Railakas rahakirja opettaa taloutta toheloille

Miksi hautajaiset ovat hyvä juhla rahanäkökulmasta? Mitä ulosottomies ajattelee kohteestaan? Kumpi kiilaa edelle: ruokaostokset vai vuokranmaksu? Näihin kysymyksiin saa nyt vastauksen yksistä kirjankansista.
DSC_0110.JPGSaara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen Railakas rahakirja – Näin hoidat taloutesi viisaasti (Into Kustannus 2018) neuvoo kädestä pitäen, miten pankkitili ja oman elämän vaatimukset voi saada kulkemaan tasapainossa. En ihmettele, että Henrikssonin ja Leinosen kirja on nähnyt päivänvalon, sillä esimerkiksi Iltalehti uutisoi, että suomalaisilla on enemmän maksuhäiriömerkintöjä kuin koskaan aiemmin (IL 6.4.2018).

Railakas rahakirja on jaettu kymmeneen osaan. Opus käsittelee kotia, työtä, liikennettä, koulua, ostokulttuuria, vapaa-aikaa, terveydenhuoltoa, pankkia ja käräjiä. Aiheiden monipuolisuus on ilahduttavaa, sillä ne koskettavat ihmiselämän eri vaiheita, ja siksi teos ei ole ikäsidonnainen, vaikka on selvää, että piinkovat talousgurut kiertävät tällaiset rahakirjat kaukaa. Kirjan ongelma onkin se, että hyödylliset neuvot hukkuvat naiiviuden alle. Jalo tarkoitus jää itsestäänselvyyksien varjoon, ja siksi onkin harmillista huomata, että pienellä vaivalla Railakkaasta rahakirjasta olisi voinut tulla teos, joka palvelee monenlaisia yhteiskunnan jäseniä.

Teoksesta ei myöskään käy ilmi, miksi kirja on nimenomaan railakas. Ei railakkuutta ole se, että ottaa vastuun omasta taloudestaan tai se, että osaa maksaa laskunsa. Siihen jokaisella aikuisella pitäisi olla tarvittavat työkalut, jos pystyy elämään itsenäisesti. Elämä on tietysti arvaamaton, ja laskusuhdanteita osuu aika monen polulle, mutta on melkoista lukijan ja kohderyhmän aliarviointia ohjeistaa avaamaan saapuvat kirjeet tai korostaa, että eläkettä kertyy tuloista, joita hankki työtä tekemällä. Teoksessa menevät iloisesti sekaisin sosiaalitoimen piiriin tarkoitetut neuvot ja nokkelan rahakirjan ideaali anti.

Kirjan vaaleanpunainen ulkoasu viestii selvästi siitä, kenelle teos on suunnattu. Ja sekös vasta suututtaa! On tietysti aika vanhanaikaista ajatella vaaleanpunaisen värin assosioivan naisiin, mutta Railakkaan rahakirjan kannen viesti on selvä. Tätä kirjaa tarvitsevat nimenomaan naiset, joita ei varmastikaan kiinnosta vakavasti otettavat sijoitusoppaat tai rahatalouden analysointi. Meillähän on vain omat säästöpossumme, joihin laitamme holtittomalta kulutuskäyttäytymiseltämme ylijääneet hilut kuun lopussa.

En usko, että Railakas rahakirja saa kenenkään taloutta tasapainoon, joten suossa rämpivälle taloustoipujalle teos ei sovi. Ennemminkin aavistuksen vaaleanpunaiset lasit nenällä kulkeva kirja sopii niille, jotka ovat vasta polkaisemassa itsenäistä elämäänsä käyntiin ja ottamassa vastuuta taloutensa hoidosta. Helposti lähestyttävään kirjaan onkin vaivatonta tarttua, vaikkei olisi niin kiinnostunut rahasta ja taloudesta. Lisäksi täytyy tietysti muistaa se, että jo kirjan julkaiseminen kertoo siitä, että tällaiselle teokselle on kysyntää.

Joku tätäkin teosta tarvitsee.

Mistä talousoppaasta on ollut sinulle eniten hyötyä? Jaa myös parhaat taloudenhoitovinkkisi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kuka pelkää automarkettielämää?

Tämä ei ole minun arkeani, ajattelin käydessäni pitkästä aikaa Prismassa. Kaikki näytti niin valtavalta. Jokainen hylly kiilsi uuttuuttaan ja oli täynnä tuotteita, joista oli saatavilla useiden eri merkkien luomuksia. Runsaus oli hirvittävän hämmentävää, mutta toisaalta myös vapauttavaa.
shopping-cart-1275480_960_720.jpgKuva: Pixabay

En tietenkään voi väittää, että olisin ollut ensimmäistä kertaa tekemässä ostoksiani automarketiksikin kutsussa supermarketin seuraajassa hypermarketissa. Viimeviikkoinen visiittini osoitti kuitenkin sen, kuinka vieraantunut olen automarkettimaailmasta. Sellaisesta, jossa kävellään kärryt kädessä kauppaan, poimitaan mukaan liikkeen oman merkin tuotteita, ostetaan puuvillaiset alushousut, Kesäkassi-niminen keksikimara ja ainakin kolme pakettia kinkkua.

Olen kaupunkilaistunut. Ja tottunut kaiken lisäksi siihen, että ruokaostokset kasaan saadakseen täytyy käydä vähintään kahdessa kaupassa ja maksaa sievoinen hinta perustuotteista ihan vain siksi, että pienissä kaupoissa kaikki maksaa enemmän.

Kärkkäästi esittämistäni stereotypioista huolimatta en vähättele automarketteja. Itse asiassa hypermarketit ovat nostaneet profiiliaan mielestäni viime aikoina, mikä näkyy tuotevalikoimassa, yleisilmeessä ja oheisravintoloissa, joista mainittakoon Pirkaanmaan Osuuskaupan Osuusravintola Oksa. Loputon tuotevalikoima saikin minut hyppäämään pyörän selkään ja ähkimään viiden kilometrin päähän lähimpään Prismaan. Etsin Oatlyn PåMackan-levitettä kurkku-valkosipulimaussa. No, sitä ei löytynyt, mutta paljon muuta, kuten metallinen desimitta, kaulin ja sopivanhintaisia pähkinöitä.

Prisma-elämä on jo itse asiassa käsite, joka liitetään erityisesti automarketeissa suhaaviin lapsiperheisiin. Mielikuvat aletuotteita metsästävästä hypermarketin vakiovierasperheestä käyvät ilmi Väestöliiton perhebarometristä, joka tarkastelee lastensaantiin vaikuttavia tekijöitä. (HS.fi 12.12.2017.)  En minäkään halua, että elämäni tiivistyy automarkettiralliin, mutta minun kohdallani kyse ei ole perheen perustamisesta, vaan kaupunkilaisidentiteetistä, josta oletettavasti myös lastensaantia lykkäävät city-hiihtäjät pitävät kiinni. Ei elämä yhden Prisma-reissun jälkeen muutu, mutta en ihmettele yhtään, että perheen perustamisen jälkeen hypermarkettiostoksista tulee välttämättömyys, jos rattaissa on nyytti tai kaksi. Kukapa silloin jaksaa kiertää pienet K-kaupat, Salet, Alepat ja yksityiset putiikit rallivauhdilla työpäivän jälkeen.

Ymmärrän siis, että ihmisiä kiehtoo hypermarkettien helppous ja monipuolisuus. Mitä kiireisempi elämä on, sitä enemmän kaupalta vaaditaan. Hypermarket harvoin kuitenkaan on sijaintinsa vuoksi kenenkään lähikauppa, minkä vuoksi siellä vieraileminen vaatii tiettyjen mukavuuksien omistamista. Kaukana keskuksista sijaitsevat hypermarketit vaativat lähes poikkeuksetta autojen käyttämistä, ellei sitten halua istua bussissa pitkään ja hartaasti. Ei kovin ekologista.

Prismassa on hyödyllistä poiketa silloin tällöin, mutta vielä ihanampaa on kävellä minuutissa lähikauppaan ja ostaa, mitä unohtui aiemmin. Se on kaupunkilaiselämää, jota olen etsinyt koko elämäni. Siitäkin huolimatta, että jokainen arkipäiväinen tuote maksaa enemmän kuin muualla. Olkoon se city-identiteettini osamaksuhinta.

Käytätkö hypermarketteja? Koetko, että ostospaikat vaikuttavat käsityksiin ihmisistä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aikamme karkkikauppa ja puhelinmyyjät

Sanonnalla ”kuin apteekin hyllyltä” viitataan asioiden sukkelaan hoitamiseen. Se ei totisesti ole enää lääkeputiikin valttikortti, sillä palvelulta tilaa syö aggressiivinen myynti.DSC_0094.JPGMinulla oli pitkästä aikaa asiaa apteekin reseptitiskille tällä viikolla. Kävipä tuuri, ajattelin paahtaessani vuoronumerolapun kanssa tiskille ilman jonottamista. Palvelupisteellä istuva farmaseutti esitteli itsensä heti ja kysyi, miten voi olla avuksi. Näin lyhyellä avausrepliikillä lähti liikkeelle hämmentävä asiointikokemus.

”Hei, minun nimeni on Laura, miten voin olla avuksi?” ei kuulosta kovin kammottavalta auki kirjoitettuna. Ensimmäinen ongelma vaan sattui olemaan se, että huomasin, ettei tervehdyksessä ollut mitään aitoa, vaan koko repliikki oli luettu oppaasta, jossa asiointitilanne pitää suorittaa tietyllä tavalla. Se ei toimi kasvotusten, kun voi tulkita myös kehonkieltä, joka paljastaa teennäisyyden.

Kun Laura sitten otti ajokorttini reseptini etsintää varten, kesti siinä yllättävän pitkään. Ennen kuin hän otti mitenkään kantaa siihen, mitä lääkettä tulin hakemaan, hän alkoi tarinoida Yliopiston Apteekin Ratinaan avatusta Ego-kaupasta. Olenko käynyt? Mitä tykkäsin? Mitä mieltä olin kaupan ulkonäöstä? Kannattaa ehdottomasti testata Egon kasvotuotteita! Ja minä valehtelin, minkä ehdin. Olen käynyt, oli upea ja aivan varmasti menen toiste ja kokeilen kaikkea, eli en ole käynyt koskaan eikä ole suunnitelmissa käydäkään. En halunnut kuulla yhtään kattavampaa luentoa Ego-myymälästä.

Ego-esittelyn aikana Laura oli saanut aikaiseksi kaksi väärää lääkemääräystulostetta ja sen jälkeen hän vielä haki väärän lääkepaketin. Ainoa, mikä tilanteessa siis sujui, oli myyntispiikki. Jäi paha mieli. Lopuksi Laura vielä työnsi alennuskupongin Ego-kauppaan lääkepakettini väliin. Suurin virhe asiakaspalvelutilanteessa ei ollut palvelun hitaus ja farmaseutin tietokonemokat, vaan se, että asiakkaalle, minulle, jäi tunne, ettei minua kuunneltu eikä minun reseptilläni ollut mitään merkitystä. Vain tuote-esittelyllä oli väliä, ja se ajoi tällä kertaa luonnollisen ja rehellisen kanssakäymisen ohi.

Muutos apteekeissa on varmasti kytenyt jo pitkään, mutten vain satunnaisasiakkaana ole huomannut sitä. Ennen heinäkuista käyntiäni olen käynyt reseptitiskillä viimeksi tammikuussa, jolloin olin niin kammottavan poskiontelotulehduksen kourissa ja kuumehöyryissä, ettei kukaan todennäköisesti kehdannut alkaa myydä minulle mitään. Onneksi.

Minä todella ymmärrän jo ihan työhistoriani perusteella myynnin lainalaisuudet, tavat ja tavoitteet. Ymmärrän myös sen, että yritysten täytyy tehdä voittoa, eiväthän ne muuten olisi yrityksiä. Myynti voikin olla hyvää asiakaspalvelua pelkän rahallisen voiton lisäksi. Jos myyjä osaa arvioida asiakkaan kiinnostuksenkohteet oikein, syntyy miellyttävä kaupantekotilanne, josta asiakkaalle jää hyvä mieli ja kassaan kilahtaa rahaa.

Jos apteekissa käydessä alkaa tuntua siltä, että myynti ajaa asiakkaan tarpeiden ohi, on menty metsään. Tai syvälle lääketehtaan varastoon. Käsikaupassa päivystävät jo myyjät, jotka hyökkäävät kimppuun välittömästi, kun astuu apteekkiin sisään. Myymisen ei pitäisi kuulua farmaseuttiprofessioon, vaikka houkutus hyödyntää henkilökohtaista ja melko yksityistä palvelutilannetta on varmasti suuri.

Minä ajattelen apteekin välttämättömyytenä ja yleishyödyllisenä palvelupisteenä, jonka suurin tavoite ei ole tuottaa valtavia määriä rahaa, vaikka apteekkibisnes taitaa olla ainakin jonkinlainen kultakaivos, lääketuotannosta puhumattakaan.

Lääkkeet ovat yksittyinen ja jopa arkaluontoinen asia, ja sitä pitäisi kunnioittaa etenkin reseptilääkkeiden kanssa toimittaessa. On aika ironista kaupata kasvojenpuhdistustuotteita, jos ihminen on noutamassa esimerkiksi syöpälääkkeitä. Olisikin mielenkiintoista tietää, missä apteekkimyynnin rajat menevät. Jos pelisilmä puuttuu kokonaan, myyntitoiminta halventaa asiakasta. Myynti voi olla myös eettisesti arveluttavaa, jos se kohdistetaan ihmisiin, jotka eivät ole täysissä voimissaan.

Tiedättekö, mikä apteekin nykymenosta tulee mieleen? Karkkikaupat ja puhelinmyyjät. Kioskeilla myytiin 90-luvulla karkkeja yksittäiskappaleina pennihinnoittelulla. Sai ottaa, mitä halusi. Kioskin täti ei tosin koskaan pakottanut valitsemaan tiettyjä namusia, mutta kaikkea oli tarjolla. Samalla tavalla ja vielä upeampina ja kauniisti valaistuina loistavat apteekkien lääkehyllyt. Pistetään pussiin valkoisia palloja, punaisia ja sinisiä, ehkä vielä muutama kapseli.

Sanotaan myös, että puhelinmyyjät ovat rasittavia. Jos ei piittaa käytöstavoista, luurin päässä roikkuvasta kauppamiehestä pääsee eroon yhdellä napin painalluksella. Apteekissa asiakas on loukussa ja kasvoikkain tapahtuvan vuorovaikutustilaneen paineen alla. Ei voi kuin toivoa, että apteekin takahuoneessa on myyntirepliikkimuistion lisäksi valtavan paksu kirja, jonka kanteen on painettu otsikko Eettinen myynti ja apteekki yleishyödyllisenä palveluna. Veikkaan kuitenkin, että se kirja on hukkunut jaettavien alekuponkien ja esitteiden alle.

Farmaseutti-Lauran nimi on muutettu.

Jos lääkemarkkinointi ja -bisnes kiinnostavat, kannattaa tutustua Peter C. Götzschen teokseen Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus (Sitruuna 2014).

Ahdistaako sinua apteekkien tapa myydä? Jos itse työskentelet apteekkialalla, mitä mieltä olet alan myyntipelisäännöistä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Jotta näkisin auringon laskevan

Aivan ensimmäiseksi kiitän silmiäni siitä, että ne viitsivät pysyä toimintakykyisinä yli 25 vuotta. Toiseksi olen erittäin onnellinen siitä, että maailma näyttää taas niin kovin kirkkaalta. Sumu on vihdoin väistynyt.
DSC_0014.JPGEn ollut tippaakaan yllättynyt! Sain hammasraudat kahdeksanvuotiaana. Ulospäin sojottavat hampaat olivat antaneet siitä vihiä jo silloin, kun olin oppinut kunnolla kävelemään eli suurin piirtein 25 vuotta sitten. Kukaan ei jaksanut pahemmin pilkata minua telaketjuistani koulutiellä, mutta sen muistan, että silmälasien saaminen oli silloin joka lapsen ykköspelko. Itse en tosin edes ajatellut, että koskaan tarvitsisin niitä. Elämä pyöri sen ympärillä, että suussa oli vuosittain vaihtuva oikomislaite noin kahdeksan vuoden ajan.

Silmälaseissa ja hammasraudoissa on nykyään se ero, että lasit ovat muotia, mutta kukaan ei vielä ole tainnut hankkia rautoja vain siksi, että ne näyttävät hyvältä. Koska eiväthän ne näytä, mutta äärimmäisen tärkeitä ne tietysti ovat kokonaisvaltaisen terveyden kannalta. Minäkin lähdin aikoinani kovasti parjaamieni feikkilasien tielle, mutta en sentään keksinyt asennuttaa suuhuni telaketjuja, jotka eivät oikeasti oikoisi hampaita. Mutta nyt, toukokuisena arkiviikkona hain elämäni ensimmäiset oikeat lasit.

Lasit päässä maailma näyttää kirkkaalta, tuntuu kuin eläisi enemmän. Puiden oksien jokainen lehti piirtyy edessä yksityiskohtaisesti, Näsijärven ulappa on terävä ja sen siluettia halkovat nostokurjet poikkipylväineen ovat pikkutarkkoja. On myös ammatillisesti uskottava olo, mikä saattaa johtua siitä, että olen mitä ilmeisemmin juuttunut johonkin mainostoimistostereotypiaan. Kenties kyse on rakenteellisesta ongelmasta, joka ajaa tavoittelemaan uskottavuutta. Epätoivoista juoksua hyväksynnän perässä. Väliäkö sillä toisaalta, lasit päässä tunnen olevani itsevarmempi ammatillisessa mielessä, joten ei se voi huono juttu olla.

Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin kiitollisuus. Minun miinusnäköni on vielä melko maltillinen, sellainen SD-laatuinen suoratoistokuva, joka kärsii hitaasta netistä ja alentaa kuvanlaadun minimiin. Lasit päässä elämä on helpompaa, kun näkee, mihin bussiin hyppää ilman, että jännittää ohimolihakset kireälle. En ole myöskään pitkään aikaan nähnyt eteisessä seisoessani olohuoneessa istuvan mieheni kasvoja terävästi. Töihin minut on hyvästellyt vain iloisesti vilkuttava puurokasvo.

Mielessäni ovat käyneet myös entisaikojen näköongelmaiset. Kuinka moni onkaan luokiteltu näkövammaiseksi vain siksi, ettei tarvittavia apuvälineitä ollut keksitty? Miltä vain lähelle näkevästä likinäköisestä olisikaan tuntunut, jos maailma yhtäkkiä olisi avautunut silmien edessä oikeanlaisten lasien ansiosta?

Varmasti samalta kuin minusta silloin, kun sain raudat pois kahdeksan vuoden jälkeen. Astelin pikkuruisen kunnan terveyskeskuksesta kulahtaneen bussiaseman vieressä olevaan lounaskahvilaan. Valitsin listalta kukkakaalisosekeiton. Se syöksyi suuhuni ja nuoli paljaita hampaitani. Tunsin ensimmäistä kertaa vuosiin hampaissani jotakin! Olin niin kiitollinen saamastani hyvästä hoidosta ja siitä, että saisin vihdoin elää elämää niin, että hampaat eivät olisi sen keskipiste. Nyt täytyy opetella elämään niin, etteivät silmälasit ole arjen keskipiste, vaan kuuliainen apuväline silloin, kun niitä tarvitsen.

Kun haluan nähdä auringon laskevan Näsinneulan taakse niin, että erotan neulan ravintolan jokaisen ikkunan. Silloin olo on etuoikeutettu.

Onko sinulla lasit? Minkälaisia ajatuksia niiden hankkiminen herätti? Oletko tuntenut häpeää tai ylpeyttä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

10 syytä katsoa Euroviisut

Viisuhuuma on paljon muuta kuin glitteripukuja, diskorallatuksia ja pyrotekniikalla kuorrutettuja esityksiä. Viisut ovat poliittista peliä, tärkeiden arvojen välittämistä ja ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Kenties siksi kyseessä on vuoden merkittävin musiikkitapahtuma.
85248ab0ebf5d72c19fa91c49ba7c805.jpg

Kuva: Andres Putting / Eurovision Song Contest 2018, Semi-Final 1

1. Saara Aalto
Saara Aalto on saanut käsittämättömän paljon lokaa niskaansa niin hänen valinnastaan Euroviisujen esiintyjäksi kuin Monsters-kappaleen alkuperäisestä show’sta. Viisuviikolla otsikot ovat mässäilleet Aallolla oikein kunnolla kertoen ruotsalaistoimittajien epäuskosta Aallon menestykseen ja Aallon ikuisen toisen sijan kirouksesta. Olisiko liikaa pyydetty, jos Suomi puhaltaisi Euroviisuissa kerrankin yhteen hiileen? Mehän olemme Saara Aallon tiimi eikä tiimiläisille käännetä selkää.

2. Karnevaalitunnelma
Elämä olisi todella kurjaa, jos televisiosta pitäisi aina katsella hautajaisia ja sotauutisia, vaikka etenkin jälkimmäisiä lähetetään päivittäin ihan syystä. Euroviisut ovat spektaakkelina todella moniulotteinen, ja kokonaisuudesta voi selvästi ja kunnolla kaivellen löytää paljon piiloviestejä. Se, mikä kuitenkin näkyy ulospäin, on riemu. Elo maan päällä kävisi yllättävän raskaaksi, jos ei koskaan olisi lupaa heittäytyä ilotteluun. Euroviisut ovat muistutus siitä, että kaikkien pielessä olevien ja korjausta vaativien yksityiskohtien lisäksi maailmassa on paljon syytä juhlaan.

3. Isäntämaan suoritus
Euroviisut ovat mahtava tilaisuus isäntämaalle kasvattaa valtion brändiä, mikä vaikuttaa tietysti matkailuun ja siten talouteen. Maata esittelevät insertit ovat itse asiassa valtavan mielenkiintoisia, ja tänä vuonna tutkailen tilannetta todennäköisesti uusin silmin, sillä kirjoitin graduni matkailujournalismin paikan ja paikallisuuden representaatioista. Nivaskassa päädyin analysoimaan myös matkakohteiden imagon rakentumista. Kehtaisikohan työn kaivaa kaapista ja tutkia sitä, miten päätelmät sopivat viisuinsertteihin? Ei siihen kannata lauantai-iltaa tuhlata!

4. Lavashow’t
Viisuesiintymisiä katsoessa näkee ihan käytännössä, kuinka raha katoaa taivaan – tai siis esiintymisareenan – tuuliin. Joku voisi kysyä, onko koko hommassa mitään järkeä. No ei takuulla, mutta kai rahan saisi kulumaan muuhunkin. Budjettierittelyn vuoksi ei kannata luulla, että Euroviisujen lopettaminen toisi rahaa esimerkiksi sitä oikeasti tarvitseville. Näillä siis mennään! Esityksiä katsoessa kannattaakin tutkia puhtaasti visuaalisuutta ja tekniikoilla leikittelyä.

5. Huikeat käännökset
Euroviisuissa esitettävät kappaleet käännetään aina. Suomalaisten kielitaito on huippuluokkaa myös Euroopan mittakaavassa, joten englannin kääntäminen tuntuu paikoin jopa hölmöltä. Toisaalta tekstittäminen on tapa antaa kaikille tasapuolinen mahdollisuus tavoittaa kappaleiden sanoma. Onko sillä merkitystä, että tietää, mitä kappaleissa sanotaan? Jos katsoo voittajakappaleita, niin ei sillä ole mitään väliä, laulaako siansaksaa vai viimeisen päälle hiottua englantia välittäen syvää sanomaa.

6. Euroopan yhtenäisyys
Samaan aikaan, kun viisuhuuma on ylimmillään, käydään eräässäkin istuntosalissa keskustelua Turun epäillystä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä puukotuksesta. Euroviisut ovat lohdullinen ylistys Euroopan yhtenäisyydelle. Nähtäväksi jää, miten hirmuteot näkyvät viisuissa. Pitääkö niitä edes huomioida? Ei mielestäni, sillä normaali elämä ja riemu ovat parasta lääkettä.

7. Kohahduttaneiden maiden kohtalo
Kun koolla on koko Eurooppa ja muutama maanosaan identifioituva maa, ei voida välttyä siltä, että politiikka tunkee mukaan show’hun. Venäjä putosi toisessa semifinaalissa. Israel esiintyy finaalissa, joten siihen kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota. Kohut eivät tosin aina synny politiikasta, sillä siihen riittää myös tarpeeksi erikoinen esitys. Tänä vuonna Viro on tuonut kilpailuun oopperavivahteisen La Forza -kappaleen Elina Nechayevan esittämänä. Voiko oopperalla voittaa viisut? Voi, koska se on mahdollista myös hirviöpuvut päällä.

8. Äänten jakautuminen
Suurista kokonaisuuksista huolimatta Euroviisut vaikuttavat paikoin alakoulun liikuntatuntien ryhmäjakotuokiolta. Omat kaverit valitaan aina ensiksi. Euroviisuissa tosin on se ero peruskoululiikuntaan, että viisuissa rangaistaan ilkimyksiä. Maailmanpoliittinen tilanne voi näkyä viisuissa joko jonkun maan hyllyttämisenä kisasta tai yksinkertaisesti siten, ettei erinomainen kappale saa kaikkien ihmetykseksi ääniä.

9. Kuka voittaa ja miksi?
Olisipa voiton syy aina ilmiselvä: onnistunut kappale. Mutta ei! Voitto voi tulla hienon lavashow’n vuoksi, erikoisen esiintymisasun tähden tai ihan vain sympatian takia. Voittonsa ansainneen kappaleen pitäisi kuitenkin täyttää seuraavat tunnusmerkit: mukaansatempaava show, virheetön laulu, tarttuva melodia ja kaiken lisäksi olisi ihan kohtuullista, että kappaleen sanomalla olisi merkitystä. Yleensä se tosin jää elämä on ihanaa -tasolle, mutta ei se kai katastrofi ole.

10. Seuraavana päivänä tietää, mistä puhutaan
Ei tarvitse olla Euroviisu-fani, mutta yleissivistykselle viisukisan tuijottaminen ei ole pahitteeksi. Saattaa jopa voittaa myöhemmin pubivisan viisuknoppitiedolla. On muutenkin mukavampi lukea uutisia, kun taustat ovat kunnossa seuraavan päivän suurimpia uutisia lukiessa. Maailmassa on edelleenkin paljon tärkempiäkin teemoja kuin Euroviisut, mutta kannattaa muistaa, että riemun keskelle voi kätkeytyä kipeitä tarinoita ja suuria taisteluita. Niistä on voinut lukea joka ikisessä uutisessa, jossa on raportoitu hirmuteoista.

Miksi sinä katsot Euroviisut?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa