Ituhulluus ja epäonnistunut vegepita

Ituvillitys on vallannut ateriani. Idut tekevät melkein mistä tahansa ruoasta mielenkiintoisen, mutta kaikista kuivimpia eineksiä nekään eivät pysty pelastamaan ainakaan kokonaan. Lue, mihin ituja kannattaa käyttää ja kurkkaa uutuuspitan arvostelu ja tuotteen epäonnistunut mainosslogan!
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA”Äideille tai muille vastuullisille tahoille pikaruokakin voi olla hyvää ja terveellistä”, julistaa Pita Factoryn vegaanisen falafelkebabin pakkauspussukan takapuoli. Heti pari ongelmaa. Äitiysbrändiä on uskaliasta lähteä sotkemaan mihinkään, koska se herättää aina tunteita. Toki on hyvä, että mainos saa jonkinlaisen reaktion aikaan, mutta se, että tuotteen kerrotaan sopivan erityisesti äideille ”tai muille vastuullisille tahoille” ei ole kovin järkevää. Onko vastuullisuus äitiyttä? Eivätkö äidit yleensä voisi syödä pikaruokaa?

Hyvää ja terveellistä. Millä mittarilla? Kukaan ei tietenkään kirjoita tuotteeseensa, ettei tämä nyt kummoista ole, mutta terveellisyyttä ei mielestäni ole ainakaan E-koodit ja einekset. Tuskin pitasta haittaa silloin tällöin on, mutta ei se terveysruokaa ole. Eines on eines. Kuiva einesleipä on kuivaa ja höttöpihvi höttöistä. Makuelämyksenä pita on melko mitäänsanomaton, vaikkei se pahaa ole. Toimi itselläni hyvin aamupalana, ja mukana tullut kebabkastikkeeksi kutsuttu punainen pussineste oli kokonaisuuteen sopivaa. Tai ainakin se pelasti sen, mitä pelastettavissa on.

Loput pelastustoimet aamun aterialla lankesivat itujen hartioille – tai siis hännille. Idut ovat kasvuvaiheessa olevia versoja kehityksensä ensimmäisessä vaiheessa. Melko monet lähikaupankin hyllyiltä saatavat idut ovat lähituotantoa ja luomua. Mikseivät sitä paitsi olisi? Ei ituja kannata alkaa kuskata toiselta puolelta maapalloa tai edes lahden takaa. Usein marketeissa myytävät idut ovat pulskanpuoleisia mung-pavun ituja tai sinimailasen eli alfalfan ituja, jotka näyttävät purkissa rihmamaiselta kasalta.

Itse olen ihastunut eri toten Silmusalaatin tuotteisiin, joista suosikkejani ovat Tulinen silmusalaatti ja Parsakaalisilmusalaatti. Tulinen maku on hento ja tulee daikon-retikasta. Jännittävää! Myös parsakaalin lempeä, omaleimainen maku sopii hyvin alfalfojen kaveriksi. Silmusalaatin sivuilta saa kattavasti tietoa viljelystä ja iduista ylipäätään. Purnukka ituja maksaa kaupassa noin kolme euroa, mutta on mielestäni jokaisen sentin arvoinen, sillä ravintoarvot ovat kohdillaan, ja yhdestä pakkauksesta riittää useampaan ateriaan.

Vinkkejä itualoittelijalle

  • Idut sopivat melkein mihin tahansa ja tuovat ateriaan visuaalisuuden lisäksi makua, suutuntumaa ja hyvää energiaa.
  • Kokeile myös piristää eineksiä niillä. Älä unohda lisätä ituja salaattiin, sillä perusvarma jäävuorisalaattipohja piristyy kummasti iduilla.
  • Varsinkin sinimailanen eli alfalfa sopinee myös niille, jotka eivät vihanneksista piittaa. Yleensähän suurimpia kiukuttelijoita ovat lapset, joten kannattaa kokeilla höynäyttää pikkupilttiä ruokapöydässä iduilla.
  • Tulinen silmusalaatti sopii hyvin grilliruokiin, eikä daikon-retikan tulisuutta kannata pelätä.

Kuuluvatko idut ruokavalioosi? Vai epäilyttävätkö idut? Entä minkälaisia ajatuksia heräsi Pita Factoryn tuotteesta ja sloganista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Häpeäruokaa töissä

Välillä omat testiruoat saavat epäilemään Einesvihaajaa suureksi huijaukseksi, vaikka eihän eineksiä voi arvostella maistamatta. Siitä huolimatta tekisi välillä mieli syödä valmislounas siivouskomerossa piilossa katseilta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA”Vitsi olisi kiva, kun mullakin olisi jotain tollaista einestä mukana. Mulle iskee annoskateus, kun itsellä on vain tällaista kotitekoista aina mukana”, työkaveri tokaisi mikrojonossa. Luulin, että nyt lähtevät jalat alta. Että kaikista maailman ihmisistä minulle sanotaan noin. Epäviralliselle Einesvihaaja-kampanjapromoottorille. Nyt on menty jossain pieleen! Minähän se olen, joka ei eineksiä syö. Minulla on sitä paitsi aina linssejä mukana. Täydellistä ruokaa. Sitä ainoaa oikeaa.

Mutta. Totuus on se, että viime aikoina linssejä ei aina ole ollut enää eväsrasiassa, ja se on tämän blogin syytä, ei kotijoukkojen muonituskehnoudessa. Aloin kuulostella tarkemmin kehoani. Olo oli kerrassaan tukkoinen. Vegaanieinesten määrä räjähti kauppojen hyllyillä noin vuosi sitten niin, että uutuustuotteiden läpikäymiseen sai kulutettua kymmeniä, ehkä jopa satoja euroja. Koska en edelleenkään turvaudu kotona eineksiin, testiruoat alkoivat varkain kulkea töissä mukana, kunnes päätin, että raja on vedettävä johonkin.

Ei ihme, että olo on tukala ja ikävä, jos itseensä upottaa ihmeellisiä mömmöjä ja E-koodeja. Alkoi tuntua vähitellen siltä, että elän itsestäni kertovan Supersize me -dokumentin keskellä.

Arkikäyttöä helpottavista, turhilta tuntuvista eineksistä saa kuitenkin maistuvaa lounasta pienellä vaivalla. Unohda siis valmisateriat.

Helppo, nopea ja tuore valmisateria itse koottuna

2 annosta

200 g marinoitua tofua | paketti Aasia wok tai Thai wok -tuoreksia | 3 pussia pikanuudeleita | halutessasi loraus soijaa ja seesamiöljyä

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Pilko tofu pieniksi paloiksi, ja paista palaset kevyesti. Kun tofut ovat saaneet hyvän paistopinnan, lisää tuorekset mukaan. Lorauta soijaa ja seesamiöljyä valmiin aterian päälle.

Onhan tässä pikareseptissä muutama ongelma. Ensinnäkin ihmisen pitäisi kyetä marinoimaan oma tofunsa. Ja Aasiassa ei edes ole tapana marinoida tofua, vaan maustaa siihen kuuluva kastike. Mutta voi, että kuinka hyvää savuinen manteli-seesamitofu on! En ostaisi kovin usein neljän euron palasta rasvaista, joskin herkullista tofua, mutta jos eväät pitää saada kasaan nopeasti, niin olen valmis mihin tahansa.

Toiseksi: Pitäisikö kuitenkin asiat järjestää niin, että aikaa on myös vihannesten pilkkomiselle? Vaikka tuoreksissa ei ilmeisesti ole mitään lisättyä, en nää ideologisesti mitään järkeä ostaa parin euron vegerasiaa, kun voisi ostaa tuoreet vihannekset itse suoraan tiskistä. Tosin tarkemmin ajateltuna vihannekset saattavat tulla kalliimmiksi kappaleittain ostettuna. Varsinkin, jos miettii kilohintaa ja osuutta, joka vihanneksista päätyy väistämättä jätteeseen.

Kolmanneksi suosittelen olemaan nuudeleiden suhteen tarkkana. Jotkut nuudelit sisältävät valtavasti kaloreita jo ihan ilman mitään kastikkeita. Tähän ateriaan en käyttänyt  maustepusseja valmispakkauksesta, ja kalorit Mama-merkin nuudeleissa ovat alhaiset, mikä näkyy tosin siinä, etteivät ne pidä nälkää. Jostain syystä ostan aina vihannestenmakuisia nuudeleita, vaikka oikeasti monet lihanmakuiset nuudelit ovat myös vegaanisia, koska kysehän on vain aromeista. Onhan se huvittavaa, että on pakko napata kaupasta vihannesnuudelit vaikka väkisin, jos käyttää vain nuudeliosuuden, kun lihanmakuiset ovat aivan samaa tavaraa. Vegaanin sen sijaan kannattaa punnita omia motiivejaan, jos lihanhimoja täytyy ruokkia liha-arominuudeleilla, vaikka ne vegaanisia olisivatkin.

Maailman paras valmisruoka on muuten löytynyt. Enää mukanani kulkee hätätilanteessa vain eräs einesateria. Testikierrokseni on siis saavuttanut tavoitteensa. Tästä lisää myöhemmin. Saa ehdottaa kilpailijoita ja muita testattavia!

Mitä valmisruokaa suosit työpäivinä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Chef Lundén: Falafelburger – vegaanipurilaisjahti jatkuu

Eineshampurilaiset taitavat olla melko pahasti kiinni 1990-luvussa. Ainakin itselläni ne vievät heti aikamatkalle lapsuuteen, jossa ei muuten vegaanipurilaisia maisteltu. Koska eläinkunnan tuotteista vapautettuja burgereita on alkanut saapumaan kauppoihin nyt, täytyyhän ne testata. Mutta milloin näitä pitäisi syödä?
DSC_0154DSC_0151
Vaikka tapanani onkin nurista valmisruoista, ihan syystä tosin, ihmettelen, kuka enää nykyään haluaa ostaa valmisburgereita, koska kuitenkin on olemassa laadukkaampaa valmisruokaa, joka on monesti myös edullisempaa. Ravintoloiden purilaisetkaan eivät kovin paljon kukkaroa rokota.

Kun aloitin vegaanihampurilaisjahdin, nurisin Chef Lundénin burgerista, jossa luulin olevan sieniä. Tokihan asia piti vielä pikaisen lounastauon jälkeen tarkistaa uusintakierroksella, ja pitkän metsästämisen jälkeen löysin lopulta Kuninkaankulmasta Lundénin burgernäytteen hintaan 3,35 euroa.

Totta, purilaisessa ei ole sieniä, mutta olen edelleen sitä mieltä, että ensimmäisessä maistamassani hampurilaisessa niitä oli. Ehkäpä ne olivat päätyneet sinne vahingossa tai sitten munakoiso oli käsitelty kerrassaan omituisenmakuiseksi. Onkohan tämä mahdollista tuotantolinjalla?

Chefin burgerin sämpylässä on mukavasti yritystä, mikä välittyy kuvistakin hyvin. Ainesosaluettelo, jota kuva tukee hyvin, kuulostaa E-koodi-ilottelua lukuun ottamatta mainiolta. On hummusta, aitoa salaattia, salsaa ja falafelpihvikin. Viimeinen on purilaisen heikko kohta. Suuri sellainen. Falafel on jauhoista ja muuhun kokonaisuuteen nähden niin höttöistä ja mautonta, että ihmettelen, mitä se edes tekee burgerissa. Kutsuisin tätä huipuksi einesburgeriksi, jos pihvin tilalla olisi esimerkiksi papusekoitusta, koska Lundén selkeästi hallitsee monipuoliset lisukkeet. Onhan heillä myynnissä myös tabboulehia omassa purnukassaan ja maukkaat korealaisvegaaniwrapit.

Jos jostain syystä söisin eineshampparin, valitsisin Lundénin, mutta ongelma lienee se, etten tiedä, koska kyseistä apetta pitäisi syödä tai joutuisi syömään. Milloin sinä söisit einespurilaisen?

Oletko tutustunut Lundéniin? Oletko kenties maistanut tätä tuotetta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kiinni jäivät: Chef Lundénin etsintäkuulutetut wrapit!

Vegaaniruokahyllyjä valloittamaan lähteneen Chef Lundénin tuotevalikoima on toistaiseksi vaihdellut Tampereella marketeittain paljon. Huhuilinkin edellisessä vegeruokatekstissä Lundénin korealaisten nuudeliwrappien perään. Juttuun tulleen vinkin avulla rullia löytyi lopulta R-kioskilta! Myöhemmin bongasin pötköjä myös vihdoin Sokokselta pitkään tyhjänä ammottaneelta hyllypaikalta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAWrapit sisältävät maustettuja nuudeleita ja erilaisia kaaleja, joissa on todellakin yritystä, sillä mukana on myös pak choita! Aavistuksen makeat nuudelit sopivat hyvin raikkaiden vihannesten kanssa yhteen. Kovin suurta turvotustakaan välipalasta ei saa sillä 100 grammassa tuotetta on 170 kilokaloria, joista leijonanosa tulee todennäköisesti höttötortillasta. Siksi suosittelenkin miettimään, olisiko eineksessä mahdollista luottaa johonkin muuhun kuin kumiseen lättyyn, joka on wrappien ainoa huono puoli.

200 gramman paketissa tulee kaksi pientä wrappia, joissa on sama nuudelisalaattitäyte. Wrapit toimivat ihan kivasti aamupalana, vaikka niissä ei proteiinia olekaan. Nostatusaineita, säilöntäaineita ja tärkkelystä sen sijaan ainakin tortillalätyssä on, mikä on harmi, koska tuotteen idea ja valmistustapa ovat mainioita. Vaikka vaikeaahan se on valmisruokaa tehdä ilman säilyvyyttä. En vain voi sille mitään, että kaikenlaiset E-koodit nostavat karvat pystyyn.

Aivan ilmaisia Lundénin korealaiset wrapit eivät ole, sillä R-kioskilla ne maksoivat 4,50 euroa. Toki kyseessä on kioskitason hinta, sillä Sokoksella rullapaketti maksaa suurin piirtein kolme euroa. Hätäaamuna, kun ruokaa ei ole saatavilla muualta kuin lähikioskilta, myös kioskihinta tuntuu siedettävältä käsin tehdystä vegaaniruoasta. Chéf Lundenin wrapit voittavat myös mennen tullen HK:n Chili con Vege Burriton, joka huokuu niin maussaan kuin ulkonäössään einesmäisyyttä ja joka maistuu kärjistetysti jopa vastenmieliseltä.

Jo jonkin aikaa jatkuneiden einestutkimusteni perusteella olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kaikista einesvaihtoehdoista parhaita ovat Chef Lundénin tuotteet Jokaiselle-aterioiden lisäksi. Käsin tekeminen on ehdottomasti kummankin merkin vahvuus: se maistuu aterioissa. Ihmettelen myös, mistä kokki-Lundén saapui yhtäkkiä kauppojen hyllyille. Pieni googlailu kuitenkin osoittaa, että kyseessä on Jalostajan – jep, sen säilykelihapullakeisarin – brändi, ilmeisesti. Korjatkaa, jos olen väärässä! Jos näin on, niin täytyy sanoa, että Jalostaja on onnistunut brändäyksessään. Lundénin tuotteista tulee nimittäin tunne, että joku tammisaarelainen mies on kokannut ruoat ihan vain minua varten.

Chéf Lundenin sienimysteeristä voi myös lukaista aiemmasta ruokajutusta.

Mitä mieltä olet Chef Lundénista? Mitä seuraavaksi kannattaisi testata?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vegaanihampurilaismysteeri

Ruokajätit syytävät melkoisella tahdilla ulos vegaaniburgereita. Nyt kurkistetaan muutaman yrityksen vegaanitarjonnan uutuuksiin. Herätys, tuottajat!
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMistäköhän sitä alottaisi? Saarioinen ei ikinä ole ollut vegepurilaisvalmistuksen aallonharjalla. Lihaburgereista minulla ei ole kokemusta. Siksi pirkanmaalaisen ruokajätin vegeburgerissa maistuu pitkälti ehta eines ja epätoivo.

Hampurilaisessa on toki yritystä. On tuhti pihvi, johon on tuupattu kikhernettä ja härkäpapurouhetta ja sämpylä, joka maistuu tuplasti paremmalta, kun päällä on pikkuruisia siemeniä luomassa visuaalisuutta suutuntumaa.

Kangasalan Prismassa (josta muuten tamperelaisena ostan lähes kaikki einestestiruokani hyvän hintatason ja saatavuuden vuoksi) iso vegepurilainen maksoi noin kolme euroa. Hinta ei ole paha, mutta siihen nähden, että samaan hintaan saisi täyttävämpää ja paremmista raaka-aineista veivattua mättöä, hinnassa on paljon ilmaa. Melkoinen kate tässä täytyy olla!

Iso vegehampurilainen aiheuttaa väistämättä melkoisen ähkyn. Se on tavallaan positiivista, koska eineksen perään ei tarvi tuupata jotain muuta, mutta toisaalta ähky myös väsyttää, eikä työnteko tunnu käynnistyvän millään. Pisteitä höttöinen burgeri saa kuitenkin pihvistä, jossa on mukavasti yritystä. Keltaisena hohtava pihvi antaa odottaa paljon, ja siinä on kylläisyyden tunnetta luova, mukavan jauhoinen kikhernekoostumus. Pihvi onkin muuten ainoa hamppariosa, joka on säästynyt E-kooditykitykseltä.

Burgerin välissä tulee myös lime-korianterimajoneesi, joka on tietenkin vegaaninen niin kuin koko burgeri ylipäätään. Majoneesi on kamalaa. Ihan oikeasti. Todella ankeaa valittaa näinkin pienestä asiasta, mutta tiukasti pakattu valkoinen lima, jossa on kaukainen tuulahdus korianteria ja limeä, ei suurta luottamusta herätä. Kokkikartano myy esimerkiksi valitettavan harvoin saatavilla olevaa purilaista punajuurihummuksella, joka on viimeisen päälle trendien perässä. Suosikkimerkkini Chef Lundén tarjoaa vegaaniburgeria, joka on sieniä lukuun ottamatta täydellinen. Sienethän ovat aina riskiratkaisu ruoissa, joten siinä mielessä Saarioinen on onnistunut, että einesherkku sopii todennäköisesti lähes jokaiselle vegaaniruokailijalle, vaikka maku ei varsinaisia tanssiaisia järjestäkään kielen päällä.

Tässä yhteydessä nostan kuitenkin ansaitusti hattua Lundénille, jonka korealainen vegaaniwrap on huippu. Jos sitä siis olisi joskus saatavilla. Kertokaahan tamperelaiset, saako sitä oikeasti mistään! Onnistuin kerran löytämään yhden paketin Sokokselta. Päädyin tätä tekstiä kirjoittaessani myös seilaamaan Chef Lundénin S-ryhmän tuotesivuilla, jossa ei kuitenkaan ole mainintaa sienistä, vaikka ihan varmasti söin vegaaniburgerin, jonka alimman sämpylän päällä oli järjetön kasa säilykesieniä. Ihmettelin tätä, koska en ikinä ostaisi hampurilaista, jossa on sieniä. Pakkaus oli huomioni tehdessä jo roskakorissa, joten en voinut tarkistaa tilannetta. Mutta sienet olivat totta. Eli, Lundén, ostinko viallisen purilaisen vai ovatko tuotetiedot puutteelliset? Luen ne nimittäin läpi aina kaupassa, ja luulin pitkään, että olen vain ollut huolimaton.

Lisää ruokarähinää aiheesta voit lukea Vegaani-tägin alta.

No, miltä Saarioisten vegaaniviritelmä maistui? Mitä mieltä olet ylipäätään ruokajättien vegetestauksista? Mistä Chef Lundénin antimia voi ostaa? Auttakaa epätoivoista työläistä.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Hauska tutustua, herra Vegeström!

Kesäiseen ruokapöytään kannattaa poimia Jalotofun uutuuspunajuuri-tofupihvit. Punaisina hehkuvat luomupihvit piristävät elintärkeitä ruokakuvia värillään ja arkiateriaa kekseliäällä maullaan ja miellyttävällä rakenteellaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKuten ehkä tiedätte, ärsyynnyn helposti lihankorviketuotteista. Jalotofun Vegeströmit ovat kuitenkin toista maata, ja nauttivat heti ensi puraisusta syvää luottamustani. Lindströmin pihvien tofuserkut sisältävät veden ja suolan lisäksi luomusoijapavuista tehtyä tofua, pakastekuivattua punajuurta, kikherneseosta, punaviinietikkaa, kookossokeria ja sipulijauhetta, joista kaikki ovat luonnonmukaisesti tuotettuja. Ei yhtään E-koodia, vaikka Vegeström on täydellisen punainen ja mukavan kiinteä!

Pihvien maku on tofulle tyypillisesti pehmeä, mutta punajuuripalat tuovat sekä ulottuvuuksia makuun että kiinnostavuutta rakenteeseen. Tofun kiinteää ja hieman juustomaista rakennetta kammoaville Vegeströmit saattavat toimia erityisen hyvin, koska kiinteyttä rikkovat punajuuripalaset. Pitkän linjan tofufaneille, kuten minulle, strömit tuovat vaihtelua tavallisiin ruokiin. Pihvien maku ei ole missään nimessä teennäinen, vaan hyvin maanläheinen. Jopa niin maanläheinen, että pihveissä maistuu hyvällä tavalla maaperä. Tulee tunne, että ihan kuin pihvit kasvaisivat itse sellaisinaan kasvimaassa.

Ihan halpojahan punajuuriunelmat eivät ole, sillä kahden pihvin (2x125g) pakkaus maksaa yli 3,5 euroa, vähän alle neljä euroa suuressa marketissa. Toki on huomioitava, että punajuuripihvit ovat luomua, ja se maksaa edelleen Suomessa hävyttömän paljon, mikä tietenkin johtuu myös siitä, ettei luomua osteta tarpeeksi. Surullista!

Herra Vegeströmin antimet sopivat niin purilaisiin kuin kesälautaselle, kuten Jalotofun sivuilla luvataan. Maanläheinen maku lienee omiaan myös syksyllä satokauden sesonkituotteiden kanssa runsaalla lautasella.

Mitä mieltä olet Jalotofun tuotteista? Oletko jo ehtinyt testaamaan Vegeströmit, jotka saapuivat kauppoihin ihan hetki sitten?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Lihansyöjät ihastuivat vegaanipaniniin

Yhteistyössä Mr. Panini

Melkein vegaani einesvihaaja kiikutti lihansyöjäystäviensä illanviettoon uutuuspanineja, ja myös työpaikalla päästiin herkuttelemaan vegeuutuudella. Ystävät ovat oiva testiryhmä vähän kaikissa elämänvalinnoissa, vaikka aikuinen ystävyys onkin lempeää eikä tuomitse turhaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAYstävyydestä kirjoittaminen jää helposti torsoksi ylistykseksi siitä, kuinka hienoa on, että elämässä on tärkeitä ihmisiä, joille on myös itse tärkeä. Aikuisiällä ystävyyden painavin arvo liittyy kuitenkin siihen, miten se on onnistunut kaatamaan raja-aitoja, jotka vielä lapsena tuntuivat maailmanlopuilta. Aikuinen ystävyys ei tunne ikää, sukupuolta eikä koulutus- tai työtaustaa. Se ei ole sidottu maantieteeseen, eikä yhteen porukkaan, vaan matkan varrella erilaisista ympyröistä mukaan tarttuneisiin tuttavuuksiin, joista on tullut läheisiä ihmisiä.

Aikuinen ystävyys hyväksyy toiset sellaisenaan, kuin he tarjolla ovat. Se ei kyseenalaista tai nipota turhaan elämässä tehdyistä valinnoista. Yksi valinnoista on ruokavalio. Minun valintani on lähes vegaaninen ruokavalio, jota kunnioitetaan, kuten itsellenikin on aivan sama, syövätkö muut lihaa. No, itsehän en toki lihaa maistele, mutta onneksi ystäväni tutustuvat innokkaina uusiin vegetuotteisiin, omasta tahdostaan tietenkin.

Viime viikonloppuna maistatin ystävilläni Mr. Paninin uutta härkäpapu-vegepaninia, joka on toistaiseksi ollut harvoin esiintyvä uutuus kaupoissa, todennäköisesti suuren suosionsa takia. Miksi vegaaniset uutuuspaninit sitten viedään käsistä? Näin niille kävi myös ihanan keväisessä ystäväillassa, jonka viimeisteli pirskahteleva kuohuva ja kauniiksi loihdittu herkkupöytä.

Täysin vegaaninen härkäpapupanini on muiden paninien tapaan tehty Ulvilassa Mr. Paninin leipäkeittiössä, jossa täytteet lisätään lähileipomosta tulleisiin leipiin. Erityisen kiitoksen paninissa ansaitseekin leipä, sillä se ei sisällä mitään keinotekoista, ja ainesosaluettelosta päätellen sitä voisi tehdä vaikka tältä istumalta kotona. Kertoo aika paljon eineksestä, jos sitä voi tehdä kotona itse.

Täyte onkin sitten tosin toinen juttu. Ei liene salaisuus, että olen einesvihaaja. Runtua viljavat pötköt saavatkin E-koodeista, mutta toisaalta ymmärrän myös, ettei yhtäkään paninia voitaisi myydä kaupassa tai kahvilassa, jos ne eivät säilyisi, eikä tähän taida olla vaihtoehtoista ratkaisua. Panineja ei myöskään ole tarkoitettu jokapäiväiseen ruokavalioon, joten E-koodien ja kalorien kanssa voi höllätä pipoa silloin, kun haluaa herkutella.

Härkäpaputäytteessä erityisen miellyttävää on se, että siinä tosiaan on jopa yli viidesosa härkäpapua. Kun miettii montaa muuta vegepihviä, etenkin osana jotakin eineskokonaisuutta, prosentit jäävät alhaisiksi. Tosin voisihan se olla ihan kokonaankin härkäpapua, aina parempi niin! Panini täyttää, ja korvaa selkeästi täyden aterian, eli paninilinjalle lähtiessä ei ainakaan härkäpapuveijarin kanssa joudu kierteeseen, jossa pitää syödä useampi ruoka tullakseen kylläiseksi. Härkäpapupihvin lisäksi panini on täytetty chilisalsakastikkeella, joka on eittämättä rasvainen, mutta vahvanmakuinen, ja siksi niin maistuva. Rasvaisuus aiheuttaa myös sen, että pohdin väistämättä, onko sittenkin ihan sama, millä panini on täytetty. Kyse on lähinnä omasta valinnasta ja omastatunnosta.

Ystävämaisteluryhmäni koostui lihansyöjistä ja yhdestä kasvissyöjästä, joka on syvästi hullaantunut härkäpapupaniniin, vaikka sitä onkin hankala toistaiseksi löytää kaupasta. Koemaistoerän työkaverini olivat sitä mieltä, että härkäpapupanini täyttää lihapaninia paremmin, mutta toisaalta myös voimakas maku peittää alleen sen, mitä panini sisältää. Herkutteluillassa lihansyöjät innostuivat valtavasti vegaanipanineista, ja jopa tomaatinvihaaja naposteli panineja mielellään. Pilkoin paninit käteviksi snackseiksi, eikä illan päätteeksi tarvinnut kuin heittää tyhjä lautanen kierrätykseen. Maistui! Paninit toimivat parhaiten illanvietoissa, ja toimisivat myös retkieväinä, mutta uuni- tai parilapaahto asettavat tiettyjä ennakkovalmisteluvarauksia pötköjen hotkimiseen kodin ulkopuolella.

Vegaaninen tie on eineksistä huolimatta askel kohti ympäristöystävällisempää maailmaa. Mr. Panini on ansainnut myös Avainlippu-merkin suomalaisesta tuotannostaan. Sitä paitsi uutuuksien maistelu virkistää, kunhan päivittäinen ruokavalio on muuten kunnossa – ja ystävät lähellä!

Paninit saatu Mr. Paninilta.

Joko olet maistanut Mr. Paninin uuttuutta? Mitä pidit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa