Tofunugetteja viikonloppupöytään!

Mielessä se surullisen kuuluisa terveellinen herkku viikonlopulle? Kylvetä tofupalasia kasvijuomassa ja jauhoissa! Luota leivittämiseen, vaikka se oikeasti onkin ihan turha keksintö kokkaushistoriassa.
DSC_0003Tässähän tuli jo varsinainen mainospuhe reseptilleni. Leivittäminen sisältää turhia jauhoja, mutta toisaalta ei kai kaikkea aina tarvitse tarpeellisuusasteikolla arvioida. Minun maailmaani tofunugetit avarsivat, sillä en ole koskaan edes maistanut kananugetteja, joten olen siten myös jäävi arvioimaan näiden pallukoiden vastaavuutta siipikarjaveljiinsä.

Terveellinen herkku on muuten surullinen käsite siksi, että totta on se, että joskus pitää herkutella, ja silloin se kannattaa tehdä kunnolla, mutta tietenkin järkevästi. Herkutteluhuumaan ei ole oikotietä, ja se, joka väittää, että tofunugetit ovat parasta, mitä herkkukaapista löytyy, huijaa varmasti. Ovat tofunugetit onneksi sentään se järkevä valinta, hauska kokeilu ja täyttävä ateria.

16 kolmionugettia

Valkoisia jauhoja | korppujauhoja | kasvijuomaa | 500g tofua | valkosipulijauhetta | paprikajauhetta | suolaa | pippuria | kurkumaa | ravintohiivahiutaleita

Kuivaa tofu hyvin talouspaperilla. Viipaloi tofukuutio, ja puolita palaset, jotta nugeteista tulee kolmionmuotoisia. Kuivaa vielä paperilla painellen tofukolmiot. Jätä palaset odottamaan leivittämistä. Mittaa sitten eri kulhoihin valkoinen jauho, kuten vehnäjauho tai mantelijauho, yhteen sekoitetut ravintohiivahiutaleet ja korppujauho sekä kasvijuoma, kuten manteli- tai kaurajuoma. Sekoita mausteet ja suola korppujauho-ravintohiivahiutaleseokseen.

Aloita sitten leivittäminen. Pyörittele tofupalaa kevyesti jauhossa, kasta sitten kasvijuomaan ja pyöritä lopuksi hyvin korppujauhoissa. Laita pellille odottamaan paistoa. On muuten sangen miellyttävää, kun kasvijuoman turvottama korppujauho takertuu sormenpäihin. Siinä tulee aavistuksen mieleen lapsuuden hiekkaleikit.

Paista nugetteja 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Käännä, ja paista toiset 10 minuuttia, kunnes kuori näyttää rapealta. Jäähdytä hieman, ja tarjoa dippikastikkeen kanssa. Nugetithan eivät tofulle tyypilliseen tapaan maistu miltään, joten dipiksi kannattaa valita tulinen kastike. Tai sitten kannattaa etsiä ratkaisua makuongelmaan tofumarinadista.

Annan vielä yhden mahdollisuuden tofunugeteille. Seuraavaksi kokeilen marinoida tofut ensiksi soija-seesamiöljy-riisiviinietikkaseoksessa, ennen kuin alan hosua korppujauhojen kanssa. Se, mitä soijakastike ei pysty pelastamaan, on jo kuollut.

Mitä edes hitusen terveellisempiä suupaloja viikonloppuna voisi tarjoilla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Painavaa asiaa länsinaapurista: Kahvihetki Liv Strömquistin kanssa

Ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Liv Strömquistin albumit puristavat ajankohtaiset, yhteiskunnan perusrakenteisiin pesiytyneet ongelmat värikkäiksi teoksiksi, jotka eivät leikkisistä kuvista huolimatta tyydy vain vitsailemaan pulmilla.
DSC_0093DSC_0099DSC_0094DSC_0095DSC_0098DSC_0092DSC_0091Voisi luulla, ettei maailmaa pelasteta  – sitä paitsi sehän on muutenkin mahdotonta – kahvitauolla, mutta yllättävän paljon voi saada aikaan sumppia siemaillessaan, jos lukukumppani on oikea. Länsinaapurin tunnetuimpiin ja palkituimpiin sarjakuvataiteilijoihin lukeutuvan malmöläisen Strömquistin tuotanto sylkee silmille yhteiskuntakritiikin kauniisti, kiireiseen arkeen sopivassa kepeässä muodossa. Sellaisessa melko salakavalassa: kuvia on helppo ihmetellä, mutta illalla pään tyynyn painaessa voi jo olla jotakin mieltä, vaikka aiheet äkkiseltään tuntuisivat raskailta.

Ja ovathan ne raskaita. Aivan hirvittävän valtavia ja abstrakteja käsitteitä ja ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat jokapäiväiseen elämään Telluksella tassutellessa. Strömquistin Prinssi Charlesin tunne (Sammakko 2017) irvailee länsimaisen kulttuurin parisuhdetotuuksille, avioliittokäsityksille ja suhteiden valta-asetelmille, yleisesti normina pidetylle romantiikan määritelmälle. Alttarilla seistään, koska niin on aina tehty. Joku voisi ajatella, että tuntuu vähän pahalta, kun omia valintoja kyseenalaistetaan. Mutta onneksi voi aina keskustella, ja se lienee myös Strömquistin tavoite.

Nousu ja tuho (Sammakko 2017) sukeltaa syvemmälle yhteiskuntaa ylläpitäviin rakenteisiin, eikä se räiskyvästä ja velmusta, jopa hävyttömästä, ulkoasustaan ja ilmeestään huolimatta ole todellakaan kevyt kahvileipä. Strömquist nostaa perusongelmaksi länsimaisen rikkauden ja sen, kuinka kapitalistinen järjestelmä jyrää lopulta kaiken, vaikka kuinka etsisi rauhaa idän mielenhallintakeinoilla. Mantraa on turha hyristä, kun luokkaerot kasvavat. Aiheeseen perehtymättömälle Strömquistin kansiin puristama kattaus näyttäytyy valtavana puuromassana, mutta se täytyy vain lusikoida. Olipa sitten mitä mieltä tahansa.

Strömquistin albumit ovat kuin yhteiskuntakritiikin leikekirjoja, jotka näyttävät lastensaduilta – niistä voi katsella silmät pyöreinä kuvia ja yksinketaisia sanoja tai sitten antautua ajattelemaan ja uskaltaa katsoa syvälle. Kun on totuttu siihen, että painavat sanat ikuistetaan valtaviin ja haudanvakaviin järkäleteoksiin, voi olla vaikea nähdä levottoman visuaalisen ilmeen takana piilevää sanomaa.

Sen lisäksi, että Stromquistin teokset ottavat kantaa, ne tarjoavat myös kieltämättä viihdettä. Kuvioista, väreistä, teksteistä, stripeistä ja  erilaisista kuvista koostuva albumi on railakkuudesta huolimatta miellyttävää luettavaa. Kovin syviin vesiin ei myöskään tarvitse uppoutua pitkäksi toviksi, sillä Strömquistin albumit voi helposti lukea osissa, ja selaamalla kirjoja epäkronologisessa järjestyksessä saa myös aihetta ajatella, vaikka kokonaisuus hahmottunee paremmin lukemalla teoksen alusta loppuun. Aiheen uskottavuus ei murene visuaalisen ilmeen vuoksi, vaan kenties vahvistuu, sillä kiireisessä elämässä on niin paljon helpompaa tarttua kuvakirjaan kuin eepokseen.

Strömquistin poliittinen kanta ei jää epäselväksi, mutta kirjoja ei silti ole tarkoitettu vain tietyn näkemyksen jakavalle yleisölle. Keskustelu jäisi nimittäin aika yksipuoliseksi huuteluksi, jos Strömquistin albumeita ei koskaan kurkkisi kukaan muu kuin samalla puolella seisova. Sitä paitsi yhteiskunnan perustavanlaatuiset ongelmat eivät ole vain yhden luokan taakka. Sen vuoksi tällaisia albumeita ei pidä kuitata kuvakimarana, vaan ottaa vakavina kertomuksina ajasta, jossa elämme.

Sarjakuva-albumit saatu Sammakko-kustannukselta.

Oletko jo tutustunut Liv Strömquistiin? Mitä mieltä olet siitä, että raskaat aiheet puetaan kepeään muotoon? Onko niitä todella helpompi lähestyä sarjakuvamuodossa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kikhernetonnikala: Kun tunasta tuli lihaton

Liekö joulu saapunut tänne, sillä näyttää siltä, että ainakin resepteihin se on ehtinyt. Tai sitten vain makuaistiin: joulu tuntuu maistuvan vähän joka ruoassa. Aika hyvin jouluruokavihaajalta. Tarjoile kikherneistä tehtyä tahnaa, jota kikhernetonnikalaksikin kutsutaan, leivän täytteenä tai salaatissa pikkujoulupöydän menussa.
DSC_0006Aivan alkuun paljastettakoon, etten ole koskaan syönyt tonnikalaa. Kikhernetonnikala onneksi tavoittelee vain samoja käyttötarkoituksia kuin tonnikala, sillä harva kalaista makua kaipaa, jos eväkkäät eivät muutenkaan ole mieleen. Hileisen tonnikalan tuntua kikhernetahnaan saa jättämällä herneiden kuoria seokseen ja ripottelemalla päälle ravintohiivahiutaleita.

Kikhernetonnikala

Purkki kikherneitä | 2 rkl oliiviöljyä | 2 rkl sitruunan mehua | 2 tl soijakastiketta | 1 rkl dijonsinappia | ripaus suolaa | 1 tl paprikajauhetta | halutessasi päälle ravintohiivahiutaleita

Murskaa kikherneet haarukalla rouheaksi mössöksi. Kovin sileää seoksesta ei kuulu tulla, joten monitoimikoneet kannattaa jättää hyllylle. Sekoita mausteet rouhittujen kikherneiden joukkoon. Jenkkiresepteissä suositaan myös majoneesin lisäämistä seokseen, mutta mielestäni se on tarpeetonta – ja epäterveellistä. Sinappikaan ei ole välttämätön ainesosa, mutta jouluteemaan se sopii hyvin, ja tuo kaivattua kermaisuutta kikhernetonnikalaan.

Psst. Entistä enemmän jouluista makua kikhernetonnikalaan saa lisäämällä siihen jauhettua inkivääriä ja muskottipähkinää.

Joko olet kokeillut kikhernetonnikalaa? Heräsikö ajatuksia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

6+1 epäolennaista faktaa – eväitä tietokilpailuun

Trivial Pursuit -maraton on vallannut taloutemme. Oikeiden vastausten suoralla tuntuu kuin olisi Haluatko miljonääriksi? -ohjelman huipulla. Sitten tulee NHL-kysymys, joka pudottaa maanpinnalle. Tasaväkinen kilpakumppani on paras peliseuralainen, jota on mukava kurittaa heikoimman osa-alueen kysymyksillä maaliviivalla.
DSC_0005.JPGLinssi on toiselta nimeltään kylvövirvilä. Olen jo tunnettu siitä, että minulla on kylvövirvilää lähes joka päivä eväänä. Siihen ei voi kyllästyä. Jatkossa piristän ruokailuani kutsumalla punaisia linssejä ja riisiä sisältävää ateriaani kylvövirvilää riisillä -annokseksi.

Ruusukaalia voi kutsua myös brysselinkaaliksi. Enpä ollut tajunnut, vaikka tiedän ruusukaalin englanninkielisen nimen, joka nimenomaan on suora käännös brysselinkaalista.

Erkki Junkkarinen nousi pinnalle vuonna 1950 Yksinäinen harmonikka -hitillään. Trivial Pursuit kuvaa osuvasti sitä, mitä pidetään olennaisena tietona. Kotoani löytyvä pelipainos on vuodelta 2005, joten ihan kasarikysymyksillä ei tarvitse visailla. Silti vielä vuonna 2005 on katsottu oleelliseksi tiedoksi Junkkarisen hittibiisi vuosikymmenten takaa. Voitteko uskoa? Junkkarisen musiikki vainoaa pelaajaa useassa kysymyksessä.

Maailman lyhin näytelmä kestää 30 sekuntia. Se on Samuel Beckettin Breath vuodelta 1969. Olisikohan herra Beckettin silti pitänyt vähän lisämateriaalia laittaa teokseensa?

Riikinkukko on lähtöisin Intiasta. Se on myös maan kansallislintu. Sinänsä siis typerää, ettei tullut edes mieleen lajin olevan sieltä kotoisin. Kuvia katsoessa vakuutun siitä, että intianriikinkukkonakin tunnettu tepastelija on kenties maailman kaunein lintu.

Enologi tutkii viinejä. Jos nyt ei kovin syvälle yhteiskunnan epäkohtiin lähdetä, niin tyydyn vain toteamaan, että on vähän kieroutunutta, että viinienkin tutkimiselle on oma oppinsa. Pidän itsekin viineistä ja jollakin älyttömällä tavalla haluan ottaa niistä selvää, mutta sille varattu oppi tuntuu siltä, että huomio kohdistetaan johonkin täysin epäolennaiseen.

+ Hygge-termi tulee tanska kielestä ja tanskalaisesta kulttuurista. Yhtäkkiä kaikki on myös itäisessä Pohjolassa kovin hyggeä. Inasen ärsyttävä ilmiö, mutta miksipä elämästä ei voisi tehdä vähän mielekkäämpää ja kotoisampaa kuin mihin on totuttu raatajien ja sisunauttien maassa. Perisuomalaisella tavalla täytyy kuitenkin olla vähän näreissään hyggeilystä. Elämästä voi tehdä hyvää ilman, että siihen tarvitaan jokin käsite. Mene ja tee elämästä ihana hyggeilemättä.

Näitäkin tietoja ilman varmasti pärjäisi. Paitsi ei Trivial Pursuitissa. Seuraavaa erää odotellessa! Lopuksi täytyy myöntää, että Trivial Pursuit -illat villasukissa ovat aika hyggeä.

Mitä epäolennaista olet oppinut viime aikoina? Innostutko tietovisapeleistä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Miksi kiitosta seuraa aleähky?

Kiitollisuus ja kulutus menevät iloisesti sekaisin joka vuosi marraskuun lopussa. Jostakin syystä Eurooppa muistaa juhlia vain jälkimmäistä.
black-friday-2925476_960_720Kuva: Pixabay

Jälleen saatu uusi hössötyspäivä tuhansien järvien maahan! Jo on aikoihin eletty, kun rapakontakaiset kiitospäivävillitykset rantautuvat tännekin, tuumivat harmaahapset. Ei riitä ystävänpäivä ja halloween; kohta on kiitospäiväkin täällä. Thanksgiving Dayna Pohjois-Amerikassa tunnettua juhlaa ennen Eurooppaan on kirinyt mega-aleostospäivä Black Friday, jota vietetään aina juhlan jälkeisenä perjantaina.

Kulutushysteriapäivä Black Friday alkoi näkyä kunnolla Suomen markkinoilla viime vuonna. Tänä vuonna vietetään jo Black Weekiä, jonka vuoksi sähköpostin tarjouslootakin on koko viikon pullistellut oikeasti hyviä etuja. Perjantaina lienee turha oikaista läheisen ostoskeskuksen läpi, sillä sen verran lumoavia tuotteiden punaoranssit alelaput ovat, että ostoskeskus alkaa muistuttaa jo ennen puoltapäivää pyhiinvaelluskohdetta. Siihenhän Black Friday pyrkii. Itse asiassa pyhiinvaelluskohde on erinomainen vertaus, koska länsimaisessa yhteiskunnassa kulutusmekat näyttävät olevan pyhiä. Kulutusjuhlan näyttämöllä puhuu raha, ja sillä kuuleman mukaan saa myös valtaa. Minkähänlaisia valttikortteja mahtaa tarjouspäiviltä löytyä, jos siellä pörräävät alehurmokseen antautuneet tarjoushaukat?

Yhdysvalloissa kiitospäivän perinteet ulottuvat satojen vuosien taakse, ja kansallinen vapaapäiväkin se on ollut jo 1940-luvun alusta. Kiitospäivän jälkeistä ostospäivää Black Fridaytä pidetään joulusesongin avauspäivänä. Nimensä se on tosin saanut 1950-luvulla siitä, että kiitospäivää seurannut perjantai työllisti poliisia niin, että sitä alettiin kutsua mustaksi. Ja tällä vuosi tuhannella hurvitellaan kaupoissa! Mustaa Black Friday on siis lähinnä lompakolle.

Perjantain voi viettää kuitenkin vaihtoehtoisissa merkeissä. Vastaiskuna mustan perjantain kulutussekoilulle voi päättää viettävänsä Älä osta mitään -päivää, joka kiteyttää hyvin yhteiskunnan tilan. Pitää oikein päättää päivä, jolloin kaikin voimin yrittää olla ostamatta mitään! Järkevän kuluttamisen pitäisi olla osa jokaista päivää. Piheily tai leveily on oma valinta, mutta kukkaroa kunnioittaen voi tehdä järkeviä valintoja, jotka ovat ekologisia, eettisiä ja taloudellisia. Niin ja tietysti hyvää oloa tuottavia.

Melko huvittavaa on se, että Black Fridayn mukana vuotuisiin perinteisiin ei ole kuitenkaan onnistunut sujahtamaan alkuperäisjuhla kiitospäivä, jonka idea yksinkertaisimmallaan on kaunis: kiitetään siitä, mitä on. Toki päivä linkittyy selvästi Pohjois-Amerikan historiaan ja kulttuuriin, minkä vuoksi sitä ei ole vielä kehdattu – tai annettu – omia muualle. Ostospäivien tai antikulutustempausten sijaan pitäisi nimenomaan viettää kiittämisen juhlaa. Ei pelkästään yhtenä marraskuisena torstaina; jos nyt ei aivan joka päivä, niin useita kertoja vuodessa ilman, että sitä seuraa kulutushysteria, ostosähky ja shoppailumorkkis.

On niin paljon aihetta olla kiitollinen.

Tuleeko vielä aika, jolloin kulutushysteriaviikot eivät villitse kansaa? Mikä niissä viehättää? Voisiko kiitospäivää viettää muualla kuin Pohjois-Amerikassa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Helppo seitan valmistuu kahdessa kulhossa – oikeasti nopeasti

Unohda suosiolla valmisseitansekoitukset ja einestuotteet. Seitan valmistuu kätevästi ja ripeästi kahdesta seoksesta vähällä vaivalla ja vaivaamisella. Valmis vehnägluteeniherkku käy niin leivän päälle leikkeeksi kuin joulupöydän kinkun korvaajaksi – eikä onneksi maistu liian lihaisalta.
DSC_0110DSC_0119DSC_0120DSC_0129Seitan sopii hyvin juhlapöytään ja arjen ruokiin korvaamaan lihatuotteita. Miedon mausteinen maku ja kiinteä koostumus takaavat myös helpon lähestymisen kasvisruokavalioon, joten lihamestareidenkaan ei tarvitse kauhistua. Toisin kuin ehkä luullaan, seitanin teko on helppoa ja nopeaa, jos paistoaikaa ei lasketa.

Ohje on muunneltu PS Olen Vegaani -Youtube-kanavan seitanohjeesta, joka on saanut inspiraationsa joulusta. Omassa ohjeessani seitanista on poistettu makeus, joka häiritsee itseäni myös muuten niin herkullisessa Vegemin seitankebabissa. Ohjeessani ei myöskään ole kuorrutusta seitanille, koska mielestäni se ei sitä vaadi. Ilman kuorrutusta paistettaessa seitanista tulee mukavan rapea ja kimmoisampi. Seitanpötköä on myös helpompi ja siitimpi käsitellä, kun kuorrute ei ole aiheuttamassa sotkua eikä rajoittamassa käyttötarkoitusta, sillä yleensä sinappiin ja korppujauhoihin perustuva kuorrute ei sovi joka maun kanssa yhteen.

Jos kuitenkin seitanin haluaa joulupöytään makeuden kera, kannattaa kurkata PS Olen vegaanin näkemysasiasta. Heidän ohjeensa mukana tulee myös yksinkertainen mutta herkullinen vegaanisen kermakastikkeen ohje ja jouluinen kuorrutusvinkki.

Seitan

Kuivat aineet

4 dl gluteenijauhoja | 1 dl gramjauhoja | 1 dl soijajauhoja |1 tl suolaa | 1 tl jauhettua inkivääriä | 2 tl chilijauhetta | 1 tl paprikajauhetta 

Märät aineet

4 dl vettä + yksi kasvisliemikuutio | 0,75 dl soijakastiketta | 1 dl öljyä |  kaksi valkosipulinkynttä

1. Mittaa kuivat aineet kulhoon.
2. Kiehauta 4 desilitraa vettä, ja sekoita mukaan kasvisliemikuutio.
3. Mittaa erilliseen kulhoon öljy ja soijakastike. Kaada kasvisliemi sekaan. Sekoita hyvin. Purista öljy-soija-vesiseokseen valkosipulinkynsi.
4. Lisää jauho-mausteseos vähitellen liemeen. Sekoita hyvin.
5. Kun koko jauho-mausteseos on lisätty liemeen, vaivaa taikinaa käsin vielä hetki, jotta siitä tulee varmasti tasainen.
6. Muotoile taikina pötköksi. Kääri taikina kaksinkertaiseen folioon. Kannattaa kääriä kaksi erillistä, samankokoista foliopalaa seitanin ympärille.
7. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50 minuuttia. Käännä folioon kääritty seitan ympäri, ja paista toiset 50 minuuttia.
8. Ota seitan uunista, ja avaa folio. Paista ilman foliokäärettä vielä 15 minuuttia. Jos aikoo kuorruttaa seitanin, täytyy se ottaa uunista pois ennen loppupaistoa ja antaa jäähtyä ennen kuorruttamista. Kuorruttamisen jälkeen seitania paistetaan ilman foliokäärettä 15 minuuttia.

Miten teet seitanin? Jos olet vegaani, kiinnostaa kuulla, mitä ruokia joulupöytääsi katetaan.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Elossa

On hetkiä, joissa tuntee olevansa poikkeuksellisella voimakkuudella elossa. Sunnuntai ei lukeudu niihin, mutta ainahan niitä voi viikon päätteeksi muistella, kun ei muutakaan ole taskussa.
DSC_0109Con te partirò, paesi che non ho mai. Silloin maailma pysähtyi. Ainakin ensimmäiset unihiekan rippeet karisivat silmistä ja vaikku ropisi korvista, kun naapurin täti lauloi karaokessa Bocellin Con te partiròn. Tuntui kuin jokin mystinen puhuri olisi riehunut ympäri kuppilaa. Siinä on todellinen taiteilijasielu, jos pystyy vetämään oopperaa keskellä hikistä juottolaa. Kirkkain äänin. Pidän siitä, kun ihmiset tekevät juuri sitä, mistä eniten nauttivat.

Lumihiutaleet tippuivat hiljaa kadulle. Sulivat hetkessä siihen paikkaan. Valomerkki oli jo tullut. Odottelin kumppaniani lähikapakasta. Mentäisiin siitä yhdessä kotiin. Kaksi keski-ikäistä, siististi pukeutunutta miestä saapui ulos baarin ovesta. Toinen avasi suunsa: ”Äitiäskö sä siinä odotat?” Suutuin aivan käsittämättömän paljon. Ei tarvitse omaa äitiä odotella baarista, eikä ole koskaan tarvinnutkaan, mutta kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Siksi kiehuin, sillä tiedän myös, että näytän nuoremmalta kuin olen, sellaiselta äidin odottajalta. Miltä tuntuisi kuulla kyseiset tökeröt sanat, jos oikeasti odottaisi äitiään pakkasessa baarin ulkopuolella?

Sviitin parvekkeen lattialaatat olivat melkein tulikuumia keskipäivän auringon porotuksen jälkeen. Phan Xi Păng kohosi jylhänä edessä. Yhtäkkiä vuoristo katosi. Sumu vyöryi vuorilta laaksoon niin rajusti, että se tunki parvekkeelle peittäen näkyvyyden täysin. Tuntui kuin olisi keskelle jättimäistä pilveä joutunut lentokone paitsi, että seisoi paikoillaan parvekkeella. Oli kylmä. Yhtäkkiä kirkastui, ja hetken päästä kaikki oli kuin muutamia minuutteja aiemmin. Sumu vetäytyi vuorille kuin pyytäen anteeksi äskeistä kohtaustaan.

Flow, joka kirjoittaessa tulee, herättää eloon. Aina ei kulje, mutta silloin, kun luistaa, tuntuu siltä, ettei mikään ole tiellä. Tuntuu kuin Finlandia-palkinto olisi jo käsissä, vaikka samalla pelkää Aleksis Kiven kohtaloa. Tosin eipä kirjoittamisesta tarvitse palkintoja saada; riittää, että nauttii itse ja tuntee elävänsä.

Kun kaikkensa antaneena voipuu sänkyyn. Mutta sitten ei nukutakaan. Vielä parempi, jos saa aamulla kääntää kylkeä ja halutessaan raottaa silmäluomia sen verran, että tutkii heräilevää kaupunkia. Harvoin tällainen arpajaisvoitto osuu kohdalle, ja siksi se voitolta tuntuukin. Huomenna taas uusi yritys.

Milloin tunnet olevasi elossa – sellaisella poikkeuksellisella tavalla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa