Kotinumero: Koti numeroina

Siinä vaiheessa, kun kotia alkaa arvioida pelkillä numeroilla, ei se enää ole koti. Numeeriset faktat kuitenkin kiinnostavat ihmisiä yllättävän paljon, joten katsottakoon tämän kerran asumustani kvantitatiivisesta näkökulmasta.
DSC_0027DSC_0031DSC_0030DSC_0035DSC_0034DSC_0037DSC_0029Yhtä kaikki

Yksi riippumattoteline, joka vastikään purettin kanahäkkiin odottamaan kesää ja mökkikautta. Teline ei saanut lupaa pysyvään olohuonekäyttöön, mutta saikin lopulta oman huoneen. Nyt se siirtyy kesäkäyttöön.

Yksi televisio, johon hankittiin yleiskaukosäädin, sillä joku halusi säästää alkuperäisen kaukosäätimen toimintaominaisuuksia. Sekoitan edelleen äänenvoimakkuuden ja kanavanvaihtonamiskan keskenään.

Yksi jääkaappi täynnä kasvisruokaa. Milloin viimeksi siellä on ollut lihaa? Aivan! Uutenavuotena joku toi sinne lihahampurilaisen muutamaksi tunniksi. Kehtasi vielä paistaa sen meidän vegaanipaistinpannulla. Onneksi Kotikullan 12 euron teflonpannu kesti höykyytyksen.

Kahdesta seitsemään

Kaksi ruuveistaan löystynyttä Ikea-tuolia, joista putoilee tasaisin väliajoin muovinpaloja. Vielä eivät ole jalat levinneet. Onneksi pudotus ei ole kova, jos sen hetki joskus koittaa. Ekologinen mieleni ei pidä siitä ajatuksesta, että lähtisin hakemaan jo nyt uusia tuoleja. Toisaalta esineisiin kiintynyt puoleni käskee hakemaan samantien suosikkituoleja satasella tai parilla. Eivät loppuisi sitten kesken. Lopputulos on kuitenkin toistaiseksi ollut se, että samat rapisevat tuolit nököttävät edelleen keittiössä.

Kaksi viherkasvia. Kauan sitten työkaverilta saatu rahapuu ja hetken mielijohteesta ostettu 12 euron viirivehka. Ajatelkaa, ostin älyttömän halvan kasvin Ikeasta kuusi vuotta sitten, ja olen saanut säilytettyä sen elossa. Kerran se meinasi kuolla, kun ei saanut viikonloppuna vettä pitkän kuivakauden päätteeksi. Juotin ja hoivasin sitä pari päivää. Ja viirivehkani jaksoi nousta vielä kerran!

Kahdet kuulokkeet. Toiset ammattilaistason DJ-kuulokkeet ja toiset ihan parinkympin Sonyt, joita käyttäessä ei ole varma, kuuluuko möly naapurista, omasta olohuoneesta vai kappaleen taustanauhasta.

Kolme hyvin säilynyttä Ikea-sohvaa. Niiden alta on kaivettu pähkinöitä ja Merkkari-nameja. Siivottu yhdet appelsiinimehut. Hyvin toimivat. Kestävät jopa kahvin läikyttelyni. Sohvanukutukseen meillä ei kumpikaan koskaan joudu, mutta flunssaisena sohvalla on jopa miellyttävämpi nukkua kuin sängyssä.

Seitsemän taulua ja yksi haaveissa oleva teos. Yksi Kiinasta, kolme Vietnamista ja kolme lasikansiin taltioitua seiskatuumasta vinyyliä. Haaveissa yksi teos täydellisestä auringonlaskusta, jota on metsästetty jo vuodesta 2015.

Suuria lukuja

Viisitoista varrestaan taipunutta Reilun kaupan tulppaania. Maksoivat 7,99 euroa. Sen kyllä huomaa. En pidä levinneistä kukinnoista. Pidän suipoista ja siroista. Ihan perus-Pirkoista, vaikka kivijalkaliikkeitä pitäisi tukea. Mutta kuka lisäisi kelloon tunteja kiertää putiikkeja?

Kolmekymmentä vinyyliä ja kolmekymmentäyksi kirjaa esillä olohuoneessa. Omat kirjani olen haudannut ylvääseen Billy-kaappiini. Musiikkipuolelta Spotyfystani ei ole sisustuselementiksi.

Reilut seitsemänkymmentä neliötä nelinumeroisella summalla vuokrattuna. Pääosin hyvin käytetyt neliöt, jotka muodostavat neljä huonetta: kaksi isoa ja kaksi pientä. Niiden sisässä on paljon kaappitilaa ja pari romua täynnä olevaa komeroa. Vähän kaappisiivousintoa ja toistaiseksi vailla tarmoa oleva toteutus.

Niin, ja myös yhdet halpakaupasta ostetut silmälasit, joita en vieläkään ole saanut aikaiseksi vaihtaa optikkoliikkeestä hankittuihin! Yksi parveke, josta tiirattu Näsinneula näyttää ennen pitkää ikuisesti sumuiselta, jos lasitilausta ei pian laita alulle.

Miltä oma kotisi näyttää numeroina?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kuka rakastaisi rumaa kylpyhuonetta?

Rakastan kotiamme. Mutta. Kylpyhuoneemme näyttää neuvostoliittolaisten moukarinheittäjien taukohuoneelta. Miten sysirumasta kylppäristä voi oppia pitämään? Onko sille tehtävissä yhtään mitään?
DSC_0087DSC_0088DSC_0075DSC_0071DSC_0080DSC_0078DSC_0089Olisi tietysti mahtavaa, jos vuoden jokaisena päivänä voisi kirjoittaa blogiin jotakin kantaa ottavaa yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta. Elämässä on kuitenkin myös pieniä huolia niiden maailmaa syleilevien murheiden lisäksi. Yksi niistä on kylpyhuoneemme, joka aiheuttaa minulle pahaa mieltä viikottain. Ei ihan joka päivä, mutta epätoivo iskee silti yli 50 kertaa vuodessa.

Melkoinen määrä elämän tärkeimpiä tai oleellisimpia asioita tapahtuu kylpyhuoneessa. Tarkemmin ajateltuna ihminen on myös kylpyhuoneessa enemmän läsnä kuin muualla, sillä usein puhelin jää ulkopuolelle, sitä ei voi käyttää saunassa eikä suihkussa. Tilassa ollaan myös konkreettisesti paljaana enemmän kuin missään muussa huoneessa – todennäköisesti. Kai sekin on elämäntapasidonnaista.

Kylpyhuoneen sisustus kertoo ihmisestä paljon: onko huone pakollinen paha vai kauniisti somistettu tila. En halua olla ihminen, joka tunnetaan hikistä pukukoppia muistuttavasta vessasta. En tosin halua olla sellainenkaan, joka muistetaan siitä, kuinka suri karmeaa kylpyhuonettaan. Meidän kylpyhuoneessamme näkyy rankalla kädellä historia. Se, kuinka laitapuolenkulkijoille rakennetusta kommuunista tuli niin sanottujen tavallisten ihmisten tyylikäs keskustaneliö. Ikävä kyllä tyylituulet eivät ole aivan saapuneet kylpyhuoneeseen asti. Tilannetta ei näköjään pelastanut edes vuosituhannen taitteessa tehty remontti.

Minkä ihmeen takia kylpyhuoneista piti tehdä näin rumia vielä pari vuosikymmentä sitten? Joku siis tosissaan ajatteli, että mummon kalsareiden väriset kaakelit koristaisivat kivasti valkoisia seiniä, joihin sopisi hyvin sairaalavaatteen sininen lattia. Eihän sen esimerkiksi harmaa kannata olla! Ei kai värioppia keksitty vasta 2010-luvulla? En haluaisi valittaa, mutta kukaan muu kuin vanhan liiton työreiska ei jätä paikoilleen vanhaa nuppia ja karmeja vaihtaessaan kylpyhuoneen oven upouuteen. Mukava kiitos siitä, että asuntoon uppoaa nelinumeroinen summa kuussa. (Tiedetään –  valita huoltoyhtiöön, älä tänne.)

Ainakin kylpyhuoneellamme on sielu. Muistoja ja värikäs historia. Niin, ja ihan hirveän ruma keltainen valo, joka saa siloposkenkin näyttämään keski-ikäiseltä. Onneksi voi pelastautua mintuntuoksuisella suihkugeelillä, jota käyttäessä tuntuu edes hetken siltä, että olisi spa-osastolla. Loppuun todettakoon, että kyllä ovat ongelmat suuria, kun saa lutrata sisätiloissa kylpyhuoneessa, josta tulee kahdestakin rööristä puhdasta, juomakelpoista vettä. Kun ei kaikilla ole edes sitä.

Miten hammastahnatuubikin voi näyttää kymmenen kertaa rumemmalta karmeassa kylpyhuoneessa? Mitä osaa inhoat omassa kodissasi vai onko se kenties juuri sellainen kuin haluat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa