityttää.

Miten omat kirjoitusurakkasi yleensä etenevät?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kalenteriremontti tyhjään elämään: Aikaa liikunnalle

Mistä sitä saa? Kaamosvankila on näköjään vienyt liikunta-ajankin mukanaan. Kehon liikuntatarve on kuitenkin ennallaan, mutta toteutustavat ovat täysin hukassa.
DSC_0037Aika räikeästi todettu, että elämäni olisi tyhjää. Ei suinkaan. Elämäni on kuitenkin aikataulullisesti tyhjempää kuin vuosiin, vaikka kolmasosa päivästä kuluu jossakin muualla kuin kotona. Viimeksi minulla oli näin paljon vapaa-aikaa kesällä 2012. Sitä ennen kunnon löysäilyä oli kesällä 2011, sillä olin ahkeroinut kesätyöt jo keväällä lukion lukulomalla, ja odotin syksyn töiden alkua. Saivat muuten ylioppilasrahat tuolloin kyytiä. Ne olisi voinut käyttää järkevämminkin.

Kun gradu on viimeistä silausta myöten valmis, ja muut käynnissä olleet projektit ovat päättyneet, ei minulla pitäisi kaiken järjen mukaan olla muuta kuin aikaa päivätyön jälkeen. Mutta silti tuntuu, ettei sitä ole! Saavun kotiin, syön, lepäilen ja selaan puhelinta, katson Salatut elämät, teen ruokaostokset lähikaupassa ja samalla lyhyen – siis todella lyhyen – kävelylenkin, kirjoitan, oleilen, siivoan ehkä keittiötä tai kylpyhuonetta, käyn suihkussa ja sen jälkeen kirjoitan vielä päämäärättömästi ja katson ohjelmia. Valot sammuvat puolenyön tienoilla. Ja tähän mihinkään väliin ei muka jää aikaa liikunnalle. Jostain kumman syystä kesällä oli kuitenkin aikaa jokapäiväiselle parin tunnin pyöräretkelle.

Ilmeisesti ihmisen ruho tarvitsee kuitenkin liikuntaa ihan jo terveyden ylläpitämiseksi. Kroppa vanhenee yllättävän nopeasti, vaikka ikävuosimittari ei vielä kävisikään ylikierroksilla. Sitten se vasta vanheneekin, jos sitä ei helli joskus myös liikunnalla. Kaikki on hyvin, kun nauttii sopivassa suhteessa hemmottelua. Ei lenkki viini-illoille, draamasarjoille, keskustelutuokioille ja kirjoittamiselle vertoja vedä, mutta se olisi tervetullut lisä arkeen, joka on muka kiireistä, mutta näyttää silti aika tyhjältä.

Siksi käännynkin teidän puoleen. Mitä reipasta ja rentoa kotitreeniä suosittelet? Vai onko mielessäsi jokin hyvä lenkkiohjelma tai joogaharjoitussarja? Sellainen hyvin arkeen mahtuva. Kävelen tai pyöräilen jo kaikki pakolliset arkimatkat.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kirjoittamatta jääneet aiheet, osa 2

Kun ei ole sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Aina voi kuitenkin länkyttää siitä, mitä olisi sanonut, jos olisi sanonut.
DSC_0020 (2)Blogien totuudenmukaisuus
En oikeastaan ymmärrä, miksi blogien rehellisyydestä ja avoimuudesta pitäisi edes keskustella, jos puhutaan siis henkilökohtaisen elämän jakamisesta. Markkinointiin ja mainontaan liittyvä etiikka on aihe erikseen. Tietysti draama kiinnostaa ihmisiä, mutta ei kai kukaan aikuinen oikeasti kuvittele, että joku jakaisi kaiken blogiinsa – varmasti joku tosin niin tekee. Silti on täysin turhaa puhista siitä, että blogi antaa liian kiillotetun kuvan kirjoittajastaan. Tähän liittyy medialukutaito, joka ei ole enää vain ihmeellinen sanahirviö, vaan ihmisen perustaito. Ei enempää sanottavaa, joten case closed.

Hyvät ja huonot asiakaskokemukset
Yhtäältä pitäisi olla äärimmäisen rehellinen, ja toisaalta ei kannattaisi polttaa siltoja takanaan. On paljonkin yrityksiä, joiden antamasta palvelusta tekisi mieli rähistä. Harmitukset liittyvät kuitenkin usein ohikiitäviin hetkiin,  jotka eivät anna kokonaiskuvaa palvelun laadusta. Joskus tosin hermo menee, ja yleensä aiheesta, kuten Bella Roman surkeista pizzoista, Cumulus Kaisaniemen ala-arvoisesta hotellihuoneesta ja Bistro Venlan omituisesta tomaattitentistä. Ainakin kahdessa viimeisessä kokemuksessa oli sentään hyvääkin. Harmi myös, että usein ne huippuhyvät kokemukset jäävät sanomatta. Esimerkiksi K-Supermarket Kuninkaankulmassa on aivan huippu kassatyyppi. Sellainen vaalea mies. Jaksaisipa itsekin tehdä työtä samanlaisella innolla ja ystävällisyydellä kuin hän. Päivästä toiseen.

Kauppakäyttäytyminen
Asiakasomistajapäivät. Ja aivan pakko oli itsekin ängetä ostamaan kulmakynä 20 prosentin alennuksella. Jotkut vain näyttävät saavan nautintoa siitä, kun mäiskivät ohikulkijoita kauppakasseillaan, etuilevat ja tönivät. Miksi joillakin mieltä ohjaa ajatus siitä, että on erityisasemassa muihin nähden? Nojoo, aika pientä siihen nähden, että monen muunkin asian suhteen maailmassa on niin, että toisilla on kaikkea, ja toisilla ei yhtään mitään.

Mitä kaikkea mielenkiintoista Amurissa voi tehdä?
Vaikka mitä! Mutta katso ensiksi ulos. Kukaan ei halua tehdä yhtään mitään ikävässä tihkusateessa ja loskassa. Ei edes Amurissa. Kun kevät taas koittaa, kannattaa suunnata Väinö Linnan puistoon piknikille, kävelemään Näsinkalliolle ja tutkimaan Makasiininkadun mukulakiviä. Ja istumaan tietenkin Mustaanlahteen. Amurin helmeen sentään voi mennä talvella. Siellä on joulutunnelma kohdillaan. Aamupalasta ei ole sanottavaa, mutta totean lyhyesti, ettei se palvele kasvissyöjää, ja siksi kannattaakin hakea vain luomukauraleipä tiskiltä mukaan.

Hömppäuutiskatsaus
Olisi ihan käyttökelpoinen idea alkaa tehdä jokaviikkoinen katsaus hömppäuutisiin, mutta uskon, että jokainen pystyy itse hihittelemään tauollaan Seiskan uutisille, joissa kerrotaan, kuinka ”jääkiekkoilija supatti rakkaalleen katsomossa” tai miten ”näyttelijä siemaili tuoppiaan vakavana”. Karaokebaarista kuiskitaan, ja leffasalista liverretään. Erittäin tavallisia ja varsin luotettavia tietolähteitä. Ensi torstaita odotellessa.

Kuten otsikosta voi huomata, tämä oli toinen osa juttusarjaa, jonka edeltäjän julkaisin toukokuussa.

Mistä sinä et kirjoittanutkaan? Mistä halusit kuulla, mutta kukaan ei kirjoittanutkaan siitä? Minkälaista sisältöä haluaisit lukea?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa