Ikävä kaupunkiin, jossa sumu peittää vuoretkin

Jotkut näkevät parvekkeelta hökkelikylän. Minä näen vapautta. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että matkaan lähteminen avaisi silmät jälleen oikealla tavalla, sillä yltäkylläisyyden ja ahneuden maailma on taas alkanut maistua pahalta.
DSC_0184DSC_0156DSC_0212DSC_0472DSC_0455DSC_0452DSC_0652DSC_0462DSC_0513Tunnen itseni niin pieneksi, ajattelin. Sumu vyöryi laaksoon ja jyräsi alleen koko vuoriston. Hetken kaikkialla oli aivan valkoista. Minäkin hukuin sumuun, sillä se tunkeutui myös sviitin parvekkeelle. Olo oli epätodellinen. Ja hirvittävän kiitollinen. Silti matka Pohjois-Vietnamiin on ollut toistaiseksi viimeinen tekemäni, jos viinaturistireissua Tallinnaan ei oteta huomioon.

Moni on kysynyt, mitä matkailulle tapahtui. Viimeinen reissumme peruuntui epäonnisten sattumusten vuoksi, eikä siihen liittynyt sen kummempaa dramatiikkaa. Reissaamisen taka-alalle pistäminen on antanut paljon aikaa ajatella itsestäänselvyyksiä. Matkamuistojen ahmiminen ja matkailun suorittaminen on kadonnut, ja kun kone seuraavan kerran nousee ilmaan ja suuntaa Kaakkois-Aasiaan, sen kyydissä on toivottavasti parempia ihmisiä. Aika jaloa ja ihanaa utopiaa.

Matkailu on etuoikeutettujen puuhaa. Maailman mittakaavassa porukkaan kuuluu murto-osa. Olisi tietysti mahtavaa olla niin laupea, että uhraisi oman elämänsä unohtumimmat hetket siksi, ettei muilla ole mahdollisuutta edes ajatella tavoittelevanssa niitä. En koe olevani ahne, mutta tietynlaista ahneutta on hamuta uusia kokemuksia alati ja todeta, että täytyy lähteä rentoutumaan kesken talven toiseen maanosaan, sillä kotona ei pysty toteuttamaan samaa irtiottoa. Lentopilettien ostolakko onkin opettanut arvostamaan matkustamista. Reissuun lähtiessä täytyy tietää selkeästi, miksi lähtee.

On myös aika tekopyhää omistaa elämänsä ekologisille valinnoille ja tuhota saavutettu hiilijalanjäljen pienentäminen yhdellä yölennolla Länsi-Kiinaan. Se on onneksi vähän vähemmän haitallista ja ironista kuin se, että maailman päättäjät lentävät ympäristökonferenssiin toiselle puolelle planeettaa. Metaanit tanssivat ilmakehässä, kun ministerit punovat juoniaan ja tekevät ympäristöä koskevia päätöksiä.

Mieltäni on myös kaihertanut matkalla kuvaaminen. Olen välttänyt tunnistettavien kasvokuvien julkaisemista ihmisistä etenkin kotimaassa, mutta myös ulkomailla otetuissa kuvissa, vaikka olenkin kuvannut vain julkisilla paikoilla. En halua pitää ketään näyttelyeläimenä ja edesauttaa toiseuden kokemuksia julkaisemalla turistikohteiden ihmisistä kuvia ihmeellisissä paikoissa tai tilanteissa. Kadulle pysäköityjen mopojen, korttirinkien, johtosykeröiden ja arkisten ilon hetkien kuvaaminen on eri asia. Tärkeintä on esittää asiat sellaisena kuin ne ovat.

Katsoessani vuoristohotellin sviitin parvekkeella edessä aukeavaa massiivista kauneutta olo oli totta vie etuoikeutettu. Minä näin maiseman luksuksena, mutta ne, jotka katsovat vuoria joka päivä, näkevät sen samoin kuin minä näen läheisen harjun ja Särkänniemen ikkunastani. Taika haihtuisi vuoristossakin nopeasti, jos selässä olisi kannettava hedelmämyyntikoju. Silti sumuun hukkuessa tuntui siltä, että olin päästänyt kaikesta ylimääräisestä irti.

Matkailuaiheista kiinnostuneiden kannattaa tutustua muihin matkajuttuihini. Vietnam-aiheisissa aiemmissa teksteissä näkyy myös maaginen sumu, johon tässä jutussa viittaan.

Mihin matkalle seuraavaksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tampere on ykkönen – ei siltä näytä

Valkopunaisia aitoja, kalliita raitioteitä ja auki revittyjä ojia. Tampereen arkea hallitsevat valtavat rakennustyömaat, joiden alta katukivetys ja puut ovat saaneet väistyä. Silti joka kolmas haluaa muuttaa tänne.
DSC_0016DSC_0010DSC_0008DSC_0014Sen lisäksi, että itse asiassa enemmän kuin joka kolmas (37 %) voisi ajatella muuttavansa tietyömaakaaoksen keskelle, Tampere on myös ehdoton mielikuvasuosikki, selviää Taloustutkimuksen tekemästä Muuttohalukkuus kaupunkeihin 2018 -tutkimuksesta, joka toteutettiin osana Suomi tänään -kirjekyselyä. Tampereen mainoskuvissa käytettäneen Näsinneulaa, ostosmahdollisuuksia, rauhallista luontoa ja hyviä palveluita sen sijaan, että kerrottaisiin muutosten keskellä kelluvan kaupungin loskaisesta arjesta. Kukapa imagoa rakentaisi tarkertumalla poikkeustilan aiheuttamaan kaaokseen.

Asukkaiden näkemykset arjesta näkyvät tilastoissa. Muutoksia on tapahtunut, sillä Tampereen voittokulku viiden suurimman suomalaiskaupungin asukastyytyväisyystähtenä katkesi viime vuoden tuloksiin Helsingin kurvatessa hyvän matkaa ohi, mikä käy ilmi EPSI Ratingin Kuntarating 2017 -asukastyytyväisyyskyselystä. On tietenkin pelkkien lukujen perusteella mahdotonta sanoa, mistä tyytymättömyys johtuu, mutta olettaa saattaa, että ilmapiiriä ovat kiristäneet viimeaikaiset, jatkuvat muutokset, jotka nyt näkyvät jokapäiväisessä elämässä kaoottisena liikenteenä ja loputtomalta tuntuvana rakennusaikatauluna. Ettei vain kävisi niin kuin länsimetrolle, jupisi tietäväinen mummeli bussissa.

Rottarallista ratikkaan

Kaupungin kehittyminen ja uudisrakentaminen on väistämätöntä. Muutenhan täällä kuljettaisiin edelleen hevosvankkureilla ja painittaisiin rottaongelmien kanssa samalla, kun piipahdettaisiin ulkohuussissa ja nyrkkipyykillä. Rakentaminen vaatii sekasorron kestämistä, mutta on turha kieltää sitä, etteivätkö joka päivä vaihtuvat liikennejärjestelyt, jäljelle jääneet pikkuruiset kulkuväylät ja masentavan paljaaksi ajeltu keskusta raivostuttaisi ja turhauttaisi.

Keskusta-asujan ongelmat poistuvat, kun työmaat siirtyvät pois silmistä lähemmäksi päätepysäkkejä, mutta jonkun taakaksi ne taas muodostuvat. Tosin täytyy tietysti muistaa, että kaikki uudet liikennevälineet ja muut suuret rakennustyöt ovat aiheuttaneet keskeneräisinä arkiharmia, vaikka nyt katukuvassa myllertävät ratikkakiskot ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon keskustelua.

Tallatessaan kiertoteitä ja metrinlevyistä väliaikaisreittiä tulee väistämättä mieleen, yritetäänkö suurkaupungin liikenne väkisin ahtaa pieneen kylään. Joku viisas on ilmeisesti laskenut, että kaupungin vetovoima kasvaa, vaikka rakennusvaiheessa pienet putiikit kärsivät ja kulku on hankalaa niin autoilijoille, pyöräilijöille kuin apostolinkyytiläisille. Mitä siitä, kuiskii ahneus.

Erikoisia aikoja, kaupunkilaiseni

Ihmisellä on erikoinen taipumus ajatella, että koetut vääryydet ja kohdatut muutokset olisivat jotenkin poikkeuksellisia, mutta toisaalta taas on vaikea nähdä omana elinaikanaan muutosten suuria linjoja. Elo yleensä mukautuu aikaan ja niin hyvät kuin huonot mullistukset on vain kestettävä. Sen kestää elämällä elämää.

On hölmöä kiukutella muutamasta raitiotielinjasta ja päivitellä sen vaikutuksia arkeen, vaikka toisinkin olisi voitu tehdä: jättää koko homma sikseen ennen kuin edes alkoi. Vielä hullummalta marmattaminen tuntuu, kun vertaa sitä koko kaupungin ja edellisten sukupolvien kokemiin muutoksiin viimeisen sadan vuoden aikana. Ei aiemminkaan kannattanut rähistä siitä, mihin pollen saa laittaa parkkiin, mihin autokaistoja avataan ja istuuko rahastaja enää bussissa. Pitäisi olla jalomielisesti tyytyväinen siihen, että kaupungin ylösalaisin kääntäneessä ratikassa ei sentään tarvitse enää ruumiita kuljettaa pestäväksi ja haudattavaksi. Jossakin päin maailmaa näin on edelleen – kuten oli myös meillä vielä viime vuosisadalla.

Historiakontekstissa uudistuksille voi siis myhäillä tyytyväisenä, mutta ei ihan kaikkea tarvitse silti myllätä ja jyrätä uudisrakentamisen tieltä. On uskallettava nauttia jo olemassa olevasta ja tehdä siitä vielä parempi. Vehreät puistot odottavat kauhulla, milloin muutoksen veitsi leikkaa vaahterat ja lehmukset nurin, ja tilalle lykätään valkoisia, kasvottomia pytinkejä. Minä toivon viisautta ja aitoa halua säästää historiallisesti merkittävät rakennukset ja erityisesti keskustan puistot. Olen kuullut huhua, että puut estävät meluhaittoja ja lisäävät happea, koska kasvit yhteyttävät. Oliskohan siinä edelleen perää?

Minun Tampereeni on paljon muuta kuin ahneita päätöksiä ja hankalaa luikkimista työmaakoneiden keskellä. Se on auringonlaskuja Mustalahden satamassa, hiessä pyöräiltyjä harjuja Pyynikillä, nilkkoja muljauttelevia mukulakiviä ja eväsretkiä Näsinpuiston valtavien puiden alla. Ne ovat nähneet enemmän kuin kukaan meistä kaupunkilaisista ja enemmän kuin ratikan nokka tulee koskaan näkemään.

Minkälaista tulevaisuutta ennustat Tampereelle?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Onko alekuponkien aika ohi?

Tampere tunnetuksi -passi kokoaa kätevästi yhteen keskusta-alueen ostosmahdollisuudet. Etuvihkosen suurin haaste on saada shoppailijat liikkeelle ja muistamaan passin olemassaolo korttia höylätessä.
DSC_0149DSC_0153DSC_0150Matkalippu ostosmaailmaan

Työmaakoneet mylläävät Tampereen keskustaa kuin myyrä multaa. Siltä kaupunki näyttääkin: siivottomalta ja keskeneräiseltä. Keskustaa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa viihtyisäksi, mistä kärsivät eniten yrittäjät. Tampere tunnetuksi ry:n julkaisema jokavuotinen etupassi on onneksi pieni porkkana asiakkaille hakeutua sekavaan keskustaan ja hento kannustus yrittäjille jaksaa kaaosta ja sen kurittamaa kassavirtaa.

Kannattava etu palvelee sekä yrittäjää että asiakasta. On tietysti selvää, ettei kukaan voi jakaa puoli-ilmaiseksi myyntiartikkeleitaan ylettömälle määrälle ihmisiä, mutta totta on myös se, että asiakasta ei kiinnosta etu, joka antaa lähinnä lämmintä kättä. Kymmenen prosentin alennus perushintaisesta tuotteesta tuntuu vitsiltä. Kuulostaa epäkiitolliselta, mutta se ei kuitenkaan kieli vinksahtaneesta maailmankuvasta, vaan siitä, että kuluttajalle on ihan oikeasti tarjottava jotakin niin erityistä, että paikalle jaksaa ylipäätään raahautua ja alekupongin kaivaa taskusta.

Tampere tunnetuksi -passi on jaettu kätevästi eri alueiden ja tuotekategorioiden mukaan. Etuvihkossa on huomioitu esimerkiksi Koskikeskus, Tullintori ja Kauppahalli omina alueinaan. Ruoka, viihde, sisustaminen, liikunta ja kauneus rytmittävät passia, joka muuten palvelee myös englanniksi, kun lukemisen aloittaa takakannesta.

Alepassit ajassamme

Hienojen ominaisuuksien jälkeen päästäänkin passin perimmäiseen ongelmaan eli siihen, miten sitä muistaisi hyödyntää ja kuljettaa mukanaan. Tämä on onneksi suureksi osaksi ratkaistavissa sillä, että passin lataa sovelluksena. Sekin pitää sitten kaivaa esiin kassalla. Ei kuulosta kovin suurelta vaivalta, mutta kiire on armoton etuseteleille. Euron tai viidenkymmenen sentin takia ei taskujaan kannata alkaa kaivella, sanoo äkäinen työstä tulija ruuhkaisen ostoskeskuksen jonossa.

Onhan tosin niin, että säästö se on pienikin säästö. Rikastumisoppien isä Roope Ankka teki omaisuutensa yhdestä kolikosta,  ja moni ihan oikea olento on säästänyt omakotitalon verran rahaa selkänahastaan. Mutta sitten on myös nopeutta ja helppoutta hamuava ihmisryhmä, jolle alevihkosten kanssa rämppääminen ei sovi. Keskustapalveluiden käyttämisen tärkein motivaattori pitäisikin olla aito halu elävöittää keskustaa ja tukea sen yrittäjiä. Vaikka alepassien kanssa vehtaaminen voi hidastaa palvelutilannetta, kaksi yhden hinnalla -tarjous on jo onneksi sellainen, että sillä jolkottaa aterioimaan ja asioimaan vähän kauemmaksikin ja päästää irti ainaisista vakipaikoistaan.

Alekupongit korreloivat ajan kanssa kahdella tavalla. Yhtäältä ajan henkeä mukaillen taloudelliset olosuhteet ovat kiristyneet, mikä kannustaa käyttämään passia, mutta toisaalta rahaa on Suomessa enemmän kuin koskaan ennen. Kuka siinä jaksaa vihkoa tai sovellusta räpeltää? Sellainen ihminen, joka rakastaa kotikaupunkiaan sen verran, että käyttää sen palveluita ja heittäytyy uusiin kokemuksiin – passin kannustamana tai ilman.

Hyödynnä ainakin nämä

Tampere tunnetuksi -passi onnistuu kohtuullisen hyvin toteuttamaan etukuponkien perimmäisen idean. Se tarjoaa etuja, joita jaksaa käyttää ja houkuttelee uusiin paikkoihin. Kaikki edut eivät kuulu huippukategoriaan, mutta sen verran meheviä osa niistä on, että viiden euron hinta on pieni summa maksettavaksi kaupungin tukemisesta. Sitä paitsi tänä vuonna mobiilisovelluksen saa maksutta, joten mitätön hintakaan ei voi olla tekosyy passin käyttämättä jättämiselle.

Hyödynnä ainakin nämä tarjoukset:

  • Ravintola Maja/Talo: Tarjoamme pullon talon puna- tai valkoviiniä hintaan 13,90€/pullo, voimassa 1 kerran. Ravintolahinnat huomioon ottaen erittäin edullinen. Houkuttelee ehdottomasti Pyynikintorin laidalle.
  • Tullikamarin Klubi: Tarjoamme kaksi buffet-lounasta yhden hinnalla arkisin klo 11–14. Voimassa 2 kertaa. Kaksi yhden hinnalla on aina järkevä diili.
  • Trattoria: Tarjoamme à la cartelta 2 pastaa yhden hinnalla. Voimassa ma-to, max 4 henkilöä, jatkuva tarjous. Toimii, jos ei ole kasvissyöjä. Skeptikko miettii, kuinka paljon pastojen hinnoissa on ilmaa.
  • Piazza Foodfactory: Tarjoamme kaksi valitsemaasi Delisalaattia yhden hinnalla, voimassa 1 kerran. Mikähän on Delisalaatti? No, kaksi yhden hinnalla houkuttelee.
  • Original Sokos Hotel Ilves: Tarjoamme aamiaisen alennettuun hintaan 8 € / hlö, jatkuva tarjous. Kahdeksan euroa on aika vähän ylellisestä aamupalapöydästä. Tai siitä, että joku muu ylipäätään kattaa aamiaisen valmiiksi nenän eteen.
  • Gastropub Nordic: Tarjoamme kaksi lasia kuohuvaa Proseccoa yhteishintaan 6€, voimassa 1 kerran. Kiva kaverihetki!
  • Irish bar O’Connell’s: Saat 50 % alennusta vapaavalintaisesta ruoka-annoksesta omasta keittiöstämme, voimassa 2 kertaa. O’Connell’sin ruoat ovat rehtiä pubiruokaa, ja ravintola huomioi myös vegaanit.
  • Specsavers Koskikeskus: Ilmainen optikon suorittama kokonaisvaltainen näöntutkimus Passin haltijalle. Voimassa 1 kerran. Nyt, jos koskaan, on aika varata optikkoaika.
  • Sokos, kosmetiikka: Yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta 20 % alennus, voimassa 1 kerran. Parikymmentä pinnaa on vähän hammasharjan hinnasta, mutta hajuvesistä puhuttaessa etu on mainio.
  • Valokuvaamo Magio: Passikuva + CV-kuvaus yhteishintaan 45€. Sisältää n. 30 raakakuvaa, joista käsitellään yksi. Voimassa 1 kerran. Työpaikkakilpailun käydessä hurjaksi CV-kuvaan investointi on kannattavaa. Passikin täytyy uusia joka viides vuosi.
  • Minigolf Koulukatu: Tarjoamme ratagolfkierroksen 2 henkilölle yhden aikuisen kierrosmaksun hinnalla, valitulla radalla. Voimassa 1 kerran, ajalla 1.-31.5.2018. Alle kympillä kaksi golfaamaan? Ehdottomasti!

Etutärppilistauksessa on käytetty Tampere tunnetuksi -passin esittelytekstejä. Joka kohdan lopussa on oma kommenttini.

Koitetaan jaksaa tietöiden keskellä! Raha ja kaupunkilaiset on tehty liikkumaan.

Tampere tunnetuksi ry:n tuottaman passin voi hankkia yhdistyksen listaamista paikoista 5 eurolla tai vaihtoehtoisesti etuvihkosen voi ladata maksutta sovelluksena, minkä mahdollistaa Viiden tähden keskusta -kampanja.

Oletko kuullut Tampere tunnetuksi -passista? Jaksatko hyödyntää alekuponkeja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Historia ja herkut väijyvät vierailijaa Tallipihalla

Ei kannata säikähtää. Helmikuun pahimman pakkasjakson jälkeen puiden oksilla lepäävä raskas lumi ei tee oikeutta Tallipihan miljöölle. Kesän riemukkaana retkikohteena ja joulun ykköstunnelmointipaikkana tunnettu Tallipiha on auki ympäri vuoden, joten paikkaa ei kannata hylätä vuoden tylsimpinä kausinakaan.
DSC_0073 (2)DSC_0091DSC_0077DSC_0078DSC_0080DSC_0094DSC_0093 (2)DSC_0103DSC_0096DSC_0095DSC_0072DSC_0086 (2)DSC_0087Vähän nolottaa. Vasta Amuriin muutettuani päädyin ihastelemaan Tallipihan tunnelmaa – ja silloinkin vain sattumalta kauppareissulla. Tallipiha on kuin pienoismalli vanhasta maailmasta. Eikä ihme, sillä siitä ei ole kuin reilut 100 vuotta, kun Tallipiha tunnettiin ihan vain tallipihana ja sitä käytettiin siihen, mihin nimi viittaa. Aluetta hallinnoivat aikoinaan Nottbeckit, joiden palatsin vieressä, entisillä Finlaysonin mailla Tallipiha edelleen nököttää.

Entisestä ajurikorttelista muodostuva Tallipiha kätkee nykyään sisälleen paljon muuta kuin hevosen jätöksiä ja kolisevia vankkureita. Satunnaisten pihamyyjäiskoppien lisäksi alueella on muutama pieni puoti, jotka myyvät pienyrittäjien tuotteita. Sellaisenaan nähtävyys on jo Tallipihan suklaapuoti, joka on täynnä pikkuruisia suklaisia herkkupaloja ja muita namusia sekä kahveja ja teepaketteja. Puotien tunnelmaa on vaikea muotoilla sanoiksi, mutta todettakoon, että Tallipiha on todella onnistunut tavoittamaan jotakin oleellista vanhasta maailmasta ja pikkupuotien perimmäisestä sielusta. Vuodenajan mukaan nähtävillä on myös eläimiä, esimerkiksi kesällä kanoja, ja taannoin talvella tallissa majaili lampaitakin. Hevosvankkurit kuljettavat turisteja kesäaikaan suoraan Tallipihan edestä. Milloinkohan saisi itse aikaiseksi hypätä kyytiin?

Kesä on markkinoiden mahtiaikaa, mutta Tallipiha ei onneksi sulje oviaan pakkasillakaan. Alue on siitä poikkeuksellinen retkikohde, että se toimii yhtä hyvin talvella kuin kesällä, vaikka alkuvuodesta jäätelökojujen tiskiä reunustaakin pakkasen muotoon valama lumikasa. Pienet puodit ja sympaattinen kahvila ovat kohteen ydin, joka kestää talven. Ei aina tarvitse lähteä Kanarialle tai laskettelurinteeseen lomaillakseen. Citylomailu kunniaan! Jos ei kunnon irtiottoa ehdi tehdä, Tallipihan kahvilassa voi käydä myös lounaalla tai ainakin nauttimassa narisevista lattioista, sumpista ja piirakoista.

Joskus Tallipihalla voi ihan alkaa vapisuttaa. Se johtuu vain siitä, kuinka historia on lähellä. Sen lisäksi, että Tallipiha on mahtava retkikohde ympäri vuoden, on se myös mieletön osoitus siitä, kuinka vanhaa kannattaa hyödyntää nykyajan kaupunkikuvamarkkinoinnissa. Ajattele, ettei todellakaan ole kauaa siitä, kun hevosvankkurit parkkeerasivat pihan reunaan ja Nottbeckit katselivat palatsistaan ratsutalleilleen. Se kaikki on mennyttä, vaikkei siitä ole kuin yksi ylipitkäksi venynyt ihmisikä. Vielä vähemmän on siitä, mitä pihan takana lymyilevä Näsilinna on saanut kokea tasan sata vuotta sitten.

Vähintä, mitä nyt voi tehdä kunnioittaakseen historiaa, on se, että luo sitä ja jatkaa Tallipihan tarinaa tukemalla oikeasti hienoa kulttuuritoimintaa.

Tallipihan kahvila on avoinna joka päivä arkisin klo 9–18 ja viikonloppuisin 10–18. Puodit ovat avoinna arkisin klo 11–18 ja viikonloppuisin 11–16. Perille löytää navigoimalla osoitteeseen Kuninkaankatu 4, Tampere. Näsilinnassa sijaitseva Museo Milavida on auki viikonloppuisin, mutta laajentanee jälleen kesällä aukioloaikojaan.

Oletko jo käynyt Tallipihalla? Miten Tallipihaa voisi kehittää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Amurin Helmi vie aikamatkalle menneeseen

Amurin Helmi on yksi viimeisistä puu-Amurista muistuttavista rakennuksista. Se kätkee sisäänsä kahvilan, jossa lattiat ovat vähän vinossa, vitriinin herkut vanhaa aikaa mukaillen konstailemattomia ja kotiruokalounas niin perinteikäs, että cityihmistä voi ihan hirvittää.
DSC_0059DSC_0058DSC_0055DSC_0061DSC_0043DSC_0048DSC_0045DSC_0054Helmi tuoksuu vanhalta ajalta. Ei lainkaan ummehtuneelta vaan aidolta voilta, mikä nykyajan light-tuote- ja salaattibaarihurmoksessa yllättää kahvilaan astelijan. Ulospäin ei näytä siltä, että kahvilassa kävisi vilske, mutta tarkempi silmäily osoittaa, että liki jokainen pöytä on jo löytänyt herkuttelijansa. Onneksi kahvilan sokkeloinen sali tuntuu jatkuvan iäisyyksiin asti rakennuksen perälle asti, joten vapaa pöytä löytynee heti melkein aina. Vilkkaasta liikenteestä huolimatta kahvilassa on rauhallista ja tasainen puheensorina täyttää paikan.

Kahvilan tunnelma on ihanan rauhallinen, vaikka jonoa on lähes aina. Palvelu on kuitenkin nopeaa, joten mahdottomuuksiin jonotusajat eivät veny, vaikka välillä vitriinin tarjontaa kuolaavat pullaharrastajat asioinnin sujuvuutta hankaloittavatkin. Onneksi usein kohtelias ohittaminen onnistuu. Täytyy tietysti myös muistaa, että asiakaskunta on yllättävän iäkästä tiettyinä aikoina, joten kärsivällisyys on paikallaan. Mitä sitä paitsi tekee elämällä, jossa ei ole aikaa odottaa edes kahta minuuttia sitä, että edessä oleva saa pullansa valittua?

Helmi on rakennettu vanhaan työläiskortteliin, ja paikka on sisustettu perinteitä kunnioittaen. Lattiat narisevat ja ovat aavistuksen vinossa saleissa, ja jotkut pöydät ovat asiaan kuuluvasti vähän kallellaan. Se muistuttaa siitä, kuinka elintaso on lyhyessä ajassa parantunut, kun jutunjuurta riittää vinosta lattiastakin.

Rehti ja sopivasti yksinkertainen

Amurin Helmeä voisi luonnehtia perinnekahvilaksi. Se tarkoittaa sitä, että aivan ruokatrendien aallonharjalla kahvilan tarjonta ei ole. Esillä olevista tuotteista toki huomaa, että allergiamerkinnät ovat kohdillaan, ja niin maidottomia kuin gluteenittomia tuotteita on valikoimissa. Lounaslistalla mainitaan, että kaikki keitot ovat gluteenittomia ja laktoosittomia.

Kahvilan vitriinitarjonta koostuu pullista, pannukakusta, sulhaspiirakoista, pasteijoista ja leivistä. Leipiä, esimerkiksi kaurasämpylöitä, perunarieskaa ja ruisleipää, voi ostaa mukaan myös suoraan tiskiltä. Lisäksi Helmessä katetaan joka päivä aamiainen (7,5–9 €) ja arkipäivinä saatavilla on keittolounas (7 €).

Aamupalalla tarjolla on kaura- tai riisipuuroa, sämpylöitä, sulhaspiirakoita, pullaa, kananmunia, suolakurkkua, tomaattia, juustoa, leikkeleitä, mehua, vettä, kahvia ja teetä. Kasvissyöjälle ja vegaanille tarjonta on siis rajallista, mutta kaikkia ravintoloita ei ole tehty erikoisruokavalioille. Olen käynyt muutaman kerran Helmessä aamupalalla, mutta nykyään syydän rahani mukaan otettaviin leipiin, sillä on tarpeetonta maksaa puurosta ja sämpylästä liki kymmentä euroa. Sekasyöjälle aamiainen on runsas ja monipuolinen, ja ainoastaan suolakurkut taitavat jakaa mielipiteitä.

Rahalla ei saa estetiikkaa

Lounaslista noudattaa kuuliaisesti perinteitä, ja vakiolistaan kuuluvat asianmukaisina päivinä pinaatti- ja hernekeitto sekä liha- ja kalakeittoja. Keskiviikko on kasvisruokapäivä, ja siksi onkin huvittavaa nähdä, kuinka yllättävän tyhjäksi lounasaika jää ainakin satunnaiskävijän silmin. Onhan se tietysti ymmärrettävää, että jos lihakeittoa saa ämpärillisen seitsemällä eurolla, samalla hinnalla ei halua koko aamun töissä raatanut mies syödä kasvisvelliä, vaikka tässä vaiheessa voisinkin huomauttaa, että yhtä lailla kasvisruoalla saa vatsan täyteen.

Helmikuisena keskiviikkona keittolounaalla tarjotaan parsakeittoa, joka ei totisesti viettele esteettisyydellään. Keitto ei myöskään ole vegaaninen, mikä harmittaa, sillä kasvisperäisiä korvikkeita maidolle on tarjolla runsaasti ja melko edullisesti. Parsakeitossa on valkoista lientä ja pätkittyjä parsoja, jotka ovat pehmenneet sopivasti. Keitossa maistuu sipuli ja vanhanaikainen, ehta rasva. Ihan kelpo keitto seitsemällä eurolla – varsinkin, kun kylkeen tulee kauraleipää, halutessaan sulhaspiirakoita ja päätteeksi vielä kahvia tai teetä.

Työläiskorttelin uudet kinkerit

Amurin Helmi onnistuu tavoittamaan vanhan Tampereen tunnelman hyvin ja sopivan arkisesti. Rehellinen, tuore ja hyvällä tavalla yksinkertainen tarjonta johdattelee työläiskorttelien vilinään. Tosin niissä kortteleissa pidot eivät totisesti olleet yhtä runsaat ja ravitsevat kuin Helmen tarjonta nyt on. Siinäpä vasta olisikin konsepti kahvilalle, jos se alkaisi tarjonta niukkuutta ja nälän näkemistä.

Helmen ikkunoista näkyy Satakunnankadulle, jota reunustavat parkkiin laitetut kaupunkimaasturit, perhekaarat ja urheiluautot. Lähi-K-Marketin kirjavat liput vilkuttavat kadun toiselta puolelta muistuttaakseen, että puu-Amurin aika on todellakin ohi. Uusien ruokavillitysten ei silti tarvitse rantautua Helmeen, mistä pitää huolen perinnestatus. Jokaisen paikan ei tarvitse palvella ihan jokaista ihmistä tai olla täynnä erikoisuuksia. Joskus yksinkertainen ruoka voi maistua maailman parhaimmalta.

Onko nykyajan kiire mennyt jo liian pitkälle, jos vanhan ajan ja pysähtyneisyyden tunteen tavoittaa ihan vain vadillisella lihakeittoa ja rasvaa tirisevällä voipullalla?

Amurin Helmi on avoinna viikon jokaisena päivänä. Kahvila ja museokortteli sijaitsevat osoitteessa Satakunnankatu 49.

Oletko käynyt Amurin Helmessä tai työläismuseokorttelissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa