Vehkeitä joka lähtöön – maailmani mullistaneet tuotteet

En haluaisi kannustaa ketään kuluttamaan, vaikka enhän minä voi muita moralisoida turhan ostamisesta, sillä hyppään toisinaan itsekin kulutushuumaan. Nykyään tosin teen huomattavasti enemmän harkittuja ostopäätöksiä kuin ennen. Siksi oikeasti tarpeeseen tulevat, hyvinvointia ja muiden tuotteiden käyttöikää parantavat löydöt ilahduttavat erityisen paljon.
DSC_0356Katsoin itseäni peilistä ja ihmettelin samalla pahanhajuista hengitystä. En polta tupakkaa, lintsaa hammaspesusta tai elä muutenkaan epäterveellisesti, ja silti suussani oli maistunut jo päiviä keitetty rotta. Avasin suuni ja työnsin kieleni niin pitkälle kuin pystyin. Järkytyin omituisen karstan määrästä sen verran pahasti, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa selvittää, onko olemassa kielenpuhdistukseen tarkoitettua ainetta.

Jostakin syystä olin ajatellut, että kieli puhdistetaan sille tarkoitetulla liuoksella, mutta nopea nettiselvitys paljasti, että toimenpiteeseen on olemassa tietynlainen väline. Kävin siis poimimassa apteekista Jordanin valmistaman kielenpuhdistajan, joka ei tylsän muovisen ulkonäkönsä vuoksi herättänyt paljon toivoa. Ei, vaikka tuotekuvaus lupasi, että vehkeen erityisen tehokkaat nystyrät keräisivät kuonan pois. Lupaus todella piti, sillä kieleni on viikon käytön jälkeen lähes täysin puhdas, ja jokaisella puhdistuskerralla näkee selvästi, kuinka muovinystyrät kaapivat likaa pois. Kuinka nautinnollista!

Onnistuneesta kielitapauksesta innostuneena kokeilin myös MayBeautyn Incredible Pore Maskia, jonka ominaisuudet jo nimensä puolesta kuulostavat liioittelulta, mutta sain huomata, että voittoputkeni tuotetestailussa jatkui. Ihohuokoseni pienenivät ja puhdistuivat oikeasti. Kaikkien katteettomien lupausten viidakossa on upeaa huomata, että joskus saa sitä, mitä tilaa. Erinomainen tuuri kävi myös Lumenen Lähde-seerumin suhteen, sillä sekin tekee, mitä lupaa: kosteuttaa tehokkaasti. Käytän sitä jopa kyynärpäihin, vaikka seerumi on tarkoitettu kasvoille. Kumpaakaan tuotetta ei ole testattu eläimillä, mutta luonnonkosmetiikkaa ne eivät ole.

Kun jostakin asiasta innostun, haluaisin koko maailman huomaavan tuotteen mahtavuuden. Uusin ihastukseni on nypynpoistaja, jonka oikeaa nimeä sain hetken selvittää Clas Ohlsonilla. Nukan kankaasta poistavaa ihmelaitetta kutsutaan myös nukan poistajaksi, nukan puhdistajaksi ja nukan kerääjäksi. Sijoitin paristokäyttöiseen vempeleeseen 13 euroa, ja samana iltana sain vielä täysin puhtaat ja uudenveroiset kangaspöksyt ja säihkyvän sohvan.

Kun kieli, kasvot ja kangastavarat ovat kunnossa, on aikaa myös urheilulle. Eikö kuulostanut hyvältä mainoslauseelta, jossa ei vain ole mitään järkeä? Joka tapauksessa mahtavien tuotelöytöjen lomassa ehdin viikon aikana myös uimahalliin, jonka kloorivesi saa jo valmiiksi naavalta tuntuvat hiukseni kähertymään takkuun ja kuivumaan kasaan. Ensimmäistä kertaa koskaan uimalakki alkaa vaikuttaa hyvältä potentiaaliselta ostopäätökseltä. Vaikka ulkonäkö ei minua aivan valtavasti kiinnosta, tuntuu kumisen myssyn päähän vetäminen kiusalliselta uimahallin armottoman valaistuksen ja peilien viedessä viimeisetkin hehkeyden rippeet.

Mikä on paras viimeaikainen tuotelöytösi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Katsottavaa kevääseen Yle Areenasta: laivaromantiikkaa, huumeita ja retromilleniumia

Jos joskus piti Yle Areenaa turhana ja toivoi sen muuttuvan SVT Playn kaltaiseksi aarreaitaksi, kannattaa kurkata verorahoilla kustannettavaan suoratoistopalveluun uudelleen. On ilo huomata, kuinka paljon laadukasta katsottavaa saa nykyään maksutta. Ota talteen kevään parhaat Areena-katseluvinkit!
msromantic_yleKuvakaappaus Yle Areenan M/S Romantic -sarjan ensimmäisestä jaksosta.

M/S Romantic
Jani Volasen ja Tommi Korpelan käsikirjoittamaa risteilydraamakomediaa ei ole suitsutettu turhaan, sillä enpä muista, milloin viimeksi olisin katsellut näin osuvasti suomalaisuudesta kertovaa sarjaa. Laiva miljöönä on kiehtova ja oivallinen paikka koota yhteen kymmenet tarinat, jotka Volanen ja Korpela ovat kirjoittaneet draamaan sopiviksi. M/S Romanticia katsoessa tuntuu siltä, että katsoisi ihan oikeaa risteilyä, vaikka sarja fiktiota onkin.

Koukussa
Laura Suhosen käsikirjoittaman ja Marja Pyykön ohjaaman Koukussa-sarjan toinen kausi on kaikessa hiljaisuudessa tullut Yle Areenaan, vaikka ensimmäinen kausi palkittiin peräti viidellä Kultainen Venla -palkinnolla. Huumeiden käytöstä – käyttäjistä, alaa tutkivasta poliisista ja ex-pariskunnan sekavasta historiasta – kertova sarja on synkkä ja vähäeleinen, mutta siksi niin kaunis. Molemmat kaudet ovat katsottavissa Areenassa.

Lauran elämää
Jos on vähänkään samanikäinen kuin minä, muistaa varmasti Tuija Lehtisen kirjoihin perustuvan Laura-sarjan (2002–2005), jonka kaikki kaudet ovat saatavilla parhaillaan Yle Areenassa. Yläkouluikäisen Laura Koon (Oona Louhivaara) edesottamuksia ja jännittävältä tuntuvaa maailmaa oli kiehtovaa seurata, kun itse oli vielä alakoulussa. Nyt, kun on kulunut liki 15 vuotta viimeisimmänkin kauden Laura kaupungissa julkaisusta, on aika eittämättä purrut kolmiosaiseen nuortensarjaan. Nostalgiamatka on taattu, kun sarjaan palaa vuonna 2019.

Kuka muistaa Nylon Beatin levyt, julisteet, lantiofarkut, Kemopetrolin hitit, poikien geelitukat ja Slinky-vieterin? Maailman, jossa painoi 90-luvun taakka ja johon toivoa loi uusi vuosituhat.

Onko Yle Areenan tarjonta mielestäsi kehittynyt viime aikoina? Mitä katsot Areenasta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Saitko ruusun? Entä oikeutta?

Hävettää myöntää, että minun oli tarkoitus arvostella naistenpäivää nokkelasti sukupuolinäkökulmasta, turhien lahjojen kannalta ja puhua toisen arvostamisesta, mutta huomasin unohtaneeni, mistä naistenpäivässä todella on kyse.
DSC_02666Naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1909 Yhdysvalloissa vaatetyöläisten lakon jälkimainingeissa, mutta kansainvälistä naistenpäivää on juhlistettu vasta vuodesta 1911 lähtien. Suomeen juhlapäivä saapui joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1914, mutta vakiintunut juhlapäivä siitä tuli vasta vuonna 1917, kun naisten onnistui lakollaan vauhdittaa Venäjällä tsaarin vallasta luopumista.

Historiasta huolimatta Suomessa naistenpäivää käsitellään mielestäni liian kevyesti, jos asiantuntijajärjestöjä ei oteta huomioon. Ei aina tietenkään tarvitse synkistellä, mutta minua risoo se, että päivässä huomio kiinnittyy siihen, että mies muistaisi ostaa ruusun naisläheiselleen. Vaaleanpunaisten ja ylihinnoiteltujen krääsäkorujen äärellä unohtuu helposti se, että kyse on ihmisoikeuksista, ja siksi on harmi, ettei teema ole selkeästi läsnä arjessa, vaan valtaa pitävät orkidea-asetelmat ja suklaasydänrasiat.

Ehkä ongelma on päivän nimessä. Me kutsumme sitä naistenpäiväksi, kun taas kansainvälinen naistenpäivä muistuttaa selvästi globaalista ongelmasta, puhumattakaan siitä, kuinka vaikuttavilta englanninkieliset nimet International Women’s Day ja United Nations Day for Women’s Rights and International Peace kuulostavat.

Jotakin arvostuksestamme päivää kohtaan kertoo, että muualla, kuten Guinea-Bissaussa, Laosissa ja Kiinassa, naistenpäivä on kansallinen vapaapäivä. Uskallan tosin epäillä, että vapaapäivä ei välttämättä kulu näillä seuduilla puhtaasti ihmisoikeuskysymyksiä pohtiessa. Tuskin niin tapahtuisi meillä koti-Suomessakaan. Eihän vappunakaan tuijoteta työläisten oloja, vaan pullonpohjia.

On hyvin helppoa alkaa saivarrella sukupuolikysymyksillä naistenpäivänä. Entä miehet tai muunsukupuoliset? Miksi naisilla on oma päivä? Miksi yksi sukupuoli on nostettava jalustalle? Äkkiseltään voisi ajatella, että naissukupuolen korostaminen tiettynä päivänä korostaa naisten erityisyyttä – eikä välttämättä hyvällä tavalla. Ikään kuin sanoo ääneen sen, että epätasa-arvoa on ja on aina ollut. Ja se täytyykin kohdata!

Naistenpäivähän on viesti historiasta. Siitä, että oikeuksia tai huomiota ei ollut eikä maailma ole vieläkään tasa-arvoinen, olipa kyse sitten sukupuolista tai muista tekijöistä, kuten rahasta, työstä tai uskonnosta. Siksi naistenpäivä on erinomainen tilaisuus kerrata jo saavutettuja työvoittoja ja uusia tavoitteita. Iltalukemiseksi voi valita naistenlehden sijaan vaikkapa Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman, joka laadittiin YK:n neljännessä naisten maailmankonferenssissä Pekingissä vuonna 1995.

Minulla on joka päivä mahdollisuus viettää naistenpäivää: väkivallatonta ja oikeudenmukaista arkea turvallisessa kodissa. Tasapainoinen elämäni ei tietenkään poista maailman kurjuutta, ja siksi ihmisoikeuskysymyksiin pitäisi pureutua 364 päivänä vuodessa, ei vain 8. maaliskuuta kalenteriin kirjattuna naistenpäivänä.

Toistaiseksi yksikään maaliskuun alussa ostettu ruusupuska ei ole onnistunut edistämään naisten maailmanlaajuista tasa-arvoa.

Minkälaisia ajatuksia naistenpäivä herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Elämää, josta ei jäisi muistikuvia

Hyvää iltaa, blogi! Ihana nähdä. Viime aikoina on tuntunut siltä, etten ole nähnyt oikein mitään, sillä arki on imaissut minut loputtomalta tuntuvaan putkeen, jossa on vaikea saada mistään kiinni. Sitten upottanut sumuun, jonka keskellä toivoo ihmettä. Valoa ja rauhaa.
DSC_0297Oli pienestä kiinni, ettei tästä paluujutusta – jos muutaman päivän julkaisuhiljaisuutta voi comebackin arvoiseksi kutsua – tullut ehtaa valitusvirttä siitä, kuinka arki vie mukanaan, väsyttää ja heittää valtavaan aikuisten vesiliukumäkeen, jonka läpi sujahtaa niin hirveää kyytiä, ettei siitä jää muistikuvia. Vain välähdyksiä vauhdista ja muutama naarmu putken liitoskohtien muttereista.

Onneksi en kuitenkaan avannut tällä hetkellä aivan kammottavaa hurinaa pitävää Lenovoani ennen päiväunia. Kuten aina, useat asiat ovat paljon paremmin, kun on nukkunut. Ja kun keittiöstä alkaa kantautua vieno lohkoperunoiden ja tofunakkien tuoksu. Olo on virkeä ja pystyn käsittelemään päälleni vyörynyttä arkilastia kevyemmin ja toteamaan, että harmi kuraisista pohkeista ja kenkiin kävellessä pomppivista kivistä on johtunut vain siitä, ettei minua ole luotu heräämään joka aamu kuudelta.

Minua ei myöskään ole luotu gourmetkokiksi, kondiittoriksi tai joogaguruksi. Eilisen vietin tiiviisti keittiössä kokaten hirveän määrän makeaa ja suolaista: Oreo-kakkua, brownieita, guacamolea ja punajuurisosekeittoa. Tulisin hulluksi, jos moisen apekasan loihtiminen olisi työpäivieni sisältö, vaikka itse asiassa pohdin vielä pari päivää sitten, voisiko ruoka tavalla tai toisella olla ammattini. Ei ehkä perinteisimmällä tavalla tai edes muodikkaiden ruokakassien suunnittelun muodossa.

Eniten olen harmistunut siitä, etten ole saanut viikolla aikaiseksi sitä, mitä odotin. Olin valmistautunut joogaamaan, mikä toteutui ja on toteutunut viime viikkoina lähinnä kuvitelmissani. Ajattelin, kuinka istahdan pörröiselle matolleni, asettelen joogatiilet riviin ja tunnustelen uutta, viileän kevyttä urheilutoppiani, josta muuten valitsin liian pienen koon, mutta joogaamallahan sekin ongelma ratkeaa. Jos siis joogaisi. Vähän samalla tavalla kuin kirja valmistuisi, jos sitä kirjoittaisi, mutta olen onneksi tunnetusti nopea. Arkiselvitysjuttuni, joka lähenee jo loppuaan, kirjoittamiseen on mennyt noin 17 minuuttia. Korkeintaan 17 minuuttia.

Huolimatta varmasti hurjilta kuulostavista vastoinkäymisistäni, joita en unenpuutetta lukuun ottamatta pysty edes nimeämään kuin yleiseksi harmitukseksi, olen tällä viikolla vihdoin käynyt uimahallissa. Vihdoinkin melkein viereisessä talossa sijaitsevassa uimahallissa. Olipa onni mennä sinne ystävän kanssa, sillä olimme koomisen pihalla siitä, kuinka hallissa pitää toimia. Muistelimme uimapuku- ja peseytymissääntöjä ja viime hetkellä väistimme miesten pukuhuoneen, johon olimme vahingossa ajautumassa. Vaan eipä mennyt kaikki silti putkeen, sillä ystäväni sai huutia ponnarin puuttumisesta. Se unohtui! Meitä lähinnä nauratti uimahallin sääntöviidakko, vaikka siisteyttä ja hyviä tapoja arvostammekin.

Polskiessamme edestakaisin aikuisten vapaata allasta muistin, miksi liikunta tekee niin hyvää ja miten hyvältä painottomuus tuntuukaan. Tuntui nimittäin siltä, että olen vihdoin lähellä suuaukkoa putkimaisessa vesiliukumäessä, johon vielä hetki sitten luulin tukehtuvani. En halua elää elämää, josta ei jää muistikuvia, vaikka eihän niitä varsinaisesti tarvitse kerätä vanhuutta varten, kun ei silloin muista mitään kuitenkaan. Ajatus on kuitenkin niin kiehtova, että jatkan välähdysten keräämistä.

Mutta ensiksi syön. Amerikansinappi on parasta tofunakkien kanssa.

Tuntuuko sinusta siltä, että arki lipuu ohitse huomaamatta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Minuun kaiverrettu, eteenpäin luovutettu

Kun tilaa netistä geenitestin, täytyy valita, vetääkö keittiön kaapista esiin alumiinifoliorullan taitellakseen siitä hatun vai luottaako sokeasti siihen, että DNA-testien ajatuksena on yhdistää sukuja ja tarjota entistä helpommin työkaluja itsetutkiskeluun. Sitähän teknologia ja terveysboomi ihailevat.
DSC_02000Keskittyessäni intoilemaan etnisen alkuperäni selviämistä ja uusia sukulaisia en ole käsitellyt kuluttajille tarjolla olevia DNA-testejä ilmiönä tarkemmin, vaikka ne ovat erinomainen esimerkki siitä, millaisia mahdollisuuksia tieteen ja teknologian arkipäiväistyminen luo ja kuinka ne laajentavat itsetutkiskelun mahdollisuuksia.

Pohdin jo aiemmin syitä DNA-testien tekemiseen ja kerroin uskovani, että geenitestit kiinnostavat, sillä ihmisellä on tarve selvittää alkuperänsä ja tuntea itsensä erityiseksi. Jotkut hakevat jännitystä ja viihdettä, toiset toivovat ihmettä ja sukusalaisuuksien selviämistä pumpulipuikon pyörittelyllä. Miksi geenitestejä markkinoidaan ja tehdään juuri nyt?

Markkinoinnin ja testien suosion kasvu ovat tiukassa syy-seurausyhteydessä toisiinsa, mutta sekään ei vielä selitä ajankohtaa ja anna vastausta miksi-kysymykseen. On selvää, että teknologia ja tiede ovat kehittyneet niin paljon, että testien tekeminen on tarpeeksi edullista ja helppoa kuluttajalle. Yhdellä klikkauksella tuote hyppää ostoskoriin, ja kun nimi- ja osoitetiedot on otettu ylös, kortilta lähtee muutama kymppi rahaa. Sitten lopulta kaukaa Yhdysvalloista saapuu paketti, joka palautetaan syljen kera takaisin.

Mutta miksi nyt? Miksi 2010-luvulla? Ihmiset ovat tottuneet mittaamaan itseään kaikin tavoin. Älypuhelinsovelluksilla voi seurata esimerkiksi liikkumista, painoa, askeleita, kuukautisia, raskautta, unta, veden juontia, kaloreita ja ravintosisältöjä. Luulenpa, että kaikille ruumiin toiminnoille on kehitetty mittaussovellus. Itsetutkiskelu teknologian avulla voi johtaa ähkyyn tai sitten siihen, että mikään ei riitä. Siinä on geenitestien otollinen markkinarako. Etenkin, jos uskaltaa tilata kattavat testit terveydestä.

Sairaan pelottavaa

Jos on vähänkään selannut suomalaisten youtubettajien mainosvideoita, on taatusti törmännyt ainakin MyHeritagen yhteistyökampanjoihin, jotka markkinoivat etnisen alkuperän selvittämistä. Animoitu maapallo pyörii vasten tähtitaivasta ja läväyttää näyttöön maita, maantieteellisiä alueita ja kansojen nimiä, joihin testaajan perimä on jäljitetty. Minä sain tulokseni hieman koruttomammin, sillä FamilyTreeDNA:lla kartassa välkkyvät pastellisävyt vasten harmaata taustaa.

Hyvinvoinnin merkitystä korostavassa ajassa on suorastaan ihme, ettei terveyteen keskittyviä geenitestejä mainosteta enemmän. Liekö syynä terveysviestinnän käytännöt, lait tai eettiset syyt, sillä en ole nähnyt yhtäkään mainoskampanjaa geenitestien sairausalttiuksien selvittämisestä. Olisi melko raakaa kutsua ja kannustaa ihmisiä selvittämään, kuinka nopeasti elämä mahdollisesti voi päättyä ja sekään ei välttämättä pitäisi paikkaansa, kun on kyse vain alttiudesta. Tilatessani omaa testipakkaustani olisin muutamalla eurolla voinut ostaa sairausselvityksen, mitä en kuitenkaan itseäni ja elämänlaatuani suojellakseni missään nimessä tehnyt.

Itsesuojelusyistä jättänee myös moni muu sairausalttiudet selvittämättä, minkä vuoksi onkin ymmärrettävää, että testien markkinointi keskittyy etnisen alkuperän tutkimiseen. Sehän tarjoaa vain kevyttä, harmitonta jännitystä ilman riskejä. Yhtä harmittomalta kuulostavat serkkutestien sukulaisuusosumat, joita ei yllätyksekseni ole vielä havaintojeni perusteella ainakaan kotimaisissa some-kanavissa hehkutettu. Ehkäpä sukulaisuusosumat koetaan sellaisena yksityisasiana, josta ei sovi huudella. Olisihan se melkoinen päätös yhteistyölle, jos selviäisi kipeitä tarinoita suvusta. Itse en hätkähdä salaisuuksista, mutta ymmärrän, että jotkut reagoivat toisin.

Hatun paikka

Kovin napakkaa foliohattua ei tarvitse kiskoa päähänsä kyseenalaistaakseen testien turvallisuuden. Tällä en tarkoita sitä, että pitäisi haukkoa hengitystä pumpulipuikkoa suussa pyöritellessä tai pelätä salaisten virusten istuttamista, vaan sitä, mitä tapahtuu, kun testipakkaus lähtee paluupostina tutkimusyhtiölle. Testaajalle ei jää kuin lasku postimaksusta, ilmoitus sähköpostiin pakkauksen vastaanottamisesta ja tunnukset nettisivustolle, johon tulokset ilmestyvät.

En epäröinyt hetkeäkään DNA-testin tekemistä tai edes ajatellut perehtyväni mahdollisiin kauhukuviin ja salaliittoteorioihin. Se johtuu yksinomaan siitä, että tällaiset asiat eivät kiinnosta minua millään tavalla, vaikka muuten olen tiedonjanoinen ja jopa mysteereistä syttyvä selvittäjä. Sillä ei ole minulle mitään merkitystä, mihin DNA:ni on mennyt ja mitä sillä tehdään. Eikä minua myöskään naurata ikihauska vitsi, jonka yleensä kuulee, kun kertoo tehneensä DNA-testin: ”Voikohan rikoksesta nyt jäädä kiinni?” Heh heh.

Voi olla, että uskon sinisilmäisesti hyvään tai luotan liikaa siihen, ettei minulle voi koitua harmia siitä, että olen lähettänyt sylkinäytteeni teksasilaiseen testilaboratorioon. En kuitenkaan voi kieltää sitä tosiasiaa, että minä olen lähettänyt sisimpäni, syvimmän minuun kaiverretun tiedon, tuntemattomalle tutkimusyhtiölle. Sitä, mitä tuloksille tapahtuu, en todellakaan voi tietää. Syy, miksi olen suostunut tiedon luovuttamaan, on se, että minusta syvintä ihmisessä ei ole geenidata, vaan ajatukset, arvot, historia ja tieto. Niitä minulta ei voi varastaa kukaan.

Miksi DNA-testit ovat mielestäsi kasvattaneet suosiotaan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa