Viisi vinkkiä roadtripille

Matkailu olisi helppoa, jos muistaisi pakata mukaansa kaikista yksinkertaisimmat neuvot.DSC_0047DSC_0050DSC_0056DSC_0052DSC_0055Ota mukaan kolmen k-kirjaimen roadtrip-paketti: kaara, kylmälaukku ja kamera. Olisi tietysti mukavaa, jos joka kulmalla odottaisi herkullinen ruokapaikka ja suuri marketti, mutta koska niin ei ole, kannattaa mukaan ottaa kylmälaukku. Vierastan ruoan kuljettamista paikasta toiseen, mutta kotimaassa matkaillessa se helpottaa kummasti eloa. Auto on toinen välttämättömyys, sillä pienimpiin ja kenties kauneimpiin paikkoihin ei junalla puksutella, vaan kurvaillaan hillitysti hiekkatietä. Ja kamera, se on mukana siksi, että muistaisi, missä on käynyt, vaikka Nuuskamuikkunen onkin sanonut taltioivansa maisemat mieleensä. Pystyisipä nykyihminen samaan.

Hyödynnä kotimaanmatkoilla AirBnB:tä. Myönnetään. Olen aina ollut paatunut hotelliyöpyjä, ja aluksi AirBnB-majoitus kauhistutti. Tuli mieleen kaiken maailman motellielokuvat, huijaukset ja kummitustarinat. Suomen hintatason huomioiden AirBnB on edullinen ratkaisu ja tarkoin harkittuna se on ihanteellinen vaihtoehto lomayöpymiseen.

Suunnittele ruokailut, jos niihin ei ole tarkoitus upottaa huimia summia rahaa. Selvitä etukäteen myös mahdolliset ravintolat, sillä nälän yllättäessä edessä on yleensä hirvittävä määrä käveltäviä kilometrejä. Vegaanina ennakointi on pakollista, ellei halua syödä ranskalaisia, joita saa melkein mistä tahansa. Raaseporin-reissullani hyvin palveli Santa Fé, ja Hangossa ruokailin aasialaisessa ravintolassa, jossa söin paistettuja vihanneksia. Tofua ei ollut tarjolla, mikä harmitti, mutta oikea reissufiilis ei soijapapuvalmisteita kaipaa.

Jätä auto parkkiin ja kävele ennakkoluulottomasti. Yleensä parhaita paikkoja ovat ne, joilta ei odota mitään. Minä ihastuin hurjasti Tammisaareen, vaikka tarkoitus oli vain käydä syömässä Raaseporin suurimmassa taajamassa. Naapurikaupunki Hangolta odotin sen sijaan paljon, mutta kenties nimenomaan ylisanojen vuoksi kokemus olikin odotettua nuhjuisempi. Hehkutetut uimakopit olivat kauniita, Suomen eteläisin kärki puhutteleva ja rannikko mykistävä, mutta kaupungin keskusta jätti kylmäksi.

Älä suorita. Jos kyseessä ei ole ehta urheiluloma, kannattaa punnita tarkkaan kaupunkikävelyn, liikunnan ja ruokailun tasapaino. Kokemusten janoamisella ja ylisuorittamisella on suuri ero. Vaikka olisi aikaa, ei ole mitään syytä viuhtoa väkisin läpi uuden paikan. Parhaat kokemukset eivät synny pakon edessä, vaan hetkissä, joissa voi istua alas, katsella hiekkarantaa ja hiljaa liplattavaa lampea.

Mitä kesäkohdetta suosittelet? Mitä ihmettä Cable-kyltti tarkoittaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tallinna 28 tunnissa

Edullinen, edistyksellinen ja empaattinen. Tunnelma Tallinnassa on ihanan kansainvälinen, vaikka kaupunki muistuttaakin välillä suomalaisten leikkikenttää. Jos unohdetaan siksakia kävelevät rymyturistit, jäljelle jäävät suloiset kujat, hyvä palvelu ja kekseliäät ruoka-annokset.

6.47 Elämä tuntuu epäreilulta. Miten lakisääteisellä ja palkallisella lomalla oleva ihminen voidaan pakottaa heräämään jo ennen kuutta ja kaiken lisäksi tunkemaan vielä aamubussiin, jossa muut väsyneet istuvat zombieina? Siten, että ihminen itse on varannut Tallinnan-matkan ja aamupäivälaivan.

7.17 Yksi suurimmista arkisista nautinnoista on aamupalan syöminen junassa. Annos itsessään ei ole luksuksesta kuullutkaan. Syön vihistä, joka on niin rasvainen, että jenkkakahvoja alkaa kiristää. R-Kioskin kahvi menettelee ja Plantin smoothienkin maistuu ihan kelvolliselta.

10.30 Tallink Megastar kelluu rauhallisesti satama-altaassa, kun kaarramme taksilla Länsiterminaaliin. Laiva on täynnä, minkä taksikuski onkin jo tiedottanut meille juuttuessamme ruuhkaan. Syömme Burger Kingissä, vaikkei huvittaisi, mutta muuallakaan ruokailu ei ole mahdollista.

12.48 Matkalaukun pyörät kirskuvat Tallinnan rosoisilla kaduilla. Istuudumme kahvilaan jäälattelle. Tallinnassa tarjoillaan todella tuimaa kahvia. Silmät avautuvat.

13.55 Kiinalaiset turistit ovat vallanneet hissit. Punnerramme portaat ylös hotellihuoneeseen, joka on ihanan pirteä, mutta ikkunasta avautuu rakennustyömaa. Yöpöytien reunoilla on räkää. Aikuiset ihmiset!

18.37 Ravintola Crun vegaaninen avokadopihvi on aivan mielettömän hyvä, mistä kiitos kuuluu karhunlaukkakreemille ja pestokuorrutukselle. Suolainen 17 euron hintakaan ei haittaa. Todistamme ruokailun lomassa suomalaisturistien urotekoja. Tarjoilija puhuu hienostunutta ja selkeää englantia. Viereisen pöydän suomalaiset tilaavat ruokansa suomeksi ja rallienglanniksi mutisten. Kun tarjoilija tulee tiedustelemaan ruokailun välissä annosten maistuvuutta englanniksi, naapuripöydän napostelijat alkavat puhua suomea. Eikä siitä tule loppua, vaikka tarjoilija kertoo, ettei hän ymmärrä suomea. Millä oikeudella suomalaiset voivat olettaa, että Virossa voi kaikkialla hoitaa asiat suomeksi? Eiväthän virolaisetkaan puhu viroa meille.

23.48 Katson viimeisen kerran kelloa. Vähän ennen yöpuhteita hotellin vierustalla on ollut ilotulitus. Meillä ei ole mitään tietoa siitä, miksi. Ehkä siksi, että joskus elämää voi vain juhlia ilman syytä. Vaikka järkevimpiäkin tapoja olisi kuin rahan taivaalle ampuminen.

8.21 Silmät avautuvat itsestään. Odottelen Prinsessa Ruususen heräämistä ja keskustelen ystäväni kanssa pikaviestipalvelussa. Keskustelu Ex-Onnelliset-sarjasta päättyy analyysiin sukupuolineutraaliudesta. Pesen hampaat, mutta operaatio jää puolitiehen, sillä hanavesi maistuu pahalta.

9.14 Hotellin aamupalalla ei ole sijaa analysoinnille, sillä ravintolassa on käynnissä jogurttikaaos. Ihmiset parveilevat kuin lokit jogurttipöntön ympärillä. Aina sama ilmiö. Ihan kuin 1860-luvun nälkävuodet olisivat käynnissä.

11.57 Luovutamme huoneen. Olo tuntuu kodittomalta. Minkä ihmeen takia hotellien uloskirjausaika on aina kukonlaulun aikaan?

13.50 Rotermannissa päivä on käynnistynyt vilkkaasti, ja tovin aukiolla istuttuamme siirrämme retkikuntamme kivenheiton päässä sijaitsevaan Basiilikiin, sillä mainokset vegaanimenusta ovat kutitelleet makuhermojani jo edellispäivästä lähtien. Vegaaninen caesarsalaatti on ihanan raikas. Tajuan syöväni ensimmäistä kertaa ikinä majoneesisalaattia ja ylipäätään caesarsalaattia, vaikka eihän vegaaninen annos tietenkään sisällä anjovista.

15.22 Piipahdamme SuperAlkossa ja sen vieressä sijaitsevassa liikkeessä etsimässä matkakumppanini kotona odottavalle olutherkkusuulle erikoispulloja. Suomalainen ujous iskee, kun etsimiämme tuotteita ei löydykään. Myyjä tulee esittelemään Sakun uutuuskäsityöoluita. Ostamme kaksi pulloa, koska emme kehtaa tyhjin käsin lähteä.

16.45 Joku laulaa epävireisesti Ed Sheerania laivan pubin lavalla. Taxfree-myymälä aukeaa vihdoin. Inhoan käteistä, joten yritän keksiä tapoja päästäkseni siitä eroon.  Ostan kookosöljyä, chilimaustetta ja olutmaistelijalle olkkosen.

19.32 Uhmaamme omia voimiamme ja päätämme taksin nappaamisen sijaan kävellä Länsisatamasta rautatieasemalle. Tyynenmerenkatu ja Kalevankatu tuntuvat loputtomilta. Toisaalta olo on myös yllättävällä tavalla kotoisa. Tunnistan paikkoja Outi Pakkasen kirjoista, vaikken muuten Helsinkiä keskustaa kummemmin tunnekaan.

20.40 Junan rauhan rikkoo syyllistävä kuulutus. Pysähdymme Riihimäellä, jotta junaan eksynyt matkustaja pääsee pois. Konduktööri korostaa ylimääräistä pysähdystä ja menetettävää aikaa. Tottahan se tietysti on, että aikuisen ihmisen pitäisi pystyä hyppäämään oikeaan junaan. Junissa on syystä selkeät merkinnät.

21.56 Tuttu liikennekaaos ottaa iltajunasta saapuvat matkustajat vastaan Tampereella. Hyvästelen matkakumppanini ja siirrän olkapäitäni hiertävän rinkan mieheni harteille. Kuusi litraa viiniä, muutama olutpullo ja Barbie-t-paita painavat yllättävän paljon. Ostoksistani – ja muiden juomasaaliista – huolimatta toivoisin, että ihmiset kävisivät Tallinnassa myös kulttuurin vuoksi. Etelänaapurimme on nimittäin onnistunut kehittymään parissa vuosikymmenessä vanhaa ja uutta yhdistäväksi maailmaksi, jonka antimista vielä toistaiseksi voi nauttia edullisesti.

Mikä on suosikkipaikkasi Tallinnassa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Saksimerkin takana lymyilee taianomainen Fiskarin kylä

Lapsuudestani asti kotikeittiöni laatikossa majailleet mustat Fiskarsin sakset eli fiskarsit ovat saaneet nimensä Suomen valloittavimmalta vanhalta ruukkikylältä, joka 2010-luvulla on puistoretkeilijän ja juomaharrastajan pyhiinvaelluskohde.
DSC_0037DSC_0043DSC_0041DSC_0038DSC_0046DSC_0044DSC_0045Selvitetäänpä ensiksi pieni nimikahakka, joka on vaivannut minua. Fiskarin kylä on ruotsiksi Fiskars, suomeksi Fiskari. Pidän uppiniskaisesti kiinni siitä, että valitsen nimen käytetyn kielen mukaan, vaikka täytyy myöntää, että Fiskars kuulostaa paljon paremmalta kuin Fiskari. Kaltaiselleni kielihullulle yksikin kirjain voi tehdä pahaa. Käsittääkseni kuitenkin puhekielessä Fiskarista käytetään myös suomeksi nimitystä Fiskars.

Kielipulma ei onneksi pystynyt latistamaan reissutunnelmaani. Vierailin Fiskarin kylässä toukokuun lopussa juuri ennen kesäkauden alkua. Onnekas sattuma oli se, että toukokuun viimeisenä päivänä parikin panimopuotia oli päättänyt avata ovensa sesonkia varten, joten pääsimme nauttimaan herkuista ensimmäisten joukossa. Mainiosta käsityöläiskulttuurista huolimatta kaikista puhuttelevinta Fiskarissa on kylän tunnelma, jota ei pysty taltioimaan kuviin. Se lienee kai niitä asioita, jotka täytyy kokea. Jos uskoisin aaveisiin, olisin varma, että ruukissa touhuavat viime vuosisadan työmiehet.

Kulinaristin kulma

Hävettää myöntää, etten ehtinyt tutustua kovin perinpohjaisesti Fiskarin ravintolatarjontaan, sillä aikataulujemme vuoksi nautiskelimme kaupasta ostetuin eväin aamupalapiknikin. Päivän aikana kävi kuitenkin ilmi, että Fiskarissa on melkein joka kulmalla pieniä kahviloita ja muutama ravintola. Myös torikahvila on aktiivisesti toiminnassa! Ulkona syömistä ja liikkumista Fiskarissa helpottaa muuten yllättävän pieni seikka: yleiset wc-kopit, jotka ovat vieläpä siistejä. Wc-koppikokonaisuuksia on kylällä ainakin pari, mikä on Fiskarin kokoon nähden paljon, mutta ne auttavat pitämään turistit tyytyväisinä.

Aivan ehdottomasti suosittelen Fiskarissa panimotarjontaan tutustumista. Kylän nimikkopanimolla Fiskarsin panimolla on puoti tehtaan yhteydessä, ja ostoksilla pääsee kurkistamaan myös panimon tositoimiin pienestä ikkunasta. Käsittääkseni panimolle voi varata myös esittely- ja maistelukierroksen tai osallistua yleiseen esittelyyn. Puodissa erityisen ilahduttavaa on hintojen maltillisuus. Erikoisoluet toki maksavat aina, mutta jos ne asetetaan tarjolle puotiin seinän takaa, ei hintojen pidäkään olla pilvissä. Minä vein kotiin olutherkkusuulle maisteltavaksi 3,50 euroa maksavat oluset Fiskarsin vehnän, Amerikan serkun ja Juhla Pilsin. Koemaistaja kehui tuliaisten sisältöjä raikkaiksi, hedelmäisiksi ja omaperäisiksi. Kuulostaa aivan Fiskarin kylältä!

Fiskarsin panimon jälkeen kipitimme ruukkikylän ytimessä sijaitsevan Kuura Ciderin Kuura Shopiin. Saalis sieltä jäi laihaksi, sillä nappasin mukaani vain yhden erittäin kuivan ja vegaanisen siiderin (5 €). Syy oli pitkälti se, että Kuuran viinit olivat päässeet loppumaan yhtä liian makeaa ja kallista jälkiruokaviiniä (32 €) lukuun ottamatta. Kuuran tyyli tuottaa juomia on ihailtavan ekologinen, sillä siidereissä käytettävät omenat tulevat niin läheltä kuin mahdollista. Sääli vain, että Kuuran tuotteita saa lähinnä Kuura Shopista ja ilmeisesti satunnaisesti Alkosta. Tätä kirjoittaessani pohdin, voisiko Fiskariin ajaa vain päiväpanimokäynnille. Miksipä ei?

Yön yli

Fiskarin keskustassa on kolme suloista ja tunnelmallista hotellia: Hotel Tegel, Fiskars Wärdshus ja Villiruusu Bed & Breakfast. Näistä majapaikoista on muutama askel Fiskarin kylään, jossa kaikki nähtävyydet ja ruokapaikat sijaitsevat. Jos ei halua autoilla tai ei ole ylipäätään saapunut kylälle yksityisellä menopelillä, täytyy yöpaikka valita Fiskarin keskustasta ihan käytännön syistä, jotta pääsee nauttimaan Raaseporin tarjonnasta kattavasti. Kävellen tosin pärjää, jos tavoitteena on katsella vain Fiskaria ja yöpyä keskustassa.

Me yövyimme reissullamme AirBnB:stä varatussa yksiössä, joka sijaitsi Fiskarin naapuripitäjässä Pohjassa. Fiskarista Pohjaan ajaa vain muutamassa minuutissa, sillä välimatkaa on nelisen kilometriä. Ahkerimmat taittavat matkan tietysti pyörillä, jotka meilläkin olisi ollut majoittajan tarjoamana käytössämme. Suosittelenkin lämpimästi vieraanvaraisen Jennyn vuokraamaa asuntoa. Muutoin Pohjan keskusta jää pahasti idyllisen ja ihanan Fiskarin varjoon, mutta vanhan ruukkikylän taikuutta ei mikään tai kukaan pystykään päihittämään.

Aivan kuin korvissani soisi metallin taonta.

Oletko käynyt Fiskarissa? Mitä suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ihan kuin Ruotsissa – ihana Tammisaari!

Raaseporin kaupungin suurin taajama, entinen Tammisaaren kunta ottaa lomailijat vastaan aurinkoisesti, mutta idyllisen keskustan kaduilla ei näytä kulkevan ketään, sillä suloinen puutalokaupunki odottaa vielä lomasesongin alkua.
DSC_0033DSC_0017DSC_0014DSC_0024DSC_0026DSC_0004DSC_0025DSC_0032DSC_0034DSC_0030DSC_0036Läntisen sisämaakaupunkilaisen kuvitelmissa Tammisaari on täysin tarpeettomasti jäänyt Hangon varjoon, mitä tulee etenkin kesäisin järjestettäviin roadtripeihin. Hangossa upeinta ovat uimakopit ja Suomen eteläisin kärki, mutta Raaseporin Tammisaari valloittaa matkustajan tunnelmallaan ja monipuolisuudellaan. Tammisaari onnistuu yllättämään turistin siksi, ettei alueeseen välttämättä ole ladattu samanlaisia odotuksia kuin hehkutettuun Hankoon. Oikeastaan pitäisi kai puhua lakkautetuista kunnista koostuvasta Raaseporista, mutta on helpompi keskittyä yksittäisiin taajamiin, sillä laajaa uudiskaupunkia ei voi niputtaa kasvottomasti yhteen.

Yllättävän ruotsalaista

Tunnelma Tammisaaressa on ihanan ruotsalainen! Tiedetään, olemme Suomessa, mutta ruotsinkieliset rannikkokaupungit onnistuvat vangitsemaan tunnelmaansa jotakin oleellista länsinaapurista. Eikä ihme, sillä kielihän on yksi tärkeimmistä kulttuurin rakennuspalikoista. Ruotsalaisuudella tarkoitan Tammisaaren ja muiden rannikkoalueiden kohdalla sitä, että elämä on jotenkin poikkeuksellisen tyynellä tavalla sopivassa tasapainossa, kortteliputiikit ja tori tarjoavat sen, mitä asukkaat tarvitsevat ja hyväntuulisuus ja tyytyväisyys välittyvät turisteille. Ainakin satunnaismatkailijasta tuntuu siltä, että suloisessa kaupungissa kaikki on hyvin. Ja on aina ollut, vaikka ihan tottahan se ei ole, sillä yksi alueen retkikohteista on Tammisaaren vankileirin muistomerkki, joka vihjaa siitä, millaisiin julmuuksiin olemme pystyneet vain niin vähän aikaa sitten.

Tammisaaressa kuulee ja puhutaan oikeastaan pelkkää ruotsin kieltä, mutta asiointi onnistuu silti turvallisesti suomeksi. Sujuvaa ruotsia puhuvana en oikein osaa päättää, millä kielellä kohtaamiset hoitaisin. Koska äidinkieleni joka tapauksessa on suomi, päädyn tekemään sitä käyttäen tilaukset ja ostokset. Olen sitä mieltä, että asiakkaan täytyy saada palvelua kummallakin kotimaisella kielellä halutessaan, olipa hänen kotikielensä sitten suomi tai ruotsi ja kaupunki Suomessa mikä tahansa.

Perusburgeria ja pikkukahviloita

Ruokailemme vierailullamme Santa Féssä, joka sijaitsee Tammisaaren keskustassa. On ilo huomata, että ravintola on huomioinut myös vegaanin, sillä kasvishampurilainen (15,50 €) muuntuu vegaaniseksi, kun siitä jättää halloumin pois. Harmillista tosin on se, että Santa Fén menu ei näytä olevan internetissä ajan tasalla, joten meidänkin ruokailumme alkoi täysin arpapelillä, mutta onneksi se päättyi hyvin.

Santa Fén kasvishampurilaisessa on ilokseni tofua, kimchimajoneesia, salaattia ja ketsuppia. Kokemus ei ole maailmaa – tai edes Tammisaarta – mullistava, mutta on hienoa huomata, kuinka kansainvälisiä makuja on yritetty tuoda mukaan tarjoamalla kimchiä, vaikka korealaiset vivahteet jäävätkin loppujen lopuksi tavanomaisen purilaismakumaailman varjoon.

Ruokailun jälkeen suuntaamme Tammisaaren vanhaan kaupunkiin eli Gamla staniin, jossa ensi töiksemme piipahdamme Café Gamla Stanissa. Hinnat ovat sellaiset kuin pienessä kahvilassa olettaa saattaa. Kahvikupponen maksaa kolme euroa, mutta juoman saa nauttia rauhassa suuressa puutarhassa ja samalla tukee pienyrittäjyyttä ja Tammisaaren matkailutoimintaa. Café Gamla Stan toimii myös Raaseporin matkailuinfoa täydentävänä turisti-infopisteenä. Raaseporin päämatkailuinfo sijaitsee Tammisaaren torin laidalla, josta se muuttaa vuodenvaihteen jälkeen Tammisaaren museokeskus EKTAan.

Veden äärellä vanhassa kaupungissa

Jos ihan rehellisiä ollaan, vanhaa kaupunkia ei ole kovin helppo erottaa muista kaupunginosista, sillä Tammisaari on onnistunut muutenkin säilyttämään vanhat ja tyylikkäät rakennukset käyttökelpoisina keskustan vetonauloina. Gamla stanissa tosin on erityisen paljon puutaloja, jotka tarjoavat idyllisen matkan menneeseen. Vanhan kaupungin reunalla on myös venesatama, jossa voi levähtää puistonpenkeillä, ja alue onkin suosittu, sillä kahvitaukomme aikana useita pareja kävelee sataman vierustaa pitkin. Käsi kädessä, tietysti.

Odottaessamme pääsyä majapaikkaamme pysähdymme vanhan kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan Tammisaaren kirjastoon, joka näyttää ulkoa päin hiljaiselta, mutta sisällä onkin käynnissä kirjamyyjäiset ja lainaajia ainakin kourallinen. Se on paljon pikkukaupungin rauhalliselle kirjastolle. Istuudumme lehtienlukusaliin. Joku palauttaa heti päivän HBL:n paikoilleen, mutta Västra Nyland on selvästi päivän himoituin lehti, joka katoaa hetkessä uudelle lukijalle.

Salissa kaksi vanhaa herraa keskustelee hiljaisella äänellä. He puhuvat parhaista purjehduspaikoista, Länsi-Uudenmaan kylistä ja kalastuksesta. Sellaista elämä pienessä kaupungissa on. Lagom och mysigt.

13.6.2018 klo 16.34 korjattu tiedot Tammisaaren turisti-infosta.

Mikä on suosikkipaikkasi Raaseporissa? Mitä suosittelet kotimaan matkakohteeksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Retkimuistoja, juustoja ja kärpäsiä

Kesä on ulkoiluretkien kulta-aikaa. Minä en ole hurjapäinen seikkailija, ja siksi retkikokemukseni ovatkin olleet lähes poikkeuksetta kommelluksien värittämiä. Ihme kyllä Vietnamissa Cat Catissa retkeillessäni kaikki sujui leppoisasti, mutta kotimaassa tilanne on ollut päällä jo lähimetsässä.
retkelläMatkustajajuusto
Ihan ensimmäiselle retkelleni pääsin koulutaipaleeni ensimmäisenä syksynä. Olin peloissani ja kauhuissani muutenkin uudesta ympäristöstä, ja matka Viikinsaareen jännitti kovasti. Suurin kauhistus oli edessä häämöttävä retkiruokailu, sillä olin jo silloin niin nirso, että kelpuuttamani ruoat pystyi laskea kahden käden sormilla yhdellä kerralla. Muistini mukaan ruokailut sujuivat hyvin muuten, mutta eväsleivän välissä oli inhoamani juustoviipale. Ensimmäisen leivän tiputin ’vahingossa’ maahan, mutta opettaja huomasi sen ja sain uuden leivän. Sen juusto päätyi lopulta taskuuni sellaisenaan. Se matkusti siellä mukanani koko päivän saarella, laivalla mantereelle, bussimatkan koululle ja kotiin koulunpihasta. Päästyäni kotiin syysaurinko oli ehtinyt helliä juustoviipaletta aika tavalla päivän aikana.

Ujo oksennus
En ole koskaan halunnut häiritä ketään tai olla vaivaksi. Alakoulussa en edes kehdannut sanoa, jos tarvitsin apua. Bussimatkoilla kärsin matkapahoinvoinnista, joka joskus yltyi oksetukseksi. En halunnut, että bussi pysäytettäisiin vuokseni, joten otin pienestä sinisestä repustani filmikameran, päiväkirjan, retkiesitteet ja puhelimen pois. Ja oksensin sinne. Reppuuni! Vanhemmat saivat kukkopillin lisäksi tuliaisena kotiin tyttärensä, joka oli kulkenut puolet päivästä selässään reppu täynnä oksennusta.

Hirvikärpänen ja keppi
Olin lapsena ja vielä teininäkin kovan luokan hamsteriharrastaja. Yhtenä syysiltana minun oli aivan pakko käydä hakemassa hamsterilleni järsittävä keppi luonnosta. Ennen kuin olin edennyt metsässä pitkälle, kimppuuni hyökkäsivät parvena hirvikärpäset. Ne sukelsivat hiuksiini ja surisivat niin, että korviin sattui. Panikoin. Mukana ollut isäni huiski kärpäsiä minkä ehti. Kotona kärpäsvaaran piti olla ohi, mutta löysin vielä yhden paholaisen kuohkeasta kiharapehkostani. Kärpänen putosi työpöydälleni paniikkipomppimiseni tuoksinnassa. Jäykistyin kauhusta ja tuhosin sen mäiskimällä sitä koulukirjoillani. Äidinkielen oppikirjaan jäi ruma ja ruskea läiskä.

Hurjistunut päkiä
Tällä hetkellä lepuutan jalkaani nojatuolin käsinojalla, sillä päkiäni oli kanssani eri mieltä Hangossa sijaitsevan Tulliniemen luontopolun virkistävyydestä. Sileäksi hioutuneiden kivenmurikoiden kuorruttama polku pahoinpiteli jalkapohjiani, eikä niemenkärjen kallioilla pomppiminen varsinaisesti helpottanut tilannetta. Luontopolku oli vain seitsemän kilometriä pitkä, ja siksi vähän huvittaa, miten seuraamukset siitä voivat olla näin kivuliaat. Sanoinko jo, etten ole sudenpentu?

Näistä muistoista jäi pois päiväkodin hiihtoretki, jonka aikana humpsahdin pehmeän lumen kuorruttamaan ojaan takapuoli edellä. Suksiin lukitut jalat sojottivat kohti taivasta, ja luulin, etten pääsisi sieltä koskaan pois. (Pääsin.)

Mikä retki on jäänyt mieleesi parhaiten?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa