Ruokakunnan levylautasella, osa 10

Heräsin tänä aamuna aavistuksen äkäisenä, sillä olohuoneestamme kuului omituisia ääniä. No, minähän en musiikista sinänsä mitään tiedä, mutta tällaista Hubbardiakin on olemassa.
freddiehubbard

Freddie Hubbard – Hub-Tones

Kuka? Freddie Hubbard (1938–2008)

Mikä? Hub-Tones (Blue Note 1962)

Miksi? Yksi monista lahjakkaan trumpetistin uran huippuhetkistä. Klassista 1960-luvun hard bop -jazzia, joka koetteli vienosti genren rajoja.

Mitä seuraavaksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Pohjoismaista katsottavaa pimenevään syksyyn

Kaikki tuntevat ruotsalaiset dekkarit, mutta osaavat myös muut Pohjoismaat tuottaa laatudraamaa ja -dekkareita. Kokosin listan mukaansatempaavia ja helposti lähestyttäviä sarjoja Tanskasta ja Norjasta.
Dicte2_04Kuva: Miso Film / Dicte-sarja

Ennen kuin ihastuin ruotsalaisiin dekkareihin, rakastuin päätä pahkaa tanskalaiseen Anna Pihl -sarjaan. Tanskan kieli ja kööpenhaminalainen ilmapiiri veivät minut mukanaan täysin. Siitä alkoi pitkä metsästystie tanskalaissarjojen kintereillä. Jouduin lopulta odottamaan vuosia, kunnes yhtäkkiä viime vuonna Yleisradio ja maksulliset suoratoistopalvelut alkoivat tarjota pohjoismaista draamaa suurkuluttajan makuun tarpeeksi.

Viehätyn pohjoismaisista sarjoista erityisesti kielen vuoksi. Sujuvan ruotsin kielen taitoni ansiosta norjan ymmärtäminen on helppoa ja tanskaa kuuntelen ja opin mieluusti lisää. Mikään ei siis voi mennä pieleen, kun yhdistetään intoni oppia pohjoismaisia kieliä mielisarjagenreihini: draamaan ja dekkareihin, parhaimmillaan niiden yhdistelmään.

Tanskalaiset ja norjalaiset sarjasuosikkini

Dicte (2012–2016)
Aarhusilainen rikostoimittaja sekoilee yksityiselämässään, mutta hoitaa työnsä mallikkaasti, sääntöjä tosin usein ohittaen. Yllättäen myös aika moneen poliisitutkintaan sotkeutuen. Saatavilla C Moressa.

Rita (2012–)
Tanskalaisesta opettajasta Ritasta puhutaan kapinallisena renttuopettajana, mutta sarjaa katsoessa paljastuu, ettei Rita ole vain röökinhuuruinen ja omalaatuinen kansankynttilä. Hänelläkin on historiansa. Saatavilla Netflixissä.

Anna Pihl (2006–2008)
Sarja seuraa kööpenhaminalaispoliisi Anna Pihlin elämää, ja ehkä vähän yllätten jaksojen pääpaino on poliisin työssä, vaikka myös Pihlin henkilökohtaista elämää sivutaan sarjassa. Sarjan iän vuoksi se ei todennäköisesti ole enää katsottavissa netissä.

Lulu & Leon (2009)
Kampaajana työskentelevä Lulu joutuu antamaan tukensa kovan luokan rikosten polulla talsivalle miehelleen. Ylellä nähtyä tanskalaissarjaa ei valitettavasti taida olla saatavilla kovin helposti internetistä.

Levottomat sydämet (2017–)
Tanskalaissarja Perfekte steder kertoo kahden nuoren aikuisen kohtaamisesta, jonka ei pitäisi edes olla mahdollista. Eikä varsinkaan aiheuttaa mitään mullistavaa, sillä sarjan päähenkilöillä on jo omat elämänsä. Pinnan alla kytee, ja siksi alkaa myös kipinöidä. Saatavilla Yle Areenassa.

Perilliset (2014–)
Englanniksi The Legacyna ja tanskaksi Arvingerne-nimellä tunnettu Perilliset-sarja kokoaa välirikkoon ajautuneet sisarukset yhteen heidän äitinsä kuoltuaan. Ja jätettyään heille mojovan perinnön ja taloriesan. Saatavilla Netflixissä.

Skam (2015–2017)
Oslolaisteineistä kertovaa nuortensarjaa voi hyvillä mielin suositella myös aikuisille. Laadukkaasti tehty suhdesoppa viihdyttää ikään katsomatta, ja antaa ihanan rehellisen, joskin tietysti hyvin dramatisoidun kuvan aikamme nuorista. Saatavilla Yle Areenassa.

Mustamaalattu (2015–2016)
Aikoinaan teinitytön tappamisesta henkisesti tuomittu Aksel palaa Aasian-vuosiensa jälkeen takaisin Norjaan tekemään tilit menneisyytensä kanssa. Norjaksi Frikjent-nimeä kantavan sarjan maisemat ovat mielettömät, mutta vielä vaikuttavampi on sen tarina tuomitsemisesta, kaksinaamaisuudesta ja siitä, miten syyttömänä tuomitseminen ihmiseen vaikuttaa. Saatavilla C Moressa.

Yksi yö (2018)
Norjassa En Natt -nimellä tunnettava 10-jaksoinen sarja kertoo nimensä mukaan yhdestä yöstä, yksistä pitkiksi venyvistä sokkotreffeistä, jotka osoittavat, kuinka yllättävän pieni kohtaaminen voi muuttua suureksi – eikä se aina tarkoita hullua rakkautta. Saatavilla Yle Areenassa.

Kuudes aisti (2015–)
Nimestään huolimatta norjalaissarjassa ei ole mitään yliluonnollista, sillä Kuudes aisti, alun perin Det tredje øyet, on ehta rikossarja, joka pureutuu päähenkilökomissarion 4-vuotiaana kadonneen tyttären tapauksen tutkintaan samalla, kun herra itse yrittää ratkoa muita murhamysteereitä. Sarja ei näytä olevan saatavilla suoratoistopalveluissa tällä hetkellä. Aiemmin se on nähty Nelosella ja Ruudussa.

Näillä sarjaeväillä on muuten hyvä juhlistaa myös huomenna 6. marraskuuta vietettävää ruotsalaisuuden päivää, vaikkei listalle tällä kertaa ruotsalaissarjoja päässytkään. Ei sillä, että ruotsalaisdekkarit liittyisivät mitenkään oikeuteen käyttää ruotsin kieltä Suomessa tai kaksikielisen isänmaan juhlaan. Minusta kuitenkin skandinaavisarjojen seuraaminen on mukava tapa kunnioittaa yhteispohjoismaisuutta ja koko Pohjolaa yhdistävää ruotsin kieltä.

Pidätkö pohjoismaisesta sarjatuotannosta? Mikä maa vetää pisimmän korren? Jos seuraat islantilaisia sarjoja, vinkkaa ihmeessä niistä!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 9

Voi kurjuus! Olohuoneen levynikkarin lauantain musiikkiteksti sai aivan uuden suunnan, kun pyhäinpäiväksi suunniteltu halloween-teemaan sopiva levy ei ehtinytkään saapua kotiovelle. Tänään siis luvassa jotakin ihan muuta.
neilyoung

Neil Young – Tonight’s the Night

Kuka? Neil Young (s. 1945)

Mikä? Tonight’s the Night (Reprise 1975)

Miksi? Legendaarisen singer-songwriter-rokkarin laajan tuotannon mahdollisesti väkevin albumikokonaisuus. Yksi parhaista koskaan levytetyistä rock-albumeista.

Rauhallista pyhäinpäivää ja riehakasta halloweeniä!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Teatteriharrastaja, joka unohti käydä teatterissa – ja näki vihdoin Tytöt 1918 -näytelmän

En voi kuin ihmetellä, miten pääsi käymään niin, että edellisestä teatterivierailustani on jo yli kuusi vuotta. Hävettää. Minähän pidän itseäni teatteriharrastajana. Mikä se sellainen harrastaja on, joka unohtaa harrastuksensa?
DSC_0098Olen näköjään tyytyväisenä tuudittautunut siihen, että kun kerran on rykäissyt teatterirallin, voi rauhassa fiilistellä kulttuuripläjäystä yli viiden vuoden ajan. Ja sitten paniikissa varata liput näytelmään, jonka viimeinen esityspäivä lähenee. Niin minä päädyin ammattiteatterikävijästä veteraaniteatterifaniksi, joka onnistui nappaamaan kaksi paikkaa tammikuussa alkaneeseen, lokakuun viimeiseen viikonloppuun päättyneeseen Tampereen työväenteatterin Tytöt 1918 -näytelmään.

Upean, tärkestä aiheesta kertovan musikaalin jälkeen minua oikein suretti se, etten ole vaivautunut teatteriin entiseen tapaan. Työskennellessäni radiossa katselin yli 10 esitystä vuodessa. Henkilökohtainen ennätykseni oli neljä iltaesitystä viikossa, mikä varmasti paljastaa sen, etten maksanut näytöksistä itse, mutta aamut juoksin vastaavasti rehkimässä esitysten lehdistötilaisuuksissa.

En kuitenkaan voi sanoa, että raha olisi syy siihen, ettei radioaikojen jälkeen ole tullut käytyä teatterissa, vaan ehkä kiireinen elämä on vienyt mennessään. Ei jotenkin ole ollut muka aikaa kävellä kirkkopuiston läpi suuresti ihailemaani Tampereen työväenteatteriin, ei ole ollut koskaan aikaa varata lippuja tai selailla esityksiä. Kun jokin asia jää taka-alalle, on laiskempi ottamaan siitä kiinni. Ja silti olen kuvitellut olevani teatteriekspertti. Siksi, että teatteriarvioistani pidettiin vuonna 2011.

Teatterissa käyminen sopii hyvin kaikille pysähtymistä rakastaville kulttuuriharrastajille ja niille, jotka kokevat, ettei elämässä ole tarpeeksi läsnäoloa. Lavalla ei ole kuin käsillä oleva hetki, ja siihen yleisönkin on tartuttava, sillä ei ole kelaustoimintoa tai stop-nappuloita. Hyvä niin, sillä teatterin sykähdyttävyys nojaa vahvasti hetkeen, voimakkaisiin tulkintoihin, liikkeeseen, valoihin ja ääniin, jotka on tarkoitettu kuultavaksi ja katsottavaksi vain kerran, tietyssä hetkessä. Se tekee teatterityöstä ainutlaatuista, alituista läsnäoloa vaativaa taituruutta. Samalla, kun pitäisi myös vuorovaikuttaa yleisön kanssa, vaikkei puheenvuoroja penkkiriveille jaetakaan.

Ensinäkemältä teatteriesitykset näyttäytyvät tanssin, laulun ja lavasteiden yhteispuurona, mutta teatterinäytelmissä erityisen kiehtovaa on se, että näytelmiä voi tarkastella joko ikään kuin laajakuvana katsoen yleisesti sitä, miltä lavatyö näyttää tai sitten voi keskittyä pieniin yksityiskohtiin: taustalla neulovaan naiseen, arvaamatta kaatuvaan nuoreen tai sekaisin vaeltavaan kulkuriin. Sellaiseen, jonka paikka ei voisi olla missään muualla sillä hetkellä, mutta joka ei kuitenkaan kyseisellä hetkellä ole parrasvaloissa.

Esitykset ovat myös oodeja luovan alan muille työtehtäville. En voi kuin ihailla tarkoin suunniteltua yhteistyötä, jossa valot, lavasteet ja äänet löytävät toisensa ja tukevat näyttelijöiden tulkintaa. Kaikki näyttää katsojalle niin vaivattomalta: suuret korttelilavasteet muuttuvat hetkessä lumihangeksi, pommilla räjäytetty työläismurju herrainkartanoksi ja taistelutanner tyhjyydeksi. Kadunkulmassa käyty dialogi yltyy lauluksi, joka muuttuu hetkessä tanssishow’ksi. Ne ovat musikaalin hienoimpia hetkiä, ja niissä Tytöt 1918 onnistui erinomaisesti, sillä laulu- ja tanssiosuudet olivat jopa parempia kuin lyhyet dialogit, jotka vaikuttivat paikoin väkinäisiltä.

Tytöt 1918 aloitti uudelleen minun teatteriharrastukseni valtavan upealla kokemuksella ja päätti parhaalla mahdollisella tavalla sisällissodan muistovuoden, sillä Martan, Lempin ja Rauhan tarinat onnistuivat käsittelemään hirveitä tapahtumia koskettavasti ja kaunistelematta jättäen katsojan sanattomaksi. Sodasta on sanottu jo paljon, mutta ei koskaan samalla tavalla kuin TTT:n esityksessä.

Kun esiriput sulkeutuivat, olo tuntui haikealta. Tytöt olivat siirtyneet virallisesti historiaan, kadonneet kokonaan – niin kuin heille tarinassakin kävi. Teatteri on hetken taidetta ja siksi niin puhuttelevaa.

Tytöt 1918 -soundtrack löytyy esityksen nimellä Spotifysta.

Nautitko teatterista? Kuinka usein käyt teatterissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 8

Harrastaessani jazz-tanssia ei ryhmämme koskaan sipsuttanut oikean, sellaisen perinteisen jazzin tahtiin. Oikeastaan en edes tiennyt, mitä jazz on, ennen kuin muutin Amuriin. Saksofoni nimittäin raikuu olohuoneessamme todella usein.
joehenderson

Joe Henderson – Page One

Kuka? Joe Henderson (1937–2001)

Mikä? Page One (Blue Note 1963)

Miksi? Yhden kaikkien aikojen lahjakkaimman saksofonistin debyyttialbumi, ajaton jazz-klassikko.

Mitä sinä kuuntelet juuri nyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa