Tavallisia talvipäiviä vai poliittisia messuja?

Olin vähällä lentää selälleni, kun löysin viime syksynä julkaistun artikkelin, joka käsitteli poliittisia blogeja ja niiden kannattavuutta. Minun blogini oli mainittu jutussa. Minun blogini!
dsc_0030 (4)dsc_0029 (4)dsc_0027 (4)dsc_0034 (4)dsc_0032 (5)dsc_0036 (3)Aloin todella pohtia, onko blogini poliittinen. Tällä hetkellä se ei tunnu kovin kantaa ottavalta, sillä ajatuksenani oli kirjoittaa tavallisista talvipäivistä. Piti julkaista vaaleita kuvia kodista ja tunnelmoida käynnissä olevaa talvea, vaikka aamut ovat edelleen vaikeita. Ei tämä talvi ihan hirveästi inspiroi, joten parempi puhua ihan muusta. Olo on joka tapauksessa kaikkea muuta kuin poliittinen, sillä kuuntelen Anna Abreuta ja maistelen Keijun yrttiöljyä lähikahvilasta ostetun kauraleivän kyytipoikana.

Myönnän, että ajattelin blogiani alkutaipaleella enemmän poliittisena alustana kuin nyt. Siksi tuntuu oudolta, että blogiani on kutsuttu aivan lähiaikoina poliittiseksi blogiksi. En ole ajatellut, että minun mielipiteilläni olisi yleistä arvoa. Ajatukseni on hienosti muotoiltuna ollut tarjota älykästä hömppää ja arjen ajatuksia lukijoille.

Kun olin kirjoittanut epäsäännöllisesti blogia reilun vuoden, päätin keskittyä arkikirjoittamiseen ja hyvän elämän jakamiseen, ja pian löysin ihan mukavan tasapainon tyyliini, enkä mielestäni ole sortunut minkäänlaiseen live, love, laugh -hehkuttamiseen. Lopetin myös reilu vuosi sitten kasvisruokajulistamisen, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Sen jälkeen blogini lukijamäärät alkoivat kasvaa. Ehkä minusta tuli helposti lähestyttävämpi, enkä enää vaikuttanut kaikesta herneen nenäänsä vetävältä akalta, jolla ei ole muuta tekemistä kuin porata eineshyllyllä. Mielipiteideni arvo kenties nousi samalla, kun ne saivat uskottavuutta. Ei aina voi olla pahalla tuulella ja negatiivinen.

Uskon, että parasta, mitä voin antaa, ovat nimenomaan pohdinnat, jotka kytkeytyvät toisella tavalla arkeen, ja yleensä jutut tietysti sisältävät jonkinlaisen mielipiteen tai kannanoton. En kuitenkaan sanoisi, että pelkästään asioiden ääneen sanominen on poliittista, mutta ehkä blogosfääri on paikoin niin pinnallista, että kärjistettynä hyvin ilmaistut mielipiteet näyttäytyvät poliittisina, jos toisessa vaakakupissa lepäävät asukuvat ja tuoteinspiraatiokollaasit.

Mitä suuremmaksi blogini kasvaa, sitä enemmän on mietittävä sitä, minkä puolesta haluan puhua. Olen varmasti uhkarohkea, kun ajattelen pystyväni tasapainoilemaan spontaaniuden ja huolellisuuden välimaastossa. Tunnen mielipiteeni ja arvoni, enkä usko, että tarvitsen ainakaan vielä suurta suunnitelmaa niiden esiin tuomiseen. Viisaat lukevat rivien välistä, vaikka ei minun mielestä edes kaikilla teksteillä tarvitse olla sanomaa. Ne voivat olla vain tunteita puettuna sanoiksi, keino tavoittaa omia tunteita, viihtyä tai nauraa.

Olen ajatellut ihan muita seikkoja kuin vaikuttamista bloggaamisessa. Tavoitteeni on ollut tehdä blogista itselleni työ, ja ajatus vaikuttamisesta on jäänyt sen alle, vaikka nimenomaan vaikuttaminenhan sen mahdollistaa! Tiedän kyllä, kuinka vaikuttaminen-verbiä halveksutaan blogimaailmassa. Kuulostaahan se vähän pöhköltä, että joku, joka tunnetaan vaatekuvistaan, on vaikuttaja, vaikka se on ilmiselvää kaupallisesta näkökulmasta katsottuna. Siinä maailmassa muilla kuin rahaa poikivilla ulostuloilla ei oikein ole sijaa. Siksi syvät ajatukset ja tärkeät mielipiteet täytyy pukea viihdyttävään muotoon, vaikka niiden kaupallistaminen on silti vaikeaa.

Olen aina toivonut ja uskonut pääseväni vielä johonkin – vielä tuntemattomaan määränpäähän – blogillani. Tiedän kuitenkin olevani vasta puolivälissä. Matkalla. Se tie voi aikanaan johtaa johonkin, josta myöhemmin tulee poliittista, kaupallista tai kumpaakin. Jotakin ovia avaavaa minulle ja muille.

Millainen on mielestäsi poliittinen blogi? Onko Mediakka sellainen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.