Kirjoitin Kokkolasta melko kurjaan sävyyn pari vuotta sitten. Se johtui varmasti siitä, että suhteeni Kokkolaan on ollut pitkä, vaiheikas ja liian monien tarinoiden värittämä. Myöhemmin tajusin, etten voi maalata taulua niillä sävyillä, jotka minulle on annettu, vaan minun on löydettävä sävyt itse. Aika runollista, eikö?
kokkola_2 (1)kokkola_2 (2)originalsokoshotelkaarle2 (1)originalsokoshotelkaarle2 (2)kokkola_4 (2)DSC_0009 (7)kokkola_5kokkola_4 (1)Minun isäni on kotoisin Kokkolasta ja hänen perheensä on asunut siellä aina. Isäni on nostanut kytkintä kaupungista jo yli 30 vuotta sitten, mutta olemme toki vierailleet perheenä kaupungissa säännöllisesti lapsuudestani saakka. Aikuisena aloitin itse tutkimusmatkat kaupunkiin, ensiksi villisti juhlien kavereiden kanssa ja sen jälkeen rauhallisesti hotellilomista nauttien. Niin kuin lokakuisena viikonloppuna viikko sitten.

Havaitsin matkalla, että mielipiteitäni ohjaa vahvasti se, millaisena näin Kokkolan lapsena. Ihan oikeasti, joskus 90-luvulla tai 2000-luvun alussa Kokkolassa ei näin puolituristin silmin ollut muuta kuin HalpaHalli, jo kuopattu Anttila ja kertaalleen sijaintijaan muuttanut Citymarket, jossa mummi jutteli aivan liian pitkään kaikkien kanssa. Kesät Kokkolassa tarkoittivat pohjatonta tylsyyttä, ja lopulta olikin vaikea myöntää itselleen, että pikkuruisessa merenrantakaupungissa onkin oma viehätyksensä. Eikä kaupunki sitä paitsi ole enää niin pikkuinen kuntaliitosten jälkeen ja verrattuna koko Suomeen. Kokkolassa nimittäin asuu vajaat 48 000 ihmistä (Kokkola.fi 13.6.2017).

Ei ole salaisuus, että viehätyn ruotsalaisuudesta yllättävän paljon. Kokkolassa äidinkielenään ruotsia puhuu vain noin 12 prosenttia asukkaista, mutta mielestäni ruotsalaisuudessa onkin kyse tunnelmasta: kaksikielisistä mainoksista, rakennuksista ja meri-ilmasta. Kokkolassa on jonkinlaista samankaltaisuutta Tammisaaren kanssa, vaikka uskallan väittää, että Tammisaari vetää pidemmän korren ainakin kesämarkkinoinnissaan. Siitäkin huolimatta, että Kokkolalla on puolellaan M/S Jenny, Tankarin majakka, idyllinen vanhakaupunki Neristan ja niin valtavan suloiset vanhat puutalot, jotka värittävät katukuvaa vieretysten vanhanaikaisten kivitalojen kanssa.

Kauniita unia luvassa

Yövymme Original Sokos Hotel Kaarlessa, jossa uinuimme myös viime kerralla melko tyytyväisinä, mitä nyt viimeksi ikkunasta näkyi parkkipaikka, johon urheilujoukkue pomputteli jalkapallojaan tauotta. Tällä kertaa saamme huoneen ylimmästä kerroksesta, mikä tuntuu kieltämättä lottovoitolta, sillä minusta maiseman merkitys korostuu pikkukaupungissa. Tunnelmaa on vaikea aistia, jos sitä ei näe.

Kaarle on uusinut huoneidensa ilmeet upeasti parin vuoden takaisesta visiitistä. Huoneet ovat nyt tummanpuhuvia ja jopa ylellisen näköisiä. Ei hullumpaa 80 euron hintaan! Jotkut sanovat, että maisematapetit eivät ole enää muodissa, mutta minun mielestäni meidän huoneeseemme sopii rentouttava auringonlasku todella hyvin. Tiedän kyllä, että olemme Kokkolassa emmekä Karibialla, mutta on tapetissa yritystä. Mieli lepää.

Ruokaristiretkellä

Arvelen jo etukäteen, että vaikeinta Kokkolassa on ruoan metsästys vegaanina. Suuntaamme Kauppatorin laidalla sijaitsevalta hotellilta vielä enemmän ytimeen, jos nyt Kokkolasta voi varsinaista ydinkeskustaa erottaa. Pian alkaa pyörryttää, huimata. Pitkänsillankadulla sijainnut nepalilainen Ravintola Api on kadonnut. Apin mainosteipeistä ei ole jälkeäkään, ja pikainen googlettaminen kertoo, että Api on karistanut Keski-Pohjanmaan pölyt jo kauan sitten ja muuttanut Helsinkiin Annankadulle. Vaihdoimme pari vuotta sitten Kokkolassa Apin omistajan kanssa muutaman sanan ja saimme niin maistuvaa nepalilaista ruokaa, että menetys on sääli. Onnea helsinkiläiset!

Olemme vähällä paikata nepalilaisen ruoan kaipuun Punjab Grillillä, mutta paikan palak chana jää testaamatta, sillä päädymme nakertamaan eväitä pieleen menneen ravintolaelämyksen vuoksi. Olisi kuitenkin oikeasti mielenkiintoista nähdä, miltä näyttävät kokkolalais-intialaisen grillin antimet. Tiedossa olisi joko täyskatastrofi tai jackpot. Arvonta jäänee seuraavaan vierailuun.

Ruokapaikkaa etsiessä käy ilmi, että Kokkolan suurin heikkous ei todellakaan ole tarjonnan yksipuolisuus, vaan se, ettei apetta ole saatavilla läheskään aina. En tarkoita, että pikkukaupungissa pitäisi pitää väkisin ravintoloita auki aamusta iltaan, mutta mielestäni on aika erikoista, että esimerkiksi kaupungin thaimaalainen ravintola Phrikthai sulkee ovensa lauantaina jo klo 16. Eikö todella Keski-Pohjanmaan suurimmassa kaupungissa riitä thaiherkuttelijoita kuin neljään saakka? Liekö syy omissa elintavoissani, mutta minä en ole edes päässyt vauhtiin neljän maissa lauantaina.

Vöyriläiset tulevat

Eivät ihan kaikki vedä luukkujaan kiinni ennen iltaa. Timin aasiagrilli nimittäin aukeaa vasta illalla ja palvelee aamuun saakka. Kun iltakymmeneltä haen kevätrullia huikopalaksi hotellisänkyyn, valmistautuu Timin porukka ottamaan vastaan illan alottavat ja lopettavat humalakulinaristit.

Kauppatorin laidalla lepäävän grillivaunun ympärille on kertynyt jono, vaikka grilli on ollut auki vasta hetken, ja vaunun eteen nostetut baaripöydät ovat jo täynnä ruokailijoita. Ei ihme, sillä lauantai on suuri päivä kaupungin yöelämälle. Varsinkin tänään, sillä Eini keikkailee Calle Nightclubissa, joka kuulemma on kaupungin ykköspaikka. Calle sijaitsee Sokos Hotel Kaarlen alimmassa kerroksessa maan alla.

Mielettömän makumatkan sijaan kummassakin grillin eteen asetetussa pöydässä mehustellaan väkivallalla. Puhutaan siitä, kuinka joku on aiemmin lentänyt kylki edellä asfalttiin, kuinka hyvää ystävää on hakattu pienessä pubissa ja miten tänään juodaan niin, että järki lähtee – ja mikä pahinta: vöyriläiset ovat tulossa. Minä ihmettelen lähinnä, mitä ne vöyriläiset tänne asti tulevat ja mitä he aikovat Kokkolassa tehdä.

Minua alkaa itse asiassa naurattaa, sillä tuntuu siltä, että olen keskellä kliseistä elokuvakohtausta, jossa jurot pikkukaupungin asukkaat haluavat nujakoida grillijonossa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monen kanssa. Tällä kertaa vaaraa ulkopuolisille ei aiheudu, mutta en silti voi olla kuvittelematta, miltä meno näyttää muutaman tunnin päästä, kun Eini on lopettanut keikkansa ja yökerho sulkenut ovensa.

Alaston Kokkola

Hurjista grillitapahtumista huolimatta levollisesti nukutun yön jälkeen Sokos Hotel Kaarlen aamupalaravintola ottaa meidät vastaan lempeästi mutta eloisasti. Rauhalliselta vaikuttava hotelli näyttää olevan melko yllättäen täynnä aamupalakansan määrän perusteella. En lataa kovin suuria odotuksia hotelliaamupalalle näin vegaanina, mutta annan kuitenkin mahdollisuuden. Olen avoin ja hyvällä tuulella.

Tarjolla on monenlaista jyväleipää, tuoreita edelmiä, joista erityismaininta irtoaa tuoreesta ananaksesta, vegejogurtteja, vegaanisia juustoviipaleita ja vegaanisia pyöryköitä, jotka mitä ilmeisemmin ovat tehty soijasta. Kun olen hyvässä vauhdissa hotkimassa vegaanista aamupalaani, alan pohtia vähän tarkemmin pyöryköitä ja tajuan, että olen ehkä syyllistynyt anastukseen. Vegaaniset tuotteet on aseteltu sivupöydälle, josta käyn nappailemassa omaan ruokavaliooni sopivia tuotteita, mutta yhtäkkiä alkaa epäilyttää se, että vegaaniset tuotteet on pakattu oudosti pieniin astioihin ja erillisille lautasille. Tyypillistä erityisruokavalioille, mutta silti tuntuu siltä, että taisin vahingossa mähkiä jonkun etukäteen tilaamaa aamupalaa. Jos en, hyvä niin ja pisteet Sokos Hotelleille kattavasta vegaanitarjonnasta!

Kun kävelemme viimeistä kertaa Kokkolan keskustan katuja, en malta olla ihastelematta jokaista talon kulmaa. Kirkas ja aurinkoinen syyspäivä tarjoaa siihen erinomaiset avut, mutta uskallan silti väittää, että kaupunki kannattelee rauhaansa myös ihan itse. Kadunvarsille istutetut vaahterat huojuvat tuulessa ja pudottelevat keltaisia lehtiään kävelijöiden jalkoihin. No, kadut itse asiassa ovat tyhjiä, eli saaamme kylpeä lehdissä ihan itseksemme. Hiljaisuudesta huolimatta tulee vähän kansainvälinen olo, sillä tunnelmassa on eittämättä jotakin ruotsalaista. Sitä on vaikea selittää, se pitää kokea.

Missä kaikki kokkolalaiset ovat sunnuntaiaamuna? Eivät ainakaan kahviloissa, sillä niitä tulee vastaan yllättävän vähän. Kovin meininki edellisen Kauppatori-episodin jälkeen on teollisuusalueelle muuttaneen Citymarketin Subwayssa, jossa alennuskuponkeihin hurahtanut väki on jo heti avaamisen jälkeen leipäjonossa. Niin minäkin, sillä eihän kolme kahden hinnalla -tarjousta voi väistää Kokkolassakaan.

Toivon todella, että Kokkola osaisi hyödyntää tulevaisuudessa paremmin sitä kauneutta ja kulttuuria, joka kaupungilla on ollut käsissä jo Anders Chydeniuksen (1729–1803) ajoista lähtien. Toivon, että ravintolakulttuuri elävöityisi muuallakin kuin grillijonoissa ja että keskustan palvelut eivät pakenisi teollisuusalueella sijaitseviin hypermarketteihin. Ja että suloiselta puiselta juna-asemalta voisi paeta välittömästi johonkin ihanaan kahvilaan, joka hengittäisi keskustan tunnelmaa myös sateisina kurapäivinä.

Kokkolan todellinen viehätys punnitaan oikeasti sitten, kun kaamos laskeutuu lopullisesti Pohjolaan. Miten idyllinen merenrantakaupunki aikoo vastata loskaan ja loputtomaan pimeyteen, kun ihmiset kaipaavat yhä enemmän elämyksiä myös kotimaan lomaltaan?

Mikä on Suomen viehättävin merenrantakaupunki? Innostutko ruotsalaisuudesta? Oletko käynyt Kokkolassa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.