Tällaisina minä näen menneet vuosikymmenet

Olen historiafani. Nautin suunnattomasti siitä, kun mietin, millaista ennen ihan oikeasti oli, mutta mielikuvissani menneet vuosikymmenet ovat värittyneet tietynlaisiksi. Olisipa aikakone!
DSC_0105Aika on kiinnostava käsite. Tieteen näkökulmasta se ei minua inspiroi, mutta ihmiselämän mittakaavassa kyllä. Mikä vaikuttaa siihen, millaisena jonkin vuosikymmenen muistaa? Miksi se muuttuu puheissa ja muistikuvissa tietynlaiseksi? Miksi ja miten jokin yksityiskohta tai teema alkaa leimata yhtä ajanjaksoa? Mitä esiin nostetun tunnuspiirteen taakse jää?

Olen tähän mennessä elänyt kolmella vuosikymmenellä, joista viimeisintä tuntuu olevan vaikea edes tunnistaa vuosikymmeneksi, mutta niin vain elämme 2010-lukua. Koko uusi vuosituhat tuntuu yhtenäiseltä puurolta, vaikka nykyhetkestä katsottuna voi tietysti erottaa vuosituhannen alun leimallisia piirteitä, jotka tuntuvat kulahtaneilta ja huvittavilta. Itse asiassa nythän puhutaan nollarityylistä, kun kasari ja ysäri siirtyvät pian jo museoon. Tyylillä tarkoitan itse koko ihmiselämää: tapaa elää arkea, ilmaista itseä ja reagoida päivänpolttaviin tapahtumiin.

Näen mielikuvissani viimeiset sata vuotta väreinä, rakennuksina ja tapahtumina. Kahdeksan vuosikymmentä on täytynyt opetella historiankirjoista, viimeiset kolme perustuvat muistiini, vaikka ei yhdeksänkymmentäluku niin kirkkaasti ole piirtynyt enää mieleeni – rakennettuja lumilinnoja, Barbie-leikkejä ja ensimmäistä kouluaamua lukuun ottamatta.

1910:  Aika mitäänsanomaton vuosikymmen. Ajattelen 1910-luvun kohdalla vain Titanicia ja ensimmäistä maailmansotaa, joka ei ollut Suomen kannalta järin kiinnostava. Mietin vuosikymmenten kohdalla myös sitä, kuinka vanhat ihmiset silloin kuolivat. Elinikä toki oli lyhyt, mutta jos kävi tuuri ja eli vanhaksi, saattoi olla syntynyt 1800-luvun alussa. Hullua!

1920: Ajattelen jostakin syystä charlestonia, yleistä seuratanssia. Enpä tosin tiedä, tanssittiinko sitä Suomessa tai Tampereella. Tuntuu siltä, että ihmiset pyykkäsivät pirteissään ja häätivät rottia kellareista. Ehkä rikkailla oli aikaa muuhun. Isoisäni syntyivät 1920-luvulla. Mitähän 20-luvun lapset puuhasivat?

1930: Isoäitini syntyivät. Toinen Pirkanmaalla, toinen Pohjanmaalla. Kaupunkikoti ja maalaistalo. Niukkuutta ja vaaniva, poliittinen uhka. Toinen pakeni pommituksia ja toinen kylvi lannalla perunamaata sen mitä pystyi. Surua ja kuolemaa.

1940: En pysty ajattelemaan kuin sotaa, mikä on ymmärrettävää, mutta myös harmillista. Mitä 1940-luvusta jää kertomatta? Mikä leimasi sodan ulkopuolella ihmisten arkea? Oliko elämää ilman sotaa?

1950: Ei merkittäviä ajatuksia tai yhtymäkohtia. Jälleenrakennusta ja työtä, oletan. Markku Pölösen Oma maa (2018) kertoo muuten sotien jälkeisestä ajasta, mutta minusta kuvaus ei ole erityisen onnistunut visuaalisesti kauniista kuoresta huolimatta. En tosin ole oikea ihminen arvioimaan sen todenperäisyyttä.

1960: Vanhempani syntyivät. Näen puutaloja, erikokoisia ja -värisiä. Hiekkatien, kiskot ja rautatien tuoksun. Maalaiskylän, jossa ei tapahdu mitään vielä moneen vuosikymmeneen ja Tampereen, jonka puutalot saavat väistyä korkeiden, sinivalkoisten kerrostalojen tieltä. Niiden, jotka nytkin näen ikkunastani. Miten maisema saattoi olla niin sama liki 60 vuotta sitten?

1970: Nuoruus ja raikkaus. Ensimmäiset merkit uudesta ajasta. Yleistyneet ajokortit ja Suomeenkin rantautunut uudenlainen nuorisokulttuuri. Elementtitaloja ja massalaatikkokerrostaloja. Vauhdilla nousevia lähiöitä ja Ruotsin-matkoja. Osa ei koskaan palannut. Ne, jotka ovat saattaneet jo unohtaa suomen kielen.

1980: Näen 80-luvun värikkäänä ja vauhdikkaana kiihtyvänä pyöränä, jota tuntuu olevan mahdoton pysäyttää. Keltaisesta tai valkoisesta tiilestä rakennetut omakotitalot. Kellertävät kuvioparketit ja kierreportaat. Saunalihapiirakat ja sketsiohjelmat. Turtlesit ja He-Manit. My Little Ponyt. Ja jossakin kulman takana odottava taloudellinen loppurysäys. Alamäki.

1990: Minun vuosikymmeneni. En muista lama-ajasta, sillä sen näkyvimmät vaikutukset olivat jo hälvenneet, kun minun muistini alkaa. Eivätkä huolet koskettaneet lasta. Asuinpaikkamme viereen rakennettiin iso Prisma ja niin meidän perheestä tuli S-ryhmäläisiä. Sanoimme heipat Turtolan Citymarketille. Kaikki perheet olivat joko S- tai K-perheitä. Kun valinta oli tehty, sitä ei vaihdettu kovin helposti.

2000: Muistan hyvin, kun vuosituhat vaihtui. Taivaalla näkyi kuulemma Mars, sanoi naapurissa kyläillyt valokuvaaja. Äiti oli ostanut minulle ja serkulleni lastenskumppaa ja Jasmin-elokuvan. Vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen menikin leikkiessä ja Tiimarissa ostoksilla. Digiaikakausi teki tuloaan, ja meillekin ostettiin ensimmäinen tietokone. Harmaa Fujitsu Siemens. Elämässä oli sopivasti elektroniikkaa, mutta myös paperia. Huolettomuutta, vakautta ja uskoa tulevaan.

2010: Minusta tuli aikuinen. Arjen vuosikymmen. Teknologian ja somen vuosikymmen. Paineita, mutta rajattomasti mahdollisuuksia. Kaupunkiin nousevat pilvenpiirtäjät. Ilmastohuolet ja uudet ruokavaliot. Arki, jota kutsumme elämäksi. Arki, josta 100 tai edes 20 vuotta sitten ei voitu edes haaveilla. Mutta kuinka arvokasta aikaa tämä on?

Millaisina näet menneet vuosikymmenet? Mitkä seikat vaikuttavat muistikuviisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.