Teatteriesityksen väliajalla vieressäni istunut nainen sanoi minulle yhtäkkiä: ”Onpa sulla tosi kaunis paita. Katselin sitä jo tuossa jonossa.” Minä vastasin hänelle yhdellä sanalla. Kiitos. En sitten muuta keksinyt, kun en osannut. En ole koskaan osannut.DSC_0079 (3)Kehun jälkeen käänsin katseeni pois mukavasti minulle puhuneesta naisesta. Käännyin mieheeni päin ja huomasin toivovani, ettei enää tarvitsisi jutella tuntemattoman kanssa. Eikä varsinkaan kuulla kehuja!

Mikä teatterisalin penkkirivistöllä sattuneessa, lyhyeksi jääneessä juttutuokiossa sitten oli niin kamalaa? Sehän on ilmiselvää ja samalla ihan pöhköä: kehut ja keskustelu tuntemattoman kanssa. Yllätyskehut ja -keskustelu tarkemmin sanottuna. Minä nimittäin jäädyn, menen lukkoon enkä osaa vastata oikein mitään kiitosta kummempaa, keskustelun jatkamisesta puhumattakaan.

Pidän itseäni hyvin keskustelutaitoisena ihmisenä, vaikka kuvailemani teatteriepisodi saa minut näyttämään säikyltä tuppisuulta. Jään myös erittäin harvoin sanattomaksi, minkä vuoksi on suorastaan huvittavaa, kuinka paljon satunnaiskehut saavat minut hämmentymään ja mumisemaan. Olen tottunut tyhjän jauhamiseen ja vaikeisiin keskusteluihin kasvotusten ja etänä, ja silti kevyt small talk saa minut suunniltani.

Se, että kohteliaisuuksien vastaanottaminen on minulle vaikeaa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi hyvilläni ja otettu kehuista. Olin pitkään se aika rasittava tyyppi, joka vastasi kehuun kieltämällä sen tai muuten vain itseään vähättelemällä. Päätyessäni toimittajan työhön oli totuttava risuihin ja ruusuihin, joista onneksi jälkimmäisiä tuli useammin. Täytyi ihan reilusti todeta, että kyllä, hyvän jutun sain aikaiseksi, eikä kaikkien brändäyssääntöjen vastaisesti mongertaa, että ei tämä kyllä kauhean hyvä teksti ollut. Kuka nyt syyttä ilmaisisi tehneensä työnsä huonosti?

Edelleen minulle on kuitenkin vaikeaa se, jos kehu tulee tuntemattomalta yllättäen. Siihen pitäisi vastata reippaasti ja viestiä kauniisti takaisin, eikä vain kylmästi yhdellä sanalla kiittää. Osaan jo melko kokeneena kirjoittajana vastata ammattiini ja juttuihini liittyviin kehuihin varsinkin tekstimuodossa sujuvasti, mutta todennäköisesti kasvotusten muuttuisin yhtä miellyttäväksi keskustelukumppaniksi kuin jääpuikko – etenkin, jos kehu koskisi jotakin muuta kuin tekstiä, jonka aiheesta saa jo keskustelun aikaiseksi. Niin kuin kävi nyt teatterireissulla kukkapaitakehu-casessa.

Välillä kyseenalaistan yllätyskehuissa käyttämäni kiitos-sanan, jos pois luetaan ihan simppelisti kohteliaisuuteen ja käytöstapoihin liittyvät kiitokset. Niille on aina paikkansa. Minua on kuitenkin mietityttänyt paljon se, että on tapana kiittää esimerkiksi silloin, kun joku kehuu ulkonäköä. Miksi siitä itse asiassa pitää kiittää? Se kertoo mielestäni paljon vallitsevista arvoista ja siitä, mitä pidetään tavoittelemisen arvoisena ihan huomaamattamme. Hienosti vedit, kun laittauduit kauniiksi! On tietysti muistettava, ettei todennäköisesti suurin osa ulkonäkökeskeisistä kehuista tarkoita muuta kuin hyvää mieltä, mutta silti vähän nyppii, että usein kohteliaisuudet liitetään vain ulkoisiin ominaisuuksiin, ei esimerkiksi taitoihin tai luonteen positiivisiin ominaisuuksiin.

Ihailen ihmisiä, jotka pysäyttävät vastaantulijoita kadulla ja piristävät päivää pienillä vilpittömillä kehuilla. Toivoisin itse osaavani useammin vastata kehuihin vastakehulla, ja että uskaltaisin rohkeammin myös vapaa-ajalla heittäytyä keskusteluun tuntemattoman kanssa. Sellaisesta nimittäin jää yleensä pitkäksi ajaksi hyvä mieli. Minäkin olen mehustellut teatterikohtaamistani jo viikon.

Seuraavan kerran voisin vastata teatterinaiselle: ”Kiitos, kivasti sanottu. Sinun mekkosi näyttää todella kauniilta.” Se olisi sitä paitsi ihan totta. Minä nimittäin huomasin hänen mekkonsa myös jo jonossa, mutten osannut sitä kertoa hänelle. Ei tullut edes mieleen.

Kiitos, että luit tekstini. Mukavaa lauantaita!

Osaatko reagoida kehuihin? Entä antaa niitä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.