Puuterintuoksuisessakin yhteiskunnassa on paha mieli

Prime life by Umppu -blogin Ulla-Riitta Koskinen kirjoittaa meikkaamisesta kertovassa jutussaan siitä, että naisen pitäisi ehostaa itseään, sillä se on kanssaihmisen kunnioittamista ja vastaisku epäsiisteydelle. Ajatus on rohkea, mutta puistattava.
DSC_0058.JPGKosmetiikkayrittäjä Helena Rubinsteinin lausahdukseen ”Ei ole olemassa rumia naisia, ainoastaan laiskoja” pohjautuvassa blogitekstissä Umppu Koskinen ihmettelee ”naisena”, miten ”joku ei viitsi laittautua tai vaikka osaa meikata ollenkaan”, sillä hänen mukaansa ”tietynlaisen siisteyden ja huolitellun kokonaisuuden” pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Siihen, mitä muiden kunnioittaminen meikkaamalla käytännössä on, blogiteksti ei ota kantaa muuta kuin vetoamalla ilmeisesti yleiseen esteettiseen nautintoon.

Koskinen sotkee kirjoituksessaan myös vaatetuksen kunnioittamisnäkökulmaan. ”Pinkissä Crocseissa, reisitaskushortseissa ja printti-t-paidassa” ei ole asiaa palvelualalle, jos mielii kunnioittaa muita. On aivan ilmiselvää, että työtilanteessa täytyy pukeutua asianmukaisesti, mutta korostettujen kulmien ja huoliteltujen ripsien ei pitäisi vaikuttaa palvelukokemukseen. Eikä myöskään henkilökohtaiseen hygieniaan, johon Koskinen myös vetoaa. Meikkaaminenhan tosin ei oikeasti liity henkilökohtaiseen hygieniaan, ja jos oikein pilkkua viilataan, ylimääräiset tuotteethan voivat jopa vaikuttaa päinvastoin.

Blogitekstistä syntyy mielikuva siitä, että toisen kunnioittaminen olisi ulkokultanen seikka, joka ei vaatisi käytöstapoja. Tätä en usko Koskisen tarkoittaneen, mutta hänen esittämässään näkökulmassa korostuu kurjalla tavalla ulkonäkökeskeisyys, joka tuntuu jyräävän yli kaikkien peruselementtien, joista toisen kunnioittaminen rakentuu: avoimesta asenteesta, lempeistä eleistä ja suoraselkäisyydestä.

Olisi tosin turhan jaloa vähätellä ulkonäön merkitystä. Se voi vaikuttaa niin itsevarmuuteen kuin arkisiin keskinäisviestinnän tilanteisiin, kuten ensivaikutelmaan ja jopa myyntimenestykseen. Hilpeäksi meikkaamisen korostamisen tekee ajatus siitä, että kysehän on vain loppujen lopuksi väreistä ja valoista – samasta kuin taiteessa. Tekisikö taideteoksen kainalossa kantaminen vuorovaikutustilanteesta kunnioittavamman tai uskottavamman?

En myöskään malta olla nostamatta esiin sukupuolittunutta asetelmaa, josta Koskinenkin tekstissään puhuu. On melko vanhanaikaista korostaa sitä, että meikkaaminen tapahtuu aina muita varten tai että kyse olisi aina siitä, että nainen meikkaa. Vaikka ajatus voi tuntua huvittavalta, ei kukaan puhu siitä, miten miehen ehostus vaikuttaa menestykseen tai palvelukokemukseen.

Minkälainen olisi maailma, jossa ei olisi meikkejä tai minkäänlaisia ulkonäön jatkeita tai täytteitä? En usko hurskastellen siihen, että silloin tapahtuisi jotenkin mystisesti muutos parempaan tai että olennaiseen keskityttäisiin enemmän. Olisi ehkä muutama minuutti enemmän aikaa aamulla, vähemmän kauneushoitoloita ja pakko hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Jälkimmäinen tosin tapahtuu joka tapauksessa, jos on tapahtuakseen, olipa meikkejä ja kauneuslisäosia saatavilla tai ei.

Maailmassa, jossa meikkejä ei olisi, kunnioitettaisiin muita ihmisiä aivan yhtä paljon tai vähän kuin puuterintuoksuisessa yhteiskunnassakin. Jotkut räkisivät naamalle ja toiset kääntäisivät toisenkin poskensa.

Miten arvelet meikkaamisen vaikuttavan keskinäiseen kunnioitukseen tai palvelukokemukseen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.