Kevään merkkejä kuvauskauhumausteella

Tänä aamuna tunsin, että kevät oli ihan oikeasti tullut takaisin talven pimeyden takaa. Siksi olikin mitä parhain hetki lähteä ottamaan valokuvia minusta, sillä minä inhoan kuvattavana olemista ja kun siihen suostun, täytyy kaikkien tähtien olla kohdillaan. Tai jos nyt ei aivan tähtien, mutta ainakin kultaisen auringonlaskun, talvesta muistuttavan jään, hehkuvan lumen ja kevättä lupailevan pehmeän valon.
DSC_0215DSC_0298DSC_0296DSC_0295Näsijärvellä sijaitseva Mustalahden satama on ihan ehdottomasti suosikkipaikkani Tampereella. Se päihittää kaikki muut upeat maisema paikat, ja siksi yhä edelleen odotan hetkeä, että se herää eloon. Toistaiseksi siellä on järjestetty kesäpizzerian ohessa vain mopedistitapaamisia, mutta ehkä vielä joskus siitä tulee eteläeurooppalaistyyppinen satama, jossa kuuluu muitakin ääniä kuin kaljateltasta raikuva Teleksin keikka.

Jos minusta siis on aivan välttämätöntä ottaa kuvia, haluan tehdä sen Mustalahdessa. Eikä se ole ollenkaan huono ratkaisu, sillä maisemassa sekoittuvat talven yli nukkuva huvipuisto, avaamistaan odottavat ravintolat, paikoilleen jäätyneet laivat, uhkarohkeasti jäällä pyöräilevät urheilijat, ohi ajavat autot ja Amurin korkeat kerrostalot. Niin ja tietysti kaikkea ylhäältä katseleva Näsinneula, jonka taakse aurinko laskee jättäen itsestään muistoksi vain keltaiset säteet.

En ole koskaan viihtynyt kameran edessä, ja järkytys oli jälleen yhtä suuri, kun näin kuvat. Joukossa oli paljon mainioita otoksia, mutta pahimmat saivat ajattelemaan, miten ihmeessä voin poistua ulko-ovesta, miten kaksoisleukani voi näkyä kuvissa niin kammottavasti ja miten ihmeessä en yhtään näytä siltä kuin luulen. Lopulta hoidimme kuvaukset niin, että minä katsoin kamerasta asentoni ja toinen painoi vain laukaisunappulaa. Ero eri tavalla otetuissa kuvissa oli valtava ja jäljelle jäi lähinnä hämmennys siitä, näenkö todella itseni aivan väärin. Ennen kaikkea haluaisin tietää, mikä on totuus.

Olen varmasti jaaritellut ennenkin siitä, kuinka tekstit keräävät enemmän huomiota, jos ne on kuvitettu ihmisillä, yleensä kirjoittajalla itsellään. Tietysti oikeat ihmiset kuvissa saavat huomiota ja luovat kiinnostavuutta, mutta minusta ei ole järkeä tunkea eloa ihan joka paikkaan, sillä olisi mukava keskittyä itse asiaan kuvien sijaan. Koska se ei vain riitä, oli pakko ryhtyä tositoimiin ja ottaa itsestän valokuvia, joilla sitten maustan höpinöitäni tulevina kuukausina. Selvää on myös se, että sessioita täytyy pitää useita. Ei kesällä voi hillua villaneuleessa untuvatakki päällä satamassa, joka silloin on jo paljastanut muhkuraisen katukivetyksensä ja jonka laitoihin huvipurret kiinnittyvät.

Tule pian, kevät. Ja kesäkin.

Pidätkö kuvattavana olemisesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.