Ne eivät ole vain keksejä. Ne ovat keksejä, joista ei koskaan tullutkaan minttusuklaakeksejä. Ne ovat koko ihmiselämän epäonnistumisen symboli. Eivät siksi, että ne olisivat täysin penkin alle mennyt suoritus, vaan erinomainen muistutus siitä, miksi on joskus ihan hyvä alittaa rima.
DSC_0196Kusta. Kämmätä. Mokata. Munata. Feilata. Tunaroida. Tyriä. Töpeksiä. Sählätä ja möhlätä. Yhtä kaikki, vihaan sitä silti: epäonnistumista. Mutta tällä viikolla olen jo onnistunut epäonnistumaan ainakin kahdesti. Ensiksi viimeisen päälle hiomani keksiresepti ei onnistunutkaan, ja sitä ennen olin tietysti ehtinyt katkaista vahingossa kuvaan tarkoitetun piparminttutangon. (Ripustaako joku muuten niitä oikeasti kuuseen? Ei ainakaan noita vihreänsävyisiä, sillä ne ovat lähimarketissa jo alennuslaarissa.)

Tarkoitukseni oli leipoa ihania, tummanpuhuvia ja sopivan kosteita keksejä, jotka minttuaromi aateloisi. Tulikin tavallisen vaaleita keksejä, jotka eivät edes maistu mintulta. Niitä tavallisia keksejä, jotka vastikään sain onnistumaan, kun olin niidenkin kohdalla kerran epäonnistunut. En siis tiedä, miten kekseistä saa tummia. Yhden konstin tosin osaan, sillä sitä olen kokeillut jo aiemmin. Kun ottaa leipomukset uunista ja antaa pellin livetä käsistä, syöksyvät leipomukset uunin pohjalle ja palavat. Silloin niistä tulee tummia. Kaupan päälle saa leivonnaiselta tuoksuvan uunin pitkäksi toviksi kärähtäneen hajun lisäksi.

Vaikka inhoan epäonnistumista, eivät jauhopeukalovastoinkäymiset totisesti ole niitä suurimpia elämässä. On silti turhauttavaa yrittää ja epäonnistua, olipa kyse pienestä tai isosta asiasta. Siksi olenkin joutunut ihan oikeasti opettelemaan epäonnistumista ja pettymysten kohtaamista, ja siitä tämä tämänviikkoinen keksiepisodi oli hyvä muistutus, vaikka tärkeimmät opit saa muualta kuin uunipelliltä.

Keksipettymys palautti kuitenkin mieleen monta epäonnistumista. Läheltä liipanneita töitä, penkin alle menneitä suorituksia ja asioita, joita ei oppinutkaan kerrasta. Sellaisia ovat koulupolulla neulominen ja miinuslasku allekkain. Neulomista en koskaan oppinut, miinuslasku alkoi toki sujua, kun tarpeeksi hakkasi päätä seinään. Sain loppujen lopuksi neulomisesta yläasteella vapautuksen, koska kaikki muu sujui niin hyvin. Turha töhrätä silmukoiden kanssa, kun lopputuloksena ei ole kuin itkua ja harmia.

Sanotaan, että mokailu tekee hyvää. Hyödyn huomannee vasta myöhemmin, ja siihen asti ei auta muu kuin hyväksyä mitättömältä maistuvat keksit, toiseksi tuleminen, perseelleen menneet silmukat ja pöhköt laskutoimitukset. Ei niitä kukaan nimittäin muistele. Paitsi tällaiset älyttömät perfektionistit itse vielä vuosien jälkeen, mutta se onkin jo ihan oma ongelmansa ja tarinansa.

Milloin viimeksi sinä mokasit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.