Olohuone vallattu! Kansojen yhdistäjä vai roomalaishuvi?

Kesäkuun 14. päivä useimmissa olohuoneissa televisio alkoi hohtaa vihreänä, kun maailman suurimmaksi urheilujuhlaksi kutsutut jalkapallon MM-kisat saapuivat ilahduttamaan kotitalouksien arkea. Näissäkin karkeloissa riemun takana on muutakin kuin hymyä ja hattutemppuja.
DSC_0064.JPGTästä piti tulla perinteinen valitusmanifesti, mutta koska asiat eivät tunnetusti muutu parempaan murisemalla eikä minua itse asiassa rehellisyyden nimissä enää edes huvita purnata jalkapallon MM-kisoista ja niiden alituisesta äänisaasteesta olohuoneessani, olen päättänyt suhtautua pallokarnevaaliin tällä kertaa rauhallisen analyyttisesti.

Ihmiset osaavat pahoittaa mielensä yllättävän helposti. Ei tarvitse selata kisoja näyttävän Ylen Facebook-sivun julkaisuja kuin muutama taaksepäin, kun kirjoituksista käy ilmi tuohtumus siitä, että jalkapalloa näytetään televisiossa. Pelilähetykset ovat hitto menneet Pikku kakkosen ohjelma-ajan jyräämään! Lapset eivät saa tarpeeksi virikkeitä ja saattavat kasvaa kieroon. Huvittavaa on jo ylipäätään se, että ihmiset valittavat urheilutarjonnan laajuudesta. Maksuttomilta kanavilta sitä ei todellakaan näe liikaa. Näin sanon jopa minä, joka en ole eläessäni katsonut urheilua. Paitsi Jelena Isinbajevan ennätysponnistuksen vuonna 2005. Sekin johtui siitä, että olin kipeänä ja vuoteen omana viikon.

Ystäväni lähetti minulle kuvan miehestään pilkkomassa vihanneksia olohuoneen sohvalla. Sitä ei voinut tehdä muualla pelin vuoksi. Minun miehelläni on viime viikkoina ollut tapana karkailla lounaspöydästä olohuoneeseen kesken ruokailun. Puistoretket täytyy suunnitella pelien mukaan. Eilen kyttäsimme kelloa lähipuistossa, jotta kolmen minuutin pyörämatka ei vahingossakaan syö futisaikaa. Kävi kuitenkin niin, että kotiin palatessamme rappukäytävässämme haisi voimakkaasti palaneelta. Juoksimme asuntoomme ja jäljitimme kauhuissamme hajun alkulähdettä. Se löytyi naapurista, ja pikainen varmistusvisiitti osoitti, että seinänaapurin leivänpaahdin oli kärähtänyt. Ja mitä Venäjän kisoissa ehtikään tapahtua sillä välin! Tanskan ja Kroatian pelissä oli tullut kaksi maalia minuutissa! Jalkapallofani otti vastoinkäymisen yllättävän tyynesti.

Pelit ovat siis jyllääneet Thomson-televisiomme ruudulla lähes tauotta. Välillä toista peliä on katsottu samaan aikaan Yle Areenasta läppärin ruudulta. Nyt, kun pudotuspelit ovat käynnissä, tahti on kiristynyt entisestään. Minulle on ihan sama, kuka voittaa. Toivon vain, että se olisi joukkue, joka ansaitsee voiton. Niin ajattelen elämästä ylipäätään. Rakastan monien muiden tavoin ryysyistä rikkauksiin -tarinoita. Lajista täysin ulkona olevana olen kuitenkin pannut merkille yhden suuren vääryyden, joka väistämättä liittyy jalkapallon MM-kisojen kokoonpanoon. Koska kuulemani mukaan alkukarsinnat tehdään maanosittain, tarkoittaa se sitä, ulkopuolelle jää monta oikeasti hyvää joukkuetta, sillä joissakin maanosissa huippujoukkueita on enemmän kuin toisissa. Tämä johtaa siihen, että taitotasoerot varsinaisiin kisoihin pääsevillä joukkueilla voivat olla suuret. Aika tylsää, eikä puolla ajatusta siitä, että paras voittaa.

Sanotaan, että jalkapallon MM-kisat yhdistävät kansoja. Olisi niin kovin jaloa ajatella, että ihmiset ympäri maailman kokoontuvat katsomaan samaa lähetystä ja muodostavat kuvitteellisen yhteisön. Mutta kun kaikilla ei ole edes televisiota, josta katsoa sitä tai taitoa lukea ohjelmaopasta. Se, että kisoihin kootaan kaikista maanosista joukkueita, ei tee siitä kansojen yhdistäjää. Uutisia katsoessa käy myös selväksi, ettei kurjuus ja konfliktit ole jäissä, vaikka pallo lentäisi upeassa kaaressa maaliin kerta toisensa jälkeen.

Ihmisellä on myös tapana luokitella asioita, sillä se helpottaa tiedonkäsittelyä. Luokittelu on siis luontaista, ja siksi asioita on mukava laittaa paremmuusjärjestykseen. Uskon kuitenkin, että ilman sitä, että joka neljäs vuosi valitaan maailman paras futismaa, voisi hyvin elää. Ja nauttia liikunnan riemusta. Ja kehittää junioritoimintaa rakentaen tulevaisuutta lapsille, vaikka lajin harrastamismaksut huomioiden vain pieni määrä maailman pilteistä on etuoikeutettuja osallistumaan organisoituun harrastustoimintaan. MM-kisojen kuningasmaan ihannoinnin sijaan pitäisi keskittyä voiton yhteiskunnallisiin ja poliittisiin merkityksiin. Mutta kuka ihan oikeasti arkielämässä jaksaa vaivata päätään niillä?

En voi olla ajattelematta sitä, että koko kisahuuman perimmäinen tarkoitus on tarjota kansalle leipää ja sirkushuveja jalomielisestä yhteen hiileen puhaltamisesta piittaamatta. Ei maailma siis loppujen lopuksi ole muuttunut ihan hirveästi Antiikin Rooman ajoista.

Miksi ihmeessä urheilukisoja järjestetään? Koetko, että jalkapallon MM-kisat yhdistävät kansoja? Onko voittajalla väliä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Julkisesti sinun

Maanantaina blogini liikenne räjähti. Tiistain aikana kävijöitä oli enemmän kuin koko kuukauden aikana normaalisti. Rintaani alkoi puristaa.
DSC_0018Tammisaaresta kertova matkailujuttuni alkoi elää omaa elämäänsä alkuviikosta. Tietenkin silloin, kun olin itse matkalla vähällä tietotekniikkavarustuksella. Yllätys junassa oli melkoinen, kun WordPress-sovelluksen tilastotaulussa vilkkui tuhansia kävijöitä yhdessä päivässä. Näin pikkuruisella blogilla!

Oikeastaan olen odottanut sitä, että jokin teksteistäni osuu oikeaan hetkeen, löytää lukijansa ja päätyy jaettavaksi ketjureaktion lailla. Sitä en olisi osannut arvata, että ensimmäinen oikea hittitekstini kertoo Tammisaaresta. En, vaikka tarkemmin ajateltuna Tammisaaren-reissustani kertova juttu on malliesimerkki blogitekstistä: uutta tietoa tarjoava, sydämellä kirjoitettu ja laajaa lukijakuntaa ja yrityksiä kiinnostava.

Jutun jakojen ja lukukertojen kasvaessa ymmärsin olevani aikamoinen bloginoviisi, mikä unohtuu minulta aika usein. Se, että olen saanut journalistikoulutuksen, kirjoittanut kaupallisia sisältöjä ja satoja juttuja toimittajana, ei tee minusta ammattibloggaajaa, vaikka vaatimukset siihen ovat kohdallaan. En ole tehnyt vielä rahaa blogillani, joten ei tätä ihan ammatiksi voi kutsua. Eikä minulla siten ole ammatillista tukea touhuun. Olisipa!

Tammisaaren-juttu poiki valtavasti kommentteja jakolinkkeihin, vaikka blogiin suoria kommentteja ei tullutkaan. Suosio näkyi myös siten, että sain muutaman sähköpostin! Iski pakokauhu huomion määrästä. Siitä, että minä todella olen vastuussa kaikesta, jokaisesta sanasta ja viestistä, joita blogini välittää. Olen siitä ennen kaikkea vastuussa omana itsenäni, en työntekijänä, toimittajana tai kasvottomana yrityksen edustajana. Minun on oltava valmis perustelemaan jokainen kirjoittamani virke ja esittämäni mielipide vielä kuukausienkin päästä tekstin julkaisemista.

Kävijämäärien kasvaessa ajattelin myös ensimmäistä kertaa lukijoideni määrää. Minä kirjoitan usein pienessä työhuoneessani tai olohuoneen nojatuolissa, tällä hetkellä mökin terassilla. Työhuoneessa edessäni on valkoinen seinä, olohuoneessa televisio ja mökillä pelkkää metsää. Silti jossakin on yleisö, joka lukee tekstejäni joka päivä. Ja minun pitäisi antaa itsestäni vielä enemmän ja riisua loputkin suojavaatteet. Olla ystävä, samastuttava ja ihastuttava, julkinen ihminen.

Puhutaan tuhansista, kuukauden aikana samaan tahtiin kymmenistätuhansista. Se on ihan kammottava määrä uniikkeja kävijöitä blogilleni, mutta samalla tiedän, että käsillä voi olla uusi alku. Piste, josta kaikki vasta alkaa.

Onko sinuun iskenyt koskaan blogipakokauhu?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

10x Näitä te haette!

Olisi kutkuttavaa olla sellainen kaikkitietävä keidas, jonka äärelle tiedonjanoiset poloiset hakeutuisivat. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että ihan kaikkeen ei Mediakkakaan pysty vastaamaan.
DSC_0010.JPG”Apetit jasviskauhispitsa”
Minunkin mielestäni Kasvisjauhis on vähän tönkkö nimi vegaaniselle proteiinivalmisteelle. Mutta eihän se nyt ’jasviskauhista’ ole! Apetitin vegaaninen pizza on kuitenkin ihan kelpoa, joskin aika suolaista ja kitalakeen tarttuvaa.

”Seitan yksinkertainen”
Olenkin onneksi julkaissut aika yksinkertaisen seitankinkkureseptin, jota voi itse asiassa yksinkertaistaa entisestään jättämällä pois sinapin ja vaihtamalla jauholajikkeita. Voin kuitenkin vakuuttaa, ettei seitanin valmistaminen ole lainkaan haastavaa.

”Cegaaninen ruoka”
Joskus, eli silloin, kun oli alakoulussa, oli muotia sanoa olevansa ihan seko. Jopa C8. Ei, sehän oli yläasteella. Kaikki olivat sekaisin. Vegaaninen ruokavalio ei kyllä ole cegaanista eli sekoa vegaanista, vaan järkevää, terveellistä ja eettistä. Kirjoitusvirheelle en suo ajatusta.

”Härkis kastike perunalle”
Mielessä perinteinen illallinen? Tomaattipohjaiset soosit ovat aika varmoja vegaaniruokavaliota noudattaville. Jos haluaa vähän kermaisuutta, voi tomaattimurskaan sotkea pari lusikallista maapähkinävoita. Uskomaton maku- ja koostumusero! Luulen, että tomaattinen maapähkinävoikastike maistuisi paatuneimmallekin läskisoosifanille. No ei ehkä, mutta melkein. Onneksi Härkiksellä on helppo huijata!

”Onko soijapapu sama kuin papu?”
Todella sympaattinen haku! Ihanaa, että joku on oikeasti halunnut hakea tietoa. Toivottavasti voin olla avuksi. Soijapapu on yksivuotinen hernekasvi. Papu taasen viittaa hernekasvisukuun, johon soijapapukin kuuluu. Käsitykseni mukaan yleiskielessä kuitenkin pavuilla tarkoitetaan usein vihreitä pakastepapuja tai sitten pavulla viitataan vain johonkin syötävään hernekasviin, kuten esimerkiksi kidneypapuun tai ruskeisiin papuihin.

”Rokotusneula pakara”
Huh! Aihepiiriin liittyviä kuvia ei ainakaan minun blogistani löydy! En edes muista, koska olisin saanut pistoksen takapuoleeni. Varmaankin silloin, kun rokoteohjelmaan ei vielä kuulunut käsivarteen pistäminen. Jos joku on vilpittömästi halunnut tietoa lapsen rokotteista, kannattanee kurkistaa rokoteohjelmaan.

”Paras resepti”
Ihanan filosofinen hakulauseke! Parhaus on aina googlaajan silmässä. Jos minun pitäisi nimetä oman tuotantoni paras resepti, se olisi riisinuudelisalaatti. Salaatista on sittemmin jäänyt pois tarpeeton hunaja, ja olen valmistanut salaattia myös vaihtamalla pääraaka-aineeksi seitankebabin. Voiko muuten yleisesti määrittää sitä, mikä tai kuka on paras?

’”Housuun”’
”Housuun”. Jokainen voi itse kuvitella, mitä hakulausekkeen naputtelija on tarkoittanut haullaan. Mitähän uutta tietoa hän on hakenut?

”Bambuverho”
Olisin niin kiitollinen, jos joku kertoisi, mistä ihmeestä saa helposti kiinnitettäviä bambuverhoja. Hongkongin sivuilla on jo ikuisuuden ollut bambukaihtimia, jotka ovat alati loppu. Juuri sellaisen haluaisin. Milloinkohan niitä tulee saataville? Vai tuleeko ollenkaan?

”Amuri rakennus Pyynikin helmi”
Onkohan Pyynikin Helmi jokin taloyhtiö? Jos ei, niin hyvä tietoa janoava, tässä vastaus: Amurin Helmi on Amurin työläismuseokorttelin yhteydessä toimiva ihastuttava vanhan ajan kahvila, josta saa lounasta ja maailman parasta kauraleipää.

Mikä on älyttömin hakulauseke, johon olet törmännyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vapahdus! Päivä ilman puhelinta

Suosittelen puhelinlakkopäivää niille, jotka haluavat keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja salakuunnella muiden keskusteluita julkisilla paikoilla.
DSC_0059DSC_0060DSC_006111.00 Saan idean pitää puhelimettoman päivän. Tarkalleen ottaen 12 puhelitonta tuntia. Kaksi viikkoa rullannut loma on kasvattanut aparaatin kiinni käteeni niin, että sen pakonomainen vilkuileminen turhauttaa.

11.03 Alan puhua aiheesta Instagramin tarinavalikossa. Ilmoitan äidilleni olevani koko päivän hengissä, mutten soittojen, tekstiviestien tai välittömän Facebook-viestin päässä.

11.07 Sammutan puhelimeni. Tuntuu hyvältä. Olo on vapautunut jo pelkästä ajatuksesta. Hetken pelkään jääväni jostakin paitsi, mutta sitten tulen järkiini ja totean, ettei se voi mitenkään olla mahdollista.

11.10 Avaan tietokoneen maksaakseni ystävälleni osuuteni roadtripistä koituneista kuluista. Äh, maksutiedot ovat Whatsappissa. Täräytän luurin vielä kertaalleen päälle, teen maksusuorituksen ja suljen kapulan taas. Samalla lähetän tietokoneelta muutaman tärkeän sähköpostin, joihin en odota saavani lauantaina vastausta, mutta jos puhelin olisi päällä, saisin heti tiedon mahdollisesta vastausviestistä.

11.22 Suunnittelen pyrähdystä Ikeaan. Kirjaan post it -lapulle bussiaikataulut. Hermostuttaa jo valmiiksi lapun mahdollinen katoaminen. Samalla mietin, mikä olisi pahinta, mitä tapahtuisi. Se, että seisoisin bussipysäkillä tietämättä mitään siitä, milloin seuraava auto tulee. Ja siihen olisi kuitenkin maksimissaan 20 minuuttia.

12.37 Mietin, milloinkohan bussi mahtaa tulla. Kun vihdoin pääsen bussiin, huomaan, etten kärsi lainkaan matkapahoinvoinnista. Se johtuu siitä, etten selaa tapani mukaan uutisia. Havainnoin ympäristöä ja salakuuntelen keskusteluita. Pikkupojat suunnittelevat skeittilautojen tuunausta ja bussiin saapunut ylioppilas ei ymmärrä, mitä hänen ranskan kielen stipendissään lukee.

13.53 Ostokset tehty! Nökötän Ikean lähellä bussipysäkillä. Minulla ei ole mitään hajua kellosta. Kuuntelen toisella korvalla perheenisän motkotusta lapsilleen siitä, kuinka kiltisti minuutin päästä tulevaa bussia täytyy odottaa. Mahtavaa, enää minuutti! En lopulta tiedä, kuinka paljon bussi on myöhässä. En osaa arvioida minuutin kestoa.

14.09 Hatanpään valtatiellä saan idean piipahtaa Clas Ohlsonille katsomaan, josko Limited Edition -mallisto olisi saapunut myyntiin. Yritän kaivaa puhelinta katsoakseni hinta- ja saatavuustietoja. Ei auta muu kuin käydä liikkeessä. Käynti jää pikapyrähdykseksi, sillä myynnissä on matkalaukkupari, joka maksaa 100 euroa. Minä haluaisin vain toisen niistä.

15.14 Kotona käynnistän jälleen tietokoneeni. En tunne siitä lainkaan huonoa omatuntoa. Ideahan on jättää puhelin pois, ja onhan luurissa sitä paitsi paljon sellaista, mihin ei tietokoneella pääse käsiksi. Haluaisin jakaa blogitekstini Instagramissa, mutta se saa jäädä iltaan.

17.10 Tekisi mieli selailla uutisia ja kurkata Whatsappiin. Siitäkin huolimatta, että minulla on samaan aikaan tietokoneella auki muodon vuoksi Facebook, ja uutisetkin voisin selata toiselta välilehdeltä. Pysyn lujana.

20.16 Pyöräilemme Onkiniemeen. Haluaisin katsoa kartasta, pääseekö niemenkärjen takaa johonkin. Mies ehdottaa, että menisimme katsomaan. Vastassa on pienen rämpimisen jälkeen umpikuja. Se olisi selvinnyt kartasta. Menikö ilta pilalle? Ei.

21.30 Huomaan, että ajatukseni ovat harhailleet yhä enemmän puhelimen kimppuun. Voisin kuitenkin pitää luurilakon uudelleen. Toisaalta tuntuu surulliselta, että näpyttelyn vähentämiseen auttaa vain laitteen sulkeminen kokonaan.

21.32 Luovutan. Puolitoista tuntia ennen aikarajaa. Elämä on liian lyhyt siihen, että sen käyttäisi pienten arkea helpottavien asioiden sääntelyyn.

21.34 Olen saanut kymmenen ja puolen tunnin aikana yhden sähköpostiviestin. Itseltäni. Julkaisemastani blogitekstistä. Ei muita ilmoituksia.

Oletko kokeillut viettää päivän ilman puhelinta? Millaista se oli? Miksi et viettäisi puhelimetonta päivää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

10 syytä katsoa Euroviisut

Viisuhuuma on paljon muuta kuin glitteripukuja, diskorallatuksia ja pyrotekniikalla kuorrutettuja esityksiä. Viisut ovat poliittista peliä, tärkeiden arvojen välittämistä ja ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Kenties siksi kyseessä on vuoden merkittävin musiikkitapahtuma.
85248ab0ebf5d72c19fa91c49ba7c805.jpg

Kuva: Andres Putting / Eurovision Song Contest 2018, Semi-Final 1

1. Saara Aalto
Saara Aalto on saanut käsittämättömän paljon lokaa niskaansa niin hänen valinnastaan Euroviisujen esiintyjäksi kuin Monsters-kappaleen alkuperäisestä show’sta. Viisuviikolla otsikot ovat mässäilleet Aallolla oikein kunnolla kertoen ruotsalaistoimittajien epäuskosta Aallon menestykseen ja Aallon ikuisen toisen sijan kirouksesta. Olisiko liikaa pyydetty, jos Suomi puhaltaisi Euroviisuissa kerrankin yhteen hiileen? Mehän olemme Saara Aallon tiimi eikä tiimiläisille käännetä selkää.

2. Karnevaalitunnelma
Elämä olisi todella kurjaa, jos televisiosta pitäisi aina katsella hautajaisia ja sotauutisia, vaikka etenkin jälkimmäisiä lähetetään päivittäin ihan syystä. Euroviisut ovat spektaakkelina todella moniulotteinen, ja kokonaisuudesta voi selvästi ja kunnolla kaivellen löytää paljon piiloviestejä. Se, mikä kuitenkin näkyy ulospäin, on riemu. Elo maan päällä kävisi yllättävän raskaaksi, jos ei koskaan olisi lupaa heittäytyä ilotteluun. Euroviisut ovat muistutus siitä, että kaikkien pielessä olevien ja korjausta vaativien yksityiskohtien lisäksi maailmassa on paljon syytä juhlaan.

3. Isäntämaan suoritus
Euroviisut ovat mahtava tilaisuus isäntämaalle kasvattaa valtion brändiä, mikä vaikuttaa tietysti matkailuun ja siten talouteen. Maata esittelevät insertit ovat itse asiassa valtavan mielenkiintoisia, ja tänä vuonna tutkailen tilannetta todennäköisesti uusin silmin, sillä kirjoitin graduni matkailujournalismin paikan ja paikallisuuden representaatioista. Nivaskassa päädyin analysoimaan myös matkakohteiden imagon rakentumista. Kehtaisikohan työn kaivaa kaapista ja tutkia sitä, miten päätelmät sopivat viisuinsertteihin? Ei siihen kannata lauantai-iltaa tuhlata!

4. Lavashow’t
Viisuesiintymisiä katsoessa näkee ihan käytännössä, kuinka raha katoaa taivaan – tai siis esiintymisareenan – tuuliin. Joku voisi kysyä, onko koko hommassa mitään järkeä. No ei takuulla, mutta kai rahan saisi kulumaan muuhunkin. Budjettierittelyn vuoksi ei kannata luulla, että Euroviisujen lopettaminen toisi rahaa esimerkiksi sitä oikeasti tarvitseville. Näillä siis mennään! Esityksiä katsoessa kannattaakin tutkia puhtaasti visuaalisuutta ja tekniikoilla leikittelyä.

5. Huikeat käännökset
Euroviisuissa esitettävät kappaleet käännetään aina. Suomalaisten kielitaito on huippuluokkaa myös Euroopan mittakaavassa, joten englannin kääntäminen tuntuu paikoin jopa hölmöltä. Toisaalta tekstittäminen on tapa antaa kaikille tasapuolinen mahdollisuus tavoittaa kappaleiden sanoma. Onko sillä merkitystä, että tietää, mitä kappaleissa sanotaan? Jos katsoo voittajakappaleita, niin ei sillä ole mitään väliä, laulaako siansaksaa vai viimeisen päälle hiottua englantia välittäen syvää sanomaa.

6. Euroopan yhtenäisyys
Samaan aikaan, kun viisuhuuma on ylimmillään, käydään eräässäkin istuntosalissa keskustelua Turun epäillystä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä puukotuksesta. Euroviisut ovat lohdullinen ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Nähtäväksi jää, miten hirmuteot näkyvät viisuissa. Pitääkö niitä edes huomioida? Ei mielestäni, sillä normaali elämä ja riemu ovat parasta lääkettä.

7. Kohahduttaneiden maiden kohtalo
Kun koolla on koko Eurooppa ja muutama maanosaan identifioituva maa, ei voida välttyä siltä, että politiikka tunkee mukaan show’hun. Venäjä putosi toisessa semifinaalissa. Israel esiintyy finaalissa, joten siihen kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota. Kohut eivät tosin aina synny politiikasta, sillä siihen riittää myös tarpeeksi erikoinen esitys. Tänä vuonna Viro on tuonut kilpailuun oopperavivahteisen La Forza -kappaleen Elina Nechayevan esittämänä. Voiko oopperalla voittaa viisut? Voi, koska se on mahdollista myös hirviöpuvut päällä.

8. Äänten jakautuminen
Suurista kokonaisuuksista huolimatta Euroviisut vaikuttavat paikoin alakoulun liikuntatuntien ryhmäjakotuokiolta. Omat kaverit valitaan aina ensiksi. Euroviisuissa tosin on se ero peruskoululiikuntaan, että viisuissa rangaistaan ilkimyksiä. Maailmanpoliittinen tilanne voi näkyä viisuissa joko jonkun maan hyllyttämisenä kisasta tai yksinkertaisesti siten, ettei erinomainen kappale saa kaikkien ihmetykseksi ääniä.

9. Kuka voittaa ja miksi?
Olisipa voiton syy aina ilmiselvä: onnistunut kappale. Mutta ei! Voitto voi tulla hienon lavashow’n vuoksi, erikoisen esiintymisasun tähden tai ihan vain sympatian takia. Voittonsa ansainneen kappaleen pitäisi kuitenkin täyttää seuraavat tunnusmerkit: mukaansatempaava show, virheetön laulu, tarttuva melodia ja kaiken lisäksi olisi ihan kohtuullista, että kappaleen sanomalla olisi merkitystä. Yleensä se tosin jää elämä on ihanaa -tasolle, mutta ei se kai katastrofi ole.

10. Seuraavana päivänä tietää, mistä puhutaan
Ei tarvitse olla Euroviisu-fani, mutta yleissivistykselle viisukisan tuijottaminen ei ole pahitteeksi. Saattaa jopa voittaa myöhemmin pubivisan viisuknoppitiedolla. On muutenkin mukavampi lukea uutisia, kun taustat ovat kunnossa seuraavan päivän suurimpia uutisia lukiessa. Maailmassa on edelleenkin paljon tärkempiäkin teemoja kuin Euroviisut, mutta kannattaa muistaa, että riemun keskelle voi kätkeytyä kipeitä tarinoita ja suuria taisteluita. Niistä on voinut lukea joka ikisessä uutisessa, jossa on raportoitu hirmuteoista.

Miksi sinä katsot Euroviisut?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa