Kesän edulliset kulttuuritärpit Tampereelle

Kulttuurihuvit saattavat niellä yllättävän paljon rahaa, etenkin jos reissuun lähtee perheenä. Tampereella on onneksi tarjolla paljon edullista kulttuuripuuhaa. Nämä vinkit sopivat erityisesti aikuisille, pariskunnille ja perheille, joissa on jo isompia lapsia.DSC_0042DSC_0041Edulliset museot ja ilmaiskierrokset

Milavida

Jos joku antamistani vinkeistä täytyy hyödyntää, on se ehdottomasti Milavida. Ensinnäkin Milavidan perusnäyttely Von Nottbeckit tuo upeasti esiin Tampereen historian aristokraattien näkökulmasta. Koskettavinta on se, kuinka suuret varallisuus- ja elämänlaatuerot olivat vielä reilut 100 vuotta sitten. Nottbeckien näyttely hivelee myös krumeluureista pitävien harakoiden silmiä, sillä esillä on runsaasti perheen omaisuutta. Näyttelyyn rakennetut nuket ovat pelottavan aidon näköisiä.

Toiseksi Milavidaan on syytä poiketa siksi, että museo tarjoaa myös lipun hintaan sisältäviä yleisöopastuksia, kuten katsauksen Milavida-palatsin arkkitehtuurin historiaan ja ohjatun kierroksen Nottbeckien perusnäyttelyn. Erityisesti suosittelen kuitenkin Palatsin puistossa -kierrosta, jossa käydään läpi Näsinpuiston historiaa. Kierros kestää vajaat kaksi tuntia, ja samalla saa mukavasti liikuntaa mäkinousujen ansiosta. Opastus kertaa Näsinpuiston historian siitä lähtien, kun puisto oli pelkkä työmiesten juottokallio aina Milavidan nykyhetkeen saakka.

Aikuisten lippu Milavidaan maksaa seitsemän euroa ja opiskelijat pääsevät sisään kolmella eurolla. Pääsylipun hintaan kuuluvat näyttelyt ja lipun lunastaneille tarkoitetut yleisöopastukset.

Työväenmuseo Werstas

Työväenmuseo Werstas sijaitsee Finlaysonin sisäpihalla sen verran syrjäisessä paikassa, ettei sinne eksy vahingossa. Museo on maksuton, ja paikan päällä voi käydä nauttimassa läpileikkauksen Tampereen ja kaupungin ihmisten elämästä teollistumisesta saakka. Werstas sopii mielestäni erityisesti sellaisille historiasta kiinnostuneille henkilöille, jotka eivät vielä ole ehtineet penkoa mennyttä aikaa yksityiskohtaisesti. Edistyneempiä historiaharrastajia museossa viihdyttävät erityisesti näyttelyn sisään ujutetut tehtävät.

Samalla reissulla voi käydä tutustumassa myös Finlayson Art Areaan, jossa ainakin viime aikoina on nököttänyt valtava Miina Äkkijyrkän lehmäteos.

Vapriikki

Museokeskus Vapriikissa on tarjolla perhelippu (kaksi aikuista ja kaksi alle 18-vuotiasta lasta 30 eurolla), joka laskee vierailijakohtaista hintaa mukavasti. Tampere tunnetuksi -passin haltija voi myös hyödyntää kaksi yhden hinnalla -tarjouksen. Vapriikki ei syyttä ole museokeskus, sillä museossa on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi muun muassa pysyvä Jääkiekkomuseo, Mediamuseo Rupriikki, Luonnontieteellinen museo, Suomen pelimuseo, Postimuseo ja Kivimuseo.

1Tallipiha

Minusta iki-ihana Tallipiha on noussut viime vuosina aivan uuteen loistoon, tai ainakin sen markkinointi on aiempaa näkyvämpää. Hyvä niin, sillä Tallipiha on helposti lähestyttävä miniatyyrimaailma, jossa nykyaika unohtuu. Tallipihalla on lukuisia pieniä sisustuspuoteja, järisyttävän herkullinen suklaapuoti, vierailevia käsityömyyjiä ja kahvila sekä jäätelökojut terasseineen. Pihalla on myös lapsille karuselli, ja usein myös ponitalutuksia tai paikalla hääriviä maskotteja. Mitä Tallipihalla vierailu maksaa? Ei mitään! Paitsi tietysti kahvila- ja puotiostokset täytyy kustantaa omasta pussista.

DSC_0019 (3)Näköalapaikat

Periscope

Harvemmin ravintolassa voi lounastaa maksutta, mutta Periscopen melko maltillisilla hinnoilla saa ruoan lisäksi katsella Tamperetta uudesta näkökulmasta. Jo pelkällä drinkin tai kahvin hinnalla voi pujahtaa kattoterassille ihmettelemään Tamperetta lasiaidan läpi.

Pyynikin näkötorni

Munkki pari euroa ja ylös näkötorniin kolmella eurolla? Sanoisin, että aika huokea hinta herkutteluhetkestä ja turistielämyksestä.

beiPispala

Café Pispala

Café Pispala sijaitsee Pispalan sydämessä Pispankadulla. Tulikohan toistoa tarpeeksi? Hintataso kahvilassa on melko korkea, mutta paikan tunnelma on sen väärti. Piskuisessa Café Pispalassa on myös A-oikeudet ja rinneterassi, joka ohikulkumatkojeni perusteella on varsin suosittu. Alkoholitarjoilusta huolimatta paikka ei ole baari sellaisessa merkityksessä kuin sen voi ymmärtää, vaan meno on siistiä ja sivistynyttä. Olen kuullut myös kehuja paikan brunssista, joka sopii erityisesti sekasyöjille.

Vaakon nakki

Legendaarinen Vaakon nakki on rehellinen grillikioski, jossa hinnat ovat kohtuulliset ja menu melkein yhtä pitkä kuin jono luukulle. Kannattaakin varautua odottamaan, sillä grillin suosio näkyy pihan poikki kiemurtelevana asiakasletkana. Vaakko on ottanut tarjontaansa nyt myös aiempaa laajemman vegeruokalistan, ja myös vegaanisia annoksia on saatavilla. Hampurilaisessaan he käyttävät Vegemin seitanpihviä. Nam!

Näköalapaikka

Ilman vaivalloista vääntämistä peritamperelaisista näköaloista pääsee nauttimaan Pispalan näköalapaikalta, josta moni Pispala-aiheinen taulukin on kuvattu. Alueella on muutama penkki, leikkipuisto vieressä, Lauri Viidan synnyinkoti lähellä ja sisällissodan punaisten muistomerkki näkyvällä paikalla. Kartassa paikka on merkitty Pyykkimettän puistoksi, mutten tiedä ketään, joka nimeä käyttäisi. Minun Pispalassa asumisestani tosin on jo 25 vuotta.

Uittotunneli ja kahvila

Pispalasta pääsee kävelemään suoraan uittotunneliin, joka on hiljattain kunnostettu. Tunnelin päässä odottaa kahvila, jossa kuulemani mukaan huomioidaan myös erityisruokavaliot.

Muuta

Rantatie ja Ranta-Tampella

Tampellan taakse, aivan Näsijärven rantaan valmistuu kovaa vauhtia Ranta-Tampellan uudisalue. Jos mielessä on liikunta rauhoittavissa maisemissa, kannattaa lenkille lähteä Särkänniemen juurelta Mustanlahden satamasta, josta alkaa uudenveroinen asfaltti kohti Naistenlahtea ohi Ranta-Tampellan. Matkaa voi jatkaa suoraan Rauhaniemeen, jonka voi kiertää ympäri palaten takaisin lähtöpisteeseen samaa maisemareittiä. Alueeseen kannattaa tutustua juuri nyt myös siksi, että vielä on mahdollista katsella autioitunutta, tunnelin tieltä hiljentynyttä Rantatien autokaistaa ja samalla nähdä, kuinka Tampere muuttuu Ranta-Tampellan kohotessa.

Särkänniemi

Mitä olisikaan Tampere-vinkit ilman Särkänniemeä? Suosittelen Särkänniemeä siksi, että alueelle pääsee maksutta, ja sen takia vanhojen veresteleminen tai lasten touhujen katseleminen on edullista. Särkänniemi on myös tänä vuonna huomioinut entistä paremmin erityisruokavaliot, joten millä tahansa kokoonpanolla uskaltaa lähteä liikenteeseen. Yksi asia tosin harmittaa minua. Ainoa laite, johon olisin halunnut mennä, olisi ollut Taikajoki, mutta se on kuulemma poistettu jonkun paljon muodikkaamman tieltä.

Mihin sinä suuntaat kesällä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Näin valehtelen kirjoittamisesta netissä

Jos korvista tulee ulos jo blogihuijaushaaste, kannattaa tarttua minun versiooni, joka on omistettu kirjoittajille ja kirjailijoille. Kirjoittajuus ja kirjailijuus ovat täysin vapaasti ymmärrettävissä tässä haasteessa.
DSC_0089.JPGTeen asioita siksi, että niistä saa hyviä kirjoituksia tai kohtauksia käsikirjoitukseen.
Kyllä ja ei. Ajattelen paljon blogiani, kun sovin lounastreffejä, ja pohdin usein myös sitä, mistä saisi inspiraatiota luovaan kirjoittamiseen. En toistaiseksi saa rahaa blogillani, joten napostelut on kustannettava itse, minkä vuoksi valitsen tarkoin ruokapaikat. Haen monipuolista hyötyä ravintoloilta ja kulttuuripaikoilta, mutta suunnitelmani eivät koskaan aja inhimillisyyden ohi. Jos lounasseuralaiseni haluaa johonkin niin sanotusti sopimattomaan paikkaan syömään tai muuten vaan vierailemaan, ei se liiemmin minua kiinnosta. Elämään mahtuu kokemuksia, joten niitä ehtii haalia myös blogiin ilman sen kummempaa suunnitelmallisuutta.

Teen asioita, joiden tiedän tuovan inspiraatiota kirjoittamiseen.
Ehdottomasti. Ei syyttä sanota, että jokaisen kirjailijan ensimmäinen teos kertoo omasta elämästä. Pelkään jo etukäteen sitä, suuttuvatko muut minulle. Olen onneksi värittänyt hyvin tummalla värikynällä juttujani, joten ketään ei voi tunnistaa. En varsinaisesti valitse vapaa-ajan touhujani kirjoittamiseen liittyvien hyötyjen vuoksi, mutta bongaan elämäni filminauhalta hetket, joita tiedän hyödyntäväni vielä myöhemmin.

Siloittelen elämääni julkaisemissani teksteissä.
Tietysti! En oikein tiedä, kuka enää tähän maailman aikaan, jolloin kaikki toivottavasti tuntevat some-etiketin, kirjoittaisi sosiaaliseen mediaan mitään sopimatonta. No, olemme tietysti nähneet, että sekin on mahdollista, mutta jos järki on päässä, osan pystyy pitämään itsellä. Myös luovassa kirjoittamisessa. Kirjoitan elämästäni, mutta toivon läheisteni näkevän, että kokemukseni ovat liioiteltuja.

Olen kaikista eniten avoinna, kun kirjoitan romaaniani. Sitä ei näe kukaan. Se ei joudu kenenkään arvioitavaksi. Vielä. Uskon, että sen muokkaaminen sattuu aikanaan. Siinä on myös eri tavalla auki kuin esimerkiksi pro gradussa. Gradu mittasi ajattelua, romaani kokemusten kiteyttämistä ja ilmaisemista. Hyväksyn sen, että olen vajavainen suurena akateemisena ajattelijana, mutta luova kirjoittaminen on paljon lähempänä sisintäni. Lyttäämällä luovat teokseni lyttää myös minut.

Kadun joitakin julkaisemiani kirjoituksia.
Kyllä. Tähän pitäisi tietenkin vastata, että mitään ei pidä katua, sillä kaikki kokemukset kasvattavat. Eihän se niin mene. Joskus nolottaa ja joskus moka on niin kamala, ettei siitä voi keksiä mitään hyvää. Joitakin blogikirjoituksiani kadun, ja muistaakseni olen pari poistanut. Toinen oli rohkea, ja toinen kirjoitettu sillä tavalla liioitellen, etten ollut varma, aukeaako tekstin tarkoitus muille. Viime aikoina olen pohtinut paljon muutamien tekstien poistamista vuodelta 2015, mutten ole sitä vielä tehnyt, sillä toivon, että muut antavat minulle mahdollisuuden erehtyä ja näyttää, kuinka paljon olen kasvanut. En onneksi ole julkaissut mitään hirvittävän kamalaa, mutta sellaisia kirjoituksia, joihin en ole tyytyväinen. Punnitsen edelleen tarkkaan tekstit ennen julkaisua. Jos teksti läpäisee seuraavat seulat, sen voi lähettää mihin tahansa: mies, vanhemmat, muut sukulaiset, miehen vanhemmat, ystävät, työkaverit, entiset työnantajat, nykyinen työnantaja, tulevat työnantajat, yhteistyökumppanit ja mummi. Mummi tosin sillä erotuksella, että hän on varsin tiukka uskovainen, joten hänet lasketaan mukaan harkinnalla.

Kirjailijoiden elämä on glamourista.
Ei todellakaan! Glamour on mielestäni todella henkilökohtaista. Syysprinssi (2016) kiteytti hyvin sellaisen kirjailijaelämän, jota vielä nykypäivänäkin ihannoidaan, vaikka leffa kertoo 1970-luvusta. Tienaan suurin piirtein suomalaisen keskipalkan verran, joten aivan tähtisumuun sillä ei sukelleta, mutta elän kivasti. Pystyn hankkimaan kokemuksia, jotka tukevat unelmaani. Minulle glamouria olisi päästä vaikka mihin kirjajulkkareihin, mutta näillä natsoilla kutsuja ei ole vielä näkynyt ammatin suorituksen ulkopuolella.

Ajattelen hetket repliikkeinä.
Ehdottomasti! Korvani on nykyään aika pettämätön ikuistamisen arvoisille repliikeille. Rakastan paperista muistivihkoa, mutta repliikki-inspiraatioihin toimii paremmin kännykän muistio. Kirjoitan usein puhelimen muistioon mieleen painuneet, salakuunnellut repliikit. Yleensä jo konteksti luo käsikirjoituksen kohtaukselle miljöön. Välillä ihmettelen, mitä muistiinpanoni tarkoittavat, mutta ei sillä ole väliä. Tärkeintä on se, että niitä käyttää. Joskus.

Kirjoittamisesta ei koskaan voi tulla oikeaa työtä.
Olisipa se niin helppoa! Kyllä siitä voi tulla ihan oikea työ. Koulutukseni jo oikeuttaa toimimiseni journalistina, mutta muuten on ihan mahdollista edetä kirjoittajaksi ilman papereita. Sanan voima on sen verran suuri, ettei se vaadi viiden vuoden opintoja. Kirjoittamisen muuttuminen työksi vaatii kuitenkin ripauksen onnea, vaikka kuinka pöydällä lepäisi dekaanin leimaama paperi.

Saa kopioda! Kuulisin mielelläni muiden näkemyksiä rakkaasta leipälajistani. Kirjoittamisen saa ymmärtää, miten haluaa. Merkitse minut tekstiisi, jos toteutat haasteen.

Ovatko ketjuhaasteet täysin kuolleita? Kiinnostaako kirjoittamisesta lukeminen enää ketään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tratto lähettää haalistuneen postikortin Italiasta mutta hurmaa punajuurillaan

Ratinan Tratto tarjoaa rauhallisen pakopaikan shoppailukeitaasta, muttei kuljeta ruokailijaa nirvanaan tai edes Italiaan.
DSC_0104DSC_0098DSC_0100DSC_0099DSC_0102Kauppakeskus Ratinaan avatussa Tratossa on ihanan rauhallinen tunnelma perjantai-iltapäivänä. Ruokailemassa on vain kaksi seuruetta, joten tarjoilija ehtii tulla meitä vastaan heti, kun ylitämme Traton kynnyksen. Saamme valita itse pöydän, ja päädymme istumaan lähelle sisäänkäyntiä. Vaikka puoliksi seinätön Tratto sijaitsee ostoskeskuksen ravintolamaailmassa, ei melu näytävä yltävän pöytäämme. Täällä voisi syödä ja keskustella huoletta vilkkaampanakin aikana.

Odotukseni Trattoa kohtaan ovat ristiriitaiset. Olen ehdottanut ravintolaa seuralaiselleni tapaamispaikaksi, sillä Traton menussa on vegaaninen antipasto-alkupala ja salaatti. Lisäksi ainakin risotto käy maitotuotteita käyttävälle kasvissyöjälle, ja omavalintaiseen pizzaan riittää kasvistäytteitä, mutta siihen ei ole ainakaan menun perusteella saatavilla vegaanista juustoa. Minulle suotuisasta menusta huolimatta ravintolan konsepti epäilyttää. Listalla on salattia, risottoa, pastaa ja pizzaa, eikä siitä aivan selviä, mikä tekee Tratosta italialaisen. Mainittuja ruokalajeja kun voi tehdä sekä niin sanotusti ihan tavallisesti että aidosti italialaisittain. En siis tiedä, odotanko Pizzeria Lucan tyylistä omistautumista vai tyypillistä ketjuravintolan näkemystä italialaisesta ruoasta – eli sitä, että ravintola on italialainen, jos listalla on pizzaa ja pastaa, joiden juuret ovat italiassa.

Emme ole saapuneet illallistamaan pitkän kaavan mukaan, joten jätän väliin herkulliselta kuulostavan antipaston, jossa olisi kasviksia, oliiveja, sipulia ja artisokansydämiä. Päädyn tilaamaan Veganiksi nimetyn vegaanisen punajuurisalaatin (13,00 €), jossa on nimikkojuureksen lisäksi versosalaattia, tahinikastiketta ja hasselpähkinää. Seuralaiseni valinta kestää kauemmin. Menua selatessa silmiini pistää ilmoitus, jossa todetaan suurin piirtein niin, että listan annokset saattavat sisältää myös muita ainesosia kuin mitä kuvauksessa mainitaan. Sepä mielenkiintoista. Aikana, jolloin erityisruokavaliot ja allergiat huomioidaan ja ansaitsevat tulla kuulluiksi, on erikoista kuitata annosselostukset tuollaisella huomiolla. Kaikkiruokainen seuralaiseni valitsee lopulta kauden kasviksista kootun kasvisrisoton Alle Verduren (14,00 €), jota tarjoilija suosittelee. Myöhemmin selviää, että kauden kasvis on parsa.

Vellirisottoa punajuuriparatiisissa

Palvelu on Tratossa ripeää ja ystävällistä. Pidän siitä, että asiat soljuvat ilman säätämistä. Ravintolassa voi myös ilmeisesti luottaa siihen, että tilaus menee varmuudella oikein, sillä tarjoilija kirjaa tilauksemme mini-iPadiin. Se ei aivan ole italialaismamman keittiötyyliä, mutta ainakin se sopii nykyaikaan ja lisää luottamusta. Tilaamme lasit pinot grigiota, jonka lausun onnellisesti väärin ja tarjoilija korjaa minut. Nolottaa, ja alan pohtia, miten tarjoilijan kuuluisi tilanteessa toimia. Huomionarvoista Traton viinilistassa on muuten se, että saatavilla olevien viinien nimet ja hinnat roikkuvat pullonkaulaan ripustetussa muistilappuviuhkassa, jota on vaikea tunnistaa minkäänlaiseksi menuksi.

Salaatti ja risotto saapuvat pöytään melko nopeasti, muttei sentään niin pikaisesti, että epäilykset tuoreudesta heräisivät – ei missään nimessä. Salaattini tarjoillaan matalareunaiselta keittolautaselta ja ensi näkemältä se näyttää pieneltä ja tylsältä. Käy kuitenkin nopeasti ilmi, että salaatti ei todellakaan ole pieni, vaan raikas ja täyttävä. Punajuurisalaatti sisältää kelta-, raita- ja punajuuria, ja en varmasti ole koko elämässäni syönyt niin paljon punajuurta kuin nyt. Kaikki lajikkeet muistuttavat maultaan toisiaan, mutta persoonallisin niistä on raitajuuri, jota voisin ostaa kotiinkin. Versosalaatti on maukasta ja hasselpähkinää on myös runsaasti, eikä vain nimeksi niin kuin yleensä on tapana. Pähkinää on jopa niin paljon, etten jaksa syödä kaikkea, mikä johtuu myös pähkinöiden runsaasti suolatusta marinadista. Hämmentävintä on kuitenkin se, etten erota salaatista tahinikastiketta, mutta arvelen, että tahinin ansiosta salaatti on kosteaa, kiiltävää ja aavistuksen tahmaista. Tai sitten tässäkin ruokalajissa on mainitsemattomia salaisia ainesosia.

Seuralaiseni kasvisrisotto sisältää parsaa. Siis parsan. Risottoon on pilkottu arviolta yksi parsa, joten kasvisrisotoksi en itse sitä kehtaisi kutsua. Lisäksi risotto muistuttaa enemminkin riisipuuroa kuin risottoa. Epäselväksi jää, kuuluuko aidon italialaisen risoton muistuttaa tahmeaa velliä. Kohteliaisuudesta emme jää tivaamaan asiaa ja pilkkaamaan puoliksi syötyä annosta, vaikka olisi tietysti pitänyt. Ravintola ansaitsee aidon palautteen ja parantamismahdollisuuden ja vastaavasti meidän pitäisi oppia tuntemaan risottotyylit. Ehkä vika oli ravintolan, ehkä siinä, ettei risoton valmistustyyli tehnyt vaikutusta ruokailijaan tällä kertaa. Se tosin on selvää, ettei risottoa voida mainostaa kauden kasviksilla, jos seassa on muutama pala parsaa. Jo monikkomuoto velvoittaa enempään kuin yhteen.

Terveisiä vale-Italiasta

Tampereella on hirvittävä määrä Italiasta vaikutteita saaneita tai maan ruokakulttuuria kumartavia ravintoloita, esimerkiksi Piemonte, Trattoria, Puisto, Napoli ja Pizzeria Luca. Kaikkia pizzerioita en edes ala luetella, sillä niiden alkuperä lienee selvä. En myöskään millään voi muistaa tai tietää kaikkia kotikaupunkini italialaistyylisiä ravintoloita, joten käytän apuna hakukonetta. Päädyn siksi TripAdvisoriin, joka on listannut 10 parasta italialaisravintolaa Tampereella. Ja kukapa olisi uskonut, että listalla on myös Raholan Kioski! Jotenkin tuntuu siltä, ettei aito italialainen kulinarismi asu Raholassa.

Tästä päästäänkin siihen, että vähän kaikkea myydään Italian ulkopuolella italialaisena. Siksi luotto ravintoloiden italialaisuuteen on heikko. Enää Italia-leimaa ei pitäisi saada millä tahansa pizzaa muistuttavalla lätyllä. Italiaa vaivaakin vähän sama kuin aasialaisravintoloita, etenkin kiinalaisia. Jos on koskaan käynyt Kiinassa, tietää, ettei eurooppalaiset kiinalaista ruokaa tarjoilevat ravintolat ole aidon Kiina-ruoan sukulaisia millään mittapuulla.

Kuluttaja yleensä saa sitä, mitä tilaa. Pidämme pastasta, pizzasta ja risotosta. Siksi niitä tarjoilevia ravintoloita avataan. Tratossa ei ole mitään vikaa, mutta ravintola toteuttaa konseptia, jota jo niin monet ovat käyttäneet. Sisustus on ihanan raikas ja yksityiskohtainen, ja positiivista on myös se, että akustiikka näyttää pelaavan. Voisin hyvin kuvitella, että isotkin seurueet viihtyvät, ja toisaalta Trattoon on myös helppo poiketa ostosten lomassa, kun kaipaa burgeria hienompaa ruokaa. Uskon, että kiireinen ihminen saa kaivatun rauhoittumishetken ravintolassa, vaikka lentolippua Italiaan ei Tratosta saakaan.

Oletko käynyt Tratossa? Mitä mieltä olet muuten italialaisesta ravintolakulttuurista Suomessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aikamme karkkikauppa ja puhelinmyyjät

Sanonnalla ”kuin apteekin hyllyltä” viitataan asioiden sukkelaan hoitamiseen. Se ei totisesti ole enää lääkeputiikin valttikortti, sillä palvelulta tilaa syö aggressiivinen myynti.DSC_0094.JPGMinulla oli pitkästä aikaa asiaa apteekin reseptitiskille tällä viikolla. Kävipä tuuri, ajattelin paahtaessani vuoronumerolapun kanssa tiskille ilman jonottamista. Palvelupisteellä istuva farmaseutti esitteli itsensä heti ja kysyi, miten voi olla avuksi. Näin lyhyellä avausrepliikillä lähti liikkeelle hämmentävä asiointikokemus.

”Hei, minun nimeni on Laura, miten voin olla avuksi?” ei kuulosta kovin kammottavalta auki kirjoitettuna. Ensimmäinen ongelma vaan sattui olemaan se, että huomasin, ettei tervehdyksessä ollut mitään aitoa, vaan koko repliikki oli luettu oppaasta, jossa asiointitilanne pitää suorittaa tietyllä tavalla. Se ei toimi kasvotusten, kun voi tulkita myös kehonkieltä, joka paljastaa teennäisyyden.

Kun Laura sitten otti ajokorttini reseptini etsintää varten, kesti siinä yllättävän pitkään. Ennen kuin hän otti mitenkään kantaa siihen, mitä lääkettä tulin hakemaan, hän alkoi tarinoida Yliopiston Apteekin Ratinaan avatusta Ego-kaupasta. Olenko käynyt? Mitä tykkäsin? Mitä mieltä olin kaupan ulkonäöstä? Kannattaa ehdottomasti testata Egon kasvotuotteita! Ja minä valehtelin, minkä ehdin. Olen käynyt, oli upea ja aivan varmasti menen toiste ja kokeilen kaikkea, eli en ole käynyt koskaan eikä ole suunnitelmissa käydäkään. En halunnut kuulla yhtään kattavampaa luentoa Ego-myymälästä.

Ego-esittelyn aikana Laura oli saanut aikaiseksi kaksi väärää lääkemääräystulostetta ja sen jälkeen hän vielä haki väärän lääkepaketin. Ainoa, mikä tilanteessa siis sujui, oli myyntispiikki. Jäi paha mieli. Lopuksi Laura vielä työnsi alennuskupongin Ego-kauppaan lääkepakettini väliin. Suurin virhe asiakaspalvelutilanteessa ei ollut palvelun hitaus ja farmaseutin tietokonemokat, vaan se, että asiakkaalle, minulle, jäi tunne, ettei minua kuunneltu eikä minun reseptilläni ollut mitään merkitystä. Vain tuote-esittelyllä oli väliä, ja se ajoi tällä kertaa luonnollisen ja rehellisen kanssakäymisen ohi.

Muutos apteekeissa on varmasti kytenyt jo pitkään, mutten vain satunnaisasiakkaana ole huomannut sitä. Ennen heinäkuista käyntiäni olen käynyt reseptitiskillä viimeksi tammikuussa, jolloin olin niin kammottavan poskiontelotulehduksen kourissa ja kuumehöyryissä, ettei kukaan todennäköisesti kehdannut alkaa myydä minulle mitään. Onneksi.

Minä todella ymmärrän jo ihan työhistoriani perusteella myynnin lainalaisuudet, tavat ja tavoitteet. Ymmärrän myös sen, että yritysten täytyy tehdä voittoa, eiväthän ne muuten olisi yrityksiä. Myynti voikin olla hyvää asiakaspalvelua pelkän rahallisen voiton lisäksi. Jos myyjä osaa arvioida asiakkaan kiinnostuksenkohteet oikein, syntyy miellyttävä kaupantekotilanne, josta asiakkaalle jää hyvä mieli ja kassaan kilahtaa rahaa.

Jos apteekissa käydessä alkaa tuntua siltä, että myynti ajaa asiakkaan tarpeiden ohi, on menty metsään. Tai syvälle lääketehtaan varastoon. Käsikaupassa päivystävät jo myyjät, jotka hyökkäävät kimppuun välittömästi, kun astuu apteekkiin sisään. Myymisen ei pitäisi kuulua farmaseuttiprofessioon, vaikka houkutus hyödyntää henkilökohtaista ja melko yksityistä palvelutilannetta on varmasti suuri.

Minä ajattelen apteekin välttämättömyytenä ja yleishyödyllisenä palvelupisteenä, jonka suurin tavoite ei ole tuottaa valtavia määriä rahaa, vaikka apteekkibisnes taitaa olla ainakin jonkinlainen kultakaivos, lääketuotannosta puhumattakaan.

Lääkkeet ovat yksittyinen ja jopa arkaluontoinen asia, ja sitä pitäisi kunnioittaa etenkin reseptilääkkeiden kanssa toimittaessa. On aika ironista kaupata kasvojenpuhdistustuotteita, jos ihminen on noutamassa esimerkiksi syöpälääkkeitä. Olisikin mielenkiintoista tietää, missä apteekkimyynnin rajat menevät. Jos pelisilmä puuttuu kokonaan, myyntitoiminta halventaa asiakasta. Myynti voi olla myös eettisesti arveluttavaa, jos se kohdistetaan ihmisiin, jotka eivät ole täysissä voimissaan.

Tiedättekö, mikä apteekin nykymenosta tulee mieleen? Karkkikaupat ja puhelinmyyjät. Kioskeilla myytiin 90-luvulla karkkeja yksittäiskappaleina pennihinnoittelulla. Sai ottaa, mitä halusi. Kioskin täti ei tosin koskaan pakottanut valitsemaan tiettyjä namusia, mutta kaikkea oli tarjolla. Samalla tavalla ja vielä upeampina ja kauniisti valaistuina loistavat apteekkien lääkehyllyt. Pistetään pussiin valkoisia palloja, punaisia ja sinisiä, ehkä vielä muutama kapseli.

Sanotaan myös, että puhelinmyyjät ovat rasittavia. Jos ei piittaa käytöstavoista, luurin päässä roikkuvasta kauppamiehestä pääsee eroon yhdellä napin painalluksella. Apteekissa asiakas on loukussa ja kasvoikkain tapahtuvan vuorovaikutustilaneen paineen alla. Ei voi kuin toivoa, että apteekin takahuoneessa on myyntirepliikkimuistion lisäksi valtavan paksu kirja, jonka kanteen on painettu otsikko Eettinen myynti ja apteekki yleishyödyllisenä palveluna. Veikkaan kuitenkin, että se kirja on hukkunut jaettavien alekuponkien ja esitteiden alle.

Farmaseutti-Lauran nimi on muutettu.

Jos lääkemarkkinointi ja -bisnes kiinnostavat, kannattaa tutustua Peter C. Götzschen teokseen Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus (Sitruuna 2014).

Ahdistaako sinua apteekkien tapa myydä? Jos itse työskentelet apteekkialalla, mitä mieltä olet alan myyntipelisäännöistä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Munaton maito pelastaa vegaaniset makaroniruoat

Oletko aina haaveillut kiinteästä makaronilaatikosta, mutta luullut, ettei se ole mahdollista ilman munaa? Huoli pois, erityisesti leivonnassa käytettävä psyllium muuttaa kasvikermaseoksen munamaidon veroiseksi makaroniruoan yhdistäjäksi.DSC_0091.JPGEpätoivo kesken evässession, mielessä makaronilaatikko, joka ei hajoaisi vuokaan ensimmäisen kauhallisen jälkeen. En rehellisyyden nimissä ole todellakaan kokenut psylliumin käyttäjä, mutta koska sitä jostakin kumman syystä löytyi kuiva-ainekaapistani, lorautin sitä kaurajuoma-kaurakermaseoksen sekaan. Sillä ajatuksella, että ei kai lisäkuituun kuolla voi. Psylliumhan on siis ratamokasvien kuivatusta siemenkuoresta saatava kuitulisä, jota usein käytetään gluteenittomassa leivonnassa tuomaan sitkoa. Toivoin, että se toisi kiinteyttä mihin tahansa! Ja kyllä, ainakin kauravalmisteeseen sekoitettuna se onnistui luomaan vegaaniseen makaronilaatikkoon rakenteen, josta tavallisessa makaronilaatikossa on munamaitoa kiittäminen.

Munaton maito

Yhteen vuoalliseen makaroniruokaa

2 dl kaurakermaa | 1 dl kaurajuomaa | 2 rkl ravintohiivahiutaleita | 2 rkl psylliumkuitua | 1 tl suolaa | 0,5 tl pippuria | 0,5 tl kuivattua oreganoa

Mittaa kulhoon kaurakerma, ja lisää sitten joukkoon kaurajuoma. Sekoita kauravalmisteet yhteen vispilällä. Mausta seos suolalla, kuivatuilla yrteillä, pippurilla ja ravintohiivahiutaleilla, joiden pitäisi muuten tuoda vuokaan juustoista makua, mutta sitä en ole vieläkään onnistunut tavoittamaan.

Kun mausteet on sekoitettu seokseen, lisää joukkoon psyllium ja vispaa seosta vispilällä voimakkaasti. Mitään mullistavaa seoksen rakenteelle ei tapahdu kuohumista ja kuplia lukuun ottamatta. Anna munattoman maidon tekeytyä ainakin 10 minuuttia, ja kaada se sitten makaronivuokaan. Munaton maito kannattaa sekoittaa makaronien joukkoon hyvin, eli pelkkä pinnalle kaataminen ja pohjalle valumisen harras toivominen ei riitä.

Vielä ehtii tehdä viikonloppuun asti riittävän makaronilaatikon!

Millä korvaat munamaidon vuokaruoissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa