Lapsuuteni kirjasuosikit muurahaisista kaunottariin

Teiniaikojeni kirjamuistelot saivat lämpimän vastaanoton, joten palaan hyvillä mielin lapsuuteeni, jolloin luin kirjoja ja minulle luettiin niitä vähintään yhtä paljon kuin myöhemmin kasvaessani ja lukuharrastukseni kehittyessä.
DSC_0209.JPGOlen oikein malliesimerkki 90-luvun lapsesta, joka kasvoi eläin- ja prinsessasatujen keskellä. Minä tosin en jälkimmäisiä lukenut, mutta kulutin niitä VHS:ltä senkin edestä.

Varhaisimmat muistoni kirjallisuudesta liittyvät Satukustannus Oy:n vuonna 1982 luomaan Miina ja Manu -sarjaan ja Pirkko Koskimiehen vuonna 1972 luomaan Pupu Tupunaan. Inhimillistetyt eläinhahmot ovat erinomainen keksintö saduissa, sillä kipeitä ja pelottavia aiheita on helppo käsitellä niiden avulla. Kissa- ja puputarinat eivät tosin ottaneet kantaa kovin arkoihin aiheisiin, mutta ne käsittelivät helposti ymmärrettävällä tavalla arkipäivän tapahtumia, kuten lääkärissä käyntiä, eksymistä, matkustamista, kiukuttelua ja harrastusten merkitystä. Minun suosikkini oli Pupu Tupuna neuvolassa (Otava 1993), sillä oli äärimmäisten kiehtovaa seurata kirjasta lapsille suoritettavia neuvolatoimenpiteitä ja kehitystä tarkastelevia tehtäviä, enkä olisi millään malttanut odottaa omia neuvolakäyntejäni. No, eiväthän ne niin herkullisia sitten oikeassa elämässä olleet.

Vähän myöhemmin suosikkikirjojeni joukkoon liittyi myös Sven Nordqvistin vuodesta 1984 julkaistu Viiru ja Pesonen (ruots. Pettson och Findus) ja Marjatta Kurenniemen eläinaiheiset sadut, suosikkinani Pukke Punamuurahainen (Valistus 1946). Viirussa ja Pesosessa on jotakin ihanan seesteistä ja vähän salaistakin. Yksinäinen mies asunnossaan kaksin kissan kanssa. Näin aikuisena yksinäisyys koskettaa, vaikka en tosin tiedä, onko Pesonen edes yksinäinen. Luulen, että hän nauttii elämästään ainakin osin. Pukke Punamuurahaisessa on vähän samanlainen taustavire, sillä Pukke karkaa sadussa kedostaan ja joutuu kohtaamaan yksin suuren maailman. Kuinka nerokasta kertoa elämästä muurahaisen avulla! Mehän olemme maailman mittakaavassa muurahaisia mitättömiä, mutta itsellemme ja läheisillemme merkityksellisiä.

Kun opin itse lukemaan, luin yhtenä iltana Salainen maa -kirjan (WSOY 1998). Se lumosi minut aivan täysin. En tosin vielä nykyäänkään tiedä, mistä kirjassa on kyse, enkä ottaessani tähän juttuun kuvaa halunnut raottaa mystisyyden verhoa, joten sisältö jääköön salaisuudeksi.

Kauniista saduista huolimatta kaikista suurin suosikkini oli Barbie. Kaikissa olomuodoissaan: nukkeina, askartelutarvikkeina, vaatteina, asusteina ja kirjoina. Pohdin, pitäisikö tehdä aivan oma juttunsa Barbie-historiastani, mutta toistaiseksi nämä muutamat sanat saavat riittää.

En traumatisoitunut Barbie-nukkejen epäsopusuhtaisista vartaloista, vaan puin niitä hyvillä mielin ja loin kymmenistä Barbieistani valtavan perheen, jossa draamaa riitti. Yllättävän paljon vauhdikkaita käänteitä sisältävät myös Barbie-kirjat, joita sain Barbie-kirjakerhosta. Olin aktiivijäsen, ja lähettelin piirustuksiani kirjakerholehteen usein.

Barbie-kirjat ovat yksityiskohtaisesti kuvitettuja, ja niiden aiheet ovat näin jälkikäteen katsottuna melko glamourisia. On luksusmatkoja, iltapukujen suunnittelua, muotitalossa käyntiä, mahtipontisia häitä, upeita taideteoksia, hulppeita ammatteja ja älytön kaikkivoipaisuus. Äiti sanoikin minulle aina, että täytyy muistaa, ettei kukaan voi osata kaikkea, eikä oikea elämä ole paljettimekkoja ja päivässä opittuja ammatteja. Visuaalisuuden lisäksi Barbie-kirjoissa parasta on kuitenkin ajatus siitä, että kaikki on mahdollista, vaikka samalla kirjojen sivuilta käy ilmi, että kaikki on mahdollista vain osalle maailman kansalaisista. Siinä riittää pureksimista minulle vielä 20 vuotta lukuhetkien jälkeen.

Mitä sinä luit lapsena?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.