Kirjoitusvirheistä pilkkaaminen on ilkeää mutta tarpeellista – ainakin yrityksille

Kun viime viikolla vaelsin kotiini pitkin Hämeenkatua, silmiini osui vasta avatun sähkötupakkakaupan mainosteippaukset. Tai siis sähkötupakka kaupan. Miksi yritysten on vaikea pitää kiinni kielioppisäännöistä? Miksi virheettömät viestit ovat tärkeitä?
kielioppi_mediakkaOlen halunnut olla armollinen ja ihan oikeasti yrittänyt sivuuttaa joka paikassa helottavat yhdyssanavirheet, piestyt lauseenvastikkeet ja karmeat yhdysviivat. Tiedän tietysti, että joillakin ihmisillä on lukihäiriö, mutta tiedän myös, että kirjoittamista voi harjoitella. Itse asiassa laadukkaalta näyttävä viestintä ei edes vaadi kaikkein syvimpien kielikiemuroiden hallitsemista, mutta perusosaamisen on oltava kunnossa.

Kirjoitusvirheillä ei koskaan ole sopivaa aikaa ja paikkaa, mutta kaikista vähiten ne sopivat yrityskäyttöön. Syynään aina mainokset ja kauppojen kyltit, mikä yleensä aiheuttaa tarpeettomasti harmaita hiuksia. Eihän minun ongelmani ole Sokoksen pikakassoilla oleva pilkutusvirhe lauseenvastikkeessa tai yliopiston luentosalin nimitaulun yhdysviivavirhe. Kielioppiosaajilla on oltava paikkansa, jos opasteissa olevat virheet onnistuvat läpäisemään oletettavasti monta silmäparia.

Harmillisin perustelu kirjoitusvirheille on se, että niillä ei ole väliä. Pahimmillaan kielioppivirheet muuttavat viestin merkityksen käänteiseksi tai estävät koko sanoman ymmärtämisen. En myöskään oikein hyväksy perusteluksi sitä, ettei ole aikaa. Jos on aikaa ja mahdollisuuksia perustaa yritys, pitäisi myös pystyä pyytämään apua kielenhuoltoon. On näet niin, että huonosti muotoiltu viesti vaikuttaa uskottavuuteen. Jos ei ole uskottavuutta, ei tule rahaa.

Huonosti, huolimattomasti tai yksinkertaisesti väärin kirjoitettu teksti ei anna ammattimaista kuvaa kirjoittajastaan. Ymmärrän, että esimerkiksi markkinoinnissa idea ja sanoma ovat kaikkein tärkeimmät, mutta eihän niillä ole merkitystä, jos toteutus on törkyinen. Harvoin kirjoitusvirhe vaikuttaa niin, että se jättää positiivisen muistijäljen. En toki usko, että aivan kaikki kyttäävät kylttejä kielioppimielessä, mutta silti puhtaalla kielellä on väliä, jos haluaa viestin menevän perille uskottavasti. Jos esimerkiksi olen itse asiakas, jää minulle epäilyttävä kuva asiakaspalvelun huonosti kirjoitetusta vastauksesta. Miksi vastaus olisi totta, jos sitä ei voi ilmaista puhtaasti?

Tavallisen kirjoittajan ei tarvitse stressata huippuunsa hiotusta tekstistä, mutta minusta vähintään päivämäärät, yhdyssanat, peruspilkut ja pisteet täytyy jokaisen saada paikoilleen. Toivottavia onnistumisen kohteita ovat myös yhdysviiva, lauseenvastike ja kielten ja kansallisuuksien oikeinkirjoitus. Perushuolellisuudella pääsee jo pitkälle, sillä virheet usein kertovat vain siitä, ettei oikein kiinnosta.

Aion siis päivitellä yritysten kirjoitusvirheitä entiseen tapaan ja nauraa makoisasti, kun näen huvittavan virkkeen. Niin kauan, että kielioppi saa tarvitsemansa arvostuksen. Siksi, että oikeinkirjoitus on kansakunnan sivistyksen perusta. Vähintään yksi rakennuspalikka.

Milloin kielivirheistä huomauttaminen on aiheellista? Vaikuttaako kielivirheitä sisältävä teksti viestin uskottavuuteen mielestäsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tavoitteena 10 euron päiväbudjetti – Miten kävi?

Kerroin viime viikolla Instagramissa kokeilevani 10 euron päiväbudjettitavoitetta, jossa ideana – kuten arvata saattaa – on se, että rahaa käytetään päivässä korkeintaan kymmenen euroa niin, ettei päivän ylijäämä siirry seuraaville päiville. Kokeiluni epäonnistui, mutta turha se ei ollut.
DSC_0063Raha ja kulutuskäyttäytyminen ovat olleet melko suosittuja aiheita blogissani, joten toivon, että myös tästä viikkoraportista on iloa ja jopa hyötyä. Haluan myös muistuttaa, että 10 euron päiväkohtainen budjetti ei ole mikään selviytymiskoe, sillä monet ihmiset elävät paljon pienemmällä rahamäärällä, puhumattakaan siitä, että maailman mittakaavassa monet elävät alle dollarilla päivässä. Lisäksi on hirvittävän helppoa ja mukavaa lähteä tällaisiin haasteisiin, kun siihen ei ole oikeaa pakkoa. Aina voi kuitenkin opetella tarkkuutta oman tilipussin hallinnassa, ja siksi halusin kokeilla budjettirajaa.

Yleensä käytän rahaa noin 20 euroa päivässä, mutta mittaan sitä viikkotasolla, eli karkeasti yritän käyttää viikossa rahaa noin 150 euroa. Summa sisältää ruokaostokset, pienet shoppailut, ulkona syömisen ja noutoruoat sekä kotitaloustarvikkeet. Talouden toinen osapuoli hoitaa oman ruutunsa, ja sovimme aina, mitä kumpikin meistä ostaa. Kalliissa hankinnoissa vuorottelemme.

Miltä tavoiteviikkoni näytti?

Maanantai: 1,48 €
Lähdimme äitini kanssa ostamaan uutta nettivekotinta Ratinan kauppakeskuksesta, joka oli täynnä houkutuksia. Lopulta jouduin pakon edessä ostamaan vain vegepiirakan ja vesipullon, sillä lounaasta oli jo kulunut yli viisi tuntia ja edessä oli pitkä bussimatka ja paljon iltapuhteita.

Tiistai: 5,80 €
Ostin lähimmästä suuresta marketista viikon eväsaineksia: jogurttia, parsakaalia, leipää ja chiliä.

Keskiviikko: 0 €
Syntymäpäivänäni pyyhälsin suoraan kotiin, jossa herkuttelimme nepalilaisella ruoalla. Niitä en kuitenkaan maksanut itse käyttötililtäni, jota päiväbudjettihaaste koski.

Torstai: 51,94 €
Viikko meni käytännössä torstaina pieleen. Ostin koko loppuviikolle ruoka-aineet, eväät ja aamupalat. Oikeasti olisi pitänyt karsia ja keskittää ostokset edulliseen jättimarkettiin. Viidesosa päivän kuluista upposi Picnicin uuniperuna-annokseen lounaalla, mutta hyvä niin. Kyseessä oli nimittäin paras syömäni ateria vähään aikaan. Uuniperuna-annoksen saa myös vegaanisena, sillä kermaviilikastike ainakin minun annoksessani vaihdettiin guacamoleen.

Perjantai: 25,95 €
Perjantaina jatkui näköjään huonoksi havaittu linja, sillä rahaa meni reippaasti enemmän kuin piti. Hain ranskalaisia ja vegekebabia iltapalaksi, sillä minulla oli aivan kammottava nälkä. Nälkään ja päivän rahanmenoon syynä oli se, että pistäydyin kaksiksi muuttuneilla yksillä ystäväni kanssa. Ilman pubireissua rahaa olisi kulunut noin 10 euroa.

Lauantai: 8,60 €
Ostin lähikaupasta paprikaa, nyhtökaurapyöryköitä, kurkkua ja vegekebabia, sillä teimme cocktail-tikkuja peli-iltapalaksi. Kauppareissu oli muistutus siitä, että tiettyjä valintoja tehdessä vegeruoka on kallista, oikein ostaessa ei.

Sunnuntai: 11,90 €
Sunnuntai oli malliesimerkki siitä, miten rahaa huomaamatta valuu ostoksiin, joista ei jää edes muistijälkeä. Täydensin tahinivarastoani ja ostin samalla jalapenoja ja tomaattimurskaa. Lisäksi hain finaalipeliin talouden toiselle osapuolelle purilaisainekset, kuten mustapapupihvejä ja vegejuustoa. Hän puolestaan osti kotiimme sellaista, mikä minun alun perin piti ostaa, joten tilit tuli tasattua.

Keskimäärin käytin rahaa 15,10 euroa päivässä. Koko viikon aikana käytin 105,70 euroa, joka on noin kolmasosan vähemmän kuin tavallisesti.

Missä onnistuin? Mikä meni pieleen?

Mietin oikeasti sitä, mihin rahaa käytän, mutta huomasin, ettei päiväbudjetti ole minulle niin merkityksellinen, sillä itse asiassa joinakin päivinä käytin rahaa enemmän siksi, että 10 eurosta oli jäljellä vielä vaikka kuinka, mikä lopulta ajoi siihen, että rahaa menikin enemmän kuin piti. Kokeilun päiväkohtainen keskiarvo 15,10 euroa ei eroa ihan hirveästi siitä, miten tavallisesti käytän rahaa. Kuten totesin, 10 euroa on myös aika paljon rahaa, joten sen asettamien rajojen alittaminen ei vaadi edes kummoista kekseliäisyyttä, sillä halvimmillaan vegeateriat voi kotona kokata alle eurolla per annos.

Seuraavan kerran voisin yrittää budjettitavoitetta huomattavasti pienemmällä summalla käteistä käyttäen. Kun kortti olisi kotona, ei sitä voisi käyttää, vaikka haluaisi. Silloin valintojen järkevyys olisi pakko punnita.

Mikä sinun viikkobudjettitavoitteesi on? Mikä olisi realistinen, mutta haasteellinen päiväbudjetti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ihmemörkö, taika-Kaapo ja talvisodan henki

Olin aika skeptinen tasan kaksi viikkoa sitten, kun julistin, etten halua tavata torilla ketään kiekkohuumassa. Edelleenkään en sinne menisi, mutta tuhannet muut pääsivät pulikoimaan suihkulähteissä ympäri maan, kun Suomen jääkiekkomaajoukkue raivasi tiensä kilpailujen kirkkaimmalle pallille. Mörkö löi sisään ja poika tuli kotiin. Kaikkea sitä.
DSC_0174Kun ottelu eilen oli ohi, katsoin kauhulla kadullamme vyöryvää autoletkaa. Koko läntinen Tampere oli hypännyt kieseihinsä ja oli matkalla tukkimaan keskustan kadut. Uni tuli myöhään, kun autot tööttäilivät aamuun saakka. En ole siksi äkäinen, sillä on minustakin hienoa, että Suomi kerrankin saa kiinni karnevaalitunnelmasta. Sitä, kun ei näe, vaikka olisi mitkä vaalit tai minkä tahansa lajin loppuottelu.

Uskomatonta, että suomalaiset pystyvät vuodesta toiseen kaivamaan esiin talvisodan hengen, jonka todellista merkitystä on mielestäni vaikea jäljittää, vaikka on väitetty, ettei se pelkkä myytti ole. Lueskellessani uutisia ja niiden kommenttiosioita selvisi, että tänä vuonna MM-turnauksessa talvisodan hengen uskottiin olevan erityisen kova. Voitto irtosi kuulemma suomalaisella sisulla. Ehkä kyse oli osin tuurista, osin hyvästä joukkuepelistä, mutta siitä olen samaa mieltä, että ei kultamitalia saa vahingossa.

Suomen joukkue henkilöityi lopulta kapteeni Marko ”Mörkö” Anttilaan, kunhan Kaapo Kakkoa oli turnauksen aluksi riepoteltu tarpeeksi uutisotsikoissa. Mörkö luisteli kansan sydämiin otteluissa Ruotsia ja Venäjää vastaan, ja siihen hurmokseen finaalipeli oli vain odotettu kruunu. Vierastan henkilökultteja, mutta on pakko myöntää, että Anttila on sympaattinen ja voittanut kansan puolelleen niin sanotusti oikein. Hän on nöyrä, maanläheinen ja kuulemma myös joukkuen mielestä rakastettava mies. Anttilasta tehty netissä viraalihitiksi noussut Löikö Mörkö sisään -teknoränkytyskin kasvoi jo huvittaviin mittasuhteisiin, sillä kyllähän Mörkö sitten todella löi sisään. Survoi kiekon reppuun vielä monta kertaa biisin julkaisemisen jälkeen.

Haluan aina seistä unelmien ja sorrettujen puolella, ja siksi MM-finaali lopulta onnistui koskettamaan minua. Niin monen nuoren ja aikuisen miehen unelmat toteutuivat, ja altavastaajana koettu Suomi taisteli itsensä voittoon. Pelit eivät olleet läpsyttelyä, vaan viime hetkiin jännitystä tarjoavaa vääntöä niin, että minuakin heikotti.

En edelleenkään halua lähteä torille, mutta on pakko myöntää, että jotakin taikaa Suomen MM-turnauksessa oli. Joukkue kirjoitti tarinan, jota on vähän liiankin helppo rakastaa. Siinä sorretut nousivat kapinaan ja voittivat uskomattomia paholaisia suuren ja lempeän johtajan esimerkillä.

Niin kuin uumoilin, on urheilu silti lopulta leipää ja sirkushuveja, sillä samaan aikaan, kun Bratislavassa katsomo leijui sinivalkoisessa hurmoksessa, valittiin EU-parlamenttiin edustajat, ja niistäkin kahdella – Teuvo Hakkaraisella seksuaalisesta ahdistelusta ja Sirpa Pietikäisellä törkeästä rattijuopumuksesta – on rikostuomio. Leijona-pelaaja Veli-Matti Savinainen totesi ottelun jälkeisessä haastattelussa, että Möröstä pitäisi tulla presidentti. Ei minusta ihan sitä, mutta aika hyvä europarlamenttiedustaja hän voisi olla jo ihan nuhteettomuutensa vuoksi.

Minkälaisia ajatuksia kultahuuma herättää sinussa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yleishyödykeköyhät: Nämä joka kodin tavarat meiltä puuttuvat!

Ken jaksaa blogiini jääkiekkohuumassa sukeltaa, pääsee nyt kurkistamaan kotiimme, josta puuttuu aika monta kodin yleishyödykkeeksi koettua juttua. Tervetuloa siis meille! Sujuisiko elo kodissamme?
DSC_0164 (2)DSC_0158 (3)DSC_0167 (3)Kodistamme ei mielestäni puutu mitään, mutta tarkemmin ajateltuna meillä ei omasta tahdostamme ole montaakaan asiaa, joita lähes kaikkien kodeista löytyy. Muutenkin ajatus yleishyödykkeestä on aika huvittava. Missä vaiheessa kodeista tuli niin yltäkylläisiä, että kymmenet elektroniikkalaitteet ovat arkipäivää? En tarkoita, etteikö kehitys saisi jatkaa hurjaa kulkuaan tai että pitäisi jämähtää päretorppaan, mutta onhan se huvittavaa, että lähes kaikkeen on keksitty sähkömasiina.

Olen aiemmin ollut mestari keräämään krääsää, joten on ollut helpottavaa huomata, että hamsteripiirteeni on hälvennyt iän karttuessa. Sanotaanko näin, että monet asiat kodissamme ovat vaatineet kompromisseja, ja jos toiselta osapuolelta kysyttäisi, asuisimme varmaan teltassa keskellä olohuoneen lattiaa ja tekisimme ruokaa avotulella.

Matot. Tarkoitukseni oli todeta, ettei meillä ole mattoja, mutta onhan niitä, vaikka toki vähemmän kuin ihmisillä yleensä. Meillä on suuri kuramatto eteisessä, pieni kynnysmatto parvekkeen oven edessä, ohut ja helposti siirreltävä vessan matto ja työhuoneeni pörrömatto. Asunnon pinta-alan huomioiden se on aika vähän.

Mikroaaltouuni. Mikrosta luopuminen oli aluksi minulle kova paikka, vaikken edes käyttänyt sitä. Kaipaan nykyään mikroa vain silloin, kun haluaisin lämmittää ruoantähteitä, mutta on kai hyvä syödä tuoretta ruokaa ja välttää mikroaaltoja. Toisinaan myös keittiön mikrolle varattu kolonen ja sen ammottava tyhjyys keljuttaa.

Keittiön muut sähkövermeet. Kahvinkeitin on meille itsestäänselvyys, mutta muita sähkölaitteita meillä ei perusuunia ja sauvasekoitinta lukuun ottamatta ole. Joskus mietin tehosekoittimen hankintaa, mutta olen todennut toistaiseksi sauvasekoittimen kätevämmäksi pesun kannalta. Onhan meillä toki uudenkarhea astianpesukone, joka ei totisesti ole ekoteko, mutta sanotaanko näin, että kyllä se käsin tiskaamisen voittaa. Aikahan on rahaa.

Kylpyhuoneen elektroniikka. Meillä ei ole pesukonetta tai kuivuria, sillä taloyhtiössämme on toimiva pesukone, joka tosin joskus kiukuttelee niin, että ehkä kerran vuodessa harkitsemme oman ostamista. Emme kuitenkaan näe järkeä siinä, että yhden rapun yhdeksällä taloudella jyllää samaan aikaan yhdeksän pesukonetta, kun pesemisen voi hoitaa yhteisissä tiloissa.

Kauneuselektroniikka. En omista suoristimia, kihartimia tai hiustenkuivaajia, mikä johtuu täysin siitä, etten koskaan jaksaisi käyttää niitä enkä halua rasittaa hiustani lämpökäsittelyllä.

Tuuletin. Viime kesä oli tukahduttavan kuuma ja silloin olimme vähällä hankkia minkä tahansa tuulettimen. Ne sattuivat olemaan loppu kaikista kaupoista, joten oli pärjättävä ilman. Tänä kesänä teimme päätöksen olla hankkimatta sitä, sillä selvisimmehän viimekesäisestäkin koettelemuksesta.

Auto. En aio koskaan hankkia autoa, sillä minusta se on tarpeettoman kallis hyötyynsä nähden eikä sitä voi parhaalla tahdollakaan kutsua ekologiseksi valinnaksi. Lainaan tai vuokraan auton, kun sitä tarvitsen.

Viihde-elektroniikka. Meillä on televisio ja vähän liian monta tietokonetta, joista kaksi on aktiivikäytössä. Emme omista pelikonsoleita tai muita viihdevekottimia. Tietokone hoitaa kaiken työn, ja toisinaan tv jää pelkäksi ruuduksi tai olohuoneen koristeeksi.

Tätä tekstiä kirjoittaessani Suomi varmisti paikkansa MM-kilpailujen finaalissa. Se meillä katsottiin suoraan televisiosta, sillä emme jaksaneet virittää HDMI-kaapelia tietokoneelta tv-ruudulle nähdäksemme pelin suoratoistopalvelusta. Chromecastia meille ei nimittäin todellakaan tule koskaan. Periaatekysymys sekin.

Mitä yleishyödykkeeksi koettua sinulla ei ole kodissasi? Mitä ilman et voisi elää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Elämän vaalijoita ja vähän kaikesta tuomittuja

EU-vaalien alla käyty yhteiskunnallinen keskustelu on osoittanut jälleen sen, kuinka suuri merkitys henkilökohtaisilla arvoilla ja teoilla on ehdokkaan valinnassa.
DSC_0714Aloin voida pahoin lukiessani USA:n Alabaman osavaltion kiristyneestä aborttilaista, joka ei anna oikeutta keskeyttää raskautta, vaikka se olisi alkanut raiskauksen tai insestin seurauksena. Paljon oleellisia näkökulmia on kirjoitettu jo julkisesti, mutta sanonpahan vain, että suurimmat ongelmat järkyttävässä laissa koskevat itsemääräämisoikeutta ja ajatusta rangaistuksesta.

On käsittämätöntä, miten ihmisen itsemäärämisoikeus omasta kehostaan voidaan viedä ja miten sitä edes yritetään perustella sillä, että naisen täytyy kantaa vastuu raskaudesta, alkaneesta elämästä. Aivan kuin kyse olisi seksin harrastamisesta annetusta rangaistuksesta, joka lankeaa vain naiselle – olipa kyse raiskauksesta, insestistä tai ihan vain yhteisymmärryksessä vietetyn hetken vahingosta. Suomessakin on nähty, mitä rajattu aborttioikeus saa aikaan: puoskareiden tekemiä tai itse survottuja raskaudenkeskeytyksiä. Sosiaalisin perustein tai iän perusteella raskauden on saanut keskeyttää vasta vuodesta 1970 alkaen. Sitä ennen vain lääketieteelliset tai terveydelliset seikat mahdollistivat abortin, ja YLEn julkaisemasta erinomaisesta Seksi-Suomen historia -dokumenttisarjan (2017) kolmannesta osasta voi opiskella kertauksen henkari- ja sukkapuikkoaborteista.

Miten aborttilaki liittyy eurovaaleihin? Sen lisäksi, että päätöksenteko on oleellinen osa kaikkia parlamenttejä, äänestämällä ehdokasta antaa äänen myös tietyille arvoille. En voisi koskaan äänestää henkilöä, joka kannattaa Alabaman kireää aborttilakia. Arvoista ja mielipiteistä on syytä olla perillä, sillä esimerkiksi viime eurovaaleissa ehdolla ollut Päivi Räsänenkin (kd) ehti jo riemuita Alabaman lakimuutoksesta. Enkä usko hänen olevan ainoa.

Koska reagoin niin voimakkaasti aborttikysymykseen, saivat vaalit pohtimaan myös sitä, mitkä muut seikat ovat kynnyskysymyksiä ehdokasta valitessa. Tietyt teemat, kuten yhdenvertaisuus ja ilmasto ovat minulle tärkeitä, mutta ne ovat valtavan laajoja kokonaisuuksia, joten esimerkiksi mielipide niiden yhdestä tietystä osa-alueesta ei välttämättä horjuta ehdokasvalintaani. Jos nykyiset arvot ovat kunnossa, miten pitäisi suhtautua ehdokkaan menneisyyteen?

Pohdintoihini sopien lehdet ovat aborttiuutisoinnin lisäksi nostaneet vaalien alla näyttävästi esiin ehdokkaiden rikoshistoriaan. HS:n selvityksen (19.5.2019) mukaan noin 12 prosenttia eurovaaliehdokkaista on saanut viimeisen 15 vuoden aikana rikossyytteen, ja noin kolme prosenttia on tuomittu rikoksesta. Äänestin itse jo nuhteetonta kansalaista, mutta silti rikossyytteet ja -tuomiot tuntuvat käsittämättömiltä niin EU- kuin eduskuntavaaleissa. Ymmärrän, että ihminen tekee virheitä elämässään ja ansaitsee yleensä mahdollisuuden parantaa tapansa, mutten silti käsitä, miten Suomen tai EU:n päättävään elimeen voi kivuta harteillaan kavalluksia, pahoinpitelyitä ja humalassa kaahailuja. Onko puhdas rikosrekisteri todella liian suuri vaatimus?

Alabaman ilosanoman saattaja Räsäsellä ei sentään ole tuomioita. Eikä hänellä myöskään ole oikeutta päättää kenenkään muun elämästä. Ansaitsisimmeko me kaikki kuitenkin toisen mahdollisuuden?

EU-vaalien virallinen äänestyspäivä on 26.5.2019.

Mitä arvoa tai mielipidettä et pysty sulattamaan ehdokkaalta? Entä mitä mieltä olet ehdokkaiden tuomioista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

27 opetusta elämästä

Täytän tänään 27 vuotta. Lukusanana se näyttää jo ihan uskottavalta ja pyöristyy selvästi tavoittelemaani kolmeenkymppiin. Syntymäpäiväni kunniaksi kirjasin ylös 27 ensimmäistä asiaa, jotka elämäni opeista tulivat mieleeni.
DSC_0085Tuotteiden päiväys kannattaa aina tarkistaa kaupassa. Olen ostanut aiemmin niin monta pilaantunutta tuotetta huolimattomuuttani, joten syynään päiväyksen aina. Lähikaupassamme on ollut jo monta kuukautta helmikuussa vanhentunut majoneesi. En ole jaksanut huomauttaa asiasta. (K-Market Amurin työntekijä, tarkista Poppamies-hylly, jos luet tämän.)

Päiväbudjetti selkeyttää arkea ja ilahduttaa, kun se alittuu. Silloin överipäivät eivät harmita. Itselläni tosin on usein joko nollapäiviä tai niitä, jolloin ostan kassillisen tarpeellista ja tarpeetonta, joten tasapaino säilyy.

Äänestä. Aina. En voi käsittää sitä, ettei aikuinen ihminen äänestä. Myös EU-vaaleissa pitää äänestää.

Tee monen päivän eväät mukaan töihin. Säästää aikaa ja rahaa ohjaten samalla järkevään kulutukseen!

Ole ystävällinen. Melkein kaikille. Mutta varsinkin asiakaspalvelijoille. On kammottavaa ajatella, kuinka paljon kuraa niskaan ihmiset saavat palvelutyössä. Persläpikäytös ei vie asioita eteenpäin.

Älä koskaan jätä sanomatta, mitä ajattelet, jos se ei loukkaa muita.

Toisten tekoja on turha tuomita vain siksi, ettei itse koskaan tekisi niin. En voi sietää mustavalkoisuutta enkä halua sortua siihen. Ehdottomuus on inhottavaa.

Ei ole olemassa elämää määräävää kohtaloa, vaikka siltä tuntuisi. Sorrun joskus vähän taikauskoon, mutta yritän ajatella, että ei ole maagista voimaa ohjaamassa meitä. On vain valintoja ja sattumien summia.

Raha menee rahan luokse. Aina. Sen huomaan jopa omassa elämässäni. Kun rahaa tulee, sitä todella tulee. Ja joskus ei.

Vaikka muovin käyttöä pitäisi vähentää, kannattaa käyttää elintarvikesäilytykseen pieniä muovipussukoita, jos ne voi kierrättää. Ovat käteviä.

Työpaikan kahvimuki kannattaa pestä useammin kuin oikeasti jaksaisi. Pelottaa ajatella, kuinka paljon kupissani on bakteereita.

Aika auttaa pettymysten käsittelemisessä, ei punaviini. En tiedä, auttaako mikään paremmin kuin aika.

Terassille on syytä lähteä, kun pyydetään. Kieltäydyn liian usein kaikesta, joten yritän tarkoituksella suostua ex tempore -kutsuihin. Yllätysillat ovat parhaita.

Kannattaa muistaa, että kukaan ei katso uimahallin suihkussa juuri sinua. On inhottavaa vetää nahkeaa uimapukua märkää ihoa vasten ja silloin tuntuu siltä, että kaikki tuijottavat, vaikka enhän itsekään kyylää muita ihmisiä hallin suihkutiloissa.

Googlaa aina alekoodit. En ole tarjoushaukka, mutta nopealla haulla voi saada oikeasti mukavankin rahallisen hyödyn.

Mieti huolellisesti, kenen kanssa ja mistä asiasta kinaamiseen jaksat käyttää energiaa. En nykyään pidä asioita yhtä paljon sisälläni kuin ennen, mutta olisi minulla enemmän sanottavaa kuin ulos tulee, sillä en yksinkertaisesti jaksa vängätä turhasta.

Taltioi sukusi tarinat ja tee DNA-testit ennen kuin on liian myöhäistä. Kun mummia ja vaaria ei enää ole, jää isäni puolen sukuun suuri aukko ja joihinkin kysymyksiin emme koskaan saa vastausta. Äitini vanhemmat taas kuolivat niin nuorina, että moni asia jäi sanomatta ja selvittämättä jo varhain. Siksi taltioin DNA:t ja tarinat visusti talteen omalta lähipiiriltäni, kun se vielä on mahdollista.

Ole luottamuksen arvoinen. En ole aina ollut, mutta viime vuosina se on ollut minulle ykkösasia. Tuntuu hyvältä, että minuun luotetaan ja minulle uskoudutaan.

Ilahduta läheisiäsi. Siitä saa itsekin hyvän mielen. Talous ei kaadu muutaman euron ilahdutukseen.

Järjestä silloin tällöin suuret juhlat. Haaveissani järjestäisin valtavia puutarhajuhlia aina kesäisin, mutta toistaiseksi se ei ole mahdollista, sillä parvekkeemme on kooltaan reilun neliömetrin ja ainoa vihreä asia siellä on kaupungin istuttamasta lehmuksesta pudonnut lehti.

Itku loppuu vain itkemällä. Suihkussa itkeminen on helpointa ja kivuttominta. Jos itkua pidättelee, kasvaa pala kurkussa liian suureksi. Kyyneleet turvottavat silmiä, mutta vähiten silloin, kun sen tekee suihkussa.

Älä koskaan jätä vastaamatta viestiin tai kommenttiin. Tästä aion pitää kiinni, sillä minusta vastaaminen on suorastaan velvollisuus, jos joku näkee vaivaa kommentoidakseen jorinoitani tai lähettääkseen minulle henkilökohtaisen viestin.

Kerro toiselle jotakin hyvää, kun se on mahdollista tai siihen on aihetta. Välillä arki tuntuu niin kiireiseltä, ettei ole aikaa jorista mitään ylimääräistä, mutta olen silti yrittänyt ryhdistäytyä ja kertoa ja kehua, kun näen tai kuulen jotakin kivaa.

Tee mielikuvaharjoituksia menneisyytesi ikävistä tapahtumista, jotta voit unohtaa ne. Kun ikävät hetket käy läpi yksityiskohtaisesti, niistä pääsee nopeammin yli.

Älä murehdi tänään sellaista, mitä voi murehtia myös huomenna. Pystyn tarvittaessa saamaan itseni muutamassa minuutissa äärimmäisen stressaantuneeseen tilaan asioista, joille en kyseisellä hetkellä voi mitään. Siksi olen päättänyt, etten ajattele stressaavia asioita ennen kuin niille oikeasti voi tehdä jotakin.

Nukahda käsi kädessä kumppanisi kanssa. Mummi sanoi tehneensä näin vaarin kanssa yli 50 vuotta. Kun toista koskee, ei häntä unohda.

Sovi riita ennen nukkumaanmenoa. Sovinnosta ennen yötä pidän ehdottomasti kiinni, olipa riita syntynyt kenen kanssa tahansa. En halua kuluttaa yötä murehtimalla enkä varsinkaan jättää sitä seuraavaan päivään. Mitä tahansa voi tapahtua.

Minkä ikäiseksi kuvittelit minut? Mitä sinä olet oppinut elämästä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yritykselle juhlakirja 1/3 – ehdotuksesta suunnitelmaksi

Kolmiosaisessa juttusarjassa kerron siitä, millaista on tehdä yritykselle juhlakirja. Kun sopimus on syntynyt, on aika siirtää teos tarjouspyynnöstä suunnitelmaksi.
DSC_0059Perusraadannan lomassa unohdan monesti, että teen tosiaan yrityksille tilauksesta juhlakirjoja. Jotkut puhuvat myös historiikeistä, mutta se kuulostaa aika kankealta – pölyiseltä ja kuivalta jorinalta. Minun kirjani ovat värikkäitä, raikkaita ja elävästi kirjoitettuja, joten kutsun niitä juhlakirjoiksi. Niitä ne nimenomaan ovat, sillä tarkoitushan on juhlistaa yrityksen hienoa taivalta!

Tähän mennessä olen saanut kaikki keikkani sanan kiiriessä. En suhteilla, vaan hyvän kellon kalkattaessa kauas. Olen siis tehnyt jotakin oikein, vaikka välillä pelkään, että luova urani on murskana eikä minusta ole mihinkään. Pitäisi ehtiä ja saavuttaa niin paljon, minkä vuoksi tuntuu siltä, ettei itse tuotettu kirjakaan ole mitään. Tarkemmin, kun ajattelee, se on aika paljon. Se on yksi ISBN-numerolla varustettu tekele lisää kirjastojen kokoelmiin, ja kaiken lisäksi se kantaa nimeäni.

Pitkä taival alkaa pölyisistä mapeista

Suunnitteleminen ei koskaan ole tuottanut minulle tuskaa, sillä aika usein olen täynnä ideoita. Moni hyväksi havaittu idea toimii useissa juhlakirjoissa, joten ajattelen asiakkaan valitsevan mieleisensä osat, joista kirja lopulta koostuu. Pääsääntöisesti kirjat jakautuvat kahteen osioon: tarinallisiin historiaosuuksiin ja henkilökuviin. Silloin muodostuu mukava tasapaino yleisen kerronnan ja haastateltavien äänen välille.

Valtava osa suunnittelutyötä on materiaalien läpikäyminen. Yksi satasivuinen juhlakirja nielee sisäänsä kymmeniä mappeja, raportteja ja skannattuja kuvia. Nämä eivät ainoastaan ole historiaosuuksien perusta, vaan myös taustamateriaaleja henkilöjuttuihin. Aikaa vie olennaisten papereiden löytäminen ja myös mahdollisten vanhojen vuosikatsausten lukeminen ja referointi.

Suunnittelemiseen kuuluu myös haastattelurunkojen laatiminen. Pidän vapaasta keskustelusta enemmän kuin kysymystulituksesta, mutta kun on käytävä läpi muutamassa tunnissa yhden ihmisen tai ryhmän kanssa usean vuosikymmenen tarinat, on hyvä valmistautua antamalla poikkeuksellisesti kysymykset etukäteen. Ne eivät ole ehdoton punainen lanka, vaan enemminkin muistojen ja ajatusten herättäjä haastateltavalle.

Oleellista ja yksinäistä puuhaa on ajatustyö, jota on vaikea laskuttaa, sillä välillä se on käynnissä minulla ympäri vuorokauden, ja yleensä parhaimmat ideat syntyvät silloin, kun sitä vähiten odottaa. Pidän enemmän paperisista muistiinpanovälineistä, mutta nykyään kännykkäni muistio pullistelee, sillä naputtelen pikavauhtia sinne talteen kaupungilla tai pyörän selässä syntyneet ideat. Mielikuvissani olen kuitenkin söpösti muistikirjaan ajatuksiaan raaputteleva runotyttö, vaikka todellisuudessa minulla on aika huono käsiala, josta tuskin saa selvää.

Lasken suunnitteluvaiheeseen myös kulujen arvioinnin ja dokumentoinnin sekä yhteydenpidon. Mietin, mitä ohjelmia joudun ostamaan ja milloin, ja hankin matkalippuja ja tallennan niitä tulevia matkalaskuja varten. Kun historiaosuudet ja haastattelut valmistuvat, alkaa pyöriä tiivis yhteydenpito asiakkaan ja yhteistyökumppaneiden kera, kun juttuja muokataan ja lähetetään hyväksytettäviksi. Kaikista kovimmillaan vauhti on sitten, kun projektiin hyppää myös kirjapaino, jonka toiveita ja teknisiä vaatimuksia on noudatettava.

Vaikka juhlakirja on monta kuukautta kasa pölyisiä mappeja ja nallekarhun kuvalla koristeltuun vihkoon raapustettuja ideoita, tuntuu silti siltä, että olen ainakin melkein oikea kirjailija. Paras palkinto häämöttää aina lopussa, mutta siitä lisää seuraavissa osissa.

Minkälaisia ajatuksia tai kysymyksiä juhlakirjan tekemisestä heräsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Miksi suomalaiset sekoavat kesällä?

Lämpömittari läväytti alkaneelle viikonlopulle yllätyksen, joka sai ihmiset kaivautumaan kaduille pesäkoloistaan. Jälki on sitä, mitä odottaa saattaa, kun Pohjolan sankarit heräävät talviunilta.
DSC_0033Heräsin paloautoletkan sireeneihin, joiden soitanta tuntui jatkuvan ikuisuuden. Naapurikaupungin huoltoaseman kylmäallas oli posahtanut ja toisaalla sattui syttymään tulipalo vain hetki edellisen roihahduksen jälkeen. Kesä oli alkanut. Sen tosin saattoi päätellä jo luvatta pihaamme parkkeeratuista autoista, lähikadulla parveilevista saksalaisista, vaatteiden alta vilkkuvasta paljaasta ihosta ja ympäri vuorokauden ikkunamme alta vaeltavista humalaisista ilottelijoista.

On tietysti täysin luonnollista innostua äkillisestä lämpötilan noususta, sillä onhan pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisimmassa kolkassa takana pitkä talvi ja loputtomalta tuntunut pimeys. Ihan täysin minulle ei kuitenkaan ole auennut se, miksi kesäilottelun täytyy muuttua hetkessä apinoinniksi ja kummalliseksi sekoiluksi. En missään nimessä taivastele suomalaisten kesänviettotapoja kukkahattu päässä, mutten myöskään ymmärrä, miten kaikki – koko kansan mielentila ja kaupungin ilmapiiri – voi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä jurottamisesta riekkumiseksi. Emmekö todella voi elää kuin kesällä?

Ehkä arvaamatta alkaneessa kesäriemussa on kyse siitä, mistä elämässä ylipäätään. On juostava aikaa vastaan, vaikka sitten pakarat paljaana pää täynnä terassikaljaa, koska käsillä oleva hienous voi päättyä milloin tahansa. Harvoilla elämä tosin on yleensä juhlaa siksi, että siitä muistaisi nauttia mahdollisimman paljon, mutta kaiketi kaikilla meillä on tarve pitää itsemme kasassa ja hoitaa asiat hyvin ennen kuin jokin ajanjakso tai koko elämä päättyy. Ehkä siksi tulee ylilyöntejä kesäpäivin ja -öin.

Olisi silti surullista ajatella elämän alkavan vasta kesällä. Nimittäin paljon helpompaa olisi elää ihan joka päivä, vaikkei siltä ehkä tunnu aamuina, jolloin sade on piiskannut puiden oksia kaduille tai pakkanen jäädyttänyt viimeisetkin elonmerkit keskustasta. Täysillä eläminen voi olla vaikeaa kesällä, sillä koko kaupunkihan lopulta hiljenee, kunhan käynnistynyt terassihurvittelu ja muu rilluttelu on nähty. Miten voi elää täysillä, jos ketään ei näy missään? Kaikki eivät muutenkaan voi, sillä vaikka kesä on näennäisesti vapauden aikaa, on se sitä tosiasiassa harvoille. Moni on ollut vapaa viimeksi pikkuisena koululaisena.

Kun tänään näin keskustan suurmarketin tyhjän juomahyllyn ja viimeisistä sitruunakivennäisvesistä taistelevat ihmiset, jäin miettimään aikaa, jolloin säätä ei voinut ennustaa eikä vuodenajan vaihtumista pitää silmällä kalenterista. Kun näki auringon, oli pakko tarttua hetkeen. Mutta mitä silloin oikeastaan tapahtui? Säntäsivätkö ihmiset pelloille viikatteet kainalossa niittämään heinää vai nauttivatko he päivästä iloiten vapaudesta? Huomisestahan tiesi silloin vielä vähemmän kuin nyt. Siksi oikeastaan toivon, että esi-isämme muistivat elää, kun siihen oli mahdollisuus. Ehkä siis meidänkin pitäisi.

Taidan vain olla tylsä, nihkeästä selästä tuskastuva syysihminen, joka aika usein unohtaa elää täysillä.

Onko kesä vapauden aikaa? Miksi hyvän tähden ihmiset sekoavat silloin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viikon paras päivä ja neljä muuta ennen sitä

Sain blogiini mainion kommentin, jossa todettiin yleisesti, että on parempi olla hiljaa silloin, kun ei ole sanottavaa. Otin neuvosta vaarin – vaikka vaareja minulla ei ole sen enempää kuin mummojakaan – ja pidin kirjoituslomaa viikon. Olen saanut energiani nyt takaisin, sillä onhan viikon paras päivä: perjantai. Ja ehkä joku Suomen jääkiekkopeleistä huolimatta jaksaa kuunnella juttujani.
DSC_0031Maanantai livahti ohi aivan huomaamatta, ja aluksi olinkin täynnä intoa uudesta viikosta, sillä alun perin ei pitänyt olla tiedossa kuin peruspuuhia. Tulikin uutta ja uuden opettelua. Minähän inhoan muutoksia ja vielä enemmän epäonnistumista. Pelkään epäonnistumista niin, että vanhat mokat saattavat pyöriä mielessäni pitkään. Muusta en tiedä, mutta ainakin tällä viikolla olen onnistunut täydellisen neilikkakimpun hankkimisessa. Yleensä valitsen huononuppuisen ja helposti nuupahtavan risupesän, mutta nyt persikanvärisin kukin koristeltu vihta on tönöttänyt pöydällämme uljaasti jo monta päivää.

En varmasti ole ollut yhtä väsynyt pitkään aikaan kuin keskellä viikkoa, mikä taitaa johtua vain siitä, että päivät ovat olleet kuormittavampia kuin aiemmin. Olen sammunut joka ilta kuin saunan lyhty, vaikken itse asiassa ymmärrä, miksi juuri saunan lyhty sammuu niin herkästi. Liekö kyse fysiikasta, lämpötilavaihteluista ja oven jatkuvasta käymisestä. En ole koskaan kärsinyt uniongelmista satunnaisia nukahtamisvaikeuksia lukuun ottamatta, mutta silti on aina yhtä ihanaa nukahtaa niin sanotusti ykkösellä.

Yksi syy raukeuteeni oli uimahallissa käynti, joka oli kaikin puolin unohtumaton kokemus. Sen lisäksi, että kokeilimme ystäväni kanssa Ulla Taalasmaan innoittamina vesijuoksua, saimme kimppuumme hallilimanuljaskan. Jos nyt ei aivan kimppuumme, niin kintereille ainakin. Hieman säälittävä ja oudosti huohottava hemmo seurasi meitä radalla herkeämättä, mikä tuntui ahdistavalta, mutta pelastuimme, kun vaihdoimme viralliseen tätialtaaseen vesijuoksemaan.

Tänään on onneksi viikon paras päivä. Perjantai. Torstai ei  todellakaan ole yhtä paljon toivoa täynnä kuin perjantai. Koko viikonloppu on vielä edessä ja tuntuu siltä, että mitä tahansa voi tapahtua. Siitäkin huolimatta, että oikeasti poistun kotikolosta korkeintaan lähisatamaan katsomaan auringonlaskua. Jos siis maltan istua siellä niin myöhään, että kesästä kielivä aurinko alkaa painua maille!

Ennen rauhoittumista täytyy hoitaa vielä pakolliset asiat: viestit, suoratoistopalveluiden peruminen, EU-vaaliehdokkaan valinta ja PåMackanin ja vadelmahillon paistonkestävyyden selvittäminen. Työkaverini sanoi tosin, ettei ainakaan hilloa kannata uuniin laittaa, mutta minäpä en sitä niele noin vain. Ehkä perunajauho tekee ihmeitä, sillä se kuulemma pystyy mihin vain. Yleensä näiden sanojen jälkeen olen itse polttanut käteni uunin vastukseen tai sitten pilannut kalliilla raaka-aineilla valmistetun kakun.

Tätä perjantaita ei kuitenkaan voi pilata mikään. Ei edes parvekkeella riehuva pörriäinen tai Lauri Tähkää huudattava alakerran naapuri. Minähän sitä paitsi pidän Tähkän musiikista ainakin vähän. Enemmän kuin ampiaisista.

Mikä on viikon paras päivä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

En halua tavata torilla ketään

Suurissa urheilutapahtumissa ei ole mitään järkeä, mistä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat malliesimerkki. Mitä kansa saa, kun kiekko lipuu maaliin?
DSC_0026 (4)Varhaisin jääkiekkomuistoni on hämärä muistikuva vuoden 1995 finaalista, jossa Suomi kukisti Ruotsin. En ymmärtänyt silloin kovin paljon lajista enkä ymmärrä vieläkään, vaikka olen itse asiassa työni puolesta saanut seurata aitiopaikalta sitä, kuinka kiekkohuuma valtaa Suomen.

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut villitsevät kansan, sillä rehellisyyden nimissä meillä ei ole kovin paljon muuta, mistä iloita. Ainakaan suurella varmuudella. MM-kilpailut kestävät sopivan vähän aikaa, eivät vaadi suurta sitoutumista ja pelitkään eivät kestä ikuisuutta. Katsojaluvuista päätellen otteluiden täytyy olla jollakin tavalla merkityksellisiä, jos sadattuhannet jaksavat käyttää niihin aikaansa.

Jos urheilun merkityksen aikoo perustella kansallistunteen nostattamisella ja Suomen maailmankartalle saamisella, on aiheellista myös pohtia, mitä hyötyä siitä on. Miksi se on oleellista? Voivatko urheilumenestyksen vaikutukset olla niin kauaskantoisia, että niiden voidaan ajatella vaikuttavan Suomen imagoon, viehättävyyteen, matkailuun ja siten myös talouteen?

Olisiko kuitenkin niin, että pohjimmiltaan urheilu on merkityksellistä siksi, että se lisää yleisön tai kansan yhteenkuuluvuuden tunnetta? Kyse ei ole vain jääkiekosta, vaan kaikesta urheilusta ja viihteestä. On kiva pesiä pubissa juomassa olutta ja katsomassa peliä. Saahan elämästä nauttia.

Pubi-illasta tulee kuitenkin helposti tylsä ilman voittohuumaa. Ihmisellä on tarve luokitella asioita, ja siksi on myös oleellista tietää, kuka on paras – sen vuoksi urheilu on olemassa. Siitä huolimatta en ymmärrä, mitä merkitystä voittamisella on yleisölle. Eikö kilpailuista pitäisi saada sama viehätys irti, vaikka mitali jäisi saamatta?

Se, että urheilukarnevaaleissa ei mielestäni ole mitään järkeä, koskee toki myös muita suuria viihdetapahtumia, kuten Euroviisuja. Lopulta olen ikuisuuskysymyksen edessä: Onko missään mitään järkeä? Jos on, niin missä?

Ehkä olen tylsä ja pidättyväinen urheilun halveksuja, mutta en vain yksinkertaisesti pysty tavoittamaan sitä, mitä maailmanmestaruuskilpailut antavat ihmisille. Paitsi leipää ja sirkushuveja, mutta niistä on puhuttu jo antiikin Rooman ajoista asti, joten en viitsi jaaritella niistä enempää, vaikka totuus ei taida olla kovin kaukana. Toukokuuhan on mitä otollisinta aikaa hävittää hallitusneuvottelu- ja vaaliuutiset sankari-Kaapon uskomattomista veiveistä kertoviin urheilujuttuihin.

Yhtäkkiä onkin moni päätös nuijittu huomaamatta läpi. Ja torikin jää lopulta tyhjäksi.

Mitä merkitystä urheilutapahtumilla mielestäsi on? Miksi seuraat urheilua?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa