Yritykselle juhlakirja 2/3 – vinkkejä hyvään haastatteluun

Kaikista eniten toimittajan työssä nautin kirjoittamisesta, josta parhaiten saa irti silloin, kun tekstin taustalla on onnistunut haastattelu. Kymmenen vuoden aikana olen nähnyt myös kyyneleitä, paniikkikohtauksia, epäluuloisia katseita ja kuullut lukemattomia etukäteen opeteltuja lauseita. Siksi jaankin omat vinkkini haastattelun tekemiseen ja sen perusteella tehdyn jutun kirjoittamiseen.
DSC_0731Työssäni olen ollut eniten tekemisissä niin sanottujen tavisten eli haastattelu-untuvikkojen kanssa ja asiantuntijoiden, jotka yleensä ovat melko tottuneita antamaan haastatteluita, mutta myös erittäin tarkkoja sanomisistaan.

Olen haastatellut yritysten juhlakirjoihin lukemattomia henkilökuntaan kuuluvia ihmisiä ja nykyisiä ja jo eläköityneitä johtajia, jotka ovat jotakin asiantuntijan ja yksityishenkilön väliltä. Koska haastattelu julkaistaan kirjassa, on sen sisällöstä oltava tarkka, ja yleensä annankin haastateltavalle tavallista enemmän vapauksia muokata juttua, ettei julkaisu aiheuttaisi pahaa mieltä. Silti lopullinen sisältö on aina neuvottelun tulos, sillä ihan jokaista jorinaa ei vain voi lisätä mukaan, vaikka 1970-luvulla olisi tapahtunut kuinka jännittäviä käänteitä tahansa.

Nämä vinkit pidän mielessäni, kun teen henkilökuvaa tai reportaasia yrityshistoriasta! Vinkit sopivat myös blogikirjoittamisesta kiinnostuneille, jotka haluavat kehittää juttujensa tyyliä journalistiseen suuntaan.

Hyvä haastattelu

  • sisältää oleelliset tiedot aiheesta
  • kertoo jotakin uutta henkilöstä ja jutun aiheesta
  • perustuu keskusteluun, ei kysymystykitykseen
  • sisältää selkeät teemat
  • antaa tekohetkellä tilaa ja aikaa haastateltavalle, vaikka ohjat säilyvät toimittajalla
  • on hyvä kokemus haastateltavalle (erityisesti, kun kyseessä on painettu kirja tai kokematon haastateltava)

Haastatteluvinkkejä

  • älä tuijota kysymyksiä liikaa
  • iskosta mieleen kaikista tärkeimmät asiat ja luota keskustelun voimaan
  • käytä nauhuria ja keskity keskusteluun, mutta älä jää nauhurin orjaksi
  • unohda nauhuri ja tee lyhyitä muistiinpanoja ja kirjoita haastattelu heti puhtaaksi
  • älä kysy kysymyksiä, joihin voi vastata ”kyllä” tai ”ei”
  • älä kysy useita kysymyksiä yhdellä hengenvedolla
  • kotona ihminen on rennoimmillaan, joten sitä kannattaa hyödyntää
  • koti tilana on myös ääninauhojen ystävä
  • yritä saada haastateltavasta irti pieni tarina, jota voi käyttää jutussa mielenkiintoisena yksityiskohtana tai juonta rakentavana tarinana

Haastattelun kompastuskiviä

  • haastateltava ei sano mitään
    • vältä kyllä tai ei -kysymyksiä, mutta kysy tarpeeksi paljon kysymyksiä, jotta jutun rakentaminen on edes jotenkin mahdollista
  • haastateltava takertuu epäolennaiseen
    • olen törmännyt monesti tilanteeseen, jossa haastateltava haluaa ehdottomasti penkoa vanhoja kuvia tai arkistomateriaaleja, joista näkee heti, ettei niillä ole merkitystä jutun kannalta, mutta ne ovat ihmiselle itselleen tärkeitä
    • ratkaisu: huomioi ja kunnioita, mutta huolehdi, että keskustelu jatkuu olennaiseen keskittyen, ja yritä saada materiaalista jotakin lisäarvoa juttuun
  • haastateltava itkee
    • näin on tapahtunut yllättävän usein, sillä yleensä tilanne voi olla jännittävä tai herättää myös negatiivisia muistoja
    • ratkaisu: ajan antaminen ja sopivan neutraalisti reagoiminen, sillä se takaa haastattelun loppuun saattamisen

Jutun kirjoittaminen haastattelun perusteella

  • aika monet jutut alkavat kuvauksella, kuinka toimittaja tai haastateltava itse saapuu haastatteluun, mikä on todella tylsää, jopa todellinen klisee, sillä on itsestäänselvää, että haastatteluun on pakko saapua, eikä se ole kiinnostavaa
  • monissa aloittelijoiden teksteissä näkyy kannanottoja haastateltavan sanomisiin, mutta toimittajan tehtävä ei ole punnita haastateltavan vastausten arvoa ja ihastella tai kauhistella sitä
  • pidä huolta, että tekstistä käy aina ilmi, kuka puhuu ja kenen repliikki on kyseessä
  • suosin itse sukunimellä puhuttelua, mutta etunimen käyttäminen sopii joihinkin juttuihin, kuten naistenlehtiin
  • muista säilyttää tasapaino oman tekstin ja repliikkien välillä
  • ensimmäistä kertaa haastateltavana oleville voi olla armollinen, mutta kaikessa ei kannata eikä saa antaa periksi

Minkälaisia vinkkejä sinä antaisit kirjoittajille? Oletko kirjoittanut journalistisia artikkeleita?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.