Lohduton. En keksi muuta sanaa kuvaamaan oloani koko kehoani korventavan aamuongelman aikana. Nyt voi yrittää arvata, mistä on kyse.
dsc_0054Aamuista. Ne tuntuvat todella lohduttomilta etenkin talvisin. Ne tuntuvat erityisen lohduttomilta siksi, etten oikein voi niille mitään. En ole aamuihminen. Aamu saa minut voimaan pahoin. Kun otan kuuman kahvikuppini käteeni, tärisen. Haukottelen niin, että silmäni täyttyvät vedestä. Palelen niin, ettei lämpöä tuo peitto tai villapaita. Ja silti jokaisena aamuna on noustava ja kammettava itsensä ylös päivän askareihin. Se sattuu hetken ja sen jälkeen unohdan sen taas päiväksi, kunnes tulee seuraava aamu. Pahimpia ovat pakkasaamut, mutta niistä ei kuulemma nauti kukaan.

Voisi luulla, että henkeäsalpaavan kauniit lumioksat ja hennolta timanttimereltä näyttävät hanget piristäisivät edes vähän aamun työmatkalaista, mutta eivät ne todellakaan lämmitä. Sehän olisi sitä paitsi fysikaalinen mahdottomuus. (No ei ihan, metsäkanalinnuthan nukkuvat kiepissä, mutta ei mennä siihen.) Minusta tuntuu joka aamu, että jalkoihini olisi sidottu betonikiekot ja silmäluomiini ripustettu magneetit. Minusta tuntuu samalta joka aamu, vaikka olen tehnyt töitä vuosia. Ja silti joka aamu mietin, loppuuko tämä koskaan. Alanko koskaan nauttia aamuista? Nauttisinko niistä, jos menisin nukkumaan kymmeneltä?

Muistan kerran iloinneeni aikaisesta herätyksestä vihmovana pakkasaamuna, ja se oli keskellä talvea pidetyllä kesälomalla, jolloin rytmini oli Aasian-reissun jälkeen kääntynyt päälaelleen, ja heräsin pirteänä viiden aikoihin aamulla. Lystiä kesti muutaman päivän, kunnes oli aika palata arkeen.

Uskon, että kaikki haaveilevat tavalla tai toisella helpommasta ja vapaammasta elämästä. Jos saisin valita täydellisen elämän ilman lottovoittoa tai muuta kaikki haaveet mahdollistavaa onnenpotkua, valitsisin ikuisesti jatkuvat aamut, jotka olisivat hitaita ja valoisia. Aamut, jolloin ei tarvitsisi poistua mihinkään, vaikka tekisi töitä.

Kuulostaa vähän yrittäjyydeltä. Se tarkoittaisi varmasti ainakin hyvin usein itse säädeltyjä aamuja, mutta minulle se tarkoittaisi vastapainoksi unettomia öitä, sillä hitaasti ohi soljuvia aamuja enemmän rakastan turvaa, jota saan siitä, että tiedän tarkkaan, mitä huomenna tapahtuu ja että minulla on ensi kuussakin pehmeä peitto päälläni ja aikansa elänyt, mutta hyvin palveleva sijauspatja allani. Niin ja ennen kaikkea mahdollisuus ostaa vaikka uudet seuraavassa kuussa – niiden tärisemään saavien pakkasaamujenkin hinnalla.

Saako talven kylmyys sinut lamaantumaan? Mikä avuksi kurjiin aamuihin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.