Some-hautajaiset

Emme muista aikaa, jolloin sureminen kesti viikkoja. Aikaa, jolloin suru vuorattiin huntuihin ja hartauteen. Elämme aikaa, jolloin on ihan tavallista taltioida hautajaisseremonia puhelimen muistiin alusta loppuun. Aikaa, jolloin on ihan tavallista järjestää hetki sosiaaliselle medialle kesken toimituksen.  50035179_1480398875426294_6067274615707664384_nIsoäitini haudattiin perjantaina. Olin ennen sitä ollut hautajaisissa viimeksi 11 vuotta sitten. Vuosien vieriessä moni asia oli muuttunut, sillä ei vuonna 2007 valokuvattu kaikkea mahdollista, näpelöity puhelimia kesken hautajaisten tai muutenkaan paketoitu digitaaliseen muotoon ihmiselämän viimeistä toimitusta. En sano, että on väärin muuntaa hautajaiset some-muotoon, mutta välillä minua huimaa se, kuinka suuren osan some on syönyt meistä. On oikeasti ihan mahdollista käydä hautajaissa katsoen ne puhelimen näytöltä.

Samalla, kun itse näpräsin puhelintani ja otin kuvia muiden pyynnöstä, ehdin havainnoida ympäristöäni ja pohtia kaikenlaista.

Onko soveliasta kuvata hautajaisissa?

Herättääkö se enää ihmetystä, että pappi kertoo erikseen hyvät hetket kuvaamiselle?

Saako hautajaisissa näpelöidä puhelinta, jos ottaa kuitenkin kuvia?

Miksi hautajaisissa pitää kuvata?

Kuka kuvia katsoo? Milloin ja miksi?

Onko tärkeää kuvata jokainen kukka ja kortti?

Voiko arkun äärellä ottaa selfien?

Missä selfien saa julkaista?

Saako hautajaisista tehdä live-videoita?  Miksi joku katsoisi niitä?

Voisiko hautajaiset striimata toiselle puolelle maapalloa? Vähentäisikö se tilaisuuden arvoa?

Onko kuolema niin arkipäiväistä, että sen äärellä voi somettaa?

Vainaja ei kuule eikä näe. Mutta onko se, mitä me näemme ympärillämme salamavalojen räiskyessä tai mitä kuvittelemme näkevämme kuvissa todella sitä, mitä haluamme nähdä?

Saako hautajaisissa kuvata tai käyttää somea? Saako kuvia julkaista somessa? Jos olet julkaissut hautajaiskuvia somessa, kerro, miksi.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yllätysallergia aikuisena – pikkuruinen maailmanloppu

Kun on aina saanut päättää, mitä syö tai jättää syömättä, tuntuu yllättävän pahalta kuulla, ettei päivän menu olekaan enää omissa käsissä. Eikä tule välttämättä enää koskaan olemaan. Yhtenä lauantaina minusta nimittäin tuli allerginen. Jollekin. Vielä en tiedä, mille.
dsc_0040Lauantain vastaisena yönä kyynärpääni alkoi kutista vimmatusti. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut miettiä asiaa sen enempää. Aamulla heräsin rapsutellen silmääni, ja huomasin, että se on turvonnut. Luulin ruopineeni sitä liikaa yön aikana, ja vedin peiton päältäni noustakseni peilaamaan kasvojani. Ja tässä vaiheessa täytyy kuvitella sellainen elokuvista tuttu huuto joka yltyy sellaiseksi, että se kantaa koko naapuruston ja maapallon, kunnes hukkuu avaruuteen. Pois vedetty peitto paljasti, että jalkani ja käteni olivat täynnä suuria pilkkuja.

Kävin läpi mielessäni kaikki uutisissa olleet kansainväliset virukset ja jopa Tampereen katolisesta kirkosta bongatun tuhkarokon. Asummehan katolisen kirkon lähellä, joten tuhkarokkohan olisi voinut hypätä kadun yli kotiini. Uskaltauduin terveyskirjastoon, ja totesin, että kyseessä voi olla allerginen reaktio. Antihistamiini auttoi ja laski turvotuksen silmässä ja loivensi pilkkuja. Jostakin syystä minusta tuntui, ettei mikään ollut vielä ohi. Olin oikeassa, sillä lauantaiaamun episodi oli vasta alkua.

Menin lenkille ja kotiin palattuani huomasin, että jalkateräni ovat niin turvonneet, että sisällä oli helpompi kävellä varpailla. Pyykkikoriin heitetyt lenkkivaatteet paljastivat vaaleat sääreni, jotka olivat täyttyneet jättimäisillä punaisilla laikuilla. Muistutin väritykseltäni punaista lehmää. Seuraavana aamuna käteni turposivat niin, että nahkaa kiristi, käsivarteni värjäytyivät punaiksi ja toinenkin silmä turposi. Hakeuduin lääkäriin, ja sain vähän lisää antihistamiineja sekä epäilyn nokkosihottumasta. Kutina ja turpoaminen jatkuivat, joten kävin vielä uudelleen lääkärissä, jossa vihdoin todettiin, että saamani allerginen reaktio johtuu yliherkistymisestä jollekin ruoka-aineelle.

Mutta minähän en ole koskaan ollut allerginen millekään! Enkä suostuisi olemaan nytkään, mutta eihän yliherkkyyksiä voi valita. Tajusin, kuinka onnekkas olenkaan ollut, että olen voinut aina syödä, mitä huvittaa. Olen asettanut itse itselleni rajoitteita, esimerkiksi vegaanisen ruokavalion. Olen saanut valita, mitä jätän pois ja miksi.

Tuli myös vähän lapsellinen olo, sillä kun minulta kiellettiin kohtauksen seurauksena pähkinät, teki vielä enemmän mieli niitä: maapähkinävoisalaatinkastiketta, cashewtuorejuustoa ja hasselpähkinäsuklaata. Tuntui epäreilulta, että minulta kielletään jotakin. Minähän olen aikuinen, ja voin itse päättää, mitä syön. Voisin toki edelleen syödä, mitä huvittaa, mutta lopputulos olisi lääkärin mukaan vielä suurempi helvetti kuin viikonvaihteen allergiaepisodi.

Minä joudun nyt pakon edessä välttämään kananmunaa, banaania, mantelia ja pähkinöitä. Vielä ei tiedetä, mikä minua vaivaa, ja lopullinen syy selviää kesällä. Kananmuna ei toki kuulu vegaaniseen ruokavalioon, mutta muuten joudun olemaan tarkka tuoteselosteiden ja annoskuvausten suhteen. Allergiat täytyy aina ottaa vakavasti, ja myös ulkopuolisten täytyy suhtautua niihin vakavasti. Onkin ollut surullista nähdä, miten ystäväni vakavia allergioita on vähätelty esimerkiksi ravintoloissa. Ainesosakyttääminen tuntuu hankalalta ja kuormittavalta. Ennen riitti se, että taiteili itselleen menusta jotakin vegaanista, mutta nyt on henkensä uhalla oltava tarkkana. Se tekee olosta aika voimattoman, sillä tuntuu, ettei elämä ole omissa käsissä, jos mielii syödä ulkona.

Jos olen ihan rehellinen, aivan ensimmäiseksi ajattelin, kuinka mahtavaa on se, että mahdollinen pähkinäallergia pitää minut väkisin erossa makeista herkuista, sillä kaikissa rakastamissani herkuissa on pähkinää. Hetken päästä minut  valtasi kuitenkin suru. Miten kurjaa on se, että loppuelämäni on tuoteselosteiden tiiraamista?

Eikö kuulosta tyhmältä? Se, että mielessäni pyörivät ainoastaan herkut ja tieto siitä, että täytyy olla valppaana, on oikeasti aika naurettavaa. Loppujen lopuksi täytyy olla iloinen siitä, että on ylipäätään hengissä, vaikka aivan Pietarin puheille en ehtinytkään. Olen myös kiitollinen Suomen tarkasta elintarvikelainsäädännöstä ja siitä, että kaupat ovat pullollaan vaihtoehtoja.

Tänään ei enää kutita, punota tai sureta. On itse asiassa aika jännittävää alkaa elää ruokaelämää, jonka ehdot eivät enää olekaan minun sanelemani.

Koetko, että allergiat vaikeuttavat elämääsi? Otetaanko ne edelleen liian kevyesti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vuoden parhaimmat tekstit

Olisi tietysti reilua ja jaloa nostaa esiin erinomaisia tekstejä muilta kirjoittajilta, mutta koska tämä blogi sattuu olemaan minun kanavani, vedän ainakin ensiksi yhteen omat kirjalliset kohokohtani kuluneelta vuodelta. Kirjoitin kuusi juttua, joihin olin erityisen tyytyväinen.
DSC_0182Katso, Ida, toukokuun on täällä (23.1.2018)
Julkaisin tammikuussa sisällissotaan liittyvän jutun, jossa kerroin isomummoni tarinan. Erinomainen valinta tammikuulle, jolloin kauheuksista tuli kuluneeksi 100 vuotta, enkä olisi voinut jättää juttua julkaisematta muistovuonna. Historian käsitteleminen on suotavaa, mutta sodan hirmutekojen mehustelemisesta ja kiehtovalta näyttävien kohtaloiden ihannoinnista pitäisi silti päästää irti.

Äiti, mitä jos noitien karkoitustulevat eivät toimi? (30.3.2018)
Yritän yleensä julkaista juhlapyhänä sitä käsittelevän jutun, sillä on mielenkiintoista tarkastella suomalaisten kulttuuriperinteitä. Pääsiäistä käsittelevä artikkeli oli hyvän mielen artikkeli, jossa toin ilmi myös sen, kuinka järjetöntä on, kun pakanaperinteet ja Raamatun näkökulma tuodaan keskelle päiväkotijuhlaa. On siinä kestämistä!

Yksin hautaaja (2.4.2018)
En ole koskaan kärsinyt siitä, että olen ainoa lapsi, sillä olen saanut olla monen läheisen ympäröimänä lapsuudesta saakka. Sitä tosiasiaa ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö kuoleman hetkellä vastuu olisi rankka kantaa yksin. Onneksi sellaisia ei tarvitse ajatella nyt, mutta tekstin kirjoitaminen tuntui silti lohdulliselta jäsentelyltä. Olisin toivonut jutun herättävän enemmän keskustelua, mutta niin ei käynytkään. Ehkäpä ihmiset eivät halua jakaa kokemuksiaan. Sukuni kanssa tosin pohdimme, pitäisikö jonkinlainen hautajaistoivelista kasata kokoon.

Aikamme karkkikauppa ja puhelinmyyjät (5.7.2018)
Ärsyynnyin voimakkaasti heinäkuussa, kun piipahdin apteekissa pitkästä aikaa reseptitiskillä. Kohtaaminen farmaseutin kanssa muuttui hämmentäväksi kosmetiikkaesittelyksi, ja purin kotona kiukkuni jutuksi, josta syntyi myöhemmin monta hyvää keskustelua ihan kasvokkain.

Minä olin kiusattu (2.9.2018)
Harkitsin pitkään, kirjoitanko koko tarinaa, sillä en kaipaa pään silittelyä tai erityiskohtelua, mutta julkaisin sen kuitenkin, sillä valitettavasti kiusaaminen on monelle arkipäivää, ihan tavallinen osa elämää, mikä on todella surullista. Ajattelen helposti, ettei teksteilläni ole merkitystä, mutta toisaalta uskon myös siihen, että joskus pienikin asia, ohi mennen selattu teksti, voi saada ajattelemaan yllättävänkin syvästi.

Aikas mageet bosat (8.8.2018)
Sain kesällä osakseni pitkästä aikaa kehohuutelua, mikä tuntui suorastaan pöyristyttävältä. Olin innoissani siitä, että juttu herätti keskustelua, ja pidin myös siitä, että sain taltioitua valitettavasti ihan tavallisen arkipäiväisen kohtaamisen jutuksi, jonka tarkoitus kuitenkin on ottaa kantaa aiheeseen. Sellaisena blogini on parhaimmillaan.

Mikä blogitekstini jäi erityisesti mieleesi kuluneelta vuodelta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Järjettömimmät joululaulut

En missään nimessä ole jouluankeilija, mutta haluaisin silti huomauttaa havaitsemistani epäjohdonmukaisuuksista ja suoranaisista virheistä joulukappaleissa.
DSC_0202Kuva: Betteboxin mukana tullut menukortti

Joulukirkkoon (san. Immi Hellén)

Kello löi jo viisi, lapset herätkää!
Juhani ja Liisi, muuten matka jää!

Ihan hirveän aikaisin täytyy kirkkoon lähteä. Meneekö joku sinne todella tuohon aikaan?

Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa
Lämmin karhuntalja reessä odottaa

Yhteisesti jaetusta vesimaljasta voi saada silmätulehduksen. Onkin mukava hypätä silmä rähmien rekeen, jossa odottaa erittäin epäeettinen karhuntalja. Liisin ja Juhanin porukat eivät taatusti ole vegaaneja. No, eihän kaikkien tarvitse olla.

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa
siin on silmäin eessä synkkä metsämaa

Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu
Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu

Onko sinne kirkkoon aivan pakko könytä niin aikaisin? Aivan selvästi liian aikainen herätys lapsille, jotka eivät edes silmiään ole saaneet auki. Eivätkä saa, kun heillä on se silmätulehdus. Hymy ei taatusti ole aito.

Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle
Taaveti ja Tiina, nouskaa kannoille!

Jättivät sitten kaiken kukkuraksi Miinan kyydistä. Tai ajoivat vain ohi. Lällättelevät vielä Taavetille ja Tiinalle, jotka hekin rämpivät synkässä metsässä kohti kirkkoa. En voi olla ajattelematta aikaa, kun teitä kuljettiin oikeasti pimeissä metsissä, eikä voinut toivoa muuta kuin että ohikulkija olisi rehellinen ja rauhaa rakastava ihminen.

Kun joulu on (san. Alpo Noponen)

Kun maas on hanki ja järvet jäässä
ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä
ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä,
kun joulu on, kun joulu on

Eipä ole kauaa hankia ja jäätyneitä järviä, jos ilmaston lämpeneminen jatkuu odotetusti. Suomalainen joulumielenmaisema on aina yhtä riemukas. Kesään on aikaa, metsä on ankea ja aurinkoa ei näy, mutta jostakin syystä on silti hirveän hyvä olo. Ankeus ja riemu kulkevat oudosti käsi kädessä.

Ei huolta, murhetta kenkään muista,
ei tunnu pakkaset tuikeat,
vain laulu kaikuvi lasten suista,
ja silmät riemusta hehkuvat,
ja liekit loistavat joulupuista,
kun joulu on, kun joulu on

Ehkä ennen saatiin iloa niinkin pienestä kuin kuusen oksilla loistavista, aidoista kynttilöistä. Voi vain arvailla, kuinka monta mökkiä ja tupaa siinä paloi! Eläköön paloturvallisuussäännöt!

Tulkoon joulu (san. Pekka Simojoki)

Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan
olkoon rauha loppumaton

En kutsuisi toivoksi sitä, että vaaralliset henkilöt lasketaan vapaiksi. Vielä ei ole mikään usko pystynyt ketään parantamaan, vaan kyllä siihen tarvitaan yhteiskunnallisia huoltotoimenpiteitä. Minua ainakin pelottaisi, jos Saramäen ja Sörnäisten ovet avattaisiin aattona. Ajatus on kuitenkin kaunis. Olisi ihanaa, että kaikki saisivat elää vapaasti niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta se vain ei onnistu.

Avaruus (suom. san. Tarleena Sammalkorpi)

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie
On toinen maailma, on hämäräinen tie
On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää
Kun pilvenportaisiin vain kevyt jälki jää

Nyt on scifiä! Onko tämä edes joululaulu! Siitä en kuitenkaan ole aivan varma, onko tähtipolun päässä toista maailmaa. Lieköhän tämänkin laulun kirjoitushetkellä uskottu ufoihin. Kovin uskonnolliselta tämä ei ainakaan vaikuta, mukava piristys Varpunen jouluaamuna -masennusmeininkiin.

Joulumaa (san. Juha Vainio)

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha

Joulumaa sen sijaan on ihan nerokas, ja olenkin sitä mieltä, että pitkien vapaiden jälkeen luettavat uutiset olisivat huomattavasti positiivisempia kuin vajaan viikon päästä lehtien kansiin päätyvät huonosti päättyneet perheriidat, jos ihmiset sisäistäisivät Joulumaan sanoman.

Kun minua turhauttaa tai kiukuttaa joku aivan typerä asia, yritän ajatella niin kuin Joulumaassa käsketään. Laitan onnenmyllyn pyörimään. Sillä täytyy jauhaa ihan itse, eikä muiden harteille voi sysätä omaa onneaan, eikä sitä kannata sitoa kaavoihin tai juhlapyhiin.

Mitkä ovat inhokki- ja suosikkijoululaulusi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kielifriikki raivon vallassa

Ei loppuvuotta ilman hikikarpaloita otsalla. Joulu ja vuodenvaihde ovat kielineurootikon parasta ja pahinta aikaa, sillä vilkas viestintä saattelee silmien eteen melkoisen vekkulia tekstiä.
DSC_0203.JPGOlisi jo aivan toisen tarinan paikka, jos alkaisin käydä läpi kielioppisääntöjä tai tehdä analyysiä yleisestä kielitaidosta ja sen merkityksestä, joten keskityn ihan vain siihen, mikä kielessä eniten minua risoo. Kaikki eivät edes ole varsinaisia virheitä, mutta ihan hirveitä – minun mielestäni.

Aloitetaan ihan vain ensi maanantaista. Siitä ei tule Joulua, vaikka kuinka haluaisi, ellei sitten kyseessä ole erisnimi. Suomessa on käsittääkseni ihan laillista nimetä lapsi Jouluksi. Soinnillisestihan se on oikein mukava ja pehmeä nimi, ei siis ainakaan pahimmasta päästä, mitä nimijuhlissa voi kakkukoristeeseen kirjailla. Ensi maanantaina me juhlimme kuitenkin joulua.

Kielitoimistojen sosiaalisen median kanavat ovat täynnä vinkkejä siitä, miten juhlapyhät pitäisi kirjoittaa. On huvittavaa, että oikein kirjoitetun joulukortin nappaamisesta on tullut jopa vitsi! Jos selviää joulusta kunnialla eli pienellä kirjaimella, kompastuu yleensä uuteenvuoteen ja uuteen vuoteen, joilla on selvä merkitysero. Koska kumpikin kirjoitusasu on kuitenkin kieliopillisesti oikein, luisuu touhu raiteiltaan siksi, että sanat kirjoitetaan isolla. En jaksa sitä murehtia, sillä onhan se ihan tyylikästä, vaikkei mene ihan käsikirjan mukaan.

Yksikään joulukortti ei voi kuitenkaan yltää siihen, kuinka pahasti otsasuontani kiristää yhdysviivan väärinkäyttö. Joulupukin kuumalinja-ohjelma, Rakkautta vain-elokuva ja Lumiukko -elokuva. Ei, ei ja ei! Yhdysviivasta saa tarvittaessa melkoista taidetta, mutta yksi asia on varma. Väli tulee aina, jos viiva viittaa kahteen tai useampaan osaan. Yhdysviiva jää kiinni viittaavaan sanaan. Kyllä, minä olen mieleni pahoittanut. En ymmärrä, miten kukaan edes vähänkään työkseen kirjoittava voi sortua tähän, mutta kyllä se on mahdollista ihan lehdistössä asti. Ei ole vaikeaa muistaa yhtä pientä väliä.

Vuosikatsaukset ja tervehdykset päättyvät usein jonkinlaiseen loppukoontiin. Tyyli on vapaa, mutten voi sietää sitä, että puhutaan allekirjoittaneesta tai kiittämisestä ja kuittaamisesta. Kovin turhia kliseitä. Eikä nykyään sitä paitsi allekirjoiteta oikein mitään. Paitsi muuten valtakirjoja! Haluaisin myös nähdä, mitä kukakin kirjoittanut on kuitannut kiittämisen jälkeen. Itse kuittaan tässä vaiheessa vielä sen, että väljästi kieli-inhokkeihini liittyy myös eräs juomatölkki Pohjanlahden takaa: iKaffe. Se ei ole Applen tuotemerkki, joten me kaikkihan tiedämme, miten edessä oleva i-kirjain kuuluu lausua. Sitten, kun Steve Jobsin perustama yritys ostaa kyseisen kaurapohjaisen kahvijuoman, voin alkaa kutsua sitä ’aikaffeksi’.

Kaikesta huolimatta toivon, että ihan kaikki uskaltaisivat kirjoittaa, vaikka eihän tällainen niuhottaminen siitä helppoa tee. On kuitenkin ihan perusteltua vaatia edes suurpiirteistä oikeinkirjoitusta, sillä mallin antaminen on paras esimerkki.

Allekirjoittanut kiittää ja kuittaa ja päättää Kielifriikki raivon vallassa-blogi postauksensa ja toivottaa hyvää Joulua ja Onnellista uuttavuotta! Edellä olevan virkkeen kirjoittaminen tuntui todella pahalta.

Mitä kielivirheitä sinä inhoat? Saako niistä huomauttaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa