Se, joka olen tänään

Miehen oikea käsi, jumalatar vai outolintu? Miehen kanssa matkustaessa länsimaalaiset käsitykset sukupuolten välisestä tasa-arvosta on pakko unohtaa hetkeksi, vaikka se käsittämättömältä kuulostaakin.
DSC_0743Seisoimme rähjäisen kiinalaisen nuudeliravintolan salissa, jonka laidalla nuoret tytöt kikattivat katsoen miestäni. Kun kiherryksestä ei tullut loppua, takahuoneesta porhalsi paikalle herra, joka tiedusteli, mitä meille saisi olla. Tai siis, mitä mieheni haluaisi meille tilata, sillä häneltä asiaa kysyttiin. Hänhän sen päättää, ja varmasti maksaa, ajatteli koko keittokojun kööri.

Minua kiehutti ja huvitti. Hauskaa, mutta samaan aikaan ei todellakaan yhtään ratkiriemukasta. Vaikka Kaakkois-Aasia ei turistin silmin näytä kovin epätasa-arvoiselta ainakin matkailijoille sallitun vapaan käytöksen vuoksi, vanhat kulttuuriin liittyvät lainalaisuudet ovat edelleen olemassa varsinkin korpiseuduilla. Ne näkyvät arjen pienissä kohtaamisissa, joissa miestä puhutellaan ensin olettaen hänen tekevän päätökset ja joissa naista kunnioitetaan kenties siksi, että jollakin tavalla hänet nähdään miehen omaisuutena, tai ainakin alempana yksikkönä.

Länsimaisessa tasa-arvokehdossa – jossa on vielä valtavasti työnsarkaa – elävänä neitinä tuntuu aika pahalta, että joku toinen arvottaa paikkani selvästi: osoittaa rajani ilman, että pystyn kertomaan havaitsemastani epäkohdasta. Ongelman ydin ei ole se, että joutuu kohdelluksi miestään alempiarvoisena henkilönä, vaan ylipäätään se, että ihmisten välille asetetaan hierarkia. Hierarkisointia tapahtuu aivan kaikkialla – myös unelmayhteiskunnassamme, mutta ainakaan omassa arjessani ihmiset eivät järjesty sukupuolen tai muiden intersektionaaliseen syrjintään johtavien ominaisuuksien mukaan.

Vahingossa tapahtuvalla alistamisella on myös vastakohtansa. Varaukseton ihailu, joka yleensä liittyy vaaleuden ihannointiin ja erilaisuuden kokemiseen. En tiedä, pitäisikö ihmettely ottaa kunnioituksena, jos se saa ahdistumaan. Syrjäisissä kolkissa matkustaessa oljenvaalea hattaratukka herättä hämmästystä. Ymmärrettävästi tietenkin, mutta on vain käsittämättömän kiusallista, millaiseen patsasasemaan joutuu. Ehkä tilanne tuntuu sietämättömältä siksi, ettei itse koskaan aseta niin sanotusti erilaista tai erinäköistä ihmistä samaan asemaan.

Pitäisikö nuudelikojulla sitten saada se kuuluisa kohtaus? Kohtaus tosin on käsittämätön termi, jota käytetään yleensä ilmaisemaan jonkin ihmisen turhaa narinaa asiasta, jota vastapuoli ei koe yhtä tärkeäksi. Otetaanpa siis uudelleen. Pitäisikö nuudelikojulla sitten kertoa kokemastaan vääryydestä? Ei yhteistä kieltä, kova nälkä ja mahdoton savotta edessä. Jollakin tavalla näen sen myös paikallisten ihmisten ja paikallisen kulttuurin kunnioittamisena, että osoittaa tyytyväisyytensä ruokaan eikä valita pienistä. Ei maailman tasa-arvotilanne tai naisten asema ole kiinni yhdestä tai muutamasta pieleen menneestä tapaamisesta. Tosin kun niitä on tarpeeksi monta, alkaa sillä olla jo merkitystä.

On hirveän helppo köllötellä vuorenrinteessä sviitissä, ja pahottaa mielensä ravintolassa käydessään, kun on saapunut ottamaan irti vain parhaimman vieraasta kulttuurista. Alhaalla kadulla ihmiset myyvät mitä tahansa ansaitakseen elantonsa: hedelmiä, punottuja kukkaroita tai itseään. Asiat ovat meillä aika hyvin, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että kehityksen pitäisi pysähtyä. Ennemminkin pitäisi miettiä, miten tasa-arvoa voisi kehittää koko maailmassa. Haiskahtaa tosin hieman kulttuuri-imperialistiselta käydä sanelemassa vuoristokylässä, miten asioiden pitäisi olla.

Jos aloittaisi vaikka siitä, että ostaisi rumanvärisen lompakon katumyyjältä, joka on roikkunut kintereillä jo tovin. Se auttaisi häntä talouden itsenäisessä pyörittämisessä ilman kyseenalaisia keinoja. Se tekisi hänestä yhteiskunnan tasa-arvoisen jäsenen jonakin päivänä. Sen, joka minä olen jo tänään.

Millaisia kohtaamisia tai arvojärjestyksiä olet havainnut ulkomailla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yhdeksän joulun ihmettä

Todellisuudessa ihmeet ovat jättäneet taakseen monet kodit. Miksi juhlapyhät ovat niin vaikeita?
DSC_0057.JPGYhdessäolon taikaa. Niinpä niin. Tarvitaanko siihen aina jokin juhlapyhä? Jos nyt ei vuoden jokaisena päivänä, niin melkein jokaisena pitäisi pysähtyä ja viettää aikaa lähimmäisten kanssa. Surullista on, että vain vuoden viimeisenä kuukautena antaudutaan yhteisöllisyydelle ja ihmetellään porukalla tonttuja, joita ei ole olemassakaan.

Joululahjakulttuuri ja ruuhkat kaupoissa. Yhdessäolon kauniista ajatuksestahan kaikki lähtee, mutta touhu muuttuu nopeasti hermojen kiristymiseksi. Koskettavat teemat unohtuvat kassajonossa ja kaupan hyllyjen välissä. On hyvä vakuutella, että tekee vain järkeviä lahjahankintoja ja arvostaa itse tehtyä, mutta silti lahjoja ostetaan päättömästi pankkitilin saldo ja hermot apua huutaen.

Hyi, mitä ruokaa! Perinteet ja uudet kokeilut roskiin. Laatikkoruoat ovat pahoja, ja mitään seitankinkkua ei todellakaan voi laittaa joulupöytään. Mieluummin pikalihotettu pikkupossu, joka on elänyt elämänsä ulosteessaan piehtaroiden. Siinä vasta juhla-ateria! Sivuruokalajeiksi tehtaassa pakattuja lootia, jotka ovat periytyneet pöytään pula-ajalta. Ja silti mitään uutta ei voi kokeilla.

Tontturenkutukset särkevät päätä. Jos ei vielä tarpeeksi kyrsinyt, kannattaa kaivaa raivostuttavin joulu-cd-levy 1990-luvulta. Vähän sama kuin kuuntelisi sastamalalaista karaokekisaa. Uusia lauluja ei ainakaan voi kuunnella. Eikä mieluiten mitään riemukasta. Parempi turvautua syviin vesiin vievään Loiri-tulkintaan siitä varpusesta, jolla oli hieman ankea aattoaamu.

Lumeton joulu pilaa juhlafiiliksen ja masentaa. Kaikki on muuten kunnossa, mutta viimeinen silaus puuttuu. Ikkunasta kurkistaa musta katu ja karahkalta näyttävä pihapuu, jota on yritetty elvyttää jouluvaloilla. Nekin todennäköisesti joutuvat oikosulkuun ja sytyttävät puun palamaan. Ainakin osan oksista. Miten joulun tärkein teema voi olla perhe, jos koko juhla on pilalla lumettoman maan vuoksi?

Hiljaisuus syö riemun. Koska musta maa ei ole tarpeeksi harmaa, on hyvä jo ihan omallakin toiminnalla pitää huoli siitä, ettei kaduille ainakaan pääse elämää. Jouluna voi ihan hyvillä mielin kääriytyä peittoon villasukat jalassa, mutta ei sentään erakoitua tarvitse. Hiljaisuus on kaunista, mutta kuollut ilmapiiri karsea ja kaukana yhteisöllisyydestä.

Yhdessäolon juhla on monelle yksinäisyyttä. Ja ahdistusta. Kaikeksi onneksi sentään kuppilat ovat auki, ja nykyään jokunen kauppakin saattaa olla. Heikompia ajatuksen tasolla muistaminen ei kuusen alla auta, mutta vaatii paljon ryhtyä toimiin.

Viranomaistehtävätilastot näyttävät surullisilta vuoden hartaimman juhlan jälkeen. Joku syyhän sille täytyy olla, että rötöstelyitä, itsemurhia ja surmia tapahtuu niin paljon juhlapyhinä. Kai olemme siihen kaikki tavallaan syyllisiä.

Miksi joulun pitäisi olla täydellinen – mitä ikinä se tarkoittaakaan? Koko juhla olisi kevyempi, jos uskaltaisi vain olla. Ja unohtaisi sen, että on joulu. Sanan voisi korvata ihan vain läheisten kanssa vietetyllä ajalla. Säästyisi ehkä ihmishenkiä tai ainakin hermoja.

Julkaisen jokaisena adventtina jouluun liittyvän pohdinnan. Kaikki tekstit voi lukea Joulukalenteri-tunnisteesta.

Mikä joulussa on pielessä? Voihan tätä käsitellä myös positiivisesti: kerro, mikä joulussa on oikeasti parasta.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Parasta palvelua Tampereella

Eikö joulukuu olekin kiittämisen aikaa? Tässä julkinen kiitokseni muutamalle yritykselle, jonka palvelua ihailen niin, että toivoisin monen muun ottavan mallia näistä liikkeistä.
DSC_0131K-Supermarket Kuninkaankulma
Huvittavaa, kuinka kansan voi jakaa kahtia se, minkä yhtymän kaupassa pitäisi käydä. Ehkä nuorempi sukupolvi osaa jo ottaa vähän rennommin kaupassa käynnin suhteen. Valikoima, helppous ja palvelu ratkaisevat, ei logo ovessa. Minä luotan nykyään siihen, missä on paras kasvisvalikoima. Arvostan myös ekologista ja laajaa tarjontaa. Hyvä palvelu on ekstraa, koska harvoin on aikaa keskittyä siihen. Olen kuitenkin valmis maksamaan siitä enemmän kuin mihin keskimääräiset hinnat asettuvat, koska erot ovat kuitenkin loppujen lopuksi todella pieniä. Siksi suosikkikaupakseni onkin muodostunut Kuninkaankulma. Salaattibaari, palvelutiski, vegevalikoima, vihannekset, erikoisoluet, vegepakasteet ja päivittäistuotteiden saatavuus ovat hurmanneet minut. Ennen kaikkea Kuninkaankulman erottaa muista kuitenkin palvelu. Kauppiaslähtöisyys on K-ketjun etu, ja Kuninkaankulmassa näkyy se, että henkilökunta pitää työstään. Sitä on ilo katsella. Suuri marketti on onnistunut tavoittamaan osan siitä, mitä vanhat kivijalkakaupat tarjosivat puoli vuosisataa sitten.

Amurin Helmi
Vanhan ajan kahvila on hieno satsaus kaupungilta. Amurin Helmi toimii työläismuseokorttelin yhteydessä, ja luottaa yksinkertaisiin itse tehtyihin tuotteisiin. Muuta ei tarvita, jos konsepti on oikea. Syön harvoin leipää, mutta silloin, kun touhuun ryhdyn, haen Helmestä luomukauraleipää. Vastapaistettua ja kuohkeaa. Jos on iltapäivällä liikenteessä, tuotteet ovat jo huvenneet. Se täytyy vain hyväksyä, sillä itse asiassa kyseessä on hieno opetus yltäkylläiselle sukupolvelle. Entisaikaan leivät olivat vastapaistettuja, ja kun ne loppuivat, ne todella loppuivat. Nykyajan kiireinen elämä vain ei oikein tue vanhaa kulttuuria. Onneksi aina voi tehdä aikamatkan menneeseen Helmessä.

Stag’s Head
Olisinpa asunut Kalevassa silloin, kun Stag’s Headin kultakausi alkoi. Hyvässä baarissa yhdistyy kattava valikoima, kohtuullinen hintataso ja loistava palvelu. Tässäkin tapauksessa erityisesti palvelu ratkaisee. Vaatii sisua pitää suosittua juottolaa, ja vieläpä siten, että tekee sen tyylillä. Baarin viihtyvyyttä kuvaa se, ettei sieltä haluaisi lähteä. Sisustuksesta mainittakoon se, että yleisilme noudattaa kotoisalla tavalla pubihenkeä lautapeleineen ja biljardipöydän kera. Tiskille on helppo mennä, sillä asiakasta todella palvellaan. Tasavertaisesti, nopeasti ja suosituksia tarjoten.

Kenelle annat julkisen kiitoksen hyvästä palvelusta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tämä pitäisi tietää 100-vuotiaasta

Satavuotias on valtioiden historian mittakaavassa pojankoltiainen. Tänä vuonna 6. joulukuuta muistuttaa siitä, millaisen taipaleen olemme onnistuneet kulkemaan pärepirteistä teknologian ja sananvapauden huippumaaksi.
DSC_0050Minun Suomessani…

Kaduilla on niin turvallista kävellä, ettei vaara uhkaa mihinkään vuorokaudenaikaan. Järkeä täytyy silti käyttää täällä, mutta periaatteessa ja käytännössäkin on turvallista. Maailma on täynnä pahoja, arvaamattomia ihmisiä ja heidän tekojaan, mutta täällä kaiken lumen ja puhtaan luonnon keskellä ei tarvitse miettiä – toivottavasti – räjähteitä ja kuolemaa.

Lumi on tärkeä kansallinen symboli. Surullista, että talvet ovat yhä mustempia. Lapsuudessa se olisi ollut katastrofi. Minun elinaikanani ensimmäinen musta joulu saapui vuonna 2006. Kun ensilumi tänä vuonna lokakuun loppupuolella satoi maahan, siitä innostuivat eläkeläisetkin niin, etten edes muista, kuinka moni mamma alkoi työmatkallani jutella minulle.

On mahdollista suorittaa yliopistotutkinto alle 600 eurolla. Lukuvuosimaksu tosin nousee lähes joka vuosi, mutta laskeskelin, että sellaiset vajaat 600 euroa kului kaikkineen lukuvuosimaksuihini. Sen lisäksi ostin omasta tahdostani muutaman opuksen ja käytin YTHS:n palveluita, joista maksoin kaikkine hoitoineen vajaat 100 euroa. Lopulta sain JOKESin opiskelijastipendin 900 euroa pro graduani varten, joten oikeastaan koko tutkinto tuli ilmaiseksi. Stipendin kera tai ilman tämänhintainen opiskelu on lottovoitto. Pelkään pahasti, että jonakin päivänä tällainen auvo viedään vielä pois.

Blogia ja muidenkin medioiden sisältöä voi kirjoittaa vapaasti ilman, että joku estää pääsyn niihin tai alustoille, joilla niitä voi tuottaa. Jos kaipaa aitoa some-taukoa, kannattaa reissata Kiinaan, jossa sosiaalisen median hurvitteluihin ei niin vain, jos ollenkaan, klikata itseään. Monissa muissakin maissa saa toivoa parasta, ettei blogialusta tärkeänä päivänä ole blokattu.

Voi ihan hyvin tehdä itsenäisyyspäivänä vietnamilaisia kesärullia. Tässä maassa sitä paitsi tehdään niin ahkerasti töitä, ettei oikein muulloin kuin vapaapäivänä olisi edes aikaa pitkätöiseen rullailuun. Minun Suomeeni mahtuu monia ruokakulttuureita, ja siksi kesärullat keskellä talvea eivät ole yhtään sen epäsuomalaisempaa kuin karjalanpaistikaan. (No ehkä vähän, mutta ajatus on tärkein.)

Tietovisan voi satavuotiaasta kotimaastamme voi tehdä Ilta-Sanomien sivuilla. 100 kysymystä Suomesta -visa kertoo hyvin siitä, mikä katsotaan ainakin näennäisesti oleelliseksi tiedoksi. Oikeasti tärkeät teemat ovat jotakin ihan muuta.

Tänään juhlitaan, mutta huomenna on taas aika jatkaa kehittymistä. Kaikista hienoista saavutuksista huolimatta on vielä paljon tehtävää.

Kerro kommenteissa tuloksesi. Minä sain 91. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Arvokas joulu – kenelle?

Possuille lisää piehtarointitilaa vai pienelle lapselle joulun ainoa lahja käteen? Karkea rinnastus, mutta jos ei ole mahdollista auttaa kaikkia, kannattaa miettiä tarkkaan, mihin avunantonsa kohdistaa.
DSC_0061.JPG”Kun joulun aikaa juhlitaan, ja joululaulut lauletaan, niin muistakaa myös lasta, jota toiset muista ei”, todetaan klassikkojoululaulussa Tuleehan joulu sinunkin kotiin. Arvatenkin kappaleessa puhutaan siitä lapsesta, joka joulunäytelmissä köllöttelee seimessä. Havaintojeni perusteella joulun kristilliseen sanomaan liittyvät muistamiset ovat ihmisillä suhteellisen hyvin hallussa. Mutta joulu ei todellakaan silti saavu kaikkien kotiin, koska on niin paljon unohdettuja lapsia tai sellaisia, joille joulun kotiin tuominen ei jostakin syystä ole mahdollista.

Hyväntekeväisyyskampanjat näyttävät aktivoituvan joulun aikaan. Yleensä kampanjakohteena ovat joko lapset tai eläimet. Animalian Lahja eläimille -kampanjan verkkokaupasta voi ostaa esimerkiksi kivunhoitoa eläimelle. Kaunis ajatus, joka ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö voisi auttaa ihmisiäkin. Esimerkiksi nuorkauppakamarien järjestämä Joulupuu-keräys toimittaa lahjoja vähävaraisille lapsille. Jos päätyy auttamaan vain yhtä kohdetta, täytyy punnita tarkkaan, minkälaista sanomaa valinnallaan viestittää, ja kenet jalustalle nostaa, jos nyt ylipäätään asiaa voi näin juhlavasti käsitellä. Joulun ainoa lahja lapsoselle vai kivuton elämä lehmälle, näin kärjistäen.

Ihmisten ja kyltymättömän ahneuden syytähän se on, että on päädytty siihen pisteeseen, että eläinpoloiset elävät sietämättömissä oloissa. Yhtään kesäkissaa ei kulkisi yksin kaduilla, jos kaikki tekisivät vastuullisia valintoja. Eläinrääkkäys on sairasta, ja turkistarhaus kerrassaan turhaa. Tuotantotilojen olosuhteet pitäisi muuttaa pysyvästi, tai luopua koko tuotannosta ja siirtyä kasviravintoon. Mutta silti olen sitä mieltä, että joulun aikaan hyväntekeväisyys pitäisi kohdistaa minkkivauvojen sijaan ihmislapsiin. On tosin surullinen ajatus, että vain jouluna voisi tai jaksaisi auttaa ja antaa omistaan. Ideaalitilanteessa hyväntekeväisyyttä pitäisi tehdä joka päivä, sillä oikeasti se ei vaadi sesonkia tai edes veronpalautusrahoja.

Mielestäni paras tapa auttaa on osallistua Joulupuu-keräykseen, joka toimittaa muun muassa sosiaalihuollon avulla lahjat lapsille. Idea on ostaa kohdehenkilölle paketti, joka palautetaan keräyspisteelle. Helppo ja mutkaton tapa auttaa; kyyninen vaistoni uskoo siihen, että valitettavan usein rahakeräyksissä nimittäin riihikuiva päätyy johonkin muuhun kuin mihin oli tarkoitus. Joulupuu-kampanjassa hyväntekeväisyys tavoittaa kohteensa varmasti.

Joulupuu-keräyksestä voi lukea enemmän kampanjasivuilta, joissa on näkyvillä myös keräyspaikat. Tampereella keräys päättyy 10.12.2017. Marssin itse ensi viikolla pakettiostoksille, ja yritän muistaa, miltä tuntui olla 7- tai 14-vuotias. Yllättävän jännittävää itse asiassa.

Pieni paketti pelastaa lapsen joulun. Eläimille lahjan voi antaa siten, että muuttaa pysyvästi omia elintapojaan.

Julkaisen jokaisena adventtina jouluun liittyvän pohdinnan. Kaikki tekstit voi lukea Joulukalenteri-tunnisteesta.

Osallistutko hyväntekeväisyyteen? Miten ja miksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

6+1 epäolennaista faktaa – eväitä tietokilpailuun

Trivial Pursuit -maraton on vallannut taloutemme. Oikeiden vastausten suoralla tuntuu kuin olisi Haluatko miljonääriksi? -ohjelman huipulla. Sitten tulee NHL-kysymys, joka pudottaa maanpinnalle. Tasaväkinen kilpakumppani on paras peliseuralainen, jota on mukava kurittaa heikoimman osa-alueen kysymyksillä maaliviivalla.
DSC_0005.JPGLinssi on toiselta nimeltään kylvövirvilä. Olen jo tunnettu siitä, että minulla on kylvövirvilää lähes joka päivä eväänä. Siihen ei voi kyllästyä. Jatkossa piristän ruokailuani kutsumalla punaisia linssejä ja riisiä sisältävää ateriaani kylvövirvilää riisillä -annokseksi.

Ruusukaalia voi kutsua myös brysselinkaaliksi. Enpä ollut tajunnut, vaikka tiedän ruusukaalin englanninkielisen nimen, joka nimenomaan on suora käännös brysselinkaalista.

Erkki Junkkarinen nousi pinnalle vuonna 1950 Yksinäinen harmonikka -hitillään. Trivial Pursuit kuvaa osuvasti sitä, mitä pidetään olennaisena tietona. Kotoani löytyvä pelipainos on vuodelta 2005, joten ihan kasarikysymyksillä ei tarvitse visailla. Silti vielä vuonna 2005 on katsottu oleelliseksi tiedoksi Junkkarisen hittibiisi vuosikymmenten takaa. Voitteko uskoa? Junkkarisen musiikki vainoaa pelaajaa useassa kysymyksessä.

Maailman lyhin näytelmä kestää 30 sekuntia. Se on Samuel Beckettin Breath vuodelta 1969. Olisikohan herra Beckettin silti pitänyt vähän lisämateriaalia laittaa teokseensa?

Riikinkukko on lähtöisin Intiasta. Se on myös maan kansallislintu. Sinänsä siis typerää, ettei tullut edes mieleen lajin olevan sieltä kotoisin. Kuvia katsoessa vakuutun siitä, että intianriikinkukkonakin tunnettu tepastelija on kenties maailman kaunein lintu.

Enologi tutkii viinejä. Jos nyt ei kovin syvälle yhteiskunnan epäkohtiin lähdetä, niin tyydyn vain toteamaan, että on vähän kieroutunutta, että viinienkin tutkimiselle on oma oppinsa. Pidän itsekin viineistä ja jollakin älyttömällä tavalla haluan ottaa niistä selvää, mutta sille varattu oppi tuntuu siltä, että huomio kohdistetaan johonkin täysin epäolennaiseen.

+ Hygge-termi tulee tanska kielestä ja tanskalaisesta kulttuurista. Yhtäkkiä kaikki on myös itäisessä Pohjolassa kovin hyggeä. Inasen ärsyttävä ilmiö, mutta miksipä elämästä ei voisi tehdä vähän mielekkäämpää ja kotoisampaa kuin mihin on totuttu raatajien ja sisunauttien maassa. Perisuomalaisella tavalla täytyy kuitenkin olla vähän näreissään hyggeilystä. Elämästä voi tehdä hyvää ilman, että siihen tarvitaan jokin käsite. Mene ja tee elämästä ihana hyggeilemättä.

Näitäkin tietoja ilman varmasti pärjäisi. Paitsi ei Trivial Pursuitissa. Seuraavaa erää odotellessa! Lopuksi täytyy myöntää, että Trivial Pursuit -illat villasukissa ovat aika hyggeä.

Mitä epäolennaista olet oppinut viime aikoina? Innostutko tietovisapeleistä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Miksi kiitosta seuraa aleähky?

Kiitollisuus ja kulutus menevät iloisesti sekaisin joka vuosi marraskuun lopussa. Jostakin syystä Eurooppa muistaa juhlia vain jälkimmäistä.
black-friday-2925476_960_720Kuva: Pixabay

Jälleen saatu uusi hössötyspäivä tuhansien järvien maahan! Jo on aikoihin eletty, kun rapakontakaiset kiitospäivävillitykset rantautuvat tännekin, tuumivat harmaahapset. Ei riitä ystävänpäivä ja halloween; kohta on kiitospäiväkin täällä. Thanksgiving Dayna Pohjois-Amerikassa tunnettua juhlaa ennen Eurooppaan on kirinyt mega-aleostospäivä Black Friday, jota vietetään aina juhlan jälkeisenä perjantaina.

Kulutushysteriapäivä Black Friday alkoi näkyä kunnolla Suomen markkinoilla viime vuonna. Tänä vuonna vietetään jo Black Weekiä, jonka vuoksi sähköpostin tarjouslootakin on koko viikon pullistellut oikeasti hyviä etuja. Perjantaina lienee turha oikaista läheisen ostoskeskuksen läpi, sillä sen verran lumoavia tuotteiden punaoranssit alelaput ovat, että ostoskeskus alkaa muistuttaa jo ennen puoltapäivää pyhiinvaelluskohdetta. Siihenhän Black Friday pyrkii. Itse asiassa pyhiinvaelluskohde on erinomainen vertaus, koska länsimaisessa yhteiskunnassa kulutusmekat näyttävät olevan pyhiä. Kulutusjuhlan näyttämöllä puhuu raha, ja sillä kuuleman mukaan saa myös valtaa. Minkähänlaisia valttikortteja mahtaa tarjouspäiviltä löytyä, jos siellä pörräävät alehurmokseen antautuneet tarjoushaukat?

Yhdysvalloissa kiitospäivän perinteet ulottuvat satojen vuosien taakse, ja kansallinen vapaapäiväkin se on ollut jo 1940-luvun alusta. Kiitospäivän jälkeistä ostospäivää Black Fridaytä pidetään joulusesongin avauspäivänä. Nimensä se on tosin saanut 1950-luvulla siitä, että kiitospäivää seurannut perjantai työllisti poliisia niin, että sitä alettiin kutsua mustaksi. Ja tällä vuosi tuhannella hurvitellaan kaupoissa! Mustaa Black Friday on siis lähinnä lompakolle.

Perjantain voi viettää kuitenkin vaihtoehtoisissa merkeissä. Vastaiskuna mustan perjantain kulutussekoilulle voi päättää viettävänsä Älä osta mitään -päivää, joka kiteyttää hyvin yhteiskunnan tilan. Pitää oikein päättää päivä, jolloin kaikin voimin yrittää olla ostamatta mitään! Järkevän kuluttamisen pitäisi olla osa jokaista päivää. Piheily tai leveily on oma valinta, mutta kukkaroa kunnioittaen voi tehdä järkeviä valintoja, jotka ovat ekologisia, eettisiä ja taloudellisia. Niin ja tietysti hyvää oloa tuottavia.

Melko huvittavaa on se, että Black Fridayn mukana vuotuisiin perinteisiin ei ole kuitenkaan onnistunut sujahtamaan alkuperäisjuhla kiitospäivä, jonka idea yksinkertaisimmallaan on kaunis: kiitetään siitä, mitä on. Toki päivä linkittyy selvästi Pohjois-Amerikan historiaan ja kulttuuriin, minkä vuoksi sitä ei ole vielä kehdattu – tai annettu – omia muualle. Ostospäivien tai antikulutustempausten sijaan pitäisi nimenomaan viettää kiittämisen juhlaa. Ei pelkästään yhtenä marraskuisena torstaina; jos nyt ei aivan joka päivä, niin useita kertoja vuodessa ilman, että sitä seuraa kulutushysteria, ostosähky ja shoppailumorkkis.

On niin paljon aihetta olla kiitollinen.

Tuleeko vielä aika, jolloin kulutushysteriaviikot eivät villitse kansaa? Mikä niissä viehättää? Voisiko kiitospäivää viettää muualla kuin Pohjois-Amerikassa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa