Elämäni on kuin Dalín valuvat kellot

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä hurjempaa vauhtia elämä vilahtaa ohi. Miten on mahdollista, että alakoulu tuntui ikuisuudelta, mutta viimeiset kuusi vuotta ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen?
DSC_0739Minuun on iskenyt aikakriisi. Sen ydin piilee siinä, että elämä tuntuu virtaavan ohitseni ilman, että se ottaa minua mukaansa. Aivan kuin en saisi mistään kiinni. Viikkojen ja viikonloppujen jälkeen huomaan jälleen päivien kuluneen ja kuukausien vaihtuneen. Miten ihmeessä kukaan pysyy tällaisessa tahdissa mukana?

Ymmärtäisin arjen kiitämisen, jos loikoilisin tekemättä mitään, vaikken tosin aivan täysin yhdy siihenkään, että aika menee hukkaan, jos ei alati puuhastele. Minusta aika menee paljon hitaammin vällyjen välissä kuin paahtaessa työssä ja vapaa-ajalla. Silloin jostakin ehkä saisi kiinni. Olenkin yrittänyt miettiä, miten elämä ja aika kuluisivat hitaammin. Mitä voisin tehdä, että viikko tuntuisi seitsemältä päivältä seitsemän tunnin sijaan? Ulkoilen, kirjoitan, siivoan, kokkaan ja käytän oikeasti aikaa siihen, että pohdin, mikä minut tekisi arjessa onnelliseksi. Silti aika ei vain pysähdy.

Elämänkaartani en voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisin ajan kuluvan hitaammin. Suuressa mittakaavassa ajan kulumisen huomaa siitä, että lapsuusmuistot alkavat kadota. Ne muuttuvat yhä enemmän vain valokuviksi ja kirjoituksiksi. Muistikuvat teini-iästäkin tuntuvat hämärtyvän, sillä siitä jäänyt todistusaineisto tuhoutui, kun tietokoneen poksahtanut kovalevy vei mennessään kuvat. Muistan yksittäisiä tunteita, hetkiä ja retkiä. Välillä olen miettinyt, onko opiskelu ja kova työtahti romuttanut muistini, mutta olen yrittänyt lohduttautua sillä, että usein ihmisellä alkaa pätkiä lähimuisti ilman, että muistot katoavat.

Vaikka aika tuntuu laukkaavan hirvittävää vauhtia eteenpäin, en ole koskaan miettinyt vanhenemista tai millään tavalla pelännyt sitä. Itse asiassa nautin siitä, ja toivon iän tuovan vielä enemmän viisautta, armollisuutta ja rauhallisuutta. Harmi kyllä, kiitävä aika ei ole kiihdyttänyt vanhenemista yhtään. Näytän edelleen käsittämättömän nuorelta, eikä ikää kartu vuosittain sen enempää kuin muillekaan.

Ikääntymisen ja ryppyjen sijaan pelkään sitä, etten saavuta kaikkea, mistä unelmoin, jos yhtenä päivän herään siihen, että on liian myöhäistä. Siksi, että aika on vain virrannut ohi. Niinhän se tekee, vaikka toisin toivoisi. Sitä nimittäin Dalíkin yritti sanoa valuvista kelloista muistettavalla Muiston pysyvyys -teoksellaan (1931). Kaikki – ihmisen luoma – on katoavaista. Sen ymmärtäminen ja siitä ahdistuminen kuuluu kai aikuisuuteen.

Kuluuko aika mielestäsi liian nopeasti? Miten sen voisi pysäyttää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.