Hyvän tuulen kirjoituspäivä

Ottaen huomioon kuinka vaikealta kirjoittaminen on tuntunut viime päivinä olen saanut tänään aikaan enemmän kuin miesmuistiin. Samalla tarmolla olen pohtinut myös työtä, rahaa ja yrittäjyyttä.
DSC_01429.52 Herään pakottavaan kirjoitushätään. Näitä aamuja ei ole kovin usein, vaikka rakastan kirjoittamista. Avaan tietokoneen ja isken selaimeen ainakin viisi välilehteä tekstiluonnoksia. Jätän myös proosateostiedoston auki odottamaan päivän inspiraatiota.

10.38 Lähetän kirjoitustöihin liittyviä sähköposteja. Niitä on tämän luokan blogisti–toimittajalla oikein kaksin kappalein heti aamusta. Saan samalla tarmonpuuskan hoitaa talousasioita ja pieniä roikkumaan jääneitä hommia. Maksan laskut, ja täytän kalenteriini tulevan kuukauden menot. Vasta alkanut syksy on kohta ohi!

11.47 Juon onnellisena kahvia työpisteeni ääressä myöhäisen aamupalan jälkeen. Maha täynnä en jaksakaan enää kirjoittaa samalla innolla kuin aiemmin. En ole ansainnut vielä euroakaan tänään kirjoitustöilläni, eikä sinänsä siis tarvitse, koska onhan minulla päivätyöni. Aamulla lähetetyt sähköpostit tosin saattavat vielä poikia mammonaa. En voi olla ajattelematta sitä, että tämä päivä puhteineen voisi olla arkeani. Sitä, jolla kustannan elämäni. Ongelma vain on siinä, etten ole yrittäjätyyppiä. Pidän yrittäjän elämästä mutten epävarmuudesta. Olen kai piinkova palkollinen, sellainen tehokas oikea käsi jollekin. Onhan se silti hölmöä, että jo ennen puolta päivää olen tehnyt paljon sellaista, jolla voisi ansaita rahaa. Rakkaudella.

13.08 Siirryn asiatekstien pariin. Tutkin sivustoja ja suunnittelen tulevaa. Huomaan olevani tehokkaampi töissä. Kun johonkin on sitoutunut, on se hoidettava vaikka väkisin. Vapaana ja talousnäkökulmasta harrastelijakirjoittajana mikään ei ole pakollista, joten tahti on verkkainen eikä yhtään tyypillinen itselleni. Olen yleensä todella nopea. Ilmeisesti tarvitsen siis auktoriteettejä ja tietynlaista panoptikonia suorittaakseni hirmutahdilla hommia.

14.20 Päivä-äkäily alkaa nostaa päätään, sillä olen inasen väsynyt. Päätän väistää päiväunet lähtemällä asioille. Hassu ja vanhanaikainen ilmaisu! Teen pienen kävelylenkin syksyisessä lähipuistossa, järkytyn vähän siitä, että Väinö Linnan puisto onkin päivällä täynnä elämää ja energiajuomia juovia teinejä. Ne puhuvat täydellistä amerikanenglantia, ovat palaamassa kansainvälisestä koulusta. Kyykin aikani jalkapallokentän laidalla ottamassa blogiin kuvituskuvaa, kunnes tulee valmista ja pääsen jatkamaan matkaani kauppaan.

Vapaapäivinä kuluu hirveästi rahaa. Tekee mieli tilata ruokaa, hakea tuoteuutuuksia, kun ei niitä minulle vielä pahemmin lähetellä, ostaa puuttuvia tarvikkeita kuivakaappiin ja hamstrata syysvaatteita, vaikka juuri niihin liittyviä laskuja naputtelin maksuun aamulla. Ostan kuuliaisesti vain soijarouhetta, kurkkua ja nyhtökaurakiusausta sekä pienen valkoviinipullon risottoa varten. Tämä on ihan hyvä päivä, sillä pidän viikon turhuusrahapäiväkirjaa, josta julkaisen myöhemmin tekstin. Raha tuntuu pyörivän mielessäni melko paljon.

Matkalla kotiin istahdan Gopaliin kahville. Ei tee mieli syödä eikä myöskään ostaa herkkuja. Kaivan laukussani kulkevan muistion esiin ja hetken kuvittelen kirjoittavani ylös jotakin tärkeää proosateosta varten. No, en saa aikaiseksi mitään. Juon kahvit, nappaan kuvan ja loppumatkan kotiin pohdin – en edes muista mitä. Ehkä pyöräilijöiden väistämistä ja syksyn tuoksua.

16.07 Oikoluen päivän tekstejä ja ideoin tulevaa blogiviikkoa ja -kuukautta. Katselen YouTube-videoita ja Instagramin tarinoita. Juon kaksi kuppia kahvia, viimeinen tosin jää kesken. Ei pysty enää. En olisi uskonut, että päivän kahvikiintiö voi tulla näin helposti täyteen.

18.30 Kirjoitan yhdeltä istumalta tämän tekstin valmiiksi. Eihän se tosin ihan hirveästi vaadi. Niin kuin olen aiemminkin todennut, en ihan ymmärrä, miten yhden tekstin kirjoittamiseen saisi uppoamaan tunteja. No, kaikki eivät ole tunnekonekirjoittajia. Se on noin puoli minuuttia sitten keksimäni termi, joka viittaa paljon, nopeasti ja sydämellään kirjoittavaan henkilöön. Luovuus ei vaadi kynttilänvaloa, ullakkoasuntoa ja keskiyötä.

Loppuillan vietän televisiota katsellen. Tai enhän minä sinänsä televisiota katso, vaan netin suoratoistopalvelusta ennakkoon hömppäsarjan jaksoja. Sen jälkeen avaan vielä aamulla koneen alapalkkiin kiinnitetyn proosateostiedoston ja painan vaikka väkisin läpi kohtauksen, johon olen jäänyt jumiin. Nukahdan todennäköisesti hyväntuulisena, sillä olen koko päivän saanut tehdä asioita, joista nautin. Se on yksinkertaisesti ihanaa.

Millainen kirjoittaja sinä olet? Oletko tehokkaampi itsesi herrana vai jonkun alaisena?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aamuäreästä aamujen rakastajaksi

Viikon aloitusaamu oli ihana – ja siksi niin poikkeuksellinen. Kaikki muut aamuherätyksiä vaativat päivänsarastukset ovat nimittäin olleet lähes poikkeuksetta kurjia eikä alkava syksy ainakaan helpota synnynnäisaamuäreän arkea.
DSC_0158Tässä aamussa oli taikaa. Heräsin itsekseni ennen kellon soittoa, kuuntelin sadetta ja lueskelin uutisia. Olo oli virkeä ja kuin elokuvassa napsautin valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle, minkä jälkeen jo nautinkin höyryävän kuumaa sumppia katsellen sadetta ja kadulle putoavia lehtiä.

Olen yleensä herätessäni väsynyt ja äkäinen, jos ylös nouseminen ei satu tapahtumaan sisäisen kelloni mukaan. Minulle ei kannata puhua aamuisin, saatan olla aika kamala ihminen silloin. En kuitenkaan ole sellainen unikeko, joka vaatii silmien ummistusta iltapäivään saakka ollakseen virkeä, mutta äreys ilmaantuu heti, jos joudun nousemaan epämieluisaan aikaan. Ja sitähän tapahtuu noin viisi kertaa viikossa, mutta olen nykyään jo aika hyvä herääjä. En edelleenkään pulputtava ilopilleri, mutta saatan jopa hymyillä ja sekä jaksan että ehdin syödä aamupalan.

Aloin tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni vasta työelämässä, sillä töissä käydessä aamuista oli pakko alkaa nauttia, jos aikoi ehtiä elämään. Muutos ei toki tapahtunut hetkessä, sillä vielä yliopistoaikoina en aina päässyt ylös edes aamukymmenen luennolle, vaikka kuvitelmissani olisin halunnut istua yliopiston maistuvalla aamupalalla ennen päivän opintoja. Todellisuudessa olin se, joka haki pikasämpylän kahvilasta ja yritti mutustaa sen paikallaan mahdollisimman hiljaa. Osa-aikaisia töitä tehdessä tarvitsin päiväunet kahdeksan aamuina. Se oli palkinto aikaisesta heräämisestä.

En edelleenkään nauti aamuheräämisestä erityisemmin, mutta siitä huolimatta rakastan aamujen tunnelmaa ja yritän parhaani jokaisena aamuna. On ihanaa katsella, kun ihmiset vaeltavat töihin, vievät koiriaan aamulenkille ja kun ensimmäiset mummot syöksyvät lähikauppaan heti avaamisen jälkeen. Olen kai viehättynyt siitä, että saan nähdä kaiken heräävän ja nousevan loistoonsa. Ongelma vain on siinä, että harvoin aamuista ehtii nauttia. Se on edelleen minulle ennätys ja erityisen hyvä aamu, jos saan aikaiseksi syödä ja juoda kahvin. Ihan samaan en pysty kuin isäni, joka herää viiden jälkeen lukeakseen Aamulehden ja katsoakseen aamu-tv:tä samalla, kun hän syö ruhtinaallista aamupalaansa. Kaiken tämän jälkeen hänelle jää vielä luppoaikaa, vaikka hän kurvaa töihin etuajassa.

Odotan kauhulla pimeitä aamuja, jotka sulkevat silmäni entistä pahemmin viimeisinä unitunteina. Herääminen on varmasti pitkälti asenteesta kiinni, ja uskonkin, että jos aamuja ei pelkää ja nauttii sen jälkeen edessä olevista puhteista, saattaa kehittyä aika ihanaksikin aamuihmiseksi. Sen tosin tiedän, että Berocca-mainoshahmon kaltaista energiapakkausta minusta ei tule ikinä. Eikä sellaista mummoa, joka herää itsekseen aamukuudelta.

Millainen herääjä olet? Oletko aamuäreä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Sumuisia aamuja, hitaita kahveja ja yksi sininen nenäkannu

Opiskeluaikanani elämäni oli yhtä suurta arkivapaata, mutta nykyään saan sellaisesta vain harvoin maistiaisia. Hartaasti toivottu harvoin koitti onneksi tällä viikolla!
DSC_0092 (2)DSC_0094 (3)DSC_0096 (2)DSC_0113 (2)DSC_01149.00 Herään. Yritän muistella, mitä unta näin. Ainakin se oli toiveikas ja kiehtova. Inhottaa, etten pysty palauttamaan sitä mieleeni. Ikkunasta näkyy pelkkää sumua, mutta huomaan silti, että joku on leikannut kerrostalomme etupihan pensaat muotoon.

9.43 Istun aamukahvilla nojatuolissa. Selaan puhelinta, luen uutiset. Missifinalistit julkistetaan kuulemma pian, Trump on törttöillyt ja yksi kadonnut löydetty.

10.40 En tiedä, mitä olen tehnyt edellisen tunnin, mutta yhtäkkiä on kiire.

11.53 Yritän ottaa syksyistä kuvaa lähiristeyksessä. Kaipaan kuvaan oikeata autosumaa, mutta yhtäkkiä liikenne hiljenee ja kuva epäonnistuu. Matkalla ihmettelen jälleen sitä, mihin käytin kaiken vapaa-aikani opiskellessani. Elin suurimman osan viikosta vapaasti tehden mitä huvittaa, kunhan pakolliset työt ja luennot tulivat suoritetuiksi.

11.58 Seison Simit Housen edessä odottamassa ystävääni. Ravintolasta puskeva tuoksu on valloittava. Olisipa maailmassa enemmän tällaisia kulmaravintoloita, joiden aidot tuoksut tuovat hymyn huulille.

11.10 Nenäni eteen tuodaan avokadosalaatti. Se on raikas, maukas ja kekseliäs, joskin melko kevyt. Kirjoitan Simit Housesta tarkemmin vielä tällä viikolla.

12.05 Pujahdan ravintolan vieressä sijaitsevaan Alanya Marketiin. Ostan aamulla väärällä jalalla nousseelle kumppanilleni baklavan.

13.03 Olemme juoneet pitkät kahvit ystäväni kanssa, hän on aloittanut työpäivänsä ja minä olen suorittamassa viikonlopun ruokaostoksia vauhdilla. Löydän vihdoin spagettikurpitsan, mutta raitajuuri jää uupumaan. Mistähän niitä saa?

13.20 Napostelen kotona Simit Housesta ostamani perunabörekin. Kipuan sänkyyn, näen unta Nokian kaupungista ja herään vasta kolmen jälkeen. Täydelliset päiväunet, päätä ei turvota liian pitkät unet, ja olo tuntuu erityisen virkeältä.

16.15 Sujautan jalkaani kevyet lenkkitossut ja lähden reippaasti kävellen apteekkiin. Yliopiston Apteekin uusi järjestys on kamala. Pyörin aikani kaupassa etsien nenäkannua ja -suolaa. Myyjiä ei näy. Ei nyt, kun niitä tarvittaisi. Lopulta löydän nenäkannun alimmalta hyllyltä yhden kulman takana sijaitsevasta hyllystä. Värit ovat harvinaisen rumat: punainen, sininen ja vihreä. Kaikista saatavilla todella kurja sävy. Valitsen sinisen. En tiedä, miksi.

17.02 Asettelen aiemmin ostamani krysanteemit maljakkoon. Lorautan sekaan sitruunalimonadia. Se todella toimii! Edellisen kerran, kun leikkokukat majailivat limpparivedessä, ne kestivät hyvinä kaksi viikkoa. Salaisuus lienee sokerissa ja sitruunassa.

18.04 Olen järkyttynyt. Ruoankuljetuspalvelu Foodora on tilapäisesti poissa käytöstä. Kävelen nöyrästi pakastimelle ajatuksenani tuhota osa loppuviikon eväistä. Annan Foodoralle viimeisen mahdollisuuden ja kuinka ollakaan: tilaukseni onnistuu. Kun on hemmottelulinjalle lähtenyt, täytynee se pitää loppuun saakka. Olenhan vapaalla. Harvinaisella arkivapaalla.

18.21 Odotan ruokaa, ja päätän tutustua uuteen vakiovarusteeseeni. Nenäkannuun. Nenäni on ollut noin vuoden tukossa. Kannu tosiaan toimii, vaikka osa vedestä tuntuu valuvan nieluun. Kannuttelun jälkeen hengitystiet tuntuvat avonaisemmilta ja vähemmän ärtyneiltä. En tiedä, johtuuko se siitä, että kun haluan uskoa johonkin, muuttuu se helposti myös fyysisesti todeksi.

20.30 Vaihdamme lakanat pitkän ruokailuhetken päätteeksi. Tulee hiki. Kaipaan sellaisia pussilakanoita, joissa olisi reiät toisessa päässä. Nyt joudun sukeltamaan puoliksi lakanan sisään, jotta saan täkin paikoilleen.

22.05 Ramasee. Pallottelen Marko Kilven dekkarin ja Areenaan saapunen Liberty-sarjan välillä. Päädyn kirjaan, koska ajattelen sen sulkevan silmäni tehokkaasti ja sopivan aikaisin.

Mikä ihmisten arjessa on kiinnostavinta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Laita elämä risaiseksi ja mene nukkumaan + 5 muuta vinkkiä stressin selättämiseen

Stressi tunnetaan hermoja kiristävänä, epämiellyttävänä tilana, joka pahimmillaan johtaa pitkittyneeseen ahdistukseen, näin maallikon sanoin kiteytettynä. Minä en usko hengitysharjoituksiin, mutta muutama vinkki on jäänyt matkaan takavuosien sumasta, jossa rämmin tehdessäni liian montaa työtä ja samalla täyspäiväisesti opintoja.DSC_0072.JPGAlkuviikko on minusta aina hento lupaus kaikesta uudesta, ja yleensä olenkin intoa täynnä maanantaina. On muutenkin ihana olla elämäntilanteessa, jossa on unelmia ja tavoitteita kieppumassa aivan sormien ulottuvilla, mutta samalla kaikki on sopivan tasaista. Arkea, jonka suurin haaste on etsiä raitajuuria K-Marketista ja muistaa ostaa vihreitä paprikoita.

Aina niin ei ole ollut. Kun tein montaa sivutyötä, erilaisia kirjaprojekteja, artikkeleita, viimeisiä kursseja ja pro gradua, oli tekemistä tarpeeksi, oikeastaan aivan liikaa. Olin väsynyt ja kiukkuinen, enkä saanut sellaista luovuusnautintoa oikein mistään, mistä normaalisti inspiroiduin valtavasti. Hoidin kaiken kunnialla loppuun, ja sen jälkeen päätin alkaa järkevöittämään suorituskeskeistä elämääni. Nyt se rullaa rauhallisesti ja tasapainoisesti eteenpäin, mikä ei ole ollut itsestäänselvyys. Siitä sain muistutuksen, kun ostin heräteostoksena Flyin Tiger Copenhagenista muistilapputaulun (kuvassa) muutamalla lantilla. En todellakaan tiedä, olisinko vielä pari vuotta sitten osannut tai halunnut vastata jokaisen lapun otsikkoon.

Aiemmasta viisastuneena olenkin oppinut, että…

… viikonloppu kannattaa raivata tyhjäksi aina, kun se on mahdollista. Minulle kotiviikonloput ovat nollausta parhaimmillaan. Pidän ystävien seurasta ja nautin valtavasti kaveri-illoista, mutta tarvitsen myös viikonloppuja, jolloin en tee mitään. Se ehkäisee uhkaavaa stressiä.

… päämäärättömät lenkit avaavat silmät ja ovat myös äärimmäisen rentouttavia. Vaikken tällä hetkellä ole millään tavalla stressaantunut, teki viimesunnuntainen lenkki hyvää. Kävelin hitaasti ympäri kotiseutuja. Yritin katsella kotinurkkia uusin silmin. Huomasin, että päiväkodin pihassa on omenapuita ja mietin loppulenkin ajan, kukahan nekin syö. Ja saavatko päiväkodin lapset syödä omenoita hoitopäivän aikana?

… kun ajatukset järjestää, ja sulkee pois sen, mihin ei juuri murehtimishetkellä voi vaikuttaa, tulee levollinen olo. Kun ajattelee, mikä on hyvin, huomaa, että aika moni asia on ihan mainiosti.

… joskus kannattaa luovuttaa ja mennä nukkumaan. Jos uni ei tule, on parasta ajatella kauniita asioita. Jotakin yksinkertaista ja ihanaa.

… elämän ollessa hektisimmillään, on pakko tehdä hommia, vaikkei huvittaisi. Ei voi odottaa oikeaa hetkeä tai inspiraatiota. Kun tekee silloin, kun ei huvittaisi, kehittyy, sillä kiireessä keksii kyllä keinot selvitä ja samalla tulee keventäneeksi stressitaakkaa.

… iltarentoutumiseen paras ratkaisu on kirjan lukeminen. Suosittelen siis pakomatkaa kirjallisuuden maailmaan, sillä ohjelmien tuijottaminen aktivoi silmiä ja koukuttaa enemmän. Kirjat ovat oikealla hetkellä oikealla tavalla väsyttäviä.

… ravintolassa syöminen on suositeltavaa ilman puhelinta ja täysin omassa rauhassa. Keskity ruokaan, nauti siitä, mieti purutuntumaa ja makua. Ajattele vain aisteja, joita ruoka aktivoi. Hommia ehtii paiskia lounaan jälkeen.

… joskus on ihan pakko laittaa elämä risaiseksi. Se, mitä se kenellekin tarkoittaa, ei minulle kuulu, mutta sen tiedän, että se rentouttaa. Kun heittää kynän nurkkaan ja rentoutuu ihan täysillä, on valmis kohtaamaan loputkin stressimöykystä. Kunhan viimeistään sunnuntaina järjestelee seuraavan viikon menot kalenteriin.

Sain tänään lisäkappaleita toimittamastani kirjasta. Olipa se urakka, mutta tuntui palkitsevalta pidellä omia opuksia hyppysissä. Minä tein sen, ja selvisin monesta muustakin!

Miten hoidat stressiä? Oletko kokenut suurta stressisumaa tai jopa uupumusta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viikko pähkinänkuoressa

Arkijuttuja toivottiin, ja nyt niitä tulee kuluneelta viikolta! Viikko sisälsi monta kuppia kahvia sopivasti viilenneessä säässä, liian monta take away -lounasta ja hyvää mieltä valmiiksi saatetuista asioista.
DSC_0073 (3)DSC_0065DSC_0063 (2)DSC_0074 (2)DSC_0068 (2)Mieli tuntuu kevyemmältä kuin aikoihin jättihelteiden jälkeen. Liikunta maistuu enemmän kuin aiemmin, ja jopa iho voi paljon paremmin, kun tukahduttava kuumuus on poissa. Kasvojeni iho on yleensä priimakunnossa, mutta jatkuva hikoilu sai sen hetkeksi pois tolaltaan. Nyt näpyt ovat poissa, hiki ei valu ja olo sievempi kuin aikoihin. Pieniä asioita, jotka vaikuttavat arkimieleen.

Iso osa hyvinvointiani on ruoka. Se on harrastukseni. En ehkä ole aiemmin edes käsittänyt sitä, kuinka tärkeä osa kulttuuriharrastustani se on. Olen kai jonkinlainen kulinaristi, joka ei tosin keskity fine diningiin. Kuluneella viikolla söin luvattoman monta take away -lounasta, ja hain vielä kotiin Thai Golden Changista eväät. Suosittelen ravintolaa ehdottomasti, sillä kyseessä on Tampereen paras thairavintola. Take away -annos maksaa 8,50 euroa. Minä syön yleensä tofua chilillä ja basilikalla, mutta tällä kertaa otin paistettua riisiä ja tofua. Changin paistettu riisi on erinomaista, sillä muista poiketen se ei ole liian rasvaista. Annokset ovat niin isoja, että niistä voisi syödä kaksi.

Lauantaiyönä näin pitkästä aikaa tähtiä. Kyllä, hakeuduin parvekkeelle lehtien mainostaman kosmisen yön vuoksi. En nähnyt tähdenlentoja, mutta onneksi kymmenittäin pieniä tähtiä, Otavan ja Pohjantähden. Tajusin, etten ollut nähnyt minkäänlaisia tähtiä aikoihin. En edes muista milloin viimeksi. Pitäisi kai pysähtyä useammin katselemaan taivasta. Kuten miehenikin sanoi, harvemmin tietokoneella tähtiä näkee. Auts!

Tähtitiirailuhetki oli myös siitä mullistava kokemus, että tunsin pitkästä aikaa kylmyyttä. Pian täytyy kaivaa järeämmät neuletakit esiin. Ja sukat. Olen todella ristiriitainen sukkien käyttäjä. Talvella en voi sietää ajatusta ohuista sukista tai sukattomuudesta, ja kelpuutankin sitä paitsi vain tietynlaiset sukat: Stadiumin perusmalliston naisten mustat. Kesällä sen sijaan hylkään kaikenlaiset jalkalämmittimet, ja hipsin paljain varpain kotona. Jos oikein laittaudun, käytän ihonvärisiä sukkahoususukkia, ja vain silloin, kun jalat eivät missään nimessä saa hikoilla.

Koko sunnuntain odotin ukkosta. Makasin sängyssä, nukuin päiväunet ja kuuntelin sadetta. Ei ukkosta, ei edes kunnon kaatosadetta. Olen aika varma, että ne tulevat silloin, kun sitä vähiten kaipaa. Matkalla töihin tai kauppaan, silloin kun vaatteiden pitäisi pysyä kuivina. Koska salamointia ei näy, suuremmassa mittakaavassa olen jo siirtynyt syksyn tunnelmointiin. Yksi varma syksyn merkki on se, että kahvi alkaa maistua. Vähän liikaakin. Tänään aloitin törpöttelyn jo aamuyhdeksältä, ja viimeisen kupin kittasin kurkusta alas 12 tuntia myöhemmin. Siinä välissä MoccaMaster porisi aika monta kertaa.

Tämä viikko on ollut ihanan arkinen. Ei mitään erikoista. Tavallista raatamista ja naputtelua, vähän liian monta tuntia sarjojen katselua ja kodin laittamista. Olen erityisen iloinen siitä, että sain aikaiseksi maksaa kirjastomaksuni. En ole myöhässä palauttaja, vaan gradutaipaleeltani oli kertynyt sievoinen summa varausmaksuja, jotka oli aika kohdata. Kirjasto on kuitenkin sen verran mahtava palvelu, että maksan siitä mielelläni.

Selvisin koko viikon yksillä päiväunilla, jotka olivat muuten aivan parhaat, sillä otimme jälleen käyttöömme täkit pelkkien lakanoiden sijaan. Ennustan makoisia yöunia tulevaksi. Niitä tarvitaan, sillä ensi viikolla on luvassa paritkin juhlat.

Pitäisikö tällaisesta arkiviikon kuulumisjutusta ottaa tapa? Toisiko se kirjoittajan lähemmäksi lukijoita?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa