Positiivista negatiivisuutta

Kun on luonteeltaan vähän kärkäs ja analyyttinen, on vaikea kirjoittaa päämäärättömiä hyvän mielen tekstejä. Olen yrittänyt kuitenkin opetella.
DSC_0117Kirjoittaessani 500 blogitekstin merkkipaalusta mainitsin alkuaikojen negatiivisesta asenteestani ja kriittisyydestäni. Olin kurkkuani myöten täynnä niin sanottua hömppää ja päätin ottaa blogissani arkikärkkään asenteen, mikä välillä ajoi vähän liian kovaan arvostelemiseen, enkä enää nähnyt oikein missään aiheessa niitä kuuluisia hopeareunuksia, mitä ikinä ne ovatkaan.

Turha luulla, että vähän aikaa sitten tapahtunut asennevalaistumiseni johtaisi maailmaa syleilevään ilotteluun ja positiivisen ajattelun ylistämiseen. Positiivisuus kuuluu samaan sammioon mieleni lokeroissa kuin unelmointi, jonka merkitystä olen pohtinut blogissani. Niin ja samaan fiilistelyperheeseen kuuluu tietysti myös kiitollisuus. Sekin minua on nähtävästi risonut aiemmin.

Haluaisin kuitenkin ajatella, että positiivinen asenne on ainoastaan hyvästä, mutta ei se ihan niinkään ole. Pelkään, että keskittymällä pelkkään hyvään ummistan silmäni oleelliselta. Se itse asiassa pätee sekä ihan oikeaan elämään että tekstien julkaisemiseen. Kummastakin tulisi varsin yksipuolista ja tylsää.

Minun on erityisen vaikea olla positiivinen ja jopa riemukas blogipostauksissani siksi, että taustani on journalismissa. En toki ole tehnyt työkseni piinkovia uutisia tai yhteiskuntarakenteita mullistavaa journalismia. Olen silti tottunut kyseenalaistamiseen ja neutraaliuteen ja siihen, että kaikkien äänet kuuluvat. Blogikirjoittaminen on toki aivan oma lajinsa, eikä sitä omista intohimoista huolimatta voi tehdä niin kuin journalismia. Sittenhän jokaisen tekstin pitäisi sisältää asiantuntijakommentteja ja kansalaismielipiteitä. Tai vaihtoehtoisesti jokainen teksti pitäisi tuottaa tarkkaan harkittuna kolumnina tai pakinana.

Jos blogijutussani on positiivinen sävy tai se on puhtaasti hyvän mielen tunnelmointiteksti, saa se selvästi enemmän huomiota tilastojen perusteella. Eivät ihmiset jaksa lukea valittamisesta. Vaikken ole varsinaisesti marissut täällä, ovat monet tekstini olleet yleisvireeltään kriittisiä, jopa negatiivisia. Kriittisyys ei tietenkään automaattisesti tarkoita negatiivisuutta, mutta siitä tulee sitä, jos kyseenalaistaminen muuttuu vain nurinaksi ja menee siihen, että pitää aiheiden hyviä puolia niin itsestäänselvinä, ettei niitä tuo edes esille.

Ymmärrän, että moni kaipaa positiivista hyvän mielen luettavaa arkeensa. Onhan aikakauslehtiäkin eri tarpeisiin, eivätkä kaikki voi innostua syväluotaavista reportaaseista tai tiedejulkaisuista. Kevyellä hömpälläkin on paikkansa. Ei minun blogini mikään pystykorvakanava ole, mutta koen silti, että teksteissä täytyy olla syvyyttä ja näkökulmia.

Paras ratkaisu positiivisuuskammoon lienee se, että pitää kiinni positiivisesta negatiivisuudesta, jonka muuten juuri äsken keksin. Se tarkoittaa sitä, että jaksaa kiukutella, kun aihetta on, mutta muistaa sen, että harvat asiat maailmassa ovat niin kertakaikkisen hirvittäviä, että niitä pitäisi yksinomaan mollata yhden tekstin verran.

Luetko ennemmin kärkeviä tekstejä vai hyvän mielen juttuja? Miksi ja milloin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

500 postausta sitten

Viisisataa tekstiä takana. Jotkut hävettävät. Kaksi olen poistanut, muiden takana seison. Toivon silti, ettei ihan kauhean kauas arkistoja kaiveltaisi. Tekstien muoto on vakiintunut, minun ajatukseni selkiytyneet ja juttujen teemat sopivasti jämähtäneet. Uskomatonta silti, että olen avannut tekstieditorin jo viisisataa kertaa.
15112016Viidensadan kirjoitetun tekstin aikana olen ajatellut kaikenlaista pöhköä.

Kuvittelin, että minun ei tarvitse näyttää kasvojani ikinä. Ajattelin, että tarpeeksi hyvä kasvokuva on sellainen, jossa näkyy suurin piirtein vain nenänpää. No ei ollut. Kaikista luetuimmat postaukset sisältävät oman lärvini sellaisena kuin se on.

Uskoin kärkkäyden kantavan pitkälle. Olin todella negatiivinen, en vain kriittinen. Jälkikäteen se harmittaa. Ei tarvitse olla teennäisen positiivinen, mutta ei kukaan jaksa lukea mäkätystä ja synkistelyä päivästä toiseen.

Luulin, että lukijoita alkaa tulla ovista ja ikkunoista. Olen noin 10 vuotta myöhässä. Sekin harmittaa. Aiemmin yleisön kahmiminen olisi ollut helpompaa. Nyt saa sinnitellä pinnalla kuin hukkuva airon varressa. On tosin mieltä lämmittävää huomata, kuinka moni lukee ja kommentoi blogiani säännöllisesti.

Kuvittelin olevani blondi, vaikka oikeastaan hiukseni näyttivät punaruskeilta. Iskin niihin kahvinväristä naamiota joka viikko. Oleilin kotona aina ruosteenpunaisessa paidassa ja sotkunutturassa. Paita on sittemmin myyty ja hiukseni ovat niin lyhyet, ettei niistä saa vielä pikkumyynutturaa.

Tein graduani. Välillä tuntui, että olen niin tyhmä, etten ole edes ansainnut paikkaa yliopistossa. Toisinaan mietin, miten ihmeessä voin suoltaa niin monta kymmentä sivua analyysiä omasta päästäni. Pohdin, onko kaikki mielikuvitukseni tuotetta. Ainakin enemmän sitä kuin referointia, sillä työtä palauttaessani plagioinnin tarkastustyökalu antoi todella alhaiset luvut.

Tuotin kahta yrityshistoriikkia niin, että monesti itketti. Kun isoin työ valmistui, tilasin älyttömänhintaista sushia kotiinkuljetuksella ja ostin ihan turhan kalliin, mitäänsanomattomalta maistuvan pienen samppanjapullon keskellä viikkoa. Ei ollut kannattavaa, mutta silloin oli totisesti juhlan paikka.

En osannut valokuvata senkään vertaa kuin nyt. Ihmettelen todella, miten koskaan selvisin yliopiston valokuvauskurssista kiitettävin arvosanoin. Jos uskoisin armoon tai hyvään tahtoon, olettaisin sen olevan syynä, mutta kai kurssissa oli tuurista kyse.

Pelkäsin, että tämäkin harrastus jää kesken. Lopetin aikoinani baletin, jazz-tanssin ja taidekerhon. En janonnut kehittymistä toisin kuin kirjoittamisessa. Aina en silti vieläkään muista yrittää olla entistä parempi.

Mitä tai mikä sinulle on jäänyt mieleen viidestäsadasta jutustani?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Taas jäi bloggaamatta!

On vähän kummallista, että hyvän tuulen harrastuksesta voi tuntea huonoa omatuntoa. Liekö marraskuu imenyt inspiraationi, mutta sanainen arkkuni on ollut poikkeuksellisen pahassa jumissa, ja se on näkynyt julkaisutahdissa. Näistäkään aiheista ei tullut blogitekstiä synkän syksyn aikana!
DSC_0103Välillä on tietysti hyvä olla hiljaa – varsinkin, jos ei voi esittää tarpeeksi jäsenneltyä mielipidettä aiheesta. Aivan kaikista mieleen juolahtaneista teemoista ei aina edes saa kokonaista tekstiä. Uskallan väittää, että viimeaikaisista väliin jääneistä aiheista huomaa kyllä, miksi ne eivät päätyneet Mediakka-otsikoihin.

Kookosmanna
Maistoin Ruohonjuuressa kookosmannaa persoonallisen tuote-esittelijän johdolla. Hän kaatoi kookosmannaa kädelleni, josta se piti nuolla suuhun. Kieltämättä erikoista, mutta onneksi kookosmanna oli aivan valtavan herkullista. Palasin seuraavana päivän ostamaan sitä purkillisen. Kotimaistelussa olen yrittänyt analysoida, miten maku loppujen lopuksi eroaa kookosöljystä ja miten tuotteet ylipäätään eroavat toisistaan.

Jakkihedelmä
Olen kuolannut pitkään vegaanisissa YouTube-reseptivideoissa näkemiäni jakkihedelmäruokia, mutta myös jackfruitina tunnettua, lihattomaksi pulled porkiksi muuntuvaa eksoottista hedelmää on ollut vaikea löytää Suomesta. Tuoreesta jakkihedelmästä saa vain haaveilla, mutta Upton’sin säilötyt jakkihedelmät ovat ihan maukkaita. Minun suosikkini on BBQ-marinoitu. Jackfruitin maku on aavistuksen hedelmäinen mutta kuitenkin todella neutraali. Koostumus on säikeinen kuten nyhtölihoissa, mutta ei millään tavalla ällöttävä. Kaloreita tuotteessa on todella vähän, joten sellaisenaan se ei pidä nälkää.

Tuote-esittelijät
En haluaisi arvostella kenenkään työtä, mutta en voi myöskään peittää ärtymystäni. Oikaisen joka päivä – välillä jopa kahdesti – erään kauppakeskuksen läpi. Kävellessäni minulle tarjotaan näytteitä yleensä kaksi kertaa ja puhelinliittymää kerran per matka. Kyllä se ärsyttää, vaikka tiedän, että kyseessä on työ, joka täytyy hoitaa tietyllä tavalla. Tiedän myös, ettei ole vaikeaa vastata itse ystävällisesti ”ei kiitos”, mutta senkin toistelu lyhyen matkan aikana jäytää sen verran, että valitsen monesti kiertoreitin.

Ranta-Tampella
Olisi itse asiassa aika hyvä idea esitellä blogissa ihannetilanteessa kaikki Tampereen asuinalueet ja puistot! Siitä voisi saada jopa ihan oma bloginsa, jonka perustamista en tosin ole ajatellut toteuttaa. Olen kirjoittanut Paljasta Tampere -sarjaan muutamia juttuja, mutta sen tekeminen on alkanut hyvästä ideasta huolimatta tuntua vähän turhalta. En tiedä, saisiko niistä eniten irti se, joka ei asu Tampereella vai nimenomaan kaupungin asukas. Uusin asuinaluetulokas kotikaupungissani lienee Särkänniemen liepeille vauhdilla nouseva Ranta-Tampella, joka on kerrassaan ihastuttava jo puoliksi työmaa-alueenakin. Marraskuu ei vain tee oikeutta alueelle, ja lisäksi uudisalueen kuvaaminen tuntuu tirkistelyltä.

Tampereen katukuva
Täytyy myöntää, että vieno kukkahattutäti on nostanut päätään sisälläni kuluneella viikolla, kun olen kävellyt pitkästä aikaa ilta-aikaan kotiin läpi kaupungin. Viime kuukaudet ovat kuluneet pyörän selässä muilla reitellä ydinkeskustan ulkopuolella tai sitten olen laiskana hypännyt bussiin, jos kyseessä on ollut iltameno. Kello on ollut useana päivänä vasta yhdeksän, kun olen jolkottanut käytännössä koko keskustan päästä päähän palatessani kotiin. Minusta on tuntunut joka ilta siltä, että olen ainoa, jolla ei ole veressä minkäänlaisia päihdyttäviä aineita. Levottomat olot ja väkivaltaisen käytöksen katselu on saanut minut ensimmäistä kertaa todella huolestumaan  huumeongelmasta. En kuitenkaan viitsi ruotia tilannetta enempää, sillä en ole asiantuntija tai aiheeseen perehtynyt.

Uuteen nousuun!

Mitä sinä olet viime aikoina jättänyt sanomatta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Siellä, missä parhaat ideat syntyvät

Kun luovuuslukko on tiukimmillaan, kannattaa istuutua suihkutilan kylmälle lattialle ja kuunnella veden kohinaa, päästää irti toivosta ja huomata, kuinka ideat lopulta ja vähän yllättäen valuvat käsiin.
DSC_0167Viikko sitten ajauduin yllättäen ihan hirvittävään kirjoituslukkoon. Se tuntui puristuksena rinnassa enkä monesta yrityksestä huolimatta saanut sanaakaan virtuaalipaperille. Mieleeni ei tullut yhtäkään sellaista aihetta, josta jalostuisi vaivatta teksti. Yleensä nimittäin minulla on noin 20 aihetta, joista osasta tulee valmis juttu käden käänteessä. En tarvitse ullakkohuoneistoa ja kynttilänvaloa hyödyntääkseni luovuuttani.

Suunnittelin selvää hoito-ohjelmaa lukkoni avaamiseen: lenkkeilyä, viiniä ja rentoutusäänien kuuntelemista. Yhtäkään näistä ei tarvinnut ottaa käyttöön, sillä jumitus laukesi itsestään, ja sen jälkeen ymmärsin, missä parhaat ideani todella syntyvät.

Sateisilla, tuntemattomilla kaduilla. Kävelen nykyään enää harvoin mihinkään, sillä kuljen lähes poikkeuksetta pyörällä. Viime viikolla olin kuitenkin pakon sanelemana liikkeellä jalkaisin. Ja sinä päivänä satoi niin, että kastuin koko vaatekertaa myöten ja niin, että vesi valui pitkin silmälasejani. En voinut hypätä bussiin enkä tilata taksia keskelle puistoa, joten rämmin pitkin vähän tuntemattomampia lähiseudun katuja kotiin. Ideat alkoivat herätä. Sumuinen sade ja autiot kadut tuntuivat mystisiltä.

Suihkun rauhassa. Lukko aukesi lopulta suihkussa. Istuin suihkun lattialla hieromassa syväpuhdistavaa shampoota likaisiin hiuksiini ja katselin samalla puista kylpyhuoneen penkkiä. Sitten jostakin, ihan yllättäen, tuli mieleeni ainakin kolme postausteemaa, sitten vielä pari lisää, ja lopulta oli kiire pois suihkusta, etteivät ideat unohdu.

Kun lukko vihdoin aukesi, sain kasaan alle tunnissa seuraavan kolmen viikon tekstien aiheet eli parisenkymmentä juttua. Osa jäänee toteuttamatta niin kuin aina, mutta miten hyvältä tuntuukaan, kun ei tarvitse murehtia saamattomuuttaan.

Kauppakeskuksen hälinässä. Meluisat ostarit eivät varsinaisesti auta, jos ideointijumitus on pahimmillaan, mutta tavallisessa luovuustilassa kauppakeskukset ovat valtavan inspiroivia. On rauhoittavaa katsella ihmisten touhuja, seurata sivukorvalla keskusteluita ja nähdä, kuinka arki vilisee silmissä. Sellaisista hetkistä ammennan surutta erityisesti fiktioon.

Olen huomannut, että ideatyhjiöt syntyvät sykleissä. Blogin ja proosateokseni kannalta on hyviä, suorastaan riehakkaita viikkoja ja sitten vastapainoksi niitä vaikeita, kun täytyy maata suihkun lattialla tai kävellä sateessa, jotta saisi edes jotakin aikaiseksi. Erikoista on tosin se, että journalistisissa teksteissä en ole koskaan lukossa. Kai se on koulutuksen ansiota. Ne syntyvät kuin itsestään aina ja kaikkialla käskystä.

Opiskelin yhden kurssin verran ideointia yliopistossa. Valitsin kurssin täytepisteiksi, mutta se osoittautuikin ihanaksi viikon aloittavaksi luovuushetkeksi, jossa myös jääräpäiset ideointiperiaatteeni saivat kyytiä. Olen paatunut yksilösuorittaja ideoinnissa, mutta kurssilla huomasin, että on uskallettava myös luottaa ryhmän voimaan.

Ideointia voi omatoimisesti opiskella Risto Harisalon teoksesta Luovuuden teknologia – ideointimenetelmät organisaatioiden luovuuden vahvistajina (Tampere University Press 2011). Vaikka uskon siihen, että ideointia ja tietyssä määrin myös luovuutta voi opiskella, olen sitä mieltä, että parhaat ideat syntyvät, kun sitä vähiten odottaa. Ja silloin, kun odottaa, ei tule kuin kylmä ja kiukkuinen olo. Niin kuin eilen illalla luovuuslenkillä Näsijärven rannassa.

Inspiroivaa maanantaita!

Minkälainen ideoija olet? Missä parhaat ideat syntyvät?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Hyvän tuulen kirjoituspäivä

Ottaen huomioon kuinka vaikealta kirjoittaminen on tuntunut viime päivinä olen saanut tänään aikaan enemmän kuin miesmuistiin. Samalla tarmolla olen pohtinut myös työtä, rahaa ja yrittäjyyttä.
DSC_01429.52 Herään pakottavaan kirjoitushätään. Näitä aamuja ei ole kovin usein, vaikka rakastan kirjoittamista. Avaan tietokoneen ja isken selaimeen ainakin viisi välilehteä tekstiluonnoksia. Jätän myös proosateostiedoston auki odottamaan päivän inspiraatiota.

10.38 Lähetän kirjoitustöihin liittyviä sähköposteja. Niitä on tämän luokan blogisti–toimittajalla oikein kaksin kappalein heti aamusta. Saan samalla tarmonpuuskan hoitaa talousasioita ja pieniä roikkumaan jääneitä hommia. Maksan laskut, ja täytän kalenteriini tulevan kuukauden menot. Vasta alkanut syksy on kohta ohi!

11.47 Juon onnellisena kahvia työpisteeni ääressä myöhäisen aamupalan jälkeen. Maha täynnä en jaksakaan enää kirjoittaa samalla innolla kuin aiemmin. En ole ansainnut vielä euroakaan tänään kirjoitustöilläni, eikä sinänsä siis tarvitse, koska onhan minulla päivätyöni. Aamulla lähetetyt sähköpostit tosin saattavat vielä poikia mammonaa. En voi olla ajattelematta sitä, että tämä päivä puhteineen voisi olla arkeani. Sitä, jolla kustannan elämäni. Ongelma vain on siinä, etten ole yrittäjätyyppiä. Pidän yrittäjän elämästä mutten epävarmuudesta. Olen kai piinkova palkollinen, sellainen tehokas oikea käsi jollekin. Onhan se silti hölmöä, että jo ennen puolta päivää olen tehnyt paljon sellaista, jolla voisi ansaita rahaa. Rakkaudella.

13.08 Siirryn asiatekstien pariin. Tutkin sivustoja ja suunnittelen tulevaa. Huomaan olevani tehokkaampi töissä. Kun johonkin on sitoutunut, on se hoidettava vaikka väkisin. Vapaana ja talousnäkökulmasta harrastelijakirjoittajana mikään ei ole pakollista, joten tahti on verkkainen eikä yhtään tyypillinen itselleni. Olen yleensä todella nopea. Ilmeisesti tarvitsen siis auktoriteettejä ja tietynlaista panoptikonia suorittaakseni hirmutahdilla hommia.

14.20 Päivä-äkäily alkaa nostaa päätään, sillä olen inasen väsynyt. Päätän väistää päiväunet lähtemällä asioille. Hassu ja vanhanaikainen ilmaisu! Teen pienen kävelylenkin syksyisessä lähipuistossa, järkytyn vähän siitä, että Väinö Linnan puisto onkin päivällä täynnä elämää ja energiajuomia juovia teinejä. Ne puhuvat täydellistä amerikanenglantia, ovat palaamassa kansainvälisestä koulusta. Kyykin aikani jalkapallokentän laidalla ottamassa blogiin kuvituskuvaa, kunnes tulee valmista ja pääsen jatkamaan matkaani kauppaan.

Vapaapäivinä kuluu hirveästi rahaa. Tekee mieli tilata ruokaa, hakea tuoteuutuuksia, kun ei niitä minulle vielä pahemmin lähetellä, ostaa puuttuvia tarvikkeita kuivakaappiin ja hamstrata syysvaatteita, vaikka juuri niihin liittyviä laskuja naputtelin maksuun aamulla. Ostan kuuliaisesti vain soijarouhetta, kurkkua ja nyhtökaurakiusausta sekä pienen valkoviinipullon risottoa varten. Tämä on ihan hyvä päivä, sillä pidän viikon turhuusrahapäiväkirjaa, josta julkaisen myöhemmin tekstin. Raha tuntuu pyörivän mielessäni melko paljon.

Matkalla kotiin istahdan Gopaliin kahville. Ei tee mieli syödä eikä myöskään ostaa herkkuja. Kaivan laukussani kulkevan muistion esiin ja hetken kuvittelen kirjoittavani ylös jotakin tärkeää proosateosta varten. No, en saa aikaiseksi mitään. Juon kahvit, nappaan kuvan ja loppumatkan kotiin pohdin – en edes muista mitä. Ehkä pyöräilijöiden väistämistä ja syksyn tuoksua.

16.07 Oikoluen päivän tekstejä ja ideoin tulevaa blogiviikkoa ja -kuukautta. Katselen YouTube-videoita ja Instagramin tarinoita. Juon kaksi kuppia kahvia, viimeinen tosin jää kesken. Ei pysty enää. En olisi uskonut, että päivän kahvikiintiö voi tulla näin helposti täyteen.

18.30 Kirjoitan yhdeltä istumalta tämän tekstin valmiiksi. Eihän se tosin ihan hirveästi vaadi. Niin kuin olen aiemminkin todennut, en ihan ymmärrä, miten yhden tekstin kirjoittamiseen saisi uppoamaan tunteja. No, kaikki eivät ole tunnekonekirjoittajia. Se on noin puoli minuuttia sitten keksimäni termi, joka viittaa paljon, nopeasti ja sydämellään kirjoittavaan henkilöön. Luovuus ei vaadi kynttilänvaloa, ullakkoasuntoa ja keskiyötä.

Loppuillan vietän televisiota katsellen. Tai enhän minä sinänsä televisiota katso, vaan netin suoratoistopalvelusta ennakkoon hömppäsarjan jaksoja. Sen jälkeen avaan vielä aamulla koneen alapalkkiin kiinnitetyn proosateostiedoston ja painan vaikka väkisin läpi kohtauksen, johon olen jäänyt jumiin. Nukahdan todennäköisesti hyväntuulisena, sillä olen koko päivän saanut tehdä asioita, joista nautin. Se on yksinkertaisesti ihanaa.

Millainen kirjoittaja sinä olet? Oletko tehokkaampi itsesi herrana vai jonkun alaisena?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa