Kun on vain aikaa

Sorrun helposti valittamaan arjesta ja korostamaan sen hektisyyttä ja tiukkoja aikatauluja, mutta totuus on se, että onhan minulla vapaa-aikaa. Osaan rentoutua ja nauttia aikatauluttomuudesta. Valitukset siis sikseen, nyt kerron, mitä teen silloin, kun on aikaa.
DSC_041777DSC_0372DSC_0379DSC_0380DSC_0376Kirjoitan ja kuvaan. Tylsää, tiedetään. Koska kulutan päiväni naputellen neljän seinän sisällä, kirjoitan kaikkea sitä, mitä haluan, kun vihdoin olen vapaa päivän askareista. Ihan aina ei kuitenkaan huvita, mutten ole toistaiseksi turvautunut siihenkään, että kirjoittaisin koko viikon jutut varastoon inspiraatiopulan varalta. Kirjoittamisen kuuluu sattua välillä.

Kokeilen reseptejä. Rakastan ilmaisruokalehtiä! Unelmoin siitä, että voisin joskus työskennellä ruokalehdelle, vaikka usein olen vähän turhan kriittinen. Ehkä se toisi uutta näkökulmaa moniin lehtisiin. Kotikeittiössä minua inspiroivat eniten yrttikastikkeet ja laatikkoruoat, ja niiden lisäksi olen innostunut vegepakastepihveistä. Hälsans Kökin mehukas vegepihvi on yksinkertaisesti nerokas keksintö. Niin helppo ja maukas. Jopa oksettavan lihaisa, muttei kuitenkaan yhtään lihaisa.

Käyn vanhemmillani. Olen huomannut, että aikuisena olen alkanut pitää kaikesta siitä, mitä ennen inhosin: otsatukasta, metsästä, kosteusvoiteesta ja pyöräilykypärästä. Minusta on ihanaa käydä valtavassa marketissa, etsiä uutuustuotteita ja käydä lenkillä jylhissä kalliomaisemissa. Toivon, että pystyisin antamaan läheisilleni enemmän aikaa.

Suunnittelen kaikenlaista. Minulla on virallinen suunnitteluvihko, jossa on värikäs piirroskarhu kannessa. Kirjaan sinne kaikki juhlaideani, ja ensi vuosi onkin todellinen juhlavuosi. Eikä siltikään ole vielä kolmikymppiseni! Kuinka tylsää! Jostakin syystä moni on olettanut, että olen syntynyt vuonna 1990, joten olen alkanut vähän itsekin elää sitä. No, vielä pitää odottaa. Minä en edes tiedä, mitä ikäkriisi tarkoittaa, sillä on käsittääkseni hyvä, että ihminen hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja rakastan ajatusta siitä, kuinka ikä ja viisaus kasvavat. Vaikka eiväthän ne aina käsi kädessä kulje.

Kävelen. Yleensä haaveet ovat suuremmat kuin toteutus. Kävelen kauppaan tai vähän kauemmas kauppaan. Tai sitten vain haahuilen päämäärättömästi. Katselen lähipäiväkodin omenapuita ja lasken omenavarkaita. Katselen harjulta puutaloja ja niiden rajaamaa järveä. Olen vain.

Siivoan ja vieläpä nautin siitä. En todellakaan voi väittää olevani kodinhengetär, joten silloin, kun siivoan, teen sen suoraan sydämestä. Minun vastuualueeseeni kuuluu nykyään keittiö. Innostun, kuinka näen lieden puhdistuvan. Muuttuvan valkoiseksi. Ja kuinka tahmaiset sormenjäljet katoavat jääkaapin ovesta.

Opiskelen saksaa puhelinsovelluksella. Voisin harjoittaa kielen opiskelua vielä enemmän, mutta olen ollut armollinen itselleni. On myös ollut palkitsevaa huomata tauon jälkeen, kuinka hyvin muistan kieliopillisia yksityiskohtia.

Katson sarjoja ja elokuvia. En ole koskaan kokenut olevani varsinainen tv-ihminen, mutta huomaan kuitenkin hakeutuvani oikeastaan aina rentoutusta kaivatessani nettiarkistojen pariin. Mikään ei ole parempaa kuin erinomaisen sarjan löytäminen ja antautuminen uudelle tarinalle.

Luen ja selvitän kaikenlaista tarpeetonta. Olen utelias. Myönnän sen ihan suoraan. Lueskelen siis kaikenlaista kaikkialta, eikä tämä ole edes liioittelua, mutta samaan aikaan täytyy todeta, että nimenomaan tästä syystä tiedän paljon tarpeellista ja turhaa. Tästä syystä voisin teoriassa voittaa Haluatko miljonääriksi -kilpailun. Käytännössä en sitten saisi sanaa suustani.

Nukun. Se on parasta, mitä ihminen voi itselleen suoda. Miten onnellinen voikaan olla, kun silmät ovat sulkeutuneet? Pidän lepoa niin tärkeänä, että annan sille mahdollisuuden aina, kun se on mahdollista. Kun keho vaatii päiväunia tai pitkiä yöunia, on se suotava sille. Se on viesti. Siitä, että vapaa-aika on ajoittunut aivan oikeaan hetkeen.

Mitä sinä teet, kun ei ole kiire mihinkään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kesätyömuistoja kukkakaupasta konttoriin

Kesätyö- ja harjoittelupaikan metsästyskausi alkaa niin aikaisin keväällä, että moni lienee laittanut jo pyydyksensä ojoon, ja siitäkin huolimatta saalis voi jäädä olemattomaksi. Minulla kävi aikoinani tuuri, sillä sain tehdä kesätöitä aina, kun halusin. Aluksi tosin en edes halunnut. Eikö kuulostakin melkoiselta työmyyräilyltä?
DSC_0486On myönnettävä, että kesätöiden aloittaminen teininä tuntui vastenmieliseltä, sillä se ei ollut taloudellisesti pakollista minulle. Asuin vanhempieni kanssa, ja minulla oli kaikki tarvittava sen vuoksi. Suoritin koulua täysillä parhain mahdollisin arvosanoin, joten jälkikäteen katsottuna taisin tarvita kesät palautumiseen. No, kuten arvata saattaa, päädyin minäkin kesätöihin, sillä niistä saa arvokasta kokemusta. Ja koska vanhempien mielestä se oli hyvä idea.

Ennen oikeita kesätöitä työskentelin yläkoulun taksvärkkipäivät kukkakaupassa. Olin ajatellut, että työ on väriloiston ihailua ja jukkapalmun kastelua. Ei ollut. Päivät sisälsivät mätien omenoiden poimimista kukkakaupan puutarhasta ja valtavan tontin haravointia. Kerran pääsin käymään kasvihuoneessa, ja palkinnoksi sain 10 euroa ja köynnöskasvin, joka kasvaa edelleen vanhassa huoneessani.

Virallinen kesätyökokemukseni alkoi kuitenkin – onneksi – erään yrityksen toimistosta yläkoulu- ja lukioaikana. Laminoin jäsenkortteja, järjestelin asiakirjoja, kopioin sääntövihkoja valtavalla monitoimikoneella ja tiskasin vastentahtoisesti. Erityisen ylpeä olin siitä, että sain suunnitella yritykselle juhlavuoden kutsukortin, johon etsin kuvan ruususta, leikkasin sen kuvankäsittelyohjelmalla irti taustastaan ja valitsin kauniin fontin, jolla muotoilin kutsun sisällön. Myöhemmin kesätyökokemus poiki yhteistyön, josta syntyi toimittamani juhlakirja liki 10 vuotta myöhemmin.

Lukion loputtua en mennyt kesätöihin, sillä minulle oli tiedossa kesän jälkeen alkava työ ja lukion lukuloman olin työskennellyt ajanvarauspalvelussa. Idea tehdä kesätyöt etukäteen oli mainio, sillä sain viimeistä kertaa ikinä olla vain koko kesän, mikä oli lähes välttämätöntä opintojen orjallisen suorittamisen jälkeen. Ajanvarauspalvelussa työskentely opetti aivan valtavasti ihmisistä ja keskinäisviestinnästä. Siitä, kuinka ilkeitä ihmiset osaavat olla ja kuinka paha olla monella on. Siitä, kuinka pieni teko voi vaikuttaa toisen elämään. Opin myös, millaista on kuunnella tytöttelyä päivästä toiseen ja rivouksia suoraan korvaan.

Ennen ylioppilaaksi pääsyä olin onnistunut nappaamaan kaikki työt melko helposti: suoraan kysymällä tai korkeintaan kaksivaiheisen valintamenettelyn läpi käymällä. Aivan oikea työelämä onkin ollut sitten toinen juttu, ja pahimmillaan olen ollut mukana viisivaiheisessa hakupolussa. Kesätöitä ajatellen alaikäisenä en olisi voinut tehdä enempää, mutta sen jälkeen olisi pitänyt työn saantia silmällä pitäen tarttua jokaiseen mahdollisuuteen, vaikka olenkin tehnyt freelancerina töitä vuosia ja työskennellyt useissa projekteissa sekä kokopäivätyössä.

Olen huolissani siitä, ettei mikään ole tarpeeksi. Mikä on riittävästi? Kokemuksen merkitystä korostetaan, mutta harvoin sen kartuttamiseen annetaan mahdollisuus. Siksi olen katsonut kauhulla jo kilpailua kesätöistä ja harjoittelupaikoista, jotka valuvat kokeneimmille hakijoille. Silloin suhteiden merkitys korostuu, mikä ei tietenkään ole yllätys ja olisi sinisilmäistä uskoa, että paras aina voittaisi. Senpä vuoksi suosittelen henkilökohtaista jaksamista kuunnellen tarttumaan kaikkeen mahdolliseen niin varhain kuin mahdollista. Jokaiseen oljenkorteen.

Minkälaisia kesätyökokemuksia sinulla on?
Onko kesätyö- ja harjoittelupaikkakilpailu koventunut mielestäsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vehkeitä joka lähtöön – maailmani mullistaneet tuotteet

En haluaisi kannustaa ketään kuluttamaan, vaikka enhän minä voi muita moralisoida turhan ostamisesta, sillä hyppään toisinaan itsekin kulutushuumaan. Nykyään tosin teen huomattavasti enemmän harkittuja ostopäätöksiä kuin ennen. Siksi oikeasti tarpeeseen tulevat, hyvinvointia ja muiden tuotteiden käyttöikää parantavat löydöt ilahduttavat erityisen paljon.
DSC_0356Katsoin itseäni peilistä ja ihmettelin samalla pahanhajuista hengitystä. En polta tupakkaa, lintsaa hammaspesusta tai elä muutenkaan epäterveellisesti, ja silti suussani oli maistunut jo päiviä keitetty rotta. Avasin suuni ja työnsin kieleni niin pitkälle kuin pystyin. Järkytyin omituisen karstan määrästä sen verran pahasti, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa selvittää, onko olemassa kielenpuhdistukseen tarkoitettua ainetta.

Jostakin syystä olin ajatellut, että kieli puhdistetaan sille tarkoitetulla liuoksella, mutta nopea nettiselvitys paljasti, että toimenpiteeseen on olemassa tietynlainen väline. Kävin siis poimimassa apteekista Jordanin valmistaman kielenpuhdistajan, joka ei tylsän muovisen ulkonäkönsä vuoksi herättänyt paljon toivoa. Ei, vaikka tuotekuvaus lupasi, että vehkeen erityisen tehokkaat nystyrät keräisivät kuonan pois. Lupaus todella piti, sillä kieleni on viikon käytön jälkeen lähes täysin puhdas, ja jokaisella puhdistuskerralla näkee selvästi, kuinka muovinystyrät kaapivat likaa pois. Kuinka nautinnollista!

Onnistuneesta kielitapauksesta innostuneena kokeilin myös MayBeautyn Incredible Pore Maskia, jonka ominaisuudet jo nimensä puolesta kuulostavat liioittelulta, mutta sain huomata, että voittoputkeni tuotetestailussa jatkui. Ihohuokoseni pienenivät ja puhdistuivat oikeasti. Kaikkien katteettomien lupausten viidakossa on upeaa huomata, että joskus saa sitä, mitä tilaa. Erinomainen tuuri kävi myös Lumenen Lähde-seerumin suhteen, sillä sekin tekee, mitä lupaa: kosteuttaa tehokkaasti. Käytän sitä jopa kyynärpäihin, vaikka seerumi on tarkoitettu kasvoille. Kumpaakaan tuotetta ei ole testattu eläimillä, mutta luonnonkosmetiikkaa ne eivät ole.

Kun jostakin asiasta innostun, haluaisin koko maailman huomaavan tuotteen mahtavuuden. Uusin ihastukseni on nypynpoistaja, jonka oikeaa nimeä sain hetken selvittää Clas Ohlsonilla. Nukan kankaasta poistavaa ihmelaitetta kutsutaan myös nukan poistajaksi, nukan puhdistajaksi ja nukan kerääjäksi. Sijoitin paristokäyttöiseen vempeleeseen 13 euroa, ja samana iltana sain vielä täysin puhtaat ja uudenveroiset kangaspöksyt ja säihkyvän sohvan.

Kun kieli, kasvot ja kangastavarat ovat kunnossa, on aikaa myös urheilulle. Eikö kuulostanut hyvältä mainoslauseelta, jossa ei vain ole mitään järkeä? Joka tapauksessa mahtavien tuotelöytöjen lomassa ehdin viikon aikana myös uimahalliin, jonka kloorivesi saa jo valmiiksi naavalta tuntuvat hiukseni kähertymään takkuun ja kuivumaan kasaan. Ensimmäistä kertaa koskaan uimalakki alkaa vaikuttaa hyvältä potentiaaliselta ostopäätökseltä. Vaikka ulkonäkö ei minua aivan valtavasti kiinnosta, tuntuu kumisen myssyn päähän vetäminen kiusalliselta uimahallin armottoman valaistuksen ja peilien viedessä viimeisetkin hehkeyden rippeet.

Mikä on paras viimeaikainen tuotelöytösi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Elämää, josta ei jäisi muistikuvia

Hyvää iltaa, blogi! Ihana nähdä. Viime aikoina on tuntunut siltä, etten ole nähnyt oikein mitään, sillä arki on imaissut minut loputtomalta tuntuvaan putkeen, jossa on vaikea saada mistään kiinni. Sitten upottanut sumuun, jonka keskellä toivoo ihmettä. Valoa ja rauhaa.
DSC_0297Oli pienestä kiinni, ettei tästä paluujutusta – jos muutaman päivän julkaisuhiljaisuutta voi comebackin arvoiseksi kutsua – tullut ehtaa valitusvirttä siitä, kuinka arki vie mukanaan, väsyttää ja heittää valtavaan aikuisten vesiliukumäkeen, jonka läpi sujahtaa niin hirveää kyytiä, ettei siitä jää muistikuvia. Vain välähdyksiä vauhdista ja muutama naarmu putken liitoskohtien muttereista.

Onneksi en kuitenkaan avannut tällä hetkellä aivan kammottavaa hurinaa pitävää Lenovoani ennen päiväunia. Kuten aina, useat asiat ovat paljon paremmin, kun on nukkunut. Ja kun keittiöstä alkaa kantautua vieno lohkoperunoiden ja tofunakkien tuoksu. Olo on virkeä ja pystyn käsittelemään päälleni vyörynyttä arkilastia kevyemmin ja toteamaan, että harmi kuraisista pohkeista ja kenkiin kävellessä pomppivista kivistä on johtunut vain siitä, ettei minua ole luotu heräämään joka aamu kuudelta.

Minua ei myöskään ole luotu gourmetkokiksi, kondiittoriksi tai joogaguruksi. Eilisen vietin tiiviisti keittiössä kokaten hirveän määrän makeaa ja suolaista: Oreo-kakkua, brownieita, guacamolea ja punajuurisosekeittoa. Tulisin hulluksi, jos moisen apekasan loihtiminen olisi työpäivieni sisältö, vaikka itse asiassa pohdin vielä pari päivää sitten, voisiko ruoka tavalla tai toisella olla ammattini. Ei ehkä perinteisimmällä tavalla tai edes muodikkaiden ruokakassien suunnittelun muodossa.

Eniten olen harmistunut siitä, etten ole saanut viikolla aikaiseksi sitä, mitä odotin. Olin valmistautunut joogaamaan, mikä toteutui ja on toteutunut viime viikkoina lähinnä kuvitelmissani. Ajattelin, kuinka istahdan pörröiselle matolleni, asettelen joogatiilet riviin ja tunnustelen uutta, viileän kevyttä urheilutoppiani, josta muuten valitsin liian pienen koon, mutta joogaamallahan sekin ongelma ratkeaa. Jos siis joogaisi. Vähän samalla tavalla kuin kirja valmistuisi, jos sitä kirjoittaisi, mutta olen onneksi tunnetusti nopea. Arkiselvitysjuttuni, joka lähenee jo loppuaan, kirjoittamiseen on mennyt noin 17 minuuttia. Korkeintaan 17 minuuttia.

Huolimatta varmasti hurjilta kuulostavista vastoinkäymisistäni, joita en unenpuutetta lukuun ottamatta pysty edes nimeämään kuin yleiseksi harmitukseksi, olen tällä viikolla vihdoin käynyt uimahallissa. Vihdoinkin melkein viereisessä talossa sijaitsevassa uimahallissa. Olipa onni mennä sinne ystävän kanssa, sillä olimme koomisen pihalla siitä, kuinka hallissa pitää toimia. Muistelimme uimapuku- ja peseytymissääntöjä ja viime hetkellä väistimme miesten pukuhuoneen, johon olimme vahingossa ajautumassa. Vaan eipä mennyt kaikki silti putkeen, sillä ystäväni sai huutia ponnarin puuttumisesta. Se unohtui! Meitä lähinnä nauratti uimahallin sääntöviidakko, vaikka siisteyttä ja hyviä tapoja arvostammekin.

Polskiessamme edestakaisin aikuisten vapaata allasta muistin, miksi liikunta tekee niin hyvää ja miten hyvältä painottomuus tuntuukaan. Tuntui nimittäin siltä, että olen vihdoin lähellä suuaukkoa putkimaisessa vesiliukumäessä, johon vielä hetki sitten luulin tukehtuvani. En halua elää elämää, josta ei jää muistikuvia, vaikka eihän niitä varsinaisesti tarvitse kerätä vanhuutta varten, kun ei silloin muista mitään kuitenkaan. Ajatus on kuitenkin niin kiehtova, että jatkan välähdysten keräämistä.

Mutta ensiksi syön. Amerikansinappi on parasta tofunakkien kanssa.

Tuntuuko sinusta siltä, että arki lipuu ohitse huomaamatta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tyttöjen ilta pitää terapeutin loitolla

Kun on päivästä toiseen kymmenien ihmisten kanssa tekemisissä, on täysin yksin vietetty aika välttämätöntä minulle. Yhtä tärkeä osa sielunhoitopakettiani on aika ystävien kanssa. Ne kuuluisat tyttöjen illat.
dsc_0056Oletan, että oman ajan tarpeeni on keskimääräistä suurempi, ja olenkin freudilaisittain tehnyt päätelmän, että sen täytyy johtua lapsuudestani perheen ainokaisena. Minähän olen aina ollut yksin. En yksinäinen, hylätty tai edes joutunut selviämään mistään yksin tai liian nuorena. Minulla on aina ollut paljon kavereita, ystäviä, lähisukulaisia ja hyvät vanhemmat, mutta silti kotona olen aina saanut omaa aikaa, koska vieraat eivät ole olleet aina läsnä eivätkä vanhemmat paikalla tai tauotta leikkimässä.

Oman ajan tarve kuulosta ruuhkavuosia elävän äidin yksinoikeudelta, minkä vuoksi saanen joskus kummaksuvia katseita puhuessani oman ajan tarpeestani. Minulle se on yksinkertaisesti aikaa aivan yksin. Kun koti on hiljainen tai juuri niin meluisa kuin haluan. Se voi olla aikaa kaupungilla ilman, että tarvitsee huomioida ketään muita. Silloin otan silmälasit pois, jotta maailma on kokonaan minun, kun ohikulkijat hukkuvat sumuun.

Toinen ja yhtä rakas tapa viettää omaa aikaa on tyttöjen ilta, vaikka minua itse asiassa alkoi ärsyttää aivan äsken koko sana. Tytöttely saa otsasuoneni pullistumaan ja kaiken lisäksi tyttöjen ilta kuulostaa tyhjäpäisiltä pyjamabileiltä. Ikään kuin pyhältä toimitukselta olisi viety sen ansaitsema arvo.

Uskallan sanoa, että tyttöjen ilta – tai siis erinomaisen analyyttinen keskustelutuokio kuuman kahvin tai viileän viinin kera – on ratkaissut monta ongelmaa, ennen kuin niitä on ehtinyt edes syntyä.

Viimeaikaisissa keskusteluissamme on ruodittu kaikkea kännistä kierrättämiseen.

Menneet ja tulevat juhlat
Kuinka hiprakassa morsian saa olla omissa häissään etiketin mukaan?
Saako rintapumppua käyttää tanssilattialla?
Onko pakko suostua tanssiin, kun joku tulee hakemaan?

Sukulaisuussuhteet
Mitä jos olisikin sisarus, josta ei tiedä mitään? Kuka suuttuisi? Kenelle? Miksi?
Kenen kuolema kosketti eniten?

Suhdekiemurat
Kuka vehtasi ja kenen kanssa? Miksi? Miksi ei enää?
Onko elämä nyt niin kuin sen pitääkin olla?
Mistä voi tietää, onko mikään ikuista? Tarvitseeko sitä tietää?

Ajankohtaiset teemat
Miksi ihmiset eivät kierrätä vaatteitaan yhtä paljon kuin voisivat?
Mikä Haluatko miljonääriksi -kilpailijoita vaivaa?

Ruoka
Mikä kauravalmiste on parasta dippijauheen kera?
Milloin vegaaniset uutuusjäätelöt tulevat kauppoihin?

Parasta on huomata, että yhä edelleen on mahdollista nauraa maha kipeäksi ja analysoida kaikkea ympärillä olevaa niin, että yhden ihan tavallisen lenkinkin jälkeen voisi laittaa koko elämänsä remonttiin. Tai tilata pizzan ja tunnustaa sen Whatsappissa.

Koetko tarvitsevasi paljon aikaa yksin tai ystävien kanssa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa