Hän huusi transsissa, varasteli usein, joutui syytetyksi murhanyrityksestä, istui hourulassa, lukitsi aina jääkaappinsa ja perusti yrityksen parkettilattioiden myyntiä varten. Silti kymmenet ihmiset seurasivat häntä. Maria Åkerblomia, unisaarnaajaa.
mariaåkerblom_gustavbjörkstrandGustav Björkstrandin kirjoittama Maria Åkerblom – Elämän ja kuoleman lähettiläs (Schildts 2011) sisältää värikuvia, jotka inhimillistävät Åkerblomin ja raottavat unisaarnaajan yllä roikkuvaa mysteeriverhoa.

On oikeastaan ihme, ettei Ida Maria Åkerblomia (18981981) ole juurikaan hyödynnetty populaarikulttuurissa. Hänen värikäs ja kiero  jopa sairas elämänsä ja viinanhuuruiset viimeiset vaiheensa suorastaan vaativat tulla kerrotuiksi ja muunnetuksi fiktioksi. Ainakin Wasa Teater on tehnyt Åkerblomista näytelmän vuonna 2005, mutta valkokankaalle ruotsinkieliseen perheeseen Snappertunassa syntynyt Åkerblom pääsee vasta vuonna 2019, kun Zaida Bergrothin ohjaama Marian paratiisi saa ensi-iltansa. Maria Åkerblomia näyttelee Pihla Viitala. Siihen asti täytyy tyytyä katselemaan unisaarnaajasta tehtyä minidokumenttia (2008), joka kuuluu Ylen Rikostarinoita historiasta -sarjaan. Kirjallisuudessa Åkerblomin elämään voi tutustua lukemalla Gustav Björkstrandin kirjoittaman teoksen Maria Åkerblom – Elämän ja kuoleman lähettiläs (Schildts 2011), johon tämäkin juttu pitkälti perustuu.

Paratiisin takana

Åkerblom tunnetaan erityisesti unisaarnaajana, jollaiseksi hän ryhtyi arviolta vuonna 1917 Tammisaaressa. Sängyssä kovien kouristusten armoilla liki kuoleman kielissä maannut 18-vuotias Åkerblom oli lopettanut yhtäkkiä tärisemisen, muuttunut aivan kylmäksi, avannut silmänsä ja alkanut puhua Jumalasta. Sänkykohtauksesta alkanut saarnaaminen jatkui kirkon tiloissa, ja lopulta kymmenet ihmiset ryhtyivät seuraamaan häntä. Osa heistä oli vuonna 1915 kuolleen nuoren profeetan Johan Södermanin kannattajia. Nuorena kuollut Söderman oli profetoinut itse myös sängyssä maaten ja nähnyt näkyjä Maria-nimisestä seuraajastaan. Åkerblomin toiminnan kasvaessa hän suuntasikin Helsinkiin Södermanin vanhojen ystävien luokse.

Åkerblom johdatti pieneksi lahkoksi muodostuneen seuraajajoukkonsa pian Helsingistä Kokkolaan, suopeammalle saarnamaaperälle, sillä sisällissota repi pääkaupunkia pahasti vuonna 1918. Kokkolassa alkoi tapahtua. Ensimmäinen kokous pidettiin Hakalahden rukoushuoneella, jossa hän puhui elämän katoavaisuudesta ja elämän jättämisestä Jumalan käsiin. Åkerblomin mukaan kuulijat olivat liikuttuneita, ja näin mahdollisesti olikin, sillä heti seuraavassa kokouksessa kuulijoita oli entistä enemmän. Vuodet Pohjanmaalla päättyivät ampumavälikohtaukseen ja uhkaavaan vankeustuomioon, minkä vuoksi liike joutui miettimään ankarasti tulevaisuuttaan. Nämä pohdinnat johtivat väärän valan antamiseen, jolla yritettiin estää Åkerblomin tuomio. Turhaan. Åkerblom passitettiin vankilaan varkauksista, petoksista, murhanyrityksestä ja väärän valan antamisesta.

Uskomattomia juttuja

Maria Åkerblom lienee niitä henkilöitä, jotka roikkuvat hulluuden ja nerouden rajamailla. Hänellä oli valtavasti karismaa ja kyky muodostaa uskonollinen lahko, jopa kultti. Toisaalta hän oli myös ollut hoidettavana mielisairaalassa, elänyt ajan hengen vastaista moraalitonta elämää, varastellut ja tehnyt petoksia. Hullujen saarnavuosien jälkeen hän pystyi perustamaan parketteihin keskittyneen yrityksen, joka toimi vuoteen 1978 asti. Hän ei siis voinut olla umpihullu.

Åkerblomin tarinassa keskeistä olisi kysyä, miksi hänen seuraajansa uskoivat häntä ja ennen kaikkea pitäisi saada vastaus siihen, uskoiko Åkerblom itsekään omia juttujaan. Näihin kysymyksiin tuskin enää saadaan aikalaisvastausta, mutta jotakin voi päätellä ajasta, johon Åkerblom metkuineen osui. Vuonna 1917 Venäjällä kuohui, mikä johti lopulta Suomen itsenäistymiseen. Sen jälkeen tapahtumat kotimaassa kärjistyivät sisällissodaksi. Pohjanmaa, jonne Åkerblom lopulta siirtyi, oli kenties hieman takapajuista ja jo valmiiksi uskonnollista seutua, joten saarnaaminen siellä oli helppoa. Uskottiin Åkerblomia toki Uudellamaallakin. Ehkä ihmiset kaipasivat kurjana aikana lohtua ja ihmekertomuksia, ehkä he pelkäsivät käsillä olevaa uutta maailmaa, yhteiskuntaa, joka pitäisi rakentaa uudelleen.

Teologi Aarni Voipio ja psykoanalyytikko Poul Bjerre ovat myöhemmin kuvailleet Åkerblomia hysteerikoksi, joka yritti päästä kohtauksiensa avulla tavoitteisiin, jotka muuten olisivat olleet saavuttamattomia. Hän oli kateellinen ja suuruudenhullu, ja nämä ominaisuudet ajoivat häntä kohti asettamiaan päämääriä. Vaikuttaa siis siltä, että Åkerblom oli seuraajiaan paremmin perillä ympäröivästä todellisuudesta, vaikka käsitys itsestä olikin hämärtynyt.

Uusi aika, hiipuva taika

Åkerblomin henkilömyytin rikkomisen suhteen merkittävää Björkstrandin teoksessa ovat siihen sisältyvät värikuvat. Ylen dokumentissa ja muissa Åkerblomia käsittelevissä teksteissä hänestä on yleensä nähty mustavalkoinen nuoruuskuva. Värikuvat tekevät unisaarnaajan aivan eri tavalla todeksi kuin maalaukset ja mustavalkokuvat, ja siksi tuntuukin hämmentävältä katsoa kuvia ihan tavallisesta vanhasta naisesta, joka poseeraa pyörätuolissa, istuu sairaalasängyssä tai lasten ympäröimänä huoneessa. Siis ihan tavallisesta naisesta voi puhua tosin vain, jos jättää kuvista huomioimatta kuolleet koirat, täytetyt leijonat ja leijonantaljat.

Unisaarnaajan taika alkoi murtua jo 1930-luvulla, kun Åkerblom asettui Helsinkiin kärsittyään vankeusrangaistuksensa vuonna 1933. Hän muutti Vähä-Meilahteen Villa Toivolaan, joka nykyään on usean huoneiston asunto-osakeyhtiö. Pääkaupunkiseudulla hän pyöritti omaa yritystään, joka valmisti parkettilattioita.

Huomionarvoista on se, että vaikka Åkerblom eli pitkän elämän, hänet muistetaan ensimmäisistä vuosikymmenistään, joskin hän oli varsin erityinen tapaus myös vanhetessaan palvelijoineen ja täytettyine eläimineen. Viimeiset vuotensa hän eli alkoholisoituneena, mutta pyhä Maria ei koskaan voinut itse ostaa alkoholia. Sen hoiti palvelusväki. Vanhuusvuosinaan hän piti myös suuria juhlia, joista muistetaan myös lukittu jääkaappi. Siihen vain Åkerblomilla oli pääsy.

Åkerblom menehtyi vuonna 1981. Kontrasti hullujen 1900-luvun alkuvuosikymmenten ja 1980-luvun rauhallisten aikojen välillä on suuri. On kiehtovaa ajatella, kuinka paljon arvoituksia ja vastauksia omituisiin tapahtumiin Åkerblom onnistui kuljettamaan viimeisiin elinvuosiinsa  aikaan, jonka vielä tänä päivänä useat muistavat. Hän onnistui elämään niin pitkään, että näki lapsuuden köyhässä mäkitupalaisperheessä, kolme sotaa ja yhteiskunnan muuttumisen hyvinvointivaltioksi. Hän istui olohuoneessaan eläinten keskellä ja sairaalassa kukkien ympäröimänä. Todisteena hänestä on valokuvia, lehtikirjoituksia, kirjeitä, tuomiopöytäkirjoja, tarinoita ja huhuja.

Eikä kukaan silti tiedä ihan tarkkaan, kuka Maria Åkerblom oli.

Juttu perustuu Gustav Björkstrandin teokseen Maria Åkerblom – Elämän ja kuoleman lähettiläs (Schildts 2011).

Miksi sinun mielestäsi ihmiset ryhtyivät seuraamaan Åkerblomia? Oliko hän viekas huijari vai oikeasti mielisairas?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.