Työssä arvostuksen saamisen ei pitäisi edellyttää muhkeaa palkkapussia, valtavan pitkää tutkintoa tai korkeaa asemaa, vaikka ne monia viehättävät. Minä arvostan eniten ammatteja, joihin minusta ei koskaan olisi.

DSC_0171Minulle viestintä ja journalismi ovat intohimoja. Kirjoittaminen, jota kutsun mielelläni ammatikseni, on niin tärkeä osa persoonaani, että se vaikuttaa varmasti myös siihen, millaisena minut nähdään. Siksi on vaikea välillä muistaa, että joillekin työ on vain työtä, arkista puurtamista ilman suurempia intohimoja, mutta sekään ei tarkoita sitä, että työtä pitäisi väheksyä tai työntekijää arvottaa ammatin perusteella.

Kyseenalaistan välillä voimakkaasti oman työni merkityksen, mikä on hölmöä, sillä ajattelen kaikkien ammattien olevan arvokkaita. On ihan totta, että maailma varmasti pyörisi entiseen malliin, vaikka kirjoitukseni silputtaisiin silmieni edessä, mutta joku merkitys kaikilla kirjoittamillani sanoilla täytyy olla. Ehkä ongelmani on alani yleinen arvostus, joka näyttää olevan tasoltaan vaihtelevaa. Siitä kertovat palkkauserot: jotkut tarjoavat mitättömiä satasia ja toiset tuhansia. Palkka ei ole minulle itseisarvo, mutta kyllä korkeakoulutuksesta täytyy palkita myös rahallisesti. Tai sitten arvostan itse aivan liian paljon korkeakoulututkintoa, jota voin kutsua hyvillä mielin saavutetuksi itseisarvoksi. Monesti korkeakoulututkinto voi johtaa korkeaan asemaan, mutta se ei minua kiinnosta eikä innosta. Pidän vastuusta ja asioiden hyvin hoitamisesta, mutta olisin varmasti valinnut opintoni toisin, jos haluaisin tulla superjohtajaksi.

Lääkärit ovat aika itsestäänselvä arvostuksen kohde. Havahduin kuitenkin ajattelemaan asiaa paremmin vasta vähän aikaa sitten. Olen ajattelut terveydenhuollon aina peruspalveluna, ja sellainen se onkin ollut meille ainakin toistaiseksi. Mietin, millaista olisi mennä töihin tietäen, että samana päivänä pelastaa yhden tai useamman ihmishengen. Se on aivan valtava vastuu! Sama ajatus koskee tietysti myös muita vastaavia ammatteja kuten esimerkiksi ensihoitajia ja palopelastajia. Olisi vaikea kuvitella, että ihmisten kasaan parsiminen tai savun läpi sukeltaminen olisi jollakin tavalla arkipäiväistä minulle.

Ihailen ihmisiä, jotka haluavat omistaa elämänsä tutkimiselle ja uuden tiedon tuottamiselle. En sano, etteikö minusta olisi siihen, mutta luulen, että toistaiseksi vahvuuteni on muualla. Tai sitten olen vieläkin pro gradun riuduttama. Ottaen huomioon tiedonjanoni on oikeastaan kumma, etten haikaile alani tutkijaksi. On myös vähän eri asia tutkia journalismia ja viestintää kuin biologiaa tai fysiikkaa, vaikka kaikki tieto on arvokasta. Millaista olisi tehdä työtä vuosia jonkin fysiikan ihmeen todentamiseksi ja nähdä se päivä, kun jonkinlainen maaginen – siis luonnontieteellinen – hiukkanen vihdoin löytyy?

Ensitreffit alttarilla -ohjelma herätti keskustelua pariskuntien ammateista, ja erityisesti lastenhoitaja-Sinin ja matematiikanopettaja-Vesan ammatteja kummasteltiin. Eiväthän eri koulutusasteilta tulevat voi olla yhdessä, vaikka kummatkin työskentelevät lasten kanssa! (No kyllä voivat.) Minä ajattelin kauhistelua lukiessani Sinin työtä päiväkodissa. Päiväkodin työntekijät hoitavat kymmeniä lapsia päivässä vuosien ajan ja näkevät heitä enemmän kuin lasten omat vanhemmat toisinaan. Tämä pätee tietysti myös opetushenkilökuntaan tai muihin hoitoalan ammattilaisiin. En minä jaksaisi paimentaa valtavaa lapsilaumaa joka päivä tai ottaa kontolleni kokonaista osastollista vanhuksia. Enkä haluaisi.

Kun yhtenä syysaamuna poljin töihin, olin varmasti jollakin tavalla herkällä ja kiitollisella tuulella, sillä yhtäkkiä huomasin monta niin sanotusti näkymätöntä, kaupunkia ylläpitävää työtä, jota en ole varsinaisesti ennen edes ajatellut. Kuinka hienoa, että jotkut ahertavat heti aamusta yhteisen hyvän vuoksi! Kiitos siis katujen siistijät, roskakuskit, kuljetusalan ihmiset ja jopa hiivatin kovaäänisen ratikkatyömaan rakennusmiehet.

Arvostan omaa alaani ja inspiroidun siitä yhä edelleen, mutta se, että on kykenemätön johonkin tai haluton tekemään sitä, saa kunnioittamaan työtä vielä enemmän. Olen aika kiitollinen siitä, että moni ihminen tekee työtään minun, muiden ja koko yhteiskunnan vuoksi. Sitä harvemmin tulee ajatelleeksi, kun herää aamulla aivan liian aikaisin lehtipuhaltimen ujellukseen tai kun työmatkalla väistelee kadulle poikittain jätettyjä kuorma-autoja, jotka nököttävät siinä siksi, että minäkin saisin iltapäivällä valita rauhassa haluamani tuotteet lähimarketin hyllyltä.

Mille ammateille sinä nostat hattua? Mihin sinusta ei koskaan olisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.