Vieraana luonnossa

En edes yritä valehdella olevani luontoihminen, mutta silloin tällöin nautin todella paljon metsässä liikkumisesta. Pääsiäisenä teinkin pitkän kävelylenkin salaisella rannalla kallioiden varjossa, jossa jouduin myöntämään, että kaupunkilaisena olen harvinaisen vieraantunut luonnon äänistä ja asukkaista.
DSC_0632DSC_0647DSC_0635DSC_0636DSC_0640DSC_0662DSC_0669DSC_0664DSC_0672DSC_0680DSC_0663On ihme, etten ole eksynyt kuin kaksi kertaa elämäni aikana ihan kunnolla. Pidän suuntavaistoani urbaanissa ympäristössä melko hyvänä, mutta metsässä menen solmuun. Niin solmuun, että olen esimerkiksi eksynyt kangasalalaisella pururadalla ja paluumatkalla Kaukajärveltä Kangasalan rajalle. Seudulla asuvat tietävät, että nämä suoritukset vaativat todellista tuuria tai erinomaisia eksymiskykyjä.

Pääsiäisenä lähdin retkeilemään isäni kanssa. Se tuntui turvalliselta, sillä mahdollisuus eksyä oli mitätön ja kai lapsena edelleen uskon, että vanhemman läsnäolo suojelee luonnonkin uhkilta. (Ajattelin, että karhu syö enemmin isäni kuin minut.) Näimme kärpäsiä, sorsan ja sammakon. Isäni oli sitä mieltä, että kiljumiseni kärpäshyökkäyksen vuoksi karkotti muut eläimet, sillä seudulla liikkuu paljon kettuja ja hirviä. En uskalla edes kuvitella reaktiotani, jos tapaisin metsätiellä hirven, vaikka tiedän, ettei minkään eläimen lähtökohtainen tavoite ole vahingoittaa yhtäkään ihmistä.

Kuulen kaupunkikodissani joka päivä voimakkaita ääniä kadulta: kiihdyttämistä, jarruttamista, tööttäilyä, örinää, naurua ja huutoa. Moisessa melusekamelskassa ei ole tilaa puiden huminalle tai linnunlaululle, vaan korkeintaan äkäisille lokeille. Ehkä siksi metsässä olo saa hiljentymään niin kovin, vaikka samaan aikaan on aika surullista, että niin todella on. Milloin metsästä tuli harvoin vierailtu maailma, jonka luonnolliset tapahtumat tuntuvat taikuudelta arjen sijasta?

Retkemme huipentui aurinkoisen laiturin nokkaan, jossa huomasimme, että eihän meillä ole edes retkieväitä. Kiipesimme jyrkät kallioportaat ylös kotikulmille ja söimme mannapuuroa.

Seuraavalla kerralla otamme eväät, lupaan olla kiljumatta ja jätän suosiolla sometuslaitteet kotiin. Linnunlaulu ja metsän tuoksu ovat nimittäin voimakkaampia, kun niistä nauttii ilman puhelinsuodatinta.

Keksitkö, missä kuvien retkikohde sijaitsee? Pystytkö liikkumaan luonnossa rennosti vai pelkäätkö jotakin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.