Yleishyödykeköyhät: Nämä joka kodin tavarat meiltä puuttuvat!

Ken jaksaa blogiini jääkiekkohuumassa sukeltaa, pääsee nyt kurkistamaan kotiimme, josta puuttuu aika monta kodin yleishyödykkeeksi koettua juttua. Tervetuloa siis meille! Sujuisiko elo kodissamme?
DSC_0164 (2)DSC_0158 (3)DSC_0167 (3)Kodistamme ei mielestäni puutu mitään, mutta tarkemmin ajateltuna meillä ei omasta tahdostamme ole montaakaan asiaa, joita lähes kaikkien kodeista löytyy. Muutenkin ajatus yleishyödykkeestä on aika huvittava. Missä vaiheessa kodeista tuli niin yltäkylläisiä, että kymmenet elektroniikkalaitteet ovat arkipäivää? En tarkoita, etteikö kehitys saisi jatkaa hurjaa kulkuaan tai että pitäisi jämähtää päretorppaan, mutta onhan se huvittavaa, että lähes kaikkeen on keksitty sähkömasiina.

Olen aiemmin ollut mestari keräämään krääsää, joten on ollut helpottavaa huomata, että hamsteripiirteeni on hälvennyt iän karttuessa. Sanotaanko näin, että monet asiat kodissamme ovat vaatineet kompromisseja, ja jos toiselta osapuolelta kysyttäisi, asuisimme varmaan teltassa keskellä olohuoneen lattiaa ja tekisimme ruokaa avotulella.

Matot. Tarkoitukseni oli todeta, ettei meillä ole mattoja, mutta onhan niitä, vaikka toki vähemmän kuin ihmisillä yleensä. Meillä on suuri kuramatto eteisessä, pieni kynnysmatto parvekkeen oven edessä, ohut ja helposti siirreltävä vessan matto ja työhuoneeni pörrömatto. Asunnon pinta-alan huomioiden se on aika vähän.

Mikroaaltouuni. Mikrosta luopuminen oli aluksi minulle kova paikka, vaikken edes käyttänyt sitä. Kaipaan nykyään mikroa vain silloin, kun haluaisin lämmittää ruoantähteitä, mutta on kai hyvä syödä tuoretta ruokaa ja välttää mikroaaltoja. Toisinaan myös keittiön mikrolle varattu kolonen ja sen ammottava tyhjyys keljuttaa.

Keittiön muut sähkövermeet. Kahvinkeitin on meille itsestäänselvyys, mutta muita sähkölaitteita meillä ei perusuunia ja sauvasekoitinta lukuun ottamatta ole. Joskus mietin tehosekoittimen hankintaa, mutta olen todennut toistaiseksi sauvasekoittimen kätevämmäksi pesun kannalta. Onhan meillä toki uudenkarhea astianpesukone, joka ei totisesti ole ekoteko, mutta sanotaanko näin, että kyllä se käsin tiskaamisen voittaa. Aikahan on rahaa.

Kylpyhuoneen elektroniikka. Meillä ei ole pesukonetta tai kuivuria, sillä taloyhtiössämme on toimiva pesukone, joka tosin joskus kiukuttelee niin, että ehkä kerran vuodessa harkitsemme oman ostamista. Emme kuitenkaan näe järkeä siinä, että yhden rapun yhdeksällä taloudella jyllää samaan aikaan yhdeksän pesukonetta, kun pesemisen voi hoitaa yhteisissä tiloissa.

Kauneuselektroniikka. En omista suoristimia, kihartimia tai hiustenkuivaajia, mikä johtuu täysin siitä, etten koskaan jaksaisi käyttää niitä enkä halua rasittaa hiustani lämpökäsittelyllä.

Tuuletin. Viime kesä oli tukahduttavan kuuma ja silloin olimme vähällä hankkia minkä tahansa tuulettimen. Ne sattuivat olemaan loppu kaikista kaupoista, joten oli pärjättävä ilman. Tänä kesänä teimme päätöksen olla hankkimatta sitä, sillä selvisimmehän viimekesäisestäkin koettelemuksesta.

Auto. En aio koskaan hankkia autoa, sillä minusta se on tarpeettoman kallis hyötyynsä nähden eikä sitä voi parhaalla tahdollakaan kutsua ekologiseksi valinnaksi. Lainaan tai vuokraan auton, kun sitä tarvitsen.

Viihde-elektroniikka. Meillä on televisio ja vähän liian monta tietokonetta, joista kaksi on aktiivikäytössä. Emme omista pelikonsoleita tai muita viihdevekottimia. Tietokone hoitaa kaiken työn, ja toisinaan tv jää pelkäksi ruuduksi tai olohuoneen koristeeksi.

Tätä tekstiä kirjoittaessani Suomi varmisti paikkansa MM-kilpailujen finaalissa. Se meillä katsottiin suoraan televisiosta, sillä emme jaksaneet virittää HDMI-kaapelia tietokoneelta tv-ruudulle nähdäksemme pelin suoratoistopalvelusta. Chromecastia meille ei nimittäin todellakaan tule koskaan. Periaatekysymys sekin.

Mitä yleishyödykkeeksi koettua sinulla ei ole kodissasi? Mitä ilman et voisi elää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

27 opetusta elämästä

Täytän tänään 27 vuotta. Lukusanana se näyttää jo ihan uskottavalta ja pyöristyy selvästi tavoittelemaani kolmeenkymppiin. Syntymäpäiväni kunniaksi kirjasin ylös 27 ensimmäistä asiaa, jotka elämäni opeista tulivat mieleeni.
DSC_0085Tuotteiden päiväys kannattaa aina tarkistaa kaupassa. Olen ostanut aiemmin niin monta pilaantunutta tuotetta huolimattomuuttani, joten syynään päiväyksen aina. Lähikaupassamme on ollut jo monta kuukautta helmikuussa vanhentunut majoneesi. En ole jaksanut huomauttaa asiasta. (K-Market Amurin työntekijä, tarkista Poppamies-hylly, jos luet tämän.)

Päiväbudjetti selkeyttää arkea ja ilahduttaa, kun se alittuu. Silloin överipäivät eivät harmita. Itselläni tosin on usein joko nollapäiviä tai niitä, jolloin ostan kassillisen tarpeellista ja tarpeetonta, joten tasapaino säilyy.

Äänestä. Aina. En voi käsittää sitä, ettei aikuinen ihminen äänestä. Myös EU-vaaleissa pitää äänestää.

Tee monen päivän eväät mukaan töihin. Säästää aikaa ja rahaa ohjaten samalla järkevään kulutukseen!

Ole ystävällinen. Melkein kaikille. Mutta varsinkin asiakaspalvelijoille. On kammottavaa ajatella, kuinka paljon kuraa niskaan ihmiset saavat palvelutyössä. Persläpikäytös ei vie asioita eteenpäin.

Älä koskaan jätä sanomatta, mitä ajattelet, jos se ei loukkaa muita.

Toisten tekoja on turha tuomita vain siksi, ettei itse koskaan tekisi niin. En voi sietää mustavalkoisuutta enkä halua sortua siihen. Ehdottomuus on inhottavaa.

Ei ole olemassa elämää määräävää kohtaloa, vaikka siltä tuntuisi. Sorrun joskus vähän taikauskoon, mutta yritän ajatella, että ei ole maagista voimaa ohjaamassa meitä. On vain valintoja ja sattumien summia.

Raha menee rahan luokse. Aina. Sen huomaan jopa omassa elämässäni. Kun rahaa tulee, sitä todella tulee. Ja joskus ei.

Vaikka muovin käyttöä pitäisi vähentää, kannattaa käyttää elintarvikesäilytykseen pieniä muovipussukoita, jos ne voi kierrättää. Ovat käteviä.

Työpaikan kahvimuki kannattaa pestä useammin kuin oikeasti jaksaisi. Pelottaa ajatella, kuinka paljon kupissani on bakteereita.

Aika auttaa pettymysten käsittelemisessä, ei punaviini. En tiedä, auttaako mikään paremmin kuin aika.

Terassille on syytä lähteä, kun pyydetään. Kieltäydyn liian usein kaikesta, joten yritän tarkoituksella suostua ex tempore -kutsuihin. Yllätysillat ovat parhaita.

Kannattaa muistaa, että kukaan ei katso uimahallin suihkussa juuri sinua. On inhottavaa vetää nahkeaa uimapukua märkää ihoa vasten ja silloin tuntuu siltä, että kaikki tuijottavat, vaikka enhän itsekään kyylää muita ihmisiä hallin suihkutiloissa.

Googlaa aina alekoodit. En ole tarjoushaukka, mutta nopealla haulla voi saada oikeasti mukavankin rahallisen hyödyn.

Mieti huolellisesti, kenen kanssa ja mistä asiasta kinaamiseen jaksat käyttää energiaa. En nykyään pidä asioita yhtä paljon sisälläni kuin ennen, mutta olisi minulla enemmän sanottavaa kuin ulos tulee, sillä en yksinkertaisesti jaksa vängätä turhasta.

Taltioi sukusi tarinat ja tee DNA-testit ennen kuin on liian myöhäistä. Kun mummia ja vaaria ei enää ole, jää isäni puolen sukuun suuri aukko ja joihinkin kysymyksiin emme koskaan saa vastausta. Äitini vanhemmat taas kuolivat niin nuorina, että moni asia jäi sanomatta ja selvittämättä jo varhain. Siksi taltioin DNA:t ja tarinat visusti talteen omalta lähipiiriltäni, kun se vielä on mahdollista.

Ole luottamuksen arvoinen. En ole aina ollut, mutta viime vuosina se on ollut minulle ykkösasia. Tuntuu hyvältä, että minuun luotetaan ja minulle uskoudutaan.

Ilahduta läheisiäsi. Siitä saa itsekin hyvän mielen. Talous ei kaadu muutaman euron ilahdutukseen.

Järjestä silloin tällöin suuret juhlat. Haaveissani järjestäisin valtavia puutarhajuhlia aina kesäisin, mutta toistaiseksi se ei ole mahdollista, sillä parvekkeemme on kooltaan reilun neliömetrin ja ainoa vihreä asia siellä on kaupungin istuttamasta lehmuksesta pudonnut lehti.

Itku loppuu vain itkemällä. Suihkussa itkeminen on helpointa ja kivuttominta. Jos itkua pidättelee, kasvaa pala kurkussa liian suureksi. Kyyneleet turvottavat silmiä, mutta vähiten silloin, kun sen tekee suihkussa.

Älä koskaan jätä vastaamatta viestiin tai kommenttiin. Tästä aion pitää kiinni, sillä minusta vastaaminen on suorastaan velvollisuus, jos joku näkee vaivaa kommentoidakseen jorinoitani tai lähettääkseen minulle henkilökohtaisen viestin.

Kerro toiselle jotakin hyvää, kun se on mahdollista tai siihen on aihetta. Välillä arki tuntuu niin kiireiseltä, ettei ole aikaa jorista mitään ylimääräistä, mutta olen silti yrittänyt ryhdistäytyä ja kertoa ja kehua, kun näen tai kuulen jotakin kivaa.

Tee mielikuvaharjoituksia menneisyytesi ikävistä tapahtumista, jotta voit unohtaa ne. Kun ikävät hetket käy läpi yksityiskohtaisesti, niistä pääsee nopeammin yli.

Älä murehdi tänään sellaista, mitä voi murehtia myös huomenna. Pystyn tarvittaessa saamaan itseni muutamassa minuutissa äärimmäisen stressaantuneeseen tilaan asioista, joille en kyseisellä hetkellä voi mitään. Siksi olen päättänyt, etten ajattele stressaavia asioita ennen kuin niille oikeasti voi tehdä jotakin.

Nukahda käsi kädessä kumppanisi kanssa. Mummi sanoi tehneensä näin vaarin kanssa yli 50 vuotta. Kun toista koskee, ei häntä unohda.

Sovi riita ennen nukkumaanmenoa. Sovinnosta ennen yötä pidän ehdottomasti kiinni, olipa riita syntynyt kenen kanssa tahansa. En halua kuluttaa yötä murehtimalla enkä varsinkaan jättää sitä seuraavaan päivään. Mitä tahansa voi tapahtua.

Minkä ikäiseksi kuvittelit minut? Mitä sinä olet oppinut elämästä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Miksi suomalaiset sekoavat kesällä?

Lämpömittari läväytti alkaneelle viikonlopulle yllätyksen, joka sai ihmiset kaivautumaan kaduille pesäkoloistaan. Jälki on sitä, mitä odottaa saattaa, kun Pohjolan sankarit heräävät talviunilta.
DSC_0033Heräsin paloautoletkan sireeneihin, joiden soitanta tuntui jatkuvan ikuisuuden. Naapurikaupungin huoltoaseman kylmäallas oli posahtanut ja toisaalla sattui syttymään tulipalo vain hetki edellisen roihahduksen jälkeen. Kesä oli alkanut. Sen tosin saattoi päätellä jo luvatta pihaamme parkkeeratuista autoista, lähikadulla parveilevista saksalaisista, vaatteiden alta vilkkuvasta paljaasta ihosta ja ympäri vuorokauden ikkunamme alta vaeltavista humalaisista ilottelijoista.

On tietysti täysin luonnollista innostua äkillisestä lämpötilan noususta, sillä onhan pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisimmassa kolkassa takana pitkä talvi ja loputtomalta tuntunut pimeys. Ihan täysin minulle ei kuitenkaan ole auennut se, miksi kesäilottelun täytyy muuttua hetkessä apinoinniksi ja kummalliseksi sekoiluksi. En missään nimessä taivastele suomalaisten kesänviettotapoja kukkahattu päässä, mutten myöskään ymmärrä, miten kaikki – koko kansan mielentila ja kaupungin ilmapiiri – voi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä jurottamisesta riekkumiseksi. Emmekö todella voi elää kuin kesällä?

Ehkä arvaamatta alkaneessa kesäriemussa on kyse siitä, mistä elämässä ylipäätään. On juostava aikaa vastaan, vaikka sitten pakarat paljaana pää täynnä terassikaljaa, koska käsillä oleva hienous voi päättyä milloin tahansa. Harvoilla elämä tosin on yleensä juhlaa siksi, että siitä muistaisi nauttia mahdollisimman paljon, mutta kaiketi kaikilla meillä on tarve pitää itsemme kasassa ja hoitaa asiat hyvin ennen kuin jokin ajanjakso tai koko elämä päättyy. Ehkä siksi tulee ylilyöntejä kesäpäivin ja -öin.

Olisi silti surullista ajatella elämän alkavan vasta kesällä. Nimittäin paljon helpompaa olisi elää ihan joka päivä, vaikkei siltä ehkä tunnu aamuina, jolloin sade on piiskannut puiden oksia kaduille tai pakkanen jäädyttänyt viimeisetkin elonmerkit keskustasta. Täysillä eläminen voi olla vaikeaa kesällä, sillä koko kaupunkihan lopulta hiljenee, kunhan käynnistynyt terassihurvittelu ja muu rilluttelu on nähty. Miten voi elää täysillä, jos ketään ei näy missään? Kaikki eivät muutenkaan voi, sillä vaikka kesä on näennäisesti vapauden aikaa, on se sitä tosiasiassa harvoille. Moni on ollut vapaa viimeksi pikkuisena koululaisena.

Kun tänään näin keskustan suurmarketin tyhjän juomahyllyn ja viimeisistä sitruunakivennäisvesistä taistelevat ihmiset, jäin miettimään aikaa, jolloin säätä ei voinut ennustaa eikä vuodenajan vaihtumista pitää silmällä kalenterista. Kun näki auringon, oli pakko tarttua hetkeen. Mutta mitä silloin oikeastaan tapahtui? Säntäsivätkö ihmiset pelloille viikatteet kainalossa niittämään heinää vai nauttivatko he päivästä iloiten vapaudesta? Huomisestahan tiesi silloin vielä vähemmän kuin nyt. Siksi oikeastaan toivon, että esi-isämme muistivat elää, kun siihen oli mahdollisuus. Ehkä siis meidänkin pitäisi.

Taidan vain olla tylsä, nihkeästä selästä tuskastuva syysihminen, joka aika usein unohtaa elää täysillä.

Onko kesä vapauden aikaa? Miksi hyvän tähden ihmiset sekoavat silloin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viikon paras päivä ja neljä muuta ennen sitä

Sain blogiini mainion kommentin, jossa todettiin yleisesti, että on parempi olla hiljaa silloin, kun ei ole sanottavaa. Otin neuvosta vaarin – vaikka vaareja minulla ei ole sen enempää kuin mummojakaan – ja pidin kirjoituslomaa viikon. Olen saanut energiani nyt takaisin, sillä onhan viikon paras päivä: perjantai. Ja ehkä joku Suomen jääkiekkopeleistä huolimatta jaksaa kuunnella juttujani.
DSC_0031Maanantai livahti ohi aivan huomaamatta, ja aluksi olinkin täynnä intoa uudesta viikosta, sillä alun perin ei pitänyt olla tiedossa kuin peruspuuhia. Tulikin uutta ja uuden opettelua. Minähän inhoan muutoksia ja vielä enemmän epäonnistumista. Pelkään epäonnistumista niin, että vanhat mokat saattavat pyöriä mielessäni pitkään. Muusta en tiedä, mutta ainakin tällä viikolla olen onnistunut täydellisen neilikkakimpun hankkimisessa. Yleensä valitsen huononuppuisen ja helposti nuupahtavan risupesän, mutta nyt persikanvärisin kukin koristeltu vihta on tönöttänyt pöydällämme uljaasti jo monta päivää.

En varmasti ole ollut yhtä väsynyt pitkään aikaan kuin keskellä viikkoa, mikä taitaa johtua vain siitä, että päivät ovat olleet kuormittavampia kuin aiemmin. Olen sammunut joka ilta kuin saunan lyhty, vaikken itse asiassa ymmärrä, miksi juuri saunan lyhty sammuu niin herkästi. Liekö kyse fysiikasta, lämpötilavaihteluista ja oven jatkuvasta käymisestä. En ole koskaan kärsinyt uniongelmista satunnaisia nukahtamisvaikeuksia lukuun ottamatta, mutta silti on aina yhtä ihanaa nukahtaa niin sanotusti ykkösellä.

Yksi syy raukeuteeni oli uimahallissa käynti, joka oli kaikin puolin unohtumaton kokemus. Sen lisäksi, että kokeilimme ystäväni kanssa Ulla Taalasmaan innoittamina vesijuoksua, saimme kimppuumme hallilimanuljaskan. Jos nyt ei aivan kimppuumme, niin kintereille ainakin. Hieman säälittävä ja oudosti huohottava hemmo seurasi meitä radalla herkeämättä, mikä tuntui ahdistavalta, mutta pelastuimme, kun vaihdoimme viralliseen tätialtaaseen vesijuoksemaan.

Tänään on onneksi viikon paras päivä. Perjantai. Torstai ei  todellakaan ole yhtä paljon toivoa täynnä kuin perjantai. Koko viikonloppu on vielä edessä ja tuntuu siltä, että mitä tahansa voi tapahtua. Siitäkin huolimatta, että oikeasti poistun kotikolosta korkeintaan lähisatamaan katsomaan auringonlaskua. Jos siis maltan istua siellä niin myöhään, että kesästä kielivä aurinko alkaa painua maille!

Ennen rauhoittumista täytyy hoitaa vielä pakolliset asiat: viestit, suoratoistopalveluiden peruminen, EU-vaaliehdokkaan valinta ja PåMackanin ja vadelmahillon paistonkestävyyden selvittäminen. Työkaverini sanoi tosin, ettei ainakaan hilloa kannata uuniin laittaa, mutta minäpä en sitä niele noin vain. Ehkä perunajauho tekee ihmeitä, sillä se kuulemma pystyy mihin vain. Yleensä näiden sanojen jälkeen olen itse polttanut käteni uunin vastukseen tai sitten pilannut kalliilla raaka-aineilla valmistetun kakun.

Tätä perjantaita ei kuitenkaan voi pilata mikään. Ei edes parvekkeella riehuva pörriäinen tai Lauri Tähkää huudattava alakerran naapuri. Minähän sitä paitsi pidän Tähkän musiikista ainakin vähän. Enemmän kuin ampiaisista.

Mikä on viikon paras päivä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Äiti puhuu äitiydestä

Äitienpäivän kunniaksi jaan äitini ajatuksia siitä, millaista on olla äiti. Sillä nimellä olen kutsunut häntä jo liki 27 vuotta – ja toivottavasti saan kutsua lempeää ja jääräpäistä naista äidikseni vielä toisetkin 27 vuotta.
DSC_0014 (6)
Minkälainen äiti koet olevasi?

– Ainakin toivon olevani sellainen, joka ei alista tai riistä lapsensa omaa tahtoa ja joka muistaa antaa aina tilaa eikä uutele liikoja, vaikka joskus haluaisikin tentata kaikesta oikein kunnolla. En halua olla lapseni kaveri, sillä äiti on aina äiti, jotenkin enemmän turvallinen toivottavasti. Äiti ei tunge lapsensa pirskeisiin eikä äidin kanssa tehdä samoja asioita kuin kaverin.

Mikä yllätti eniten äitiydessä?

– Ei minua yllättänyt mikään enkä osannut edes jännittää suurta elämänmuutosta. Äitiys tuntui alusta asti luontevalta ja helpolta, joten ihmettelin, missä lehtien ja oppikirjojen maalaamat kauhukuvat piileskelevät. Ehkä asenteeseeni vaikutti hyväunisen vauvan lisäksi se, että olin aina ollut lasten kanssa tekemisissä. Hoidin nuorena lapsia palkkiota vastaan, ja siskoistani ehti tulla äitejä paljon ennen minua.

Miten oman äidin menettäminen varhain vaikutti äitiyteesi?

– En itse asiassa koskaan ajatellut, että se olisi suoraan vaikuttanut minuun äitinä, mutta pelkäsin sairastumista jonkin verran. Äitini kuoli rintasyöpään 41-vuotiaana, kun minä olin 15-vuotias, joten pelkäsin, että oma lapseni joutuu kokemaan saman. Kun rinnastani löydettiin myöhemmin harmittomaksi osoittautunut patti, murehdin ennen koepalatuloksia paljon sitä, mitä pahimmassa tapauksessa lapselleni käy, jos minua ei enää ole.

Mikä äitiydessä on yksinkertaisesti parasta?

– Se, että saa seurata lapsen kasvua ja kehittymistä. Ajatuksia ja oivalluksia. Kokonaisuus on parasta.

– Inhoan sitä, kun jotkut puhuvat lapsensa kanssa olemisesta laatuaikana. Lapsi kuuluu tavalliseen arkeen, joten ei hänen kanssaan oleminen pitäisi olla laatuaikaa, jota nautitaan harvoin, vaan jokapäiväistä eloa. Ei lapsensa kanssa voi olla vain silloin, kun sattuu huvittamaan.

– Nyt, kun mietin, niin tuntuu siltä, että nykyaikana monella on äitiys aika hukassa. En tiedä, saako tätä sanoa näin. Lapsi pitää ottaa osaksi arkea ja yhteisöä eikä antaa painella omin päin hukassa. Veikkaan, että älypuhelin syö monien aikaa vanhemmuudesta.

Mitä pelkäät äitinä?

– Lapsestaan on aina huolissaan ja toivoisi, ettei häntä kiusattaisi maailmalla. Nuorena, kun oli elämänsä kunnossa ja koki olevansa vahva ja jotenkin voittamaton, ei oikein osannut pelätä mitään.

Mitä samaa näet itsessäsi ja tyttäressäsi? Millä tavalla olette erilaisia?

– Kumpikaan meistä ei pidä siitä, että neuvotaan, jos ei ole apua pyytänyt. Uskallamme olla sellaisia oman tien kulkijoita emmekä ole laumasieluja, jotka lähtisivät joka tuulen mukaan. Olemme myös määrätietoisia ja järjestelmällisiä, mikä tarkoittaa sitä, että viemme aloitetut asiat aina loppuun asti. Emme myöskään katso ketään kieroon, vaan ymmärrämme kaikenlaisia persoonia.

– Olen impulsiivisempi kuin tyttäreni, vaikka me molemmat kuohumme välillä. Saatan olla nyt räväkämpi kuin hän, mutta luulen, että hänestä tulee ihan samanlainen minun iässäni. Monet ovet paukkuvat varmasti vielä. Tällä hetkellä minä olen meistä se, joka reagoi voimakkaammin ja nopeammin vähän kaikkeen.

Miten äitiys muuttuu, kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja äiti vanhenee?

– Voisi luulla, että pelko hälvenisi vanhemmiten. Päinvastoin! Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa nähdä mörköjä ja maailman pahuutta, ja siksi toivon, että tiedän suurin piirtein, missä lapseni liikkuu, vaikka hän ei ole asunut vuosiin luonamme.

Hyvää äitienpäivää!

Minkälaisia ajatuksia äitiys sinussa herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Rehelliset kuulumiset

En ole täysin käsittänyt, miksi rehellisyyttä blogeissa täytyy korostaa. Valehteleminen on älytöntä ja siitä jää useimmiten kiinni, mutta ei kai kukaan sentään halua lärpättää kaikkia elämänsä yksityiskohtia internetiin. Kutsuisinkin omasta elämästä tuotettavan blogisisällön rajaamista valehtelun sijaan kehystämiseksi, jossa avoimuudella on raja-aidat, eikä siksi ole olemassa rehellisiä tai epärehellisiä tarinoita. Yritän nyt kuitenkin hypätä suosittuun blogisarjaan mukaan ja kertoa parhaan kykyni mukaan rehelliset kuulumiseni.
DSC_0002 (4)DSC_0001 (5)DSC_0004 (7)DSC_0003 (5)

Koti

Ensimmäisenä mieleeni tulevat mahtavat naapurimme. Emme ole puutarhajuhlatyyppejä, vaan tärkeintä on se, että naapurien kesken vallitsee syvä ymmärrys siitä, mitä kerrostaloasuminen on. Kukaan ei nipota turhista eikä aiheuta tuhoja taloyhtiölle tai kanssaihmisille. Myös kerrostalokotimme sisällä kaikki on hyvin. Tunnelma on harmoninen, vaikka tämän jutun kuvituksena olevista rehellisistä kotikuvista voi välittyä toisenlainen fiilis.

Terveys

Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että ikä voi milloin tahansa alkaa näkyä kehossani, ja olen jo kuvitellut näkeväni ensimmäiset merkit aineenvaihdunnan hidastumisesta. Pelkään, että esimerkiksi painon pudottaminen on vaikeampaa kuin kuusi vuotta sitten. Siksi olenkin yrittänyt ajatella entistä enemmän sitä, miten voisin voida vielä paremmin. Niin, ettei elämä kuitenkaan olisi suorittamista. Ilmeisesti minulla menee kuitenkin ihan hyvin, sillä olen harvoin kipeä enkä kärsi oudoista kolotuksista.

Työ

Jos saisin valita, haluaisin viran, jossa voisin olla eläkeikään asti. Olisi ilmeisesti pitänyt syntyä viimeistään 1960-luvulla ja napata paikka jostakin hikisestä ja harmaasta virastosta, jonka väki villiintyy kerran vuodessa pikkujouluissa sisävesiristeilyllä. Ennen kuin pääsen riekkumaan unelmavirassa pikkujouluihin, täytyy jaksaa puskea eteenpäin. Työn sisältöä enemmän olen tällä hetkellä tyytyväinen tuloihini, mutta sivuprojektit rullaavat mukavasti, ja yritän olla murehtimatta joka päivä sitä, kuinka paljon ja nopeasti pitäisi saada aikaan ja edetä.

Raha

Tuntuu siltä, että on kahdenlaisia kausia: tasaisia ja yltäkylläisiä. Olen aika onnekas, että ylipätään voin jakaa elämäni näihin kahteen jaksoon. Olen keskituloinen pieni työläinen, jolle kertyy ihan mukavat vuosiansiot, sillä kirjoitan päivätöideni lisäksi yrityshistoriikkeja. Aika mahtavaa sanoa näin, mutta totta se on. Olen tehnyt tätä jo monta vuotta! No, rahavirtaan se vaikuttaa siten, että kirjamassit pärähtävät tilille aina sovituissa köntissä. Seuraavan erän aikoihin saan myös veronpalautuksia ja mehevät lomarahat. Raha tulee rahan luokse -periaatteella näyttää siis elämänikin pyörivän – tai sitten lisätyö- ja kesälomarytmini rullaavat aina samassa tahdissa.

Vapaa-aika

Tässä jos jossakin olen onnistunut! Olen nimittäin saanut jalostettua vapaa-ajan käyttöni sellaiseksi, että se virkistää ja tuo mielihyvää. Toivoisin, että saisin sisällytettyä vielä enemmän liikuntaa vapaapäiviini, mutta usein jokin muu, kuten kirjoittaminen, vie käytettävissä olevan ajan. Samasta palasta pitäisi lohkaista myös aikaa perheelle ja ystäville, ja sosiaalisten suhteiden hoitamisen toivonkin kohentuvan kesää kohti. Ilman ystäviä ei nimittäin rahasta tai terveydestä ole pahemmin iloa.

Mitä ajattelet rehellisyydestä blogeissa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mielikuvajuoma ja mielettömän kevyt olo

Pidän itseäni aika rationaalisena ihmisenä, mutta huomaan silti säännöllisesti hurahtavani kaikenlaisiin – todennäköisesti – tieteellisesti epäpäteviin konsteihin, kuten Detox-kuureihin. Jälleen kerran aamuni alkavat epämääräisellä ruskealla liejulla, ja viikon päästä pitäisi olla kevyt olo. Miten tässä kävi taas näin?
DSC_0740Päädyn kerta toisensa jälkeen Detox-kuuriin, sillä ajatus keventymisestä tuntuu kiehtovalta. Ei välttämättä niinkään painon näkökulmasta, vaan kehon puhdistumisen kannalta. Tuntuu tyydyttävältä kuvitella, kuinka keho puhdistuu päivä päivältä, vaikkei minkäänlaista tieteellistä näyttöä minulle olekaan tarjottu.

Ruohonjuuresta 20 eurolla ostamani seitsemän päivän Detox-kuurin teho perustuu latva-artisokkaan, koivun kuivauutteeseen, vihreään teehen ja fenkoliin. Seitsemänä aamuna 20 millilitran pikkuputeli sekoitetaan puoleen litraan vettä, ja ajatuksena on juoda seos heti herättyä, vaikka olen törmännyt myös sellaisiin kuureihin, jossa juomaa juodaan pitkin päivää. Ottaen huomion tieteellisesti suhteellisen hataran pohjan en usko, että juontitiheydellä on väliä.

Tällä hetkellä olen kuurin puolivälissä, ja olo alkaa tuntua kevyemmältä. En tiedä, voiko tästä kiittää koivua ja latva-artisokkaa vai ihan vain viikonlopun rillutteluvaikutusten katoamista, mutta joka tapauksessa tilanne on se, että aineenvaihdunta toimii ja pömpötys laskee laskemistaan. Kuurin aikana olen syönyt kevyesti ja säännöllisesti sekä kiinnittänyt erityishuomioita vitamiineihin ja hivenaineiden saamiseen.

Kaikenlaiset juomakuurit saavat usein huuhaahälytyskellot soimaan ja monesti aivan aiheesta, mutta olen silti turvautunut silloin tällöin kevennyskuureihin, koska luonnollisuudesta huolimatta en vain pysty ruoka-aineisiin pohjautuvaan Detox-kuuriin, jossa kalorit ovat järjettömän alhaiset. Kokeilin ruokavalioon pohjautuvaa Heart Beats Detoxia viime kesänä ja muutuin suorastaan hirviöksi. Huono olo jatkui päivästä toiseen ja päätä särki tauotta. Tulin siihen tulokseen, ettei kesälomaa kannata tuhlata nihkeilyyn, mutta samalla päätin, etten myöskään voi kokeilla Detox-rääkkiä työssä käydessäkään, sillä keskittymisestä ei tulisi mitään jaksamisen valuessa pohjamutiin.

Miksi jälleen kerran päädyin litkimään ruskeaa ja vähän kummallisen makuista juomaa? Niin kuin monessa muussakin tuotteessa on terveyshömpötyksissä kyse mielikuvista, jotka ostaja kuvittelee saavuttavansa seitsemän päivän kuurin jälkeen. En sentään ole niin naiivi, että kuvittelisin ihmejuoman keventävän tai edes puhdistavansa minut hetkessä. Suurin kiitos kohentuneesta olostani kuulunee säännölliselle syömiselle ja juodun vesimäärän kasvamiselle, sillä puolen litran Detox-juoman lisäksi juon kolmisen litraa vettä joka päivä.

Koska en tiedä, mihin teho perustuu eikä minulla ole minkäänlaista todistusaineistoa keventyneestä olostani, voi hyvin olla, että kyse on puhtaasti lumevaikutuksesta. Jos tuote ei vaaranna terveyttä, en pidä lumevaikutusta automaattisesti negatiivisena asiana. Jos keventynyt olo saa elämään terveellisemmin tai sysää tervetulleen ja terveen elämänmuutoksen käyntiin, on tuote ajanut asiansa, vaikkei se tieteellisesti ja fyysisesti olisi latva-artisokkauutteen tai fenkolipölyn ansiota.

Terveystuotteiden mainostaminen ei silti ole ongelmatonta, jos ajattelee asiaa vastuun näkökulmasta. Haluaisin ajatella, että ihminen on aina ensisijaisesti itse vastuussa itsestään, mutta totta on myös se, että kaikki eivät siihen pysty eivätkä yritykset voi suoraan sysätä vastuuta kuluttajalle. Suomessa onneksi pakkausmerkinnät ovat ensiluokkaisia ja niiden täytyy olla selkeästi näkyvillä. Uskoipa tuotteiden vaikutuksiin tai ei, turvallisinta olisi pysyä erossa kaikista teollisista tuotteista ja luottaa tervelliseen ja puhtaaseen ruokaan. Silti joskus on ihanaa ostaa itselleen hyvä olo.

Tunnen jo, kuinka latva-artisokka, fenkoli ja koivu-uute työskentelevät kehossani ja tekevät minusta puhtaan, jopa paremman ja sporttisen, ihmisen. Kannattiko tähän laittaa 20 euroa? En todellakaan tiedä.

Mitä mieltä olet muotikuureista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Elämäni on kuin Dalín valuvat kellot

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä hurjempaa vauhtia elämä vilahtaa ohi. Miten on mahdollista, että alakoulu tuntui ikuisuudelta, mutta viimeiset kuusi vuotta ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen?
DSC_0739Minuun on iskenyt aikakriisi. Sen ydin piilee siinä, että elämä tuntuu virtaavan ohitseni ilman, että se ottaa minua mukaansa. Aivan kuin en saisi mistään kiinni. Viikkojen ja viikonloppujen jälkeen huomaan jälleen päivien kuluneen ja kuukausien vaihtuneen. Miten ihmeessä kukaan pysyy tällaisessa tahdissa mukana?

Ymmärtäisin arjen kiitämisen, jos loikoilisin tekemättä mitään, vaikken tosin aivan täysin yhdy siihenkään, että aika menee hukkaan, jos ei alati puuhastele. Minusta aika menee paljon hitaammin vällyjen välissä kuin paahtaessa työssä ja vapaa-ajalla. Silloin jostakin ehkä saisi kiinni. Olenkin yrittänyt miettiä, miten elämä ja aika kuluisivat hitaammin. Mitä voisin tehdä, että viikko tuntuisi seitsemältä päivältä seitsemän tunnin sijaan? Ulkoilen, kirjoitan, siivoan, kokkaan ja käytän oikeasti aikaa siihen, että pohdin, mikä minut tekisi arjessa onnelliseksi. Silti aika ei vain pysähdy.

Elämänkaartani en voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisin ajan kuluvan hitaammin. Suuressa mittakaavassa ajan kulumisen huomaa siitä, että lapsuusmuistot alkavat kadota. Ne muuttuvat yhä enemmän vain valokuviksi ja kirjoituksiksi. Muistikuvat teini-iästäkin tuntuvat hämärtyvän, sillä siitä jäänyt todistusaineisto tuhoutui, kun tietokoneen poksahtanut kovalevy vei mennessään kuvat. Muistan yksittäisiä tunteita, hetkiä ja retkiä. Välillä olen miettinyt, onko opiskelu ja kova työtahti romuttanut muistini, mutta olen yrittänyt lohduttautua sillä, että usein ihmisellä alkaa pätkiä lähimuisti ilman, että muistot katoavat.

Vaikka aika tuntuu laukkaavan hirvittävää vauhtia eteenpäin, en ole koskaan miettinyt vanhenemista tai millään tavalla pelännyt sitä. Itse asiassa nautin siitä, ja toivon iän tuovan vielä enemmän viisautta, armollisuutta ja rauhallisuutta. Harmi kyllä, kiitävä aika ei ole kiihdyttänyt vanhenemista yhtään. Näytän edelleen käsittämättömän nuorelta, eikä ikää kartu vuosittain sen enempää kuin muillekaan.

Ikääntymisen ja ryppyjen sijaan pelkään sitä, etten saavuta kaikkea, mistä unelmoin, jos yhtenä päivän herään siihen, että on liian myöhäistä. Siksi, että aika on vain virrannut ohi. Niinhän se tekee, vaikka toisin toivoisi. Sitä nimittäin Dalíkin yritti sanoa valuvista kelloista muistettavalla Muiston pysyvyys -teoksellaan (1931). Kaikki – ihmisen luoma – on katoavaista. Sen ymmärtäminen ja siitä ahdistuminen kuuluu kai aikuisuuteen.

Kuluuko aika mielestäsi liian nopeasti? Miten sen voisi pysäyttää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ikuisesti Tampereella?

Tampere, Tampere ja Tampere. Muusta en tiedä. Havahduinkin vähän aikaa sitten siihen, että on poikkeuksellista elää Suomessa näin täysin yhteen kaupunkiin kiinnittynyttä elämää. Täällä minulla on kaikki. Pitäisikö tilanteen olla toisenlainen?
DSC_00300Kävellessäni töihin tänään viima riuhtoi kulahtanutta kaulahuiviani. Katselin kadun päässä möllöttävää kirkkoa ja saman kadun toisessa päässä sijaitsevaa huvipuistoa, jonka uutuuslaite kohosi horisontissa uljaana. Nämä näkymät minä tunnen ja tiedän: joka kulman, suuren poppelipuun, tiilet ja luodinreiät suihkulähteessä. Täällä asuvat ystäväni ja vanhempani, ajattelin.

Jos karttaan pitäisi piirtää asumishistoriani, olisi se pitkä 15 kilometriä pitkä viiva. Sen varrella minulla on ollut kuusi osoitetta siistissä rivissä aina Pispalasta kangasalalaiseen lähiöön saakka. Ei minulla ole lapsuutta vieraassa kaupungissa, äkkipikaisia muuttoja muualle tai työkomennuksia maakunnissa.

On tavallaan surullista, ettei minulla ole siteitä muihin kaupunkeihin. Toki se, että isäni on kotoisin Kokkolasta, jossa mummolani myös sijaitsi, laajensi elämänpiiriäni etenkin lapsena. Läheisiä ystäviä en koskaan löytänyt, vaikka paljon hyviä tuttavuuksia jäikin. Ehken vieraillut kaupungissa tarpeeksi usein, ja kun sosiaalisesta mediasta vihdoin tuli arkipäivää, oli ystävyydensiementen kylväminen myöhäistä, sillä en oikein ehtinyt nähdä tovereita koskaan kasvotusten. Turha siinä on enää somessa lätistä.

Harmillista Tampereelle keskittyvässä suhdetoiminnassani on se, että laaja ystäväverkosto ympäri Suomen loisi mahdollisuuksia myös työasioissa – puhumattakaan siitä, miten paljon se avartaisi mieltä ja käsitystä suomalaisuudesta. Asumme samassa maassa ja olemme maailman mittakaavassa hyvin homogeeninen kansa, mutta silti on aivan eri asia asua Helsingissä, Kokkolassa, Kuopiossa tai Rovaniemellä. Jo paikallinen kulttuuriperintö on aivan omanlaisensa joka kolkassa!

Eroavaisuuksia on myös työllisyystilanteessa ympäri Suomen. Jos olisin järkevä, lähtisin varmasti oikopäätä Helsinkiin tai vaihtoehtoisesti pieneen kaupunkiin nappaamaan loistoduunin, mutta kun en halua. Uskon siihen, että hyvä tekijä saa töitä mistä vain, mutta kova kilpailu täytyy hyväksyä. On pakko jaksaa yrittää.

En kuitenkaan ole niin uppiniskainen, etten voisi missään nimessä työskennellä muualla kuin Tampereella. Varmasti voisin. Olisi itse asiassa aika huimaa hurauttaa välillä junalla töihin Helsinkiin tai muualle. Tähän mennessä olen tehnyt vain päivätyömatkoja tiheimmillään kaksi kertaa kuussa, mutta jaksaisin pendelöidä tarvittaessa monta kertaa viikossa.

Tuskin koskaan voisin siirtää vakituista osoitettani nykyisen postinumeroni alta pois, mutta työpäivien lisäksi voisin olla valmis pieneen ja vähän pysyvämpään piipahdukseen, kunhan sen nimenomaan voisi laskea visiitiksi, ei asumiseksi.

Puhuimme nimittäin kotona vähän aikaa sitten siitä, mitä tekisimme, jos minulla olisi loputtomasti aikaa ja rahaa. Voisin hyvin vuokrata tönön jostakin korvesta ja asua siellä vuoden kirjoittamassa. Paikassa, jossa saisi tuntea kaikki vuodenajat sellaisina kuin ne ovat ja ikävöidä kunnolla kaupunkia. Ehkä jossakin ruotsinkielisessä lilliputtikylässä, jossa ostokset pitäisi tehdä puhuen vanhaa ruotsin murretta ja jossa kesät tanssittaisi perinteisen juhannussalon ympärillä. Talven tullen ketään ei enää näkyisi.

Tulimme kumpikin samaan lopputulokseen: Idea olisi ihan mahtava, kunhan pääsisi äkkiä junalla kotiin. Sinne, missä Näsinneula kurkkaa parvekkeelta, kun tarpeeksi kääntää päätään.

Oletko muuttanut monta kertaa elämäsi aikana? Missä et voisi koskaan asua?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vappumuistoja kakkaavasta teekkarista kotihodareihin

Kirjoitin viime vuonna vapun syvällisestä merkityksestä aina pyhimyksistä työläisten oikeuksiin. Tänä vuonna lähestyn toukokuun ensimmäistä hieman kevyemmin raottamalla parhaimpia vappumuistojani.
vappu 0533Näin kypsissä merkeissä vietin vappua vuonna 2012.

Vanha kunnon vapputori

Kun nyt ajattelen vapputoria, mieleni valtaa lähinnä ahdistus krääsästä, mutta lapsena vapputori tavaroineen oli maaginen paikka, ja muistankin muutaman ikisuosikin: vappupallot, vaahtomuoviset talutusnuoraan kiedotut sisiliskot, kimaltelevat huiskat, keinuvat pellet ja maalatut savikorut. Ja sen, kun vappupalloihin sai vihdoin hankittua muovisen, juuri pallolle tarkoitetun painon, jolla hökötys pysyi nätisti huoneen nurkassa.

Sammunut teekkari

Muistan sateisen vappupäivän, jolloin suuntasimme äitini kanssa torille. Ennen sitä pysähdyimme leikkimään puistoon, jonka liukumäkileikkimökistä löysin sammuneen teekkarin. Säikähdin ja huusin äitini paikalle. Hän herätteli opiskelijapojan lempeästi uuteen päivään, vaikken usko, että hänen aamunsa kovin kirkkaana valkeni.

Perinteinen Koskenranta

Tammerkosken ranta kuuluu vapputorin kanssa samaan kategoriaan: epäuskoon ja ahdistukseen. En enää jaksaisi istua roskameressä ihmismassan keskellä palelemassa ja juomassa lämmintä siideriä, mutta sitäkin olen toki yrittänyt muistaakseni kaksi kertaa.

Kakkaava teekkari

Tarina ulostavasta tupsulakista on ehkä suosikkini kaikessa järjettömyydessään. Naputtelin tietokonettani eräänä vappuna, kun ikkunani alta alkoi kuulua erikoisia ääniä. Kurkkasin alas kadulle, jonka nurmikkoalueella istui kyykyssä haalarihemmo takapuoli paljaana kakalla. Samalla hän oksensi järjettömän kovaa. Itse olisin jo tässä vaiheessa lähtenyt kotiin, mutta kaikkia eivät pienet vastoinkäymiset näytä lannistavan.

Rentouttavat mökkibileet

Parhaimpiin vappumuistoihini kuuluvat mökkivaput, vaikka Suomen sää on hieman armoton niille, sillä kevään eteneminen ratkaisee pitkälti, kuinka järkevää on lähteä palelemaan mökille. Mieltäni lämmittävät keskustelut grillikodassa, kevään ensimmäiset mökkisaunat ja hurjat tanssit nurmella vanhojen hittibiisien tahtiin.

Kyyläystä kotihodareiden kera

Nykyään suosin rauhallisia vappuja hyvän ruoan – esimerkiksi alusta asti itse tehtyjen hotdogien – ja juoman kera. Kuinka ihanan keski-ikäistä, vaikken ole edes kolmeakymmentä! Asun sen verran keskeisellä paikalla, että tyydyn usein kyttäilemään kaupungin vilskettä ja ihmisten riemua. Ja riemuitsenhan minäkin omalla tavallani. Vielä pitäisi jaksaa käydä haalimassa vappuruoat, ennen kuin viimeiset vegemakkarat ostetaan loppuun.

Suosittelen tutustumaan viime vuoden vappujuttuuni. Keskustella saa edelleen sen herättämistä ajatuksista.

Miten sinä vietät vappua? Mikä vappu on jäänyt erityisesti mieleesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa