Seili – sinetöityjen kohtaloiden saari

En valitettavasti itse päässyt vierailemaan Seilissä, mutta siellä lomaillut – ja onneksi pois päässyt – äitini lähetti luonnonsuojelualueeksi, tutkimuskeskukseksi ja lomakyläksi muutetusta saaresta postikortin. Saaristomerellä Paraisten kunnan Nauvossa sijaitsevan Seilin historia vie mukanaan, vaikkei paikan päällä olisi käynyt.
seili4seili5seili3Seilillä on sairas historia. Kun ihminen vietiin Seiliin, oli hänellä yleensä mukana omat lankut arkkua varten. Saarelta, jonne 1600-luvulla perustettiin leprasairaala, ei palattu. Eikä juuri silloinkaan, kun toiminta jatkui vain mielisairaanhoidon parissa.

Mielenvikainen, irtolainen, prostituoitu, pikkurikollinen, lapsenmurhaaja, seinähullu, epileptikko. Loppujen lopuksi ei vaadittu aivan ihmeellisiä tekoja joutuakseen Seiliin, ja yleensä sinne päätyivätkin naiset jo heikomman yhteiskunnallisen asemansa vuoksi. Paha haluttiin piilottaa. Siinä, missä ympäriinsä pyörivä mies oli seikkailija, oli samanlaista elämää elävä nainen kulkija, tuomittava. Seili-ainesta.

Nykyään meno Seilissä on huomattavasti rauhoittunut, sillä saarella häärää matkailupalveluhenkilökunnan lisäksi Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen väki, yleensä puutiaisten parissa, sillä niitä on tutkittu Seilissä jo vuosia. Melkoinen muutos spitaalihoitolasta ja houruinhuoneesta. Veikkaan punkkien olevan kuitenkin seuraa kaikessa kammottavuudessaan miellyttävämpää  saaren entisiin asukkeihin verrattuna.

Seili muistetaan erityisesti naisasukkaistaan siksi, että viimeiset miespotilaat siirrettiin muualle jo 1880-luvun lopussa, mutta naisia hoidettiin 1960-luvun alkuun saakka. Nykykirjallisuudessa Seiliin kannattaa tutustua erityisesti Johanna Holmströmin Sielujen saaren (Otava 2017) ja Katja Kallion Yön kantajan (Otava 2017) tarinoiden siivittämänä. Minun äitini matkasi Seiliin Yön kantajan innoittamana, sillä kirja perustuu löyhästi tositapahtumiin Amanda Aaltosen elämästä, ja hänen hautansa, siis mitätön, nimetön ja rapistunut kivilaatta, on edelleen paikoillaan.

Sanotaan, että Seilissä kummittelee. Seilin pitkä ja järkyttävä historia on mielelle ja mielikuvitukselle helppo aavetehdas. On tarinoita, uskomuksia ja kokemuksia. Minun äitini ei nähnyt yhden yhtä aavetta, vaikka ei olisi pistänyt pahakseen haamuterveisiä menneisyydestä. Majataloksi muutetussa, Portti-nimisessä vanhassa potilasrakennuksessa vietti yönsä matkailijoiden lisäksi kuitenkin vain huoltomies, joten henget taisivat yöpyä muualla.

Ei välttämättä ole yhtään liioiteltua ajatella, että Seilissä kummittelee. Niin monta sielua on unohtunut saarelle, että on heistä jotakin täytynyt jäädä jälkeen. Jos ei ihan aaveita, niin ainakin valtavasti tarinoita kammottavista kohtaloista.

Sisämaasta Seiliin matkustava pääsee saarelle kätevimmin suoraan Turusta M/S Fannylla.

Oletko käynyt Seilissä? Minkälaisia ajatuksia paikan historia herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Makumuistoja menneisyydestä

Kun viime sunnuntaina kömmin hikisenä vanhasta huoneestani aamupalalle, pöydällä odottivat viikonlopun mökkireissun hampurilaisjämät. Laitoin valmissämpylän väliin salaattia, purjosipulia ja ketsuppia. Ja ihan yhtäkkiä, kaikki vanhat ruokamuistot tulvivat mieleeni. Pitkä matka, jonka olen kulkenut umpinirsosta ruokarakastajaksi. Sellaista minun elämäni nimittäin ennen oli: ketsuppia, vähän salaattia ja luokatonta leipää.
DSC_0431DSC_0161DSC_0400Varhaislapsuuteni maistui peruna-kananmunapaistokselta ja Mäkkärin hampurilaisilta. Söin varmasti paljon muutakin ruokaympyrän orjana valintoja tekevän äitini ansiosta, mutta minä muistan vain maitoon sekoitetun, murskatun perunan, pilkotut kananmunat ja Happy Mealin. Kouluajoilta mieleeni ovat jääneet lähinnä jauheliharuoat. Minähän olin nirso. En pitänyt mistään, paitsi jauhelihapihveistä, makaronilaatikosta, lihapullista ja jauhelihakastikkeesta. Pahempaa oli luvassa, kun liha alkoi ällöttää. Sitä ennen nautiskelin koulun ruokalassa ummehtuneista, rasvaa tirisevistä jauhelihapihveistä ja eineslihapullista. Ne olivat parasta, mitä tiesin.

Yläkouluikäisenä söin lähinnä nokareen salaattia ja riisiä koulupäivän aikana silloin, kun ruokalistan appeet eivät miellyttäneet makuhermojani. Olin silloin jopa niin nirso, etten pitänyt oikein mistään roskaksi kutsutusta ruoastakaan. Paitsi edelleen niistä juustottomista euron hampurilaisista. Kebabiakin maistoin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Kaivoin täytteet pitakebabista pihalle ja söin vain kostuneen leivän.  Lukiossa ruokailutilanne muuttui yhä pahemmaksi, ja söin vielä vähemmän riisiä ja salaattia, mikä tiesi valtavaa tankkausta kotona. Ei ihme, että päädyin flunssakierteeseen.

Yliopistoaikoina olin jo päätynyt kasvissyönnin pariin, joten söin usein kampusalueella. Soijabolognese, kasviscannelonit ja vegaanihampurilaiset ovat jääneet parhaiten mieleeni. Kuinka halvalla laadukasta ruokaa voikaan saada! Surullisinta on ehkä se, että samantasoista ruokaa myydään noin kympillä lounasravintoloissa. Kaiken lisäksi minulle tulee hirvittävän vanha ja epäonnistunut olo, kun puhun yliopistoajoista menneenä ajanjaksona. Mennyttä se onkin. Minä olen jo valmistunut, enkä tule enää ikinä syömään 2 euroa ja 60 senttiä maksavaa lounasta. Kirjoitan opiskelijabudjetista tarkemmin myöhemmin, sillä osasin tuhlata rahani melko tehokkaasti myös ravintoloissa syömiseen. Tai ei se ihan tuhlausta ollut, sillä elin vähän erilaisen opiskeluajan, kai.

Opiskeluaikanani tekemilläni Aasian-reissuilla jouduin kohtaamaan sen tosiasian, että omista vakaumuksista on pakko joustaa, jos mielii pysyä hengissä. Ei kuulosta luksuslomalta, mutta sellaisia ne olivat. Kasvissyöjänä, saati vegaanina, ei voi kaikkea vaatia paikassa, jossa ei ole minkäänlaista yhteistä kieltä. En tiedä, kuinka paljon söin luusta tehtyä soppalientä, enkä millään pysty laskemaan syömieni kananmunien määrää. Mutta ne oli pakko syödä. Nämä ruokamuistot vaikuttivat kuitenkin pysyvästi ajatusmaailmaani, ja kun seuraavan kerran istahdan Finnairin kyytiin ja saavun perille, joudun todella pohtimaan, kuinka paljon olen valmis joustamaan. Se on nimittäin päivä päivältä vaikeampaa ruoka-asioissa.

Työelämässä minun kesti tottua siihen, että omat eväät kannattaa ottaa mukaan. Nyt olen kuitenkin alkanut luisua hyväksi ja edulliseksi havaitusta tavasta. On niin helppoa hakea mitä tahansa kauppakeskuksesta, joka tarjoaa kaikkea mahdollista. En kuitenkaan aio potea huonoa omatuntoa. Ruoka on nimittäin valmistettu nautittavaksi, ja siitä on syytä iloita täysin siemauksin, jos rahapussi ja keho antavat periksi.

Minun elämäni maistuu juuri nyt valkosipulijauheella maustetulta soijarouheelta, kuivalta valkoviiniltä ja avokadopatongilta, joka on viimeistelty paahdetuilla cashewpähkinöillä.

Miltä sinun elämäsi maistui? Entä miltä se maistuu nykyään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kesän edulliset kulttuuritärpit Tampereelle

Kulttuurihuvit saattavat niellä yllättävän paljon rahaa, etenkin jos reissuun lähtee perheenä. Tampereella on onneksi tarjolla paljon edullista kulttuuripuuhaa. Nämä vinkit sopivat erityisesti aikuisille, pariskunnille ja perheille, joissa on jo isompia lapsia.DSC_0042DSC_0041Edulliset museot ja ilmaiskierrokset

Milavida

Jos joku antamistani vinkeistä täytyy hyödyntää, on se ehdottomasti Milavida. Ensinnäkin Milavidan perusnäyttely Von Nottbeckit tuo upeasti esiin Tampereen historian aristokraattien näkökulmasta. Koskettavinta on se, kuinka suuret varallisuus- ja elämänlaatuerot olivat vielä reilut 100 vuotta sitten. Nottbeckien näyttely hivelee myös krumeluureista pitävien harakoiden silmiä, sillä esillä on runsaasti perheen omaisuutta. Näyttelyyn rakennetut nuket ovat pelottavan aidon näköisiä.

Toiseksi Milavidaan on syytä poiketa siksi, että museo tarjoaa myös lipun hintaan sisältäviä yleisöopastuksia, kuten katsauksen Milavida-palatsin arkkitehtuurin historiaan ja ohjatun kierroksen Nottbeckien perusnäyttelyn. Erityisesti suosittelen kuitenkin Palatsin puistossa -kierrosta, jossa käydään läpi Näsinpuiston historiaa. Kierros kestää vajaat kaksi tuntia, ja samalla saa mukavasti liikuntaa mäkinousujen ansiosta. Opastus kertaa Näsinpuiston historian siitä lähtien, kun puisto oli pelkkä työmiesten juottokallio aina Milavidan nykyhetkeen saakka.

Aikuisten lippu Milavidaan maksaa seitsemän euroa ja opiskelijat pääsevät sisään kolmella eurolla. Pääsylipun hintaan kuuluvat näyttelyt ja lipun lunastaneille tarkoitetut yleisöopastukset.

Työväenmuseo Werstas

Työväenmuseo Werstas sijaitsee Finlaysonin sisäpihalla sen verran syrjäisessä paikassa, ettei sinne eksy vahingossa. Museo on maksuton, ja paikan päällä voi käydä nauttimassa läpileikkauksen Tampereen ja kaupungin ihmisten elämästä teollistumisesta saakka. Werstas sopii mielestäni erityisesti sellaisille historiasta kiinnostuneille henkilöille, jotka eivät vielä ole ehtineet penkoa mennyttä aikaa yksityiskohtaisesti. Edistyneempiä historiaharrastajia museossa viihdyttävät erityisesti näyttelyn sisään ujutetut tehtävät.

Samalla reissulla voi käydä tutustumassa myös Finlayson Art Areaan, jossa ainakin viime aikoina on nököttänyt valtava Miina Äkkijyrkän lehmäteos.

Vapriikki

Museokeskus Vapriikissa on tarjolla perhelippu (kaksi aikuista ja kaksi alle 18-vuotiasta lasta 30 eurolla), joka laskee vierailijakohtaista hintaa mukavasti. Tampere tunnetuksi -passin haltija voi myös hyödyntää kaksi yhden hinnalla -tarjouksen. Vapriikki ei syyttä ole museokeskus, sillä museossa on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi muun muassa pysyvä Jääkiekkomuseo, Mediamuseo Rupriikki, Luonnontieteellinen museo, Suomen pelimuseo, Postimuseo ja Kivimuseo.

1Tallipiha

Minusta iki-ihana Tallipiha on noussut viime vuosina aivan uuteen loistoon, tai ainakin sen markkinointi on aiempaa näkyvämpää. Hyvä niin, sillä Tallipiha on helposti lähestyttävä miniatyyrimaailma, jossa nykyaika unohtuu. Tallipihalla on lukuisia pieniä sisustuspuoteja, järisyttävän herkullinen suklaapuoti, vierailevia käsityömyyjiä ja kahvila sekä jäätelökojut terasseineen. Pihalla on myös lapsille karuselli, ja usein myös ponitalutuksia tai paikalla hääriviä maskotteja. Mitä Tallipihalla vierailu maksaa? Ei mitään! Paitsi tietysti kahvila- ja puotiostokset täytyy kustantaa omasta pussista.

DSC_0019 (3)Näköalapaikat

Periscope

Harvemmin ravintolassa voi lounastaa maksutta, mutta Periscopen melko maltillisilla hinnoilla saa ruoan lisäksi katsella Tamperetta uudesta näkökulmasta. Jo pelkällä drinkin tai kahvin hinnalla voi pujahtaa kattoterassille ihmettelemään Tamperetta lasiaidan läpi.

Pyynikin näkötorni

Munkki pari euroa ja ylös näkötorniin kolmella eurolla? Sanoisin, että aika huokea hinta herkutteluhetkestä ja turistielämyksestä.

beiPispala

Café Pispala

Café Pispala sijaitsee Pispalan sydämessä Pispankadulla. Tulikohan toistoa tarpeeksi? Hintataso kahvilassa on melko korkea, mutta paikan tunnelma on sen väärti. Piskuisessa Café Pispalassa on myös A-oikeudet ja rinneterassi, joka ohikulkumatkojeni perusteella on varsin suosittu. Alkoholitarjoilusta huolimatta paikka ei ole baari sellaisessa merkityksessä kuin sen voi ymmärtää, vaan meno on siistiä ja sivistynyttä. Olen kuullut myös kehuja paikan brunssista, joka sopii erityisesti sekasyöjille.

Vaakon nakki

Legendaarinen Vaakon nakki on rehellinen grillikioski, jossa hinnat ovat kohtuulliset ja menu melkein yhtä pitkä kuin jono luukulle. Kannattaakin varautua odottamaan, sillä grillin suosio näkyy pihan poikki kiemurtelevana asiakasletkana. Vaakko on ottanut tarjontaansa nyt myös aiempaa laajemman vegeruokalistan, ja myös vegaanisia annoksia on saatavilla. Hampurilaisessaan he käyttävät Vegemin seitanpihviä. Nam!

Näköalapaikka

Ilman vaivalloista vääntämistä peritamperelaisista näköaloista pääsee nauttimaan Pispalan näköalapaikalta, josta moni Pispala-aiheinen taulukin on kuvattu. Alueella on muutama penkki, leikkipuisto vieressä, Lauri Viidan synnyinkoti lähellä ja sisällissodan punaisten muistomerkki näkyvällä paikalla. Kartassa paikka on merkitty Pyykkimettän puistoksi, mutten tiedä ketään, joka nimeä käyttäisi. Minun Pispalassa asumisestani tosin on jo 25 vuotta.

Uittotunneli ja kahvila

Pispalasta pääsee kävelemään suoraan uittotunneliin, joka on hiljattain kunnostettu. Tunnelin päässä odottaa kahvila, jossa kuulemani mukaan huomioidaan myös erityisruokavaliot.

Muuta

Rantatie ja Ranta-Tampella

Tampellan taakse, aivan Näsijärven rantaan valmistuu kovaa vauhtia Ranta-Tampellan uudisalue. Jos mielessä on liikunta rauhoittavissa maisemissa, kannattaa lenkille lähteä Särkänniemen juurelta Mustanlahden satamasta, josta alkaa uudenveroinen asfaltti kohti Naistenlahtea ohi Ranta-Tampellan. Matkaa voi jatkaa suoraan Rauhaniemeen, jonka voi kiertää ympäri palaten takaisin lähtöpisteeseen samaa maisemareittiä. Alueeseen kannattaa tutustua juuri nyt myös siksi, että vielä on mahdollista katsella autioitunutta, tunnelin tieltä hiljentynyttä Rantatien autokaistaa ja samalla nähdä, kuinka Tampere muuttuu Ranta-Tampellan kohotessa.

Särkänniemi

Mitä olisikaan Tampere-vinkit ilman Särkänniemeä? Suosittelen Särkänniemeä siksi, että alueelle pääsee maksutta, ja sen takia vanhojen veresteleminen tai lasten touhujen katseleminen on edullista. Särkänniemi on myös tänä vuonna huomioinut entistä paremmin erityisruokavaliot, joten millä tahansa kokoonpanolla uskaltaa lähteä liikenteeseen. Yksi asia tosin harmittaa minua. Ainoa laite, johon olisin halunnut mennä, olisi ollut Taikajoki, mutta se on kuulemma poistettu jonkun paljon muodikkaamman tieltä.

Mihin sinä suuntaat kesällä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Voiko muistoja ostaa myöhemmin?

Jotakin vanhaa, uutta ja lainattua. Meille uutta, muille vanhaa. Ei mitään lainattua, vaan kahisevalla Torista ostettua. Meidän muistoja ilman, että ne ovat oikeasti meidän.DSC_0074DSC_0069DSC_0073Uskallan väittää nähneeni aika paljon Kiinaa, vaikka toisaalta yhden provinssin koluamista ei kai kummoisena suorituksena voi pitää. Ei, vaikka siellä olisi parisen kuukautta yhteensä viettänyt. Pitkistä reissuista huolimatta matkoilta ei ole tullut ostettua aineellisia muistoja, paitsi panda-avaimenperä ja paikallinen juhlajuomapullo, jota kukaan ei lopulta pystynyt juomaan tärpättisen maun takia.

Reissut ovat toistaiseksi jäissä, sillä on hyvä välillä keskittyä ihan vain arkeen. Ei reissun odottamiseen tai siitä selviämiseen. Kuukauden löhöloma kotona rentouttaa ronskin matemaattisen arvioni mukaan noin tuhatkertaisesti verrattuna Aasian-reissuun. Kun viimeisestä Aasian-pyrähdyksestämme oli kulunut kaksi vuotta, aloimme kuitenkin kaivata kotiimme jotakin sellaista, joka muistuttaisi niistä hetkistä, kun on istunut vanhoilla paperilyhtyjen valaisemilla kujilla, katsellut vuorenrinteitä ja taiteillut puikoilla nuudelisoppaa suuhun.

Päädyimme ostamaan muistomme Torista. Siitäkin huolimatta, että minä inhoan käytettyä tavaraa. Perinteinen kiinalaistaulu saapui Riihimäeltä yksityisautokyydillä 45 euron yhteishintaan. Alun perin myyjä oli ostanut sen työmatkaltaan Zhuzhousta. Taulun karmit olivat tummanruskeat, joten ne maalautettiin Kauppakadun taidetarvikeliikkeessä viidelläkympillä. Kuvissa ne näyttävät turhan ruskeilta valon vuoksi, mutta maalari teki oikein siivoa, mustaa jälkeä. Kiina-taulun kaveriksi hankittu lyhty postitettiin meille Espoosta vajaalla kolmellakympillä. Lyhty on rautaa ja painaa laittoman paljon.

Onhan se hullua pitää omina muistoinaan sellaisia esineitä, joiden tarina ei ole itse kirjoitettu. Runollisesti tekisi mieli todeta, että nythän me kirjoitamme niille loppusivut, mutta oikeasti esineet pölyttyvät olohuoneen nurkassa aina siihen asti, että saamme supersiivouspuuskan. Joka päivä ne kuitenkin muistuttavat niistä hetkistä, joita kaipaa jokaisena kaatosateen kyllästämänä aamuna. Se riittää, että muistaa.

Kuuluvatko muistot mielestäsi sisustukseen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viisi vinkkiä roadtripille

Matkailu olisi helppoa, jos muistaisi pakata mukaansa kaikista yksinkertaisimmat neuvot.DSC_0047DSC_0050DSC_0056DSC_0052DSC_0055Ota mukaan kolmen k-kirjaimen roadtrip-paketti: kaara, kylmälaukku ja kamera. Olisi tietysti mukavaa, jos joka kulmalla odottaisi herkullinen ruokapaikka ja suuri marketti, mutta koska niin ei ole, kannattaa mukaan ottaa kylmälaukku. Vierastan ruoan kuljettamista paikasta toiseen, mutta kotimaassa matkaillessa se helpottaa kummasti eloa. Auto on toinen välttämättömyys, sillä pienimpiin ja kenties kauneimpiin paikkoihin ei junalla puksutella, vaan kurvaillaan hillitysti hiekkatietä. Ja kamera, se on mukana siksi, että muistaisi, missä on käynyt, vaikka Nuuskamuikkunen onkin sanonut taltioivansa maisemat mieleensä. Pystyisipä nykyihminen samaan.

Hyödynnä kotimaanmatkoilla AirBnB:tä. Myönnetään. Olen aina ollut paatunut hotelliyöpyjä, ja aluksi AirBnB-majoitus kauhistutti. Tuli mieleen kaiken maailman motellielokuvat, huijaukset ja kummitustarinat. Suomen hintatason huomioiden AirBnB on edullinen ratkaisu ja tarkoin harkittuna se on ihanteellinen vaihtoehto lomayöpymiseen.

Suunnittele ruokailut, jos niihin ei ole tarkoitus upottaa huimia summia rahaa. Selvitä etukäteen myös mahdolliset ravintolat, sillä nälän yllättäessä edessä on yleensä hirvittävä määrä käveltäviä kilometrejä. Vegaanina ennakointi on pakollista, ellei halua syödä ranskalaisia, joita saa melkein mistä tahansa. Raaseporin-reissullani hyvin palveli Santa Fé, ja Hangossa ruokailin aasialaisessa ravintolassa, jossa söin paistettuja vihanneksia. Tofua ei ollut tarjolla, mikä harmitti, mutta oikea reissufiilis ei soijapapuvalmisteita kaipaa.

Jätä auto parkkiin ja kävele ennakkoluulottomasti. Yleensä parhaita paikkoja ovat ne, joilta ei odota mitään. Minä ihastuin hurjasti Tammisaareen, vaikka tarkoitus oli vain käydä syömässä Raaseporin suurimmassa taajamassa. Naapurikaupunki Hangolta odotin sen sijaan paljon, mutta kenties nimenomaan ylisanojen vuoksi kokemus olikin odotettua nuhjuisempi. Hehkutetut uimakopit olivat kauniita, Suomen eteläisin kärki puhutteleva ja rannikko mykistävä, mutta kaupungin keskusta jätti kylmäksi.

Älä suorita. Jos kyseessä ei ole ehta urheiluloma, kannattaa punnita tarkkaan kaupunkikävelyn, liikunnan ja ruokailun tasapaino. Kokemusten janoamisella ja ylisuorittamisella on suuri ero. Vaikka olisi aikaa, ei ole mitään syytä viuhtoa väkisin läpi uuden paikan. Parhaat kokemukset eivät synny pakon edessä, vaan hetkissä, joissa voi istua alas, katsella hiekkarantaa ja hiljaa liplattavaa lampea.

Mitä kesäkohdetta suosittelet? Mitä ihmettä Cable-kyltti tarkoittaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa