Koti kertoo ihmisestä vähän huomaamattakin aika paljon. Minun kotipaljastuksistani päätellen olen ehkä vähän laiska, nautintoaltis ja suurpiirteinen, vaikka oikeasti olen myös ahkera, tehokas ja pikkutarkka.
DSC_0089Meillä asuu Hirvonen-niminen viirivehka. Täytyy tunnustaa, etten ole varma, onko se edes viirivehka, mutta siinä uskossa olen. Totta on ainakin se, että kasvin kutsumanimi on Hirvonen. Arvaatko miksi?

Makuuhuonettamme kutsutaan kammariksi. Vanha kunnon kammari. Ei mitään lemmenpesiä tai upeasti sisustettuja hotellityylisiä makuuhuoneita. Kammari on kammari, ja onkin huvittavaa, kuinka yhdestä sanasta voi tulla niin lämmin olo. Ennen kaikkea on kiva kutsua makuuhuonetta kammariksi, sillä kukaan muu ei tee niin.

Neliömme huoneista kaksi ovat puuhahuoneita, joista toinen on omistettu riippumatolle. Voisin hyvin asua pienemmässä asunnossa, mutta koska tähdet sattuvat olemaan kaikin puolin kohdillaan hinnan ja laadun suhteen, on käynyt niin, että asumme neliössä. Olohuone, kammari ja työhuoneeni ovat itsestäänselvyyksiä, mutta viimeinen pikkuhuone on talouden toisen osapuolen romuvarastohuone, jonka keskipisteenä on netistä tilattu, aito eteläamerikkalainen riippumatto. Sekä minun työhuonettani että riippumattohuonetta kutsutaan puuhahuoneiksi. Koska. Niissä puuhataan.

Astianpesukonetta käyttää vain toinen meistä. En tiedä mitään vastenmielisempää kuin inhottavien, vesivahingon mahdollisesti aiheuttavien koneiden ränkkääminen. Kyllä, meillä on asianmukaiset suojat, ammattilaisen asennus ja kotivakuutukset, mutten silti suostu koskemaan masiinaan. Tähän asti olen onnistunut välttelemään sitä myös työelämässä.

Viimeisin kotiimme ostettu tuote oli lamppupari yöpöydille. Oli muuten hyvä diili. Kaksi kaunista lamppua reilulla kolmellakympillä Prismasta. Talouden toinen osapuoli järkyttyi mustanvärisestä johdosta, mutta minä olen sitä mieltä, että sen kanssa oppii elämään. Niin hienot kiemurtelevat lampunvarret ovat!

Mitä salaisuuksia talouteesi kätkeytyy? Mitä kotisi kertoo sinusta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.