Miami säihkyy surullisena

”Hyvää iltaa, Hartola!” Angela astuu lavalle kimaltavissa hepenissä. Siitä alkaa pitkä matka, jonka soisi päättyvän hyvin. Road movien ohjaksissa loistaa ennakkoon hehkutetusta Krista Kososesta huolimatta kirkkaimmin Sonja Kuittinen.
Miami_pressi4_Angela_KristaKosonen_JulianaHarkki©HelsinkiFilmi-1-1024x682
Kuva: Juliana Harkki / Helsinki-Filmi

Zaida Bergrothin kolmas pitkä ohjaus Miami säihkyy enkelinsiipiä ja hikoilee vatkaavia tanssiliikkeitä. Elokuvan sanoma kääntyy kuitenkin yllättävän syväksi samalla, kun juoni muuttuu hyytäväksi trilleriksi. Hartolalaisella klubilla mukaan hyppäävä katsoja ei todellakaan tiedä, mitä on luvassa. Taustan elektropop-musiikki tanssittaa ja antaa luvan rentoutua, mutta rauha on kaukana, kun juoni ajautuu syvälle velanperintään ja poliittisiin valtasuhteisiin, jotka lopulta muuttavat loppuratkaisua.

Show-tanssija Angela (Kosonen) veivaa illasta toiseen tunkkaisella klubikiertueella, jonka tulojen ylijäämäsijoituspaikka selviää osin vahingossa mukaan matkaan joutuvalle, kadoksissa olleelle Anna-siskolle (Kuittinen) yllättäen. Takana katkenneet välit, vähän muistoja ja kaksi rikottua perhettä sekä yksi rikkinäinen ja vähän vaarallinen yksilö. Operaation aivoiksi matkan edetessä paljastuu Kuittisen tulkitsema Anna, jonka kasvutarina valkokankaalla on huima niin hahmon kuin Kuittisen roolityön huomioiden.

Miami kertoo sisaruudesta. Teemaa ei totisesti käsitellä valkokankaalla yhtä usein kuin veljeyttä. Erityisen hienoa juonessa on se, että se keskittyy siskoksiin tuoden hienovaraisesti ja välillä suoraankin esiin heidän motiivinsa, jotka eivät liity miehiin. Naisten teot, kun voi selittää tällä vuosituhannella myös ilman kaksilahkeisvaikutusta. Sonja Kuittisen luoma Anna ihannoi siskopuoli-Angelaa estoitta, mikä johtaa melko synkkiinkin seurauksiin. Traaginen Angela taas turvaa siskoonsa silloin, kun huvittaa. Ja käyttää hyväksi, kun mielii. Tässäkin elokuvassa paha saa palkkansa, muttei aivan aukottomasti.

Angelana nähtävä Krista Kosonen on ennallaan äitiyslomansa jälkeen viettelevänä, röyhkeänä ja surullisena Angelana, mutta raidan tähti on Kuittinen, joka pääsee elementtiinsä monipuolisissa kohtauksissa. Haparoivasta siivekkäästä kasvaa sankari, jonka tie loppuun on varsin monipolvinen. Arkuutta, pakokauhua, rohkeutta, orastavaa röyhkeyttä ja tervettä voimaa.

Bergrothin kolmas on surullinen elokuva, vaikka kimaltava alku muuta antaakin ymmärtää. Kaksituntinen raina vie katsojan hartolalaiselta klubilta niin kauas erämaahan, ettei sellasta uskalla edes kuvitella aluksi. Käänteestä toiseen syöksyvä, venyvä tarina voi alkaa puuduttaa kesken elokuvan ja osin avoimeksi jäävä loppu suututtaa, mutta Miamin tarjoama visuaalinen kauneus, kasvutarina ja haikeus korvaavat pikkuruiset puutteet. Elokuva kannattaa katsoa myös ihan vain Sonja Kuittisen vuoksi.

Oletko jo nähnyt Miamin? Minkälaisia ajatuksia heräsi? Kumpi muistetaan elokuvasta paremmin: Kosonen vai Kuittinen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aamupalavinkki: vegaaninen munakas eli kikhernekäs

Syntymättömät linnunpoikaset voi jättää kaupanhyllylle, sillä munakas valmistuu kätevästi myös kikhernejauhoista. Vegaaniaamupalajahti jatkuu.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAViimeksi jaoin ohjeen munattomaan munakokkeliin eli tofukokkeliin, vaikka nyrpistelenkin nenääni sille, että eläinperäisistä tuotteista tehdään suoria vegekopioita. Munateema jatkuu vitsikkäästi kikhernekkääksi kutsutulla munattoman munakkaan ohjeella.

Aamiaisherkku tehdään siis kikhernejauhoista eli gramjauhoista, joita kätevimmin saa Punnitse & Säästä tai It’s Pure -kaupoista sen verran kuin haluaa kilohinnan mukaan maksettuna. Gramjauho on kellertävää, paksua seosta, josta saa hyvin myös proteiinia. Siksi se sopii hyvin munakkaan valmistukseen niin arvoiltaan kuin koostumukseltaan. Mielestäni grameja ei voi korvata muilla jauhoilla, koska muuten paistaminen on mahdotonta.

Vegaanimunakas näyttää kuvissa sekaaniserkultaan, mutta koostumus on todellisuudessa aavistuksen jauhoinen, joten täytteet kannattaa valita huolella. Munakkaaseen sopivat hyvin vetiset kasvikset, mutta kosteuttajana voi käyttää myös hummusta, guacamolea tai muuta valmiskastiketta.

Kikhernemunakas

1 annos

0,75 dl kikhernejauhoja | 1 dl vettä | 1 rkl ravintohiivahiutaleita
ripaus suolaa tai mustaa suolaa  | pippuria | 1 tl öljyä

Täyte-ehdotuksia
Tofukokkelia ja kasviksia oman maun mukaan
Jotain vihreää, kuten avokadoa, herneenpalkoja ja pinaattia sekä punasipulia
Texmex-täyte: nyhtökauraa, tacomaustetta ja salsaa

Sekoita kuivat aineet yhteen huolellisesti kulhossa. Kaada sekaan vesi, ja sekoita haarukalla tasaiseksi massaksi. Lorauta öljyä sekaan. Jos aamulla on aikaa, anna taikinan tekeytyä jääkaapissa hetki. Se ei kuitenkaan ole pakollista, mutta taikina voi jäädä hieman paakkuiseksi ilman jääkaappilepoa, koska kikhernejauhot ovat hyvin karkeita. Kun taikina on valmis, lisää tarvittaessa vettä, jos seos tuntuu liian puuromaiselta. Kaada taikina pannulle, ja paista täydellä lämmöllä molemmilta puolilta, kunnes pinta on ainakin osin kullanruskea. Siirrä lautaselle ja täytä.

Jos haluat suuremman munakkaan, tuplaa ainesosamäärät. Monessa ohjeessa ne ovat kaksinkertaiset, mutta ainakin omalla pienellä pannullani suuremmalla seosmäärällä tulee vain liian paksu, pannukakkumainen ylikuiva tekele. Tällä ohjeella saa ainakin ohutta ja rapeaa!

Ravintohiivahiutaleet eivät ole välttämättömyys, mutta monet käyttävät niitä, koska ne tuovat juustoisen maun ruokaan vegaanisti. Jos rehellisiä ollaan, olen itse maistanut hiutaleissa vain suolaisuuden, en juustoa. Siksi korvaankin hiutaleilla suolan lähes kokonaan. Munamaisen maun kikhernekkääseen saa rikkisestä mustasta suolasta, mutta itse en oikeastaan uskalla kyseistä tuotetta edes käyttää. Rikkiä suolassa, jo on aikoihin eletty!

Jaa parhaimmat aamupalavinkkisi kommenttikentässä! Kerro myös, miten kikhernekkäästä saisi entistä paremman.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Syksyn anatomia

Kesän viimeisellä mökkireissulla lämpesivät kota ja sauna hyvien keskustelujen ja huonojen vitsien lomassa. Pihassa tuoksui alkava vuodenaika ja kuohuviini. Ei puhuta loppumisesta tai luopumisesta, vaan siitä, mitä on edessä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERASade tekee minut onnelliseksi. Ei tosin ropinan yllättäessä silloin, kun on onnistunut nappaamaan terassipöydän ympäriltä hyvän paikan ja asettunut mukavasti tuoliin rentoutumaan. Mutta silloin, kun on käpertynyt kotatulen viereen tai livahtanut navettasaunaan. Miten voikin olla niin, että syksy tuoksuu ilmassa? Eivät vuodenajat haise. Ehkä syksy on sadetta tai putoavien lehtien hätähuutoa hajuina. Yrmeäksi muuttunut taivas ja uhkaavat pilvet mielikuvitustuoksuina.

Riippuu tietenkin siitä, miten asian haluaa ajatella, mutta minulle syksy ei ole luopumista; olenhan kesävihaaja. Syksy ei ole kesästä irtipäästämistä, vaan uuden vastaanottoa. Lapsena se tarkoitti uuden oppimista, uusia kyniä ja hienoja vihkoja. Olin onnellisimmillani kevyttoppatakissa ja hyvissä kengissä harmaan ja sateisen taivaan alla koulumatkalla.

Myöhemmin yliopistoelämässä syksyn tulo on tarkoittanut lomaa ja vapaata elämää. Pelkkää opiskelua ja muutamaa työtuntia viikossa täyden paahtamisen sijaan. Vaan eipä tarkoita enää. Tästä syksystä alkaa loppuelämäni työläisenä. Se on tavallaan melko musertavaa, varsinkin, jos ei pääse koskaan edes eläkkeelle, mutten malta odottaa sitä, että elämässä on taas yksi iso kokonaisuus vähemmän. Vielä jännittävämpää on se, mitä valmistuminen tuo eteen. Yleensä yllätykset tulevat todellakin silloin, kun niitä ei odota, ja tähän uskon tänä syksynä enemmän kuin ikinä.

Seisoessani sateessa parvekkeella olen aika varma siitä, että jo pelkkä syksyn tuoksu saa ihmeitä aikaan, jos ne vain uskaltaa toteuttaa.

Miksi syksy tekee niin monet surulliseksi? Edustaako syksy sinulle uuden alkua vai kaiken loppua?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Epäonnistunut ekoihminen

Pitäisi olla vegaaniset kengät, luonnonkosmetiikkaa ja naapurin käsityöläisen valmistamat kuteet. Kestävää kulutusta järjen ääntä kuunnellen päivästä toiseen. Aina ei vain pysty. Ympäristöpetturin tunnistaa siitä, että elämän osa-alueista pari on priimaa ja muut menevät vähän sinnepäin. Kumoavatko ekosynnit hyvät teot?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä on vaaterekki. Se on maksanut kuusi euroa ja on halpatuotantomaissa valmistettua massasarjaa eräästä ruotsalaisesta huonekaluketjusta. Samasta lafkasta on kannettu kotiin paljon muutakin, isoa ja pientä, kuten tangolla roikkuvat henkarit. Halvimpia, joita kaupasta saa. Ihan tyylikkäitä kyllä. Ne kannattelevatkin sitten suuria syntejä. Lapset ja alipalkatut, orjuutetut aikuiset tekevät vaatteeni.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun olen pukenut päivävaatteet ylleni, meikkaan kylpyhuoneessa tuotteilla, joista suurinta osaa ei ole ehkä testattu eläinkokeilla, mutta mistä sitä ikinä tietää. Ulos lähtiessä sujautan jalkaani suurin piirtein kympin maksaneet kangastossut. Nekin ovat lasten tekemiä. On kaatunut sademetsää, sortunut tehtaita ja päättynyt pieniä elämiä koko kenkähyllyn ja vaaterekin edestä. Punottavia pupun silmiä ja pyörtyneitä rottia.

Elämä voisi varmasti jatkua näinkin, mutta muutoksia pitäisi silti tehdä omiin valintoihini, jotka toistaiseksi olen oikeuttanut vegaaniruokavaliolla. Kun syö nätisti, saa tehdä mitä vain. Ei se niinkään mene. Valintojen järkevöittämisessä on kuitenkin muutama ongelmakohta, jotka täytyisi selättää.

Inhoan kirpputoreja. Myyn omia vaatteitani siellä noin kerran vuodessa – mikä muuten on ihan järjetöntä, että vuodessa tulee niin paljon myytävää – mutta asiakkaaksi minua ei saa. Räkäiset kirjat, rapistuneet lehdet ja haisevat, vanhat vaatteet jäävät kirpparille. Varmasti löytöjä voi tehdä, mutta minulle sellainen ei ole nuhjaantunut paita, eikä minulla ole aikaa koluta toreja aamuvarhain arkisin parhaan saaliin nappaamiseksi. Sitä paitsi massatehtailtahan ne kirpputorin edulliset vaatteet ovat myös tulleet, ellei satu nappaamaan lähituotettua design-kolttua. Second hand -liikkeissäkin kannattaa siis kuluttaa järkeä käyttäen.

Pitäisi suosia paikallista. Mutta. Pienyrittäjien Suomessa tai naapurimaissa tehdyt vaatteet ovat kalliita. Laatu maksaa, mikä ei ole yllätys, sillä tilat ja työvoima vievät suuren osan tuloista. Yksi mekko voi maksaa helposti yli 300 euroa, kun taas ketjuliiketasolla kallis riepu verottaa lompakkoa kymmenesosan lähituotetun koltun hinnasta. Onko siinäkään järkeä, että maksaa palasta kangasta niin paljon? Nopealla yhteenvedolla voidaan tosin todeta, että hinnat laskisivat, jos kaikki siirtyisivät tukemaan pienyrittäjiä.

Entä se ruokavalio, jolla olen antanut itselleni kaiken anteeksi, jättänyt vegaanikengät hyllylle, välttänyt luonnonkosmetiikkaa ja laatuvaatteita ja kiertänyt kirpparit kaukaa? Kasvisruoka säästää luontoa, koska sen valmistaminen kuluttaa vähemmän vettä, eikä siitä koituvat päästöt ole yhtä suuria kuin lihantuotannossa. Ilmakehä nauttii kasviravinnosta. Myönnetään kuitenkin, että eniten vegaaniravinnossa nautin siitä, että se sopii keholleni, mutta ympäristöasiat ovat usein mielessä. Etenkin silloin, kun näen muovipakkauksia, ylijäämäosista tuotettua roskalihaa ja muuta halparavintoa.

Tällaisena ihan tavallisena lauantaina ei tule ajatelleeksi, että kai tämä maapallo pitäisi luovuttaa oman ajan jälkeen ihan siistissä kunnossa jälkipolville. Koskaan ei ole ajateltu sitä. Ei sillon, kun ensimmäisten suurtehtaiden jätteet valutettiin vesistöihin eikä silloin, kun mökkiroskien kuviteltiin vain katoavan järveen, vaikka jätelastissa oli mukana elektroniikkaa ja muovia. Ei tullut itsellenikään mieleen silloin, kun yksiössäni oli yksi ainoa roskis: paperipussi, jonka sisässä oli muovipussi. Se nieli kaiken, mitä sinne keksin heittää. Sitten vain jätekatokseen ja kohti Tarastenjärveä! Onneksi siihen on tullut muutos, koska jo sillä, että pienentää sekajätekuormaa, saa paljon aikaan. Muovin, biojätteen, metallin ja elektroniikan kierrättämisestä kiittää luonto ja omatunto. Teenpä edes jotain oikein syömisen lisäksi.

Epäonnistuneen ekoihmisen toimien pelastamiseksi suosittelen siis kohtuullista kuluttamista, laadukkaan ruoan suosimista, kasvisravinnon lisäämistä ruokavaliossa tai siihen kokonaan siirtymistä. Ja sitten kannattaisi oikeasti upottaa rahansa pientuottajien vaatteisiin. Tai tehdä itse. Mahdollisimman halvalla pääseminen ei ole ympäristön ajattelua.

Miten tähän kaikkeen olisi elämässä aikaa ja rahaa?

Minkälaisia ajatuksia heräsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Keskusta-asujan käytösaapinen: Älä kakkaa ikkunan alla

Pieni ohjekirja kannattaa kaivaa esiin erityisesti viikonlopun koittaessa. Jo se, että kaikenlaiset eritteet pitää kurissa, takaa viihtyvyyden kaupungin sydämessä, mutta mahtuu ytimeen silti pari muutakin neuvoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAEn tuki käytäviä ruokakaupassa koskaan, mutta erityisesti perjantaisin pidän huolen siitä, etten ole tukos ruuhkassa. En jää jaarittelemaan pyöräkaistoille ja kapeille kaduille turhuuksia, koska niiden toimituspaikka ei ole kyseisillä alueilla.

En oksenna tulevana yönä kotiovelleni tai muihin yleisiin paikkoihin. Yritän pidätellä oksennusta myös rappukäytävässä, ettei naapureiden tarvitse haistella tuotostani aamulla töihin lähtiessään.

En tee muitakaan jätöksiä kenenkään ikkunan alle. Varsinkaan sitä pökälettä. En usko, että kukaan haluaa kuunnella ulostusääniä ikkunastaan. Vältän myös liian kovaäänistä lauleskelua etenkin samaan aikaan tämän likaisen toimenpiteen kanssa.

Vaikka olisin vanhus, en lirauta parkkipaikalle. Lähikahvilassa on vessa, joten en päästele kenenkään parvekkeen alla autojen väliin. En usko, että kukaan haluaa nähdä paljasta takapuoltani tai kuunnella minusta tulevaa lorinaa.

Heitän roskat niille varattuun tilaan. Sen nimi on roskakori. Tiedän myös, ettei kerrostalon piha ole roska-astia. En siis heitä Hese-jätteitäni kenenkään pihaan tai viskaise puoliksi syötyä pizzaa orapihlaja-aitaan.

En kaasuta liikennevaloihin, koska se ei johda mihinkään muualle kuin seuraaviin liikennevaloihin. En halua, että kukaan jää autoni alle. Ymmärränhän, että keskustassa ihmiset pomppivat pitkin teitä katsomatta eteensä. Olen hyväksynyt sen autoilemalla keskustassa.

Ihmettelen ja arvostan sitä, että joku selvittää yöriehumiseni jättämän roskameren, jota pääsee todistamaan parhaiten lauantaiaamuna töihin kömpiessä. Iltapäivään mennessä roskat ovat kadonneet. Joku siis oikeasti kerää ne.

Kaikki ohjeet perustuvat empiirisiin havaintoihini länsitamperelaiselta keskusta-alueelta. Tilanteet on vakoiltu parvekkeelta tai suoraan tapahtumapaikalta.

Mikä on paras vinkkisi keskusta-asujalle?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ituhulluus ja epäonnistunut vegepita

Ituvillitys on vallannut ateriani. Idut tekevät melkein mistä tahansa ruoasta mielenkiintoisen, mutta kaikista kuivimpia eineksiä nekään eivät pysty pelastamaan ainakaan kokonaan. Lue, mihin ituja kannattaa käyttää ja kurkkaa uutuuspitan arvostelu ja tuotteen epäonnistunut mainosslogan!
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA”Äideille tai muille vastuullisille tahoille pikaruokakin voi olla hyvää ja terveellistä”, julistaa Pita Factoryn vegaanisen falafelkebabin pakkauspussukan takapuoli. Heti pari ongelmaa. Äitiysbrändiä on uskaliasta lähteä sotkemaan mihinkään, koska se herättää aina tunteita. Toki on hyvä, että mainos saa jonkinlaisen reaktion aikaan, mutta se, että tuotteen kerrotaan sopivan erityisesti äideille ”tai muille vastuullisille tahoille” ei ole kovin järkevää. Onko vastuullisuus äitiyttä? Eivätkö äidit yleensä voisi syödä pikaruokaa?

Hyvää ja terveellistä. Millä mittarilla? Kukaan ei tietenkään kirjoita tuotteeseensa, ettei tämä nyt kummoista ole, mutta terveellisyyttä ei mielestäni ole ainakaan E-koodit ja einekset. Tuskin pitasta haittaa silloin tällöin on, mutta ei se terveysruokaa ole. Eines on eines. Kuiva einesleipä on kuivaa ja höttöpihvi höttöistä. Makuelämyksenä pita on melko mitäänsanomaton, vaikkei se pahaa ole. Toimi itselläni hyvin aamupalana, ja mukana tullut kebabkastikkeeksi kutsuttu punainen pussineste oli kokonaisuuteen sopivaa. Tai ainakin se pelasti sen, mitä pelastettavissa on.

Loput pelastustoimet aamun aterialla lankesivat itujen hartioille – tai siis hännille. Idut ovat kasvuvaiheessa olevia versoja kehityksensä ensimmäisessä vaiheessa. Melko monet lähikaupankin hyllyiltä saatavat idut ovat lähituotantoa ja luomua. Mikseivät sitä paitsi olisi? Ei ituja kannata alkaa kuskata toiselta puolelta maapalloa tai edes lahden takaa. Usein marketeissa myytävät idut ovat pulskanpuoleisia mung-pavun ituja tai sinimailasen eli alfalfan ituja, jotka näyttävät purkissa rihmamaiselta kasalta.

Itse olen ihastunut eri toten Silmusalaatin tuotteisiin, joista suosikkejani ovat Tulinen silmusalaatti ja Parsakaalisilmusalaatti. Tulinen maku on hento ja tulee daikon-retikasta. Jännittävää! Myös parsakaalin lempeä, omaleimainen maku sopii hyvin alfalfojen kaveriksi. Silmusalaatin sivuilta saa kattavasti tietoa viljelystä ja iduista ylipäätään. Purnukka ituja maksaa kaupassa noin kolme euroa, mutta on mielestäni jokaisen sentin arvoinen, sillä ravintoarvot ovat kohdillaan, ja yhdestä pakkauksesta riittää useampaan ateriaan.

Vinkkejä itualoittelijalle

  • Idut sopivat melkein mihin tahansa ja tuovat ateriaan visuaalisuuden lisäksi makua, suutuntumaa ja hyvää energiaa.
  • Kokeile myös piristää eineksiä niillä. Älä unohda lisätä ituja salaattiin, sillä perusvarma jäävuorisalaattipohja piristyy kummasti iduilla.
  • Varsinkin sinimailanen eli alfalfa sopinee myös niille, jotka eivät vihanneksista piittaa. Yleensähän suurimpia kiukuttelijoita ovat lapset, joten kannattaa kokeilla höynäyttää pikkupilttiä ruokapöydässä iduilla.
  • Tulinen silmusalaatti sopii hyvin grilliruokiin, eikä daikon-retikan tulisuutta kannata pelätä.

Kuuluvatko idut ruokavalioosi? Vai epäilyttävätkö idut? Entä minkälaisia ajatuksia heräsi Pita Factoryn tuotteesta ja sloganista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Valekaupunkilaisen kotikulmat

Kaikki nämä vuodet olen pitänyt kiinni kaupunkilaisidentiteetistäni, Pispalassa sijaitsevasta ensimmäisestä kodistani ja siitä ajatuksesta, että maalaismaisemat kuuluvat lähinnä elokuviin ja automatkojen ohikiitäviksi nähtävyyksiksi. Ei tämä lapsuusmiljööni kuitenkaan kaupungilta näytä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAJokin muuttui, kun varhain sunnuntaiaamuna käpyttelin autiota – pari vuotta sitten – asvaltoitua tietä pitkin nukkumaan vanhemmilleni railakkaan mökki-illan jälkeen. Täällähän on kaunista, ajattelin ja riepotin isoa juhlarojusäkkiä kädessäni. Näissä maisemissa olen kasvanut, näistä metsistä tunnen jokaisen neliömetrin. Tunnen kalliot, niiden parhaimmat laskeutumispaikat, järven mutaisimmat kohdat ja rannan lahot mökit. Täällä en pelkää mitään muuta kuin ihan vähän karhuja ja hirvikärpäsiä sitäkin enemmän.

Jälkikäteen ajateltuna on ollut rikkaus varttua metsänsiimeksessä lähellä kaikkia palveluita. Alle kilometrin päässä ovat jättimarketit ja valtion palvelut sekä useita pikaruokaravintoloita. Aika tosin on tainnut kullata muistot, koska melko pitkään lapsuudessani lähellä tönötti vain Prisma, ja siihenkin suhtauduttiin vihamielisesti automarketin sotkettua liikennejärjestelyt ja tapettua asuinalueen ainoan kioskin. Tampereelle lintukodosta hurauttaa nykyään bussilla vartissa. Itse asiassa linjoja on nykyään oikein useita, ja niihin pääsee ihan perus-Nysse-maksulla.

Silti piti päästä pois niin pian kuin mahdollista täysi-ikäisenä. En muuttaisi takaisin, mutta ymmärrän, miksi lupiiniketoa niitetään matalaksi uusien talojen tieltä. Herätäpä luonnonkohinaan ja voimalinjojen jylhään tuijotukseen vuoden jokaisena päivänä. Oma mieleni ei sitä enää kestäisi, sillä nautin kadulta kantautuvasta liikenteen melusta, sopivasti nautittuna humalaisten örinästä ja laulutuokioista sekä siitä, että ihan mihin vain voi lähteä helposti koska tahansa. En myöskään enää koskaan muuttaisi pieneen kuntaan, jonka ilmapiiri on ahdasmielinen.

Miettikääpä näitä maisemia, kun lumi muuttaa kaiken valkoiseksi. Niin ja kadut lumisohjoksi, jonka aura-auto kuuraa pois, jos muistaa. Takaisin kaupunkiin katuvalojen alle.

Kaukajärven jatkona sijaitseva Pitkäjärvi on muuten mukava retkikohde koko perheelle. Rauhallinen ranta sijaitsee laaksossa, johon pääsee myös autolla. Vaihtoehtoisesti auton voi jättää kauemmas ja reippailla alas rantaan.

Mikä maisema teki viimeksi sinuun vaikutuksen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa