En ole vuosiin syönyt lihaa eikä minun ole sitä tehnyt mielikään – päin vastoin. Se on jopa etonut enemmän kuin ikinä. Olen kuitenkin kaivannut pihvejä, joiden rakenne olisi jämäkkä ja suutuntuma miellyttävä. Vastaus löytyi YouTubesta: kikherne-seitanpihvien ohjeesta.
DSC_0088

Seitan-kikhernepihvit

120 g valutettuja kikherneitä | 4 dl vehnägluteenijauhoja | 1 rkl dijonsinappia | 100 g tomaattipyreetä | 1 dl kasvislientä | 4 rkl ravintohiivahiutaleita | 2 rkl soijakastiketta | 1 tl paprikajauhetta | 1 tl valkosipulijauhetta | 0,5 tl pippuria | ripaus suolaa

Mittaa kulhoon kaikki muut ainekset paitsi vehnägluteenijauhot. Sekoita tasaiseksi, ja aja sitten sileäksi sauvasekottimella tai tehosekottimessa. Vaivaa mukaan vehnägluteenijauhot. Taikinaa täytyy käsitellä jonkin aikaa, jotta jauhot sulautuvat seokseen täysin ja jotta taikinasta tulee tasaisen punaista, vähän kosteaa ja sitkeää. Ohjeesta tulee kahdeksan pientä pihviä tai kuusi isoa, mutta minä suosittelen jakamaan taikinan nimenomaan kahdeksaan osaan, sillä pihvit ovat todella täyttäviä.

Painele pihvit litteiksi. Sen voi suorittaa myös lihanuijalla, jos sellainen kodista löytyy. Minä tosin hoidin homman käsin. Kääri sitten pihvit kaksinkertaiseen folioon, ja kypsennä ne. Kypsennysmahdollisuuksia on kaksi: höyryttäminen ja uunissa paistaminen. Höyryttäminen kestää noin 20 minuuttia kattilan vesihauteessa, ja paistaminen vie uunissa 175 asteessa suurin piirtein 45 minuuttia. Jos pihvit höyryttää, kannattaa niitä vielä paistaa pannulla, jotta pinta muuttuu kauniin ruskeaksi. Uunissa tehtynä pannulla paistamista ei tarvitse tehdä.

Pihvien rakenne on todella lihamainen, sillä vehnägluteenijauhot tekevät taikinasta erittäin säikeisen. Maku sen sijaan ei muistuta lihaa – ja hyvä niin. Pihvien maku tulee pitkälti tomaattipyreestä ja suolaisista ravintohiivahiutaleista, ja ne ovat sopivan neutraaleja käytettäväksi lounaan osana. Minä olen tehnyt hampurilaisia, ja viimeksi pakkasin mukaan usean päivän eväät seitanpihveistä, uunijuureksista ja cashewmajoneesista, joka tehdään keitetyistä pähkinöistä, vedestä ja sitruunanmehusta. Uskoisin myös vegaanisen mac and cheese -kastikkeen sopivan seitanpihvien toveriksi lautaselle.

Mitkä ovat suosikkikasvispihvisi? Mitä teet, jos lihaa alkaa tehdä mieli?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.