Olen historian vanki, jota kalvaa alati tarve koskettaa mennyttä. Nähdä, miten meistä tuli me. Ja ehkä vähän hengittää kadonnutta Tamperetta.
DSC_0017 (4)Ymmärrän hyvin, miksi historiaa täytyy opiskella. Käsitykseni mukaan ensinnäkin siksi, että ihmisen on yksinkertaisesti tunnettava menneisyytensä, ja toiseksi siksi, että menneisyydestä voitaisiin oppia ja ennakoida tulevaa. Olen loputtoman kiinnostunut ihmisistä, ja haluaisin nähdä menneisyyteen tosi-tv-tyyliin. Ikään kuin elää mennyttä aikaa.

Huvittavaa kyllä, en voi sietää ennen oli kaikki paremmin -jaarittelua, sillä siinä ei ole mitään perää. On toki totta, että nykyaikana on edelleen valtavasti epäkohtia ja vuosien saatossa on tapahtunut myös hyvinvointivaltioon liittyviä heikennyksiä, mutta arvostan silti sitä, että asiat ovat aikanamme paremmin kuin koskaan. Kaipaan mennyttä siis todennäköisesti tiedonjanoni vuoksi, sillä haluaisin ehdottomasti nähdä, vastaavatko nykyajan historiarepresentaatiot todellisuutta. Voi, kun Nikonit ja Canonit olisi keksitty 500 vuotta aiemmin.

En ole koskaan haaveillut aikamatkailusta, mutta jotenkin ihmeellisesti haluaisin päätyä menneeseen – nähdä, miten kaikki tapahtui. Edes unen verran! (Ei näytä toteutuvan. Viime yönä näin unta siitä, että Sami Minkkinen kommentoi blogiini.) Haluaisin nähdä, oliko maailma todella niin sekaisin ennen kuin luulen, ja viisastuiko ja sivistyikö ihminen ihan yhtäkkiä.

Jos saisin valita, eläisin 1800-luvun Tampereella. En nimittäin ole renessanssiaikojen fani tai haikaile huppupäisten linnan neitojen kinkereihin haarniskojen kolinaa kuuntelemaan, enkä varsinkaan halua matkustaa nykyään jo kuivuneen joen uomille, johon Pirkanmaan ensimmäiset ihmiset perustivat asumuksensa.

Liikkuessani kotikulmillani Finlaysonilla mietin oikeastaan joka kerta – paitsi järkyttävässä työkiireessä – sitä, miten ihmiset saivatkaan aikaan niin valtavan upeita tehtaita. Kuinka he vaelsivat pitkin aluetta ruokatauolle, kirkkoon ja kotiin. Kuinka puuvilla täytti välillä keuhkot, sai yskimään hillittömästi ja miltä ylipitkät työpäivät tuntuivat. Minusta ei olisi raatamaan 16-tuntista päivää tunkkaisessa tehtaassa tai edes räyhäämään oikeuksistani niin, että lait muuttuisivat pysyvästi. Todennäköisesti olisin siis 1800-luvun aikalaisena mutissut vain omiani matkalla ulkohuussiin jossakin puu-Amurin pienistä taloista, joiden rankujia pitkin juoksivat rotat. On siis kai hyvä, että saan asua vanhassa puu-Amurissa asumatta ihan oikeasti siellä ja elämättä arkea, jonka täyttivät liian raskaat työt, leviävät taudit ja rottien kansoittamat kotinurkat. Elementtitalossa 2010-luvulla on sittenkin ihan hyvä olla.

Ihminen ajattelee aina elävänsä jollakin tavalla merkityksellistä aikaa, mutta todellisuudessa emme koskaan voi tietää, mitä ajastamme jää jäljelle. Varmaa on vain se, että elämämme aika painuu unholaan ja muuttuu historiaksi. Vain murto-osa painetaan kirjoihin opiskeltavaksi, emmekä me ole valitsemassa ajan parhaita paloja. Siksi niitä täytyy elää nyt.

Mitä aikaa sinä haluaisit elää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

2 vastausta artikkeliin “Mitä aikaa haluaisit elää?

  1. Hyvä kirjoitus. Mietin itse varmaan päivittäin ajan katoavaisuutta ja toisaalta muuttumattomuutta oman elämän, suvun tai yhteiskunnan ilmiöiden kautta. Minulla on toki menneisyyden tonkiminen ammattitautina, mutta eikös ole muutenkin aika luonnollista pohtia aikaa ennen, nyt ja tulevaisuudessa, jos on ajatteleva ihminen? Muun muassa se ominaisuus erottaa meidät muista eläimistä. Ajan ja suhteellisuuden taju. Tapahtumien ja kokonaisten aikakausien syy-seuraussuhteet voivat parhaimmillaan opettaa ja avartaa, mutta aika monella tuo potentiaali jää marinan ja haikailun tasolle. Nykyaika on hyvä ja varmasti parasta mitä juuri tämä hetki voi antaa, vaikka tässä ajassa monet ilmiöt ahdistavatkin. Mutta uusia, jänniä ja pelottaviakin asioita olivat aikanaan elokuva, sähkö ja hissiajelut (nimenomaan ajelut, sillä kaupunkilaiset jopa jonottivat kruisailemaan uudella kapistuksella. Näin saimme lukitut rappukäytävät). Tuskin kukaan enää valitsisi paluuta portaisiin, vaikka terveyssyistä näin toki tehdään.

    Jos en valitsisi nykyhetkeä, vierailisin mieluusti 1960-luvun hippibileissä, tapaisin Robin Hoodin Sherwoodin metsässä ja tekisin ensimmäiset laatuviinit muinaisessa Mesopotamiassa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Totta, olisi vaikea elää elämää miettimättä mennyttä. Uskon, että moni historian tapahtuma ja niiden tutkiminen on vaikuttanut omaan ajatteluuni. Luulen, että tulevaisuudessa nauretaan niille, jotka eivät oikein osanneet hypätä tietotekniikkakelkkaan, mutta toisaalta niinhän tehdään jo vähän nytkin. Olisi mielenkiintoista nähdä, mistä nykyajan harvinaisuuksista tulee sellaisia kulutushyödykkeitä, jotka nähdään itsestäänselvyyksinä, ja mitä me tulevaisuuden vanhukset kauhistelemme.

    Mahtavia menneisyyshaaveita! Minulla on 1800-luvun lisäksi kiinnostuksenkohteena myös 1980-luku, jota en ennättänyt kokemaan aikuisena. Tai no, minkäänikäisenä. Katsoessani 1980-luvun Tansaniaan sijoittuvaa tanskalaissarja Libertyä 1980-luvun viehätys vain kasvoi. Kuinka nykyaika, se, jota siis nyt 2010-luvulla elämme, oli ihan käsillä. Vaikka nykyajaksihan 1980-luku lasketaan, ei silti mikään ollut silloin niin kuin nyt.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.