Näinkin olen sanonut

Olen päättänyt, etten kadu mitään, mitä olen julkaissut netissä, sillä kovin järjettömiä juttuja en tänne ole ehtinyt mielestäni suoltaa. Joitakin jyrkkiä mielipiteitä haluan oikaista. Ja ehkä vähän tunnelmoida hyviä oivalluksiani.
DSC_0011
”Olen kysynyt muilta kasvissyöjiltä, tekeekö heidän koskaan mieli lihaa. Vastaus on aina kielteinen. Ja paskat. Ihan varmasti tekee. Me olemme ihmisiä. Sortuminen on sallittua, koska harvoin ehdoton suhtautuminen asioihin on kannattavaa. Jokaisen kasvissyöjän pitäisi syödä kerran vuodessa Big Mac. Muistaisi sitten taas, mitä varten kaupassa täytyy maksaa saman verran parsakaalista kuin broilerin jätesuikaleista.”

6.10.2015

Okei, tästä en ole kovin ylpeä. Matka vegaaniksi ei ollut helppo ja kamppailin lihan himon kanssa pitkään ja se näkyi myös täyskieltäytymisenä kaikista vähänkään lihaa muistuttavista tuotteista, joita parjasin blogissani. Vuodet tekivät tehtävänsä – lihan himot katosivat ja mielipiteet eineksiä kohtaan loivenivat. Elämä on nykyään ihanan helppoa.

”Hyvät uutiset ovat yksinkertaisesti hyviä. Rakkaustarinat ovat mukavaa vastapainoa sairauksille, kuolemille, pommi-iskuille ja miljoonaveloille. Mutta. Maailma ei muutu savukoskelais-lahtelaisilla rakkaustarinoilla.”
5.11.2015

Rähjäsin #MäOlenTässä-rakkaustarinakampanjasta, sillä pidin sitä järjettömänä. Näin jälkikäteen luulen, että kärkkään suhtautumiseni syy oli se, että ensinnäkin minulle tällaiset asiat ovat yksityisiä ja toiseksi halusin väkisin olla jyrkkä ja esittää toisenlaisen mielipiteen. En silti lähtisi moiseen vieläkään mukaan.

”Neristan edustaa Kokkolan parhaita puolia, mutta koitapa selvitä kaupungin harmaudessa loskaisessa alkutalven myrskyssä. Ei ihme, että ihmiset pakkautuvat tuulen tuiverruksessa tappelemaan grillikioskeille. Ja niitä muuten riittää! Kojuista päätellen perisuomalainen grillikultturi on edelleen voimissaan.”
5.9.2016

Olen todennäköisesti jollakin alustalla jo kertonut viha-rakkaussuhteestani Kokkolaan. Kokkola tuntui 1990-luvulla takapajulalta, jonne oli väkisin mentävä lomalle pariksi viikoksi mummia ja vaaria katsomaan. Kaupungissa ei oikeasti ollut kuin Anttila ja Halpa-Halli, kun olin lapsi. Nykyään näen kaupungissa paljon enemmän potentiaalia. Kokkola on nimittäin ihanan viehättävä rannikkopikkukaupunki, joka voisi ottaa tehtäväkseen kohentaa imagoaan. Osallistuisin siihen mielelläni! Nyt, kun mummia ja vaaria ei enää ole, jää kaupunki muistoihini paikkana, joka joskus oli heidän kotinsa ja jota muistelen kaiholla, vaikka grillikioskeilla puhkeaa tappeluita edelleen joka ilta.

”Samanikäiseltä sukulaispojaltani ei kysytty samaisella surullisella visiitillä, koska hän alkaa siittää lapsia kuin sonni. Eikä sitä kysytty minua 10 vuotta vanhemmalta lapsettomalta perhetutultakaan. Koska miesten kyntämisvietti ei kuulemma liity lapsiin toisin kuin naisten halut.”
29.9.2016

En ole vieläkään päässyt yli seitsemän vuoden takaisesta porsimiskommentista. Koko tarinan voi lukea edelleen blogistani ja myös jatkojutun.

”Surullisinta omassa tarinassani ei ole vuosien parjaaminen ulkonäöstä, vaan se, miten kaikki loppui. Kun olin laihduttanut kaksikymppisiini mennessä liki 25 kiloa, ketään ei enää kiinnostanutkaan ulkonäköni tai lautaseni antimet. Ex-läski sai syödä makaronilaatikkoaan rauhassa, käydä missä yökerhossa tahansa ja kertoa mielipiteitään, mikä kielii aivan kohtuuttoman julmasta arkiympäristöstä.”
22.10.2016

Ylipainosta kertovasta blogitekstistäni olen edelleen aika ylpeä. Sitaatin perusteella onnistuin kiteyttämään siihen aika hyvin sen, mitä halusinkin sanoa. Sen, miten ylipainoinen ihminen on julkista omaisuutta ja kuinka oma laihdutusurakkani osoitti sen jälleen kerran todeksi. Huvittavaa, huolestuttavaa ja ehkä vähän inhottavaa on se, että blogiini tullaan edelleen joka päivä hakusanalla ”ex läski”.

”Siksi viinistä kannattaakin kirjoittaa raapustamalla sen juojista: ihmisistä. Ne kiinnostavat aina, ja ehkä kertovat muustakin kuin nimekkäistä aromeista.

Esimerkiksi niistä kaikista parhaimmista viini-illoista, joita varten kyseinen juoma on tehty. Jossain siellä amfiteatterin laidalla oliivipuun lehdistä punottu seppele päässä tanssien. Ripauksen huppelissa.”
15.7.2017

Kaikesta pitäisi kirjoittaa kertoen ihmisistä, sillä ne ovat aina kiinnostavia. Se, mitä ei saisi sanoa ääneen, on, että pikkuruinen huppeli on aika hyvä olotila, joskin liian usein ja kohtuuttomasti nautittuna vaarallinen.

”Täydellinen vegelehti ei tuputa ideologiaansa, ei palvo kasvisruokahalveksujia tai turvaudu aina kuluneisiin sloganeihin. Mielestäni asiat pitäisi kuitenkin oikeasti sanoa ihan suoraan ketään kumartamatta. Esimerkiksi näin: Maapallo ei nykyistä ruokakulutusta kauaa kestä.”
29.8.2017

Päätän sitaattikimaran vegelehtijuttuni lainaukseen, sillä sain kyseiseen juttuun blogini ensimmäisen haistattelukommentin. Siinä oli kaksi sanaa: haista ja vittu. Niin ja muutama huutomerkki. Minua nauratti. En julkaissut kommenttia, vaikka oikeasti olisin halunnut keskustella kommentoijan kanssa. Tekstini loppukaneetti on vuonna 2019 enemmän totta kuin koskaan aiemmin. Maapallomme ei kestä nykyistä kulutusta.

Kadutko mitään netissä julkaisemaasi sisältöä? Mistä olet erityisen ylpeä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Rehelliset kuulumiset

En ole täysin käsittänyt, miksi rehellisyyttä blogeissa täytyy korostaa. Valehteleminen on älytöntä ja siitä jää useimmiten kiinni, mutta ei kai kukaan sentään halua lärpättää kaikkia elämänsä yksityiskohtia internetiin. Kutsuisinkin omasta elämästä tuotettavan blogisisällön rajaamista valehtelun sijaan kehystämiseksi, jossa avoimuudella on raja-aidat, eikä siksi ole olemassa rehellisiä tai epärehellisiä tarinoita. Yritän nyt kuitenkin hypätä suosittuun blogisarjaan mukaan ja kertoa parhaan kykyni mukaan rehelliset kuulumiseni.
DSC_0002 (4)DSC_0001 (5)DSC_0004 (7)DSC_0003 (5)

Koti

Ensimmäisenä mieleeni tulevat mahtavat naapurimme. Emme ole puutarhajuhlatyyppejä, vaan tärkeintä on se, että naapurien kesken vallitsee syvä ymmärrys siitä, mitä kerrostaloasuminen on. Kukaan ei nipota turhista eikä aiheuta tuhoja taloyhtiölle tai kanssaihmisille. Myös kerrostalokotimme sisällä kaikki on hyvin. Tunnelma on harmoninen, vaikka tämän jutun kuvituksena olevista rehellisistä kotikuvista voi välittyä toisenlainen fiilis.

Terveys

Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että ikä voi milloin tahansa alkaa näkyä kehossani, ja olen jo kuvitellut näkeväni ensimmäiset merkit aineenvaihdunnan hidastumisesta. Pelkään, että esimerkiksi painon pudottaminen on vaikeampaa kuin kuusi vuotta sitten. Siksi olenkin yrittänyt ajatella entistä enemmän sitä, miten voisin voida vielä paremmin. Niin, ettei elämä kuitenkaan olisi suorittamista. Ilmeisesti minulla menee kuitenkin ihan hyvin, sillä olen harvoin kipeä enkä kärsi oudoista kolotuksista.

Työ

Jos saisin valita, haluaisin viran, jossa voisin olla eläkeikään asti. Olisi ilmeisesti pitänyt syntyä viimeistään 1960-luvulla ja napata paikka jostakin hikisestä ja harmaasta virastosta, jonka väki villiintyy kerran vuodessa pikkujouluissa sisävesiristeilyllä. Ennen kuin pääsen riekkumaan unelmavirassa pikkujouluihin, täytyy jaksaa puskea eteenpäin. Työn sisältöä enemmän olen tällä hetkellä tyytyväinen tuloihini, mutta sivuprojektit rullaavat mukavasti, ja yritän olla murehtimatta joka päivä sitä, kuinka paljon ja nopeasti pitäisi saada aikaan ja edetä.

Raha

Tuntuu siltä, että on kahdenlaisia kausia: tasaisia ja yltäkylläisiä. Olen aika onnekas, että ylipätään voin jakaa elämäni näihin kahteen jaksoon. Olen keskituloinen pieni työläinen, jolle kertyy ihan mukavat vuosiansiot, sillä kirjoitan päivätöideni lisäksi yrityshistoriikkeja. Aika mahtavaa sanoa näin, mutta totta se on. Olen tehnyt tätä jo monta vuotta! No, rahavirtaan se vaikuttaa siten, että kirjamassit pärähtävät tilille aina sovituissa köntissä. Seuraavan erän aikoihin saan myös veronpalautuksia ja mehevät lomarahat. Raha tulee rahan luokse -periaatteella näyttää siis elämänikin pyörivän – tai sitten lisätyö- ja kesälomarytmini rullaavat aina samassa tahdissa.

Vapaa-aika

Tässä jos jossakin olen onnistunut! Olen nimittäin saanut jalostettua vapaa-ajan käyttöni sellaiseksi, että se virkistää ja tuo mielihyvää. Toivoisin, että saisin sisällytettyä vielä enemmän liikuntaa vapaapäiviini, mutta usein jokin muu, kuten kirjoittaminen, vie käytettävissä olevan ajan. Samasta palasta pitäisi lohkaista myös aikaa perheelle ja ystäville, ja sosiaalisten suhteiden hoitamisen toivonkin kohentuvan kesää kohti. Ilman ystäviä ei nimittäin rahasta tai terveydestä ole pahemmin iloa.

Mitä ajattelet rehellisyydestä blogeissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastauksia unelmista, arvoista, kirjoista ja yhteiskunnasta + arvonnan voittaja

Suuri kiitos mielenkiintoisista kysymyksistä. Niihin saatte vastaukset nyt, kuten myös arvonnan voittajaan. Kysymysten perusteella blogiani lukevat samanhenkiset ihmiset, mikä lämmittää mieltäni kovasti.
DSC_0607Arvot ja ajatukset

Missä maissa olet käynyt ja minne haluaisit matkustaa?

Olen käynyt Pohjoismaissa Norjaa lukuun ottamatta, Saksassa, Portugalissa, Kyproksella, Kiinassa ja Vietnamissa. En siis itse asiassa ole matkustanut kovin paljon, vaikka Aasiassa olenkin viettänyt yhteensä 2,5 kuukautta.

Minne seuraavaksi? En tiedä. Jos lakkaan ajattelemasta realiteettejä ja turvallisuutta, olisi hienoa päästä käymään kaikissa maanosisssa. Tosielämän mahdollisuudet huomioiden kiinnostavia matkakohteita ovat kaikki Keski-Euroopan maat, joissa olisi ihana viettää kaupunkiloma hyvässä seurassa ja Aasiasta Japani ja Etelä-Korea.

Haluaisin, että kertoisit eniten elämääsi vaikuttaneista ihmisistä ja mistä unelmoit.

Elämääni on vaikuttanut hyvin paljon äitini. Hän ei ole pakkosyöttänyt ajatuksiaan minulle, mutta huomaan perineeni paljon häneltä niin arvoja kuin vaikkapa poliittisia näkemyksiä. Hän on lempein ja tulisieluisin ihminen, jonka tiedän.

Olen myös miettinyt opettajien vaikutusta elämääni. Kun olen kuullut kauhutarinoita inhottavista opettajista, voin olla vain kiitollinen siitä, että minulla on ollut aivan uskomattoman hyvät opettajat alakouluusta lukioon saakka. He jaksoivat aina uskoa minuun, kannustaa ja räätälöidä tarvittaessa tehtäviä tarjotakseen mahdollisuuksia kehittyä. Osan kanssa pidän yhteyttä edelleen.

Unelmoin siitä, että saisin joka sentin elannostani kirjoittamisella. Siitä, että minulle urkenisi ura viestintätoimistosta. Siitä, että kustantamo julkaisisi kirjani. Siitä, että uskoisin itseeni niin paljon, että kaikki muutkin uskoisivat.

Mitä asioita arvostat toisessa ihmisessä?

Oikeudenmukaisuutta, huumorintajua, empatiakykyä, älykkyyttä, avuliaisuutta, verbaalista lahjakkuutta ja keskustelutaitoja.

Mitkä ovat sinulle tärkeitä arvoja?

Ekologisuus, vastuullisuus, yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja  suoraselkäisyys.

Mikä on sinulle tärkeintä elämässäsi?

Jos jätän vastauksen ulkopuolelle läheiseni, on pakko nostaa esiin terveys. On pysäyttävää ajatella, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikkei minulla ole sairauksia nyt, ei ole pois suljettua, etteikö niitä tulisi myöhemmin. Siksi pyrin syömään mielestäni oikein ja yritän lisätä liikuntaa koko ajan. Kamalinta on se, ettei kaikkeen voi itse edes vaikuttaa.

Politiikka ja yhteiskunta

Mitä mieltä olet nykyisestä poliittisesta järjestelmästä? Oletko tyytyväinen siihen vai kaipaatko se uudistusta? Jos kaipaa uudistusta – miten uudistaisit sitä?

Olen ottanut linjakseni olla sekaantumatta politiikkaan, mutta ei se oikein taida olla mahdollista ainakaan ihan kokonaan, sillä kytkeytyväthän monet mielipiteenikin politiikkaan.

Vaalit olivatkin sopivasti arvonnan aikana, joten voin nyt niihin peilaten vastata tähän kysymykseen ainakin osin. En ota kantaa poliittiseen järjestelmään huomioiden kaikkia sen käsittämiä osia, mutta yleisesti totean, että toivoisin, ettei Suomea johdettaisi kuin elinkeinoelämän yritystä. Toivoisin, että Suomessa näkyisivät vihreät arvot puolueesta riippumatta ja että maata voisi aidosti kutsua hyvinvointivaltioksi. Järjestelmäuudistuksia en lähde visioimaan. Sopivan poliittinen vastaus!

Mitä mieltä olet ilmastonmuutoksesta ja siitä miten ihmisten tulisi toimia?

Se on tosiasia, ja nyt olemme erittäin huolestuttavassa pisteessä. Erästä vaalislogania lainatakseni olemme ensimmäiset, jotka näkevät sen vaikutukset ja viimeiset, jotka sen voi pysäyttää.

En lähde tekemään suuria linjauksia, sillä niistä pitää päättää valtioelimissä, mutta toivoisin, että jokainen tekisi osansa. Suosimalla ekologista ruokaa, kasvisruokaa, lähituotantoa ja satokauden tuotteita pääsee jo pitkälle. Jokaisen pitäisi myös ottaa kierrättäminen osaksi arkeaan ja lajitella kaikki jätteet. Taloyhtiöiden pitäisi ottaa asiassa vastuuta ja tarjota asukkaille laajat mahdollisuudet kierrättää vähintään metalli, lasi, muovi, paperi, kartonki ja biojäte. Ja tietysti se valitettava sekäjäte, jonka määrä pitäisi olla mitätön.

Viimeiseksi toivoisin, että ihmiset kiinnittäisivät huomionsa siihen, millä liikkuvat paikasta toiseen. Turhasta autoilusta olisi hyvä luopua ja lentomatkustamista pitäisi vähentää.

Kirjallisuus ja taide

Kaikki kirjallisuuteen liittyvä ja kirjaesittelyt: lempikirjat ja -kirjailijat, mitä luit viimeksi, mitä nyt, mitä seuraavaksi, kiinnostavat uutuudet jne.

Lempikirjojani ovat Ranya El Ramlyn (nyk. Paasonen) Auringon asema, Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt, Anna-Leena Härkösen Ei kiitos ja Paolo Coelhon Veronica päättää kuolla. Pidän myös kepeistä dekkareista, ja viihteeksi luenkin Outi Pakkasta, jonka tuotannon olen tosin jo kertaalleen lukenut. Urbaaniympäristö ja arki kiinnostavat minua.

Olen lukenut viime aikoina hävettävän vähän. Viimeisin lukemani kirja on Lauri Silvanderin ja Miika Viljakaisen Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta. Kirjakaapissani odottaa hirveä määrä luettavaa, joista eniten odotan Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -teosta.

Oletko lukenut kirjaa, artikkelia tai muuta, joka olisi jättänyt pysyvän vaikutuksen sinuun ihmisenä?

Ensimmäisenä haluan mainita tieteelliset artikkelit, joita luin varmasti satoja opiskeluaikanani. Eniten maailmankuvaani ja käsitystä ihmisyydestä laajensivat sukupuolentutkimuksen artikkelit kokonaisuudessaan.

Lempikirjoistani nostan esiin El Ramlyn Auringon aseman, joka teki minulle lopullisesti selväksi sen, että haluan kirjoittamisesta ammatin. El Ramlyn esikoisteos on pysähtynyt ja aivan valtavan kaunis kuvaus perheestä ja kulttuurieroista. Juuri samanlaista pysähtynyttä, pysähtymään saavaa ja hiljaisia huomioita tekevää tekstiä haluan itsekin tuottaa.

Kuvanveisto, maalaus, tanssi, soittaminen vai laulu?

Pakko valita maalaaminen. Olen parhaimmillani piirtäessä, mutta maalaus tulee hyvänä kakkosena. Joskus haaveilin kuvataiteilijan ammatista, mutta valitsin toisin, sillä olen paljon parempi kirjoittaja kuin taiteilija. Yhtäkään soitinta en osaa soittaa enkä toivo, että kukaan joutuu kuuntelemaan laulamistani. Tanssi puolestaan on minulle ainoastaan kuntoilumuoto enkä oikein osaa ilmaista itseäni sen avulla.

Arvonnan voitti nimimerkki Minttu47. Hänelle on lähetetty sähköpostia. Arvonta suoritettiin todistajien läsnä ollessa virallisesta arvontamyssystä.

Jäikö jokin mietityttämään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Miksi avopuolisoni ei näy somessa?

Aika monen blogikuvani takana on ihminen, joka ei ole koskaan näkynyt blogissani. Matkaaja, joka vei minut Aasiaan. Mies, joka on tarkka kotimme siisteydestä ja joka pitää yhtä paljon auringonlaskusta Näsinkalliolla kuin minä.
DSC_00500Suurin syy avopuolisolleni pysyä poissa somesta on tietysti yksityisyyden vaaliminen. Helppoa, eikö vain? Hän on valinnut olla jakamatta itsestään mitään somessa, mikä tuntuu ahkerana Instagramin käyttäjänä ja bloggaajana minusta kiehtovalta ja vähän vieraaltakin. Toki oma toimintani on niin pienimuotoista, ettei minua tunnista kadulla kukaan sen enempää kuin häntäkään, vaikka lätisen päivät pitkät niin blogiin kuin Instagramiin.

Puolisostani ei löydy minkäänlaisia tietoja netistä, ei enää edes vanhoja ammattikorkeakoulumerkintöjä, joten on minun tehtäväni kunnioittaa sitä, ettei hänestä päädy tietoja nettiin nytkään.

Tämänkin jutun julkaisua hän empi. Kun antaa pikkusormen, sehän voi viedä koko käden.

Kun toinen on anonyymi, täytyy miettiä tarkkaan, miten häntä kutsuu. En pidä minkäänlaisista kirjaimista puhutteluniminä, sillä suomen kielestä löytyy kyllä synonyymi talouden toiselle osapuolelle ihan joka virkkeeseen ilman, että siihen sotkee kirjaimia.

Hänen roolinsa on kuitenkin kasvanut vähän huomaamatta somessani. Omasta tahdostaan hän on kuulunut Instagram-videoilla tai näkynyt niin, ettei häntä voi tunnistaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sanotaan, että kaikki netissä on ikuista, mutta Instagram-videot sentään poistuvat 24 tunnin kuluessa. Teoriassa varmasti kovin fani voi niitä taltioida itselleen jollakin liikkuvan kuvan kaappausohjelmalla, mutta riskit ovat silti olemattomat.

Tällä hetkellä hän opettelee valokuvaamaan. Toistaiseksi olemme onnistuneet jalustalla, automaattitarkennuksella ja kosketusnäytöllä, josta hän urheasti painaa naamaani tarkentaakseen oikein. Kuviin hän ei tule kanssani enkä edes haluaisi. Blogi on minun maailmani.

Olisi toisaalta mukavaa tuottaa sisältöä yhdessä ja näyttää tavallista pariskunta-arkea, mutta toistaiseksi hän vilahtaa videoilla vain varastamassa uunipelliltä paahtoa odottavia tomaatteja tai imuroimassa kotiamme toisessa huoneessa.

Monet jättävät puolisonsa somen ulkopuolelle mahdollisen eron varalta. Minä en ole katujatyyppiä. Jos elämäntilanne joskus muuttuu, hyväksyn sen ja kannan vastuuni some-julkaisuistani. Ei mitään hyvää voi edes katua.

Rajaatko perheenjäsenesi pois somesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kommentoi ja kysy! + arvonta

Julkaisin vuosi sitten tähän aikaan blogini ensimmäisen kysymyspostauksen, johon sain onnekseni muutaman kysymyksen! Tällä hetkellä lukijatilastot ovat kasvussa, mutta kommenttiboksi huutaa tyhjyyttään. On siis vanhan kunnon kysymyspostauksen aika arvontamausteella.
DSC_0582Minulta saa kysyä mitä tahansa! Toki toivon, että kysymykset noudattavat hyvää makua, ja jos oikein saa toivoa, olisi mukava saada kunnolla pohdittavaa tai vastata hauskoihin yksityiskohtiin. Lempivärien tai -eläinten ruotiminen sen sijaan ei innosta, vaikka voivathan nekin kertoa ihmisestä paljonkin. Ehkä!

Täytyy myös todeta, että arvonnan pystyttäminen tuntuu vähän laittomalta. Taustani on journalismissa, joten tämähän on vähän kuin lahjusten antamista tai vastaanottamista. En kuitenkaan ole niin kova tylsimys, etten ymmärtäisi, miksi blogistit järjestävät arvontoja. On kiva muistaa lukijoita yhteisestä taipaleesta. Uusien näkökulmien tarjoaminen ja hienot ajatukset eivät aina riitä, joten yritän ajatella arvonnan vähän kuin lehden tilaajalahjana.

Arvon kysymyksen jättäneiden kesken kaksi Finnkinon elokuvalippua.

Kyselyaikaa on 15.4.2019 klo 21.00 saakka. Jos haluaa osallistua arvontaan, täytyy kommentoidessa jättää sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Osoitetta ei julkaista. Jos haluaa vain kysyä eikä jättää tietoja itsestään, voi kommentoidessa merkitä sähköpostiksi eiole@eiole.fi:n tai muun yhtä kekseliään.

Finnkino ei liity arvontaan. Kysymysten jättäneiden kesken arvotaan yksi palkinto, joka sisältää kaksi elokuvalippua Finnkinon elokuvateattereihin.

Kivaa viikonloppua! Kiitos, että luet ja kysyt!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

En itke enkä juo Instagramissa

Sain Instagramissa ihanan palautteen, jossa kehuttiin sitä, kuinka luonnolliselta, tavalliselta ja rehelliseltä vaikutan. En pelkää näyttää petaamatonta sänkyä tai arjen ärsytyksiä! Se oli ihanasti sanottu ja vieläpä aivan totta! Kuten arvata saattaa, monta hetkeä jää kuitenkin some-valokeilan ulkopuolelle.  DSC_0498Instagram-tililläni @annakatariinam vallitsee mukava tasapaino jorinoiden ja mielipiteiden välillä. Jotenkin kierosti pidän arkeni näyttämisestä niin hyvässä kuin pahassa, mutta yleensä keskityn positiivisiin puoliin. Eivät ihmiset yksinkertaisesti jaksa katsoa valittamista ja säälipiehtarointeja eikä tulisi mieleenikään kaivaa puhelinta esille suurimmassa surussa.

Heikkojen hetkien sulkeminen somen ulkopuolelle on ainoastaan järkevää, mutta olen yrittänyt opetella myös uudenlaista avoimuutta. Sellaista, joka herättäisi keskustelua, muttei paljastaisi liikaa. En ole koskaan itkenyt Instagramissa, enkä oikeastaan näe syytä, miksi kukaan julkaisisi kyynelehtimisestään some-sisältöä. Itkeminen on yksityinen toimitus ja olisi vähän hullua vollottaa puhelimelle.

Väitän, että tuottamassani sisällössä päävire on positiivinen, mutta rajaan melko rankasti somesta pois ilon hetkiäni. Esimerkiksi lauantaina oli erinomaiset juhlat, joista olisin voinut päivittää vähän joka käänteessä. Juhlissa oli myös alkoholitarjoilu. Siinäpä syy, miksi maailman hauskin lauantai-ilta ei päätynyt Instagramiini paria mainiota yhteiskuvaa lukuun ottamatta. En halua, että somessani näkyy alkoholia juhlimistarkoituksessa, sillä sen näyttäminen ei mielestäni ole fiksua. Olen toki joskus päivittänyt juhliessa somea ja usein tullut jo aamulla siihen tulokseen, että jutut on parempi poistaa, vaikken mitään tyhmää ole koskaan julkaissut. Instagramin ulkopuolelle jäävät myös satunnaiset viinilasit, sillä en vahingossakaan halua luoda vääristynyttä kuvaa alkoholinkäytöstäni.

Vaikka höpöttelen Instagramin mikrovideoihin aika kevyin perustein ajatuksiani, on suuni ja puhelimeni mikrofonin välissä oikeasti suodatin. Minulla olisi paljon enemmän sanottavaa kuin julki tulee, mistä viimeisin esimerkki ovat vaalit. Olen kuitenkin tehnyt rajauksen, etten puhu poliittisista mieltymyksistäni. Suurin syy on se, että pelkään sen vaikuttavan työnsaantiini, vaikkei minulla ole radikaaleja tai järisyttäviä mielipiteitä.

Koen, ettei tehtäväni ole käännyttää ketään. En edes ole poliittisesti aktiivinen, vaikka tiedän varsin hyvin arvoni ja puolueen, jota äänestän ja puolueet, joita en ikimaailmassa haluaisi päästää vallankahvaan – myöhäistä! Puoluejulistamista ennemmin haluan kannustaa ihmisiä äänestämään, sillä on teinitermein noloa, jos aikuinen ihminen ei äänestä. Sen verran täytyy pystyä puntaroimaan arvojaan ja mielipiteitään, että äänestyslappuun saa muutakin kuin kirkkoveneen. Jos ei tiedä, mitä tehdä, voi aloittaa vaikka Ylen vaalikoneesta, joka näyttää jopa äänestäjän unelmaeduskunnan.

Seuraamalla Instagram-tiliäni @annakatariinam pääsee päivittäin nauttimaan tamperelaisesta arjesta, keväisistä kävelyretkistä, hyvästä ruoasta ja kevyistä höpinöistä. Ei kyyneleitä tai kiiltokuvia.

Mitä sinä et näytä somessa? Mitä mieltä olet poliittisten mielipiteiden tai alkoholin näkymisestä somessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

24 kysymystä elämästä

Viikko on paketissa, mutta blogi ei suinkaan mene uinumaan viikonlopuksi. Nappasin blogiini 24 kysymystä elämästä -pohjan, sillä ei kai kukaan halua viikonlopun aluksi puhua some-kulttuurista tai äänestämisestä. Niistä kuulette pian, mutta sitä ennen muutama terävä fakta minusta. Kuulemma tuovat lukijan lähelle kirjoittajaa.
DSC_05022Mitä rakastat? Rauhaa. Rauhassa olemista. Hiljaisuutta ja elämän ääniä. Nukkumista ja nauramista. Syömistä ja supisemista.

Missä olet tosi hyvä? En tarkoituksella vastaa tähän taitoja, jotka ovat erikoisosaamisalaani, mutta muusta voin kertoa. Olen aika hyvä sotkemaan ja jättämään tavaroita jälkeeni. Kukaan ei koskaan usko, mutta olen taloutemme sottapytty ja se, joka ei saa hepulia pölyhiukkasesta.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin? Pelko ja jännittäminen. Olen todella fyysinen pelkääjä ja jännittäjä. Tuorein oire on käsien tärinä, ennen olin vain vessaramppaaja.

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin? Läheiseni, kun saan olla oma itseni. Toisaalta myös työkuviot, kun saan loistaa ja toteuttaa itseäni. Tuntea itseni tarpeelliseksi.

Mitä haluaisit oppia? Sujuvaa saksaa, sinnikkyyttä, tervettä häikäilemättömyyttä ja itsekuria.

Mistä haluaisit tietää lisää? Taloudesta. Taloustieteen opiskelu olisi tärkeää, mutta hirvittävän kuivaa.

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä? Millä? Kaikella. On. Kaikella on väliä. Melkein kaikella paitsi turhalla kiireellä ja itsensä piiskaamisella.

Mitkä unelmasi olet saavuttanut? Päässyt yliopistoon ja valmistunut kyseisestä laitoksesta. Tehnyt kirjan, vaikkei se proosateos ollutkaan.

Missä tilanteessa tai millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten? Vuosi sitten kaikki oli niin kuin nyt. Aloin saada voimani takaisin. Viisi vuotta sitten olin opiskelija. Tuntuu oudolta ajatella, että olen koskaan edes ollut opiskelija. Olenkohan enää koskaan?

Mikä on sinulle todella tärkeää? Hyvinvointi, nauttiminen, luovuus ja itseni toteuttaminen.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua? Olisin yrittäjä, joka vain saisi asiakkaita ilman, että pitäisi tyrkyttää itseään.

Kenen mielestä olet kaunis? Ugh. Ihme kysymyksiä. Itseni mielestä ja varmasti päivästä ja lookista riippuen muiden mielestä. Jos kyse on sisäisestä kauneudesta, varmasti läheisteni mielestä.

Kuka rakastaa sinua? Perheeni, läheiseni. Aika surullista, että tällainen kysymys täytyy kysyä. Voiko joku vastata, ettei tiedä, mitä sanoa?

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista? Haluaisin tasa-arvoisen maailman. Sellaisen, jossa kanssaihmisiä kunnioitettaisi.

Miksi sinut kannattaa tuntea? Olen aika hauska ja kanssani voi käydä älykkäitä keskusteluita. Olen myös erittäin auttavainen.

Milloin viimeksi teit jotain uutta? Muistelin hetki sitten sitä, kuinka aina kieltäydyn kaikesta, mutta nyt en enää muista, mikä oli uusi asia, jota kokeilin ja joka sai minut ihmettelemään, miksi aina sanon ei. No, ainakin tv-ohjelman kuvauksissa kävin yleisönä muutama kuukausi sitten.

Kohteletko muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan? Kyllä. Se on rehellinen vastaus. Minua on kohdeltu niin kuin en toivoisi itseäni kohdeltavan, joten en halua tehdä samoin muille.

Onko jotain, josta sinun kannattaisi päästää irti? Jatkuva pyyhkeen kehään heittäminen. Uskon itseeni, mutta on myös hetkiä, jolloin en todellakaan usko.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin? Jaksaisinpa joogata joka päivä. Edes vartin.

Ketä varten pukeudut? Aivan puhtaasti itseäni varten.

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi? Siistiksi. Stereotyyppiseksi toimistotyypiksi. Kauniiksi, jos kasvomaalit ovat myös kunnossa.

Viekö tämä unelmiasi kohti? Mikä tämä? Elämä? Uskon niin, vaikka tie on osoittautunut aika kiviseksi. Ainakin jos ammattiunelmista puhutaan.

Millaisiksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä? Toivottavasti arvokkaiksi. Sellaisiksi, että he merkitsevät minulle.

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle? Elämäni on täysin hallinnassa, mutta toisaalta välillä tuntuu siltä, ettei mikään riitä, joten luulen, että toisaalta asioita vain tapahtuu. Jotkut asiat lipuvat ohi. Ulottumattomiini. Mutta vielä minä tartun niihin.

Ihanaa viikonloppua!

Mitä sinä haluaisit tietää minusta tai kertoa itsestäsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kuinka sietää epätäydellisyyttä ja epäonnistumista kuvissa?

Aioin todeta heti aluksi, että rumuutta voi oppia sietämään, mutta ymmärsin varsin lyhyen pohdinnan jälkeen, ettei kärkäs ja itseironinen aloitus edes vastaisi tekstini sanomaa. Ei hyvän mielen itsensähyväksymisjuttua voi nimetä kurjasti! Ei siitäkään huolimatta, että kauneus todella on katsojan silmässä ja karmivalta näyttävä otos on yksinkertaisesti ruma.
DSC_0253

DSC_0235Tunsin aiemmin suurta itseinhoa katsoessani epäonnistuneita ja joskus myös onnistuneitakin kuvia itsestäni. Nyt, kun olen yrittänyt suostua enemmän kuvattavaksi blogini vuoksi, olen joutunut myös kohtaamaan kymmenet kiinni lurpsahtaneet silmät, pullean kaksoisleuan ja typerät asennot. Pahalta tuntuu, mutta ei auta muu kuin tottua.

Miten niin sanottua rumuutta kuvissa voi sitten oppia kestämään? Pakko myöntää, että epäonnistuneisiin kuviin oli helpompi suhtautua silloin, kun olin juuri saanut kehoni kuntoon ja olin erityisen tyytyväinen ulkonäkööni. Uskonkin, että huonot kuvat harmittavat siksi, että ne muistuttavat niin sanotusta epäonnistumisesta. Siitä, ettei hyvä vire pysynytkään yllä.

Toinen asia, jota joudun miettimään ja jonka kohtaan kuvia katsoessani, on ikäni. Kuva ei välttämättä ole epäonnistunut siksi, että ilmeeni olisi typerä, vaan siksi, että näytän usein itseäni paljon nuoremmalta, mikä toki on aivan totta. Valitettavasti koen sen kuitenkin syövän uskottavuuttani ja vaikeuttavan esimerkiksi CV-kuvan valintaa. Kovin tiukkapipoinen en ole ollut kuvia valitessa, mutta on silti mukavampaa julkaista kuvia, joissa kasvot vastaavat ikääni. Tytöttelyä kuulen muutenkin tarpeeksi elämässäni, joten kaipaa sitä enää kuvien perusteella.

Paras tapa käsitellä epäonnistuneita kuvia on siis niiden poistaminen sen jälkeen, kun on tuijottanut pärstäänsä tarpeeksi ja hyväksynyt tilanteen. Myöhemmin voi jo vähän naurattaa.

Miten suhtaudut epäonnistuneisiin kuviin? Pystyisitkö itse julkaisemaan niitä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kevään merkkejä kuvauskauhumausteella

Tänä aamuna tunsin, että kevät oli ihan oikeasti tullut takaisin talven pimeyden takaa. Siksi olikin mitä parhain hetki lähteä ottamaan valokuvia minusta, sillä minä inhoan kuvattavana olemista ja kun siihen suostun, täytyy kaikkien tähtien olla kohdillaan. Tai jos nyt ei aivan tähtien, mutta ainakin kultaisen auringonlaskun, talvesta muistuttavan jään, hehkuvan lumen ja kevättä lupailevan pehmeän valon.
DSC_0215DSC_0298DSC_0296DSC_0295Näsijärvellä sijaitseva Mustalahden satama on ihan ehdottomasti suosikkipaikkani Tampereella. Se päihittää kaikki muut upeat maisema paikat, ja siksi yhä edelleen odotan hetkeä, että se herää eloon. Toistaiseksi siellä on järjestetty kesäpizzerian ohessa vain mopedistitapaamisia, mutta ehkä vielä joskus siitä tulee eteläeurooppalaistyyppinen satama, jossa kuuluu muitakin ääniä kuin kaljateltasta raikuva Teleksin keikka.

Jos minusta siis on aivan välttämätöntä ottaa kuvia, haluan tehdä sen Mustalahdessa. Eikä se ole ollenkaan huono ratkaisu, sillä maisemassa sekoittuvat talven yli nukkuva huvipuisto, avaamistaan odottavat ravintolat, paikoilleen jäätyneet laivat, uhkarohkeasti jäällä pyöräilevät urheilijat, ohi ajavat autot ja Amurin korkeat kerrostalot. Niin ja tietysti kaikkea ylhäältä katseleva Näsinneula, jonka taakse aurinko laskee jättäen itsestään muistoksi vain keltaiset säteet.

En ole koskaan viihtynyt kameran edessä, ja järkytys oli jälleen yhtä suuri, kun näin kuvat. Joukossa oli paljon mainioita otoksia, mutta pahimmat saivat ajattelemaan, miten ihmeessä voin poistua ulko-ovesta, miten kaksoisleukani voi näkyä kuvissa niin kammottavasti ja miten ihmeessä en yhtään näytä siltä kuin luulen. Lopulta hoidimme kuvaukset niin, että minä katsoin kamerasta asentoni ja toinen painoi vain laukaisunappulaa. Ero eri tavalla otetuissa kuvissa oli valtava ja jäljelle jäi lähinnä hämmennys siitä, näenkö todella itseni aivan väärin. Ennen kaikkea haluaisin tietää, mikä on totuus.

Olen varmasti jaaritellut ennenkin siitä, kuinka tekstit keräävät enemmän huomiota, jos ne on kuvitettu ihmisillä, yleensä kirjoittajalla itsellään. Tietysti oikeat ihmiset kuvissa saavat huomiota ja luovat kiinnostavuutta, mutta minusta ei ole järkeä tunkea eloa ihan joka paikkaan, sillä olisi mukava keskittyä itse asiaan kuvien sijaan. Koska se ei vain riitä, oli pakko ryhtyä tositoimiin ja ottaa itsestän valokuvia, joilla sitten maustan höpinöitäni tulevina kuukausina. Selvää on myös se, että sessioita täytyy pitää useita. Ei kesällä voi hillua villaneuleessa untuvatakki päällä satamassa, joka silloin on jo paljastanut muhkuraisen katukivetyksensä ja jonka laitoihin huvipurret kiinnittyvät.

Tule pian, kevät. Ja kesäkin.

Pidätkö kuvattavana olemisesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tavallisia talvipäiviä vai poliittisia messuja?

Olin vähällä lentää selälleni, kun löysin viime syksynä julkaistun artikkelin, joka käsitteli poliittisia blogeja ja niiden kannattavuutta. Minun blogini oli mainittu jutussa. Minun blogini!
dsc_0030 (4)dsc_0029 (4)dsc_0027 (4)dsc_0034 (4)dsc_0032 (5)dsc_0036 (3)Aloin todella pohtia, onko blogini poliittinen. Tällä hetkellä se ei tunnu kovin kantaa ottavalta, sillä ajatuksenani oli kirjoittaa tavallisista talvipäivistä. Piti julkaista vaaleita kuvia kodista ja tunnelmoida käynnissä olevaa talvea, vaikka aamut ovat edelleen vaikeita. Ei tämä talvi ihan hirveästi inspiroi, joten parempi puhua ihan muusta. Olo on joka tapauksessa kaikkea muuta kuin poliittinen, sillä kuuntelen Anna Abreuta ja maistelen Keijun yrttiöljyä lähikahvilasta ostetun kauraleivän kyytipoikana.

Myönnän, että ajattelin blogiani alkutaipaleella enemmän poliittisena alustana kuin nyt. Siksi tuntuu oudolta, että blogiani on kutsuttu aivan lähiaikoina poliittiseksi blogiksi. En ole ajatellut, että minun mielipiteilläni olisi yleistä arvoa. Ajatukseni on hienosti muotoiltuna ollut tarjota älykästä hömppää ja arjen ajatuksia lukijoille.

Kun olin kirjoittanut epäsäännöllisesti blogia reilun vuoden, päätin keskittyä arkikirjoittamiseen ja hyvän elämän jakamiseen, ja pian löysin ihan mukavan tasapainon tyyliini, enkä mielestäni ole sortunut minkäänlaiseen live, love, laugh -hehkuttamiseen. Lopetin myös reilu vuosi sitten kasvisruokajulistamisen, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Sen jälkeen blogini lukijamäärät alkoivat kasvaa. Ehkä minusta tuli helposti lähestyttävämpi, enkä enää vaikuttanut kaikesta herneen nenäänsä vetävältä akalta, jolla ei ole muuta tekemistä kuin porata eineshyllyllä. Mielipiteideni arvo kenties nousi samalla, kun ne saivat uskottavuutta. Ei aina voi olla pahalla tuulella ja negatiivinen.

Uskon, että parasta, mitä voin antaa, ovat nimenomaan pohdinnat, jotka kytkeytyvät toisella tavalla arkeen, ja yleensä jutut tietysti sisältävät jonkinlaisen mielipiteen tai kannanoton. En kuitenkaan sanoisi, että pelkästään asioiden ääneen sanominen on poliittista, mutta ehkä blogosfääri on paikoin niin pinnallista, että kärjistettynä hyvin ilmaistut mielipiteet näyttäytyvät poliittisina, jos toisessa vaakakupissa lepäävät asukuvat ja tuoteinspiraatiokollaasit.

Mitä suuremmaksi blogini kasvaa, sitä enemmän on mietittävä sitä, minkä puolesta haluan puhua. Olen varmasti uhkarohkea, kun ajattelen pystyväni tasapainoilemaan spontaaniuden ja huolellisuuden välimaastossa. Tunnen mielipiteeni ja arvoni, enkä usko, että tarvitsen ainakaan vielä suurta suunnitelmaa niiden esiin tuomiseen. Viisaat lukevat rivien välistä, vaikka ei minun mielestä edes kaikilla teksteillä tarvitse olla sanomaa. Ne voivat olla vain tunteita puettuna sanoiksi, keino tavoittaa omia tunteita, viihtyä tai nauraa.

Olen ajatellut ihan muita seikkoja kuin vaikuttamista bloggaamisessa. Tavoitteeni on ollut tehdä blogista itselleni työ, ja ajatus vaikuttamisesta on jäänyt sen alle, vaikka nimenomaan vaikuttaminenhan sen mahdollistaa! Tiedän kyllä, kuinka vaikuttaminen-verbiä halveksutaan blogimaailmassa. Kuulostaahan se vähän pöhköltä, että joku, joka tunnetaan vaatekuvistaan, on vaikuttaja, vaikka se on ilmiselvää kaupallisesta näkökulmasta katsottuna. Siinä maailmassa muilla kuin rahaa poikivilla ulostuloilla ei oikein ole sijaa. Siksi syvät ajatukset ja tärkeät mielipiteet täytyy pukea viihdyttävään muotoon, vaikka niiden kaupallistaminen on silti vaikeaa.

Olen aina toivonut ja uskonut pääseväni vielä johonkin – vielä tuntemattomaan määränpäähän – blogillani. Tiedän kuitenkin olevani vasta puolivälissä. Matkalla. Se tie voi aikanaan johtaa johonkin, josta myöhemmin tulee poliittista, kaupallista tai kumpaakin. Jotakin ovia avaavaa minulle ja muille.

Millainen on mielestäsi poliittinen blogi? Onko Mediakka sellainen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa