Vegaaninen pitaleipä edullisesti ja nopeasti – Vegemin vai Vönerin kera?

Pitaleivät pelastavat nälkäkuolemalta ja vieraiden yllätyshyökkäyksiltä, vaikka itse asiassa nykyään yhdenkään visiitin ei pitäisi olla yllätys nykyteknologian ansiosta. Päivän raadannan jälkeistä kiljuvaa nälkää se ei ole onnistunut poistamaan. Sen tietävät myös puolivalmiiden tuotteiden tekijät.
DSC_0030 (3)DSC_0026 (2)Kuvittele valkoinen keittiö, jonka kaapinovien päällä roikkuu huolettomasti pellavaisia pyyhkeitä. Keskellä huonetta on suuri saareke, jonka päälle on aseteltu harkitusti lasiset maustepurkit ja niiden viereen upeasti rönsyilevät yrttiruukut, ehkä myös jokin täydessä loistossaan kukkiva amppeli. Saarekkeeseen upotetussa uunissa muhii ihana, tunteja lämmössä kohotettu taikina, josta tehtyjen täydellisen kuohkeiden leipien äärelle illaksi kutsutut vieraat kerääntyvät.

Mutta. Kenellä on aikaa antaa uunin hyväillä minkäänlaista apetta tuntien ajan? Ei ainakaan sellaisella, jolla ei ole sitä ihanaa saareketta, pellavapyyhkeitä ja yrttiruukkuja. Siksi kaupassa myydään paisto- ja puolivalmiita tuotteita. Ne auttavat etenkin silloin, kun täytyy ruokkia enemmän kuin kahden hengen talouden kaksi nälkäistä puurtajaa. Oikeasti myös silloin, kun on ihan pakko saada jotakin herkullista, helppoa ja nopeaa. Vähän kiellettyä ja rasvaista, arkeen sopivaa arjesta vieraantunutta ruokaa.

Pikaherkkusuosikkini on aivan ehdottomasti pitaleipä, vegaanisena tietysti. Pitaleivät eivät toki millään tavalla kuljeta mielikuvissa kauniin vaalean keittiön eleganssiin, mutta parempi kai muutenkin pysytellä todellisuudessa. Jonkinlaista luksusta niihin tosin saa seitankebabilla, joka vuosien odotusten jälkeen todella onnistuu tuomaan kasvissyöjälle ja vegaanille jotakin uutta keittiöön. Kilohintakin kieppuu sen verran korkealla, että voinee puhua ainakin laadusta.

Markettihyllyjen kätevimmät tuotteet täytetyn pitaleivän valmistamiseen:

Pirkan paistovalmiit pitaleivät 6 kpl (n. 1 €)
Auran vegaaninen chilimajoneesi (n. 2,60 €)
Vöner-lastut 200 g tai Vegem-seitankebab 200g (n. 3,70 €)
Jäävuorisalaattia ja punasipulia

Vegemin seitankebab valmistetaan Ylöjärvellä, joten tamperelainen voi hyvällä omalla tunnolla herkutella lähiruoalla. Vegemiä myydään purkitettuna 200 gramman rasioissa marketeissa vajalla neljällä eurolla, mutta K-Supermarket Kuninkaankulmasta sitä saa ostaa 16,95 euron kilohintaan, joka ainakin toukokuun loppupuolella oli alennettu tarjouksen varjolla 12,95 euroon. Vöner taas on kotoisin pääkaupunkiseudulta, ja Pirkanmaalla sitä saa Vegemin tapaan 200 gramman tiiviissä muovipakkauksessa vajaan neljän euron hintaan.

Haluaisin sanoa liputtavani Vegemin puolesta jo ihan lähiruoan vuoksi, mutta jokin Vönerin nahkaisessa rakenteessa on hurmannut minut. Vegemin rakenne muistuttaa mielestäni enemmän pizzerioista saatavaa kebablihaa, kun taas Vöner imitoi pakastekebablastuja kiitettävästi. Kotioloissa Vöneristä saa käsiteltyä herkullisemman, mutta ravintolassa valmistettuna Vegem vienee pidemmän korren.

Koska on jo todettu, että kesäpäivien autuas keittiöeleganssi on täysin tavoittamattomissa, kannattaa pitaleivän kuoriksi valita Pirkan paistovalmiit kolmessa minuutissa kypsyvät pitaleivät, joita saa eurolla kuusi. Kompensoi mukavasti seitankebabin hintaa. Ja koska terveyttä ei kannata pohtia ihan joka päivä, voi huoletta töräyttää perään vielä Auran vegaanista chilimajoneesia, joka on hävyttömän hyvä vegemajoneesi.

Huomenna syödään taas linssejä. Keittiössä, jonka parketti on nähnyt parhaat päivänsä. Keittiössä, jossa yksikään yrttiruukku ei ole selvinnyt hengissä.

Kuulutko Vegem- vai Vöner-leiriin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Rasvaista ja kotimaista – siksi niin hyvää

Vapiskaa pakastealtailla! Kotimainen Apetit on tehnyt syntisen hyvän ja rasvaa tihkuvan Kasvisjauhispizzan, joka on mahdollisesti ensimmäinen pakastepizzaperinteitä onnistuneesti kunnioittava vegaanilätty.
DSC_0030DSC_0032DSC_0034Elementtitalo, kermanvärinen jääkaappi ja ensimmäiset markkinoille tulleet pakastepizzat. Mikä ihana pikaeväs nuorelle ja vähän kielletty herkku aikuiselle! Suomessa pakastepizzoja alettiin syödä toden teolla vuonna 1997, kun Dr. Oetkerin Ristorante saapui markkinoille. Pari vuotta ennen Ristorante-lanseerausta silloinen Lännen Tehtaat Oy, nykyinen Apetit Oy, oli kuitenkin ostanut Ingmanilta Apetit-brändin, jonka pakastepizzat ovat loikoilleet kauppojen kylmäaltaissa jo parikymmentä vuotta. Vaikka Dr. Oetkerin Ristorante-sarjan pizzoja myydään miljoonia vuodessa (2016), on Apetitilla sellainen kasvisässä pakastealtaassa, että muiden brändien kannattaa pohtia, miten sujahtaa sulavasti ja maukkaasti mukaan vegaanihuumaan.

Mikä ihmeen Kasvisjauhis?

Minä en suosi pakasteita, mutta ei kai yksi testipizza ruokavaliota kaada. Toinen epäilyksenkohteeni on lihankorvikekasvivalmisteet, kuten Härkis, nyhtökaura ja Apetitin lätyn päätähti Kasvisjauhis. Se tosin täytyy myöntää, että pizzoissa ne toimivat laittoman hyvin suutuntuman ansiosta. Pizzaa ei myöskään tule syötyä ylettömiä määriä, kun siinä on oikeasti täyttäviä aineksia. Vehnäletun päälle ripotellut sipulisuikaleet eivät nälkää kauaa pidä.

Apetitin Kasvisjauhis on herneproteiinia, jota myydään samalla nimellä myös nugetteina, pyöryköinä ja pihveinä niin pakasteessa kuin kylmähyllyissä kaupoissa. Kokemukseni Kasvisjauhiksesta eivät ole kovin ruusuiset, mutta pakastepizzassa se maistuu erinomaisesti rouheena. Kasvisjauhispizza näyttääkin erehdyttävän paljon jauhelihapizzalta, mikä lienee tarkoituskin.

Apetit Kasvisjauhis sujahtaa ostoskoriin näistä syistä:

  • Pizza on visuaalisesti kaunis niin pakastettuna kuin paistettuna. Kookosöljystä tehty juusto sulaa miellyttävästi eikä maistu miltään, mikä on vain positiivista. Pizzajuusto tosin sisältää väriin vaikuttavan E-aineen (E160b).
  • Pohja jää hyvällä tavalla aavistuksen löysäksi. Pakastepizzan ei kuulu olla rouskuva kalikka. Pohjassa on käytetty nostatusainetta (E500).
  • Maku on erittäin rasvainen ja muistuttaa hyvin paljon jauhelihaversiota ilman lihan sivumakua. Makumaailma sopii hyvin pakastepizzaan.
  • Sokeria pizzassa on 2,60 grammaa. Ei kovin paha määrä pakastepizzalle. Tämä tosin selittyy rasvan määrällä. Kun rasvaa on paljon, on sokeria yleensä vähemmän.
  • Kasvisjauhispizzan hinta vaihtelee melko paljon kaupoissa. Suuresta K-Supermarketista pizzan voi ostaa hintaan 2,79 euroa. Erikoistarjouksella Kuninkaankulma tarjoaa kaksi Kasvisjauhispizzaa vitosella. Pienessä lähimarketissa pizza maksaa 3,60 euroa. Ei siis aivan Lidlin alle kaksi euroa maksavan vegaanipizzan tasoa, mutta halpa silti.
  • Apetit Kasvisjauhis-pizza on valmistettu Suomessa. Eettiseen ruokavalioon kuuluuvat lähituotteet ja kotimaisuus.

Kehitettävää:

  • Ei rasvaista makua ilman rasvaa. Rasvaa Kasvisjauhispizzassa on 13 grammaa. Se on paljon. Pakastepizza ei ole jokapäiväinen ape, joten rasvan määrälle on pakko viitata kintaalla. Kun herkutteluun lähtee, täytyy se tehdä ilman huonoa omatuntoa.
  • Kasvisjauhis nimenä ei ole kovin myyvä. Kasvisjauhis-nimi ei kerro sitä, että tuote sisältää herneproteiiniä, vaikka se toki tuoteselosteessa todetaan. Nimi on lapsenomainen eikä houkuttele suunnittelemaan reseptejä. Lapset tosin saattavat Kasvisjauhiksesta pitää niin tuotteena kuin makuna.
  • Tuoteperhe kaipaa makuvariaatioita. Pelkkä rasvainen lihankorvike ei kanna kauas. Minkälainen voisi olla Kasvisjauhispizzan sisar?

Kiinnostavatko Apetit-tuotteet? Minkälaisia ajatuksia pizzasta tai Kasvisjauhis-tuotteista ylipäätään on herännyt?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Lidlin vegaanipizza häivyttää pakastelättyjen heikkoudet

Sehän näyttää ihan oikealta pizzalta! Ja maksaa vain kolmasosan muiden vegaanipakastepizzojen hinnoista. Mitä Lidl onnistui tekemään oikein?
DSC_0134DSC_0129DSC_0135

Onnistunut pakastepizza on sopivasti yksinkertainen.

Tässähän ollaan ihan makumatkalla saapasmaahan! Deliziosan Bruschetta-pizza sisältää tomaattia, paprikaa ja sipulia, kuten nimestä voi päätellä. Sen kummempi pizzamaun ei tarvitse olla, kun kyse on pakastetuotteesta. Jos pakastehommissa alkaa kikkailla, lopputulos voi olla vetinen ja uunikäsittelyyn sopimaton, eikä kiekkoihin siksi kannata tunkea kuin perusvarmoja aineksia – ja sitä sipuli ja tomaatti todella ovat.

Deliziosassa ei ole juustoa, mikä selviää tuoteselosteesta, mutta kuva riitelee listauksen kanssa pahasti. Ilmeisesti valkoiset kikkareet ovat lähinnä rasvaa, sillä varsinaiseen vegaanijuustoon viittaavia ainesosia selosteessa ei ole. Vierastan vegaanijuustoja, sillä ne ovat pakastepizzoissa yleensä arveluttavaa liejua, joten Deliziosan rehti ote ilman vuustoa miellyttää minua.

Pakastepizza ei koskaan ole gourmetelämys eikä sen siksi pidä maksaa maltaita.

Deliziosan valttikortti on hinta. Vegaaninen pakastepizza maksaa 1,89 euroa. Sehän tuntuu ihan ilmaiselta, kun vertaa esimerkiksi Valsoiaan, jonka suhteellisen ala-arvoinen lätty maksaa vähintään viisi euroa. Toisena esimerkkinä mainittakoon Bio Inside, jonka vegaaninen pestopizza vetää pohjat: melkein 7 euroa. Herää lähinnä kysymys, miksi kukaan haluaisi laittaa rahaa pakastepizzaan liki 10 euroa, kun samalla hinnalla ja lähes yhtä nopeasti voi käydä ulkonakin syömässä. Sitä paitsi nykyajan kiire ei ole kovin armollinen pakastepizzalle. Eihän meillä ole ylettömästi aikaa edes uunia lämmittää ja jäistä lättyä paistella törkyhinnan päälle!

On tietysti selvää, ettei pakastepizzaa ole suunniteltu jokapäiväiseksi elonlähteeksi ja siksi ravintoarvot ovat senmukaiset. Pizza sisältää reilut 500 kaloria, joista aimo annos tulee sokereista. Niitä lätyssä on 17,5 grammaa. Vähän hirvittää, mutta menköön sunnuntaiaamuisin harvoin nautittuna.

Deliziosalta on myynnissä myös toinen maku, jonka päätähtiä sienet ovat. Olen tietysti melko puolueellinen arvioija sienivihaajana, mutta uskallan sanoa, että melko rohkea valinta pizzatäytteeksi. Sienet lienevät kuitenkin harvojen herkkua, vaikka niille oma mutustelijakunta onkin olemassa.

Deliziosan pizza sopii juuri siihen, mihin se on tarkoitettu.

Pitkälti hinnan ansiosta Lidlin vegaanipizzat tavoittavat sen, mitä kuluttaja pakastepizzalta haluaa. Hinnan täytyy olla matala, jotta pizza päihittää tuoreversiot. Yksinkertainen peruspizza selviytyy ruokahätätilanteista kunnialla. Makuelämys ei päätä huimaa, mutta eivätpä pakastetuotteet ole koskaan pökerryttävän hyviä.

Helpot maut ja aidosti vegaaniolemukseen luottava, juustoton pizza on parasta, mitä vegaanipakastepizzoille on tapahtunut pitkään aikaan. On tietysti ikävä kilpailla pelkällä hinnalla, mutta Lidlin esityksen jälkeen ei ole minkäänlaista syytä tuupata kolminkertaista summaa vastaavaan, etäisesti Italiasta muistuttavaan herkkuun.

Tässä arviossa ei ole huomioitu sitä, että pakastetuote- ja eineskulttuuri eivät sovi veganismiin. Kiire ja helppous eivät aina lue lakeja.

Syötkö pakastepizzoja? Missä tilanteissa? Oletko jo maistanut Lidlin vegaanisia pakastelättyjä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Villen vegaaninen pakasteyllätys

Voi, kuinka kateellinen olinkaan yhdysvaltalaisvloggaajille, joiden padoissa porisevat nuudeleiden seassa ’vegan dumplingsit’, eli vegenyytit. Täällä ne tunnetaan pelmeneinä. Mikä mahtava yllätys Kuninkaankulmasta löytyikään, kun bongasin vegaaniset pakastenyytit pakkaskaapista!
DSC_0120DSC_0115DSC_0112DSC_0127Nyyttien valmistaja Deliciest on kotisivujensa mukaan vuonna 2008 perustettu perheyritys. Miten Ville, Haapasalo siis, tähän liittyy? Hän näyttää keikkuvan monen tuotesarjan keulakuvana, ja Deliciestin kotisivujen mukaan Haapasalo on myös osallistunut tuotteiden kehittämiseen. Pelmenisarjaan Haapasalo sopiikin oikein mainiosti Venäjä-historiansa ja -tietämyksensä ansiosta.

Deliciestin Villen pelmenivalikoimaan kuuluu kaksi vegaanista vaihtoehtoa: parsakaalilla höystetty ja sienitäytteinen. Arvostan sitä, ettei ainakaan parsakaalimaussa ole lisäaineita, ja maku on muutenkin puhdas. Hintaa 400 gramman säkillä on noin 3,5 euroa, ja niitä voi bongata pakastealtaista esimerkiksi K-ketjun kaupoista. Sanoisin, että hinta-laatusuhde on kohdillaan, vaikka se hieman närästääkin, että ainakin meidän lähi-K-Supermarketissa lihavaihtoehdot maksoivat vähemmän kuin vegaaniset vaihtoehdot. Jälleen kerran: sika-nauta maksaa vähemmän kuin parsakaali.

Pelmenit on helppo valmistaa. Kaada vesi kattilaan, mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi laakerinlehdillä, ja kiehauta. Lisää sitten joukkoon pelmenit, ja keitä vajaat 10 minuuttia. Varo, etteivät pelmenit tartu kattilan pohjaan, joten pari kertaa kannattaa sekoittaa. Tarjoile pelmenit kulhosta, ja lorauta päälle soijakastiketta. Aidossa venäläiskeittiössä ruokalaji tarjoillaan smetanan kera. Niin lähellä kuin itäraja onkin, venäläinen keittiö on jostakin syystä pysynyt borssikeittoa lukuun ottamatta kovin tuntemattomana valtavirralle. Mikä lie historiallinen pelko livahtanut keittiöönkin.

Pelmenit, dumplingsit tai nyytit – millä nimellä niitä haluakaan kutsua – ovat nopea ruoka arkeen ja pikainen ruokakulttuurimatka. Pelmeneiksi kutsuttuna nyytit johtavat suoraan itään, ja on mausteista kiinni, pysähtyykö matka jo entiseen Neuvostoliittoon vai jatkuuko se kenties Kaakkois-Aasiaan asti, jossa  etenkin Länsi-Kiina on kuuluisa nyyteistään.

Oletko tutustunut ennen Deliciestin tuotteisiin tai vegaaninyytteihin? Kutkuttavatko pelmenit omia makuhermojasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Majoneesitapaus – testissä Saarioisten vegaanimajo

Vegaanivillityksen viimeinen vaihe näyttää olevan ylimääräisten herkuttelutuotteiden veganisointi – mikä ärsyttävän kätevä verbi! Vihreällä merkityllä vegehyllyllä nököttää nykyään nimittäin hummusten vieressä maidottomia ja kananmunattomia majoneeseja.
DSC_0042DSC_0046Saarioisten vegaanimajo ei ole enää uunituore uutuus, mutta kaappiini se päätyi vasta viime viikolla, vaikka itse asiassa tällaisten tuotteiden ei pitäisi pujahtaa kenenkään kaappiin. Majoneesit – olivatpa ne vegaanisia tai eivät – ovat aivan järjettömiä tuotteita! Rasvaa puristettuna purkkiin, eli ravinnon kannalta täysin turhia. Mutta joidenkin mielestä niin hyvänmakuisia. Ja eihän elämän tosiaan tarvitse aina olla kurinalaista suorittamista ruoankaan suhteen.

Ottaen huomioon majoneesin valmistuksen helppouden on erikoista, että vegaaniset majoneesit tunkeutuivat kauppojen hyllyille vasta tänä vuonna vegebuumin yltyessä. Ensimmäisenä lanseerattiin muistini mukaan Jokaiselle-majoneesit. Toki huomionarvoista on se, että kaupoissa on ollut ennenkin vegaanisia majoneeseja, mutta niitä ei ole varsinaisesti markkinoitu vegaanisina majoneeseinä eikä makuvaihtoehtoja ole ollut juurikaan.

Pirkanmaan vastaus Jokaiselle-neeseihin tulee Saarioisten tehtaalta. Saarioisten valkosipuli ja yrtit -vegemajoneesi (K-kaupoissa noin 2,40€/pullo) muistuttaa kovasti salaatinkastiketta jo pullon ulkomuodon perusteella. Muutenkaan pakkauksen ulkoasu ei varsinaisesti ratsasta tyylikkyyden aallonharjalla, vaan luottaa perinteiseen Sahalahti-muotiin. Majoneesin salaatinkastikkeesta erottaa koostumus, sillä Saarioisten yrttinen vegaanimajoneesi on niin paksua, että sitä on vaikea saada ulos purkista. Kun vihdoin saa puristettua putelista jotakin ulos, sitä lorahtaa valtava kasa täysin hallitsemattomasti. Ei siis sovi salaattiin, jonka terveellisyydestä muutenkin kannattaa pitää kiinni laittamalla kastikelorauttelut kuriin.

Ei ole yllätys, ettei majoneesi ole terveystuote, mutta ihan aavistuksen kauhistuttaa se, että majoneesipurkissa on 39 prosenttia rasvaa. Helpon laskutoimituksen voi tehdä, kun ajattelee, kuinka paljon vajaa puolet on purkin koosta. Vajaa puolet rasvaa! Se hirvittää, vaikka olen käyttänyt majoneesia kerran valtavaan tortillahimoon, ja tietenkin tuotetestauksen nimissä.

Vegemajoneesi, tuttavammin vegeneesi, ei sovi terveysintoiluun, mutta elämä olisi aika tylsää, jos aina pitäisi nillittää syömisestä. Joskus annos vaatii turhaa rasvaa, ihan vain siksi, että tekee mieli. Ongelma vain on se, että satunnaisen tortilla- ja purilaisharrastajan kaappiin iso majopurkki jää unohduksiin. Olisiko tässä paikka pienemmille pakkauskoille, jotka sopivat paremmin take away -kulttuuriin ja pieniin, kiellettyihin herkutteluhetkiin?

Mihin ihmeeseen majoneeseja tarvitaan? Mihin itse käytät niitä? Mitä mieltä olet vegaanisista majoneeseistä? Jaa myös lempitortillatäytteesi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

3x Vegaaninen einesuutuus

Huh! Kuten aiemmin kerroin, einesmaistelusessio on jo alkanut käydä raskaaksi. Se on ihan hyvä merkki; en siis ole kyllästänyt itseäni aiemmin einespöperöillä. Vegaanihuuma alkanee laantua, mutta kolusin Sokokselta vielä muutaman uutuuden maisteluun.

Kokkikartano: Nyhtökaurapasta
DSC_0029Odotukset nyhtökaurapastan suhteen olivat korkealla. Tuote itsessään on mielenkiintoinen: nyhtisyritys Gold & Green on yhdistänyt voimansa Kokkikartanon kanssa. Empiiristen havaintojeni perusteella pasta on saanut hyvän vastaanoton, mutta itse en ole vakuuttunut. Tuntuu, että rähisen kaikista eineksistä, mutta pystyn kyllä myöntämään, jos jokin on hyvää. Nyhtökaurapasta ei ole makuuni. Oikeastaan siksi, ettei siinä ole makua. Ehkä tilanne muuttuisi ketsuppi- ja Sriracha-kylvyssä raikkaan salaatin kanssa tarjoiltuna.

Kokkikartano Premium: Falafelhampurilainen
DSC_0141Mikä tästä tekee premiumia? Huom! Tomaatin ja salaatin lisäsin tarjoilua ja lisämakua varten. Falafelburgerin pihvi on kerrassaan kuivakka, mutta punajuurihummuksessa on yritystä kuin myös unikonsiemenin koristellussa sämpylässä.  Burgerjahtini on ollut käynnissä jo aiemmin Saarioisten ja Chef Lundénin merkeissä. Sanoisin, että burgerit kannattaa jättää pubi- ja ravintolaruoaksi.

Bio Inside: Pizza Pesto Vegan
DSC_0004Okei, nyt täytyy tunnustaa jotakin. Niin syntinen pakasteruoka, mutta silti herkullinen! Ehkä tuntemukseni johtuu siitä, etten kerta kaikkiaan ole koskaan voinut syödä pakastepizzaa, sillä silloin, kun söin lihaa, en voinut sietää juustoa. Kasvissyöjänä vaihtoehtoja ei ole siis ollut lainkaan juuston vuoksi. Mutta nytpä onkin pakastealtailla alkanut majailla saksalaisen Bio Insiden vegaaninen pestopizza. Pizzassa ei ole lisäaineita eikä kaloreita ylettömästi, mutta ei tästä parane tapaa tehdä. Sanoisin, että sopii sunnuntaiaamuihin kohtuudella nautittuna. Esteettisin, eettisin ja puhtain pakastepizza, johon olen koskaan törmännyt. Hintaa on S-kaupoissa yli kuusi euroa, mutta eipä pizza tosiaan ole jokapäiväinen ape.

Onko jokin näistä jo tuttu sinulle? Mitä muuta suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Lihapiirakkakansa sai taas uuden välipalan – makutestissä Saarioisten Vegis

Ensin tuli vihis, sitten grahamvegepiirakat ja nyt vegis. Lihapiirakka on yksinkertainen klassikkoruoka, josta on helppo tehdä vegeversioita. Olisiko vege-eineksillä kuitenkin muutakin annettavaa kuin rasvaiset taikinataskut?
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKäsitykseni mukaan lihapiirakka on karjalaista ruokaperintöä, mutta aika kauas on tultu itkijänaisten huolella vaivaamasta taikinasta ja luomutäytteistä. Hektiseen elämään tottuneelle 2010-luvun puurtajalle lihapiirakka tarkoittaa muovipakettiin käärittyä jättimäisen ruokatehtaan valmistamaa rasvaista herkkua, joka teoriassa sopii aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi, herkutteluun ja arkea helpottamaan. Onko ylipäätään hetkeä, johon lihapiirakka ei sopisi? Ei varmaankaan, ja ymmärtäähän sen, sillä lihapiirakka on eittämättä helppo – ja rasvainen – eväs, jota on totuttu mähkimään useita vuosikymmeniä. Lihapiirakka kuului nimittäin jo 1980-luvulla eineshyllyn vanhaan vakiokaartiin.

Pari vuotta sitten tapahtui kuitenkin kummia. Hoviruoka toi markkinoille kasvislihapiirakan eli vihiksen, joka viitoitti tietä vegaanieinesten esiinmarssille. Hittipiirakkaan iski tassunsa muiden muassa myös Sahalahden ruokaimperiumi Saarioinen, jolla on jo jonkin aikaa ollut myynnissä grahamkasvispiirakkapussi, ja nyt ruokaosastoilla maistatetaan uutuutta: Herkku Vegistä. Onpa kyllä hassunhauska nimi! (Ei ole.)

Lihapiirakan monikäyttöisyydestä ja pitkistä perinteistä huolimatta en näe syytä syödä sitä. Rasvaisuus ja suolaisuus kuuluvat liha- ja kasvispiirakoihin, mutta Vegis vie ne aivan uudelle tasolle. Eihän megasuolaisuus mitään uutta ole, mutta jos suolan määrä saa irvistämään, pitäisi tuotantolinjalle annettuja ainesosamääräyksiä tarkastella uudelleen. Noin 1,5 euroa maksava Vegis sisältää bulguria ja soijarouhetta, ja lisäksi taikinakuoreen on ujutettu maissia ja kauraa, jotka eivät tosin rasvaisesta höttötaikinasta erotu, mutta näyttäväthän ne hyvältä tuoteselosteessa. Jos rehellisiä ollaan, ei Vegiksestä tai mistään muustakaan kasvispiirakasta erota, onko kyseessä lihapiirakka vai sen kasvisversio. Samanlaista mössöä on upotettu kaikkiin vaihtoehtoihin, ja suola ja rasva peittävät makuvivahteiden rippeetkin alleen.

Lihapiirakka ei muutu terveystuotteeksi, vaikka sen täytteenä olisi pelkkiä kasviksia. Einesruokamarkkinoiden kannattaisi suunnata voimavaransa nyt tuotteisiin, jotka ovat mahdollisimman lähellä alkuperäistä innoittajaansa, ehtaa ja rehellistä lisäaineetonta ruokaa. Ei kukaan halua helpottaa arkeaan hötöllä, joka ei täytä, vaan lähinnä turvottaa.

Mitä mieltä olet kasvispiirakoista? Mikä on oma suosikkisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Wheatyn seitanmakkara kannattaa kääriä itse tehtyyn hodarisämpylään

Street food -paikat tarjoavat gourmet-hodareita, mutta pieneen kerrostalokeittiöönkin saa pienellä vaivalla kotitekoisen hotdog-tehtaan. Vegaanin parhaan makkaratäytteen valmistaa Wheaty, joka on selviytynyt voittajaksi kaupan hyllyltä pitkällisten, joskin subjektiivisten tutkimusten jälkeen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAEi tykkäisi einesvihaaja tästä. Hys siis! Kävi niin, että eräänä heinäkuisena lauantaina maistoin sattumalta työkaverini eväsrepertuaarista seitanmakkaraa. Sitä ennen kokemukseni seitanista oli rajoittunut itse tehtyyn jouluseitaniin, eikä kosketuspintaa mihinkään vegemakkaraan ollut lainkaan. Pieni makupala jäi kummittelemaan mieleen, ja vähän päästä olin tonkimassa marketin vegaanimakkarahyllyä lihaosaston keskellä.

Kaikista vegaanimakkaroista, joita olen päässyt tutkimaan, Wheatyn Merguez-seitanmakkara on osoittautunut parhaimmaksi valinnaksi, josta einesvihaajakaan ei ota ainakaan kovin pahasti nokkiinsa. Seitanmakkarassa ei ole lisäaineita, ja tuote on luomua. Kaikki muut, siis ihan oikeasti kaikki muut, makkarat, joita olen tarkastellut lukuisissa marketeissa, sisältävät E-koodeja. Eihän niihin kuole, mutta edelleenkin olen mieluusti syömättä niitä.

Merguez-seitanmakkara on aavistuksen tulinen, hyvin mausteinen makkara, joka haisee makkaralle tyypillisesti oudolta, vaikkei siinä lihaa olekaan. Merguez on hyvin suolaista, ja vähän suolaa käyttävän makuhermoja korkea suolaisuusaste voikin kipristellä. Kipristellä voi myös kukkaroa, sillä viiden melko ohuen seitanmakkaran paketti maksaa noin 4,50 euroa. Melkoinen hinta jauhopötköistä verrattuna saman hyllyn lihatovereihin. Toisaalta luomu maksaa, ja maksan siitä mieluusti.

En voi kieltää, etteivätkö vegaanimakkarat olisi käteviä mökkikäyttöön, ja siihen olenkin sallinut ne itselleni. Arjessa en koe mitään tarvetta ostaa niitä, koska mielestäni tällaisten tuotteiden ei pidä kuulua päivittäiseen ruokavalioon. Ilman vegaanimakkaroita voi elää, mutta aikaa ja vaivaa ne säästävät, kun grillin ympärillä ei tarvitse alkaa kasata esimerkiksi korealaisia tempenyyttejä. Sitä paitsi makkaran grillaaminen tuntuu valtavan nostalgiselta, kun sitä ei ole voinut tehdä vuosiin.

Toinen asia, josta einesvihaaja antaisi noottia, olisi tämän viikonlopun hodaritäytteet. Että piti vielä vegaanimakkaran lisäksi alkaa läträtä valmiskastikkeilla, jotka eivät kuulu ruokaideologiani rakennusaineksiin. Vegaani-Merguezit saivat kaverikseen sämpylän väliin näet Jokaiselle-chilimajoneesia, dijonsinappia ja Saarioisten uutuusyrttisalsaa. Sinapista en kovin välitä, mutta kyllä se vain toimii hotdogissa. Majoneesin käyttö ruokavaliossa on täysin turhaa, mutta toki Jokaiselle-majoneesia piti testata. Tuomio: kermainen koostumus, ei kovin tulinen. Ruoan voi kosteuttaa jollain muulla, mutta ymmärrän, että monet saattavat Jokaiselle-merkin vegeneeseihin ihastua.

Viimeisenä valelin hotdogin päälle Saarioisten yrttistä salsaa, johon on tuupattu niin paljon sokeria, että on parempi, etten edes vilkaise tuoteselostetta. Sokeri maistuu salsassa, mutta niin maistuvat myös yrtit ja chili. Oikein kelpo ja maukas valmissalsa, vaikka sokerilla onkin terästetty. Miksi muuten?

Hotdog-sämpylät

7 kpl

6 dl luomuvehnäjauhoja | 2,5 dl vettä | 0,25 dl öljyä
1 pussi kuivahiivaa | 0,5 tl suolaa | 1 tl sokeria 

Täyte-ehdotus

Wheatyn Merguez-seitanmakkara | ituja | chilimajoneesia (esim. Jokaiselle)
yrttisalsaa (esim. Saarioinen) | dijonsinappia

1. Mittaa melko kuumaa vettä kulhoon. Lisää kuivahiiva, ja sekoita huolellisesti. Lisää vielä öljy, suola ja sokeri.
2. Sekoita jauhot taikinaan. Vaivaa niin kauan, että taikina irtoaa melko hyvin sormista. Anna kohota kulhossa 30 minuuttia liinan alla.
3. Muotoile täytemakkaran pituisia kapeita sämpylöitä taikinasta pellille. Peitä liinalla, ja anna kohota 30 minuuttia.
4. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Meillä meni ainakin 14 minuuttia. Tarkkaile sämpylöitä, ja ota ne pois uunista, kun pinta alkaa ruskistua vienosti.
5. Viimeiseksi: täytä hotdog.

Mitä mieltä olet vegaanisista makkaroista? Mistä saa kaupungin parhaat vegaanihodarit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ituhulluus ja epäonnistunut vegepita

Ituvillitys on vallannut ateriani. Idut tekevät melkein mistä tahansa ruoasta mielenkiintoisen, mutta kaikista kuivimpia eineksiä nekään eivät pysty pelastamaan ainakaan kokonaan. Lue, mihin ituja kannattaa käyttää ja kurkkaa uutuuspitan arvostelu ja tuotteen epäonnistunut mainosslogan!
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA”Äideille tai muille vastuullisille tahoille pikaruokakin voi olla hyvää ja terveellistä”, julistaa Pita Factoryn vegaanisen falafelkebabin pakkauspussukan takapuoli. Heti pari ongelmaa. Äitiysbrändiä on uskaliasta lähteä sotkemaan mihinkään, koska se herättää aina tunteita. Toki on hyvä, että mainos saa jonkinlaisen reaktion aikaan, mutta se, että tuotteen kerrotaan sopivan erityisesti äideille ”tai muille vastuullisille tahoille” ei ole kovin järkevää. Onko vastuullisuus äitiyttä? Eivätkö äidit yleensä voisi syödä pikaruokaa?

Hyvää ja terveellistä. Millä mittarilla? Kukaan ei tietenkään kirjoita tuotteeseensa, ettei tämä nyt kummoista ole, mutta terveellisyyttä ei mielestäni ole ainakaan E-koodit ja einekset. Tuskin pitasta haittaa silloin tällöin on, mutta ei se terveysruokaa ole. Eines on eines. Kuiva einesleipä on kuivaa ja höttöpihvi höttöistä. Makuelämyksenä pita on melko mitäänsanomaton, vaikkei se pahaa ole. Toimi itselläni hyvin aamupalana, ja mukana tullut kebabkastikkeeksi kutsuttu punainen pussineste oli kokonaisuuteen sopivaa. Tai ainakin se pelasti sen, mitä pelastettavissa on.

Loput pelastustoimet aamun aterialla lankesivat itujen hartioille – tai siis hännille. Idut ovat kasvuvaiheessa olevia versoja kehityksensä ensimmäisessä vaiheessa. Melko monet lähikaupankin hyllyiltä saatavat idut ovat lähituotantoa ja luomua. Mikseivät sitä paitsi olisi? Ei ituja kannata alkaa kuskata toiselta puolelta maapalloa tai edes lahden takaa. Usein marketeissa myytävät idut ovat pulskanpuoleisia mung-pavun ituja tai sinimailasen eli alfalfan ituja, jotka näyttävät purkissa rihmamaiselta kasalta.

Itse olen ihastunut eri toten Silmusalaatin tuotteisiin, joista suosikkejani ovat Tulinen silmusalaatti ja Parsakaalisilmusalaatti. Tulinen maku on hento ja tulee daikon-retikasta. Jännittävää! Myös parsakaalin lempeä, omaleimainen maku sopii hyvin alfalfojen kaveriksi. Silmusalaatin sivuilta saa kattavasti tietoa viljelystä ja iduista ylipäätään. Purnukka ituja maksaa kaupassa noin kolme euroa, mutta on mielestäni jokaisen sentin arvoinen, sillä ravintoarvot ovat kohdillaan, ja yhdestä pakkauksesta riittää useampaan ateriaan.

Vinkkejä itualoittelijalle

  • Idut sopivat melkein mihin tahansa ja tuovat ateriaan visuaalisuuden lisäksi makua, suutuntumaa ja hyvää energiaa.
  • Kokeile myös piristää eineksiä niillä. Älä unohda lisätä ituja salaattiin, sillä perusvarma jäävuorisalaattipohja piristyy kummasti iduilla.
  • Varsinkin sinimailanen eli alfalfa sopinee myös niille, jotka eivät vihanneksista piittaa. Yleensähän suurimpia kiukuttelijoita ovat lapset, joten kannattaa kokeilla höynäyttää pikkupilttiä ruokapöydässä iduilla.
  • Tulinen silmusalaatti sopii hyvin grilliruokiin, eikä daikon-retikan tulisuutta kannata pelätä.

Kuuluvatko idut ruokavalioosi? Vai epäilyttävätkö idut? Entä minkälaisia ajatuksia heräsi Pita Factoryn tuotteesta ja sloganista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Häpeäruokaa töissä

Välillä omat testiruoat saavat epäilemään Einesvihaajaa suureksi huijaukseksi, vaikka eihän eineksiä voi arvostella maistamatta. Siitä huolimatta tekisi välillä mieli syödä valmislounas siivouskomerossa piilossa katseilta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA”Vitsi olisi kiva, kun mullakin olisi jotain tollaista einestä mukana. Mulle iskee annoskateus, kun itsellä on vain tällaista kotitekoista aina mukana”, työkaveri tokaisi mikrojonossa. Luulin, että nyt lähtevät jalat alta. Että kaikista maailman ihmisistä minulle sanotaan noin. Epäviralliselle Einesvihaaja-kampanjapromoottorille. Nyt on menty jossain pieleen! Minähän se olen, joka ei eineksiä syö. Minulla on sitä paitsi aina linssejä mukana. Täydellistä ruokaa. Sitä ainoaa oikeaa.

Mutta. Totuus on se, että viime aikoina linssejä ei aina ole ollut enää eväsrasiassa, ja se on tämän blogin syytä, ei kotijoukkojen muonituskehnoudessa. Aloin kuulostella tarkemmin kehoani. Olo oli kerrassaan tukkoinen. Vegaanieinesten määrä räjähti kauppojen hyllyillä noin vuosi sitten niin, että uutuustuotteiden läpikäymiseen sai kulutettua kymmeniä, ehkä jopa satoja euroja. Koska en edelleenkään turvaudu kotona eineksiin, testiruoat alkoivat varkain kulkea töissä mukana, kunnes päätin, että raja on vedettävä johonkin.

Ei ihme, että olo on tukala ja ikävä, jos itseensä upottaa ihmeellisiä mömmöjä ja E-koodeja. Alkoi tuntua vähitellen siltä, että elän itsestäni kertovan Supersize me -dokumentin keskellä.

Arkikäyttöä helpottavista, turhilta tuntuvista eineksistä saa kuitenkin maistuvaa lounasta pienellä vaivalla. Unohda siis valmisateriat.

Helppo, nopea ja tuore valmisateria itse koottuna

2 annosta

200 g marinoitua tofua | paketti Aasia wok tai Thai wok -tuoreksia | 3 pussia pikanuudeleita | halutessasi loraus soijaa ja seesamiöljyä

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Pilko tofu pieniksi paloiksi, ja paista palaset kevyesti. Kun tofut ovat saaneet hyvän paistopinnan, lisää tuorekset mukaan. Lorauta soijaa ja seesamiöljyä valmiin aterian päälle.

Onhan tässä pikareseptissä muutama ongelma. Ensinnäkin ihmisen pitäisi kyetä marinoimaan oma tofunsa. Ja Aasiassa ei edes ole tapana marinoida tofua, vaan maustaa siihen kuuluva kastike. Mutta voi, että kuinka hyvää savuinen manteli-seesamitofu on! En ostaisi kovin usein neljän euron palasta rasvaista, joskin herkullista tofua, mutta jos eväät pitää saada kasaan nopeasti, niin olen valmis mihin tahansa.

Toiseksi: Pitäisikö kuitenkin asiat järjestää niin, että aikaa on myös vihannesten pilkkomiselle? Vaikka tuoreksissa ei ilmeisesti ole mitään lisättyä, en nää ideologisesti mitään järkeä ostaa parin euron vegerasiaa, kun voisi ostaa tuoreet vihannekset itse suoraan tiskistä. Tosin tarkemmin ajateltuna vihannekset saattavat tulla kalliimmiksi kappaleittain ostettuna. Varsinkin, jos miettii kilohintaa ja osuutta, joka vihanneksista päätyy väistämättä jätteeseen.

Kolmanneksi suosittelen olemaan nuudeleiden suhteen tarkkana. Jotkut nuudelit sisältävät valtavasti kaloreita jo ihan ilman mitään kastikkeita. Tähän ateriaan en käyttänyt  maustepusseja valmispakkauksesta, ja kalorit Mama-merkin nuudeleissa ovat alhaiset, mikä näkyy tosin siinä, etteivät ne pidä nälkää. Jostain syystä ostan aina vihannestenmakuisia nuudeleita, vaikka oikeasti monet lihanmakuiset nuudelit ovat myös vegaanisia, koska kysehän on vain aromeista. Onhan se huvittavaa, että on pakko napata kaupasta vihannesnuudelit vaikka väkisin, jos käyttää vain nuudeliosuuden, kun lihanmakuiset ovat aivan samaa tavaraa. Vegaanin sen sijaan kannattaa punnita omia motiivejaan, jos lihanhimoja täytyy ruokkia liha-arominuudeleilla, vaikka ne vegaanisia olisivatkin.

Maailman paras valmisruoka on muuten löytynyt. Enää mukanani kulkee hätätilanteessa vain eräs einesateria. Testikierrokseni on siis saavuttanut tavoitteensa. Tästä lisää myöhemmin. Saa ehdottaa kilpailijoita ja muita testattavia!

Mitä valmisruokaa suosit työpäivinä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa