Olen hyvä pitämään sovituista asioista kiinni, mutta huono lupaamaan itseeni liittyviä asioita. On helpompi pettää itsensä kuin muita. Siksi en enää lupaa mitään, mutta haluan silti kaikenlaista.
dsc_0026Kirjoitin kauniisti vuoden ensimmäisessä jutussa siitä, mitä toivon tulevalta vuodelta. Se oli hyvin kaunopuheinen jaarittelu menneestä ja tulevasta. Ei tämäkään postaus mikään raatorehellinen vuodatus ole, mutta ainakin kerron ihan konkreettisista toiveistani ilman löperöä höpöttelyä.

Uudenvuodenlupauksista tai tulevan vuoden toiveista puhuminen on vähän turhaa, sillä toive ja lupaus ovat aika huonoja sanoja. Eiväthän asiat toivomalla muutu. Eikä lupaaminenkaan johda mihinkään. Pidemmälle kantaa halu. Tahto.

Haluan nähdä ystäviäni enemmän ja useammin. En ole ollut kovin kummoinen ystävä, sillä viime vuosina olen ollut aika väsynyt miljoonasta eri palasta koostuvan arjen vuoksi. Vaikka haluan nytkin elämässäni eteenpäin ja saavuttaa työasioissa paljon, on elämä silti toisella tavalla tasaista kuin mitä se oli vielä opiskellessa. Haluan vastata myöntävästi, kun minua pyydetään lenkille tai afterworkille. Haluan tehdä hetken mielijohteesta yhteisen ostosreissun tai piipahtaa illalla kylässä. Koska se on mahdollista.

Haluan säästää mahdollisimman paljon rahaa tinkimättä elintasostani. Olen kyllästynyt ostamaan kaikkea turhaa, joten ohjanuoraksi riittänee varmasti se, että jätän tänä vuonna kaiken turhan ostamatta, mutten halua nuukailla, sillä siihen elämä on mielestäni aivan liian lyhyt.

Haluan laihtua. Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, sillä se ei kuulosta terveeltä. Tai ainakin sillä on monesti kurja kaiku. Minä olen kuitenkin ihan järjissäni ja hyvinvoiva ihminen, jonka vararengas vain nyt sattuu olemaan siinä kunnossa, että se on aika viskata veteen. Tein todellisen elämäntaparemontin vuonna 2011, ja vaivihkaa siitä on kulunut aikaa sen verran, että kepeä suhtautuminen ruokaan ja etenkin liikuntaan on alkanut näkyä.

Haluan syödä enemmän pähkinöitä ja hyviä rasvoja. Haluan syödä useammin pinaattia. Voi olla, että ulospäin näyttää siltä, että syön terveellisesti ravintolakäyntejä lukuun ottamatta. Tavallaan syönkin. Syön puhdasta kasvisruokaa, mutta ruokarytmini ja ateriakokoni on monesti pielessä, enkä ihan oikeasti ole suonut ravintoarvoille kovin suurta ajatusta, jos perusjärkeilyä ei oteta huomioon. En haluaisi myöskään tuhlata päiviäni ruokien miettimiseen, mutta taitaa olla pakko. Olenkin tiistaina 8. tammikuuta aloittanut uuden elämän.

Haluan pitää parempaa huolta ihostani. Ihoni on kuiva ja poskeni punoittavat talven runtelemina, vaikkei talvi ole edes ohi. Olen onnekas, sillä minulla on yleisesti ottaen hyvä iho, mutta tiedän, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nahkaa pitäisi hoivata. Samaan aikaan tuntuu vähän turhalta läträtä rasvojen kanssa, mutta onneksi jo ruokavalio ja liikunta kantavat pitkälle. Ja joku söpö ja tehokas purnukka.

Haluan lukea enemmän. Välillä pelkään, että muiden teosten lukeminen pilaa kirjoitusurakkani, mutta eihän se niin ole, vaan todennäköisesti aivan toisin päin. Viime vuosi oli lukemisen suhteen surkea. Pöydälläni oli monta mielenkiintoista opusta, mutta en vain saanut tartuttua niihin. Luulen, että kirjoitustulppani pääsi paisumaan kirjallisuustulpaksi. Korkki auki! Paitsi viinipullossa.

Mitä sinä ihan oikeasti haluat alkaneelta vuodelta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.