Lidlin vegaanipizza häivyttää pakastelättyjen heikkoudet

Sehän näyttää ihan oikealta pizzalta! Ja maksaa vain kolmasosan muiden vegaanipakastepizzojen hinnoista. Mitä Lidl onnistui tekemään oikein?
DSC_0134DSC_0129DSC_0135

Onnistunut pakastepizza on sopivasti yksinkertainen.

Tässähän ollaan ihan makumatkalla saapasmaahan! Deliziosan Bruschetta-pizza sisältää tomaattia, paprikaa ja sipulia, kuten nimestä voi päätellä. Sen kummempi pizzamaun ei tarvitse olla, kun kyse on pakastetuotteesta. Jos pakastehommissa alkaa kikkailla, lopputulos voi olla vetinen ja uunikäsittelyyn sopimaton, eikä kiekkoihin siksi kannata tunkea kuin perusvarmoja aineksia – ja sitä sipuli ja tomaatti todella ovat.

Deliziosassa ei ole juustoa, mikä selviää tuoteselosteesta, mutta kuva riitelee listauksen kanssa pahasti. Ilmeisesti valkoiset kikkareet ovat lähinnä rasvaa, sillä varsinaiseen vegaanijuustoon viittaavia ainesosia selosteessa ei ole. Vierastan vegaanijuustoja, sillä ne ovat pakastepizzoissa yleensä arveluttavaa liejua, joten Deliziosan rehti ote ilman vuustoa miellyttää minua.

Pakastepizza ei koskaan ole gourmetelämys eikä sen siksi pidä maksaa maltaita.

Deliziosan valttikortti on hinta. Vegaaninen pakastepizza maksaa 1,89 euroa. Sehän tuntuu ihan ilmaiselta, kun vertaa esimerkiksi Valsoiaan, jonka suhteellisen ala-arvoinen lätty maksaa vähintään viisi euroa. Toisena esimerkkinä mainittakoon Bio Inside, jonka vegaaninen pestopizza vetää pohjat: melkein 7 euroa. Herää lähinnä kysymys, miksi kukaan haluaisi laittaa rahaa pakastepizzaan liki 10 euroa, kun samalla hinnalla ja lähes yhtä nopeasti voi käydä ulkonakin syömässä. Sitä paitsi nykyajan kiire ei ole kovin armollinen pakastepizzalle. Eihän meillä ole ylettömästi aikaa edes uunia lämmittää ja jäistä lättyä paistella törkyhinnan päälle!

On tietysti selvää, ettei pakastepizzaa ole suunniteltu jokapäiväiseksi elonlähteeksi ja siksi ravintoarvot ovat senmukaiset. Pizza sisältää reilut 500 kaloria, joista aimo annos tulee sokereista. Niitä lätyssä on 17,5 grammaa. Vähän hirvittää, mutta menköön sunnuntaiaamuisin harvoin nautittuna.

Deliziosalta on myynnissä myös toinen maku, jonka päätähtiä sienet ovat. Olen tietysti melko puolueellinen arvioija sienivihaajana, mutta uskallan sanoa, että melko rohkea valinta pizzatäytteeksi. Sienet lienevät kuitenkin harvojen herkkua, vaikka niille oma mutustelijakunta onkin olemassa.

Deliziosan pizza sopii juuri siihen, mihin se on tarkoitettu.

Pitkälti hinnan ansiosta Lidlin vegaanipizzat tavoittavat sen, mitä kuluttaja pakastepizzalta haluaa. Hinnan täytyy olla matala, jotta pizza päihittää tuoreversiot. Yksinkertainen peruspizza selviytyy ruokahätätilanteista kunnialla. Makuelämys ei päätä huimaa, mutta eivätpä pakastetuotteet ole koskaan pökerryttävän hyviä.

Helpot maut ja aidosti vegaaniolemukseen luottava, juustoton pizza on parasta, mitä vegaanipakastepizzoille on tapahtunut pitkään aikaan. On tietysti ikävä kilpailla pelkällä hinnalla, mutta Lidlin esityksen jälkeen ei ole minkäänlaista syytä tuupata kolminkertaista summaa vastaavaan, etäisesti Italiasta muistuttavaan herkkuun.

Tässä arviossa ei ole huomioitu sitä, että pakastetuote- ja eineskulttuuri eivät sovi veganismiin. Kiire ja helppous eivät aina lue lakeja.

Syötkö pakastepizzoja? Missä tilanteissa? Oletko jo maistanut Lidlin vegaanisia pakastelättyjä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Villen vegaaninen pakasteyllätys

Voi, kuinka kateellinen olinkaan yhdysvaltalaisvloggaajille, joiden padoissa porisevat nuudeleiden seassa ’vegan dumplingsit’, eli vegenyytit. Täällä ne tunnetaan pelmeneinä. Mikä mahtava yllätys Kuninkaankulmasta löytyikään, kun bongasin vegaaniset pakastenyytit pakkaskaapista!
DSC_0120DSC_0115DSC_0112DSC_0127Nyyttien valmistaja Deliciest on kotisivujensa mukaan vuonna 2008 perustettu perheyritys. Miten Ville, Haapasalo siis, tähän liittyy? Hän näyttää keikkuvan monen tuotesarjan keulakuvana, ja Deliciestin kotisivujen mukaan Haapasalo on myös osallistunut tuotteiden kehittämiseen. Pelmenisarjaan Haapasalo sopiikin oikein mainiosti Venäjä-historiansa ja -tietämyksensä ansiosta.

Deliciestin Villen pelmenivalikoimaan kuuluu kaksi vegaanista vaihtoehtoa: parsakaalilla höystetty ja sienitäytteinen. Arvostan sitä, ettei ainakaan parsakaalimaussa ole lisäaineita, ja maku on muutenkin puhdas. Hintaa 400 gramman säkillä on noin 3,5 euroa, ja niitä voi bongata pakastealtaista esimerkiksi K-ketjun kaupoista. Sanoisin, että hinta-laatusuhde on kohdillaan, vaikka se hieman närästääkin, että ainakin meidän lähi-K-Supermarketissa lihavaihtoehdot maksoivat vähemmän kuin vegaaniset vaihtoehdot. Jälleen kerran: sika-nauta maksaa vähemmän kuin parsakaali.

Pelmenit on helppo valmistaa. Kaada vesi kattilaan, mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi laakerinlehdillä, ja kiehauta. Lisää sitten joukkoon pelmenit, ja keitä vajaat 10 minuuttia. Varo, etteivät pelmenit tartu kattilan pohjaan, joten pari kertaa kannattaa sekoittaa. Tarjoile pelmenit kulhosta, ja lorauta päälle soijakastiketta. Aidossa venäläiskeittiössä ruokalaji tarjoillaan smetanan kera. Niin lähellä kuin itäraja onkin, venäläinen keittiö on jostakin syystä pysynyt borssikeittoa lukuun ottamatta kovin tuntemattomana valtavirralle. Mikä lie historiallinen pelko livahtanut keittiöönkin.

Pelmenit, dumplingsit tai nyytit – millä nimellä niitä haluakaan kutsua – ovat nopea ruoka arkeen ja pikainen ruokakulttuurimatka. Pelmeneiksi kutsuttuna nyytit johtavat suoraan itään, ja on mausteista kiinni, pysähtyykö matka jo entiseen Neuvostoliittoon vai jatkuuko se kenties Kaakkois-Aasiaan asti, jossa  etenkin Länsi-Kiina on kuuluisa nyyteistään.

Oletko tutustunut ennen Deliciestin tuotteisiin tai vegaaninyytteihin? Kutkuttavatko pelmenit omia makuhermojasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Majoneesitapaus – testissä Saarioisten vegaanimajo

Vegaanivillityksen viimeinen vaihe näyttää olevan ylimääräisten herkuttelutuotteiden veganisointi – mikä ärsyttävän kätevä verbi! Vihreällä merkityllä vegehyllyllä nököttää nykyään nimittäin hummusten vieressä maidottomia ja kananmunattomia majoneeseja.
DSC_0042DSC_0046Saarioisten vegaanimajo ei ole enää uunituore uutuus, mutta kaappiini se päätyi vasta viime viikolla, vaikka itse asiassa tällaisten tuotteiden ei pitäisi pujahtaa kenenkään kaappiin. Majoneesit – olivatpa ne vegaanisia tai eivät – ovat aivan järjettömiä tuotteita! Rasvaa puristettuna purkkiin, eli ravinnon kannalta täysin turhia. Mutta joidenkin mielestä niin hyvänmakuisia. Ja eihän elämän tosiaan tarvitse aina olla kurinalaista suorittamista ruoankaan suhteen.

Ottaen huomioon majoneesin valmistuksen helppouden on erikoista, että vegaaniset majoneesit tunkeutuivat kauppojen hyllyille vasta tänä vuonna vegebuumin yltyessä. Ensimmäisenä lanseerattiin muistini mukaan Jokaiselle-majoneesit. Toki huomionarvoista on se, että kaupoissa on ollut ennenkin vegaanisia majoneeseja, mutta niitä ei ole varsinaisesti markkinoitu vegaanisina majoneeseinä eikä makuvaihtoehtoja ole ollut juurikaan.

Pirkanmaan vastaus Jokaiselle-neeseihin tulee Saarioisten tehtaalta. Saarioisten valkosipuli ja yrtit -vegemajoneesi (K-kaupoissa noin 2,40€/pullo) muistuttaa kovasti salaatinkastiketta jo pullon ulkomuodon perusteella. Muutenkaan pakkauksen ulkoasu ei varsinaisesti ratsasta tyylikkyyden aallonharjalla, vaan luottaa perinteiseen Sahalahti-muotiin. Majoneesin salaatinkastikkeesta erottaa koostumus, sillä Saarioisten yrttinen vegaanimajoneesi on niin paksua, että sitä on vaikea saada ulos purkista. Kun vihdoin saa puristettua putelista jotakin ulos, sitä lorahtaa valtava kasa täysin hallitsemattomasti. Ei siis sovi salaattiin, jonka terveellisyydestä muutenkin kannattaa pitää kiinni laittamalla kastikelorauttelut kuriin.

Ei ole yllätys, ettei majoneesi ole terveystuote, mutta ihan aavistuksen kauhistuttaa se, että majoneesipurkissa on 39 prosenttia rasvaa. Helpon laskutoimituksen voi tehdä, kun ajattelee, kuinka paljon vajaa puolet on purkin koosta. Vajaa puolet rasvaa! Se hirvittää, vaikka olen käyttänyt majoneesia kerran valtavaan tortillahimoon, ja tietenkin tuotetestauksen nimissä.

Vegemajoneesi, tuttavammin vegeneesi, ei sovi terveysintoiluun, mutta elämä olisi aika tylsää, jos aina pitäisi nillittää syömisestä. Joskus annos vaatii turhaa rasvaa, ihan vain siksi, että tekee mieli. Ongelma vain on se, että satunnaisen tortilla- ja purilaisharrastajan kaappiin iso majopurkki jää unohduksiin. Olisiko tässä paikka pienemmille pakkauskoille, jotka sopivat paremmin take away -kulttuuriin ja pieniin, kiellettyihin herkutteluhetkiin?

Mihin ihmeeseen majoneeseja tarvitaan? Mihin itse käytät niitä? Mitä mieltä olet vegaanisista majoneeseistä? Jaa myös lempitortillatäytteesi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

3x Vegaaninen einesuutuus

Huh! Kuten aiemmin kerroin, einesmaistelusessio on jo alkanut käydä raskaaksi. Se on ihan hyvä merkki; en siis ole kyllästänyt itseäni aiemmin einespöperöillä. Vegaanihuuma alkanee laantua, mutta kolusin Sokokselta vielä muutaman uutuuden maisteluun.

Kokkikartano: Nyhtökaurapasta
DSC_0029Odotukset nyhtökaurapastan suhteen olivat korkealla. Tuote itsessään on mielenkiintoinen: nyhtisyritys Gold & Green on yhdistänyt voimansa Kokkikartanon kanssa. Empiiristen havaintojeni perusteella pasta on saanut hyvän vastaanoton, mutta itse en ole vakuuttunut. Tuntuu, että rähisen kaikista eineksistä, mutta pystyn kyllä myöntämään, jos jokin on hyvää. Nyhtökaurapasta ei ole makuuni. Oikeastaan siksi, ettei siinä ole makua. Ehkä tilanne muuttuisi ketsuppi- ja Sriracha-kylvyssä raikkaan salaatin kanssa tarjoiltuna.

Kokkikartano Premium: Falafelhampurilainen
DSC_0141Mikä tästä tekee premiumia? Huom! Tomaatin ja salaatin lisäsin tarjoilua ja lisämakua varten. Falafelburgerin pihvi on kerrassaan kuivakka, mutta punajuurihummuksessa on yritystä kuin myös unikonsiemenin koristellussa sämpylässä.  Burgerjahtini on ollut käynnissä jo aiemmin Saarioisten ja Chef Lundénin merkeissä. Sanoisin, että burgerit kannattaa jättää pubi- ja ravintolaruoaksi.

Bio Inside: Pizza Pesto Vegan
DSC_0004Okei, nyt täytyy tunnustaa jotakin. Niin syntinen pakasteruoka, mutta silti herkullinen! Ehkä tuntemukseni johtuu siitä, etten kerta kaikkiaan ole koskaan voinut syödä pakastepizzaa, sillä silloin, kun söin lihaa, en voinut sietää juustoa. Kasvissyöjänä vaihtoehtoja ei ole siis ollut lainkaan juuston vuoksi. Mutta nytpä onkin pakastealtailla alkanut majailla saksalaisen Bio Insiden vegaaninen pestopizza. Pizzassa ei ole lisäaineita eikä kaloreita ylettömästi, mutta ei tästä parane tapaa tehdä. Sanoisin, että sopii sunnuntaiaamuihin kohtuudella nautittuna. Esteettisin, eettisin ja puhtain pakastepizza, johon olen koskaan törmännyt. Hintaa on S-kaupoissa yli kuusi euroa, mutta eipä pizza tosiaan ole jokapäiväinen ape.

Onko jokin näistä jo tuttu sinulle? Mitä muuta suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Lihapiirakkakansa sai taas uuden välipalan – makutestissä Saarioisten Vegis

Ensin tuli vihis, sitten grahamvegepiirakat ja nyt vegis. Lihapiirakka on yksinkertainen klassikkoruoka, josta on helppo tehdä vegeversioita. Olisiko vege-eineksillä kuitenkin muutakin annettavaa kuin rasvaiset taikinataskut?
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKäsitykseni mukaan lihapiirakka on karjalaista ruokaperintöä, mutta aika kauas on tultu itkijänaisten huolella vaivaamasta taikinasta ja luomutäytteistä. Hektiseen elämään tottuneelle 2010-luvun puurtajalle lihapiirakka tarkoittaa muovipakettiin käärittyä jättimäisen ruokatehtaan valmistamaa rasvaista herkkua, joka teoriassa sopii aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi, herkutteluun ja arkea helpottamaan. Onko ylipäätään hetkeä, johon lihapiirakka ei sopisi? Ei varmaankaan, ja ymmärtäähän sen, sillä lihapiirakka on eittämättä helppo – ja rasvainen – eväs, jota on totuttu mähkimään useita vuosikymmeniä. Lihapiirakka kuului nimittäin jo 1980-luvulla eineshyllyn vanhaan vakiokaartiin.

Pari vuotta sitten tapahtui kuitenkin kummia. Hoviruoka toi markkinoille kasvislihapiirakan eli vihiksen, joka viitoitti tietä vegaanieinesten esiinmarssille. Hittipiirakkaan iski tassunsa muiden muassa myös Sahalahden ruokaimperiumi Saarioinen, jolla on jo jonkin aikaa ollut myynnissä grahamkasvispiirakkapussi, ja nyt ruokaosastoilla maistatetaan uutuutta: Herkku Vegistä. Onpa kyllä hassunhauska nimi! (Ei ole.)

Lihapiirakan monikäyttöisyydestä ja pitkistä perinteistä huolimatta en näe syytä syödä sitä. Rasvaisuus ja suolaisuus kuuluvat liha- ja kasvispiirakoihin, mutta Vegis vie ne aivan uudelle tasolle. Eihän megasuolaisuus mitään uutta ole, mutta jos suolan määrä saa irvistämään, pitäisi tuotantolinjalle annettuja ainesosamääräyksiä tarkastella uudelleen. Noin 1,5 euroa maksava Vegis sisältää bulguria ja soijarouhetta, ja lisäksi taikinakuoreen on ujutettu maissia ja kauraa, jotka eivät tosin rasvaisesta höttötaikinasta erotu, mutta näyttäväthän ne hyvältä tuoteselosteessa. Jos rehellisiä ollaan, ei Vegiksestä tai mistään muustakaan kasvispiirakasta erota, onko kyseessä lihapiirakka vai sen kasvisversio. Samanlaista mössöä on upotettu kaikkiin vaihtoehtoihin, ja suola ja rasva peittävät makuvivahteiden rippeetkin alleen.

Lihapiirakka ei muutu terveystuotteeksi, vaikka sen täytteenä olisi pelkkiä kasviksia. Einesruokamarkkinoiden kannattaisi suunnata voimavaransa nyt tuotteisiin, jotka ovat mahdollisimman lähellä alkuperäistä innoittajaansa, ehtaa ja rehellistä lisäaineetonta ruokaa. Ei kukaan halua helpottaa arkeaan hötöllä, joka ei täytä, vaan lähinnä turvottaa.

Mitä mieltä olet kasvispiirakoista? Mikä on oma suosikkisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Wheatyn seitanmakkara kannattaa kääriä itse tehtyyn hodarisämpylään

Street food -paikat tarjoavat gourmet-hodareita, mutta pieneen kerrostalokeittiöönkin saa pienellä vaivalla kotitekoisen hotdog-tehtaan. Vegaanin parhaan makkaratäytteen valmistaa Wheaty, joka on selviytynyt voittajaksi kaupan hyllyltä pitkällisten, joskin subjektiivisten tutkimusten jälkeen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAEi tykkäisi einesvihaaja tästä. Hys siis! Kävi niin, että eräänä heinäkuisena lauantaina maistoin sattumalta työkaverini eväsrepertuaarista seitanmakkaraa. Sitä ennen kokemukseni seitanista oli rajoittunut itse tehtyyn jouluseitaniin, eikä kosketuspintaa mihinkään vegemakkaraan ollut lainkaan. Pieni makupala jäi kummittelemaan mieleen, ja vähän päästä olin tonkimassa marketin vegaanimakkarahyllyä lihaosaston keskellä.

Kaikista vegaanimakkaroista, joita olen päässyt tutkimaan, Wheatyn Merguez-seitanmakkara on osoittautunut parhaimmaksi valinnaksi, josta einesvihaajakaan ei ota ainakaan kovin pahasti nokkiinsa. Seitanmakkarassa ei ole lisäaineita, ja tuote on luomua. Kaikki muut, siis ihan oikeasti kaikki muut, makkarat, joita olen tarkastellut lukuisissa marketeissa, sisältävät E-koodeja. Eihän niihin kuole, mutta edelleenkin olen mieluusti syömättä niitä.

Merguez-seitanmakkara on aavistuksen tulinen, hyvin mausteinen makkara, joka haisee makkaralle tyypillisesti oudolta, vaikkei siinä lihaa olekaan. Merguez on hyvin suolaista, ja vähän suolaa käyttävän makuhermoja korkea suolaisuusaste voikin kipristellä. Kipristellä voi myös kukkaroa, sillä viiden melko ohuen seitanmakkaran paketti maksaa noin 4,50 euroa. Melkoinen hinta jauhopötköistä verrattuna saman hyllyn lihatovereihin. Toisaalta luomu maksaa, ja maksan siitä mieluusti.

En voi kieltää, etteivätkö vegaanimakkarat olisi käteviä mökkikäyttöön, ja siihen olenkin sallinut ne itselleni. Arjessa en koe mitään tarvetta ostaa niitä, koska mielestäni tällaisten tuotteiden ei pidä kuulua päivittäiseen ruokavalioon. Ilman vegaanimakkaroita voi elää, mutta aikaa ja vaivaa ne säästävät, kun grillin ympärillä ei tarvitse alkaa kasata esimerkiksi korealaisia tempenyyttejä. Sitä paitsi makkaran grillaaminen tuntuu valtavan nostalgiselta, kun sitä ei ole voinut tehdä vuosiin.

Toinen asia, josta einesvihaaja antaisi noottia, olisi tämän viikonlopun hodaritäytteet. Että piti vielä vegaanimakkaran lisäksi alkaa läträtä valmiskastikkeilla, jotka eivät kuulu ruokaideologiani rakennusaineksiin. Vegaani-Merguezit saivat kaverikseen sämpylän väliin näet Jokaiselle-chilimajoneesia, dijonsinappia ja Saarioisten uutuusyrttisalsaa. Sinapista en kovin välitä, mutta kyllä se vain toimii hotdogissa. Majoneesin käyttö ruokavaliossa on täysin turhaa, mutta toki Jokaiselle-majoneesia piti testata. Tuomio: kermainen koostumus, ei kovin tulinen. Ruoan voi kosteuttaa jollain muulla, mutta ymmärrän, että monet saattavat Jokaiselle-merkin vegeneeseihin ihastua.

Viimeisenä valelin hotdogin päälle Saarioisten yrttistä salsaa, johon on tuupattu niin paljon sokeria, että on parempi, etten edes vilkaise tuoteselostetta. Sokeri maistuu salsassa, mutta niin maistuvat myös yrtit ja chili. Oikein kelpo ja maukas valmissalsa, vaikka sokerilla onkin terästetty. Miksi muuten?

Hotdog-sämpylät

7 kpl

6 dl luomuvehnäjauhoja | 2,5 dl vettä | 0,25 dl öljyä
1 pussi kuivahiivaa | 0,5 tl suolaa | 1 tl sokeria 

Täyte-ehdotus

Wheatyn Merguez-seitanmakkara | ituja | chilimajoneesia (esim. Jokaiselle)
yrttisalsaa (esim. Saarioinen) | dijonsinappia

1. Mittaa melko kuumaa vettä kulhoon. Lisää kuivahiiva, ja sekoita huolellisesti. Lisää vielä öljy, suola ja sokeri.
2. Sekoita jauhot taikinaan. Vaivaa niin kauan, että taikina irtoaa melko hyvin sormista. Anna kohota kulhossa 30 minuuttia liinan alla.
3. Muotoile täytemakkaran pituisia kapeita sämpylöitä taikinasta pellille. Peitä liinalla, ja anna kohota 30 minuuttia.
4. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Meillä meni ainakin 14 minuuttia. Tarkkaile sämpylöitä, ja ota ne pois uunista, kun pinta alkaa ruskistua vienosti.
5. Viimeiseksi: täytä hotdog.

Mitä mieltä olet vegaanisista makkaroista? Mistä saa kaupungin parhaat vegaanihodarit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ituhulluus ja epäonnistunut vegepita

Ituvillitys on vallannut ateriani. Idut tekevät melkein mistä tahansa ruoasta mielenkiintoisen, mutta kaikista kuivimpia eineksiä nekään eivät pysty pelastamaan ainakaan kokonaan. Lue, mihin ituja kannattaa käyttää ja kurkkaa uutuuspitan arvostelu ja tuotteen epäonnistunut mainosslogan!
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA”Äideille tai muille vastuullisille tahoille pikaruokakin voi olla hyvää ja terveellistä”, julistaa Pita Factoryn vegaanisen falafelkebabin pakkauspussukan takapuoli. Heti pari ongelmaa. Äitiysbrändiä on uskaliasta lähteä sotkemaan mihinkään, koska se herättää aina tunteita. Toki on hyvä, että mainos saa jonkinlaisen reaktion aikaan, mutta se, että tuotteen kerrotaan sopivan erityisesti äideille ”tai muille vastuullisille tahoille” ei ole kovin järkevää. Onko vastuullisuus äitiyttä? Eivätkö äidit yleensä voisi syödä pikaruokaa?

Hyvää ja terveellistä. Millä mittarilla? Kukaan ei tietenkään kirjoita tuotteeseensa, ettei tämä nyt kummoista ole, mutta terveellisyyttä ei mielestäni ole ainakaan E-koodit ja einekset. Tuskin pitasta haittaa silloin tällöin on, mutta ei se terveysruokaa ole. Eines on eines. Kuiva einesleipä on kuivaa ja höttöpihvi höttöistä. Makuelämyksenä pita on melko mitäänsanomaton, vaikkei se pahaa ole. Toimi itselläni hyvin aamupalana, ja mukana tullut kebabkastikkeeksi kutsuttu punainen pussineste oli kokonaisuuteen sopivaa. Tai ainakin se pelasti sen, mitä pelastettavissa on.

Loput pelastustoimet aamun aterialla lankesivat itujen hartioille – tai siis hännille. Idut ovat kasvuvaiheessa olevia versoja kehityksensä ensimmäisessä vaiheessa. Melko monet lähikaupankin hyllyiltä saatavat idut ovat lähituotantoa ja luomua. Mikseivät sitä paitsi olisi? Ei ituja kannata alkaa kuskata toiselta puolelta maapalloa tai edes lahden takaa. Usein marketeissa myytävät idut ovat pulskanpuoleisia mung-pavun ituja tai sinimailasen eli alfalfan ituja, jotka näyttävät purkissa rihmamaiselta kasalta.

Itse olen ihastunut eri toten Silmusalaatin tuotteisiin, joista suosikkejani ovat Tulinen silmusalaatti ja Parsakaalisilmusalaatti. Tulinen maku on hento ja tulee daikon-retikasta. Jännittävää! Myös parsakaalin lempeä, omaleimainen maku sopii hyvin alfalfojen kaveriksi. Silmusalaatin sivuilta saa kattavasti tietoa viljelystä ja iduista ylipäätään. Purnukka ituja maksaa kaupassa noin kolme euroa, mutta on mielestäni jokaisen sentin arvoinen, sillä ravintoarvot ovat kohdillaan, ja yhdestä pakkauksesta riittää useampaan ateriaan.

Vinkkejä itualoittelijalle

  • Idut sopivat melkein mihin tahansa ja tuovat ateriaan visuaalisuuden lisäksi makua, suutuntumaa ja hyvää energiaa.
  • Kokeile myös piristää eineksiä niillä. Älä unohda lisätä ituja salaattiin, sillä perusvarma jäävuorisalaattipohja piristyy kummasti iduilla.
  • Varsinkin sinimailanen eli alfalfa sopinee myös niille, jotka eivät vihanneksista piittaa. Yleensähän suurimpia kiukuttelijoita ovat lapset, joten kannattaa kokeilla höynäyttää pikkupilttiä ruokapöydässä iduilla.
  • Tulinen silmusalaatti sopii hyvin grilliruokiin, eikä daikon-retikan tulisuutta kannata pelätä.

Kuuluvatko idut ruokavalioosi? Vai epäilyttävätkö idut? Entä minkälaisia ajatuksia heräsi Pita Factoryn tuotteesta ja sloganista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa