Viikon aloitusaamu oli ihana – ja siksi niin poikkeuksellinen. Kaikki muut aamuherätyksiä vaativat päivänsarastukset ovat nimittäin olleet lähes poikkeuksetta kurjia eikä alkava syksy ainakaan helpota synnynnäisaamuäreän arkea.
DSC_0158Tässä aamussa oli taikaa. Heräsin itsekseni ennen kellon soittoa, kuuntelin sadetta ja lueskelin uutisia. Olo oli virkeä ja kuin elokuvassa napsautin valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle, minkä jälkeen jo nautinkin höyryävän kuumaa sumppia katsellen sadetta ja kadulle putoavia lehtiä.

Olen yleensä herätessäni väsynyt ja äkäinen, jos ylös nouseminen ei satu tapahtumaan sisäisen kelloni mukaan. Minulle ei kannata puhua aamuisin, saatan olla aika kamala ihminen silloin. En kuitenkaan ole sellainen unikeko, joka vaatii silmien ummistusta iltapäivään saakka ollakseen virkeä, mutta äreys ilmaantuu heti, jos joudun nousemaan epämieluisaan aikaan. Ja sitähän tapahtuu noin viisi kertaa viikossa, mutta olen nykyään jo aika hyvä herääjä. En edelleenkään pulputtava ilopilleri, mutta saatan jopa hymyillä ja sekä jaksan että ehdin syödä aamupalan.

Aloin tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni vasta työelämässä, sillä töissä käydessä aamuista oli pakko alkaa nauttia, jos aikoi ehtiä elämään. Muutos ei toki tapahtunut hetkessä, sillä vielä yliopistoaikoina en aina päässyt ylös edes aamukymmenen luennolle, vaikka kuvitelmissani olisin halunnut istua yliopiston maistuvalla aamupalalla ennen päivän opintoja. Todellisuudessa olin se, joka haki pikasämpylän kahvilasta ja yritti mutustaa sen paikallaan mahdollisimman hiljaa. Osa-aikaisia töitä tehdessä tarvitsin päiväunet kahdeksan aamuina. Se oli palkinto aikaisesta heräämisestä.

En edelleenkään nauti aamuheräämisestä erityisemmin, mutta siitä huolimatta rakastan aamujen tunnelmaa ja yritän parhaani jokaisena aamuna. On ihanaa katsella, kun ihmiset vaeltavat töihin, vievät koiriaan aamulenkille ja kun ensimmäiset mummot syöksyvät lähikauppaan heti avaamisen jälkeen. Olen kai viehättynyt siitä, että saan nähdä kaiken heräävän ja nousevan loistoonsa. Ongelma vain on siinä, että harvoin aamuista ehtii nauttia. Se on edelleen minulle ennätys ja erityisen hyvä aamu, jos saan aikaiseksi syödä ja juoda kahvin. Ihan samaan en pysty kuin isäni, joka herää viiden jälkeen lukeakseen Aamulehden ja katsoakseen aamu-tv:tä samalla, kun hän syö ruhtinaallista aamupalaansa. Kaiken tämän jälkeen hänelle jää vielä luppoaikaa, vaikka hän kurvaa töihin etuajassa.

Odotan kauhulla pimeitä aamuja, jotka sulkevat silmäni entistä pahemmin viimeisinä unitunteina. Herääminen on varmasti pitkälti asenteesta kiinni, ja uskonkin, että jos aamuja ei pelkää ja nauttii sen jälkeen edessä olevista puhteista, saattaa kehittyä aika ihanaksikin aamuihmiseksi. Sen tosin tiedän, että Berocca-mainoshahmon kaltaista energiapakkausta minusta ei tule ikinä. Eikä sellaista mummoa, joka herää itsekseen aamukuudelta.

Millainen herääjä olet? Oletko aamuäreä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.