Kalenteriremontti tyhjään elämään: Aikaa liikunnalle

Mistä sitä saa? Kaamosvankila on näköjään vienyt liikunta-ajankin mukanaan. Kehon liikuntatarve on kuitenkin ennallaan, mutta toteutustavat ovat täysin hukassa.
DSC_0037Aika räikeästi todettu, että elämäni olisi tyhjää. Ei suinkaan. Elämäni on kuitenkin aikataulullisesti tyhjempää kuin vuosiin, vaikka kolmasosa päivästä kuluu jossakin muualla kuin kotona. Viimeksi minulla oli näin paljon vapaa-aikaa kesällä 2012. Sitä ennen kunnon löysäilyä oli kesällä 2011, sillä olin ahkeroinut kesätyöt jo keväällä lukion lukulomalla, ja odotin syksyn töiden alkua. Saivat muuten ylioppilasrahat tuolloin kyytiä. Ne olisi voinut käyttää järkevämminkin.

Kun gradu on viimeistä silausta myöten valmis, ja muut käynnissä olleet projektit ovat päättyneet, ei minulla pitäisi kaiken järjen mukaan olla muuta kuin aikaa päivätyön jälkeen. Mutta silti tuntuu, ettei sitä ole! Saavun kotiin, syön, lepäilen ja selaan puhelinta, katson Salatut elämät, teen ruokaostokset lähikaupassa ja samalla lyhyen – siis todella lyhyen – kävelylenkin, kirjoitan, oleilen, siivoan ehkä keittiötä tai kylpyhuonetta, käyn suihkussa ja sen jälkeen kirjoitan vielä päämäärättömästi ja katson ohjelmia. Valot sammuvat puolenyön tienoilla. Ja tähän mihinkään väliin ei muka jää aikaa liikunnalle. Jostain kumman syystä kesällä oli kuitenkin aikaa jokapäiväiselle parin tunnin pyöräretkelle.

Ilmeisesti ihmisen ruho tarvitsee kuitenkin liikuntaa ihan jo terveyden ylläpitämiseksi. Kroppa vanhenee yllättävän nopeasti, vaikka ikävuosimittari ei vielä kävisikään ylikierroksilla. Sitten se vasta vanheneekin, jos sitä ei helli joskus myös liikunnalla. Kaikki on hyvin, kun nauttii sopivassa suhteessa hemmottelua. Ei lenkki viini-illoille, draamasarjoille, keskustelutuokioille ja kirjoittamiselle vertoja vedä, mutta se olisi tervetullut lisä arkeen, joka on muka kiireistä, mutta näyttää silti aika tyhjältä.

Siksi käännynkin teidän puoleen. Mitä reipasta ja rentoa kotitreeniä suosittelet? Vai onko mielessäsi jokin hyvä lenkkiohjelma tai joogaharjoitussarja? Sellainen hyvin arkeen mahtuva. Kävelen tai pyöräilen jo kaikki pakolliset arkimatkat.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mitään tekemättömyyden ihme

Muistan tämän viikonlopun pitkään siitä, etten oikeastaan tehnyt yhtään mitään. Ja ennen kaikkea siitä, kuinka hyvältä se tuntui.
DSC_0020.JPG”Meidät on luotu liikkumaan” on ehkä huonoin perustelu sille, miksi aina pitäisi tehdä jotakin tähdellistä. Siksi, että meidät on luotu liikkumaan, täytyy myös levätä. Siksi on pitkän uurastamisen seurauksena saatu viikkoon kaksi vapaapäivää. Ne kannattaa käyttää hyvin, eli jollakin muulla tavalla kuin sään ja omantunnon korrelointia tarkkailemalla tai pakkotouhuilulla. Jos paistaa aurinko, voi tehdä ihan samoja asioita kuin sateella: vain olla. (En edes viitsi vetää tähän some-hehkutusta omasta aktiivisuudesta enkä sitä, että joskus julkaisen itsekin kuvan kokkauksesta, joka on tehty viikko sitten tai räpsäyksen lenkiltä, jolla olin liian kauan sitten. Totuus: luen dekkareita ja murustan pizzaa rucolan lehdet varisten sängyssä. Täysin surutta.)

On järjetöntä, että joutuu edes miettimään ja järjestelmällisesti luomaan itselleen viikonlopun tai edes päivän, kun ei tee mitään. Yleensä tätä vastaan ovat kaikki mahdolliset voimat. Tämän viikonlopun olen pyhittänyt vain itselleni ja lapsen tasolle taantuneelle akuuttiin ylähengitystieinfektioon sairastuneelle potilaalle, ja juuri nyt sain enemmän kutsuja illanviettoihin kuin kuluneina kuukausina yhteensä. Sanoin ei, ja vetäydyin massiivisen kauppareissun jälkeen kotiin. Napostelin avokadon, katsoin televisiota, tuuletin, kastelin kukat ja viimeisillä voimillani asettelin taulujen taakse lisää sinitarraa. Kai sitäkin voi pitää kieroutuneena, että minulle tämä on ei minkään tekemistä. Onhan siinä puuhaa vaikka millä mitalla! Kalpenee ehkä kuitenkin suurperheen äidin taakalle.

Pitkälle edetessään lekottelu muuttuu haasteelliseksi. Usein käy nimittäin niin, ettei uni tulekaan. Toisinaan sitä vastaan taistelee tarkoituksella, sillä yksi viikonlopun parhaita hetkiä on se, kun silmä lupsuu, mutta on ihan pakko lukea vielä pari sivua, katsoa sarjaa vielä ihan vähän ja lukea vielä muutama uutinen. Koska pian saa nukkua ja herätä silloin, kun tahtoo. Tosin pienet ovat nykyihmisen ilot, jos tuntee elävänsä silloin, kun saa päättää omista nukkumisajoistaan.

Joku saattaa ajatella, mitä järkeä siinäkään on, että katsoo kokkivideoita ja rikosdraamoja kaksi kokonaista päivää ja vähän päälle. Sen sijaan, että nipottaisi jouten olosta, kannattaisi keskittyä tekemään omasta elämästä mielekästä köllöttelemällä tai liikkumalla, jos se tekee onnelliseksi. Uskon siihen, ettei kukaan makaa sohvalla vasten tahtoaan. Siinä loikoilulle on jokin painava peruste, ja juuri siksi se on parasta mahdollista toimintaa silloin, kun sitä oikeasti tarvitsee.

Osaatko olla jouten – jos sitä edes osaamisen piiriin luokiteltavaksi taidoksi voi laskea?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ilmajoogassa: Akrobaatti ja silkkitoukka

Sisälläni asuva melko skeptinen guru kuiski ennen tuntia, mahtaakohan koko hommasta tulla yhtään mitään, taipuuko siinä mihinkään, kestääkö katosta roikkuva naru ja onko se edes hauskaa. Mitä kaikkea sisäinen keski-ikäinen kiusanhenki nyt yleensäkään keksii sanoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVietimme serkkuni polttareita viime lauantaina. Päivä alkoi maailmalla aerial yogana tunnetulla ilmajoogalla Lentävässä matossa. Yksityistunnin meille ohjasi Mirka, jonka tapaan johtaa tuntia miellyin kovasti. Ei pakottamista, piiskaamista tai piinaavaa kyttäystä, joka yleensä saa ahdistumaan ryhmäliikuntatunneilla. Ohjaaja painotti omaan tahtiin tekemistä ja antoi siihen myös rauhan. Serkkuni sai vielä tunnin päätteeksi ohjauksen pariin erikoisliikkeeseen, sillä rauhallinen aloituspaketti ei välttämättä tyydyttänyt tankotanssihirmun kieppumishalua.

Lajin sukulaissuhde joogaan saattaa luoda vääriä mielikuvia aloittajalle. Toisaalta jooga tuo mieleen intialaisen muminan tai hikisen vääntelehtimisen, ja yhtäältä ilmajooga mutu-tuntumalla vaikuttaa mahdottomalta heilumiselta katon rajassa. Minullekin tuli yllätyksenä, ettei ilmajooga olekaan tauotonta akrobatiaa. Miksi olisi, onhan nimessä myös jooga-sana. Tunti sisälsi monipuolista joogatyylistä venyttelyä, muutamia taiteiluita silkin sisällä ja sen kanssa pää alaspäin sekä loppurentoutuksen. Jopa kaltaiseni riippumattovihaaja ihastui painottomaan koteloitumiseen. Olo oli kuin herneellä palon sisällä. Oikeasti arjessa ei ole montaakaan hetkeä, kun voi vain maata toukkana kankaan sisässä miettimättä mitään.

Ilmajooga ei tuntunut tunnilla tai sen jälkeen lainkaan raskaalta, joten aamulla yllätys oli suuri, kun jokainen raaja huusi saaneensa treeniä. Hyvä niin. Mitä enemmän lajia harrastaa, sitä paremmin oppinee tuntemaan kehoaan ja tekemään liikkeet itselle sopivalla voimakkuudella. Silkin tuoma apu pitää huolen siitä, että ilmajooga sopii myös niille, joiden liikuntatausta ei kata vuosien voimistelua tai joogagurun ohjausta.

Suosittelen vilpittömästi ilmajoogaa kaikille ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan määreeseen katsomatta. Seuraavaksi värvään kaikki innokkaat ystäväni tunneille. Ja testaan muuten Lentävän lautasen ruoan.

Lentävä matto & Lentävä lautanen sijaitsevat Pellavatehtaankatu 8:ssa. Tunnit kannattaa varata etukäteen, jotta mukaan varmasti pääsee.

Oletko jo käynyt ilmajoogassa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa