Ihan todella rasittavan valmis luopumaan

Minusta tuli melkein jo Muumilaakson asukas, kun oivalsin, että tavarakuorma kotona saa minut voimaan pahoin. Eikö olekin ärsyttävä ilmiö?
dsc_0035 (4)En todellakaan ole kokenut minkäänlaista valaistumista tai edes innostunut Kon Marista, mutta olen kummasti alkanut haaveilla siitä, että minulla olisi mahdollisimman vähän tavaraa. Tai toivoisin edes, että kaikki omistamani olisi tarpeellista.

Totuus on kuitenkin kaukana tyhjyydestä, kun avaan kaappini. Sille on tosin ihan järjellinen selitys, sillä olin ennen hamstraaja, joka vielä kaiken lisäksi nautti ostamisesta ja aineellisista lahjoista. Saatoin säilöä itse ostamieni esineiden ja vaatteiden lisäksi kaiken ilmaisista messutuotenäytteistä lahjoihin, joita olin saanut alakouluikäisenä. Valtava materiataakka seurasi minua ensimmäiseen omaan kotiini ja vielä nykyiseenkin kotiini, jossa uskoin pääseväni turhasta roinasta eroon, mutta se oli aika huikenteleva haave, sillä neliöömme saa sullottua uskomattoman määrän tavaraa.

Olen ryhtynyt tarkoituksellisesti karsimaan aineellista omaisuuttani. Minulla on käytännössä kolme turhuuskeidasta: vaatekaappi, kosmetiikan ja käyttötavaroiden kaapisto sekä kirjakaappi. Kun ensimmäisen kerran päätin luopua kaikesta – käyttötavarasäilössä olevasta – turhasta erään siivousurakan päätteeksi, tuntui se yllättävän pahalta, jopa sydäntä särkevältä. Niin monta muistoa oli pakko jättää taakse. Myöhemminkään ei ole ollut helppoa, mutta sentään aiempaa helpompaa. Jotkut ryhtyvät vuoden kestävään haasteeseen, jossa heitetään tavara pois päivässä. Siihen minusta ei ole, mutta toivoisin Kon Mari -hengessä, että pääsisin siihen pisteeseen, että omistaisin vain tavaroita, jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä.

Olen tainnut tulla siihen ikään, jossa tuntuu hyvältä alkaa haaveilla klassisesta, laadukkaasta ja harmonisesta vaatekaapista. Tuntuisi tuhlaamiselta laittaa kaikki vaatekerrat uusiksi, enkä usko missään nimessä, että minusta tulisi pienissä puodeissa kahdensadan euron paitoja osteleva järkeilijä. Enkä tiedä sitäkään, kannattaako kestävyyden nimissä roposet syytää johonkin vain siksi, että hinta ehkä tarkoittaa laatua.

Sitten on vielä työhuoneeni nurkassa nököttävä kirjakaappi. Se on syystä nimenomaan kaappi, sillä en voisi ostaa avonaista kirjahyllyä sisällön ollessa yleensä pahasti sikin sokin. Kirjat ovat minulle todella rakkaita ja pidän niitä suuressa arvossa, ja siksi myös oman proosateoksen ulos saaminen painosta tullee aikanaan olemaan minulle suuri virstanpylväs. On kuitenkin pakko olla rehellinen, että ei kirjojen ostamisessa ja keräämisessä ole mitään järkeä, kun kaiken voisi lainata Suomen upeasta kirjastojärjestelmästä.

Tekemästäni vapauttavasta ajatustyöstä huolimatta elämän karsiminen muoti-ilmiönä ärsyttää minua. Niin kuin kaiken maailman hömpötykset yleensä. Tavarakuorman vähentämisessä ei missään nimessä ole mitään vikaa, sehän on nimenomaan ekologinen teko, jos tuotteet vielä kierrättää ja tekee myöhemmin parempia valintoja. En usko minkäänlaisiin lakkoihin, vaan siihen, että hyvät ajatukset heijastuvat arjen valintoihin, jotka johtavat parempaan lopputulokseen. Ehkä siis olen vain tuohtunut siitä, että elämän karsimisesta täytyy ylipäätään meuhkata – niin kuin teen nyt itsekin. Pitäisihän aikuisen ihmisen itse oivaltaa tehdä oikein, vaikka ei taskulampun sytyttämisessä toisen puolesta mitään vikaa ole.

Ihannetilanteessa ihminen olisi Nuuskamuikkunen, jolla ei olisi muuta kuin huuliharppu ja nyssäkkä kepin päässä kirkkaiden ja rauhallisten ajatusten lisäksi. Olisi vain aikaa ja vapautta. Minä en ole lähelläkään Muikkusta, mutta sanotaan niin, että olen jo matkalla laaksoon. Yksinäiset vuoret näkyvät horisontissa.

Mistä olet valmis luopumaan? Ärsyttääkö elämän karsimisesta kohkaaminen sinua?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yllätysallergia aikuisena – pikkuruinen maailmanloppu

Kun on aina saanut päättää, mitä syö tai jättää syömättä, tuntuu yllättävän pahalta kuulla, ettei päivän menu olekaan enää omissa käsissä. Eikä tule välttämättä enää koskaan olemaan. Yhtenä lauantaina minusta nimittäin tuli allerginen. Jollekin. Vielä en tiedä, mille.
dsc_0040Lauantain vastaisena yönä kyynärpääni alkoi kutista vimmatusti. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut miettiä asiaa sen enempää. Aamulla heräsin rapsutellen silmääni, ja huomasin, että se on turvonnut. Luulin ruopineeni sitä liikaa yön aikana, ja vedin peiton päältäni noustakseni peilaamaan kasvojani. Ja tässä vaiheessa täytyy kuvitella sellainen elokuvista tuttu huuto joka yltyy sellaiseksi, että se kantaa koko naapuruston ja maapallon, kunnes hukkuu avaruuteen. Pois vedetty peitto paljasti, että jalkani ja käteni olivat täynnä suuria pilkkuja.

Kävin läpi mielessäni kaikki uutisissa olleet kansainväliset virukset ja jopa Tampereen katolisesta kirkosta bongatun tuhkarokon. Asummehan katolisen kirkon lähellä, joten tuhkarokkohan olisi voinut hypätä kadun yli kotiini. Uskaltauduin terveyskirjastoon, ja totesin, että kyseessä voi olla allerginen reaktio. Antihistamiini auttoi ja laski turvotuksen silmässä ja loivensi pilkkuja. Jostakin syystä minusta tuntui, ettei mikään ollut vielä ohi. Olin oikeassa, sillä lauantaiaamun episodi oli vasta alkua.

Menin lenkille ja kotiin palattuani huomasin, että jalkateräni ovat niin turvonneet, että sisällä oli helpompi kävellä varpailla. Pyykkikoriin heitetyt lenkkivaatteet paljastivat vaaleat sääreni, jotka olivat täyttyneet jättimäisillä punaisilla laikuilla. Muistutin väritykseltäni punaista lehmää. Seuraavana aamuna käteni turposivat niin, että nahkaa kiristi, käsivarteni värjäytyivät punaiksi ja toinenkin silmä turposi. Hakeuduin lääkäriin, ja sain vähän lisää antihistamiineja sekä epäilyn nokkosihottumasta. Kutina ja turpoaminen jatkuivat, joten kävin vielä uudelleen lääkärissä, jossa vihdoin todettiin, että saamani allerginen reaktio johtuu yliherkistymisestä jollekin ruoka-aineelle.

Mutta minähän en ole koskaan ollut allerginen millekään! Enkä suostuisi olemaan nytkään, mutta eihän yliherkkyyksiä voi valita. Tajusin, kuinka onnekkas olenkaan ollut, että olen voinut aina syödä, mitä huvittaa. Olen asettanut itse itselleni rajoitteita, esimerkiksi vegaanisen ruokavalion. Olen saanut valita, mitä jätän pois ja miksi.

Tuli myös vähän lapsellinen olo, sillä kun minulta kiellettiin kohtauksen seurauksena pähkinät, teki vielä enemmän mieli niitä: maapähkinävoisalaatinkastiketta, cashewtuorejuustoa ja hasselpähkinäsuklaata. Tuntui epäreilulta, että minulta kielletään jotakin. Minähän olen aikuinen, ja voin itse päättää, mitä syön. Voisin toki edelleen syödä, mitä huvittaa, mutta lopputulos olisi lääkärin mukaan vielä suurempi helvetti kuin viikonvaihteen allergiaepisodi.

Minä joudun nyt pakon edessä välttämään kananmunaa, banaania, mantelia ja pähkinöitä. Vielä ei tiedetä, mikä minua vaivaa, ja lopullinen syy selviää kesällä. Kananmuna ei toki kuulu vegaaniseen ruokavalioon, mutta muuten joudun olemaan tarkka tuoteselosteiden ja annoskuvausten suhteen. Allergiat täytyy aina ottaa vakavasti, ja myös ulkopuolisten täytyy suhtautua niihin vakavasti. Onkin ollut surullista nähdä, miten ystäväni vakavia allergioita on vähätelty esimerkiksi ravintoloissa. Ainesosakyttääminen tuntuu hankalalta ja kuormittavalta. Ennen riitti se, että taiteili itselleen menusta jotakin vegaanista, mutta nyt on henkensä uhalla oltava tarkkana. Se tekee olosta aika voimattoman, sillä tuntuu, ettei elämä ole omissa käsissä, jos mielii syödä ulkona.

Jos olen ihan rehellinen, aivan ensimmäiseksi ajattelin, kuinka mahtavaa on se, että mahdollinen pähkinäallergia pitää minut väkisin erossa makeista herkuista, sillä kaikissa rakastamissani herkuissa on pähkinää. Hetken päästä minut  valtasi kuitenkin suru. Miten kurjaa on se, että loppuelämäni on tuoteselosteiden tiiraamista?

Eikö kuulosta tyhmältä? Se, että mielessäni pyörivät ainoastaan herkut ja tieto siitä, että täytyy olla valppaana, on oikeasti aika naurettavaa. Loppujen lopuksi täytyy olla iloinen siitä, että on ylipäätään hengissä, vaikka aivan Pietarin puheille en ehtinytkään. Olen myös kiitollinen Suomen tarkasta elintarvikelainsäädännöstä ja siitä, että kaupat ovat pullollaan vaihtoehtoja.

Tänään ei enää kutita, punota tai sureta. On itse asiassa aika jännittävää alkaa elää ruokaelämää, jonka ehdot eivät enää olekaan minun sanelemani.

Koetko, että allergiat vaikeuttavat elämääsi? Otetaanko ne edelleen liian kevyesti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viimeksi minä

Ihana palata blogin pariin! Kaksi hiljaista päivää tuntuu ikuisuudelta – kenties siksi, että viikonloppuna sain rajun allergisen reaktion, joka vei voimani toviksi. Aloitankin viikon suositulla blogihaastella, jossa pohditaan viimeksi tehtyjä asioita.

viimeksikunKuva: Heidi Piittinen 2013.

…nauroin tänään monta kertaa. Heräsin tänään aivan uutena ihmisenä päivään, sillä vihdoinkin kehossani jylläävä allerginen reaktio näyttää parantuvan hurjaa vauhtia, ja sain siihen myös lääkärin armahduksen reseptin lisäksi. Nauroin tänään katketakseni monen arkihumoristisen jutun vuoksi, mutta niitä en luonnollisestikaan voi tähän kirjoittaa. Oli ihana huomata, että tänään jo nauratti, vaikka otin laikukkaan kehoni aika vakavasti ja suunnittelin suurin piirtein omia hautajaisiani. No, perjantaina haudataan mummi, ei minua.

…itkin sitä, että käteni turposivat turpoamistaan ja kehoni peittyi laikkuihin. Itkin sitä, etten tiennyt, mikä minua vaivaa, vaikka tiesin, että henki pihisee eikä varsinaista hätää ole. Itkin lähinnä turhautumistani. Mietin usein sitä, kuinka helppoa olisi olla lääkäri ja tietää heti, mikä vaivaa. Mutta lisäisikö tieto tuskaa?

…suutuin, kun jouduin soittelemaan useaan paikkaan allergiani vuoksi, ja jonotin joka ikiseen paikkaan yli 10 minuuttia. Tiedän, että se on aika vähän, mutta näinkin pienen hädän hetkellä ihminen kuvittelee olevansa erityinen. Siispä kiukuttelin myös kotona eikä mikään huvittanut.

…harmistuin asiasta, jota en kehtaa edes sanoa. No, siitä syystä, ettei allergiaoireet kadonneet yhtä nopeasti kuin olin ajatellut. Harmitti myös, että yöt ovat olleet levottomia ja raskaita, mutta kuten sanoin, olen noussut syvästä ja kutisevasta suosta.

…häkellyin oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkin sain todella kauniita ja viisaita kommentteja kirjastani kertovaan blogijuttuun. Oli mukava huomata, että aihe kiinnosti niin lukukertojen kuin kommenttien perusteella. Toiseksi häkellyin katsoessani vanhoja kuviani. Aiemman elämäntaparemontin vuoksi painoni putosi reippaasti, mutta silti näin itseni isokokoisena. Katsoin nyt niitä kuvia ja huomasin, kuinka sopusuhtainen olinkaan (kts. kuva). Oli häkellyttävää huomata, kuinka ankara olinkaan ollut itselleni.

…kokeilin maapähkinävoisalaatinkastiketta, mikä ei välttämättä ollut hyvä idea, ja siitä minua muistuttavat ne punaiset läikät kehossani. Mutta koska kukaan ei jaksa lukea allergiajuttujani varmasti kovin pitkään, totean, etten edes muista, milloin olisin kokeillut jotakin uutta. Ehkä pitäisi ja pian!

…urheilin viime lauantaina yli 10 000 askeleen lenkin ystäväni kanssa. Oli ihana tarpoa lumisessa harjussa ja tutkia asuinalueita, joita ei ollut koskaan edes nähnyt. En uskonut, että sellaisia voi löytää alle kahden kilometrin säteellä omasta kodista.

…luin Miika Viljakaisen ja Lauri Silvanderin Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta (Gummerus 2018). Minulla on yllättävän paljon sanottavaa kirjasta, ja kirjoitankin siitä pian.

…söin vaivoin Kokkikartanon falafelpihviaterian, sillä se ei vaikuttanut sisältävän mitään, mille mahdollisesti saatan olla allergisoitunut. Vaivoin siksi, että allergian vuoksi ruokahaluni on ollut huolestuttavan alhaalla.

…herkuttelin makealla joulun aikaan ja suolaisella uutenavuotena. Minä nimittäin olen aloittanut aivan uuden elämän 8.1.2019. Lupaus on pitänyt.

…ostin allergialääkkeiden lisäksi B12-vitamiinia. Sen voinee laskea ostokseksi, sillä se ei ole aivan pakollinen ostos, vaikka onkin toki tarpeellinen vegaaneille. Oikeastaan vapaavalintainen välttämätön. Viimeinen railakas shoppailuostokseni oli urheiluliivit Prismasta joskus alkuvuodesta.

…tapasin viimeksi vanhempani, jos työkavereita, lääkäreitä ja omaa puolisoa ei lasketa. Tunnelma oli riehakas, ja saimme paljon hupia junalipuista.

…päätin aloittaa terveellisen elämän ja syödä erinomaisen hyvin. Meni hyvin niin kauan, kunnes allerginen reaktio puski päälle. Senkin jälkeen olen syönyt hyvin, mutta ei se samalta tunnu, kun on muuten kurja olo.

…inspiroiduin kirjoja lukiessani, sillä se saa minut inspiroitumaan yhä enemmän myös omasta teoksestani. Luovuus ruokkii luovuutta. Inspiroidun myös päivittäin uskomattoman kauniista talvesta, vaikka minun teokseni sijoittuukin kevääseen ja kesään. Loppukeväästä tapahtuu nimittäin kummia…

Miltä sinun viimeisten juttujen listasi näyttää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ne ihan oikeat uudenvuodenlupaukset

Olen hyvä pitämään sovituista asioista kiinni, mutta huono lupaamaan itseeni liittyviä asioita. On helpompi pettää itsensä kuin muita. Siksi en enää lupaa mitään, mutta haluan silti kaikenlaista.
dsc_0026Kirjoitin kauniisti vuoden ensimmäisessä jutussa siitä, mitä toivon tulevalta vuodelta. Se oli hyvin kaunopuheinen jaarittelu menneestä ja tulevasta. Ei tämäkään postaus mikään raatorehellinen vuodatus ole, mutta ainakin kerron ihan konkreettisista toiveistani ilman löperöä höpöttelyä.

Uudenvuodenlupauksista tai tulevan vuoden toiveista puhuminen on vähän turhaa, sillä toive ja lupaus ovat aika huonoja sanoja. Eiväthän asiat toivomalla muutu. Eikä lupaaminenkaan johda mihinkään. Pidemmälle kantaa halu. Tahto.

Haluan nähdä ystäviäni enemmän ja useammin. En ole ollut kovin kummoinen ystävä, sillä viime vuosina olen ollut aika väsynyt miljoonasta eri palasta koostuvan arjen vuoksi. Vaikka haluan nytkin elämässäni eteenpäin ja saavuttaa työasioissa paljon, on elämä silti toisella tavalla tasaista kuin mitä se oli vielä opiskellessa. Haluan vastata myöntävästi, kun minua pyydetään lenkille tai afterworkille. Haluan tehdä hetken mielijohteesta yhteisen ostosreissun tai piipahtaa illalla kylässä. Koska se on mahdollista.

Haluan säästää mahdollisimman paljon rahaa tinkimättä elintasostani. Olen kyllästynyt ostamaan kaikkea turhaa, joten ohjanuoraksi riittänee varmasti se, että jätän tänä vuonna kaiken turhan ostamatta, mutten halua nuukailla, sillä siihen elämä on mielestäni aivan liian lyhyt.

Haluan laihtua. Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, sillä se ei kuulosta terveeltä. Tai ainakin sillä on monesti kurja kaiku. Minä olen kuitenkin ihan järjissäni ja hyvinvoiva ihminen, jonka vararengas vain nyt sattuu olemaan siinä kunnossa, että se on aika viskata veteen. Tein todellisen elämäntaparemontin vuonna 2011, ja vaivihkaa siitä on kulunut aikaa sen verran, että kepeä suhtautuminen ruokaan ja etenkin liikuntaan on alkanut näkyä.

Haluan syödä enemmän pähkinöitä ja hyviä rasvoja. Haluan syödä useammin pinaattia. Voi olla, että ulospäin näyttää siltä, että syön terveellisesti ravintolakäyntejä lukuun ottamatta. Tavallaan syönkin. Syön puhdasta kasvisruokaa, mutta ruokarytmini ja ateriakokoni on monesti pielessä, enkä ihan oikeasti ole suonut ravintoarvoille kovin suurta ajatusta, jos perusjärkeilyä ei oteta huomioon. En haluaisi myöskään tuhlata päiviäni ruokien miettimiseen, mutta taitaa olla pakko. Olenkin tiistaina 8. tammikuuta aloittanut uuden elämän.

Haluan pitää parempaa huolta ihostani. Ihoni on kuiva ja poskeni punoittavat talven runtelemina, vaikkei talvi ole edes ohi. Olen onnekas, sillä minulla on yleisesti ottaen hyvä iho, mutta tiedän, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nahkaa pitäisi hoivata. Samaan aikaan tuntuu vähän turhalta läträtä rasvojen kanssa, mutta onneksi jo ruokavalio ja liikunta kantavat pitkälle. Ja joku söpö ja tehokas purnukka.

Haluan lukea enemmän. Välillä pelkään, että muiden teosten lukeminen pilaa kirjoitusurakkani, mutta eihän se niin ole, vaan todennäköisesti aivan toisin päin. Viime vuosi oli lukemisen suhteen surkea. Pöydälläni oli monta mielenkiintoista opusta, mutta en vain saanut tartuttua niihin. Luulen, että kirjoitustulppani pääsi paisumaan kirjallisuustulpaksi. Korkki auki! Paitsi viinipullossa.

Mitä sinä ihan oikeasti haluat alkaneelta vuodelta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kotimaan matkapäiväkirja: Kokkola

Olin kuvitellut, että tammikuinen Kokkola näyttää autiolta, jollakin tapaa hylätyltä. Mikään merellinen ihmemaa ei minua ollut vastassa, mutta mieltäni lämmitti se, että Keski-Pohjanmaan keskus vaikutti viikonloppuna yllättävän vilkkaalta, paikoin jopa ruuhkaiselta. Se on nimittäin elintärkeää pienille kaupungeille. Tervetuloa seuraamaan matkapäiväkirjaani!
dsc_0001dsc_0010dsc_0008dsc_0007dsc_0014dsc_0018dsc_002110:55 Odotan kärsimättömänä junaa. Pelkään, että se on myöhässä. Niinhän se onkin lopulta huikeat seitsemän minuuttia. Junassa istumme kahden hengen työskentelyhytissä, joka on aivan mahtava keksintö. Kuuntelisin kuitenkin mielelläni muiden keskusteluja, sillä niistä saa monesti erinomaista inspiraatiota, mutta lasikopissa on mukavasti tilaa.

13:23 Lähestymme kahden tunnin ja viiden minuutin junamatkan jälkeen Kokkolaa. Uskomatonta, että juna taittaa yli 300 kilometrin matkan parissa tunnissa. Olemme lähellä keskustaa, vaikka ikkunasta näkyy vielä vanhoja aittoja ja lumista peltoa.

13:45 Olemme jo saapuneet mummille. Tai eihän tämä enää ole mummin koti. Vain tyhjä asunto, jossa kaikki on niin kuin ennenkin. Vain mummi puuttuu. Katson kaikkea niin asunnossa kuin ulkona eri tavalla kuin ennen. Ihmettelen vieressä nököttävää vanhaa huvilaa. Lapsena kuvittelin, että siellä asuu aaveita. Kokkola on oikeastaan aika mukava kaupunki, vaikken koskaan haluaisi asua täällä.

15:07 Kirjaudumme hotelliin. Voisimme hyvin yöpyä Sirkkalaksi kutsutussa mummin asunnossa, mutta olemme jo maksaneet hotellihuoneen, eikä sitä voi perua. Enkä välttämättä haluaisi edes yöpyä täydessä mutta silti aivan tyhjässä asunnossa. Otan sitä paitsi vierailut kotikaupungin ulkopuolella hotelliloman kannalta. Elämässä pitää olla vähän luksusta. Mitähän muita kliseitä tähän keksisi?

16:30 Majapaikaksemme on valikoitunut Original Sokos Hotel Kaarle, joka sijaitsee kauppatorin laidalla. Alakerrassa on Amarillo ja Night Club Calle, jossa en ole koskaan käynyt. Pidän Sokos-hotellien varausjärjestelmän helppoudesta ja luotettavuudesta. Kaarle on uusinut ilmeensä vähän aikaa sitten, ja huoneet ovat oikeasti tyylikkäitä. Rakastan auringonlaskumaisematapettia, vaikken koskaan haluaisi sellaista kotiini. Aamupalalla on aina huomioitu vegaanit, ja odotan nytkin seuraavan aamun vegepyöryköitä, kauramaitokahvia ja Kaarlen omaa sinappia.

18:00 Herään, sillä olen huomaamattani vaipunut uneen. Onnittelen itseäni kohtuullisista päiväunista. Kipaisemme hakemaan hotellin kulman takaa Punjap Grilliltä kasvisruoka-annokset. Emme ole aiemmin käyneet Punjapissa, mutta kikhernecurry ja peruna-pinaattimuhennos houkuttelevat paikalle. Suosittelen lämpimästi Punjapia. Paikka näyttää tavalliselta grillipizzerialta, mutta oikeasti sieltä saa myös erinomaista intialaista ruokaa ja paikan päällä tehtävää naanleipää. Peruna-pinaattimuhennos on kerrassaan herkullinen, mutta aivan mieletön on kikhernecurry, jonka mieheni tilaa erittäin tulisena. Toive ymmärretään ja toteutetaan täydellisesti. Annokset maksavat muuten 9,90 euroa, ja erikseen tilattava naanleipä maksaa 3,50 euroa. Hinta-laatusuhde on yhdellä sanalla sanoen täydellinen, ja on mukavaa, että naanleivän voi halutessaan tilata erikseen, sillä kaikki eivät sitä halua syödä tai kaipaa niin tuhtia ateriaa.

19:53 Mietin, voiko loma-arki muuttua tätä paremmaksi. Istun hotellin sängyllä syli täynnä Trivial Pursuit -kortteja, pelikiekostani kolme lokeroa on täytetty värikkäillä siivuilla ja yöpöydällä on maltillinen lasi valkoviiniä. Vieressä hyvää seuraa, ja alla hotellin sänky, joka on oikeasti mukava, vaikka seuraavana aamuna kuulenkin, kun joku asukas valittaa tiskillä selkäkipuaan ja pyytää hotellin henkilökuntaa testaamaan sängyn. On ihmisillä murheet, mutta sitähän minä en mieti vielä edeltävänä iltana.

00:35 En muista, koska olisin viimeksi jaksanut lähteä erikseen oikein pubiin. Olemme hurjalla tuulella, ja käväisemme alakerran Amarillon karaokepuolella klassisilla yksillä. On mukava mennä ravintolaan, johon pääse sisätiloista ilman takkia. Innokas aasialainen mies laulaa monta kappaletta Backstreet Boysia, ja muut intoutuvat tanssimaan hitaita, vaikkei kello ole lähelläkään pilkkua.

8:45 Heräämme aamupalalle. Tuntuu ylelliseltä kävellä valmiiseen pöytään, sillä meillä harvoin on kotonamme valmiina oikeastaan yhtään mitään. Aamu alkaa usein lähikahvilaan tai K-Markettiin ravaamisella. Mutta ei nyt. Syön leipää, vegepyöryköitä Kaarlen salaisella sinapilla ja salaatilla ja juon kahvia kolme kupillista. Vegejuustoja ja -jogurtteja olisi tarjolla, mutta ne eivät tällä kertaa maistu minulle. Lueskelen Österbottningenia, vaikka puhelimesta näkisi tuoreimmat uutiset.

12:15 Aamu on kulunut nukkuessa vähän lisää ja epämääräisesti sähläämällä. Hotellin luovuttamisen jälkeen on jo kiire. Etsimme kuumeisesti R-Kioskia tai kahvilaa ennen junan lähtemistä. Eikö Kokkolassa ole Ärrää? No, joka tapauksessa juomme yllättävän kohtuuhintaiset kahvit Kulmassa, jossa on täysi tohina päällä. Tampereella kahvit maksaisivat kahvilassa paljon enemmän, joten ei voi olla kuin tyytyväinen, vaikka jono tiskille on aikamoinen. Kahvilassa suomen ja ruotsin kielet sekoittuvat toisiinsa ihanasti. Minähän olen aina ollut ruotsin kielen ihailija, wannabe. On inspiroivaa elää kahden kielen keskellä, ja siksi otan siitä aina kaiken irti Kokkolassa käydessäni.

Oikeastaan olen aika yllättynyt, että Kokkola vaikuttaa näin eloisalta varhain lauantaina. Ehkä kaupunki on kehittynyt aivan lähivuosina, sillä palvelut lähipitäjistä kuolevat, mikä on sääli, mutta on tietysti mukavaa, että kaupunki kasvaa ja kehittyy. Kun minä olin lapsi ja vierailin mummillani, ei keskustassa ollut kuin Anttila, Halpa-Halli ja Citymarket, jonka takaovea mummi kutsui peräaukoksi. Nyt Anttila ja mummi ovat poissa. Citymarketkin on muuttanut johonkin mystiseen Heinolan kaareksi kutsuttuun paikkaan, jos oikein olen ymmärtänyt. Keskustaa hallitsee ostoskeskus Chydenia, jossa on ihan sopiva määrä liikkeitä. En kuolisi kulutushysteriassani, jos asuisin Kokkolassa. Kun H&M tuli Kokkolaan, vielä silloin elossa ollut vaarini antoi minulle 50 euroa, ja menin oitis ostamaan vaaleanpunaisen hupparin. Siitä tuli yläasteaikainen suosikkipaitani. Lopuilla rahoilla ostin Citymarketista englannin- ja ruotsinkielisiä julkkislehtiä. Celebrities, you know.

14:37 Juna kiitää hurjaa vauhtia kohti Seinäjokea. Se on ainoa pysähdyspaikka ennen Tamperetta. Mietin paljon Kokkolaa, joka yhtäkkiä tuntuu niin tyhjältä. Enää ei ole kiire. Ei ole kiire mummille, jonka luona en tosin muistanut vierailla tarpeeksi usein. On vain kaupunki, joka tuntuu tutulta, mutta josta en oikeasti tiedä oikein mitään. Edelleen kummitushuvila näkyy mummini parvekkeelta, jolla pian seisoo uusi asukas. Hän aikanaan ihmettelee tien toiselle puolelle nousevia luhtitaloja ja toisilleen tööttäileviä autoja. Kun juna saapuu Tampereelle, poistan mummin numeron puhelimestani. En minä koskaan oikein osannut soittaa, mutta nyt ei enää edes voi.

Olen aiemmin kirjoittanut kesäisestä ja syksyisestä Kokkolasta.

Suositko kotimaan matkailua? Mikä on suosikkisi Suomen kaupungeista, jos suuret kaupungit jätetään pois laskuista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa