Avainsana: Kulttuurikritiikki

Ihmiskunta on etsinyt rakkautta koko olemassaolonsa ajan. Ensin se tapahtui luonnossa, sitten maalla ja kaupungeissa ja lopulta netissä, televisiossa ja puhelinsovelluksissa. Alkava syksy tuo televisioon jälleen kaksi uutta kautta tutuista tosi-tv-rakkausohjelmista, jossa jo kauan sitten alkanut etsintä jatkuu.
Kuva: Maajussille morsian / MTV3

Viime viikon maanantaina Vappu Pimiä toimitti eri puolilla Suomea asuville maajusseille morsianehdokkaiden rustaamat kirjeet Maajussille morsian -ohjelmassa. Vaihtuva maajussijoukko otti kirjeet vastaan jo yhdennentoista kerran, mikä tarkoittaa sitä, että katsojat ovat seuranneet maalaisrakkauden kipinöitä jo yli 10 vuoden ajan. Paperille vuodatettuja esittelyitä ja alkuihastumisia pidemmälle katsojat pääsevät tänään, kun sokkoavioliiton ihmeisiin perustuva Ensitreffit alttarilla alkaa viidennen kauden jaksoin. Sarjan kolme paria ovat avioituneet jo keväällä, ja koko syksy seurataan tuntemattomien ihmisten avioliiton ensi askeleita.

Parisuhteeseen perustuvat televisiosarjat ovat vähän niin kuin deittisovellukset tai -palstat: arkipäiväisiä eikä yhtään niin noloja kuin aikoinaan. Itse asiassa television rakkausohjelmiin on osallistunut jo niin hirvittävä määrä porukkaa 2000-luvulla, että lähes jokainen tuntee jonkun osallistuneen, ainakin teoriassa. Aina, kun televisioon on saapunut uusi rakastumiseen tähtäävä formaatti, on sitä kuitenkin ympäröinyt jonkinasteinen kummastelu tai jopa kohu. Maajussille morsian formaattina ei muistini mukaan aiheuttanut suurta paheksuntaa alkaessaan vuonna 2006, mutta se tarjosi katsojille ensimmäisen kerran lähemmän kosketuksen treffisarjan rakkauden etsijöihin, sillä aiemmin oli katseltu esimerkiksi Videotreffejä ja Napakymppiä, joissa aikaa oli muutama minuutti ja onnistumisprosentti sangen huono.

Hyvää tuulta hyvällä maulla

Ensitreffit alttarilla alkoi vuonna 2015 ja joutui myrskynsilmään jo ensimmäisistä uutisista lähtien. Uskottiin, että sarja romuttaa avioliittoinstituution ja aiheuttaa kirkosta eroamisboomin. No, sen aiheutti jo aiemmin jokin ihan muu: yksi tekijä politiikasta. Kaikki on tänä päivänä itse asiassa aika hyvin. Avioliittoja solmitaan edelleen ja samoin tapahtuu myös eroja entiseen tahtiin. Mikä parasta, katsojat ovat tottuneet ja ottaneet Ensitreffit alttarilla omakseen sarjan saaman suosion perusteella.

Maajussille morsian ja Ensitreffit alttarilla ovat hyvällä maulla tehtyjä hyväntuulisia ohjelmia, joissa molemmissa on mielestäni kyse vilpittömästä ajatuksesta löytää rakkautta janoavalle, asiaan sitoutuneelle osallistujalle kumppani. Kauniista tarkoitusperistä huolimatta en ihan ymmärrä, miksi rakkaussarjoja esitetään televisiossa ihan valtavan paljon, jos siis suljetaan pois se, että niin sanottujen tavisten luotsaaman ohjelman tekeminen on varmasti edullisempaa kuin julkkis- ja ammattilaisesiintyjiin perustuva show. Kyse taitaa edelleen olla ainutlaatuisen kokemuksen mahdollistamisesta tavalliselle tallaajalle ja ilmaisesta – tai siis mainosrahoitteisesta – toivonsiemenestä yksinäisyyden keskellä, vaikka treffimahdollisuuksia voi tilata kotona Tinderistä yhdellä klikkauksella ja pienellä vaivannäöllä.

Televisiossa esiintyminen ei ole enää extreme-kokemus vaan arkipäivää, minkä vuoksi ihmisten kunnioitus televisiorakkausformaatteja kohtaan voi olla vähentynyt, vaikka toisaalta eipähän tarvitse enää tunkea televisioon ihan vain viiden minuutin julkisuuden takia, kun sitä saa halutessaan helpommin, nopeammin ja laajemmin netissä.

Ei huono!

On myös mielenkiintoista pohtia, miten ihmiset vuodesta toiseen jaksavat seurata sarjoja, joissa pohjimmiltaan on kyse samasta eli rakkauden etsimisestä ja löytämisestä. Ensitreffit alttarilla -sarjassa on pitkälti kyse ihmiskokeesta. Siitä, kuinka pitkälle on valmis menemään rakkauden tähden ja kuinka sitoutunut päämääräänsä on. Samalla sarja tarkastelee sitä, voiko rakkautta löytää tieteellisesti ja asiantuntijakokeiden avulla. Jokaiselta neljältä edelliseltä kaudelta yksi pari on edelleen yhdessä, kahdella on lapsi ja lisäksi sarjasta syntyi kaksi jo päättynyttä suhdetta. Ei huono!

Maajusille morsiamessa viehätys perustuu maalaisromantiikkaan ja monipuolisiin tarinoihin, ja siksi sarjalle onkin elintärkeää saada räväkät osallistujat ja rempseät morsianehdokkaat. Maajussille morsian kaipaa sellaisia tyyppejä kuin Hunaja-Jussi (oik. Jussi Rossi), joka kyykytti morsianehdokkaitaan hunajatilallaan syksyn räntäsateessa. Sarja vaatii draamaa, salasuhteita, vähän ressukoita osallistujia ja heitä, jotka eivät pelkää sanoa pöhköjäkään asioita ääneen. Ihan aina ei ole onnistunut, vaan sarja on ollut jopa liian lähellä arkea.

Ihmetellessäni sarjojen menestystä muistan itse, miksi katson kyseisiä ohjelmia. Rakastan tarinoita. Rakastan tutkia ihmisten käyttäytymistä ja pohtia, mitä televisiossa näytettyjen leikkausvalintojen taakse jää. Aika paljon arkea ja niin rajuja juttuja, joita ei voi televisiossa esittää, sanoo leikkaajaystäväni, joka ei tosin näihin sarjoihin liity mitenkään. Minua kiehtoo myös ihmisten rohkeus laittaa itsensä alttiiksi arvostelulle ja uskallus heittäytyä rakkauteen. En koskaan itse osallistuisi mihinkään tosi-tv-ohjelmaan enkä varsinkaan mihinkään, mikä liittyy rakkauteen. Se on minulle jotakin niin yksityistä, ettei sen kuulu näkyä muiden näköradioissa. Joku voisi tietysti sanoa, että netissä julkisesti kirjoittaminen on pahempaa, mutta ainakin yksityisyyteni avaimet ovat edelleen käsissäni.

Stop tuhahtelulle

Rakkausohjelmien taivasteleminen on turhaa. Ihmiset tapaavat mitä ihmeellisimmissä paikoissa, solmivat pika-avioliittoja, tekevät huonoja valintoja ja toisinaan sokkonapakymppejä. On turha nurista ja väittää, ettei televisio-ohjelmista syntyisi oikeita pareja. Ei niitä muodostu muuallakaan sen kiivaampaa tahtia kuin ohjelmatehtaalla. Saattaa sitä paitsi olla suurempi todennäköisyys onnistua pitkien asiantuntijakeskusteluiden jälkeen kuin taksijonossa pizzalaatikko kädessä vähän ennen kuin lauantaiyö muuttuu synkäksi sunnuntaiaamuksi.

Minä en ainakaan aio tuomita mitään sellaista, mikä tähtää johonkin niin ihanaan kuin yhteiset kävelylenkit sumuisissa puistoissa, jaetut lounaat arkikiireessä ja syvät keskustelut sinä lauantaiyönä, jolloin muuten taittaisi nilkkansa matkalla kotiin.